Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit

22 elokuuta 2022

Koiramme lehden haastattelu

Heinäkuussa jaoin ylläolevien kuvien mukaiset instastoorit, päällimmäisinä tunteina pettymys ja närkästys - tunsin itseni myös varsin tyhmäksi. Nyt ilman tunnekuohua voisin muotoilla ilmaisuni hiukan erilailla, mutta mielipiteeni kokemuksestani ei ole muuttunut.  Jaoin haastattelukokemuksen siinä missä muutkin kokemukset, mutta tämä keräsi kiinnostuneita huomattavasti enemmän kuin vaikkapa tokopostaus. En todellakaan arvannut miten valtavan yleisön tarinat tavoittaisivat.

Kiitos vielä kaikille yhteydenotoista. Tiedän journalismista nyt enemmän, kuin ennen haastattelun antamista ja jos nyt antaisin haastattelun, osaisin ottaa asioita ihan erilailla huomioon. Nyt osaisin tunnistaa esim. johdattelevat kysymykset. Laitoin päätoimittajalle palautteen, joka löytyy vastauksensa kanssa tästä lopusta. 

Minulle tarjoutui siis tilaisuus alkukesällä päästä haastattelun Koiramme lehteen, josta tietysti innostuin. Tartuin tilaisuuteen sen suurempia pohtimatta vaikka ennalta arvelin olevani mahdollisesti väärä tyyppi vastailemaan haastattelun aiheeseen. Puhelinhaastattelun edetessä kävikin nopeasti ilmi etteivät vastaukseni ehkä olleet ihan sitä mitä toimittaja odotti. Tiedostan ettei puhelinhaastattelu ole vahvuuslajini ja väärinymmärrysten riski kasvaa. 

Jotkin kommentit vastauksiini olivat vähän erikoisia, mutta ajattelin ettei huumorimme ehkä vain kohdannut. Sen sijaan sähköpostiotteen "kaunistelua ja hyminää" antoi puhelussakin käydylle keskustelulle ihan uuden sävyn. Tarkoitettiinko "kaunistelulla ja hyminällä" käyttämääni termiä, käytännön esimerkkejäni vai epäiltiinkö vastausteni paikkansa pitävyyttä täysin? Olisiko haastatteluosuuteni kannattanut jättää pois kokonaan? En nauhoittanut puhelua joten en sanantarkasti myöskään enää kahta kuukautta myöhemmin muista mitä olen sanonut. Mutta sanomisieni ja tekemisieni takana kyllä seison aina sen hetkisen parhaan tietoni, taitoni ja kokemukseni mukaan. Kymmenen vuotta sitten olisin vastannut samoihin kysymyksiin erilailla, toivottavasti seuraavan kymmenen vuoden päästä vielä paremmin.

Lehtijuttu ei ihan vastannut odotuksiani tai ainakin olin ymmärtänyt kokonaisuuden toisenlaiseksi. Tiesin että leipätekstissä vihje sanan tilalla tulee olemaan käsky, mutta sitaattiini sanomani ja erikseen korjaamani "vihje"  oli muutettu muotoon "sana". Ja aiemmat seikat (joita en koe tarpeelliseksi ruotia somessa) huomioiden tämä oli se piste iin päälle, joka sai minut älähtämään.

Samassa lehdessä kuitenkin kehoitetaan ajamaan koira tahallisesti turhaumaan ja mainitaan että harjoitteluvaiheessa pentu saa mailasta oppiakseen kerrasta. Jokainen voi itse pohtia termin "vihje" haitallisuutta koiran hyvinvointiin, kun lehteen voi silti painaa vähintään kyseenalaisia koulutusohjeita. En ole tämän mielipiteen kanssa ainoa, eikä tämä lehtinumero ollut mikään poikkeustapaus koulutusasioidensa suhteen. Koiramme lehteä on kritisoitu useasti aiemminkin alhaisesta laadusta.  Käymieni keskustelujen pohjalta ei tämänkaltainen kokemukseni haastateltavana olemisestakaan ole ainutkertainen tapaus Koiramme lehden kanssa. Mielestäni aika harmi juttu.

Kuvatekstit eivät olleet sellaisenaan sanomiani - kokemattomalle minulle tuli vähän yllätyksenä että kuvatekstit kirjataan sitaateiksi. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin luopumisharjoitusta kuvaava kuva on täysin lavastettu. En ole tehnyt kyseistä harjoitusta ennen tai jälkeen kuvien. Sähläsin kuvattavana sen verran, ettei ensikertalaisuus tämän harjoituksen kanssa varmasti jäänyt epäselväksi. Tietysti omaa hölmöyttä suostua kuvattavaksi lavastettuun kuvaan, mutta yhtä kaikki kuvateksti ei ole sanomani eikä edes tositapahtumiin perustuva. Olen kertonut asian ennen tätä julkaisua myös päätoimittajalle.

Korjauksestani huolimatta sitaatissani oleva termi "vihje" muutettiin muuksi. Vahingossa vai tahallaan? Ihan sama, olisi silti kiva että edes sitaatti olisi siten kuten sen sanoin. Käsitykseni mukaan juuri kukaan ei ilahtuisi siitä, että oma sitaatti ei ole lehdessä sanotun mukainen (ja kun tästä erikseen toimittajan kanssa sovittiin että leipätekstissä "käsky" ja sitaatissa "vihje").  Tämä syö luottoa muihinkin haastatteluihin; ovatko sitaatit oikeasti siinä muodossa kuin se on sanottu ja onko kuvan harjoitus lavastettu vai ei? 

Jos Loimun luopuminharjoitukset kiinnostavat, niin kirjoitin niistä aiemmin kesällä postauksen otsikolla Näin opetan luopumista 7/2022.

Vaikka kokemus olikin aika toisenlainen kuin odotin, otan tästä opikseni. Ehkä jatkossa osaan vastata selkeämmin ja ymmärrettävämmin, vaikka kuulija ei olisikaan kouluttamisesta kanssani samaa mieltä.  Eikä tietysti tarvitsekaan olla samaa mieltä, se ei ole nyt pointti. Toivottavasti minulla on jatkossa myös selkärankaa kieltäytyä tekemästä kuvissa jotain, mitä en tavallisesti tee. 

Alla lähettämäni palaute ja siihen kuukautta myöhemmin saamani vastaus. Asia on nyt osaltani loppuunkäsitelty. Kaikkea ei voi ennalta tietää ja jos olisin tiennyt, en olisi aikaani haastatteluun hukannut. Oppia ikä kaikki.


27 heinäkuuta 2022

Näin opetan luopumista

Otsikko on muodossa "opetan luopumista", koska onhan luopumisen yleistämisessä kaikkeen vielä tekemistä 9kk ikäisen Loimun kanssa. Teksti perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini, joista lukijalla on tietysti oikeus olla eri mieltä. Toivottavasti teksti ja video tukevat toisiaan ja voit saada tästä idean poikasta omiin harjoituksiisi. 

On täysin mahdollista että tekstissä on riski väärinymmärryksille tai että olen itse kirjoittanut jotakin väärin. Aihe on minua kiinnostava ja minulla riittää tässä vielä opittavaa, vaikka tämän hetkisiä kokemuksiani päätinkin jakaa. Mikäli jokin on epäselvää tai ihmetyttää, niin kysy kommentilla tai sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com 

Tässä postauksessa video koskee ainoastaan ruuasta luopumista, mutta tekstinä käsittelin myös puremista. Puremisesta luopuminen kuulostaa vähän hassulta, mutta oli ihan oma projektinsa saada Loimu ilakoimaan muutoin kun puremalla minua lahkeeseen. Eikä Loimu varmasti ollut ainoa koiranpentu, joka aamuisin intoa täynnä upottaa hampaansa omistajan jalkaan.

Alustuksen yhteyteen vielä todettakoon, että en ole ammattilainen vaan vain aiheesta kiinnostunut harrastelija. Olen ennen ajatellut ja toiminut hyvin erilailla koiran itsehillinnän kehittämisen suhteen. Nykyisellään kuitenkin pyrin siihen että koiralla on maksimaalinen mahdollisuus onnistua ja toimia kuten haluan virheeseen kompastumisen sijaan. Olen myös kokenut nykyisen toimintatapani huomattavasti tehokkaammaksi (ja myös eettisemmäksi), kuin aiemman kontrolloinnin ja virheistä torumisen. 

Väliotsikoiden alla jaettuna meidän harjoituksia, mokia ja oivalluksia videon kera.

Puremisen tilalle muu tekeminen

Loimu oli pentuna ehdottomasti kovin hammastelija jonka tunnen. Se tarttui punttiin ihan kohtuuttomalla tarmolla ravistellen ja repien murinan säestämänä. Tämä oli Loimusta ihan hulvattoman hauskaa, mutta etenkin pikkulasten kanssa sellainen asia jolle oli tehtävä samantien jotain. 

Aloin opettaa Loimulle istumiseen vihjettä ja vahvistaa sen tarjoamaan istumista. Havaitsin, että usein ennen kuin Loimu iski kiinni, se oli istunut ehkä sekunnin katsomassa minua (tai jotakin muuta ihmistä jonka punttiin aikoi hyökätä). Melko nopeasti selvisi että Loimu halusi vain rapsutuksia ja huomiota, mutta ei tiennyt miten pyytää niitä muutoin kuin puremalla. 

Sen lisäksi että erikseen harjoittelimme istumista vihjeestä, aloin myös tarjoamaan Loimulle paijaamista niistä sekunnin istumisista. Siinä ei valehtelematta montaakaan päivää mennyt, kun Loimu saapui aamuisin viereeni istumaan, aiemman puremisen sijaan. Vastaavasti koira saattaa haukkua halutessaan huomiota. Huomion täydellisen eliminoinnin sijaan, koiralle voi opettaa vaihtoehtoisen tavan tavoitella haluamaansa. Kaikki voittavat.

Yleisesti pikkupentujen puremisesta ei tarvitse huolestua. Koiranpennut tutkivat ympäristöä hampaillaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse lähtökohtaisesti kerään niin koirien kuin pikkulastenkin ulottumattomiin kaiken vaarallisen tai arvokkaan irtaimiston riskien minimoimiseksi. Esimerkiksi lastenhuoneeseen meillä oli portti silloin kun Loimu oli pieni, jotta Loimu ei nielaisi pieniä leluja. Pöydän- ja tuolinjalkoja Loimu on jonkin verran kalunnut, kuten myös halkoja, kenkiä ja mitä nyt milloinkin sen eteen on osunut. Huonekalujen järsiminen on kuitenkin mennyt itsestään ohi ilman, että tein asialle mitään. Jos omistat arvokkaan perintöpöydän, niin suojaa se pennun hampailta vaikka putkella ja nauti kuppi kuumaa rauhassa.

Itsehillinnän vahvistaminen ruuan lähellä

Innokkaan hampaiden käytön lisäksi Loimu on ahne. Jos ruokaa on sen ulottuvilla, ruoka on aivan varmasti tarkoitettu Loimulle. Se on jonkin verran meillä ollessaan ehtinyt ruokaa varastaakin, etenkin lasten käsistä. Lähtötilanteeseen nähden kehitys on ollut valtava, varsin kohtuullisella harjoitusmäärällä. Eväsretkelle pakkaan tosin ihan kaiken varalta edelleen varaeväät, vaikka Loimu ei enää viekään ruokaa käsistä 😂

Videolla on nyt kootusti usemapaa ruuasta luopumisharjoitusta. Videolta voit myös havaita virhearvioitani. Vaikka olen pyrkinyt maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautumisen, on harjoitukset välillä olleet liian vaikeita Loimulle. Tarkoitukseni on palkita Loimua siis jo ennen, kuin se yrittää edes tavoitella ruokaa. Vaikka virhearvioita tuleekin, voimakasta turhautumista kannattaa välttää. Tämä ei edistä harjoitusta eikä turhautunut pentu ole enää optimaalisessa mielentilassa oppiakseen uutta. Siitä syystä palkitsin alkuun hyvin tiheästi ja varman päälle, sekä lisäsin haastetta maltillisesti. Luopumisharjoituksissa kannattaa muistaa, että mikä on helppoa yhdelle, voi olla tosi vaikeaa toiselle.

