Tuikku on rikki, Vilkku on kipeä

En oikein tiedä mistä aloittaa. On vähän sekava olo ja paha mieli ja stressiä sitäkin enemmän. Vastuu on liian iso ja taakka raskas, hirvittävästi ajateltavaa. Enkä ollut lainkaan varautunut tällaiseen. En vielä. Minulla on kaksi koiraa elämänsä parhaassa iässä? Alla pieni oirekokooma Tuikusta. 

Noin vuosi sitten alkanut käytös 

Äkäisyys muiden koirien kanssa. Ensin Tuikku ärähteli kesken leikkien, täysin yllättäen. Sitten se ei tullut enää toimeen ripeiden, sähläävien koirien kanssa. Tämän jälkeen se alkoi kokea uhkaksi kaiken provosoivan käytöksen. 

Viimeisen puolen vuoden aikana 

Ei asiaa vieraiden koirien luo ja tuttujenkin kanssa käytettävä varmuuden vuoksi kuonokoppaa Erityisesti aamuisin piiloutuu sängyn alle, eikä tule pois 

On haluton lähtemään aamuisin ulos 

Jyrsii varpaitaan erityisesti iltaisin 

Rasituksen jälkeen selvästi kärttyisä ja kankea 

Riehuminen, juoksentelu ja hössötys vähentynyt, joka oli aiemmin luontaista käytöstä Hyppyhaluttomuus (autoon, sänkyyn, uimaan) 

Viimeisen kuukauden aikana 

Pientä virtsankarkailua, yöaikaan sohvalle ilmestynyt laikkuja 

Haluttomuus taakanvedossa 

Hyppyhaluttomuus lisääntynyt 

Ärähtelee normaalia enemmän myös Vilkulle 

Levoton, vaihtelee asentoa 

Varpaiden ja jalkojen nuoleminen ja pureskelu lisääntynyt 

Havahduin Tuikun käytöksestä rallytoko kilpailuissa. Se ei ollut normaalia Tuikulta, ei sitten yhtään. Lähdin seuraavana päivänä kaverin matkaan rallytokotreeneihin testimielessä, katsomaan onko Tuikku oikeasti kehittänyt kylteistä jonkun mörön itselleen. Aluksi Tuikku oli ihan normaali ja tarkoitus oli leikkiä ja ottaa pientä seuruupätkää ilman isompia vaatimuksia kylttien seassa. Hyvin pian Tuikku alkoi pomppia minua päin. Se tuuppi ja puski minua voimakkaasti, haukkuen samalla hermostuneesti. Annoin koiran pitää taukoa ja se rauhoittuikin. Jatkoimme touhuamista, mutta Tuikku jäi pälyilemään ja pöhisemään tuijottaen kaukaisuuteen jossa ei liikkunut mitään. Se alkoi taas pälyillä ja tuntui olevan ihan omassa kuplassaan. Sain koiran kävelyttämällä taas kuulolle ja rauhoittumaan. Ei aikaakaan, kun Tuikku aloitti taas epämääräisen haukkumisen ja kun komensin, se lopulta alkoi näykkiä käsivarttani. Hämmennyin itsekin, ja vein koiran autoon. Kokeilimme hetken päästä leikkiä uudelleen, nyt onnistuneesti ja sen kertaiset treenimme olivat siinä. Koira ei ollut oma itsensä, ja piste. 

To-pe yönä Tuikku tuli viereeni nukkumaan Nikon lähtiessä töihin. Aamulla herätessä sänky oli märkä, sillä Tuikku oli virtsannut alleen. Koira oli ne aamuyön muutamat tunnit nukkunut minussa kiinni ja ei varmasti ole kyykännyt sänkyyn. Tuikku ei ikinä tee sisälle, ei ikinä. Eikä etenkään sänkyyn. Se oli itsekin hämmentynyt, kun heräsi virtsastaan. Hämilläni siivoilin sotkuja ja pohdin, miten näin on voinut käydä. Istuessani sohvalle, huomasin että Tuikku valuttaa virtsaa. Että kun se vain makaa rennosti, virtsaa tihkuu sen huomaamatta. 

Illalla videoimme Tuikun liikkeitä ja käytin sitä hierojalla. Tarkoitus ei sinänsä ollut hieroa, vaan tsekata lihaksistoa. En tiedä miten videolta välittyy (varsinkin jos ei ole Tuikun liikkeitä aiemmin seurannut tmv) mutta siis oikea takajalka on jäykkä, samoin takapää ja koira liikkuu epäpuhtaasti. Lantio on jumissa ja sitä myötä hiukan köyryssä. Tunnusteltaessa selässä pieni jumi, lantion seutu, lonkat ja takapää muutenkin todella jumissa ja lihaskalvot kireät. Lonkkien seutu kuumotti selvästi. Tuikun yhteistyökyky päättyi siihen.

No viikonloppu. Tuikku lirautteli yöllä sohvalle. Se pureskeli ja pureskelee vimmatusti jalkojaan ja tuijottelee kankkuaan. Tuikku söi myös noutokapulan, purupatukan ja aikoi siirtyä vielä pöydänjalkaankin. Se ei vain kyennyt lopettamaan. Vilkulle se on välillä äreä ja kireä, viime viikkojen aikana nuorikkoa on välillä paiskottu täällä pitkin seiniä, ihan syyttä. Tuikku on vain yks kaks kilahtanut. Viime kerralla en saanut Tuikkua irti, onneksi Niko oli kotona ja laitettiin koira ulos jähtymään. Tuikku meni ihan ihme moodiin, eikä meinannut lopettaa. Viikonloppuna Tuikku alkoi lenkillä kyttäämään autoja. Se käveli aivan rennosti kun käytin sitä. Ja yhtäkkiä se hyökkäsi ja kiskaisi hihnasta oikein kunnolla. Autoilija jarrutti, mitä pelästyin, koira olisi jäänyt alle ilman hihnaa. Onneksi nopeusrajoitus on 30km/h. Ja tämä ei jäänyt yhteen kertaan, Tuikku pälyilee ja kyttää lenkillä jatkuvasti. Sitä on vaikea pidellä kun se yhtäkkiä hyökkäilee. Lenkit suoritetaan tällä hetkellä poikkeuksetta kuonokoppa päässä. Välillä sillä on myös kotona sisällä kuonokoppa. 

