Tää on se mitä oon etsiny

Että olikin vaikeaa löytää sopivaa comboa; järkevä risteytys, hinta-laatu-suhde ja hyvällä asenteella varustettu kasvattaja. Kauan ehdin etsiskellä, mutta nyt löytyi. Puheluiden jälkeen päätimme, että lähdemme vähintäänkin katsomaan pentuja ja jos jokin on vialla, jätämme sinne. Vaan niinhän siinä kävi, että pikkuinen Vilkku lähti lammastilalta mukaamme. Kaksi pentua oli vapaana, ja Vilkku valikoitui sillä perusteella, että se kanteli oma-alotteisesti leluja ja otti mielestämme paremmin kontaktia ihmiseen. Myös kasvattaja kertoi, että juuri Vilkku on vaikuttanut oikein nokkelalta ja olivat Vilkun ja toisen pennun välillä puntaroineet, kumman jättävät kotiin uudeksi työkoiraksi.

Vilkku matkusti eilen mukanamme vajaa 200km, ei moitteita matkustuksessa. Oksensikin vasta viisi kilometriä ennen, kuin olimme kotona, höpsö pentu. Ilta menikin siinä, että pentu oli vain aivan ihmeissään kaikesta ja laitoimme sen pentuaitaukseensa nukkumaan. Ensimmäinen yö sujui oikein mukavasti, mitä nyt aamuyöllä piti minua vähän hereillä, kun Niko lähti.

Aamutoimet hoidettiin normaalisti ja pentu jäi huoneeseni työpäiväni ajaksi. Useamman tunnin oli kiljunut, mutta Nikon tullessa puolilta päivin, oli ollut hiljaa. Niko nappasikin pennun mukaansa ja olivat ajelleet vähän siellä sun täällä ja Vilkku oli ulkosalla saanut mennä vapaasti. Olivat kuulemma lattiallekin nukahtaneet vierekkäin. On se kiva, että toinenkin tykkää pennusta ♥

Vilkku on tosiaan nyt 9viikkoinen paimenmix. Vilkussa on 75% bordercollieta ja 25% australiankelpietä. Emä ja isä olivat reippaita ja miellyttäviä tapauksia, itse tykkäsin. Eikä tämä Vilkkukaan ollenkaan hassumpi tapaus ole! Nyt iltasella parit lyhyet yksinolot sujuivat tosi kivasti kongin ja luun kanssa. Käytin Tuikun pyörälenkillä ja Vilkku oli ollut ihan hiljaa sen aikaa. Ulkona kävimme moikkaamassa Tuikkua. Se oli Vilkusta vähän epäilyttävää, mutta loppuviimeksi pikkuvintiö juoksentelikin Tuikun perässä. Ja taas vaihteeksi, Tuikku rakasti.

Myylle meidän Vilkku on vähän iso leikkikaveri. Vilkku kuitenkin osaa leikkiä nätisti ja vaikka hampaiden kolistelu ja painiminen onkin rajua, on Myy täysillä hommassa mukana. Itseasiassa Myy on se, jolle leikkiminen ei meinaa millään riittää. Väsyessään Vilkku hakeutuukin ihmisen luo ja menee oikein tyytyväisenä huoneeseeni oven taakse Myyltä turvaan. Tarkoitus ei ole, että ne koko ajan kahnaavat ja pääasiassa leikkiminen hoidetaan ulkosalla. Sisällä saa toki vähän mennä makuupainia, onhan se hauskaa. Tällainen mini-infopaketti, Vilkulle on ajan kanssa tulossa oma sivu, kunhan ehdin tehdä.