Havahduin vuosikatsausta luonnostellessani että tänne on raapustettu koekertomus viimeksi lokakuussa ja siinäpä melkein olivatkin tämän syksyn raportit. Vaan kaikkea on ollut ja ehtinyt tapahtua! Vielä on vähän tasapainossa hakemista, kun työt ja opinnot vievät valokuvaamisestani ison ajan. Omaksi iloksi tulee kuvattua lähes entiseen malliin, mutta omien kuvien käsittely viiväästyy reilusti (siis on vielä kesäkuviakin joille en ole ehtinyt tehdä mitään). Tekstiä ei tule kirjoitettua jos ei ole kuvia tueksi, mutta tätäkin kootessa huomasin käsitelleeni pääasiassa pystykuvat valmiiksi - vaikka miltei jokaisesta paikasta on myös vaakakuva.
Mutta tällä mennään! Yritin raapia huolimattomalla järjestelmällisyydelläni kasaan syksyn kohokohtia, jotka olisivat ansainneet omat blogitekstinsä kokonaa. Ja tästähän puuttuu kokonaan vaikkapa kuutamokuvaukset - ne olen toteuttanut joka kuukausi, vaikka raportointi onkin jäänyt vähemmälle.
Yhteistyökuvaukset
Heti syyskuun alussa meillä oli kuvaajakollega Jonnan kanssa kivat yhteistyökuvaukset! Ensitöiksemme kävimme kuvaamassa kuutamon, mutta pääpaino oli erilaisissa malliharjoitteluissani. Nyt kun osa kuvista on vihdoin blogissa, voinen kertoa että parin viikon päästä kuvataan taas. 😄
Nämä kuvat ehdittiin ottaa ennen opintojeni alkua ja nyt sitä on sitten todenteolla päässyt joutunut harjoittelemaan myös mallina oloa. Olen ensisijaisesti mieluummin valokuvaaja, mutta mallina oleminen antaa paljon oivalluksia miellyttävän tilanteen luomiseen ja selkeään mallin ohjaamiseen. Opinnoistani ei kaiketi pääse läpi jos kuvaa pelkkiä koiria... 😁 Toki ehdottomasti haluan saada perusteet kuntoon myös ihmisiä kuvatessa!
Vahokoski
Meillä oli tosi kiva pienen porukan nuotioretki syksyllä - käsiteltyinä kaksi kuvaa koirista 😂 Mutta halusin kirjoittaa silti! Rakastan koskia ja niiden pauhua, sitä kuunnellessa oma mieli rauhoittuu ja loppujen lopuksi saatan vaikka nukkuakin hyvin. Päiväretkellä pikkuväen kanssa koski toi tietysti oman seikkailuntuntunsa, kun ensisijainen tavoite oli pitää kaikki kuivina. Lapset säästyivät, mutta Loimu pulahti uimaan, tietysti.
Koskikuvausvisiot onnistuivat kohtalaisesti ja uutta yritystä en tälle syksylle sitten ehtinyt viritellä. Nyt on kuitenkin jalansijat jo tuolta paikalta tutut, joten kenties keväällä lähdetään Savun kanssa kokeilemaan uusiksi. Nämä omat kuvausprojektit ovat olleet kyllä syksyn henkireikä. Riippumatta siitä, oliko lopputulos sellainen kuin tavoittelin. Pelkkä luonnossa oleminen ja oman koiran kanssa kuvan tekeminen on ihan mahdottoman lataavaa ja inspiroivaa samaan aikaan.
Yökuvauksia
Joku lukija varmasti muistaa alkuvuoden kuutamokuvaukseni. Olenkin jatkanut kuukuvausprojektia sinnikkäästi ja toistaiseksi jokainen tämän vuoden kuutamo on ikuistettu koirieni kanssa samaan kuvaan. Toki tekoäly osaisi nykyään tehdä kuut ja muut taivaankappaleet puolestani, mutta minä olen päättänyt olla vanha jäärä ja pysyä tällä tiellä.
Revontuletkin ennätin kertaallensa nähdä, mutta ei vielä tänäkään syksynä tullut niistä kuvaa. Linnunradan kuvaamista yritimme yksin ja ystävän kanssa. Voi hyvänen aika me ajeltiin puoleksi yöksi keskelle ei mitään totemaan että taivas meni pilveen. 😂 On se harrastus sekin! Ei muuta kuin nuotioon tulet ja yöpalaa syömään, jotta jaksettiin ajaa kotio. Vielä enemmän ois harmittanut jos taivas ois ajomatkalla kirkastunut, mutta eipä kirkastunut ei.
Tekemällä oppii ja kompastelemalla muistaa paremmin mitä ei pidä tehdä. Viimeisin kuva on lokakuun täysikuuta vasten otettu. Voi hyvänen aika en kestä miten hieno mallikoira Savu on ja tuolloin osui vielä virkistävän helpot kuvausolosuhteet - ei ollut pilvistä eikä kovaa tuulta. Onnistuneiden lokakuun kuukuvien jälkeen lähdettiin vielä maastoon yöksi nukkumaan. Taivasalla, totta kai.