Sunnuntaina kävimme vanhemmillani. Tuikulla oli ollut hyvä päivä ja otimme sen mukaan. Tuikku liikuskeli irti ollessaan kankeasti, eikä ollut kiinnostunut Myystä ja Vilkusta. Tuikku suorastaan käveli Myyn yli, kuin ei olisi huomannut sitä. Se vaikutti taas siltä, että on aivan omissa maailmoissaan. Annettiin koiran nuuskutella ja tallustaa pihassa ja sitten otin sen hihnaan. Tuikku oli ihan rentona, rauhallisena vieressäni. Kunnes se rähähti ja tempaisi remmin kädestäni sännäten tielle rähjäämään. Minä tietysti juoksin perään säikähtäen, että siellä on joku. Mutta ei ketään missään, tiellä ei koko aikana ollut mennyt ketään. Eikä Tuikku ikinä tee noin, eikä se ikinä ole päässyt minulta käsistä... Tilanne oli vain niin hämmentävä. Vein koiran sitten ketjuun ulos, jossa se yleensä porukoillani onkin. Hetken kuluttua alkoi kuulua taas kauhea rähinä ja haukkuminen. Menin katsomaan, onko Tuikun alueelle tunkeutunut kenties kyy. Mutta ei, Tuikku makasi kopissaan haukkuen seinille ja ketjulle. Se ei reagoinut puheeseen. Se vain tuijotti ja näytti oudolta. 

 Tänään lähdimme eläinlääkärin vastaanotolle Pieneläinklinikka Pi-Piin. Janika tuli tueksi mukaan ja täydentämään oirekuvausta, jos en kaikkea muistaisi. Eläinlääkäri kirjoitti kaiken muistiin ja tutki koiran läpikotaisin. Tuikusta otettiin virtsanäyte ja sieltä löytyi tulehdukseen viittaavia arvoja, hiukan rajamain, mutta antibiootti saatiin matkaan. Tuikku käyttäytyi tutkimuksen ajan mukavasti. Takajaloistaan se oli arka. Eläinlääkäri kirjasi Tuikusta seuraavasti. 

"Vastaanotolla Tuikku on pirteän oloinen. Ruumiinkunto hyvä. Silmät, korvat siistit. Sydän- ja hengitysäänet normaalit, syke n.100. Vatsan palpaatio normaali. Selän painelussa ei aristusta, niska taipuu hieman jähmeästi sivuille. Takajalkojen taaksevienti jäykkää, laittaa vastaan. Selän lihakset tuntuvat olevan hieman jumissa. Etujalat taipuvat normaalisti, tassut siistit. Asentotuntorefleksit normaalit, uhkausvaste normaali, pupillit normaalit. Virtsanäytteessä pH hieman koholla 7, ominaispaino normaali 1,032. Virtsassa hieman epiteelisoluja. Löydökset viittaavat virtsatieinfektioon. Takapään jäykkyys ja liikkumishaluttomuus viittaavat lonkkaongelmiin, todennäköisesti nivelrikkoon." 

Nivelrikkoa epäilin itsekin oireiden perusteella, Ceen lonkista ei ole pitkä matka siihen. Ottaen huomioon perimän, koiran rakenteen ja koon. Nivelrikko ei myöskään parane, se etenee. En ollut varautunut vielä tällaiseen. Ei Tuikku tavallaan ole edes vanha, vaikka kyllähän päälle viisi vuotias on nöffinpuolikkaaksi hyvässä iässä. Viisi vuotta vain on liian vähän. Vaikka se on nämä viisi vuotta elänyt täysillä ja terveenä. Tämäkin kesä mennään vielä täysillä, niin täysillä kuin voi, mutta ei terveenä. Mikäli virtsankarkailu jatkuu antibiootti kuurin jälkeen, on kyseessä inkontinenssi, toinen loppuiän riesa... 

Tuikku sai kipullääkkeksi Dolagis 120mg, yksi tabletti päivässä kymmenen päivän ajan. Kesium vet antibiootti kahdesti päivässä kuurin loppuun. Hain kaupasta myös nivelravinnetta. Oireista eniten minua stressaa Tuikun hetkittäinen aggressiivisuus ja sekavuus, sen täytyy olla oikeasti kipeä, että se näyttää sen noin selvästi. Hetkittäin Tuikku vaikuttaa normaalilta. Oma olotila on sekava ja diagnoosi ei tunnu todelliselta. Vaikka onhan se ihan selvä. Syötän kuurit saadakseni lisäaikaa ajatella. Tai olen ajatellut jo viikon kaikkea hyvistä vaihtoehdoista huonoihin ja ikäviin päätöksiin. Haluan olla koiralle reilu, haluan olla sen arvoinen omistaja, sillä se on ollut niin upea koira. En tosin vielä tiedä, seuraan koiraa kuurien ajan ja sitten mietin jatkoa. Etusijalla on kuitenkin Tuikun hyvinvointi ♥ 

Myös Vilkku on ollut hiukan potilaana. Vilkku alkoi lauantaina oksentaa. Ensin pienen pulauksen, jota ajattelin tyhjän mahan oksennukseksi. No mutta ruokapa tuli myös pihalle. Sitten tuli kolme isoa lätäkköä vettä ja heinää. Koira joi ja vesi pysyi sisällä ja Vilkku piristyi. Sunnuntaina Vilkku oksensi päivässä pienet lätäköt. Tämän jälkeen se oli ihan ok. Annoin pähkäilyn jälkeen parafiiniöljyä ja heitin koiran kylppäriin. Kuului pieni pulaus ja koira oli oksentanut. Sitten kuului ääni, kuin joku olisi kaatanut saavillisen vettä. Menin katsomaan ja koko pesuhuone lainehti. Enkä edes tiedä, oliko se vesiripulia vai vesioksennusta muutamalla heinänkorrella höystettynä. Vilkku joi taas, oli hiukan vaisu, mutta makaili ja käveli ja reagoi puheeseen. Vesi pysyi sisällä ja menin nukkumaan. 

