Näytetään tekstit, joissa on tunniste rallytoko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rallytoko. Näytä kaikki tekstit

30 marraskuuta 2022

Marraskuun treenikoosteet

Kerrankin ajallaan! Marraskuun treeneissä tehtiin yhtä ja toista, kummankin koiran kanssa palattiin vähän kuin perusasioiden äärelle. Samalla ollaan opeteltu uutta ja tutustuttu uusiin harjoituksiin joista meille voisi olla hyötyä.


Savun kanssa palkkion viiveharjoituksia (tai palkattomuus useimmille tutumpi) jatketaan, mutta ehdottomasti loppuvuoden positiivisena on mainittava seuraaminen ja kapulanpito. Seuraaminen on monissa tilanteissa parempaa kuin uskalsin Savun kanssa odottaa ja kapulaankin se tarttuu tukevasti myös ei optimaalisessa mielentilassa. Ei optimaalinen mielentila ilmenee pääasiassa ääntelynä ja sitä onkin marraskuussa riittänyt syistä x y z kun ohjaaja on ollut vähän pihalla.

Tunnarin saimme Savun kanssa alkukankeuden jälkeen alkuun. Olin itse vähän epäselvä harjoituksissa ja toisaalta olen aika varma että Savu etsi kahvipapuja purkkiradalta. Olemme menneinä vuosina harjoitelleet hajutyöskentelyä kahvipapujen ja kantarellien kanssa, joten Savulla on niihin aika vahva ehdollistuma purkkiradoilla, samoin kuin minun hajuni skippaamiseen. Niinpä olikin odotettua hankalampaa saada Savu hoksaamaan, että se olisi nyt ohjaajan haju se etsittävä 😄

Rallytokossa liikkeiden treenaaminen jäi vähemmälle, mutta sujuvuutta lisääviä palasia ollaan alettu harjoitella. Kirjoittelinkin uusimisesta ja lähtökyltin rutiineista juuri edellisessä postauksessa ja raportoin myöhemmin lisää kun raportoitavaa on.

Loimun kanssa treeneissä ehti tapahtua kaikenlaista, mutta keskenään treenatessa kokonaisuudet olivat onnistuneempia. Koko syksyn treenit ovat tuntuneet hiukan takkuavan Loimun kanssa ja se on varmaan käynyt ilmi jokaisesta treenipostauksestakin. Minun pitäisi saada haltuun uusia juttuja ja ajoituksia paljon nopeammin kuin mikä tuntuisi mukavalta ja tämä jos mikä on aiheuttanut pientä väsähdystä.

Vaikka Loimu tarvitseekin halleilla ja kentillä paljon harjoitusta, on tunnelin päässä valoa. Se osaa arjessa monet asiat erittäin hyvin, sellaisetkin jotka olivat sille aiemmin vaikeita (esim. kun joku menee pihan ohi Loimu reagoi tähän hyvin voimakkaasti). On siis vain ajan ja ahkeruuden kysymys, milloin saamme arjessa hyödylliset itsehillintätaidot siirrettyä myös harrastuksiin.

Joulukuulle on suunnitteilla rallytokon pikkujoulut ja tokon omatoimitreenit. Noin muuten keskitymme lajitaitojen sijaan temppuihin, käsittelytoimiin ja tukitaitoihin. Ollaan kaikki ansaittu pikkuisen hitaampi treenitahti tokosta ja rallytokosta.

29 marraskuuta 2022

Treenimättö

© Netta Elomaa




Sitä kertyi taas treenejä, oivalluksia ja havaintoja sitten viimepostauksen, joten olkoot tämänkertainen teksti sarjaa mättö. Viime viikon maanantaina oli Loimun toinen tokovalkku kerta ja kylläpä vain on haasteellista tuo hallissa oleminen nykyään. Savun kanssa kävimme rallytokon ratatreeneissä ja treenikaveri olikin suunnitellut meille ihan tosi kivat harjoitukset. Lauantaina kävimme vielä Canisportin lajiesittelypäivässä esiintymässä, kumpikin koirani suoriutui kivasti tasonsa mukaan huolehtien myös viihdearvosta.

Skrollaa sua kiinnostavaan treenijuttuun väliotsikoiden perusteella. Postauksen kuvituskuvat ovat Canisportin lajiesittelypäivästä, kiitos kameraani lainanneelle Netalle 💕


© Netta Elomaa © Netta Elomaa

Loimun tokovalkku

Loimun tokovalkku meni intensiivisissä merkeissä. Loimu on alkanut reagoida hallilla ihan kaikkeen, se näkee ja kuulee kaiken ja reagoi kaikkeen sitten varsin näkyvästi ja kuuluvasti. Loimu on kyllä pienestä asti ollut hyvin perillä siitä mitä ympärillä tapahtuu, mutta sen nykyisiä reaktioita voisi kuvailla vähän kuin "tiloihin menemiseksi" koiran kiihtyessä ihan miljoonaan. Loimu lakkaa hetkellisesti syömästä ja leikkimästä, jolloin siirtymä ja koiran ohjaaminen vaatiikin itseltäni jo vähän enemmän. Liike ja pureminen rentouttaa Loimua ja suuri osa en tunnista menikin leikkimiseen ja erilaisiin kontaktipeleihin.

Olemme keskittyneet valkussa (siis vain me, koska Loimu) vähän vähemmän tokoliikkeisiin, mutta onneksi meillä on osaava kouluttaja ja saatiin roppakaupalla ohjeita Loimun kanssa harjoitteluun. Kotona ollaan ehditty aloittaa hallin äänten kuuntelu tietokoneelta. Nyt tuntuukin järkevältä, että olen videoinut treenejä PALJON ja ladannut ne Youtubeen alkuperäisillä ääniraidoilla. Ensimmäiset harjoittelut ovat sujuneet hyvin ja tavoitteena on siirtää äänet hallin kaiuttimeen omatoimivuoroilla. Nyt kalenteri tosin pursuaa sen verran, että tähän menee vielä hetki, mutta onneksi nyt tiedetään mitä tehdään.

On myönnettävä että Loimun  äkillinen ääniin reagoiminen pääsi vähän yllättämään, kun tällaista ei ole ennen ilmennyt. Mutta on hyvä, että Loimu pitää ohjaajan kehityksestä kiinni! Oma oppimisnopeus Loimun kanssa tuntuu olevan vierivän sijaan rotkoon putoamassa oleva kivi, joskaan pohjaa ei näy koska opittavaa riittää.

Tokovalkun ekan kerran kotiläksynä oleva useamman perusasennon suorittaminen sosiaalisella palkalla meillä sujui kivasti kotona. Hallilla Loimu oli valmis sujuvaan yhteistyöhön vasta viimeisen vartin aikana, jolloin se oli jo niin väsynyt ettei me enää osaamisiamme esitelty 😂 Ollaan kuitenkin jatkettu kotopuolessa siirtymien ja palkan viiveen harjoittelua.

