Maaliskuisia kuvia

Kun ei ehdi kirjoittaa päivittäin kuten ennen vanhaan, eikä edes viikottain, niin teen sitten tällaisia kuukausiraportteja. Maaliskuun kuulumiset piti kyllä julkaista maaliskuussa, mutta on ne parempi kirjoittaa ylös huhtikuussa kuin vasta syksyllä. Koska kaikkea mukavaa arkea ja touhua on eletty, vaikka blogissa välillä vähän onkin hiljaista. Tai hiljaisuuden lisäksi vain hyvin niukkoja vähän visuaalisesti kehnoja treenitekstejä. Nämä arkiset kuulumispostaukset kuvineen on kuitenkin niitä kivoimpia muistoja sitten joskus selata, joten koetetaan ryhdistäytyä. Kai sitä mielipide ja pohdintateksteillekin löytyy taas aikansa ja paikkansa, paljon on luonnoksissa kesken.

Maaliskuun alku tarjoili upean kuutamon ja niin rutkasti pakkasta että sitä pääsi ihastelemaan jäälle. Tunnelma ei aivan välity kuvista, mutta oli ihan uskomattoman kaunista. Kuu valaisi ja järven päällä leijui paksu jääsumu. Otsalampulla ei nähnyt mitään siinä sumussa. Koirat olivat yltäpäältä kuurassa ja jäisillä sormilla ei kovin monia asetuksia kokeiltu.

Loimun jäällä otetusta kuvasta aion teettää taulun. Olen aiemmin (siis monta vuotta sitten, aikana ennen lapsia) teettänyt koiristani varsin löyhin perustein tauluja. Nykyisellään rima kuvien teettämisessä on korkeampi, mutta kyllä tuossa öisessä kuvassa vain olisi sellaista ainesta. Loimun Orbiloc valon päädyin käsittelemään tauluversiosta pois, vaikka varsinaisesti muutoin se ei häiritse.

Koirien kuutamokuvauksissa paikalla oleminen on ollut tärkeä taito. Olen vahvistanut huomaamattani Loimun liimaantumaan Savuun kiinni. Siis en ole tullut ajatelleeksi, että koira voisi ikään kuin oppia kylkitargetin toiseen koiraan. Tämän osalta Loimu on helppo saada kuvaan oikeaan kohtaa; se kun singahtaa ihan oma-alotteisesti nykyään Savuun kiinni. Muiden koirien kanssa tähän vasta havahduinkin; kaverin koira sai pienen sätkyn Loimun läheisyydestä kuvaa ottaessa 😅

 

Naapuriretkille ja lenkeillekin ennätettiin. Loimu tykkää kultainennoutaja Lyytistä, varmaankin noutajan lempeän kärsivällisyyden vuoksi. Vaikka issikan ja noutajan leikkityyli ei ehkä ihan kohtaa, ilahtuu Loimu joka kerta kun nähdään. Lyyti taitaa ilahtua meistä kaikista muista paitsi Loimusta 😂 Savu tulee Lyytin kanssa juttuun, mutta ei juurikaan leiki. Savu on kyllä aiemmin leikkinytkin Lyytin kanssa, mutta nykyisin 

hullutusleikitykset on ulkoistettu Loimun hoidettaviksi.

Kevättalven keleissä on ulkoiltu oiken ajan kanssa. Hetkellisesti kova pakkanen ja lumikaaos söi vähän ulkoiluintoa, mutta pääasiassa pikkuväkeä myöten on metsässä ulkoilusta nautittu. Ja vielä kannattaakin nauttia, kohta saa taas syynätä jokaisen läpi ulkoilun jälkeen punkkien varalta.

Maaliskuisena perjantaina koirat keksivät sellaiset varastempauksen. Olin unohtanut roskapussin toviksi valvomatta ja kanankoivista jääneet luut menivät sitten parempiin mahoihin. Epäilen että Savu vanha velmu oli suurin syypää, mutta on hyvin mahdollista että Loimukin ehti syömään. Naapurilta saatiin ystävällisesti tankoparsaa, jota molemmat koirat söivät hyvällä halulla. Rullasin koko kämpästä matot pois jo yöksi ja odottelin seuraavaa työpäivää varautuneena siivoamaan jostain päästä tulleet tuotokset lattioilta. Ihme kyllä kumpikaan koira ei oksentanut eikä ulostekaan poikennut normaalista. Ja kaikki tuotokset tehtiin ulos. Huh, säikähdyksellä selvittiin, sillä pahimmillaan kananluut vievät koiria vähintäänkin päivystykseen.