Aamulla Vilkku oli pirteämpi, enkä ottanut sitä Tuikun eläinlääkäri reissuun mukaan. Sillä välin Vilkku oli oksentanu kolmen maton ja sohvatyynyjen lisäksi sohvan rungon, joten se joutaakin kaatopaikalle. Tai itseasiassa sohvalla oli vesiripulia, sotkua kuitenkin. Tästä huolimatta Vilkku ei ole kuivunut tai kovinkaan nuupahtanut. Se huilailee, mutta lähtee kyllä ulos ja näin. Apteekista nappasin sille Promaxin ja nyt illalla keittelin pari lusikallista riisiä ja annoin hiukan kananmunaa. Syötän kuurin loppuun ja pikkuannoksin ruokaa. Mikäli oireilu jatkuu, sitten suunnataan tämänkin kanssa vastaanotolle. Kaiketi pikkusintti on nyt pysynyt kuitenkin ihan hyvässä voinnissa, virkeänä ja nesteytys on kohdillaan. Sinänsä mitään hätää ei nyt ole. 

Itsellä on hiukan raskas olo. Nyt mennään päivä kerrallaan ja nautitaan näistä kesäisistä hetkistä ♥

Kun lystinpito vallan saa

Vuorokausirytmini on aivan sekaisin, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan hyvä. Voin mennä nukkumaan milloin haluan ja herätä kun siltä tuntuu. Jos jatkan tätä tahtia, olen ollut tuota pikaa ulkoilemassa kaikkina vuorokauden aikoina. Kotona hengailu ja laiskottelu tosin alkaisi nyt riittää ja olen alkanut koota tarkempaa treenisuunnitelmaa seuraaville öille.

Sunnuntain kanoottiretkeä varten metsästin hyvän tovin Hurtan pelastusliivejä. Ei sitten missään. Kellään ei ole ylimääräsinä (kuka hyviä liivejä hukkaisikaan) ja nettikaupasta tilaus ei ehtisi saapua. Ärsytti, kun M&M nettisivut näyttivät että mistään lähiliikkeestäkään ei pitäisi löytyä. Lopulta ajelimme Vilkun kanssa lähimpään liikkeeseen ja siellähän ne, yksi ainoa koko oikeaa väriä ja mallia ja se lähti Vilkulle mukaan. Ja minä maksoin itseni kipeäksi... Kyllä nyt kelpaa koiran hukkua kanootista, että olis liiveillä käyttöä, köh köh... *kovia taputuksia*

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 30. 06ta 2016 klo 2.21 PDT

Tuikku on hepuloinut sisällä. Ihmettelin ensin että miksi sen tarvitsee paiskoa kaikki koriste-esineet lattialle. Ja murjaisipa se sohvatyynytkin pois paikoiltaan, kun ketteränä norsuna pomppi sohvan yli. Selvisihän se syykin, meidän hurja vahtikoira häätää kutsumattomia kärpäsiä. Tai ei häädä, se syö ne. Hupsu Tuikku ♥

Eilen oli Vilkun rokotus, elläkäynti meni hyvin, näyttävää sisääntuloa lukuunottamatta. Oli jo vähän kiirus niin koira tuli sisään pikkusen väärässä mielentilassa ja pörrrörr heti ensimmäisille vastaantuleville (koirille siis). Eläinlääkäri kehui Vilkun sykettä, kuulemma pitkän matkan juoksija. Näin Vilkusta kirjoitettiin paperiin "Hyväkuntoinen, avoin koira. Ravitsemustila sopiva, paino nyt 16,6kg. Hampaat ok. Ulkoisessa yleistutkimuksessa ei huomautettavaa." Ehkä inasen Vilkku on timmissä kunnossa, painon nouseminen seuraavaan kiloon ei olisi huono juttu.

Ärsyttävistä kuumuusongelmista johtuen menin ja seivasin Vilkunkin. Keväällä vielä meinasin, että ei sen turkilla tule kuuma. Mutta havaintojeni mukaan tulee. Ei ole merkitystä onko yö vai päivä, sataako vai eikö, onko koira märkä vai ei, juoko vai ei, ihan mitä vaan tai ei, niin se läkähtyy ihan kesken treenin. Jos on oikeasti viileä päivä, korkeintaan +15 niin homma sujuu. Vähänkin siitä lämpimämpi niin Vilkku vain puuskuttaa ja makaisi. Viilennysloimi nyt auttaa ensi hätään, samoin rauhallisten liikkeiden tekeminen. Mutta koko kesä ei voi olla pelkkää kastelua ja laahustamista. Kaverikin kiinnitti huomiota siihen, miten Vilkku himpunkaan lämpimämmällä kelillä suorastaan raahautuu liikkeelle. Siispä tuumasta toimeen ja turkki alas. Eihän sitä toiste tarvitse ajella, jos siitä ei apua ole. Nyt parin päivän perusteella, siitä oli apua. Vilkku ei kuollut viime yön treenissä. Se väsyi normaalisti, mutta se ei vaikuttanut lämpöhalvauksen partaalla olevalta. Eikä se oikeastaan näytä edes kovin rumalta.

Janika tuli koirineen meille yöksi. Täytyy kyllä kehaista Tuikkua! Niin kivasti se antoi Kikin olla rauhassa, eikä muiluuttanut Teota. Kaikki neljä vain olla möllöttivät, kun me katsoimme tokon MM-kilpailuja. Sen verran alkaa itselläkin olla tokosilmää, että huomaa ruudulta fiiliksiä ja virheitä. Muutama tunti, eli siis koko päivä siinä vierähtikin, mutta oikein rattoisasti havainnoiden liikkeitä.

Nyt lienee hyvä aika ottaa pienet torkut. Tiinan kanssa lähdetään vielä yöksi/yölenkille!

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 1. 07ta 2016 klo 6.39 PDT

Ei kiitos vielä...

Päivä töissä oli stressaavaa odotusta. Mielessä kelautui Vilkun päivystysreissu, veltto ja kuivunut koira. Taas oltiin rajujen oireiden saattelemana menossa vastaanotolle, hakemaan tuomiota. Mikä koiralla olisi, ovatko oireet niin pahat kuin ajattelen? Feikkaako Tuikku? Vai onko se todellisuudessa kipeämpi? Ovatko rakkaan jättimustani päivät luetut? Miljoona kysymystä ja vaihtoehtoa, jotka ehdin päivän aikana kelaamaan lävitse monta kertaa. Viimein lähdimme klinikalle, koiran yleisolemus ihan ok, Tuikuksi hieman rauhallinen, mutta ei mikään hälyyttävän näköinen.