Koska valkku on illalla aika myöhään, en muista sieltä mitään. Paitsi että olen alkanut äänittää muistamani asiat kotimatkalla puhelimeen. Savun kanssa muistiinpanot voi kirjoittaa kursseilla vihkoon. Loimun kanssa tämä onnistunee koiran eläköityessä...😁 Perehtymislistalla on siis mm. switch-off (kirjoitinkohan edes oikein) josta Loimu voisi hyötyä. Raportoin Rakettiketun kehityksistä tai kehityksettömyydestä sitä mukaa kun ollaan ehditty harjoitella.



© Netta Elomaa © Netta Elomaa

Savun rallytokotreenit

Marraskuun rallytokon ratatreenit sovittiin Kramielle ja treenikaveri Netta suunnitteli meidän päänmenoksi kaikkea järkevää. Minä unohdin tietysti Savun kaulapannan kotiin, joten harjoiteltiin lähtökyltillä muita osia paitsi koiran kytkemistä. Videolta näkyykin nyt aikalailla kaikki, alla vielä tekstinä jäsenneltynä.

- kehään yhdessä meneminen

- lähtökyltin rutiinit

- uusimisen harjoittelu

- ratasuorituksen sujuvuus

Oli kyllä kaikkiaan niin hyvät ja antoisat treenit että huh! Olispa tajunnut harjoitella tällaisia asioita ennen koeuraa tai edes vaikka jo viime vuonna. Onneksi nyt kuitenkin ja tällaiset harjoitukset otetaan ihan säännöllisiksi treeneihin mukaan.

Olen jättänyt kokeissa ihan tarkoituksella uusimatta, koska tiedän ettei Savu ilahtuisi sellaisesta. En kuitenkaan jotenkin ole tajunnut miten ja miksi harjoittelisin uusimista 😂 Toki en ole erityinen pisteiden perässä juoksija, joten niiden vuoksi tuskin jatkossakaan mitään uusin. Koiran nostatustehtäväksi opetettuna uusimisesta tulee kuitenkin olemaan kokeissa hyötyä.


© Netta Elomaa © Netta Elomaa

Canisportin lajiesittelypäivä

Voin sanoa että kyllä muuten jännitti! Savun kanssa teimme voittajan rataa ja eihän meillä tuommoisesta esiintymisestä mitään kokemusta ole. Sain Savun vielä hanskaan hyppykyltin jälkeen mutta siitä se jo samantien ratkesikin kun ihmisiä kohti sermille mentiin. Savu yllättikin karkaamalla kehästä vallan tuttujen luo 😅 Sen jälkeen Savu haksahti sermille haukkumaan ihmisiä ja taasen toiseen suuntaan tarkastamaan houkutuksen lelut. Tästä eteenpäin Savu suoritti voittajan rataa aivan priimasti, myös oikealla puolen seuraamisen ja puolen vaihdot.

Aikaa oli varattuna sen verran reilusti että jäin Savun kanssa ratasirkuksemme jälkeen tekemään tehtäviä vielä yleisön läheisyyteen. Saatiin hyvää harjoitusta lopulta vaikka siinä jännitellessäni unohdin vähän palkkailla Savua ja toisaalta vein sen varsin niukoilla lämmittelyillä koitokseen. Vaan menipä rata vähän ralliksi sentään hyvillä mielin!

On myönnettävä että Loimun vuoro jännitti vielä enemmän. Saavuttiin vuorollemme tavan mukaisesti kuuluvasti ja Loimu ympäriinsä kierien. Kehässä päästin Loimun aika nopeasti irti ja aika nopeasti kävi selväksi että tukikohta oli siirrettävä kehän perälle kauemmas ihmisistä. Loimu reagoi kuuluvasti ja näkyvästi siihen että sillä oli epäilys muista koirista ja ylipäänsä ihmisistä jotka jäivät tervehtimättä.

Aikansa sinkoiltuaan ja kaikkeen reagoituaan Loimu jäi kuitenkin yhtäkkiä keskittymään minuun ja kuplauduimme aikas kivasti. Teimme targettitehtäviä, lyhyitä paikallaan oloja, taukomattoharjoituksia ja pari kertaa jopa merkkiryhmän kierronkin. Loimu leikki hyvin ja ruokakin maistui. Vauhtia siinä yhteistyössäkin oli sillä jännityksissäni juoksin sitten silloinkin kun en välttämättä normaalitreenissä olisi juossut. Lämmin tuli!

Loimu vetäisi yhden namin väärään kurkkuun ja näytti hetken pahoinvoivalta. Kannoin sen nopeasti taukomatolle jos se sattuisi yökkäämään. Ja sehän yökkäsi. Sirkusesityksemme päätteeksi Loimu okseni taukomatolle koko vatsalaukkunsa sisällön. Bravoo, nyt Loimu on toimittanut hallissa ollessaan kaikki eritetahrat mitä vain mahdollista - onneksi tämä yrjöylläri meni siihen taukomatolle eikä hallin lattiaan!

Luonnollisestikin Loimun vuoro päättyi, joskaan koiran oksentaminen ei kuulunut suunnitelmiimme. Loimu kaiketi vain söi, juoksi ja riehui samaan syssyyn niin paljon, että lopulta huono olo iski. Koira oli loppuillan muutoin täysin normaali oma itsensä, pitihän se viihdearvo jollakin viimeistellä 😁

Tällä viikolla treenit sijoittuvat kotiympäristöön, tehdään mitä ehditään ja kuinka huvittaa.

© Netta Elomaa

05 marraskuuta 2022

Lokakuun treenikoosteet

Nämä treenikoosteethan alkavat ihan järjestäen tulla vähän myöhässä blogiin. Sitä on muka niin kiireistä olevinaan ettei tänne ehdi, vaikkakin vanhoja treenimuistioita tulee selattua nimenomaan blogista. Tässä kuitenkin muutaman päivän marraskuun puolella lokakuun treenikoosteet. Treenifiilis on kaikkiaan parempi eikä treeneissä enää mättää kaikki. Oikeastihan kaiken mättääminen on ollut vain tunnetila korvieni välissä.

Savun muistiinpanot

Rallytokorata meni treeneissä ensimmäistä kertaa ihan tosi täydellisesti. Tehtiin vaihteluksi alokkaan rata, eikä Savu haukkunut kertaakaan tai yrittänyt karata treenikaverin luo. Eteentuleminen on krooninen murheenkryynimme ja toki voi/mes liikkeet vaativat hiontaa ollakseen vahvoja tehtäviä myös radalla.

Rallytokon treenaaminen noin muutoin on jäänyt vähän vähäisemmälle, kun toko vetää enemmän puoleensa. Olkkarissa on vahvistettu yksittäisiä liikkeitä, jotka ovat meille haasteellisia. Suurin haaste lienee itsellä vihjeiden ja käsiapujen oikein muistaminen.

