31 heinäkuuta 2014

Sinä ja koirasi ette ole maailman napa



Aiheeseen liittyen täällä

Otsikko on ehkä provosoiva, vaikka sen tarkoitus on vain olla suora ja yksinkertainen, no olkoot, ei takerruta siihen. Inspiroiduin ja ideoin aihetta jo alkukesästä. Annoin tämän muhitella hyvän aikaa ja olen koonnut tätä paloissa keräten esimerkkejä ja omia kokemuksiani. Pohdin myös, onko tätä järkevä kirjoittaa tänne, mutta toisaalta, samassa veneessä tässä koiraihmisinä ollaan kaikki. Ensimmäisenä annan ohjeeksi suhtautua omaan käytökseen ja olemiseen koiraihmisenä kriittisesti ja pällistelemään omaa kuvaa peilistä. Tätä en osoita kenellekään yksin, vaan kaikille ja itselleni. Välillä ihan hävettää sisältyä tai leimautua jotenkin sanaan "koiraihminen", sillä kaikille se ei todellakaan tarkoita iloista ihmistä parin kivan rekun kanssa. Olen koonnut tähän minusta tärkeitä asioita, miten meidän koiraihmisten tulisi ottaa muut ihmiset (ja koirakot) huomioon, olettamatta että kaikki koiria sietäisivät, saatika että pitäisivät niistä.

Lisätty 9.8.2014
Vielä lisäystä, koska joku oli sitä mieltä, että käsittelemäni aiheet ovat itsestäänselvyyksiä. Jos ne olisivat, ei koirilla olisi käytösongelmia, tapaturmia ei sattuisi ja minulla ei olisi postaukseeni aihetta. Siispä, asiat tuskin ovat itsestäänselviä...

Lisätty 4.8.2014
Koska postaustani on käsitelty jo vauva.fi foorumeita myöten ja tekstiä ymmärretty väärin joko tahallaan tai tahattomasti, kursivoidut tekstit on lisätty jälkikäteen tarkentamaan ja täsmentämään pointtiani. Ensimmäisenä kerrottakoon, että kyllä, olen tekstiä kirjoittaessani vain noin 18-vuotias. Se ei silti tee minusta tyhmää tai täysin ummikkoa koirien parissa. Minulla on paljon opittavaa, en ole mikään tuomitsija tai sääntöjen jakaja, koen vain hyödylliseksi pohtia asiat välillä tekstin muodossa blogissani. Se lienee monen muunkin blogin idea? Kurjaa toki, jos joku tästä saa ylimielisen sävyn ja vieläpä sen takia että olen nuori.

Nykyään puhutaan paljon ns. "koiravihaajista" ja näistä "myrkyttäjistä", toki rotanmyrkkyä lihapullien ja nakkien kera on levitelty, sitä en kiellä. Mutta varsinaisiin koiranvihaajiin en usko. Ja jos niitä on, niin voisimmeko kenties ite asiaan vaikuttaa? En saanut tekstistä aivan niin fiksun kuuloista, mutta minusta koiraihmisten tulisi huomioida enemmän ympärillä olevia ihmisiä. Ei vain vaatia kaikkia ymmärtämään koirien elekieltä ja väistämään, kiertämään, varoittamaan jokatoisesta liikkeestään jne. Vaan ihan oikeasti on oltava itse joustava. En missään nimessä itse hyväksy sitä että joku kiusaa koiraa, tai että koiran luvaton silittely olisi jotenkin hyväksyttävää, mutta yhtä vähän arvostan flexi pitkänä seilaavia fifejä tai yllättäen vasten hyppiviä koiria, jotka eivät ole hallinnassa.

Tekstiä lukiessa tulee myös muistaa, että osa ihmisistä suuttuu ihan turhasta ja toiset tekevät koirakoille kiusaa aivan tahallaan. Käsittelen tekstissä lähinnä omia mokia ja ajattelemattomuutta ja koirattomia/koiranlukutaidottomia ihmisiä. Omalla toiminnallaan voi ehkäistä niin paljon ikäviä tilanteita. En jaksanut tekstissä käsitellä sen kummemmin myöskään remmirähjiä tai muita ongelmatapauksia, hatunnosto ja iso tsemppi kaikille, jotka koiraansa viitsivät kouluttaa!