Tässä kevättalven aikana havaitsin, että vähän muutenkin epäryhdikäs Savu seisookin nykyään oikeasti selkä notkolla. Yllä oleva kuva nyt ei mihinkään arviointiin käy, kun koira on asettunut hankeen miten sattuu. Mutta Savun selkä on siis ihan oikeasti mennyt notkolle, kun sitä vapaamuotoisesti seisottaa. Viime keväänä saimme hyvät ohjeet jumppaamiseen, jotta Savulla olisi lihaksia kantaa itsensä ryhdikkäästi. Tämä kun vaikuttaa ihan vaikka hyppytekniikkaankin.

Kuitenkin syksyllä koirien säännöllinen jumppa (ja muukin treeni kotona) jäivät oman jaksamisen vuoksi pois ja nyt sen tuloksen sitten näkee. Pieneltä tuntuva jumppatuokio aamussa, luokin koiran lihaskuntoon aika ison vaikutuksen. Ja nyt vaikutus on toisenlainen, kun jumppa puuttuu. En ole aiheen asiantuntija enkä tiedä, onko selän notkolla olemisesta koiralle sellaisenaan haittaa, mutta ei siitä harrastuskäytössä olevalle koiralle ainakaan mitään hyötyä ole.

Nyt ensi hätään Savun kotona treenaaminen painottuu jumppaamiseen, lapatukiin sun muihin. Koska aiempin joka aamu tuntuu nyt vähän korkealta tavoitteelta, ollaan jumpattu kolmesti viikossa. Niinä aamuina, kun meillä ei ole mitään menoa, jonka vuoksi olisi kiire. Huhtikuun loppuun Savulla on myöskin hierojalle aika, niin selvinnee jumien laajuus ja ehkä saadaan jotakin ohjeita tähän lihaskunnon huoltoon muutenkin. Jos jotakin positiivista, niin Savun ravitsemustila on tänä keväänä kuitenkin normaali. Aiempina talvina se on lihonut ihan huolella; tänä vuonna lapset eivät ole olleet enää niin pakkomielteisiä koiran ruokkijoita, joten Savun ruuansaanti on pysynyt kohtuullisempana. Ja vaikka jumppa onkin jäänyt, niin liikunnasta muutoin on huolehdittu.

 

Hevonkuuseen kiiruhdimme retkeilemään vielä juuri ennen, kuin retkeilymetsä meni ansaitulle talvilevolleen. Saimme seuraksi Anniinan ja aina iloisen Uuno issikan. Alkuihmettelyn jälkeen Loimu ja Uuni rallittivatkin ympäriinsä ja seurasivat intensiivisesti lasten evästaukoa. Kahden tunnin aikana ehti paistaa aurinko, sataa lunta ja olla myös ihan täysin pilvinen keli. Kameran asetuksia sai siis päivittää vähän joka välissä.

On kyllä kiva, kun koirillakin on omat, vähän samanhenkiset ystävänsä joiden kanssa touhuta. Sekin on kiva, että koirani tulevat myös suurimman osan hyvänpäivän tuttujen kanssa juttuun. Vaikka Savu jääkin mieluusti kotiin silloin, kun Loimulle on luvassa leikkihetkiä muun nuorison kanssa.

Jää nähtäväksi, ehtiikö huhtikuinen postaus valmistua ennen toukokuuta 😂

Talvisia kaverikuvia

Muutamia talvikuvia tänne jakoon, koirien ja kavereidensa leikeistä. Loimu on tavannut Uunon ensi kertaa viime kesänä ja nyt toisella kertaa Loimulla meni tovi lämmetä. Tämä oli kolmas kerta, kun Loimu pitää outoa vinkumista vieraan koiran kanssa. Ensimmäisellä kerralla olen tulkinnut äänen niin että Loimulla olisi mennyt tikku jalkaan, mutta sittemmin tajunnut että kyse on jotenkin neitikoiralle hankalasta tilanteesta. Loimu otti toviksi omaa tilaa ja sitten jo rallitettiinkin vanhaan malliin.