Namit kädessä luopumisharjoitusta teen kämmen auki. Avokämmenen on tarkoitus olla sen verran etäällä, että koiralla on mahdollisuus hillitä itsensä. Olen tässä toki arvioinut Loimun taitoja myös väärin ja epäilyksissäni välillä vetänyt käteni kauemmaksi. Onnistuneissa harjoituksissa kättä ei kuitenkaan tarvitse erikseen liikuttaa, vaan voidaan vahvistaa koiran rauhallista olemusta namikäden läsnäollessa. Häiriötä voi lisätä asteittain niin että käsi liikkuu tai on lähempänä koiraa.

Tammikuisena retkipäivänä ahkiosta kuului surkea parkaisu, kun kuopus laski riisikakkunsa nukkuvan Loimun nenän eteen. Loimu havahtui tuoksusta hereille välittömästi ja nielaisi näkemänsä välipalan. Savun kanssa eväsretkillä ei tarvitse miettiä mihin ruokansa laskee, sillä Savu ei niihin koske ellei toisin käsketä. Lapsille olikin melkoinen yllätys, ettei koiranpentuun oltu asennettu tällaisia taitoja ennen ensimmäistä retkeä. 

Lapsi ja koira ruokaharjoitukset ovat olleet itselleni todella mielenkiintoisia! Kuopus on hyvin intohimoinen koiranruokkija, joten Loimun taitoja ruokittavana olemisessa on vahvistettu varmasti eniten kaikista harjoituksista. Ja vaikka Loimua ei erikseen ruokittaisikaan, voi lapsilla silti olla ruokaa käsissään.

Bonus: Mitä virheestä seuraa? 

Tätä on kysytty aikaa säännöllisesti, että mitä teen, jos koira tekee väärin. Karkeasti ottaen en mitään (no joskus häpeän silmät päästänim). En koe tarpeelliseksi alleviivata koiran epäonnistumista treenitilanteessa ja jos jokin spontaani arkitilanne menee pieleen niin sen otan informaationa vastaan ja pyrin selviytymään seuraavasta kerrasta paremmin.

Eväsretkellä aikanaan varastetuista eväistä seurasi vähän lapsen itkua, mutta sen jälkeen keksin pakata mukaan varaeväät - eikä näitä lopulta koskaan ole tarvittu. Se mikä menee pieleen, on harjoiteltava asia, joka kannattaa ottaa seuraavissa harjoituksissa huomioon. Jos koira ei varastanut suuhunsa mitään myrkyllistä, paniikkiin tai hermostumiseen ei ole mielestäni aihetta. Niin kauan kuin koiran luopumistaidoissa on harjoituksen varaa, kannattaa ennakoinnilla välttää potentiaaliset ruuan varastamistilanteet.

Koirat kyllä kokevat pettymyksiä ja epämiellyttäviä tunteita elämässään ilman, että niitä tarvitsee ohjaajan erikseen järjestää. Koira voi kokea rangaistuksena sen kun ovi ei aukea tai kun hihna kiristyy sen omasta toimesta. Treenitilanteissa riittää, kun luomme otolliset olosuhteet koiran onnistumiselle jota pääsemme sitten vahvistamaan. Ei toivottu tai "virheellinen käyttäytyminen" vähenee sitä mukaa kun toivotumpi toiminto vahvistuu.

Häiriöistä luopuminen (äänet, näköärsykkeet)

Ympäristön häiriöissä meillä on vielä valtavasti tekemistä. Loimu on nyt alkanut myös reagoimaan esim. kännykästä kuuluviin koiran ääniin, sekä yksittäisiä kertoja blenderiin. Yleisesti olen kokenut LAT tekniikan hyväksi, sekä nyt uutena juttuna ottanut Control Unleashed kontaktipelit käyttöön. Näistä ei valitettavasti ole vielä videoita, mutta kun saan joitakin harjoituksia kuvatuksi, jaan ne kyllä. Jos Look at That kiinnostaa, lue toisen sivuston artikkeli tästä linkistä.

Äänten suhteen olen vain palkinnut Loimua nyt jo ennen ääntä, jolloin se ei ole välttämättä reagoinut ääneen. Ja vaikka Loimu ehtisi reagoida, olen palkinnut sen siitäkin. Tulkintani mukaan Loimun syy reagointiin ei ole pelko, vaan ennemmin sellainen ilmoittamisen tarve. Jatkan havaintoja ja harjoituksia äänten suhteen.

Kotipihassa Loimu onkin meillä asuessaan nähnyt paljon liikettä (pulkkamäki, palloleikit, juoksevat lapset, potkupyörät jne) eikä enää juurikaan reagoi näihin - paitsi sitten kotiympäristön ulkopuolella. Uutudenviehätys esimerkiksi pulkalla laskemisesta hävisi melko nopeasti, kun pulkan näki päivittäin ja sen liikkuessa sai leikkituokion tai ruokaa - paljon palkitsemista nimenomaan pulkan ignooraamisesta. Oman havaintoni mukaan mitä vauhdikkaampi häiriö, sen vauhdikkaampi palkkio, veivät Loimun käyttäytymistä nopeammin haluamaani suuntaan. 

Alkujaan Loimu siis mielellään lähti jahtaamaan kaikkea pihassa liikkuvaa. Aloin vahvistaa Loimun rauhallisempaa mielentilaa jo ennen, kuin pihassa oli täysi vauhti päällä ja hyvin nopeasti Loimu oivalsi ettei sen ole tarkoitus jahdata lapsia. Välillä Loimu juoksee lasten leikeissä mukana, mutta ei näyki tai muutoin jahtaa heitä.

Olennaista kaikissa luopumisharjoituksissa on onnistumisen mahdollistaminen. Häiriön tulee olla riittävän kaukana, jotta koira kykenee hillitsemään itsensä. Palkkion tulee olla koirastakin palkitseva ja harjoitustilanteen kaikille turvallinen. Kun koira oivaltaa harjoituksen idean, ainakin Loimun tapauksessa eteneminen ja toimintamallin yleistyminen on ollut huomattavasti odotuksiani nopeampaa.

Oivaltavia harjoituksia sinulle ja koirallesi!

21 kesäkuuta 2022

Pitääkö koiraa komentaa?

Ensimmäiset koirani Vilkku ja Tuikku, nuo osaamiseni haastajat ja uuden oppimisen alkuun saattajat

Tervetuloa aiheen pariin. Otsikossa voisi olla komentaa sanan tilalla myös "kieltää" tai "torua". Teksi  on henkilökohtainen mielipiteeni, joka perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiin. Käsitykseni koirista ja niiden kouluttamisesta on vuosien varrella muuttunut radikaalisti. Mitään kehitystä ei tapahdu, ellei itseään ja tapojaan koskaan kyseenalaista ja siten ryhdy opettelemaan uutta. Kouluttamisen ammattilainen en ole, vaan ihan tavallinen koiraharrastaja joka tykkää haastaa itseään ja pohdiskella asioita.

Jos merkitys on koiralle epäselvä, on aivoriihen paikka

Keskustelu koiran kieltämisestä junnaa mielestäni toisinaan vähän paikallaan mikä menee varmasti osin sen piikkiin etten aina itsekään ymmärrä mitä toinen kirjoittamalla yrittää selittää. Jos tämä teksti jättää epäselvyyksiä, niin kysymällä vältät väärinkäsitykset. Eri mieltä saa ilman muuta olla, tuskin on olemassakaan asiaa josta kaikki olisivat samaa mieltä.

Pidin vuosia sitten sanaa "ei" (tai muuta kieltämistä) ehdottoman tärkeänä opettaa koiralle, joskaan en sitä virallisten määritelmien mukaan osannut kouluttaa enkä ole myöskään muiden nähnyt näin tekevän. Ei takerruta liikaa sanaan  "ei". Vihje voi olla yhtä hyvin "kukkapurkki" mutta jos merkitys on koiralle epäselvä tai tuo mieleen jotakin ikävää, on aivoriihen paikka. 

Mielestäni olennaista ei ole se sana, millä koiraa kielletään tai komennetaan. Olennaista on se, tarvitseeko  koiraa kieltää tai komentaa ja jos niin, miksi? Yritin pureutua aiheeseen ymmärrettävästi ja tiiviisti, mutta kyllähän tämä teksti levisi melkoisesti enkä ymmärrettävyydestäkään mene enää takuuseen. Siispä vielä kerran; kysy, jos tässä on jotakin epäselvää.

Ihmisen näkökulmasta "ei" tai muu vastaava kielto on simppeli; se tarkoittaa useimmiten sitä että lopeta mitä ikinä teetkin. Käytännössä se voi koiran näkökulmasta tarkoittaa huomion kiinnittämistä ohjaajaan, tavaran pudottamista suustaan, jähmettymistä niille sijoilleen tai jotain muuta. Ja mitä jos koira ei tottelekaan tai käyttäydy kuten haluamme? Ohjaaja korottaa kenties ääntä tai käyttäytyy muuten koiran näkökulmasta uhkaavasti. Sillä miten jonkin vihjeen koiralle opetamme, on merkitystä mitä tunteita sanallinen vihje nostaa koirassa pintaan. Jos kielto iskostetaan koiralle henkisen tai fyysisen paineen ja epämukavuuden kautta, se voi näennäisesti alkaa reagoimaan vihjeeseen kuten haluamme. Se ei kuitenkaan samassa yhteydessä välttämättä opi omaehtoisesti jättämään kissaa rauhaan, lopettamaan haistelua treeneissä tai olemaan varastamatta ruokaa. Päästään siihen pisteeseen, että ohjaajan läsnäollessa koira saattaa vältellä asioita joista sitä kiellettäisiin.

En sano, että kaikki mukiloisivat koiransa kiellon yhteydessä, koska näin ei varmasti ole. Mutta kun halutaan kontrolloida koiraa ja perinteisesti "viedä asiat loppuun", on suuri riski etteivät toimintatavat lopulta kestäkään päivänvaloa. Olen kirjoittanut aiemmin tekstin Opettele eroon väkivallasta ja ryhdy kouluttamaan koiraasi 3/2021 joten  pyrin pitäytymään tässä yhteydessä enemmän kieltojen/komentamisen tarpeellisuudessa tai tarpeettomuudessa.

Kirjaan tähän joitakin konkreettisia ja kohtuullisen yleisiä esimerkkejä ja saamiani ohjeita.

Koira haistelee treeneissä vaikka ei pitäisi; ehkä korotetaan ääntä ja polkaistaan maata tai jos koira on hihnassa sitä nykäistään ja kielletään. Poistaako tämä haistelun tarpeen? Lisääkö komentaminen koiran motivaatiota työskennellä ohjaajan kanssa? 

Koira tekee treeneissä väärän tehtävän tai suorittaa annetun tehtävän väärin; kielteisiä reagointitapoja tähän on monia, mutta yleisin lienee jokin vihje josta koira tietää tehneensä väärin. Auttaako tämä koiraa onnistumaan? Riippuu paljon koirakosta ja siitä, mitä virhesignaaliin on ladattu. Jos vihjeen merkitys on koiralle aidosti vihje yrittää uudestaan, koira voi onnistua. Mikäli koira ei kuitenkaan onnistu tehtävässä, on syytä pohtia onko tehtävä tai jokin olosuhteissa sittenkin liian vaikea? 