Oirekuvaus: Oksentanut toissayönä kuivatut possunkorvat/kärsät ym. ja oksennukset muistuttivat lähinnä luusälettä. Oksentanut useita kertoja, saanut parafiiniöljyä. Oksentanut seuraavana yönä vettä, aamulla vaivalloisesti ripuloinut parafiiniöljyt. Juo, mutta oksentaa veden puolen tunnin sisään. Yleisolemus epänormaalin rauhallinen, mutta siitä huolimatta kivuttoman näköinen.

Yleistutkimus: Pirteä. Lämpö 38,6C. Nestehukka ainakin 5%. Suoliston tunnustelussa ei tukoslöydöstä. Peräaukon tunnustelussa ei murskaummetusta, miltei tyhjä, niukkaa verensekaista ulostetta.

Hoito aloitetaan oireenmukaisesti.

Tuikku nesteytettiin ja se sai pahoinvoinnin estolääkkeet, sekä antibioottia. Toisen nesteytyspistoksen jälkeen Tuikulle alkoi riittää ja lääkkeitä pistäessä sille haettiin koppa, niin railakkaasti koira rimpuili. Mukaan tulivat ruokintaohjeet (vielä paastoa) ja lääkkeitä. Se tietysti rutkasti hyvää onnea ja tsemppiä. Jos oksentelu jatkuu seuraavana päivänä, suunnataan jatkotutkimuksiin isommalle klinikalle.

Tällä hetkellä Tuikku on onneksi pirteä ja reipas, eikä ole iltapäivän jälkeen oksentanut. Nesteytys selvästi helpotti oloa, totta kai kuivuminen tekee koirasta hyvin nuutuneen. Ensimmäisen lääkeannoksen ottaminen sujui hyvin. Nyt vain toivotaan että vatsa rauhoittuu, raju oksentelu on sitä varmasti ärsyttänyt. Ehkä saan nukkua seuraavan yöni jo ihan rauhassa ♥

Hetken luulin, että tää kaikki päättyy

Oli ihan normaali sunnuntaipäivä. Kyläilimme vanhemmillani, koirat mukana. Rento meininki, Vilkku ja Myy ulkoilivat ja nauttivat maalaismaisemista. Iltapäivästä alkoivat kaoottiset tapahtumat.

14:00 Niko tuli sanomaan, että Vilkku kuolaa ulkona, tässä vaiheessa Myy oli jo sisällä. Kävin vilkaisemassa ja epäilin että pentu on (taas) nuolaissut sammakkoa. Kuolaa ei tullut mitenkään kohtuuttomasti ja koira oli reipas oma itsensä. Annettiin ihan vaan vettä ja katsottiin että koira ei nyt uudelleen pääse mussuttamaan mitään. Pelkkä sammakon nuolaisukan siis riittää laukaisemaan voimakkaan kuolaamisen, joten en ollut huolissani.

15:00 Vilkun kuolaaminen oli lisääntynyt, hyvin runsasta. Katsoimme koiran oksentaneen maahan, mutta takapään suttuisuudesta kävi ilmi, että vaahdon tyyppistä limaa valui myös takapuolesta. Alkoi kuvottaa, ajatukset ja ideat siitä, mikä koiralla olisi. Pakkasimme koirat autoon ja lähdimme kotiin tutkimaan pentua. Soitin Univetiin ja päätin toistaiseksi katsella koiraa kotona. Vilkku oli vähän hoiperteleva, selvästi kipeä, mutta ei mitenkään kuoleman kielissä. Soittelin pari kaveria läpi ja ensitöikseni yritin antaa pennulle kermaviiliä ja parafiiniöljyä, sekä vettä. Mikään ei mennyt enää alas. Kotona pentu ei suostunut enää kävelemään. Vatsa piti kovaa ääntä ja suu vaahtosi. Vilkku kieri ja pyöri maassa ja sen vatsa kramppasi, pentu vinkui ja teki huonoa katsoa vierestä, osaamatta tehdä mitään. Soitin Tampereen Tuhatjalkaan, mutta sieltä ilmoitettiin heti, ettei meitä ruuhkan vuoksi oteta vastaan. Soitin samantien kaverilleni ja thank god Milla lähti mukaani.

16:00 Starttasin auton ja lähdin hakemaan Millaa Hervannasta. Vilkku oli aivan lamaantuneena takapenkillä, se haisi pahalta, kuolaa ja litkuja valui joka puolelta ja ikenet olivat vaaleat. Vaihdoimme kuskia ja soitin Hattulan Univet eläinsairaalaan. Ilmoitin tulostamme ja että matkaa olisi vielä yli 50km. Ei ole tullut edes mieleen, että autoni kulkisi niin lujaa, mutta motarilla pikkuinen kirppuni kiisi moottori huutaen reippaasti ylinopeutta...

18:00 Olimme päässeet perille ja ilmoittautuneet vastaanotolla. Vilkku oli hetkellisesti pirteämpi, se yritti juoda ja käveli itse. Hyvin nopeasti pentu nuupahti, vesi vain valui sen suusta ulos. Ulkona se yritti hieman ripuloida ja mielestäni seassa oli epäilemiäni sieniä, sellaisia pieniä palasia. Odotus oli tuskastuttavaa, pentu pyrki tuolin alle piiloon, ei juurikaan reagoinut ympäristöönsä, satunnaisesti lotkautti korviaan. Lähempänä seitsemää alkoi näyttää, että Vilkulta lähtee taju.

19:00 Meidän kutsuttiin huoneeseen. Vilkku kuolasi edelleen runsaasti ja oli todella kuivunut, niskanahka ei juurikaan laskeutunut, kun sitä nosti. Pentu oli täysin veltto kun kannoin sen huoneeseen. Pöydällä Vilkku seisoi veltosti huojuen hiukan joka suuntaan. Vatsan pitelystä se ei pitänyt lainkaan, pentua selvästi sattui. Eläinlääkäri epäili myrkytystä tai suolitukosta. Minulta kysyttiin vakuutuksista, no eihän niitä ole... Sen jälkeen kysyttiin taloustilanteesta, olisiko minun mahdollista jättää koira tarpeen vaatiessa päivystykseen yöksi, jolloin pelkkä se maksaisi reilusti yli tuhat euroa. En tiennyt, mitä olisin vastannut, totta kai halusin pennulle parasta mahdollista hoitoa. Vaan miten se olisi mahdollista, kun tilillä ja mukana oli koko sen hetkinen omaisuuteni, joka ei kattanut tuosta edes puolia. Ja kun ikäni ei riitä lainoihin tai osamaksuihin ja varsinaista laskua ei saisi? Vilkku jäi klinikalle verikokeisiin ja röntgenkuviin. Me lähdimme läheiselle R-kioskille hakemaan välipalaa.