Osui hieno keli ja nappasin kameran mukaan viikonlopun lenkille, jolle haettiin naapurin Lyytikin mukaan. Lyyti ja Savu ovat jo vallan vanhoja tuttuja ja Loimu on aivan fanityttö. Lyyti taas on todella kärsivällinen ja joustava Loimun kanssa, niinpä kolmikon kanssa samoilu talvisessa metsässä olikin rentoa ja lataavaa. Pitäisi kantaa kameraa useammin mukana ihan tuossa lähimetsässä.

Kuulumiset ja Loimun juoksut

Postaus kuvia täynnä menneiltä viikoilta, kun kamera on kiikkunut vähän aktiivisemmin mukana. Yritin ottaa meistä tämän aamun ulkoilulla potrettia ja jonkinlaiseen pystyttiin. Yllä olevassa kuvassa on siis eväshetki meneillään ja kameran asettelu kuvausasemiin ilman jalustaa oli vähän hankalaa 😅

Savu ja Loimu ovat päässeet leikkimään kultainennoutaja Riepun kanssa ennen issikkaleiriä, sekä viime viikolla bordercollie Loton kanssa. Lenkit muiden koirien kanssa menivät sujuvasti, mutta totta kai hiukan vauhdikkaammin.  Toisella lenkillä myös lapset olivat mukana ja lenkin teema olikin sellainen "kaikki viihtyy lenkki". Kepit, kaatuneet puut, kivet ja lätäköt kiehtovat sekä koiria että lapsia ja niinpä pieneenkin matkaan saa käytettyä paljon aikaa.

Loimun juoksut alkoivat viime viikon keskiviikkona, juuri sopivasti islanninlammaskoirien leirin jälkeen. Kiinnitin huomiota kun tavanomaisen sijaan Savu seurasi Loimua huuliaan lipoen. Selvisi sekin syy 😂 Loimu on ollut vähän tavallista rauhallisempi (isännän mielestä se on nyt mukava koira ) juoksujensa aikaan. Toisaalta Loimu on ollut myös kovasti ilahtunut, että vihdoin Savu leikkii sen kanssa, vaikka ihan koko ajan. Savulla on tosin ihan muut asiat, kuin pelkkä leikkiminen mielessä.

Nyt alkujuoksuaika on mennyt ihan kelvollisesti. Vaikka Savu on kastroitu jo vuosia sitten, se reagoi narttukoirien juoksuihin edelleen aika voimakkaasti. Se kyllä nukkuu ja syö normaalisti, mutta on ollut jatkuvasti vähän levoton. Tällä viikolla Savu lähteekin kaverille hoitoon ja kotiutuu sitten Loimun juoksujen loputtua. Turhaa stressiä asua juoksuisen nartun kanssa ja saapa kyläreissulla muuta ajateltavaa kuin suvunjatkamisen 😆

Loppupostaus koostuu kuvista meidän porukan lenkeiltä. Vihdoin alkaa olla syyskeliä (ja hirvikärpäsiä) ja arkiretket jatkuvat taas vähän kuin normaaliin malliin. Kesähelteet ja hyttyset hiukan verottivat samoilua metsässä pikkuväen kanssa, mutta taas pääsee.

Islanninkoirien leiri 2-4.9.2022

Viime perjantaina luottoauto Volvo käynnistyi jo ennen aamu neljää, kun Loimun kanssa lähdimme kohti Islanninkoirat ry:n järjestämää islanninlammaskoirien leiriä. Leiri tokikaan ei alkanut aivan niin aikaisin että aamuyöllä olisi tarvinnut lähteä, mutta päätin yhdistää työt samaan reissuun ja kuvasin koiria Jyväskylässä muutaman tunnin. Taitoimme ajomatkaa Loimun kanssa leppoisasti muutaman tauon kanssa, eikä me mitenkään liian ajoissa oltu Kerimäellä perillä.

Leiri pidettiin Kerimäellä Majoitusliike Yömyssyssä ja majoitusliikettä voidaan Loimun kanssa lämpimästi suositella. Ulkoilmaihmisenä telttailen aina kun voin ja niinpä meille järjestyi telttapaikka pihanumerta. Palvelu oli erittäin (koira)ystävällistä ja asiakaslähtöistä, sekä ruuat maittavia. Aivan varmasti majoitutaan tuolla toistekin, kenties joku kerta myös sisätiloissa.