Koira varastaa tai yrittää varastaa ruokaa; hihnasta nykäistään, jos koira sattuu olemaan kytkettynä. Tai koiraa ojennetaan muuten, niskasta tarttumalla tai kuonolle koputtamalla. 

Esimerkkejä voisi kertoa vaikka miten paljon. Eivätkä nämä ole mitään omia keksintöjäni. Varmasti joku lukijakin on nähnyt koiran kyseenalaista kohtelua, useimmiten siksi että ihminen turhautuu. Emmehän me  hyvissä fiiliksissä kenellekään raivoa? Hihnasta nyppäisyä olen aikanaan tehnyt itsekin, enkä ole siitä järin ylpeä. Toisinaan edelleen kuulee ohjeena, että kun koiraa rankaisee kerran kunnolla, se lakkaa varastamasta pöydiltä tai käsistä ruokaa. Mikäli jonkun "kouluttaja" kertoo asiat näin, vie ihmeessä rahasi muualle.

Ennakointia sanoisin kaiken perustaksi

Arkeni vuosia sitten koirien kanssa oli suhteellisen raskasta ja epätoimivaa - ilman että tajusin sitä itse silloin. Uusien toimintatapojen oppimisessa meni aikansa, mutta onneksi ajauduin aiheen pariin. Jatkuvan ojentamisen ja nillittämisen sijaan opettelin koirankoulutuksen perusteita ja ennakoimista.

Ennakointia sanoisinkin tässä yhteydessä kaiken perustaksi. Kun koiraa ei viedä liian vaikeisiin tilanteisiin eikä muutoinkaan kokeilla "katsotaan mitä tapahtuu" tyylillä joka asiaa, kontrollin tarve vähenee luonnostaan. Ainakin itselläni. Tänä päivänä koirani tietävät mitä niiltä odotetaan ja ne useimmiten käyttäytyvät siten koska se on kannattavaa. Jos ne käyttäytyvät jotenkin muutoin mikä ei ole mieleeni, en reagoi asiaan mitenkään. Otan sen informaationa vastaan; oliko jokin asia liian vaikea vai eikö koira olekaan vielä ymmärtänyt mitä tässä pitäisi tehdä? 

Kansankielisesti koiran kiukuttelu, mielenosoitus, perseily ja mitä näitä nyt on, ei ole mitään edellä mainittua. Koirille asiat ovat asioita, ne tekevät kuten parhaaksi kokevat. Koirilla on tarve pureskella, haukkua, kulkea eri askellajeissa, tutkia ympäristöään, haistella jne. Se, että kiellämme jotain, ei poista tarvetta taustalla. Koira voi olla myös turhautunut tai stressaantunut, jonka vuoksi se käyttäytyy toisin kuin toivomme.

Savun kohdalla olen pähkäillyt niin haistelun, kuin kaiken haukkumisen kanssa. Vielä vuosi sitten näytimme treeneissä täysiltä idiooteilta, sillä koirani haukkui kaikelle ja kaikille ja treenivuorollaan jäi helposti kiinni hajuihin. Enkä itse tehnyt asialle silloin mitään, kun en vielä tiennyt mitä tekisin. Sen tiesin, että koiraani en riuhtoisi tai muutoin komentaisi, sillä se vain pahentaisi tilannetta. Savun haukkumisesta olen kirjoittanut postauksen Saako koira haukkua 5/2021 ja toisen otannan arkisemmasta aiheesta Remmirähjän omistaja 5/2022. Voit siis syventyä Savun haasteisiin halutessasi enemmän ja todeta, ettei se pennusta asti mikään automaattikoira ole ollut vaikka arki sen kanssa onkin nykyään helppoa.

Nykyisellään Savu tietää, mikä treeneissä on kannattavaa ja mitä siltä odotetaan. Sen lisäksi että Savu haisteli maata helpottaakseen oloaan (sitä jännitti ympäristö jne) se myös tykkää haistella. Savulla onkin nykyään nuuskumatto tauolla ja ennen treenejä käymme reippaan ravilenkin sijaan rauhallisen kävelyn jossa Savu saa haistella niin paljon kuin haluaa. Kun tämän lisäksi olen satsannut palkkioiden laatuun ja haluamani käyttäytymisen tiheään vahvistamiseen, on treenien ja tauon ero Savulle nykyään selkeämpi. Positiivinen vahvistaminen siis toimii, mutta se vaatii toimivan vahvisteen - tässä onkin ollut itsellä opeteltavaa ja aiheesta löytyy teksti otsikolla Ruokapalkan laadun merkitys 8/2021.

Kun luovuin jatkuvasta kontrollin tarpeesta, turhista säännöistä ja koirieni kieltämisestä, pääsin arkeani muuttavien oivallusten pariin. Pelisilmäni kehittyi pikkuhiljaa ennakoinnin suhteen ja ehdin antamaan koiralleni toisen tehtävän ennen kuin se ehti tehdä mitään ei toivottua. Opin myös relaamaan virheiden suhteen; koira ei loukkaa minua henkilökohtaisesti, vaikka se ei toimikaan kuten haluan.

Kun opin (ja opettelen edelleen) kouluttamaan koiriani ja vahvistamaan niille haluamiani taitoja, ei minulla ole enää tarvetta kieltää niitä. Savu ja Loimu eivät kumpikaan osaa mitään kieltosanaa eikä niillä ole minkään vihjeen takana tehtävää "lopeta heti paikalla". Enkä aio tuohon vanhaan malliini enää palatakaan, koska nykyinen tapani toimii meillä paljon paremmin. Lisäksi tykkään haastaa itseäni, joten koen arkitaitojen sujuviksi kouluttamisen kivana juttuna vaikka välillä kaikki ei onnistukaan.

Pyrin pitämään koirieni luoksetulon ja myös lähellä pysymisen niin vahvana, että koirat tulevat kutsusta luokseni ennen kuin päätyvät mihinkään ei toivottuun tilanteeseen - vaikkapa aidalle haukkumaan ohikulkijoita. Savulle olen opettanut ruuasta luopumisen siinä määrin vahvaksi, että se ei lähtökohtaisesti syö maasta mitään ja jos ehtiikin apajille, se tulee silti kutsumalla luo. Loimun kanssa tavoite on sama, mutta junnukoiran kanssa tähän on vielä matkaa. Ja toki jos näen että maassa on jotain mihin koirani voisivat potentiaalisesti tarttua, en tietenkään kävelytä niitä kohteelle jossa ne todennäköisesti minun näkökulmastani epäonnistuvat. Koirat kuitenkin useimmiten kokevat vaikka raadon syömisen varsin kannattavana, viis siitä mitä mieltä ohjaaja oli.

Toisenlaisiin tilanteisiin olen vahvistanut molemmille koirille istumista ja makaamista. Esimerkiksi kahvilassa tai muualla asioidessa on käytännöllistä, että Savu osaa odottaa makuulla. Sen ympäristön jännittämistä on myös helpottanut, että sillä on jokin selkeä tehtävä mihin keskittyä. Ja kun tehtävän suorittamisesta välillä koiraa kehuu, Savu vain tsemppaa vaikka joku kävelisi sen ohi.

Retkeilemme paljon, joten olen panostanut myös molempien koirien retkitaitoihin. Molempien täytyy malttaa odottaa joko puruluiden kanssa tai ilman, kun lapset syövät eväitä. Tällä hetkellä Loimukin on jo niin hyvällä mallilla, ettei se enää tavoittele ruokaa lasten käsistä ja jättää melko hyvin eväsrasiatkin rauhaan. Toki sitä palkitsen vielä ahkerasti hyvistä valinnoista, Savu on samaisen työn tuloksena jo varsinainen automaatio retkillä. Omalla väellä retkeillessä tykkään, että kaikki voivat olla rennosti ja huoletta, hyvillä mielin yhteisillä menoilla. Yleisillä paikoilla joissa on muitakin retkeilijöitä, kytken koirat suosiolla hieman kauemmas syömään omia eväitään. Omista virhearvioista oppineena, lapsilla oli jonkin aikaa varaeväät mukana jos kävi niin että Loimu ehti nielaista jonkun eväät 😂

Loimun toistaiseksi vahvin taito on istuminen, jota olen vahvistanut niin eväsretkillä kuin ihan kotonakin. Loimu on ahne, joten harjoittelimme alkuvaiheessa usein ruuasta luopumista. Nykyisellään 2-vuotias Pipa voi ruokkia Loimua ilman, että Loimu hyppii tai yrittää varastaa ruokaa.  Alkuvaiheessa palkitsin Loimua tiheästi istumisesta ja hyvin nopeasti se oivalsi nimenomaan istua eikä hyppinyt enää vasten. Nykyisellään minun ei tarvitse puuttua kaksikon ruokintatuokioon, vaan voin vain katsella sivusta. 

Tarkennan Loimun istumista heti sen verran, että ei se suinkaan kaiken päivää istu saati pysy muutenkaan kauaa paikallaan. Mutta tietyissä odottelu ja malttitilanteissa sen on ollut helpompi oivaltaa odottaminen kun sillän tehtävä istuminen josta saa vaihtelevin ajoin välipalkkioita.

Nämä esimerkit omasta arjesta tulivat ensimmäisinä mieleen. Vastaavissa tilanteissa olisin vuosia sitten toiminut hyvin erilailla ja jos en tahallaan niin vahingossa ajanut koirani virheeseen. Ja avoimesti myönnettäköön, että silloin myös kerroin koirilleni että ne tekivät väärin.


Muistilista

Ennakoinnin tärkeys; älä odota tilanteita tapahtuvaksi vaan toimi ennen esim. kytke koira jos tuntuu, ettei se tänään olekaan lenkillä kuulolla siten että sitä voisi pitää vapaana.

Treenitilanteet; varmista koiran onnistuminen huomioiden ympäristön haastavuus tehtävän vaativuuteen. 

Siedä epätäydellisyyttä ja relaa vähän; jos et joskus jaksa sosialisoida koirasi kanssa ja kaikki ärsyttää, mene sieltä mistä on helpointa ja tarjoa koiralle tekemistä vaikka ruuan parissa - meillä rustoluut ovat tässä toimivia silloin kun arki ei anna myöten touhuta koirien kanssa.

Harjoittele tunnistamaan koirasi onnistuminen tai edes sinne päin onnistuminen ja vahvista sitä. 

Ole armollinen koiran lisäksi myös itsellesi; kaikki tekevät joskus virhearvioita, yliylyöntejä, väsyneenä ja turhautuneena huonoja ratkaisuja. Otetaan niistä opiksi ja toimitaan huomenna paremmin.


Kannattaa muistaa, että koirat eivät valintoja tehdessään pohdiskele oikeaa ja väärää. Koirat tekevät asioita jotka tyydyttävät niiden tarpeet tai käyttäytyvät siten miten kokevat tilanteesta parhaiten selviävänsä. Voit ottaa koiran käyttäytymisen informaationa vastaan ja muokata omaa toimintaasi. Emme voi muuttaa muita, edes koiraa, ellemme muutu ensin itse. 

Niin mälsää kuin se onkin, kaikki eivät käyttäydy tai tule käyttäytymään kuten haluaisin. Kun tämän hyväksyy, sietää vähän epämukavuutta ja katsoo silloin tällöin sormiensa läpi, on arki huomattavasti rennompaa ja stressi vähäisempää. Maailma ei siihen kaadu, että koirat joskus haukkuvat enemmän, nappaavat pöydältä jotain luvatonta syötävää tai hyppivät vieraita vasten. Kehitystarpeisista tilanteista otetaan opiksi ja harjoitellaan tai kierretään asia. Jos tuntuu että koiran vastenhyppääminen ei ota harjoittelulla loppuakseen, tarvitseeko koiran mennä vieraita vastaan elleivät he ole koiraihmisiä?  