20:00 Hengailimme sairaalan odotusaulassa. Oli niin paha olo. Niin nöyryytetty olo. Mitä jos joutuisin lopettamaan koiran? Hyvän, nuoren, perusterveen pennun? Tai jos ennuste olisi niin huono? Entä jos se kuolisi hoidoista huolimatta? Itku tuli moneen kertaan, päätä särki, oksetti, vatsaa vellasi. Se oli ihan uusi tunne. Aiemmin koiran lopettaminen ei ole tuntunut juuri missään, sehän kuuluu asiaan. Mutta kun se vaihtoehto lyödään naaman eteen ihan tuosta vaan yllättäen ja vielä ihan epäloogisesti pennulle, niin niin... Epätoivo alkoi iskeä ja kyyneleet loppuivat kesken.

21:00 Eläinlääkäri kutsui huoneeseen. Vilkku voi paremmin, se virkosi ja kävelee jo. Ja mikä tärkein, se jää henkiin. Vilkun vatsassa ei näkynyt mitään, mutta verikokeista selvisi, että tulehdusarvot olivat erittäin korkealla, mikä viittaisi myrkytykseen. Pentu oli saanut pahoinvoinninestolääkettä, jonkin myrkkyjä sitovan pistoksen ja lääkehiiltä. Nesteytyksessä se oli hyvän aikaa ja samalla se sai antibiootteja. Ennuste oli hyvä, mutta yö olisi ratkaiseva.

21:30 Saimme pennun mukaan, eikä tullut mitään ajattelemaani kauhuskenaariota. Sain pitää pienen rakkaan koirani ♥ Kotimatka sujui hyvin ja kaikeksi onneksi minäkään en nukkunut rattiin, vaikka kotiuduin vasta puolilta öin. Iso kiitos Millalle tuesta, seurasta ja äkillisestä avusta ♥♥♥

Vilkku sai mukaansa antibiootteja, mahahapposalpaajia ja tänään haettiin vielä apteekista hiilitabletteja. Nyt pentu voi jo paremmin, se on reipas oma itsensä, mutta pari päivää otetaan nyt iisimmin. Antibiootteja se saa yli viikon. Olen tavattoman onnellinen, niin onnellinen ja kiitollinen, että sain pitää Vilkun. Että se selvisi. Kiitollinen siitä tuesta ja avusta, mitä ystäviltä virtasi. Myrkytys johtui tosiaan tuntemattomista sienistä, mutta koirille myös ihmisten ruokasienet voivat olla myrkyllisiä. Olkaahan siis tarkkoja. Emme myöskään tiedä, paljonko Vilkku on niitä syönyt saadakseen myrkytyksen. Älkää toki kukaan kokeilko. Ilman kunnon lääkitystä ja nesteytystä Vilkku olisi kuollut, jos ei muuten, niin ainakin kuivunut yön aikana. Iso kiitos myös Hattulan eläinsairaalan osaaville ammattilaisille.

Loistava tulevaisuus linsseissä kiiltelemäs

Käytiinpä Vilkkulaisen kanssa soramontulla ihmettelemässä tätä minikopio Saharaa. Aurinko paistoi, tuuli ei osunut pahasti, mutta sen verran oli vilpoista, ettei hiekka polttanut jalkoja. Ensin isot hiekkakasat ja niissä kaikuva tuuli ja äänet hämmensivät pentua ja niille piti hiukan pöhistä. Mentiin sitten tarkistamaan kasojen turvallisuus ja pentunen kiipeilikin niillä oikein mielellään.

Kotiin mennessämme mummo oli saapunut vierailemaan ja niinpä pitkästä aikaa näin Klaaraa. Pikkuvaalea oli niin pirteänä ja touhukkaana liikenteessä, ettei tosikaan. Kynnet ehdin siltä leikata ja sen verran totesin, että naama vaatii siistimistä. Taas, ihan siksi että pöhlö näkee eteensä. Eikä ohennuskaan pahaa tee, sillä Klaaran kaulasta turkki menee pahanpäiväisesti takkuun paksuna. Pituus oli nyt vallan miellyttävä, mutta ohennusta turkki kaipaa, heti kun minulla on aikaa.

Klaara ei ole myöskään nähnyt vielä pentuja, mutta tapaaminen sujui hyvin. Myy oli erityisen kiinnostunut Klaarasta, mutta Klaara nyt näin alkuunsa ainakin vähän väisteli pentuja. Myös Vilkku piiritti pörröistä ilmestystä enemmän kuin innoissaan ja ryntäili perään. Eivät ne tainneet mustat ja vaalea tietää oikein kumpikaan, mitä lajia se toinen edusti.

Lauantaina Vilkku pääsi illanistujaisiin mukaan, syötävät kiinnostivat kovasti ja pulahti se puolivahingossa uimaankin. Ensin juoksenteli rannassa reippaana ja eksyi lopulta laiturille keikkumaan. Roiskiva uiskentelija, mutta pääsipä sentään rantaan. Sunnuntaina sitten tepasteltiin metsässä lenkillä ja nautittiin hiljaisuudesta. Hiljaisuudesta puheen ollen, meidän lenkkimaastomme ja elinympäristömme muuttuu radikaalisti tämän viikon aikana. Me nimittäin muutamme. Emme sentään koko perheen kanssa, vaan mieheni kanssa yhteen ja omat koirani mukana. Emme muuta edes nykyisen kaupunkimme rajojen ulkopuolelle, mutta se missä jo pelkkä omilleen muutto jännittää, jännittää tämä tuplaten siksi, että muutamme täältä maalta taajamaan. Kaikeksi onneksi kuitenkin rivariin.