Tokossa sosiaalinen palkka vaikuttaa sen kuin vahvistuvan ja minun pitäisi ehdottomasti käyttää sitä rohkeammin. Ja kisamaisia treenejä tulisi tehdä säännöllisemmin, kuin kerran kuukaudessa jossain vaiheessa. Paikkiksen riviinmenot kehittyivät treeneissä mukavasti ja paikkaistumisestakin Savulla alkaa olla joku käsitys.


Loimun muistiinpanot

Nyt kiireesti Loimulle muitakin taitoja kuin istuminen ja käsiavulla pyöriminen. Taukoilu edistyi mukavin harppauksin kun vihdoin ryhdyttiin toimeen. Oma olemus vaikuttaa Loimuun paljon ja sen saa yllättävän hyvin rauhoittumaan omaehtoisesti hengittämällä itse syvään.

Loimu tykkää matkia, hyödynnä enemmän Do as I do menetelmää.

Skippaamme lelupalkan hetkeksi, sillä ruoka toimii varmemmin. Pyritään maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautuminen. Opeta Loimulle kuppipalkka valmiiksi, hyvä työkalu ruudun kanssa.

28 lokakuuta 2022

Ratatreenit ja toko ot-ryhmä




Torstaille osui lokakuun rallytokon ratatreenit ja omatoimiryhmän tokotreenit. Kuka ei haluais viittä tuntia yötä vasten hillua koirien kanssa hallilla 😂 Spoiler, oli todellakin valvomisen arvoista taas! Rallytokon ratatreeneihin saatiin seuraksi Iida ja Hokkus ja rallysta jatkettiinkin suoraan tokotreeneihin.

Tehtiin vaihteluksi alokas luokan kohtuullisen lyhyttä rataa, Savu tosin suoritti sen ilman hihnaa. Hyödynnettiin vieraampi treenikaveri tuomarin roolissa ja toisella kierroksella tehtiin tehtäviä ihan lähellä treenikaveria. Savu on mennyt kyllä rutkasti eteenpäin ihmisten lähellä suorittamisessa, mutta toisaalta tuntuu että Kramien hallilla me onnistutaan aina 😅

Rallytokon alokas tehtävät menivät kaikkinensa kivasti ja vaikka Savu vähän ekalla kierroksella häiriintyi halliin tulleesta koirasta, se ei kuitenkaan lähtenyt lapasesta vaan yhteistyö toimi kivasti. Voittajan liikkeissä meillä on vielä hiottavaa, mutta koetilannetta on järkevä harjoitella helpommalla radalla. Näiden treenien jälkeen jäi vahva tunne, että voitaisiin jaksaa ensi vuonna koularin tavoittelua. Koetilanteen sujuvuus on ollut kompastuskivemme, mutta säännöllisemmillä ratatreeneillä (ja liikkeiden harjottelulla olkkarissa) ollaan alettu kuitenkin edetä.

Omat havaintosi meidän radalta voit tehdä videolta.


Tokon omatoimiryhmästä meitä oli paikalla kaikkiaan kuusi, mikä oli tosi kiva! Jokaiselle riitti appari ja kuvaaja, sekä enemmänkin ihmisiä kehään seisomaan jos tarvis. Savu teki omalla vuorollaan siirtymiä ja liikkeiden alkuja. Otettiin liikkuroidusti myös kapulan pito ja hyppy, sekä luoksetulo.

Siirtymät ja sosiaaliseen palkkaan vastaaminen menivät tosi kivasti. Sosiaalisen palkan sujuvuus roikkuu nykyisellään lähinnä siitä, käytänkö sitä kunnolla ja aidosti. Savu tykkää toki ruuastakin, mutta nykyään pelkkä nami yksinään ei riitä saamaan sitä sitoutumaan. Tosin eiliset hirvinamit (keitin hirven roippeet ja pilkoin jotkin tunnistamattomat hyväntuntuiset osat treeninameiksi) motivoivat Savua tosi hyvin ja otetaankin nämä jatkoon.

Kapulan pidossa Savu ei tarttunut heti, vaan tarjosi kapulaan nenäkosketusta. Kuulinkin kuvaajan kysymyksen tässä väärin (oliko sulla kiire) ja vastasin pöhkösti. Ei siis oikeasti ole kiire, mutta Savun kapulajuttuja tulee helposti vähän ylianalysoitua. Se kuitenkin tarttui ja piti hyvin. Otettiin loppuun vielä uusi kapulan pito ja se menikin omaan silmään paremmin. Mitään varsinaista hämminkiä kummassakaan pidossa ei ollut, mutta ennen lauantain koetta halusin päästä tekemään pidot kokeenomaisesti tuhdilla ruokapalkalla.

Hyppy oli vallan Savun tyylinen ja se tuli perusasentoon ekalla! Savulla on välillä ollut hypyssä, mutta etenkin luoksetulon paluussa tapana tehdä pieni haistelukierros. Ja miten en olekaan tähän osannut tehdä oikein mitään menneinä vuosina... Eilen hyppy kuitenkin meni just kuin pitikin!

Luoksetulo otettiin myös, jotta saisin vahvistettua suoraan perusasentoon tulon. Ensimmäinen kutsu meni Savulta vähän ohi kun juuri kehuin sitä paikallaan pysymisestä kun meinasi vähän ilmaa nuuhkia. Hyvin kuitenkin tuli luo ja ilman epäilyksiä perusasentoon. Kyllä me tuo perusasentoon tuleminen saadaan korjatuksi nyt kun on viimein toimeen ryhdytty!

Ihan treenien lopuksi otettiin ryhmätreeniä ja Savu pääsi paikkisriviin labbisten kanssa. Itse paikallaan odottaminen ei ollut se juttu, vaan muiden koirien kanssa jonossa kävely ja riviin jääminen. Nämä osaset menivätkin kivasti. Liikkurista Savu kuitenkin ennakoi perusasennon, ennen kuin ennätin sitä perusasentoon kutsua. Tokossa kyllä riittää aina treenattavaa. Ensin ongelma on se kun koira nousee perusasentoon vasta toisella vihjeellä. Nyt ongelma on se, että koira nousee perusasentoon jo liikkurin saapuessa paikalle 😂



Loimun treenivuoro menikin intentiivisesti ja vauhdikkaasti. Saatte huvitukseksenne yli kymmenen minuutin videon Loimun tokoiluista. Ihan ensimmäisenä Loimua inhotti päällä ollut takki, joten Loimu aloitti vuoronsa kierimällä ympäriinsä. 