Jokainen saa tietysti tehdä arjestaan koiran kanssa sellaista kuin haluaa. Mikäpä minä olen siihen mitään sanomaan. Mutta omia tottumuksiaan on joskus hyvä vähän kyseenalaistaa. Ilman kyseenalaistamista toimisin varmasti edelleen samoin kuin kymmenen vuotta sitten ja se ei ollut erityisen kivaa se nyt kun tietää paremmasta 😂

Kantapään kautta oppiminen on ollut kovin hidasta ja toivonkin että muut oppisivat helpomman kautta. Lyhyesti ja ytimekkäästi, koen itse helpommaksi kertoa koirilleni mitä haluan ja vahvistaa niille sitä, sen sijaan että alleviivaisin koirieni epäonnistumisia ja väärintekemisiä. Ja jos koirat eivät vielä osaa toimia kuten haluan, niin ei se mitään. Minä opin kyllä ja sitä myötä koiranikin oppivat. Ja kun pääsen tavoitteeseeni ja niiden taidot riittävät minulle, ei minua kiinnosta, mitä mieltä muut niiden taidoista ovat. Mahdollisista koulutusmokista kärsin kuitenkin vain minä itse, koska minähän sen arkeni koirieni kanssa jaan.

Olen aika varma, että vuosien päästä ajattelen asiaa taas hiukan eri vinkkelistä. Ainakin toivon oppivani edelleen uutta. Nyt kun on innostunut ja koukuttunut kaiken harjoittelemiseen ja itsensä kehittämiseen, löytää sitä uutta opittavaakin joka paikasta. 

Oivaltavia onnistumisen ja harjoittelun hetkiä jokaiselle!

01 lokakuuta 2021

Paljonko pentu saa maksaa?

Raha on olennainen osa koiran hankintaa, sillä mikään koira ei ole ilmainen. Viime vuosikymmenen aikana koirien hinnat ovat nousseet merkittävästi. Vertailuna voisi mainita, että ensimmäinen oma koirani kymmenen vuotta sitten maksoi 150€ ja vastaavan summa koiranpentuja oli myynnissä siellä ja täällä. Lisätietona, koira oli toki sekarotuinen. Usein sekarotuisten koirien hankkimista perustellaankin sillä, että se on rotukoiraa edullisempi eikä tarkoituksena ole harrastaa näyttelyitä. 

Tänä päivänä paperittoman ja paperillisen koiran hintaero on niin pieni, että kannattaa ehdottomasti ostaa samantien rotukoira vastuulliselta kasvattajalta - sekarotuisten vastuullisia kasvattajia on todella harvassa. Olen aiemmin kirjoittanut tekstin Millainen on hyvä kasvattaja 10/2019 joten en tässä tekstissä pureudu siihen aiheeseen vaan pitäydyn hintanäkökulmassa. Tiedän hyvin, että sekarotuisen ja rotukoiran välillä on vielä jonkinlainen hintaero ja että eri rodut pyörivät eri hintaluokissa ja vielä senkin, että saman rodun sisällä kasvattajien asettamat hinnat voivat poiketa toisistaan merkittävästi. Pitäydytään kuitenkin asian ytimessä; kannattaako pennusta maksaa rodusta ja taustasta riippumatta?

Nykypäivänä koira maksaa useammin yli kuin alle tonnin. Se on lähtökohtaisesti kohtuullisen suuri summa, jolloin olisi hyvä olla perillä siitä, mitä on ostamassa. Olisi perin erikoista sijoittaa tuhat euroa ostokohteeseen josta ei tiedä mitään ja josta ei lopulta haluakaan huolehtia. Siispä ostoaikeissa oleva koirakuumeinen, ota selvää asioista ja mieti mitä sinulla on koiralle tarjota. Siinä missä sohva on usean asunnon vakiovaruste, koira ei sitä ole. Olipa koiran rotuperimä mitä hyvänsä, koira on silti koira, jonka lajityypillisiin tarpeisiin on vastattava. Ostohinnan jälkeen rahaa kuluu vähintään koiran ruokaan ja eläinlääkäriin. Tämän lisäksi koiraan tulee sitoutua, jopa yli kymmeneksi vuodeksi. 

Myyjän kannalta etenkin sekarotuisten korkeampia hintoja voisi perustella sillä, että korkea hinta vähentää hutiostajia. Näin ei valitettavasti ole, sillä korkea tai matala tulotaso ei kerro ihmisten perehtymisen tai sitoutumisen tasosta koiraa kohtaan. Rahaa voi olla, mutta mielenkiintoa koiran kouluttamiseen tai edes perehtymiseen siitä mikä eläin koira on, ei välttämättä ole. Toisaalta taas ihminen voi olla hyvinkin motivoitunut perehtymään koiranpitoon, vaikka taskussa ei koko ajan seteleitä olisikaan. Koiran ei kuitenkaan tulisi olla hetken mielijohteen hankinta, vaan harkittu päätös. Ja siinä ohella rotua ja kasvattajaa selvittäessä, ehtii kyllä säästää hankintasumman.

Mielestäni jokainen koira on rahan arvoinen, mutta sillä on väliä millaista kasvatustyötä rahoitetaan. Kaupallisessa mielessähän koiranpentu on tuote, josta ostaja maksaa ja myyjä saa rahaa. Kysynnän ja tarjonnan laki sanelee etenkin sen, millaisia pentuja tehdään virallisten papereiden ulkopuolella. Siinä missä hyviä koirankasvattajia on harvassa, on pentutehtailijoita niin rotukoirien kuin sekarotuistenkin parissa. Olen aikanaan saanut perusteluksi hankkia rotukoira siksi että "se on helppoa". Toki rotukoirista tieto on kohtuullisen helposti saatavilla, suosittelen pennunostajaa tutustumaan Koiranet jalostustietojärjestelmään. Valitettavasti tuoltakaan ei aivan kaikkia terveysasioita löydy, mutta alkuun pääsee mainiosti.

Rahanäkökulmasta kannattaa selvittää, saatko rahoillesi vastinetta. Alla joitain kysymyksiä, joita kannattaa pohtia.

- Onko pentueen molemmat vanhemmat tiedossa? (tämä etenkin jos pentue on sekarotuinen)

- Onko kyseisiä koiria terveystutkittu? (myös sekarotuisia voidaan tutkia ja etenkin nykyisellä hintatasolla ne tulisi tutkia ennen astutusta. Useilla rotukoirilla on erilaisia painotuksia tutkimuksiin, hieman rodusta riippuen voit kysellä polvi- ja silmätarkkeja tai luustokuvia. Mikäli näitä ei ole, kannattaa etsiä jokin muu yhdistelmä.)

- Onko kyseessä rotukoira, jolla ei ole papereita? (jos näin on, kyseessä on poikkeuksetta jotakin hämärää ja rahat kannattaa sijoittaa muualle)


Riippumatta siitä, minkä rotuista tai rodutonta koiraa olet ostamassa, sinulla on oikeus saada kysymyksiin vastauksia. Mikäli myyjällä ei vastauksia ole tai vastauksissa on jotakin epäilyttävää, on paras pitää rahat itsellään. Mikäli samalla myyjällä on usein pentueita myynnissä, terveystulokset ovat puutteellisia, koirat paperittomia tai olot muutoin kyseenalaiset, olisi hälytyskellojen syytä soida. Yksittäisen koiranpennun ostaminen hämäristä puitteista ei ole pelastamista, vaan kyseenalaisen toiminnan kannattamista. 

Koira saa ja sen kuuluukin maksaa. Sillä on kuitenkin väliä, maksatko saman summan jostain sattumankaupan pennusta perävalotakuulla, vai vastuullisen ja harkitun yhdistelmän asianmukaisesti hoidetusta pennusta. 


Malttia on valttia. 

Lisäys 6.10 / Otsikon kysymykseen minulla ei varsinaisesti ole vastausta. Joskus ajattelin että 500€ olisi maksimihinta mistä tahansa koirasta, nykyään pidän sitä miniminä pennusta. Hintalapun sijaan minua kiinnostaa enemmän kyseinen yhdistelmä, koirayksilö ja kasvattajan/myyjän motiivit. Toivon ihmisten harkitsevan koiranostoa tarkemmin kuin yleensä on tapaan ja toisaalta myös myyjää selvittämään tarkemmin kenelle on koiraa myymässä. Raha kun ei ole tae siitä että pentu olisi vastuulliselta kasvattajalta tai että ostaja olisi riittävän valveutunut koiranomistajaksi.



15 syyskuuta 2021

Mitä on hyvä treeniseura?

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt otsikon mukaista aihetta mielessäni ja nyt viimein tämä tuntuu julkaisukelpoiselta. (Pahoittelen kuitenkin ennakkoon mahdollisia kirjoitusvirheitä tai tekstistä välittyviä ajatuskatkoksia.) Aihe on puhututtanut koiraharrastajia myös muualla somessa, mutta minusta tuntui luontevalta pyhittää treeniseurapohdinnoille kokonainen blogiteksti. Postaus on vain minun näkökulmani ja mielipiteeni ja perustuu minun kokemuksiin noin kahdeksan vuoden ajalta. Sinä voit olla eri mieltä ja kunnioitan sitä, olemmehan erilaisia.

Mitä on treeniseura?

Jos joku lukee tätä tekstiä aivan uutena seuraajana, avaan hieman taustaa käyttämälleni sanalle. Treeniseurana en nyt tarkoita koirakerhoja tai yhdistyksiä, vaan yksittäisiä ihmisiä tai omatoimisia porukoita, jotka treenaavat keskenään. Tämä treenaaminen voi olla suunnilleen minkä vain koiraharrastuslajin harjoittelua. Itse olen treenannut muiden kanssa pääasiassa tokoa ja rallytokoa, mutta edellisten koirien kanssa myös vesipelastusta ja hakua.

Koiraharrastajat sopivat keskenään ajan ja paikan, jonne saavutaan harjoittelemaan, treenaamaan, kouluttamaan koiria, juttelemaan jne. Mitä treenit nyt ikinä sisältävätkään.


Millainen treenikaveri olen itse?

Vuosien varrella olen ehtinyt treenata jos kenenkin kanssa ja monenlaisissa eri porukoissa. On ollut kivoja treenejä, mutta myös ikäviä kääntöpuolia uusien tuttujen kanssa; ohareita, koirien sattuttamista, selän takana puhumista, suoranaista arvostelua ja haukkumista, tavoitteideni tai treenini vähättelyä ja koirani moittimista. Joinain kertoina treeniseura on osoittautunut täysin turhaksi; kukaan ei välttämättä vastaa kysymykseen, kaikki selaavat puhelimiaan tai poistuvat paikalta oman vuoronsa jälkeen. Itse olen kokenut kaikista ikävimmäksi sen, että minua on vähätelty tai halveksittu siksi että koirani ovat olleet sekarotuisia.

Ohareiden myötä olen tullut vähän laiskaksi lähtemään kovin kauas uusien treenikavereiden vuoksi, kun ei voi tietää varmaksi, tuleeko kukaan oikeasti edes paikalle. Toisaalta täysin asiattomien huomautusten tai "koulutusvinkkien" johdosta jännitän muiden nähden treenaamista nykyään tosi paljon. Minua jännittää epäonnistuminen ja koirani haukahtelu. Ei niinkään pelkästään siksi mitä minusta sitten ajateltaisiin, vaan että saanko niskaani jälleen lyttäävät kommentit.