Lenkkeily ja liikkuminen
Selkein ja isoin asia lienee se jätöksien kerääminen. Jos oma koirasi ei satu lenkillä sotkemaan, niin siivoa sitten vaikka se eteen osuva siivoamaton läjä. Itse maalaisena syyllistyn jätöksien jättämiseen, koska yksinkertaisesti kun silloin harvoin lähden Tuikun kanssa kaupungille, mulla ei ole sitä pussia mukana, koska en niitä yleensä omista. Yritän kuitenkin ojaan tökkiä tai potkia ne kököt, parhaani mukaan. Ei sen enempää tästä, aivan liian yleinen aihe.

Koirattomia ja muutenkin vieraita ihmisiä ajatellen olisi erittäin reilua pitää koira kytkettynä paikoilla, jossa sitä ei saa irti pitää. Eli taajamat ja myös maaseutu, mikäli muita ihmisiä on näkyvissä. "Se on ihan kiltti" ei paljon auta, kun koirapelkoista nylkytetään tai haukutaan, tai muuta vastaavaa. Yhtä ikävä se irtokoira on lenkkeilevälle koirakolle, kun sekä koirat että omistajat joutuvat kurjaan tilanteeseen. 

Yhtälailla voisi huomioida sen remmin pituuden, kaikki eivät halua koirien nuuskivan muita koiria, eivätkä kaikki vastaan tulevat ihmisetkään halua lähikontaktia koiran kanssa. Ja aivan yksi lysti, oliko se koira pieni vai iso, niin sen on pysyttävä etäällä muista. Oma äitini on allerginen koirille ja pelkkä sormen nuolaisu tai kirsun osuminen saa sormet kutiamaan, toisinsanoen, kädet on päästävä pesemään. Itse kaupungilla mentäessä pidän Tuikkua käytännössä ihan pannasta kiinni, jos tuntuu että ihmisiä on paljon tai on ruuhka-aika. En katso tarpeelliseksi, että koira pääsisi nuuskimaan kaikki vastaantulevat. Sitä paitsi remmi pitkänä seilaava koira aiheuttaa herkästi vaaratilanteita, tulisi ottaa huomioon myös pyöräilijät ja muut kävelyteillä ja poluilla liikkujat, VAIKKA se pyöräilijä ei aina jaksaisi kelloa kilistääkään.

Ylipäänsä, annetaan lenkeillä ja ulkona tilaa muille, koirat kytkettynä tavalla tai toisella ja kysytään lupa, saako koiran päästää katsomaan toista koiraa ym. Ja uskotaan, mitä se toinen osapuoli vastaa.

Uimarannat
Koirille on harmittavan vähän osoitettu uittopaikkoja, mutta useissa venerannoissa niitä kyllä uitetaan. Pidetäänhän ne rannatkin siisteinä, ei anneta koirien ruikkia ja ulostaa ympäriinsä, eikä kaivaa mitään monttuja. Myös ne koirarannat tulee pitää siistinä, ihan kaikkien viihtyvyyttä ajatellen. Ja jos siellä uimarannalla oikeasti on kyltti, että ei koiria, niin noudatetaan sitä, etenkin jos rannalla on muuta väkeä. Muistan kun oltiin kaverin kanssa rannalla ja venelaiturille meni joku muu porukka koiriaan uittamaan. Kävimme itse nopeasti pulahtamassa ja sitten piti mennä eväitä syömään, niin nämä koirat olivat ehtineet ne hotkaista ja olipa meidän vilttikin merkattu... Itse pitäisin veneenlaskupaikoillakin koiran kiinni, ellei se sitten ihan oikeasti ole hallinnassa tai ainoastaan vedessä irti. Uimarannat ja veneenlaskupaikat kun ovat usein vierekkäin...