Tokokoe 31.10 ja kisaamattomuus
Viimesimmästä tokokokeesta ei harmillisesti ole videota. Tehtiin Savun kanssa pisteiltään vahva kakkostulos, mutta kehässä oli ihan kamalaa. Ärsyynnyin odottelualueella ulkoisista tekijöistä ja Savu sitten reagoi tähän aika voimakkaasti välttelemällä kontaktia. Kokonaisuus oli tosi tahmeaa, Savu laahasi ihan jäljessä ja haukkui.
Kapulan pito oli silti kymppi, paikkiksessa Savu pysyi kuten piti ja viimeisessä liikkeessä (seuraaminen) se nousi lopulta omaksi itsekseen. 💙 Oli kiva nähdä että epäoptimaalisissa fiiliksissäkin ne paljon vahvistetut tehtävät kantoivat läpi. Kaukot nollattiin, tämä liike tuntuu takkuavan vähän joka kokeessa ja nyt meillä tuli pohjalle vielä umpisurkea siirtymäkin.
Ei käynyt tuolloin kuitenkaan mielessä keskeyttää, koska vaikka Savu ei vastannut sosiaaliseen palkkaan se kulki mukana kuitenkin. Vähän oli epävireistä ja tahmeaa, mutta yritin kovasti tsempata koiraa. Samalla kuitenkin tiesin, että Savu reagoi siihen omaan ärsytykseeni. Tässä sitä oppii uutta, mutta enpä olisi arvannut Savun alkavan reagoimaan niin voimakkaasti pieneen ärsytykseen tmv negatiiviseen tunteeseen. Toki vuosi sitten koetilanteessa mieleni nyrjähti sitten niin huolella etten ollut uskoa itsekään, mutta Savu tiesi. Ja nyt se kaiketi ennakoi koemaisia olosuhteita ja pieniäkin mielenliikkeitä aivan kuin katastrofia odottaen.
Tässä loppusyksyn asiaa pohdiskelleena arvoin ilmoittaisinko Savun vielä sekä tokoon että rallyyn, vai kumpaankaan. Päädyin sitten siihen, että on koiralle reilumpaa olla kisaamatta. Vaikka vuoden takaiseen verrattuna voin hyvin, on minulla taas loppuvuonna pientä turnausväsymystä. Ärsyyntyminen on sinänsä niin normaali ja helposti tapahtuva tunne, että sitä on koepäivän aikana vaikea välttää kokonaan - ei sitä tarvitsisikaan välttää jos Savu ei olisi tuommoinen terveystutka 😅
Ja on se niinkin, ettei minun mieleni kestä kisaamista. Vielä. Viime vuonnahan ajattelin etten kisaisi tänä vuonna ollenkaan. Ylitin siis jo itseni käymällä kahdessa kokeessa musertumatta jännityksen alle. Ja saatiin Savun kanssa se yksi ykköstuloskin ja meillä oli silloin ihan mahdottoman kivaa.
Olisi paljon helpompi sanoa ja hyväksyä ettei me kisata siksi että koiralla on syy x y z. Mutta ei auta itku markkinoilla, tämmösethän ei selviä ennen kuin kisaamista kokeilee. Optimaalitilanteissa kestän jännitystä ja muuta ihan hyvin, mutta se on tullut opittua ettei muun elämän aiheuttaman kuormituksen aikana minun paikkani ole tokokokeessa.
Onneksi harrastaa voi ilman kokeitakin! Käytännössähän siis mikään ei muutu, jatkamme kuten tähänkin asti mutta viikonloppujen kalenterimerkinnöissä ei vain lue koekäyntejä. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, että joskus pystyn taas kisaamaan mutta en usko että Savua enää vaivaan aiheella. Savu on ihan uskomattoman hieno koira ja on todella epäreilua että koe jossa minun tulisi tukea koiraa, koira joutuukin kannattelemaan ohjaajaansa. Riippumatta koetuloksista Savu on jo oman elämäntä multivalio, arkisin oikea käteni ja kuvausvisioideni luottotyyppi 💙
Loimu 2v
Marraskuun 2. päivä Loimu täytti kaksi vuotta! 🥳 Rakettikettu on ilahduttanut meitä melkein kaksi vuotta ja ottanut paikkansa sosiaalisissa kuvioissamme. Arki Loimun kanssa on mutkatonta ja treeneissä on tänä vuonna harppailtu mukavasti.
Aina iloisen koiran kanssa on ilo harrastaa ja onpa Loimu hieman kehittynyt kuvauksiakin ajatellen. Loimun parhaita ystäviä ovat bordercollie Mitsu ja collie Roger, sekä tietysti hoitokoiramme Kida. Näitä tavatessa Loimu sekoaa ihan täysin 😂
Myöhäistä synttärionnea muille F-pentueen sisaruksille! 💛
Alla mielin määrin kuvia lenkkien varrelta yksin ja kavereiden kanssa. Vaikka kuvia en ole ehtinyt käsitellä tai blogiin kirjoitella, niin syksyinen luonto ja uudet tuttavuudet on tänä vuonna pitäneet fiiliksen korkealla.
Nyt rasti ruutuun ettei blogia ole jätetty kuolemaan 😄