Nykyisellään olen itsekin parempi treenikaveri kuin vaikka viisi vuotta sitten. Silloin otin vain kuvia ja puhuin paljon keskittymättä mihinkään 😅 Toisaalta en koe olevani ihan parhaimmillani, sillä joudun nykyään perumaan treenejä tai muuten säätämään aikataulujen kanssa. Haluaisin päästä treenaamaan aina kun joku ehtii ja ehdottaa, mutta toistaiseksi pääsen vain jos saan vastuullani olevan pikkuväen (uudelle lukijalle; Papu 3v ja Pipa1v) jonnekin hoitoon. Näin ollen päiväaikaan ilman lapsia treenaamaan pääseminen on aika tuuripeliä, joskaan minulle ei ole ongelma tokoilla muiden kanssa vaikka klo 22 illalla. Siihen aikaan treeniseuraa ei tosin ole kovin paljoa tarjolla.

Mikäli otan lapset mukaan treeneihin, pääsisin treenaamaan milloin vain. Koen kuitenkin epäreiluksi että minun kanssani treenaamaan tulevan pitäisi toimia vuoroni ajan lapsenvahtina. En olisi itse ennen omia lapsia ilahtunut tällaisesta, sillä minä menin treeneihin vain treenaamaan koiraa, en vahtimaan muiden lapsia. Lasten mukaan ottaminen asettaa myös vaatimuksia sijainnilla; pitää olla turvallista ja ei mielellään muita kulkijoita. Toki treenikaverin koirakaan ei saisi olla pelokas lasten suhteen ja toisaalta taas stressaisin itse sitä että sirkukseni pilaa toisten treenit. Niinpä en juurikaan automaationa ehdottele tai oleta, että pikkuväki olisi kimppatreeneihin tervetullut 😁 Olen kyllä saanut onnekkaasti yllättyä, että kavereiden koirat pitävät pientä sirkusta jo vakiovarusteena yhteisissä treeneissä.

No, ainakin olen sinnikäs sopimaan treenejä ja säätämään ajat ja paikat sopiviksi että pääsisin paikalle - ja ilmoittamaan ajoissa jos en pääsekään. Jos treeneihin saapuu useampi kaveri, käyn yleensä moikkaamassa jokaisen erikseen ja tarjoamassa apuani jos sille on tarvetta. Palautteen antamisessa haluaisin kehittyä, sillä helposti vain kerron mitä kaikkea hyvää koirakon tekemisessä näin. Kriittisen palautteen antaminen ääneen kuitenkin jännittää, sillä en halua loukata ketään. Tekemällä oppii ja harjoittelemalla kehittyy, joten toivottavasti olen vuoden kuluttua jälleen parempaa treeniseuraa. Kuvailisin itseäni kuitenkin reiluksi ja kannustavaksi. Kanssani treenanneet korjatkoon ja oikaiskoon, jos tämä ei pidä paikkaansa.


Kuka sitten on hyvä treenikaveri?

Tuntui loogisemmalta kuvailla itseään ennen, kuin asettaa vaatimuslistaa treenikavereista. Minulle henkilökohtaisesti on se ja sama millainen koira tai millaiset tavoitteet treenikaverilla on. Tärkeämpää on se, kuinka koiraa kohdellaan. Arvostan myös täsmällisyyttä aikataulujen suhteen ja ajoissa ilmoittamista peruutuksen osuessa kohdalle - on mälsää kiikuttaa lapset hoitoon ja ajaa 40km perille vain todetakseen ettei kukaan tulekaan.

Hyvä treenikaveri auttaa siinä missä pyydän; liikkuroi, on häiriönä, ottaa videota tai kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin ja kertoo niistä näkemyksensä. Otan mielelläni vastaan myös kritiikkiä, mutta mielellään edes ratkaisun suuntaan olevan vinkin kanssa. Kuten minä, varmasti moni muukin tietää omat heikkoutensa ja puutteensa koiran ohjaamisessa. En siis hyödy Savun haukuskelua tai haistelua koskevista huomioista kovinkaan paljon, sen sijaan neuvot niiden ratkomiseen ovat erittäin tervetulleita.

Koska muiden kanssa treenaaminen on jännittänyt ja jännittää edelleen aika paljon, on hyvä palaute ollut kullan arvoista. Uudetkin treenikaverit ovat nähneet minussa ja koirassani hyvää, ja kiinnittäneet huomiota myös siihen, mitä jo osaamme. Erityisesti mieleen jäi muutaman viikon takaa kommentti Savun haukkumisesta, että sehän on "hyvin informatiivista" (jos tuon palautteen sanoja lukee tätä, niin kiitos paljon 💙). Ja tuo kommentti osui naulan kantaan, Savu ei hauku ilman syytä ja kun kaikki on balanssissa, se työskentelee hipihiljaa.

Sillä on väliä, miten treenikaverilleen puhuu. Ilkeät kommentit eivät vie ketään eteenpäin ja ensisijaisesti koirien takia siellä treenikentällä ollaan, tai ainakin pitäisi olla. Jokaisessa on jotakin hyvää ja jokaisella on täysi oikeus treenata ja oppia hyvillä mielin. Nauraa saa, mutta minusta olisi joskus ollut kiva tietää miksi suoritukseni herätti hilpeyttä. 

Sellainen treenikaveri ja porukka on hyvä, missä voi olla oma itsensä, fiilis on hyvä ja ajastusten vaihdolle ja keskustelulle on tilaa. Viis siitä, missä vaiheessa harrastusuraansa kukin on tai millaisella koiralla harrastaa (kaikki koirat ansaitsevat kivaa yhdessä tekemistä olivat rodultaan mitä vain). Hyvässä seurassa kehtaa epäonnistua ja jos tulee itku, sekin tulee ilosta. Kuvailisin treeniseuraa erinomaiseksi siinä vaiheessa, kun koiran kanssa on mokaillut kentällä oikein huolella, mutta poistuu silti treeneistä hymyssä suin. Ja ilokseni tällaisiin treenikavereihin olen tänä vuonna päässyt tutustumaan.

LISÄYS 16.9.2021 Olen erittäin otettu ja iloinen, että minun ehdottamiani kimppatreenejä varten muutkin ovat viilanneet aikataulujaan ja lähteneet vähän kotikenttäänsä edemmäs treenaamaan. Minulle tuollainen viitseliäisyys kertoo hyvästä asenteesta treenaamista kohtaan ja ajan myötä ahkera puurtaminen palkitaan 😊

Meitä saa kysyä treenaamaan jatkossakin tokoon tai rallytokoon, Pirkanmaalla.

Ota kaikki irti hyvästä treeniseurasta, porukassa on kivempi uskaltaa erehtyä ja oppia!


Kerro ihmeessä mitä ajatuksia tämä herätti, onko sinulla kokemuksia aiheesta tai oletko jo löytänyt erinomaisen treeniporukan jossa harrastaa 😊

29 heinäkuuta 2021

Koiraharrastaja vastuullisesti somessa


Menneellä viikolla sosiaalisessa mediassa keskusteltiin somen luomasta paineesta kenellä mihinkin; treenien onnistumiseen, titteleihin tai siihen miten nopeasti pennun kanssa pitäisi edetä. Näkökulmia oli monenlaisia aina pelkkien onnistumisien jakamisen kritisointiin sekä katsojan vastuuseen huomata liiallinen vertailu itsessään. Kirjoitin itsekin aiheesta pienen koosteen omalle tililleni, josta upotus alla. Aihe oli kuitenkin harvinaisen mehukas ja monipuolinen, että koen tarpeelliseksi kirjoitella tästä vielä blogiinkin. Ei tämä selostus olisi muualle mahtunutkaan.

Teksti on puhtaasti oma vajavainen mielipide. En ole liioin koira- tai somealan ammattilainen, vaan ihan harrastelija molemmissa. Suuremmin en tekstiä sensuroinut, vaan melkoisen vapaata tajunnanvirtaa huumorilla marinoituna. Lukuiloa!

Ihana kamala some ja koiraharrastus

Aiemmin muiden koiraharrastusta seurattiin blogeissa, jotka päivittyivät muutaman kerran viikossa. Nykyisellään kaikilla on melkolailla päivittäin päivittyvä instagram tili. Tarinoita ja kuvia tulee tuutin täydeltä ja algoritmi rakentaa näkymästäsi sellaisen kuin analysoi sinun haluavan. Tässä käy hyvin äkkiä niin, että feedisi on täynnä aivan täydellisesti onnistuneita kuvia ja maailman huippuharrastajien treenivideoita vailla haasteen hattaraa. Harhakuva on siis valmis. Kirjoittelin alkuvuodesta postauksen Miksi poistin instagram tilini? 1/2021 ja minä tosiaan poistin vanhan tilini pysyvästi. Tein sittemmin nykyisen tilin, mutta konkreettinen tauko koukuttavasta somesta oli paikallaan; vertailu otti liian ison otteen arjestani ja tilin poistamisen jälkeen helpotus oli suuri. Nyt olen opetellut käyttämään instagramia viisaammin, eikä se hallitse minua ja harrastustani enää, tai aiheuta minulle pahaa mieltä.

Parhaimmillaan muiden treenivideot ja tekstit tarjoavat inspiraatiota ja oivalluksia lukijalle. Surkeimmillaan katsoja kokee riittämättömyyden tunnetta, huonommuutta, näkee koiransa kelvottomana tai muuta vastaavaa. Joistain julkaisuista voi tulla myös ihan aidosti paha mieli, ehkä koiran kohtelu videolla ei ollut asiallista? Tunteet kuuluvat elämään ja enemmän on merkitystä sillä, miten niihin reagoi. Jos somesta tulee toistuvasti ikävä fiilis tai tarinoiden selaamisen jälkeen oma koira on ihan paska, kannattaa ottaa hetki aikaa järjen äänelle.


Katsojan ja kommentoijan vastuu

Suuntaan tämän kappaleen  ihan yleisesti katsojalle ja kommentoijalle, selasitpa materiaalia blogissa, instagramissa, youtubessa tai jollakin muulla alustalla. Olen sivunnut asiaa aiemminkin Lukijan vastuu, onko sitä? 12/2016 lyhyen postauksen verran. 

Suosittelen jokaista silloin tällöin pohtimaan, mikä on motiivisi avatessasi henkilön x tili ja katsoessasi häneltä videon? Kuva? Tekstin? Ja etenkin jos päätät kommentoida, niin miksi? Ehkä henkilön koira tai treenitapa kiinnostavat sinua aidosti ja haluat kannustaa tai kysyä neuvoa itsellesi. Voi kunpa kaikkien motiivi ja tavoite olisikin tämä!

Valitettavasti toisten motiivit eivät ole aina ihan puhtaimmasta päästä ja minäkin olen saanut asiattomista kommenteista osani. Julkaisin aiemmin enemmän ja vähemmän leikattuja videoita, sekä kirjoitin treeneistämme avoimesti. Alkutaipaleellani oli haasteita enemmän kuin erävoittoja, mutta kaikkea sitä pääseekin koiran kanssa opettelemaan. Harmillisesti somekanavillani viljeltiin todella ikäviä kommentteja ja väitteitä sekä treenivideoistani, että koiraharrastuksestani. Aikuiset ihmiset, toiset koiraharrastajat kertoivat ettei minusta koskaan tule mitään ja että en ole ansainnut koko koiraharrastusta. Osan henkilöistä tiesin, osan henkilöllisyys jäi pimentoon. Välillä oli vaikea jättää kommentteja omaan arvoonsa, vaikka suurin osa roskakoriin menikin.

Totta kai tuon tasoinen sonnan mussuttaminen laski mielenkiintoani ylipäänsä edes kouluttaa koiraa. Mitä jos kaikki menisi taas pieleen? Jätin kuitenkin somea vähemmälle ja jatkoin koirien kouluttamisen opettelua paskatykeistä ja haaskalinnuista huolimatta. Suosittelen sitkeää eteenpäin menoa muillekin.