Taukomattoharjoittelu on mennyt eteenpäin viikossa melko harppauksen, joskin alun sähläämiseni nosti esiin Loimumaisia juttuja. Irti päästyään Loimu ratkesi ja pinkaisi moikkailemaan ihmiset. Aloin lopulta nauraa, että se on ihan samanlainen kuin huhtikuussa. Huhtikuussa Loimu hyppi ihmisiä vasten, säntäsi ympäri hallia ja lopulta kun se tuli luo, se puraisi minua pohkeesta. Eilen Loimu ei viipynyt poissa kauaa eikä se luokse tullessaan purrut minua, joten ollaan me nyt oikeasti huhtikuusta edetty 😂

Tunnistan itsessäni kuitenkin pienen asennevamman Loimun suhteen kun Rakettiketun kanssa tuppaa sattumaan ja tapahtumaan, en oikein vieläkään tiedä mitä se haluaa palkkioksi, enkä aina edes arvaa että nytpä se koira aikoo singota johonkin muualle. Tämä johtaa toisinaan siihen että keskityn kovasti välttämään vertaamista muihin mutta samalla märehdin ettemme osaa mitään. Toki aikamme suhteutettuna tokotreeniin on mennyt isosti arkitreeniin ja lopputuloksena Loimu ei varasta ruokaa tai karkaile lenkillä (tai jos karkaa, se tulee vihellyksestä välittömästi takaisin). On kuitenkin kiva huomata, että yksinkertaiset temput, vahva istuminen ja pikkupennun pohjataidot paistavat kentälläkin. Omassa tekemisessä tässä enemmän on kehitettävää, ensi alkuun haluaisin Loimun kanssa yhtä varman olon, kuin Savunkin kanssa. Ja toisaalta kun treenikavereiden edessä pääsin lopulta vähän rentoutumaan, niin Loimuhan oli ihan tosi hieno.

Loimu oli lopulta niin hienosti yhdessä kuplassa kanssani, että aivan ääneen sitä hämmästelin ja helpottuneesti alkoi naurattaa että sillä on aivotkin. Totta kai Loimulla on aivot, ne eivät vain aina näyttäydy kuten haluaisin. Tässä yhteydessä on kyllä mainittava, että huumorintajuinen treeniseura on tosi best!

Loimun kotiläksy on opetella uusia helppoja temppuja, joita se voi tehdä ihmisten läheisyydessä treeninä. Ohjaaja muistaa nyt myös namipalkkavihjeiden erottelun ja ryhdistäytyy järjestelmällisyyden kanssa. Onneksemme ollaan menossa Canisportille tokovalkkuun, jotta päästään johokin ruotuun. Ilahduttavaa on huomata miten nopeasti Loimu oivaltaa ja oppii, kun vain ehdin bongata ne palkittavat hetket sen touhuista.

Alla video Loimun treeneistä. Kyllä tästä vielä tokokoira tulee.


05 lokakuuta 2022

Syyskuun treenikoosteet

Syyskuun treenit jäivät melko vähäisiksi ja tunnelma oli hieman junnaava. Oltiin koko perhe vuoronperään kipeinä (ei onneksi koirat) ja toki Loimu oli aivan veto pois juoksujensa vuoksi. Samalla Savu oli jatkuvasti omissa ajatuksissaan ylivirittynyt Loimun juoksujen takia, joten emme kyllä kukaan loistaneet 😂 Savun kanssa kävimme rallytokon ratatreeneissä, sekä tokon kimppatreeneissä jossa meitä tosin oli paikalla vain kaksi.

Loimu treenaili pääasiassa kotona ja kerran kentällä (joka oli sille ihan utopisen vaikeaa juoksuineen). Issikkaleirillä Loimu ehti treenata aktiivisimmin, sittenhän sillä alkoikin ne juoksut ja suosiolla koomailtiin treenin suhteen syyskuu.

Jos kuitenkin joku positiivinen huomio molemmista, niin asenne. Loimu on oivaltunut käsieni seuraamisen kun pidän niitä tietyllä tapaa edessäni. Pystytään kulkemaan peruutellen jo aika pitkä matka mutkineen ilman että Loimun kiinnostus katkeaa. Perusasentoa ja seuraamisen alkeita tehtiin tosi vähän ja näiden suhteen panostan nyt pääasiassa jumppaamiseen antaen nuorelle koiralle aikaa kehittyä.

Savun kanssa käytiin treenaamassa myös meille hankalemmissa häiriöissä ja tässä on kyllä valtava kehitys. Tokoliikkeistä kaukojen jättö ja asennon vaihdot ovat nyt paremmat ja sujuvammat kuin aiemmin. Etäisyyttäkin ollaan kasvatettu avointa luokkaa silmällä pitäen. 

Aina treenaaminen ja koirien kouluttaminen ei ole pelkkää nousukiitoa, vaikka siltä tämä vuosi elokuulle asti tuntui 😄 Joskus pitää hieman relata, levätä ja kerrata vanhaa, jotta uudet ideat ja opit saavat hetken hautua. Jos itselle, niin on se uuden oppiminen koirillekin raskasta ja kuluttavaa. Hyvän mielen vähemmän tekniset treenit joskus isommissakin määrin, eivät ole huono idea.

Syksyn olkkariprojektiksi valikoitui tunnari molemmille - itselle uutta ja sopivan haastavaa, eikä tätä vielä kumpikaan koira osaa.



24 syyskuuta 2022

Rallytokon ratatreenit

© Mira Kaipainen

Torstai iltana käytiin Savun kanssa kuukausittaisissa rallytokon ratatreeneissä. Vielä treenattiin pihalla, vaikka hämärä tuleekin jo aikaisi. Yllättävän lämmin keli oli, joten sinänsä hyvä valinta olla vielä ulkona. Loimun juoksujen takia Savullakin on ollut vähän treenitaukoa ja toisaalta Savulla tuntuu olleen myös testosteronitasot ihan huipussaan. Treeneissä Savu oli aika vauhdikkaalla ja äänekkäällä tuulella. Joskaan ei äänekäs siksi että sitä olisi jännittänyt ympäristö, vaan lähinnä se vähän pursusi intoa - ja toki haukkui paikoin epäselvää ohjaamista.

Liikkeissä oli yhtä ja toista haparointia, mutta yleiseen fiilikseen oon tyytyväinen. Savu teki hyvällä draivilla yhteistyötä, vaikka vähän sovelsi joitan osioita, niin palasi aina hienosti hommiin. Puolen vaihtoisin oon erityytyväinen, ne olivat viimeksi hankalia.

Oikealla peruuttaminen ei ottanut sujuakseen yhtään, täytyy ottaa liike lämmittelyrutiineihin. Eteen tulemisissa selkeää kehitystä, olivat nyt varmempia. Oikealla puolen seuraamista täytyy taas itsekin vähän kerrata, kun jo pelkässä pujottelussa meinasin koiraan törmäillä. Ylipäänsä kääntymiset oikealla seuraten ovat molemmille vaikeita ja se kyllä näkyi.

Onpa taas informaatiota treeneistä mikä vaatii harjoitusta ja kertausta. Tarkoitus olisi vielä syksylle katsoa koe tai pari ja toivoa vähemmän kummia sattumuksia ja muuttujia niihin. Tavoitteenahan oli saada tänä vuonna tulokset RTK3 varten kasaan, mutta kokeissa on nyt ollut kaikkinensa kehnoa tuuria. Mikäli tavoite ei täyty niin harjoitellaan lisää ja jatketaan tulosten metsästämistä ensi vuonna.