Karttaohjelmien avulla olen yrittänyt kartoittaa matkoja ja lenkkimaastoja. Pururata menee kilometrin päässä, lähimpään koirapuistoon on 8km ja venerantaan reilu 2km. Käytännössä en ole vielä missään käynyt reittejä katselemassa, mutta enköhän loppuviikosta ja viikonloppuna ehdi, kun saadaan hoidettua muutto pois alta. Asunnosta ja ympäristöstä tulossa lisää blogiin sitten joskus, kun asetumme sinne kotoisasti.

Tänään Myy ja Vilkku kävivät rokotuksilla. Vilkku sai tehosteen ja rabieksen ja Myy sai ensimmäiset rokotuksensa. Kaksikko oli oikein reipas ja touhukas, odotusaulassa oli melkoinen sählinki, kun laittoivat leikeissä ranttaliksi. Automatkustuskin sujui moitteetta. Myy painoi 2,8kg ja Vilkku 8,3kg. Mutta palailemme asiaan, kun olemme ensin maisemaa vaihtanut!

Pennun kotiutumiskuulumiset

Hui miten aika rientää! Sunnuntaina Vilkku on ollut meillä kaksi viikkoa ja paljon on ehtinyt tapahtua, siispä kuulumispostauksen aika. Ensimmäisenä Vilkun kanssa on opeteltu pelkkiä arkiasioita, itseasiassa vasta tällä viikolla aloimme varsinaisesti keskittyä naksutinkoulutukseen. Ensimmäisen viikon aikana pennulla oli täysi työ orientoitua arkeemme ja uusiin kuvioihin, oli siis liikaa vaatia siltä keskittymistä varsinaiseen opetteluun. Nyt Vilkulle alkaa olla selvä homma, että ovista menoa odotetaan, ruokaa odottaessa istutaan ja yöt nukutaan. 

Ensimmäisen viikon ajan pentu herätti minut aina tuntia ennen herätystäni, aamu viideltä. Työssäkäyvältä ihmiseltä tämä vaati hiukan hermoja ja pitkää pinnaa, kun ihan oikeasti sitä unta olisi tarvinnut... Nyt Vilkku nukkuu yönsä hiljaa, eikä herätä minua aamuisin. Sen sijaan se saa hepulin klo 22-23 välillä, rullaa sanomalehdet ympäri aitaustaan, hyppii ja pomppii ja pinkoo päin seiniä. No, onpahan onnellinen olemassa olostaan. Aamut tosiaan nukkuu hyvin, mitä nyt alkaa touhottaa sitten kahdeksan pintaan ja herättää Nikon. Mutta sitä se pentuarki on.

Jotain oli Vilkku ehtinyt tällä viikolla ulkona maistaakin. Aamuyöllä olin lähdössä viemään pentua ulos pissalle, mutta sepä päätti olkani yli yrjötä sängylleni. Vilkku meni sitten ulos odottelemaan, kun minä siivosin täkkiä, pussi- ja alulakanaa pesuun. Kaiken lisäksi pesukoneemme oli rikki, joten jätin pyykit odottelemaan ja hain kuraisen pennun takaisin sisälle. Piti pikapestä Vilkku ja sitten kello alkoikin olla sen verran että töihinkin tuli jo kiire... Työpäiväkin venähti juuri tuolloin ja suoraan töistä ajoin hakemaan pyykkini ja vein ne anoppilaan pesuun. Touhua on siis riittänyt.

Eilen otimme Vilkkua koko huusholliin vapaaksi ja nätistihän se oli. Kunnes hepuloi tuttuun tapaan juoksentelemalla. Yllätykseksemme pentu parkkeerasi sohvalle ja lirautti lätäkön istuintyynylle. Tosi kiva, kun äiti viime viikolla osti uudet päälliset niihin, hupsis... Siispä kyselin pesuohjetta niihinkin ja kyllä me se sitten puhtaaksi saatiin, joskis pentua vahditaan ensi kerralla tarkemmin.

On me järkeviäkin puuhattu, Vilkku kävi toissapäivänä eläinlääkärissä. Toki Tuikku oli mallina mukana. Kumpainenkin sai rokotukset ja sirut niskaan, SKL:n laput on täytetty ja nyt pitää hakea postimerkkejä, jotta saadaan hurtat FIXattua. Puntarillakin pennun käytin ja lukema näytti 6,3kg. Vilkku oli eläinlääkärissä oikein utelias ja reipas ja sitä oli Tuikkukin. Tuikku oli myös hyvin tarkka, että Vilkulla oli kaikki hyvin ja että eläinlääkäri kohtelisi pientä nätisti. Ja hyvin kaikki menikin, kaksikko myös matkusti tosi hienosti, vaikka olin niiden kanssa yksin liikenteessä.

Nyt Vilkun kanssa on panostettu naksutinkoulutukseen. Olen itse panostanut oikea-aikaisuuteen. Kesti tajuta, että koiran on oltava nälkäinen ja samalla pirteä, että on mitään järkeä edes yrittää ehdollistaa sitä. Kolmen päivän ajan harjoittelin pelkkää ehdollistumista, jotta toiminnosta tulisi vahva. Harjoituksia tehtiin myös kolmessa eri paikassa. Tänään harjoittelimme ensimmäistä kertaa kosketuskeppiä ja napero hoksasi sen samantien! Huomenna vielä keppiharjoituksia ja ajan salliessa kontaktia.

Viikonlopun aikana yritän tunkea otetut videot tänne, samoin lisää kuvia. Nyt onkin tullut kuvailtua runsaasti ja kuvista jo huomaa eroa korvissa. Vilkun korvat ovat alkaneet selvästi nousta, harottavat minne sattuu ja rentoinakaan eivät mene enää luppaan, vaan ovat puoliksi pystyssä. Mielenkiintoista, tämä tulisi olemaan ensimmäinen pystykorvainen koirani. Ohessa kuvat tämänpäiväiseltä retkeltämme lähteelle.

Ei oo enää, niin kuin ennen

Mietin kaksi kertaa, kirjoitanko mitään. Päätin kuitenkin kirjoittaa, kirjoitanhan aina, vaikeistakin asioista. Kirjoittaminen on helppoa, itku ei haittaa, sillä kukaan ei näe eikä kuule. Saan rauhassa ajatella ja kelata tapahtumia, kuten itse haluan. Minua myös helpottaa purkautua isoista asioista, tämä on sellainen. Mennään vaikka suoraan asiaan ja palataan sitten hiukan taustoihin ja niihin kullattuihin muistoihin.