Nyt muistuttaisinkin kommentoijaa ottamaan vastuun kommentistaan, kirjoititpa nimelläsi tai nimettömänä. Edes sananvapauden nimissä ei voi laukoa ihan kaikkea mitä mieleen tulee tai riehua toisen somekanavalla kuten lystää. Mielipiteensä ja näkemyksensä voi ilmaista myös rakentavassa hengessä - tai jättää kertomatta, etenkin jos sitä ei edes kysytä. Itse en nykyään jaksa edes yrittää keskustelua jos alkuperäinenkin kommentti on pelkkää solvaamista, vaan palkitsen samantien estoilla. 

Kannustava ilmapiiri niin treeniporukassa kuin somekuplassa on erittäin arvokas ja pitäkäämme jokainen omasta puolestamme siitä huolta. Jokaisen tulee voida julkaista realistisia otteita treeneistään tai koesuorituksesta, ilman pelkoa lynkkauksesta tai paskaringeistä. Useimmat tietävät kyllä omat virheensä ja kehityskohtansa. Niitä ei tarvitse minullekaan erikseen kertoa. Sen sijaan sanahelinää konkreettisempia neuvoja voi kyllä antaa, joskaan niitä harvoin ilmaiseksi kukaan jakaa.


Julkaisijan oikeus

Sinulla on täysi oikeus pitää somekanavasi kauniina ja harmonisena tai arjenmakuisena kaatopaikkana - tai ihan millaisena vain siltä väliltä. Voit julkaista epäonnistumisia, surkeita koetuloksia ja päinvastoin, ihan miten itse haluat. Kaikkien elämään kuuluu paljon muutakin, kuin yksi hieno someen laitettu kuva tai 15sekunnin video. On ihan oma valinta, miten paljon omasta arjestaan haluaa jakaa ja millaisia paloja.

On myös perustelua esim. oman terveyden ja fiiliksen nimissä rajata hieman sitä, mitä haluaa kaikelle maailmalle jakaa. Tai vaihtoehtoisesti kanavan voi pitää vaikkapa yksityisenä. Mikäli somekanavasi on tarkoitus olla pelkkä hyvänmielen paikka ja toivot pääasiassa tykkäyksiä tai iloisia kommentteja, kannattaa tietysti pitää sisältö hattara ja vaahtokarkki tasoisena.

Sisällön rajaaminen itsessään ei tee kenestäkään valehtelijaa, harhaanjohtajaa tai totuutta peittelevää. Ei kaikkea tarvitse päivittää koko maailmalle leikkauspöydältä tai pennun kotiutumispäivänä. Jos joku somen viiveestä mielensä pahoittaa, niin elämässä lienee asiat vähän liian hyvin että joutaa moisia turhuuksia edes miettiä.

Jos tyylisi on julkaista enemmän rehellistä ja jopa provosoivaa materiaalia, varaudu toki kriittisempiinkin kommentteihin. Kausittain vaihtelevat kuumat aiheet saavat aikaan keskustelua ja räikeitäkin mielipide eroja, joka saattaa kommentti- tai viestilaatikossa sitten näkyä. Tästä syystä olisi tärkeää kirjoittaa oma kanta treenivideoon tai mikä aiheena onhaan, selkeästi väärinkäsitysten välttämiseksi. Tai sitten korjailla väärinkäsityksiä sitä mukaa, kun niitä ilmaantuu.


Miksi ja ketä varten?

Jos tuntuu että oma somekanava tai muiden päivitykset rassaavat mieltä jatkuvasti, kannattaa hetki pohtia miksi. Eikö someakin ensisijaisesti päivitetä itseä varten? Varsinkin jos sitä ilmaiseksi omalla ajalla tehdään. Toki sisältöä voi aivan hyvin tuottaa myös seuraajiaan varten, tällöin tulee kuitenkin muistaa koiran etu.

Useimmat varmasti muistavat muutamien vuosien takaa upeat temppuvideot Youtubessa muualta Euroopasta. Minäkin ihannoin niitä suuresti, halusin koirani pystyvän samaan ja päivitin jopa kuvauskalustoani. Nykyisellään suhtaudun somea varten tehtyihin videoihin kriittisesti ja ymmärrän myös paremmin sen työmäärän videon takana. Enää en itse opeta koiralleni mitään siksi, että voisin näyttää muille tai julkaista onnistumisen someen. Ja kyllä, olen joskus toiminut näin. Mielestäni on kyseenalaista kouluttaa koiralle jotain pelkästään näyttävyyden vuoksi tai peräti vain somenäkyvyyden vuoksi. On vähintäänkin kyseenalaista hypyttää koiria liukkailla tai kovilla alustoilla, opettaa ne hyppimään voltteja tmv. lista on pitkä. 

Kannattaa muistaa, ettei koiran opettaminen monimutkaisiin fyysisiin suoritukseen ole mikään yhden illan juttu. Minkä tahansa tempun tai tehtävän opettaminen varmaksi ja tyylipuhtaaksi vaatii todella paljon työtä. Oman haasteensa koiran kouluttamiseen tuo se, että samalla ohjaaja harjoittelee kouluttamaan koiraa. Ainakin itselleni tulee edelleen kesken treenin yllätyksiä, sillä vaikka olen suunnitellut tarkasti, ei harjoitus välttämättä etene kuten toivoin. Tämä aiheuttaa pientä takkuamista ja päänvaivaa, mutta koiralta tuleva palaute on kuitenkin harjoituksen suola.


Ainutlaatuinen sinä ja koirasi

Lyhyestä virsi kaunis: vertaaminen on turhaa. 

Ja sitten pidempi sepitys. Sinä olet juuri ainutlaatuinen sinä, omalla koirahistoriallasi ja erityisellä oppimismatkallasi koirien parissa. Ei kannata vertailla liikaa, niin että siitä tulisi paha mieli. Vertailu on pitkälti ajan hukkaa, sillä jos olisit sen ajan käyttänyt itsesi kehittämiseen ja koirasi kouluttamiseen, olisitte pidemmällä kuin nyt. Tänäänkin on hyvä aika aloittaa 😏

Koirasi on ainutkertainen yksilö, omalla persoonallaan, taipumuksillaan, mielenkiinnon kohteillaan ja suhtautumisellaan sinuun. Se voi olla hyvin erilainen kuin pentuesisaruksensa tai vanhempansa, mutta sepä tekeekin koirastasi mielenkiintoisen. Se voi olla todella kiinnostunut riistasta, uimisesta, omasta varjostaan tai jääkaapin oven avaamisesta. Se oppii jotkin asiat hetkessä ja toisia asioita se pähkäilee vähän kauemmin. Voi olla, että se antaa virheesi anteeksi ja kestää vähän kömpelömpääkin kouluttamista, tai sitten ei. Joka tapauksessa koirasi, on suora peilaus taitotasostasi.  Suosittelen lämpimästi että suhtaudut koiraasi arvostavasti ja kunnioittavasti. Et ehkä vielä tiedäkään, miten paljon voit juuri kyseisen koiran kanssa oppia ja kehittyä.

Koska somessa voi seurata ketä vain toiselta puolelta maailmaa, et oikeasti voi tarkalleen tietää, ketä seuraat. Ihmisillä on hyvin erilaisia tavotteita, resursseja, taustajoukkoja, seuroja, ryhmiä tai mitä ikinä. Siinä on kuitenkin vissi ero, treenaako toinen maajoukkueessa ja toinen paikallisessa seurassa. Tai onko harrastuslajinasi vesipelastus tottelevaisuuskoulutuksen sijaan. Ehkä harrastat useaa eri lajia, mutta painotuksesi on muualla kuin agilityssä. Näitähän ei voi kysymättä tietää.

Itse olen viimeiset vuodet treenannut pääasiassa yksin. Minun ei ole tällä hetkellä mahdollista käydä kursseilla, joten kaikki eteneminen ja uuden oppiminen on kiinnin pelkästään minusta itsestä. Toki kaikki lähtee muutenkin itsestä, mutta toisinaan olisi kiva jos joku valmentaisi. Tavoitteeni ovat minulle mieleiset ja Savulle ja minulle realistiset. Niitä silmällä pitäen suunnittelen treenit ja nostan tai lasken kriteetiä. Joka tapauksessa palkitsen Savun siitä suorituksesta, joka sopii kriteereihini. Voi olla, että sinusta suoritus olisi silti huono, mutta sepä ei minua kiinnosta.

Varsinkin pentujen vertailua kannattaa välttää. Sinun koiranpentusi on se huikea tyyppi josta haaveilit ja odotit kuin kuuta nousevaa, joten suhtaudu siihen kuten ihanimpaan kultamussukkaan kuuluu suhtautua. Vaikka lattia lainehtisikin pissasta, mutta itsepähän olet harrastuksesi valinnut 😁 Sinun tehtäväsi on kouluttaa pennusta arkeesi ja tavoitteeseesi sopiva koirakansalainen. Jos pentusi asuu landella lapsiperheessä, se tarvitsee hiukan erilaisia taitoja kuin sinkkuihmisen koira kaupungin keskustassa kerrostalossa. Jos koiran tarkoitus on olla kaverina arjessasi, panosta arkeen.  Jos taas harrastat aktiivisesti,  treenaa pentua sinun tavoitteisiisi sopivalla tavalla. Treenisi ovat erilaiset jos tavoittelet jostakin lajista koularia, kuin että tähtäisit arvokisoihin. Ja niin edelleen, josko pointtini tästä aukesi.

Elämänsopassa koiran kanssa on hirveän monta muuttuvaa ainesosaa, joten on turha miettiä maistuuko toisen soppa paremmalta. Nauti omasta sopastasi; ainutlaatuinen oppimismatka juuri kyseisen koiran kanssa, teidän tahtiin ja teille sopivalla tavalla. Siinä sivussa, se toisarvoinen some metkuineen.


Jos jotakin sanottavaa heräsi niin kirjoita ihmeessä. Väärinkäsitykset korjaan mielelläni.

14 toukokuuta 2021

Irtokoirakohtaaminen




Tässä tekstissä kirjoitan irtokoiran kohtaamisesta, en hyökkäämisestä. Haluan tehdä heti alkuun selväksi, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Kaikki koirat eivät ole tuntemattomia koiria kohdatessaan automaattisesti aggressiivisia tappelijoita, vaan koiran käyttäytyminen on aina ympäristötekijöiden summa. Tilanteen etenemiseen voi vaikuttaa huomattavasti omalla käyttäytymisellään.

Valitettavasti huonojakin irtokoirakohtaamisia ihmisten huolimattomuuden vuoksi tapahtuu ja isomman koiran runtelemaksi joutunut pikkukoira saattaa menettää jopa henkensä. Pyritään jokainen koiranomistaja kunnioittamaan muita kulkijoita. 


Taustaa meidän irtokoirakohtaamisista yleisesti

En ole pitänyt kirjaa luvusta, montako irtokoiraa olemme kohdanneet, mutta useita kuitenkin. Useimmat kohtaamiset ovat olleet harmittomia, eivätkä kaikki koirat ole tulleet luoksemme. Edesmennyt Tuikkuni joutui kuitenkin suurikokoisen molossikoiran riepoteltavaksi. Olin tuolloin kaverini kanssa jäällä, kun tuntematon koira juoksi luoksemme ja hyökkäsi suoraan koirani kimppuun. En sukset jalassa saanut koiraa millään irti eikä se välittänyt meistä ihmisistä. Sattumalta moottorikelkka ajoi ohitsemme ja irtokoira lähti sen perään, irrottaen otteensa koirastani. Tuikku selvisi onneksi melko vähäisillä ruhjeilla, mutta pelästyin niin että illalla asian tiimoilta tuli itku.