Teltan pystytyksen ja monen moikkailun jälkeen lähdettiin paikalla olijoiden kanssa lenkille. Hihnalenkille lähteminen koiraporukalla hiukan kuumotteli itseäni, sillä Loimulla on hihnailusta koiraporukoissa ihan hävyttömän vähän kokemusta. Täällä maalla asuessa kun tulee aika harvoin käytettyä hihnaa muutenkaan. Vaan kyllä se kimppalenkki kelvollisesti meni, vaikka parkkipaikalla autosta ottaessa Loimu ei ihan ollut edukseen. Jännittävä ja kiihdyttävä tilanne kaikille (ja arvatkaa vaa jännittikö muakin😆), joten ei vedetä siitä pienestä hetkestä isompia johtopäätöksiä.

Lenkin jälkeen siirryttiin sisälle syömään ja tutustumaan ja ilta kului paimennusluentoa kuunnellessa. Itse en tiedä paimennuksesta juuri mitään, joten oli todella kiinnostavaa kuulla, millaista paimennus on Islannissa ja mitä ominaisuuksia paimennuksessa islanninlammaskoirilta on toivottu. Ylipäänsä ennen käytännön paimennusharjoituksia kattava teoriapaketti lajin juurista ja harrastamisen säännöistä oli oikein paikallaan. Nyt keltanokkakin tietää vähän enemmän kuin viikko sitten.

Perjantai-ilta vierähti nopeasti ja mekin vetäydyttiin Loimun kanssa ajoissa telttaan. Vähän aikaa Loimu hääräsi teltassa ympäriinsä, mutta ei reagoinut kuuntelua kummemmin ulkoa kuuluviin ääniin. Telttakangashan ei mitään ääniä eristä, joten jokainen parkkipaikalla koiran kanssa liikkuja tuli kyllä kuulluksi. Yö meni kyllä tosi rauhallisesti, en havahtunut kertaakaan että Loimu olisi tehnyt mitään. Loimu havahtui aamuyöllä minun sukeltaessa syvemmälle makuupussiin (jonka muuten naapuri ystävällisesti lyhensi ja ompeli vetoketjun oikealle puolelle 💛) ja syöksyi tunkemaan päätään pussiin myös. Ei Loimu kuitenkaan oikeasti viihtynyt vieressä nukkumassa, saati että olisi käyttänyt omaa makuualustaansa. Syyskuinen yö oli islantilaiselle riittävän lämmin nukkua ihan vain teltan pohjalla.

Lauantaina me herättiin Loimun kanssa jo kauan ennen aamupalaa, joten ehdittiin käydä sekä lenkillä että hengailla sisätiloissa. Aamupalan jälkeen suunnattiin oman ryhmän (leiriläiset oli siis jaettu kahteen ryhmään) kanssa aamulenkille. Loimu oli huomattavasti parempituulisempi lenkkeilijä kuin edellisiltana, eikä sinkoillut ympäriinsä. Maantiellä autojen ohittaminen on sille haastavaa, mutta aamulla se malttoi syödä ruokaa pientareelta traktorin ajaessa meistä ohi. 

Lenkin jälkeen siirryimme kentälle tekemään tottelevaisuuslajeja. Kentällä oli kivannäköinen rallytokorata ja hetkellisesti harmitti ettei Savu ollut mukana kun eihän Loimu vielä ratoja tee 😅 Loimu odotteli vuoroaan autossa kun valokuvasin muita ja autossa odottamisessa on kyllä alkukesän tokoleiriin (Tokoleiri Jämijärvellä 6/2022) verrattuna tapahtunut hurja muutos. Loimu haukkuu kyllä jos joku menee auton ohi, mutta katselee kauempana kulkijoita myös hiljaa. Ja mikä tärkeintä, se myös nukkuu osan ajasta autossa ollessaan, eikä päivystä enää jatkuvasti. Hiljaa hyvä tulee ja jatkamme harjoituksia.

Jännitin omaa vuoroa niin kamalasti että taisin myöntää sen ääneenkin ja lopulta tein Loimun kanssa puolihuolimattomalla suunnitelmalla sitä sun tätä. Toin sen autolta tonnikalatuubin voimin kentän laitaan ja lähdettiin Loimun kontaktista liikkeelle. Sekalainen kontaktipelini ei oikein toiminut kuten videoltakin voi huomata, mutta CU-koulutuksesta (Control Unleashed koulutuspäivä 7/2022) käteen jäänyt 1-2-3 peli sitoutti Loimun olemaan kanssani ihan erilailla.