Treeneistä Savu lähti hoitoon treenikaverille Loimun loppujuoksujen ajaksi. Savu on varsin viriili ollakseen kuitenkin kastroitu joten Loimun tärppipäivät se saa viettää toisaalla. Johan se on tässä pari viikkoa vai kuolannut ja liehitellyt Loimua, joten kaiketi ihan terveellistäkin saada vähän muuta ajateltavaa 😂



31 elokuuta 2022

Elokuun treenikoosteet

Elokuun treenikooste videoista voi havaita, että määrällisesti treenejä oli aiempaan verrattuna aika vähän. Aiempaa vähemmän tuli myös otettua videota yksin treenaamisesta, etenkin kun Loimun kanssa pääasiassa kerrattiin vanhaa.

Savu kävi tokon kimppatreeneissä ja rallytokon ratatreeneissä. Samoista lajeista käytiin kokeissa keskeyttäen ja saaden myös hylky. Kumpikaan koira ei ole laittanut pahakseen iisimpää tahtia treenien suhteen. Ei harjoittelu voikaan olla koko ajan pelkkää nousujohteista etenemistä, vaan joskus pieni taukokin on ihan paikallaan.

Etenkin Savun kanssa hitaampi tahti tuntuu tehneen hyvää, sillä se on ollut sekä treeneissä ja kokeissa huomattavasti parempi (en keksi tähän nyt muuta kuvaavaa sanaa) kuin aiemmin. Yleisesti treenien sujuvuus ja kokeiden suoritusvarmuus ovat toistaiseksi niin huipussaan, että olen yhden jos toisenkin kerran hämmästellyt miten aiemmin niin vaikeat tilanteet menevät nykyään tosi helposti.

Katseet syksyyn ja kohti uusia treenejä.

28 elokuuta 2022

Rallytokokoe Ikaalinen 28.8



Tällä kertaa sää oli vesisateen voimin meidän puolellamme, kun startattiin kotiseuran kokeessa. Tämä taisi olla jo kaikkinensa neljäs startti rallytokon voittajaluokassa ja niin vain ohjaaja meni nappaamaan hylyn tältä kertaa. Muutoin rata meni kivasti ja jäi hyvä fiilis. Eiköhän tämäkin moka jää mieleen kerrasta ja seuraavan hylyn hankin jostain muusta 😂

Savu oli lämppäalueella tosi hyvällä mielellä ja lähdettiin kentällekin yhdessä kuplassa. Alla tavanmukainen läpikäynti radan vikalistasta.


Tuomarina Anna Klingenberg

270° käännös vasempaan, -1p puutteellinen yhteistyö, -3 epätarkasti suoritettu tehtävä, -3p ohjaajavirhe, Savu jäi katsomaan lämppäalueelle tullutta koiraa ja oli vähän kuutamolla, pysähdyttiin kesken seuraamisen kun odotin koiraa. Saatiin jotenkin käännyttyä mutta varsin kömpelösti.

Käännös oikealle -1p puutteellinen yhteistyö Tää ei ollut enää niin pahaa säätöä kuin alku mutta ei oltu ihan yhdenaikaisia kääntyessämme.

Ohjaajan ympäri vastapäivään -10p tvä (rintamasuunta) Liike tehtiin Savun seuratessa oikealla eikä se ollut ihan kartalla. Savu teki yhden ylimääräisen kiemuran edessäni, en uusinut koska ihan sama 😂

Puolenvaihto jalkojen välistä -3p uusi ja hylky koska blaah. Savu herpaantui ja luulin sen lähtevän haukkumaan tuomarille. Se kuitenkin paineli vain tuomarista ohi nenä maassa ja alkoi SYÖMÄÄN. Tulipa tämäkin koettua kokeessa kun refleksinomaisesti lähdin Savun perään toteamaan että kyllä, se syö nameja maasta 😅 Aika kallis virhe mutta nytpä muistan että koiran perään lähteminen katsotaan koiran hakemiseksi (vaikken Savun luo mennytkään) ja siten se on hylkäävä virhe. Savuhan tuli kutsumalla luo ja jatkettiin suoritustamme.

Eteen istu, oikealta sivulle -3p ohjaajavirhe liike suoritettiin Savu oikealla puolellani ja tässä oon voinut tehdä epähuomiossa ihan mitä vain. Sen verran kömpelöä oli.

Molemmat oikeaan täyskäännös -1p kylttiin osuminen, varsinainen klassikko meidän treeneissä. Vein Savun liian lähelle kylttiä ja kun se hyvällä draivilla kääntyi, se potkaisi kylttiä samalla.


Ekaa kylttiä ja tuota syömiskohtaa lukuunottamatta rata meni tosi kivasti. Savu ei haukkunut, eikä mulla ollut yhtään sellainen olo että se lähtisi. Oli kuitenkin ne jännittävät teltat, ihmisiä sun muuta, joka on aiemmin ollut meille haasteellista. Ilman mun amatöörivirhettä oltaisiin saatu tulos, mutta pääasia on kuitenkin hyvä kokemus ja onnistuminen koesuorituksessa. 

Ei muuta kuin uutta koetta kalenteriin ja ohjaaja kertaa sääntöjä ennen seuraavaa suoritusta 😁

31 heinäkuuta 2022

Heinäkuun treenikoosteet

Heinäkuu olikin varsin treenintäyteinen ja monipuolinen. Kuukausittaiset tokon kimppatreenit ja rallytokon ratatreenit, viimeiset kerran viikottaisia ohjattuja ja reilu määrä omatoimitreenejä kotiympäristössä, sekä CU koulutuspäivä Loimun kanssa. Itselle merkityksellisissä asioissa myös edettiin, vaikka tämä ei vielä koetuloksissa Savun kanssa näkynyt. 


Savun treenimuistiinpanot

Tokon kokeenomaisuuteen vielä varmuutta. Muista treeneissäkin palkata kentän laidalta ja harjoitella tätä vielä rutiininomaisemmaksi. 

Kaukojen vahvistamista etenkin koiran jättämisen osalta. Etäisyyttä ja asennonvaihdot, sekä temppuja sopivassa tasapainossa.

Kapulatreeniin itsehillintää; Savu voisi malttaa istua aloillaan vaikka liikkuri kävelisikin kapula kädessään 😂

Rallytokossa oikean puolen liikkeet vahvemmiksi; asennon vaihdot, stopit, sekä oikealta eteen tuleminen ja ohjaajan ympäri kiertäminen. Puolenvaihdot edessä ja takana vahvemmiksi molemmin puolin, olivat ratatreeneissä aivan liian haastavat vähäisen treenimäärän vuoksi.

Lähtökylttiä harjoiteltiin muutaman kerran onnistuneesti; tavoitteena ettei Savu lässähtäisi odotuksen aikana, eikä myöskään reagoisi tuomariin.