Maisa lopetettiin tänään. Soitin työpäivän aikana sille illalle ajan ja sainkin sen jo klo 18.15. Vasta siinä kohtaa tämä alkoi tuntua todelliselta, töistä kotiin ajaessa tuli ensimmäisiä kyyneliä, mutta yritin pysyä urheana. Päätös oli koko perheen yhteinen ja sitä oltiin mietitty, pohdittu ja pähkäilty, vaikka minä sen ajan sitten varasinkin ja olin lupautunut koiran viemään.

Saavuimme klinikalle hiukan ajoissa, joten ehdin käyttää Maisaa vielä pienellä lenkillä. Koira oli reippaana liikenteessä, teki tarpeensa ja änkesi jalkoihini. Sisälle mennessä Maisaa epäilytti pieni koiranpentu, siirtyi muristen jalkojeni taakse, vaikka on normaalisti mennyt haistelemaan muita koiria, vaikkakin varovasti. Kerroin nopeasti aikamme tiskillä ja meidän ohjattiin huoneeseen. Mieheni jäi odottamaan aulaan. Eläinlääkäriä odotellessa sainkin nieleskellä itkua oikein urakalla ja koira ihmetteli touhua jaloissani.

Eläinlääkärin tullessa Maisa valpastui ja alkoi välittömästi pakoilla tätä. Minä yritin sopertaa jotain asiaa itkuni takaa. Laitettiin kuonokoppa ja nostettiin koira pöydälle, se olikin yhtä rimpuilua ja rähjäämistä. Pöydällä Maisa oli taas ihan kohtalaisen rauhallinen ja se rauhoitettiin. Täysin levollisesti pieni pörrö, meidän tirppamme, nojasi minuun, meni maaten pöydälle ja antoi aineen vaikuttaa. Odoteltiin ja odoteltiin, kunnes eläinlääkäri tuli laittamaan viimeisen piikin. Pienen, hyvin sisukkaan koiran sydän sammui ja silmät lasittuivat. Pokkani petti ja purskahdin itkuun, samalla niin haikea mieli, toisaalta, niin helpottunut olo.

En ole blogissa mitenkään huomattavasti avautunut Maisasta, pitkälti vain kuvia ja tekstiä meidän touhuiluista. Maisa tuli meille pienenä, aivan liian pienenä ja sen saimme selville vasta, kun koira jo oli meillä. Tullessaan meille Maisa oli 3-4vk vanha, mutta me suhtauduimme siihen, kuin normaaliin 8viikkoiseen pentuun. Tyhmäkin tajuaa, että noin nuorena vieroitetusta, ei kasva normaali koira. No, ensimmäiset neljä vuotta koiran kanssa "vain menivät". Se näykki ja murisi milloin mistäkin, mutta ajatusmalli oli lähinnä se, että se on arka ja se kuuluu sen luonteeseen.

Muutama vuosi sitten kiinnostuin ongelmakoirista, tutkin kirjallisuutta niistä ja tunnistin heti, että perheessämme on pahemman luokan ongelmakoira. Aloitin ongelmien purkamisen normaaleista rutiinitoimenpiteistä, kuten harjaamisesta ja kynsienleikkuusta. Harjauksessa homma saatiinkin sujumaan, aiemmin Maisa näykki harjaa ja käsiä, nykyisin antoi harjata "vain" murinan säestyksellä. Sen sijaan kynnet olivat ikuinen ongelma, ei mitään asiaa hommiin ilman kuonokoppaa.

Toinen iso ongelma olivat muut koirat. Eihän Maisan niistä tarvinnutkaan tykätä, mutta kohtuuton pelkääminen oli rasittavaa. Ida ja Bamsu olivat erittäin suuri apu ja ilman Maisaa en olisi tutustunut Idaan. Maisa muutaman kuukauden totuttelun jälkeen nautti Bamsun seurasta, rauhallinen koira, joka ei turhia häslännyt. Bamsu hyväksyi Maisan sellaisena, kuin Maisa oli, psyykkeeltään vajavaisena.

Sain melko hyvin kuriin myös Maisan ihmisarkuuden. Koira joka juoksi aiemmin sohvan alle murisemaan, uskalsi tulla katsomaan ihmisiä ja poistui sitten. Opettelimme myös naksutinkoulutusta, erilaisia temppuja, kokeilimme joitakin harrastuksia. Maisan kanssa startattiin kerran jopa möllitokossa. Startti oli täysi fiasko, koira pelkäsi lippunauhoja, koiria, ihmisiä ja läähätti ja puuskutti apaattisena. Se sai minut miettimään, jo muutama vuosi sitten, onko tässä mitään järkeä.

Maisan ongelmat ovat olleet hyvin kausittaisia. Joskus menee pitkäänkin hyvin, eikä koira sekoa mistään. Joskus pelkkä tuuli laittaa siltä pasmat aivan sekaisin. Loppuviimeksi tilanteemme kuitenkin paheni, nyt muutaman kuukauden sisään. Maisasta tuli omalla tapaa eleetön, vielä eleettömämpi, kuin ennen. Sen puremia ei voinut enää ennakoida. Meillä on aina ollut erityisjärjestelyt arjessa Maisan kanssa, se ei ole muiden koirien kanssa kotona juurikaan tekemisissä ja sen arjesta pyritään tekemään helppoa.

Enää se ei tuntunut riittävän. Koira muuttui hyvin levottomasti ja stressaantuneeksi. Näykkiminen ja rähinä muuttuivat aivan kunnon puremiseksi. Ärsykkeeksi riitti se, että eteisessä siirteli meidän kenkiä tai olohuoneessa otti kaukosäädintä. Ne olivat toki yksittäisiä kertoja, mutta esimerkkejä kuitenkin. Jos Maisan eristi toiseen huoneeseen, se haukkui ja oli levoton. Toisinaan kun sen päästi huoneesta, se tuli muiden seuraan pörräämään ja kyttäilemään. Änkesi hyvällä lykyllä syliin tai muuta ja flippasi sitten. Talvella se sekosi aivan täysin, kun otimme Tuikkua sisälle lämmittelemään. Vaikka Tuikku olikin pääasiassa minun huoneessani ja liikkui ulko-ovelle kytkettynä, oli Maisan aina rynnättävä rähjäämään. Nyt myöhemmin sama rähjääminen ja puremisyritykset ovat kohdistuneet Popiin, vaikka Popi ei ole Maisasta pätkääkään kiinnostunut.