Koira ja muut ihmiset, sekä arka/aggressiivinen koira
Aran/aggressiivisen koiran kanssa voi käyttää keltaista nauhaa. En itse ole huomannut, että se olisi vielä kovin paljon käytössä tai että ihmiset sen merkitystä ymmärtäisivät, mutta ajan mittaa ehkä. Erityisesti pieniä koiria tullaan helposti luvatta silittämään ja tämän vuoksi sitä saa olla tarkkaavaisena hallitsemassa koiransa lisäksi ympäristöä. Maisaa en ole aikoihin vienyt ihmisten ilmoille, mutta viime kesänä kun vein, kulki se koppa päässä, juurikin siksi, jos se sattuu säikähtämää jotakin. Toisaalta, ei kovin moni uskaltanut silitellä koppa päässä kulkevaa koiraa... Aran/aggressiivisen koiran kanssa tuskin kannattaa ängetä koirapuistoon etenkään silloin kun siellä on muita. Kohteliaasti tulisi myös poistua silloin, kun sinne saapuu muita, sillä koirapuistossa aggressiiviset koirat on kielletty.

Oma järjenkäyttö on sallittua, jos tiedät että koirasi ei pidä lapsista, vanhuksista tmv. niin vaikka sukulaisia tulisikin kylään, ei sen koiran ole pakko siinä jaloissa hyöriä. Meillä Maisa eristetään omaan huoneeseen puuhastelemaan omiaan, kun kylään tulee lapsia. Vieraiden aikana myöskään innokasta Tuikkua ei voi ottaa sisälle, sillä melko harvoin meillä kyläilee niin koirarakkaita ihmisiä, jotka tahtovat +30kg kuolaa ja karvaa riehumaan syliinsä, saatika sitten että äiti tykkäisi siitä rötkäleestä sohvillamme... Ylipäänsä, jos tietää että koiraton ja ei niin koiraihminen ystävä/tuttu/sukulainen on tulossa kylään, niin minusta olisi ihan reilua laittaa se koira sivuun. Henkilö on kuitenkin suostunut jo tulemaan koiralliseen talouteen, jossa on karvaa ja todennäköisesti muutenkaan kaikki ei ole aivan niin tiptop, kuin koirattomassa taloudessa. Toki kukin saa olla talossaan miten tykkää, mutta eikö reiluna kaverina voisi vähän joustaa.

Lähtökohtaisesti koiria ei tietenkään tule viskoa eri huoneeseen, kun vieraita tulee ja totta kai ei koiraihmisiä voi tavata muuallakin. Satun vain tuntemaan niin monta allergista, koiria pelkäävää tai muuten nelijalkaisia välttelevää ihmistä, että en näe ongelmana koiran siirtämistä eri tilaan. Vaikka koirat eivät olisi se the yhteinen juttu, voi henkilö muuten olla vallan mukava, itse en ainakaan karsi kavereita pois koirattomuuden vuoksi... Joku vetäisi esiin myös kortin, että koira pitää osata kouluttaa sellaiseksi, että se voi olla paikalla vieraiden aikana. Totta kai, mutta harva koira syntyy valmiina. Liian hankalien tilanteiden ehkäisemiseksi koira saa olla tunnin pari omissa oloissaan. Ja allergiaan se koulutus ei liity mitenkään... Maailmaan kun mahtuu koiraongelmia ja ongelmakoiria ja keskeneräistä tai kriittisessä tilassa olevaa koiraa ei tule saattaa liian vaikeisiin tilanteisiin. Tietenkään nurkassa makaava koira ei varmaankaan haittaa ja tapauskohtaisesti meilläkin koirat ovat vieraiden kanssa samoissa tiloissa. Miten tätä tekstiä voisi vielä enemmän vääntää rautalangasta?

Lapsia ja koiria ei tule ikinä päästää valvomatta keskenään, se lienee selvä asia. 12-vuotias on koiran kanssa ihan yhtä lapsi, kuin 5v (odottaa vastaväitteitä). En tarkoita, että lapset olisivat jotenkin tyhmiä, mutta harvalla alakoulu ikäisellä voimat riittävät koiran kiinni pitämiseen tai koiranlukutaito on puutteellista. Lapsen tai ylipäänsä alaikäisen (minä paraskin puhuja) tehtävä ei ole vastata haastavista tilanteista koiran kanssa. Koiraihmisen tulisi myös ymmärtää, että alle 5-vuotias ei yksinkertaisesti ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin. Uteliaat ja reippaat lapset ryntäilevät vanhemmiltaan karkuun, saattavat ehtiä tarttumaan koiraa turkista, hännästä, korvista... Tässä kohtaa ei tule syyttää lasta, eikä niin vanhempiakaan, mikäli he lapselleen selvittävät, miksi näin ei saa tehdä ja hakevat lapsensa pois. Muistan itse olleeni hyvin reipas koirien suhteen jo pienenä, mutta minulle opetettiin että tulee kysyä lupa, saako koiraa rapsuttaa. Vaan kuinka moni kolme vuotias sitä malttaa kysyä... Nykyään tuntuu yhä useammin olevan koiria, jotka pelkäävät lapsia tai eivät niistä muuten pidä. Toivon, että jokainen pyrkisi siedättämään koiransa lapsiin, mutta samalla toivon, että vanhemmat opettaisivat lapsilleen, että koirien kimppuun ei tule suinpäin rynnätä. Vierasta koiraa ei tule rapsuttaa ilman omistajan lupaa. Ohjeistava sormi osoittaa siis vanhempia ja hihnan johtavaa osapuolta (kaksijalkaista).