Loimun treenimuistiinpanot

Päällimmäisenä mielessä että vau mikä huima harppaus sitoutumisharjoituksissa ja kontaktissa. Treenit kentillä muiden seurassa maistuvat itselle taas paremmin, kun Loimulla on varmistuksena liina. Turhaumaa ei esiinny enää juuri yhtään siinä määrin, että Loimu kokisi tarvetta näykkiä. Siirtymät tehtävältä a tehtävälle b sujuvat joka kerta paremmin niin hallilla kuin kentälläkin.

Perusasento vaatii vielä tarkempaa harjoitusta. Asenne ja motivaatio ovat hyvät, mutta juuri minkäänlaista stabiliteettia itse asennossa ei ole. Huolellisemman työn alle tämä, samoin seuraamisen tekniikka.

Taukoilun ja paikalla olemisen alkeiden harjoittelu alkavat näkyä kentällä muidenkin aikana. Pikkuhiljaa kohti tokoliikkeitä.

Kiitos kaikille osallistuneille heinäkuun treeneistä!

02 heinäkuuta 2022

Rallytokokoe Kangasala 2.7
















Spoiler: Saatiin hylky ja keskeytettiin.

Tänään kävimme Savun kanssa rallytokokokeessa Kangasalla. Kokeen piti alunperin olla samalla kentällä kuin epikset (ja näitä virallisia kokeita ajatellen käytiin siellä epiksissä), mutta helteen vuoksi koe siirretiin halliin. Onneksi, sillä keli oli hyvin hiostava ja kotimatkalle lähtiessä alkoi salamoida.

Savun kanssa en ole käynyt Taidogaan hallilla ikinä ja se tietysti hieman jännitti. Ilmoittautumisen jälkeen käytin Savun kävelyllä ja sitten mentiin halliin. Savu haukahti pari kertaa, mutta kaikkinensa olen hyvin tyytyväinen sen kehitykseen odottelualueella. Tilaa oli kohtuullisesti, mutta sen verran vähän että pari vuotta sitten siinä lämppäily olisi ollut Savulle sula mahdottomuus. Lämppäillessä Savu otti kuitenkin kivasti paikan haltuun ihmisiä bongailemalla.

Rata oli tosi kiva, siellä oli meille sekä vahvoja että haastavia liikkeitä. Tuomarina oli Kirsi Petäjä. Koealue oli vähän kuin eri hallissa vallan, mikä sai Savun hämmentymään. Jänskätti tämä toki itseäkin. Savu oli tosi kivasti mukana ja liki pitäen oma itsensä (vähän väsähtänyt koska kuuma oli hallissakin), mutta kun siirryttiin sille puolen missä koe oli, se vähän lässähti.

Savu oli vähän jännittynyt kun olimme menossa kehään. Lämppäilin sitä vielä ennen kehänauhaa, ja lähtökyltille yhdessä kävely menikin hyvin. Savu tosin vaikutti nukahtavan heti lähtökyltille, sillä se jäi vain katselemaan ympäristöään. Päästiin lopulta yhdenaikaisesti liikkeelle, mutta liikkeestä seiso ja kierrä koiran ympäri ei vahvana liikkeenämme sujunut lainkaan. Savu oli ihan nukuksissa ja lähti vain seuraamaan ympäri mukanani 😅

Kun sitten spontaanisti päätin että uusitaan, Savu vajosi hajujen maailmaan ja nuuskutteli tiensä parin metrin päähän kehänauhan ulkopuolelle haistelemaan harjoittelijatuomarin. Kysyin saataisiinko kuitenkin vielä jatkaa ja saatiin. Ei siitä jatkosta vain mitään tullut. Savu ei tsemppaamisesta huolimatta noussut ihan siihen fiilikseen mihin olisi pitänyt ja parin omatoimisen tempun jälkeen päätin keskeyttää. Kytkin Savun ja lähdin sen kanssa kesken radan voittajina ulos ja tarjoilin sille mukana olleen kissanruuan.

Tällä kertaa näin, ei juuri yllättänyt sillä Savulle on hyvin tärkeää saada ympäristö haltuun ennen suoritusta. Nyt sitä jännitti aivan liikaa, mutta kehitystä on tapahtunut jännityksenkin siedossa: se "vain" haisteli, se ei sännännyt ympäriinsä haukkumaan.

Vaikka tulosta ei saatu, jäi käteen hyvä määrä treeniaihioita, ratapiirros seuraaviin treeneihin ja suunnitteilla on käydä Taidogaan hallilla itsenäisesti treenaamassa. Eikä olisi lainkaan pahitteeksi treenatakin eri paikoissa, kuten talvella tehtiin. Toki kesätreenit sijoittuvat eri kentille, mutta taas syksyllä voisi pitää huolen siitä että käytäisiin ottamassa eri hallit haltuun.

Omassa itsessä huomasin kehitystä sen verran, että minua ei hävettänyt, eikä harmittanut. En ole pettynyt koiraani tai itseeni, me tehtiin se mitä näissä olosuhteissa pystyttiin. Jatkamme harjoituksia ja kiikaroimme uusia kokeita. Ollaanpa kokemusta rikkaampia!

29 kesäkuuta 2022

Kesäkuun treenikoosteet

Kesäkuu on mennyt aivan hurjaa vauhtia! Niin hurjaa että "eihän me tehty mitään", kun ei me kaikilta tekemisimmälte ennätetty mihinkään ylimääräisiin. Kotona treenaaminen jäi vähän vähemmälle kokeiden, tokoleirin ja ohjattujen treenien viedessä tilaa kalenterista. Yhdet ohjatut tosin jouduin perumaan, samoin tokon omatoimiryhmän treenit - niissä olenkin käynyt tänä vuonna joka kuukausi, mutta se osallistumisputki nyt sitten katkesi. Toivottavasti heinäkuussa saan aikataulut sovitettua ja päästään mukaan, niin kivaa on ollut. 

Kuukausi alkoi rallytoko kokeella, josta saimme Savun kanssa 80p. Seuraavan viikonlopun olimme tokoleirillä ja ennen juhannusta rallytokon ratatreeneissä. Kotona tehtiin mitä ehdittiin ja koirat jaksoivat. Muistin tueksi olen alkanut kirjaamaan kurssien sisällön vihkoon heti paikan päällä. Muuten ei jäisi kyllä yhtään mieleen mitä on tehty ja mitä ei ja tällaisen kuukausikoosteen kirjoittaminen kävisi mahdottomaksi. Kaikkea kuitenkin tehtiin, videoiden alla koirakohtaiset muistiinpanot.


Savun kanssa käytiin rallykokeen lisäksi myös rallyepiksissä. Kotitreeneissä jatkettiin etenkin samaan suuntaan täyskäännösten ja eteentulon harjoittelua.