Kun Loimu oli valmis, kokeiltiin vieraalla kentällä hiukan perusasentoa, noutokapulan hakemista ja kosketusalustaa. Videolta voi taas naureskella omalle sähläämiselleni, kauhean monta toistoa vähän kuin varmuuden vuoksi enkä tiedä mitä ajattelin kun meinasin lähteä kävelemään perusasennosta. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan käynyt, mitä nyt paukautin Loimua vahingossa noutokapulalla päähän.

Tosi tyytyväinen oon Loimun yleisolemukseen treenatessa. Se ei alun säntäilyn jälkeen uppoutunut haistelemaan muuta kuin heittämiäni nameja, se haukahti alussa vain kerran ja kun se kapula suussa meinasi juosta ihmisille, se kääntyikin kutsusta luokseni. Kaikkinensa jäi siis oikein hyvä mieli meidän treenihetkestä. Uusi kenttä ja oma jännitys saivat minut odottamaan täyttä kaaosta, mutta treeneissä oli nähtävillä lähinnä meille tyypillisiä mokia ja epäkohtia, jotka vaativat itseltäni vähän hienosäätöä. Jotakin mainitakseni, niin kosketusalusta pitää ottaa harjoitteluun varmaan kokonaan alusta.

Iltapäivällä suuntasimme Loimun kanssa paimennustreeneihin Loimun kasvattajalle. Vähän epäilin aluksi, mutta nyt olen kyllä varsin varma että Loimu tunnisti paikan ja kasvattajansa. Se alkoi ensinnäkin autossa huutaa kun pääsimme perille, vaikka se ei nähnyt lampaita eikä muutoin hauku autossa juuri ollenkaan. Kun Loimu sitten vuorollaan pääsi aitaukseen vapaaksi, se kyllä juoksi suoraan Riittan luo paijattavaksi ja paimennusharjoittelussa vastasi Riittan kehumiseen samoin kuin omaani. Näillä spekseillä sanoisin Loimun tienneen ja tunnistaneen, mihin olimme tulleet.

Paimentamaan tuli myös Loimun sisko Nilla ja ennen vuoroamme ehdittiinkin päästää juniorit juoksemaan aidatulle alueelle. Vapaaksi päästäminen sopikin paremmin kuin hyvin, ei olla oikein Loimun kanssa totuttu kulkemaan vain toisiimme kytkettyinä 😁 Hyvin samanoloiset siskokset, vauhtia riitti. Vasta paimennuksen jälkeen Loimu oli siihen malliin väsynyt, ettei jaksanut enää toisen siskonsa Fannin kanssa juuri leikkiä. Näemmä se jollain tekemisen määrällä paukut loppuu Loimustakin.

© Riika Kivirinta

© Riika Kivirinta

Ensimmäisenä päivänä Loimu vähän jähmettyi lampailla alun rohkean perään lähtemisen jälkeen. Minusta vaikutti siltä kuin Loimu olisi puntaroinut oliko lampaiden perään lähteminen nyt uhka vai mahdollisuus ja mitä ihmettä se oma ihminen käveli siellä lampaiden seassa. Ihan valehtelematta väitän, etten ole ikinä nähnyt Loimun istuvan niin pitkään ja kaukana paikallaan, minun sitä kutsuessa, kuin lauantai iltapäivänä pyöräaitauksen portilla. Pitääpä saada yhtä varma paikkaistuminen vielä tokokentälle niin ollaan askel lähempänä tavotteita 😂

Loimu rohkaistui ja innostui lampaista kun sai peräänsä liinan ja Riittan vierelleen kävelemään. Loimui laittoi lampaat liikkeelle ja oli kauhean tyytyväinen saavutukseensa niiden liikuttamisesta. Noin muuten itselläni ei ollut silmää arvioida kuinka meni, mutta ei kai kovin huonosti melkein ensikertalaiseksi. Loimu on nähnyt lampaita pikkupentuna sekä kerran kevättalvella (Tokotäyteinen viikonloppu +lampaat 3/2022) joten nyt oli vähän kuin kolmas eka kerta.