Pääsiäisenä Maisa pääsi sitten puremaan siskoni kaveria ja siihen perään toisen siskoni miestä. Koska koira oli jo pitkään ollut pahemmin tasapainoton ja haastava, kuin ennen, oli pakko koko perheen kesken keskustella koiran jatkosta. Kysymystulva täytti mielen, olin miettinyt lopetusta ajat sitten, pitänyt sitä hyvänä ratkaisuna, mutta nyt homma tuntuikin hankalalta. Lopetanko koiran turhaan? Pitäisikö vielä odottaa? Pitäisikö yrittää vielä jotain ja stressata koiraa lisää? Olisiko se pitänyt lopettaa aiemmin?

Tällä hetkellä oloni on kuitenkin helpottunut. Tiedän, että teimme oikein ja Maisan osalta parhaamme. Se oli erikoisin, kaikkein kummallisin koira, mihin olen ikinä törmännyt, mutta se opetti paljon. Vaikka se olikin äidin koira, kiinnyin siihen vahvasti. Kiitos Maisa, kaikista metkuista ja kommelluksista ♥

Keikkaa ja luustokuvia

Päiväkotikeikka, kaikin osin hyvin suunniteltu keskiviikko aamupäivä, koira autoon ja päiväkodille. Käytin Tuikun nopealla lenkillä  ja jätin autoon odottamaan. Lähdimme sitten lasten kanssa metsäretkelle, jonne koira pääsi mukaan. Homma sujui kivasti, lapset tykkäsivät vieraasta todella paljon. Tuikku tosin olisi voinut kylpeä huomiossa vähän rauhallisemmin, häslääminen aiheutti minulle päänvaivaa ja ylimääräistä stressiä.

Kun lapset olivat syöneet eväät ja Tuikku luunsa lisäksi muutaman kepin, halusivat lapset leikkiä Tuikun kanssa. Tämän varalle minulla oli ässä hihassa ja ihan oikea leikki. Lapset saivat vuorotellen namien kanssa mennä piiloon ja Tuikku sitten etsiä. En ole koskaan toteuttanut tätä hihnassa, koska tuttujen ihmisten kanssa kotinurkilla Tuikku voi totta kai olla irti. Aika vauhtia sain nyt sitten hihnan kanssa juosta, kun koira pinkoi täyttä vauhtia jälkiä pitkin lapsia etsien.

Etsintäleikin jälkeen Tuikku rauhoittui hiukan ja roll'n kanalitku oli tässä kohtaa loistoherkku. Tuikun nuoleskellessa sitä, lapset saivat rapsutella sitä rauhassa. Ja Tuikkukin rauhoittui hienosti. Kun lopuksi tehtiin kyselykierros lapsille, niin metsässä kaikkien mielestä parasta oli haukku vieras! Onnistunut reissu siis!

Sitten tähän päivään, käytiin vihdoin ja viimein luustokuvissa. Se jännitys, pohdinta, jos jotain ikävää löytyisi. Samalla puntarointi siitä, että onko tässä edes mitään järkeä. Niko kuskasi meidät Eläinystäväsi lääkäri asemalle ja mentiin Tuikun kanssa odotusaulaan istumaan. Vähän Tuikkuun tarttui jännitykseni ja koira piippaili ja läähätteli oudossa ympäristössä. Ellä oli Tuikusta ihan huisin mukava, mutta rauhoituspiikki sai koiran jäämään aika hyvin niille sijoilleen. Niko nosti Tuikun hoitajan kanssa pöydälle ja koira katosi suljettujen ovien taakse.

20 pitkää minuuttia jäännittäin ja ravaten vuoroin ulkona ja taas sisällä. Kun siinä sitten odoteltiin, palasi eläinlääkäri aulaan. "On muuten harvinaisen terve koira sulla, ottaen rodut huomioon". Olin aivan häkeltynyt ja kyselin tarkempia tuloksia. Katsoimme kuvia ja koira heräili siinä samalla.

Selkä oli tosiaan moitteeton, täysin terve. Myös kyynärät olivat aivan priimaa, selkeä 0/0. Lonkissa oli lievää löysyyttä ja toinen lonkkamalja ja nivel eivät olleet aivan niin hyvin yhteensopivia, kuin voisivat. Siitä huolimatta että lonkat olivat siistit, ovat ne kuitenkin Kennelliiton asteikolla C/C. Kyselin sitten, mitä nämä käytännössä tarkoittavat, estävätkö jotenkin harrastuksiamme tai muuta. Rajua agilityä Kallio ei suositellut, mutta sanoi että vetoa voi ihan rauhassa harrastaa. Ohjeeksi saatiin kiinnittää huomiota lihaskunnon ylläpitoon ja muutenkin lihashuoltoon, mikä nyt on mulle totta kai itsestäänselvyys. Ihanaa, kun voi huokaista helpotuksesta.

Tässä vielä Juha Kallion tarkka lausunto "Kyynärnivelet olivat normaalirakenteiset, samoin selkä. Lonkissa on käsin tunnustellen lievää löysyyttä. Röntgenkuvissa nivelien perusrakenne on normaali ja lonkkamaljat ovat riittävän syvät. Nivelpintojen yhteensopivuus ei kuitenkaan ole aivan paras mahdollinen ja löysyyteen liittyen lonkkamaljan muoto on liian laakea. Lonkkien rakenne vastaisi Kennelliiton arvosteluasteikolla tulosta C/C. Lonkkien löysyys voi aiheuttaa nivelrikkomuutoksia vanhuusiällä. Lonkkien normaali toiminta edellyttää hyvää lihaskuntoa ja lihashuoltoa harrastusten yhteydessä; tällöin Tuikun kanssa voi myös harrastaa normaalisti."

Röntgenistä kuvat tulossa, eivät olleet vielä sähköpostissa. On muuten päässyt haukku hiukan hoikistumaan, ei kohtuuttomasti, mutta vähän turhan luihu. 27,5kg oli paino, kyllä tuohon 30kg pitäisi päästä, niin ei aivan nuo luut paista! Ajatella, että tuo on viime talvena painanut myös 35kg ja silloinkin luut tuntuivat ihan kohtuu hyvin...