Tokoleirin ohjeilla teimme kotipihassa muutaman kerran hässäkkää, sekä kaukoja. Viime päivinä helle on tehnyt tehtävänsä, eikä olla tehty juuri mitään. Hypyille hakeminen on kuitenkin lähtenyt kivasti alkuun ja merkkiryhmän kiertokin sujuu jo paremmin juosten ilman askellajin vaihdosta.

Savun sitoutuminen treenatessa on edennyt valtavasti, siinä määrin että itseäkin ihan ihmetyttää. Ohjattujen treenien kokeenomaiset harjoitukset sekä omatoimi treeneissä palkattomuustreenit sujuvat paremmin kuin koskaan. Ilmoitinkin Savun yli puolen vuoden tauon jälkeen tokokokeeseen, josko tänä vuonna saataisiin alokkaasta koulari.

Loimu on tehnyt kaikenlaista ja kaikkea siltä väliltä. Rehellisesti myönnettäköön että sitä on taas itse sössitty ja osa treenitilanteista on näyttäytynyt Loimun silmissä vähän tylsältä. Parin edellisen päivän treeneihin olen lisännyt palkkaamiseen enemmän leikkiä ja omaa liikettä ja ero pennun sitoutumisessa on valtava. Täytyy siis rohkeammin käyttää vähän vauhdikkaampaa palkkaamista, koska siitä Loimu tykkää. Vähän vain olen ollut varovainen kun niin helposti sain hammasta pohkeeseen 😂 Mutta nyt kun treenirunko on Loimulle selvempi, ei se enää leikissähään kiihdy ja turhaudu niin että ohi tarttuisi.

Loimu harjoitteli mm. paikallaan olemista ja ruutuun juoksemista, sekä takapalkkaa. Noutokapula on Loimusta mainio hammastelukapistus, mutta saatiin jo hiukan ajatusta rauhallisemmastakin pidosta.

Perusasento on se, mikä sujuu helpoissa ympäristöissä. Loimu on oivaltanut idean ihan tosi hyvin. Tällä viikolla isäntä teki koirille omat korokkeet, joten päästään Loimunkin kanssa harjoittelemaan seuraamisen tekniikkaa. Olen aiemmin kouluttanut seuraamista pelkän imuttamisen tai tarjoamisen kautta, joten tämä korokkeiden avulla aloittaminen on itselleni ihan uutta. Tosi mielenkiintoista ja Loimu on ollut tässä hurjan pätevä! Kunhan päästään syvemmälle seuraamisen saloihin, kirjoitan tästä kokemuksesta varmasti lisää.

Yleistä hallintaa Loimu harjoittelee edelleen. Sen maltissa on huomattava eroavaisuus hihnalla ja ilman hihnaa. Hihnassa treenatessa kaikki pääasiassa sujuu eikä ympäristö juurikaan häiritse. Vapaana ollessa Loimu pursuaa riemua, eikä kerta kaikkiaan pysty hillitsemään itseään. Loimu sinkoaa pindball tyyliin ympäriinsä ihmisten ja koirien luo. Näin ei ole käynyt montaa kertaa eikä mitään ole sattunut, mutta meidän koutsin ohjeilla jatketaan irtioloharjoituksia vähemmän kokeillen ja enemmän järjestelmällisesti. Tämän päivän harjoitukset toisen koiran kanssa menivätkin jo tosi hyvin verrattuna aiempaan!

Selkeillä suunnitelmilla ja helteen pehmittämillä aivoilla heinäkuun treeneihin.

27 kesäkuuta 2022

Tokon ohjatut ja rallytokon ratatreenit

 

© Netta Elomaa

Treenikuulumiset miltei viikon myöhässä, mutta kirjattakoon muistiin silti. Tällä viikolla ei kummempia treenatakaan, kun keskiviikon ohjatut jouduin lapsenvahdin puuttuessa perumaan. Toisaalta tänään Savu kävi osteopaatilla ja koko viikon on melkoista hellekeliä, joten ihan spotaanistikin tulee otettua vähän rauhallisemmin kaikilta osin.

Tokovalkku

Savun tokovalkussa oli aiheena palkattomuustreeni. Täytyy tähän väliin kertoa että palkattomuus ei mielestäni aivan rehellisesti kuvaa aihetta vaikka itsekin tästä palkattomuustreeninä puhun. Tokokokeeseen emme voi kuitenkaan ottaa nameja tai leluja suoritukseen mukaan, joten myös treeneissä on vahvistettava sosiaalista palkkaa (eli kansankielisesti kehumista) jota kokeessakin saa käyttää. Savun kanssa itselläni on mennyt aika kauan oivaltaa sosiaalisen palkkion tärkeys, toivottavasti Loimun kanssa saadaan tämä haltuun nopeammin.

Kävin kehän puolella Savun kanssa ensin ottamassa tilan haltuun, jotta treenissä olisi jotain järkeäkin. Sen jälkeen mentiin kehään kokeenomaisesti, tehtiin haluamamme liikkeet sosiaalisen palkan voimin ja lopuksi palkkasin Savun kourallisella lihanameja. Koemittaisten liikkeiden sijaan tein hiukan typistetyn liikkeestä maahan menot, kaukot kieppitempun kanssa (oli kyllä melkoisen iso kieppi mutta kuitenkin 😂) ja luoksetulon. Luoksetulon perusasennosta lähdin kehumisen jälkeen seuraavaan siirtymään ja kun Savu lähti samantien seuramaan ihan superhyvällä asenteella, lopetimme treenin ruokapalkkaan.

Näistä kehätreeneistä pitää kyllä ottaa videota omatoimiharjoituksissa, kun ei tästä tekstinä taida olla kovinkaan ymmärrettävä.

Toisena tehtävänä harjoittelimme takapalkkaa luoksetulon stoppeja varten. Savu osaa takapalkan jo varsin vahvasti, joskin sillä oli kova hinku lihakupille. Niinpä se jäi kyllä nätisti istumaan, mutta kun kutsuin sitä se kääntyi ensin kohti kuppia ja oivalsi sitten vihjeen olleen eri ja juoksi haukkuen luokseni. Savun takapalkkavihje on siis "taka" ja kun koira sitä kovasti odotti, niin kyllähän "tule" kuulostaa aika samalta 😆

Tokoykkönen

Loimun tokoykköskerralla oli touhua ja tapahtumaa kiitos Loimun. Aloimme jumppaamaan kaukoja 
(näitä on tullut tehtyä ihan hävyttömän laiskasti) ja kokeilimme sekä etu- että takajalkakaukoja. Jatkamme jumppakokeiluja ja havainnointia, kummat Loimulle sopisivat paremmin. 

Toisena harjoituksena teimme ruutua, niin että Loimu juoksi lelulle ruutuun. Loimuhan onkin tässä aika pro, sillä sen on aina kova kiire tarttua leluun täysiä. Koska harjoitus meni tosi hyvin ja Loimu tuli lelun kanssa luokseni, päästin sen toisella kierroksella irti.