Lauantai-illan luennolle otin Loimun mukaan. Salissa oli muutama muukin koira ja Loimun oli aika vaikea rauhoittua. Ei se nyt ihan mahdottomasti ääntä pitänyt, mutta härväsi aikalailla ja oli tosi levoton. Tonnikalapasteijatuubi siinä ehti loppua ja lopulta otin Loimun syliini. Se vaikutti hiukan jännittävän ympäristöä tai tilannetta muuten, varmasti osasyynä hienoinen yliväsymys. Sylissä olemisen jälkeen Loimu asettui lattialle ja nukahti. Toivoin sen vain inasen rauhoittuvan, mutta en uskonut sen voivan nukahtaa. Vaan taaspa pääsi pentu yllättämään. Loimu nukkui tunnin ja sen jälkeen kiikutin sen autoon loppuluennon ajaksi.

Yö teltassa oli vielä edeltäjäänsä rauhallisempi ja levollisempi. Sateesta huolimatta makuupussissa oli lämmin ja nukuttiin oikein hyvin. Telttakangas tosin vuotaa jostain saumasta, mutta ei kuitenkaan kastuttu. Samoin teltan ikkuna jonka kuumaliimalla korjasin, hajosi sateessa lopullisen oloisesti. Täytyy hiukan perehtyä teltan huoltamiseen, mutta toistaiseksi tällä ei lähdetä enää uhmaamaan kaatosadetta.

Loimu ja ihanat Bruda ja Isafold

Sunnuntaiaamuna en malttanut olla treenaamatta ja niinpä me pienesti tokoiltiin kentällä Loimun kanssa keskenämme. Aamupalan jälkeen päästiin kokeilemaan hoopersia ja olipa vaan hauska laji! Uskaltauduin päästämään Loimun irti koska se vaikutti olevan hyvin fokusoitunut ja selvittiin irtiolon suhteen tosi kivasti, vaikka kentän reunalla oli ihmisiä ja toinen koira. Kaiken säätämisen ohella on aina kiva ja palkitsevaa huomata pientä kehitystä ja edistystä.

© Riika Kivirinta

© Riika Kivirinta

© Riika Kivirinta

Loimu innostui hoopersista, vauhtia ja palkkaa vuorotellen. Itsellä ei ole lainkaan edes agilitytaustaa, joten kaikki ohjaaminen ja itsensä asettelu muutenkin kuin koiran tielle tuntui vähän kömpelöltä. Kai se on sitä alkuun muillakin. Tosi kiva oli kokeilla uutta lajia osaavamman ohjauksessa.

Treenien jälkeen jäi vapaata aikaa ennen ruokailua ja hengailtiin sitten luentosalissa juttelemassa. Loimu nukahti melkein heti lattialle. Tällaista hengailua kodin ulkopuolella on harjoiteltu aika vähän, joten yllätti positiivisesti ettei Loimu ole ihan toivoton tapaus. Toki se on nuori ja virtaa kuuluukin riittää, mutta näköjään oikeasti väsyneenä kykenee nukahtamaan myös vieraammassa paikassa. Oikein hyvä. Leirin parasta antia olivatkin näinä vapaampina hetkinä käytävät keskustelut, olispa ehtinyt jutella ihan kaikkien kanssa.

Sunnuntai iltapäivänä Loimu pääsi uudelleen lampaille ja olikin aivan eri koira kuin edellisenä päivänä. Luopumisharjoittelumme näkyi lampaillakin, sillä vaikka Loimu oli vähän kiihtynyt se ei meinannut lähteä lampaille ilman vihjettä. Kun sitten käytin meidän vapautusvihjettä "mee vaan", niin Loimu lähti oikein reippaana. Ilmeisesti se teki hyviä itsenäisiä ratkaisujakin suunnista tai jos jokunen lammas harhautui laumasta. Oli todella kiehtovaa nähdä omaa koiraa siinä tehtävässä, johon rotu on jalostettu.

Fanni, Loimu ja Nilla sisarukset

Paimennuksen jälkeen Loimu pääsi vielä siskojensa Nilla ja Fannin kanssa pellolle leikkimään. Joukkoon liittyi myöhemmin myös serkkukoira Turre. Ja voi miten Loimulla oli kivaa. Kerrankin kaikki leikkikaverit ymmärsivät sitä ja kaikkien mielipuuhaa oli täysiä juokseminen.

Päivän menivät hurjan nopeasti ja ei auttanut kuin lähteä taivaltamaan auton ratissa kotia kohti koirien leikkihetken jälkeen. Kiitos kivasta leiristä kaikille osallisille ja osallistujille. Me viihdyttiin ja Loimukin silminnähden nautti rotutovereidensa seurasta.