Aamulenkin irtokoirakohtaaminen koiran ja kahden pikkulapsen kanssa

Alkuviikosta lähdimme kauniina aurinkoisena aamuna läheiselle rannalle. Työnsin Pipaa rattaissa ja Papu tuli potkupyörällä perässäni (nimet ovat lasten somenimet, Pipa on 1v ja Papu 3v), Savu oli hihnassa ja käveli rattaiden vieressä. Yhtäkkiä Savun ja rattaiden välissä seisoi suurikokoinen koira, joka oli hipihiljaa juossut takaamme. Säikähdin tietysti että mitä tuleman pitää, mutta pyrin pitämään itseni rauhallisena välttääkseni pahentamasta tilannetta. Savu ei ole tuntemattomien koirien ylin ystävä, eikä etenkään lastenrattaiden, tärkeän resurssinsa läsnäollessa.

Luoksemme rynnännyt irtokoira ei vaikuttanut uhkaavalta, vaan ennemminkin päällekäyvän uteliaalta. Tällainenkaan koiratyyppi ei aivan kuulu Savun suosikkeihin, mutta koska koira oli jo luonamme, oli pelattava niillä korteilla mitä oli. Laitoin rattaisiin jarrun ja kutsuin Savua kauemmas rattaista kehuen sitä samalla. Yritin siis tehdä tilanteesta Savun silmissä "ihan ookoon" ja turvallisen. Irtokoira oli koko ajan aivan Savussa kiinni, hieman jännittyneen oloisena, mutta kuitenkin rauhoittelevia eleitä käyttäen. Savu sen sijaan oli aivan jäykkänä, karvat pystyssä ja nosteli huuliaan. Onneksi Savu kuitenkin tuli kauemmas rattaista, jolloin päästin sen hihnasta irti - vältin tällä hihnan kirisrtymisen, joka loisi lisää painetta ja mahdollisesti laukaisi Savussa ei toivotun puolustusreaktion. 

En ylipäänsä halua että koirani joutuisi tappeluun, mutta vielä vähemmän halusin lasteni näkevän miten isokokoinen koira repisi meitä puolustavan lemmikkimme kappaleiksi. Niinpä lisäsin jäitä hattuun ja vain kehuin Savua miten hienosti se malttoi tyytyä pelkkään irvistelyyn. Rattaista kauemmas tullessa ja ilman hihnaa ollessa Savu rentoutui inasen ja tuntematon koira jätti sen rauhaan. Kutsuin säikähtäneen Papun luokseni ja kerroin ettei ole mitään hätää. En pitänyt irtokoiraa uhkana potkupyöräilevälle lapselleni, sillä koira oli ohittanut Papun jo kertaalleen minun huomaamattani. Irtokoira vain haisteli Papun nopeasti ja lähti takaisin kotipihaansa. Minä kytkin Savun takaisin hihnaan ja jatkoimme matkaamme.

Sydän hakkasi helpotuksesta miljoonaa ja hikikarpalo valui otsalta. Miten paljon olikaan pelissä, miten hurjasti minua pelotti ja jännitti ja miten hyvin tilanne silti meni. Kukaan ei itkenyt, ketään ei purtu eivätkä koirat ottaneet mittaa toisistaan. Savu pystyi hillitsemään itsensä ja tasaamaan tunnetilansa, kun sitä vain tsempattiin tekemään niin. Jos olisin alkanut huutamaan kenellekään, juossut Papun luo tai yrittänyt häätää irtokoiran, Savu olisi taatusti hyökännyt sen kimppuun. Tämän jälkeen rauhanomaisesti meitä tervehtimään tullut koira, olisi aivan varmasti vastannut haasteeseen: olimmehan sen kotitiellä.

Miten toimia irtokoiran kohtaamisessa?

Ymmärrän, että irtokoiran kohtaaminen  pelottaa ja aiemmat kokemukset taustalla ohjaavat sitä miten toimimme tänään. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että toisinaan erikseen kehoitetaan raivoamaan ja huutamaan, jopa potkimaan irtokoiraa. Miksi omistajan huolimattomuudesta rangaistuksen ansaitsisi koira? Mitä utelias koira oppii siitä, että vieras ihminen satuttaa sitä? Mitä hihnassa oleva koira oppii, jos hihnan päässä oleva kaksijalkainen suhtautuu vieraisiin koiriin vihamielisesti? Jokainen tietysti toimii kuten toimii tilanteessa parhaansa mukaan, koiransa tuntien.

Vaikka olen itse tullut vieraan koiran puremaksi ja aiemmat koirani joutuivat ikäviin kahakoihin, en silti halua uhata vierasta koiraa. Se irtokoirakin on todennäköisesti jollekin rakas, jonkun tärkeä perheenjäsen. Haluaisinko että Savu saisi selkäänsä siksi, että olisin päästänyt sen karkuun? En todellakaan, ottaisin kritiikin nöyrästi itselleni. Savu ei ole mikään riidanhaastaja tai tappelijaluonne, mutta uhatessa mikä tahansa koira voi toimia vastoin tavanomaisia toimintamallejaan.

Useimmiten olemme selvinneet irtokoirakohtaamisista väistämällä. Läheskään kaikki koirat eivät ole tulleet luoksemme asti, jos olemme vaihtaneet suuntaa. Ne, jotka ovat tulleet lähemmäs ovat olleet Savun kanssa varsin sopuisia kunhan olen päästänyt Savun irti. Sitä yhtä molossia lukuunottamatta, mikään irtokoira ei ole lähestynyt meitä uhkaavasti, epäileväisenä kyllä - tällöin ei ole mikään pakko kävellä suoraan vierasta koiraa kohti. 

Näkisin, että ei toivottua irtokoiraa lähestyessä on mahdollista välttää tai ainakin vähentää konfliktin riskiä omalla toiminnallaan. Hyökkäyksiltä toivon kaikkien säästyvän ja välttyvän. Molempia tilanteita on hyvä miettiä etukäteen. Miten monen ja millaisten koirien tai kokoonpanojen kanssa yleensä lenkkeilet? Onko lenkkireittinne varrella potentiaalisia pihasta karkaavia koiria tai muutoin tiettävästi haastavia ohitettavia? Miten koirasi suhtautuvat muihin koiriin ja kuinka voisit tukea niitä todennäköisesti jännittävässä, jopa pelottavassa tilanteessa?

Ensisijaisesti olisi tietysti toivottavaa, että irtokoiriin ei tarvitsisi törmätä. Syitä ja sattumia on kuitenkin monia, minkä vuoksi vapaana jolkottavia tai perään juoksevia koiria silloin tällöin tapaa.

Turvallisia ulkoiluja ja lenkkejä kaikille!

09 toukokuuta 2021

Saako koira haukkua?


Kirjoitin samalla otsikolla lyhyen yksinpuhelun blogini instagram tilille ja päätin puida asiaa vielä lisää täälläkin. Jos saamiani kommentteja on uskominen, monen muunkin koira haukkuu ja melkein yhtä montaa se hävettää. Instagram julkaisuni voit lukea täältä, mutta tämä teksti tulee käsittelemään aiheen niin kattavasti kuin minun kokemuksellani on mahdollista.

Kaikki koirani ovat osanneet kyllä haukkua, mutta Savua kutsuisin myös kansantajuisesti haukkuherkäksi. Se reagoi hyvin moniin asoihin ensisijaisesti haukkumalla ja käsitykseni mukaan myös pitää haukkumisesta. Savun kanssa olen etenkin haukkumisen suhteen haastanut itseni; se ei ole vaarallinen ongelma, mutta ainakin minulle kohtuullisen haastava asia kouluttaa. Siinä vaiheessa, kun tajusin Savun haukkuvan vähän enemmän kuin tarpeeksi, koira oli jo ehtinyt ilakoida äänensä kanssa muutaman vuoden - eikä minulla ollut kovin vahvaa käsitystä siitä, miten koira hiljenisi eettisesti kestävällä tavalla.

Koirat voivat haukkua hyvin eri syistä ja vain harvoin ilman mitään syytä. Tällöinkin haukkumiselle on jokin syy, vaikka se ei ihmiselle aivan selvänä näyttäytyisikään. Savu on kotioloissa pääasiassa huomaamaton, se ei hauku edes ovikelloa eikä kaikkia sisälle tulijoitakaan. Pihassa ohikulkijoille haukahdetaan, mutta siinä se. Sen sijaan huippuhyvät ystävät saavat osakseen varsinaisen kiljuhuutokonsertin. Lenkillä vastaantulijalle haukutaan vähän totisemmin. Liikenteessa omaa pikkuväkeä vahditaan katu-uskottavasti. Treeneissä lähtee ääntä jos on liian kivaa/vaikeaa/jännittävää/turhauttavaa jne. Taukomatolta kuuluu haukkumista, jos ympäristö on liian hälyisä - Savu pysyy paikallaan kyllä, mutta haukkuu epämukavaa oloaan. Kun kaikki on tasapainossa, Savu tokoilee vallan näyttävästi ja teknisesti hyvin, sekä ihan hiljaa. Se että edellä mainittu kuvaus saataisiin aivan kaikkiin arjen tilanteisiin, on vielä työn alla.

Ilmiönä ajatus siitä että koira (tähän voisi yhtä hyvin kirjoittaa "lapsi") on hyväkäytöksinen kun se ei milloinkaan näy eikä kuulu puistattaa minua. Hyviin käytöstapoihin tietysti kuuluu ettei kukaan haukuta koiraansa yötä päivää, jätä ulosteita kävelytielle jne. Mutta kun koiran kanssa leikkiin ryhtyy, siihen samaan lystiin kuuluu irtokarvoja, kuraisia tassunjälkiä ja todennäköisesti pari haukahdusta siellä täällä.

Uskon epärealistisen haukkumattomuustavoitteen ja kovien paineiden olevan ainakin osittain kiiltokuvamaisen sosiaalisen median luomat. On helppo arvostella ja kommentoida, kun sen voi tehdä anonyymisti jollekin tuntemattomalle. Toisaalta, onpa niitä tarpeettomia kommentteja kuunneltu ihan kasvotustenkin. Jos halutaan koirille hyvää (kuten jokaisen koiraharrastajan soisi haluavan), koiralle harvoin seuraa mitään erityisen hyvää ohjaajan mollaamisesta. Sen sijaan tsemppi ja konkreettinen vinkki epäkohtaan saavat todennäköisemmin hyvää aikaan.


Haukkuminen on koiralle täysin luontaista, eikä ole perusteltua kitkeä sitä koiralta täysin pois. On keskeisempää selvittää syy, miksi koira haukkuu sen sijaan että vain kieltäisi haukkumisen. Oma hämmennykseni ja sitä myötä häpeäni liittyykin siihen, etten ole osannut kouluttaa Savua toimimaan kaikissa tilanteissa hiljaa. Ympäristö odottaa, että koira on minulla hallinnassa yhtä hyvin, kuin hengetön pehmolelu. Tai siltä minusta tuntuu. En ainakaan itse ehdi treenikentällä seurata, mitä jonkun toisen koira tekee, kun keskityn omaan tekemiseeni. Saamieni viestien perusteella moni muukin keskittyy treeneissä omaansa, eikä jonkun toisen koiran haukkuminen tai vinkuminen häiritse. Oikeastaan treeneissä kannattaa hyödyntää häiriönä kaikkien erilaiset haasteet.

Käymieni keskustelujen pohjalta, useimmat "ei koiraihmiset" eivät pidä Savua erityisen äänekkäänä. Useimpien mielestä "koiran kuuluu haukkua", eikä sitä nähdä kaikkialla huonona käytöksenä tai koulutuksen puutteena. Onko kyseessä siis koiraharrastajien itsensä kehittämä ongelma? Koiran haukku tunnutaan näkevän pelkkänä tottelemattomuutena, häiriönä ja haittana, ohjaajan osaamattomuutena. 