Huomioikaa edellinen kappale siinä mielessä, että koirat ja lapset ovat yksilöitä. Oma koira perheessä on ihan eri omien lasten kanssa keskenään, yleensä oman perheen lapset ja koiran voi jättää samaan tilaan. Tarkoitin tekstissä lähinnä vieraampia lapsia tai hyvin pieniä. Ylipäänsä tulisi totta kai välttää hankalat tilanteet, joista lapsen on vaikea selviytyä koiran kanssa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Valtaosa meistä on varmasti "omistanut" koiran jo lapsena, tai ainakin lenkittänyt yksin, minä mukaan lukien.

Se, että koiran tulee olla hallinnassa, on hiukan suhteellinen käsite. Osa koirista pysyy vallan hienosti jalassa kiinni, vaikka olisivatkin vapaana, kun taas oma koirani sekoilee välillä hihnassakin, saaden hulvattomia hepuleita. Viimeksi talvella odottelin kaupan edessä Tuikun kanssa ja tyhmänä räpelsin kännykkää. En seurannut koiran eleitä kovin tarkasti ja niinpä se yllättäen hyppäsi täysin vierasta naista vasten, aivan yllättäen, vaikka ohitse oli mennyt muitakin ihmisiä. Samantien kiskaisin koiran takaisin, komensin sitä ja pyytelin moneen kertaan anteeksi. Kaikeksi onneksi kohdalle oli osunut oikein mukava koiraihminen, kertoi omistavansa itse myös isoja koiria, joten ei kuulemma haitannut. Hyvä niin, mutta minua haittasi ja vastenhyppiminen onkin nyt opetettu täysin pois. Mitä jos Tuikku hyppäisikin lasta tai vanhusta vasten? Jos se huoleton ja iloinen loikkasu pelästyttäisi jonkun koirapelkoisen perinpohjin tai jos joku vaikka kaatuisi ja loukkaisi itsensä? Tämä vain esimerkkinä, mutta kun ajattelee, että sidottunakin oleva koira voi hyppiä vasten, näykkiä tmv. Vastaavia tilanteita ei onneksi ole enää käynyt, koiran eleitä on vain seurattava, ehdottomasti. Vahinkoja totta kai sattuu, mutta ne on pyrittävä ehkäisemään.

Reagointi ja palautteen antaminen
Mitä sitten, kun joku ryntää rapsuttamaan pentuasi? Tai vieras lapsi kiskoo koiraasi hännästä? Naapurin pojat viskovat koiraasi kivillä ja joku muka viisas opiskelija pärrää mopolla sata kertaa saman lenkin aikana pelokkaan koirasi ohitse? Ja sata muuta ongelmaa, joku sanoo pahasti, arvostelee toimintaasi tai antaa asiatonta palautetta.

Pyri välttämään ikäviä tilanteita, estä koiraa joutumasta niihin. Pää punaisena raivoamisen sijaan voisit esittää palautteen rakentavasti ja asiallisesti. Kerro että pennun koulutus on kesken ja et halua että sitä sännätään rapsuttelemaan. Mikäli koirassa toisinaan killuu lapsia, käske heidät pois. Jos lapsi on pieni, selitä asia vanhemmille ja kerro, että jonkun toisen koira (tai omasikin) voi pelästyessään purra. Ylipäänsä tilanne kannattaa ratkaista rauhallisesti puhumalla ja perustelemalla, miksi niin ei saisi toimia. Miten koiranlukutaidoton ja koiraton ventovieras ihminen muuten voisi asian ymmärtää? Asiaton palaute kannattaa ehkä päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus toki palaute kannattaa kuunnella, kenties siellä piilee ihan asiankin poikanen.

20 heinäkuuta 2014

Kuolaava mustikkatutka



Tulipa todettua, että kaivuu-urakoitsijan lisäksi omistan mustikkatutkan. Tai pikemminkin "mikä vain syötävä marja" tutkan. Tuikku osoitti jo pienenä kiinnostuksensa vadelmapensaisiin ja onkin tässä vuosien varrella laajentanut makukokemuksiaan variksenmarjoihin ja puolukoihin. Metsälenkistä ei meinannut tulla mitään, kun Tuikku bongasi mustikkamättään. Tämähän on siinä mielessä kiva juttu, että ei ole itselläkään ongelmaa etsiä mustikkaa. Hankaluuksia tulee siinä kohtaa, että yrität jakaa mättään koiran kanssa, joka epätoivoisesti kuolaamalla "varaa" koko läänin mustikat. Ei siinä auta muu kuin antaa koiran syödä haluamansa ja katsella mässäiltyä varvikkoa ämpäri tyhjänä...

15 heinäkuuta 2014

Vinous veks

Pitkästä aikaa treenikärpänen iski ja oli pakko lähteä Tuikun kanssa kentälle. Ei ole tullut harjoiteltua tai tehtyä yhtään mitään, vähän laiskottanut ja onhan nuo työtkin vienyt mehut (milläköhän logiikalla nyt viidennen aamuvuoron jälkeen innostuin treenaamaan). Kesäksi oli kyllä kaikenlaisia suunnitelmia, siis lähinnä nähdä kavereita, mutta täällä metsässä me on kyllä nökötetty ihan harvinaisen yksinäisinä. Toivottavasti tähän tulisi vielä loppu kesästä muutosta tai jos sitten edes syksyllä näkisi muita ihmisiä ja koiria ahkerammin.

Meinasin olla vähän hukassa, mitä treenattaisiin, mutta tulipa vilkaistua meidän arvostelulomakkeita. Turhan monta mainintaa vinoudesta, alkoi ärsyttämään. Siispä tsekkasin missä liikkeissä vinoutta esiintyi ja ei kun laput mukaan ja kentälle treenaamaan. Eihän tuo yhdellä treenikerralla parane, mutta no jaa.

Koira eteen, oikealta sivulle
Video katkesi ja Tuikku on jo edessäni, kun se näkyy. Eteen tultiin reippaasti ja suoraan tällä kertaa, kiersi myös sujuvasti oikealta sivulle. Toivoisin vauhtia lisää ja inhoan hihnaa tuossakin liikkessä...

Koira sivulle, yksi askel, kaksi askelta, kolme askelta
Jostain syystä tämä on mennyt kisoissa ihan penkin alle, mutta ainakin nyt videolla näyttää kivalta. Vahvimpia liikkeitämme, hyvällä innolla, suorassa ja tiivisti tehdään. Ainakin omaan silmään näyttää jopa tosi hyvältä.


Eteen
Eteentulo harjoituksia otettiin, ei turhia askelia, koska koira hukkaa heti suoran linjansa. Mielestäni onnistuivat ihan kivasti, toki ne täytyisi saada varmoiksi. Yritän uppoutus koulutuksen jaloon maailmaan ja taitoon, josko seuraavissa treeneissä vetäisin oikeista naruista.


Koira perusasentoon, kierrä koiran ympäri
En ihan tiedä, miten tätä pitäisi opettaa tai suorittaa järkevästi, itseäni häiritsee suunnattomasti tuo remmi, joka alo luokassa on pakollinen. Pidempää hihnaa ollaan hankkimassa. Ei otettu kuin kaksi harjoitusta, joista tuo toinen onnistui kohtuu hyvin. Pitää vahvistaa istu käskyä tarkemmin, sillä Tuikku oli aikeissa mennä maahan. En myöskään ole tyytyväinen tuohon lahnana roikkumiseen istumisessa. Varsinaista virhettä ei tuossa videolla olevassa taida olla.