Ajattelen asian niin, että koiran haukku kannattaa nähdä informaationa ohjaajalle. Miksi koirasi haukkuu? Ja mitä voisi tehdä toisin, jotta koiran ei tarvitsisi haukkua? Jos oma koirasi ei hauku, mutta häiriintyy haukusta, kannattaa hyödyntää treeneissä ne haukkuvat koirat häiriönä. Erilaisuus on rikkaus ja itsensä haastaminen kasvattaa. Isossa mittakaavassa koen meidän haukkumisongelmamme olevan ihan miellyttävä haaste; se ei vaaranna ketään. Vuosien takaisiin koirahaasteisiinini verrattuna haukkuvan koiran sielunelämän ymmärtäminen on pelkkää vaahtokarkkia ja hattaraa.

Sana vapaa, saa kysyä :)

Sinua saattaa kiinnostaa Kuuluuko koiran tuhota? 11/2018

12 maaliskuuta 2021

Opettele väkivallasta eroon ja ryhdy kouluttamaan koiraasi

Viime aikoina koirien väkivaltainen kohtelu on ollut tapetilla. On herännyt keskustelua siitä, mikä oikeastaan lasketaan väkivallaksi ja mikä kouluttamiseksi. Tämä postaus käsittelee arkisempaa, liki normalisoitua väkivaltaa; koiran riuhtomista hihnalla, poskivilloista muistuttelua, kuonolle napauttelua ja muuta fyysistä kajoamista koiraan (kuristaminen, lyöminen, potkiminen). En sivua harrastuslajeja tai koirarotuja (sillä tätä tapahtuu valitettavasti kaikkialla), vaan haluan tuoda näkökulman esiin yksilötasolla - miten minä voisin kehittyä? Tämä postaus on kirjoitettu alkujaan jo vuonna 2017,  mutta julkaisujännityksen vuoksi on lojunut luonnoksissa tähän asti. Kaikki ovat aloittaneet jostakin ja tehneet tai olleet joskus jotain. Menneeseen ei voi enää vaikuttaa, mutta tähän päivään ja huomiseen voi. Miten hyväksyä virheet ja astua askel eteenpäin, pois väkivallasta. 

Olisin päässyt ensikoirani kanssa paljon helpommalla, kun olisin vain harjoitellut kouluttaman sitä. En kurittamaan ja komentamaan. Se oli pitkä ja kivinen tie paitsi ohjaajalle, myös epäreilu koiralle. 

Olen aiemmin ollut hyvin erilainen "kouluttaja" ja omistanut hyvin erilaisia koiria, kuin nykyään. Olisin aiempienkin koirieni kanssa päässyt huomattavasti helpommalla, kun olisin kouluttanut myös arkiasiat nimenomaan positiiviseen vahvistamiseen perustuvalla tavalla. Muutaman vuoden takaa voit lukea tekstin Minä kouluttajana 1/2017, laajempi kertomus siitä, kun lakki kourassa lähdin uudelle opintielle. Tämä teksti käsittelee nyt pelkästään nimenomaan kurittamisnäkökulmaa. Teksti pohjautuu omaan kokemukseeni, näkemykseeni ja ennen kaikkea vähän kivikkoiseen kehityspolkuuni. Ei kukaan halua olla tai ainakaan myöntää olevansa huono, epäreilu tai ilkeä. 

Miltä koiraharrastus näyttää muiden silmiin?

Mielestäni koko koiraharrastus (ja eläinharrastukset ylipäänsä) tarvitsee suurennuslasilla tarkastelua. Kriittisen tarkastelun myötä virheitä voidaan alkaa korjaamaan. Kyseessä ei tarvitse olla "kovana" pidetty koirarotu tai harrastuslajina viime aikoina uutisoitu, jotta laiminlyöntejä nähtäisiin. Toki otteet ovat toisinaan kovempia erityyppisten koirien kanssa. Se ei kuitenkaan ole oikeutus tai peruste käyttää väkivaltaa. On myös turha luokitella koiria helpoiksi tai vaikeiksi, siitäkin löytyy oma tekstinsä Onko helppoja ja vaikeita koiria olemassa 7/2018?.

Muutama perusasia vielä selväksi ennen tekstin etenemistä. Koiran riuhtomisella, paineistamisella tai muulla satuttamisella ei ole mitään tekemistä kouluttamisen kanssa. Kuten ei silläkään, että akuutissa tapauksessa puututaan tilanteeseen (esim. koira ottaa lenkillä suuhun jotakin myrkyllistä). Koira ei myöskään näytä mieltään tai "perseile". Mikäli koira ei suorita annettua tehtävää, se ei sitä silloin osaa silloisessa ympäristössä, vaan vaatii lisää harjoittelua. Jos arjessa on jatkuvasti koiran hengenpelastustehtäviä, kannattaa hetki miettiä, mikä läheltä piti tilanteisiin johtaa.

En ole harrastanut koirieni kanssa mitenkään vuositolkulla, mutta kaikenlaista on tullut nähtyä; lyömistä, potkimista ja hapettamista - nämä ovat rajummasta päästä. Harmittavan yleinen näky on koiran jatkuva nyppiminen tai riuhtominen hihnasta, koiralle huutaminen tai valehyökkäysten tekeminen, sekä koiran nostelu/ravistelu niskasta tai poskivilloista. Olen huolissani paitsi koirista, myös tämän aiheen vähättelystä ja puolustelusta.

Olen ja en ole puuttunut näkemääni. Kun on ollut kimppatreeneissä ainoa, joka ei halua lyödä koiraansa, on todella vaikea nousta muita vastaan - eriävällä mielipiteelläni ei siis ääneen sanottuna ollut vaikutusta tai merkitystä. Olen myös aiemmin saanut konkreettisia neuvoja siitä, miten minun olisi pitänyt lyödä koiraani. Onneksi sain lopulta osaavampaa apua ja opettelin koiraystävällisempiä koulutustapoja. Tämän jälkeen olenkin äänestänyt jaloillani ja tuonut oman kantani koirien kohtelusta ilmi. Vaikka koiraan kiinni käyminen ei fyysisesti vahingoittaisi sitä, on se silti täysin tarpeetonta.  Virheet ovat ihmillisiä, mutta niistä on syytä opetella eteenpäin. Tunteisiinsa ei aina voi vaikuttaa, mutta tekonsa voi valita. 

Miksi koiraa sitten ei saisi riuhtoa tai miksi ei saisi huutaa? Se on täysin turhaa ja tarpeetonta.  Koiralla on mainio kuulo ja mikäli koira on kuuro, huuto on vielä turhempaa. Väsymys ja suuttumus voivat olla syitä ylilyönneille, mutta eivät oikeutuksia. Omalla asennemuutoksella ja ihan tietoisella toiminnan muuttamisella on mahdollista kehittyä. Myönnän että etenkin hihnasta nyppiminen oli kuin selkärankaan iskostunut tapa. On ollut helpottavaa oppia pois vanhoista tavoista - arki on huomattavasti miellyttävämpää nykyään.

"Onko tämä teistä kivaa?"

Minusta on syytä pohtia myös sitä näkökulmaa, miltä koiraharrastus näyttää muiden silmiin. Aloin pohtia tätä asiaa etenkin, kun lapsenvahti kysyi "onko tämä teistä kivaa", katsellessaan muiden suorituksia. Koirista mitään ymmärtämätönkin ihminen kyllä huomaa, jos toiminta on kyseenalaista. Harmillisesti leppoisankin lajin koepaikalla näkee kaikenlaista; koiria riuhdotaan, tökitään, nypitään, niille huudetaan. Ja kaikki jonkun typerän tittelin takia, joka ei vaikuta koiran hyvinvoitiin. Mikäli haluttuihin tuloksiin ei pääse koiransa kanssa ilman koiran satuttamista, kannattaa vaihtaa harrastus kokonaan pois eläinten parista.

Ensimmäinen askel on tunnistaa virhe toiminnassaan ja myöntää se virheeksi. Vasta tämän jälkeen on mahdollista opetella uusia toimia vanhojen tilalle. Aloin seurailla omia tunteitani ja vitutuksen yllättäessä en yrittänyt alkaa treenaamaan koiraa. Hihnasta nyppiminen oli itselleni pinttynein - sitä näkee kaikkialla ja se on suorastaan normaali. Olen kuitenkin opetellut siitä eroon, se kun ei nostanut lenkkeilymme laatua mitenkään.

Miksi tartuin koiraani rumasti, huusin, jopa satutin? Itselläni syinä olivat tiedon ja taidon puute. Kun en osannut ennakoida, kouluttaa, lukea koiraa tai ratkaista tilanteita järkevästi, käsittelin koiriani tarpeettoman kovakouraisesti. Minä myös inhimillistin koiraa; "nyt se perseilee, se ei tee kunnolla, temppuilee, on tottelematon" jne. Varmasti monelle tuttu selitys, että nyt koiralle vain pitää näyttää että ollaan tosissaan. Niinpä sanonta "kun taito loppuu, väkivalta alkaa", pitää vahvasti paikkansa. Yksinkertaisesti se johtui tiedon ja taidon puutteesta.

Kun taito loppuu, väkivalta alkaa.

Miten oppia vanhoista tavoista pois? Tämä on melkolailla asenne- ja tahtokysymys. Tätä aihetta käsittelee tekstini Vain itseään voi muuttaa - oivalluksia 12/2019. Kannattaa pohtia omia syitä ja tilanteita kovakouraiselle kohtelulle. Mikä on oma tunteesi silloin, kun tekee mieli kurittaa koiraa tai näyttää sille kaapin paikka? Miksi raivostut? Mikä koirassa ärsyttää? Tulevatko ylilyönnit helpommin silloin, kun olet väsynyt? Mitkä asiat treeneissä mättäävät? Menetätkö hermosi kun koira ei kuuntele?

Kun tunnistat tilanteet ja tunteet, on helpompi suunnitella vaihtoehtoisia toimia. Ensinnäkin kun hermo menee, ota aikalisä. Suunnittele treenit ja mieti myös valmiiksi, miten reagoit jos koira ei toimi toivotusti. Jos et tiedä, miten kouluttaisit koiraa väkivallattomasti, hae apua - sitä varten ammattilliset eläinkouluttajat ovat olemassa (Suomen eläintenkouluttajat ry kouluttajalista).

Nykyisellään en osaa enää kuvitella tilannetta, jossa suuttuisin koiralleni. Tai vaikka ärsyyntyisinkin, en enää kävisi siihen kiinni. Olen opetellut elämään sen tosiasian kanssa, että kaikki eivät aina käyttäydy kuten haluaisin, eikä väkivalta ratkaise sitä. Ongelmakohtia (kuten ohitukset hihnassa) harjoittelemme ja kehitymme omaan tahtiimme. Tavoitteeni arjessa ovat toteutuneet varsin hyvin; minun ei tarvitse jatkuvasti puuttua koirani tekemiseen tai opettaa sille erikseen "ei" sanan merkitystä. Kun koira tietää, mitä siltä odotetaan, kaikki toimii paremmin.

Sellaista koiraa ei olekaan, joka tarvitsisi oppiakseen väkivaltaa ja kuritusta. Päinvastoin myös se "tähän stereotyyppinen selitys" koira oppii tehokkaimmin nimenomaan palkitsemisen kautta. Ole koirasi puolella ja koirasi arvoinen. Älä jää jumiin vanhoihin pinttymiin, selityksiin ja puolusteluun. Ota vastuu omista tekemisistäsi ja hae rohkeasti apua, jos siltä tuntuu. 


Hyödyllistä kirjallisuutta koirista

Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta

Rauhoittavat signaalit - Turid Rugaas

Naksutinkoulutusta koirallesi - Morten Egtvedt


Hyödyllisiä linkkejä koirista

Voiko koiralle asettaa rajat positiivisesti vahvistamalla?

Mitä tehdä, kun koira ei usko ei-sanaa?

Eläinkoulutusblogi


Linkkilistat lisätty jälkikäteen - ovat täydentyviä