Irti ollessaan Loimu juoksi lelulle ruutuun, mutta sillä hetkellä kun se tajusi olevansa vapaa, se sinkoili ympäri hallia moikaten toisen kurssilaisen. Loimua ei sitten niin vain kiinni otetakaan kun se on vauhtiin päässyt, mutta aika nopeasti se juoksi kouluttajan luo rapsuteltavaksi. Yksin ollessamme Loimu ei  irti ollessaan poukkoile ympäriinsä ja hihnassakin se keskittyy kivasti tehtäviin ympäristön häiriöistä huolimatta. Mutta vapaana Loimu haluaa juosta ja tutkia kaiken.

Saimme kouluttajalta hyvät ohjeet jatkoon ja siinä pohtiessani tulin siihen tulokseen, että varmasti osa treeneistäni on ollut Loimun mielestä vähän tylsiä. Tässä täytyy taas ravistella itseään ja muistaa pitää treeneissä säpinää ja riehumista sopivissa määrin, koska siitä Loimu tykkää ja motivoituu.

Pääsimme loossiin tekemään irtipitoharjoituksia, jotka sermien takana sujuivatkin. Tosin kesken juoksemisen Loimu päätti yhtäkkiä kakata halliin. Kiiruhdimme ulos jatkamaan tarpeiden tekoa ja kävi ilmi että Loimu oli nielaissut narua tai hyvin paljon heinää. Tavara ei oikein meinannut tulla koirasta ulos ja kun lopulta tarpeet oli tehty, Loimun takapuoli oli melkoisen sotkussa siitä itsestään. Niinpä Loimu meni lopputreenien ajaksi autoon ja itse hain vain ohjeet tunnarin jatkoharjoituksiin.

Nyt onkin ohjelmassa paitsi tunnarin kanssa alkuun pääseminen, myös turvallisissa ympäristöissä irtiolemisen harjoittelu treenitilanteessa. Eihän Loimu muutoin karkaile tai häviä näköpiiristä, mutta se rakastaa muita koiria ja ihmisiä juoksemisen lisäksi. Silloin sen on hyvin vaikea malttaa tehdä mitään omasta mielestään tylsää. Vaikka välillä pennun (ja itsen) keskeneräisyys hieman turhauttaa niin ai että miten tykkään haasteista ja niiden ratkomisesta!




Rallytokon ratatreenit

Torstaina meillä oli rallytokon ratatreenit Netan ja Miran kanssa. Mira oli suunnitellut meille jälleen tosi kivan radan ja pidettiin me toki Juhannuksen kunniaksi samassa yhteydessä myös piknik. Tehtiin Savun kanssa rata kahteen kertaan, josta molemmat videolla.

Ensimmäisellä kierroksella menin tuplasaksalaisessa aivan liian lähelle kylttiä, jolloin Savu kiersi kyltinkin ympärille. Rata kokonaisuutena meni aivan tosi kivasti, mutta hyppy oikealla puolella aiheutti hämmennystä. Kehityksenä huomattakoon sellainen, että vaikka Savu alkoi haukkua hämmennyttyään, se pääsee näistä konflikteista nykyään tosi nopeasti yli ja jatkaa tehtäviä mielellään. Aiemmin se on siis saattanut lässähtää vallan ja alkanut haistelemaan, kuten myös välinamipalkkojen jälkeen. Täytyy koostaa näistä oma postaus.

Toisella kierroksella kentällä oli pari muutakin ulkoilijaa pelaamassa sulkapalloa. Hieman jännitteli onko se Savulle liikaa, mutta mitä vielä. Ihan kuin Savu olisi vain tsempannut lisähäiriöstä. Hiukan yksittäisiä liikkeitä täytyy kerrata ja hioa vielä, mutta hyvillä mielin ollaan menossa lauantain kokeeseen 😊 Joskaan kummoisia tuloksia ei näillä helteillä odoteta, sillä Savu on kuumalla kelillä oikeasti ihan puhki.

17 kesäkuuta 2022

Rallytokoepikset Kangasalla

© Mira Kaipainen

Ai miten hyvä fiilis jäi tämän päivän epiksistä ja ekaa kertaa myös radalla tuntui aidosti hyvältä! Tällaista fiilistä ja varmuutta kokeeseen, niin liikkeiden tekninen hionta on olkkarin pikkutreeneillä pelkkä loppusilaus. Kävimme Savun kanssa tänään PKY:n järjestämissä hyväntekeväisyys rallytokoepiksissä. Parin viikon päästä meillä on samalla kentällä virallinen koe, joten ilman muuta halusin epiksetkin hyödyntää. Olemme aloittaneet koeuramme tältä kentältä; nollatuloksella ukkosmyrkyssä 😂

Meillä jäi radalta käteen 78p, yksi uusiminen, pikkumiinuksia puutteellisesta yhteistyöstä ja epätarkoista suorituksista. Isompi pistevähennyt jälleen ylimääräisestä istumisesta, minun mittapuullani ei mitään vakavaa ottaen aiemmat haasteet huomioon.

Savu oli tosi hyvällä asenteella kentällä. Muutamassa kohdassa se jäi haistelemaan ja maassa ihan näkyikin nameja. Täyskäännökset samoihin suuntiin olivat vähän kömpelöt kuten odotinkin, näitä on jumpattava lisää. Asennonvaihdoissa Savu istahti kaksi kertaa, kunnes lopulta nousi seisomaan ja suoritti lopputehtävän tarkasti. Seuraaminen oikealla ja vasemmalla pujotellessa ja spiraalissa oli varmasti parasta mitä rallyradalla meiltä on nähty! Liikkeestä seisominen ja koiran ympäri kiertäminen sujui taas, vaikka tehtävä tuntui maaliskuussa mahdottomalta.

Jos aiemmin Savu on haukkunut paljon ja karannutkin, niin nyt ei ollut tietoakaan sellaisesta. Savu äänteli hieman, mutta lähinnä innostuksestaan, ei siitä että olisi jännittänyt kentällä olevia ihmisiä. Houkutus oli tänään ihan peruskauraa ja kaikkinensa olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Aivan mahtavaa, jos meidän ympäristönjännityshaasteet alkavat olla ohi ja voidaan oikeasti vain keskittyä tekemään radalla osaamamme temput. Ne mitä ei osata, harjoitellaan sitten kotopuolessa kuntoon.

Kiitos treenikavereille ja etenkin ylimmän kuvan ottaneelle Miralle, joka tuli meitä kisapaikalle kannustamaan 😍



04 kesäkuuta 2022

Rallytokokoe Ikaalinen 4.6


Pitkän koetauon jälkeen koitti se päivä, kun lähdettiin kotiseudun kisoihin. Suunnitelmista huolimatta en ennättänyt Koiralan kentällä käydä tänä keväänä ennen koetta, joten varsinaista kotikenttäetua emme nauttineet 😂
Saavuin Savun kanssa hyvissä ajoin paikalla, jotta ehdimme käydä aamulenkin koeympäristössä. Savun odottelu kisapaikalla oli varsin mallikasta, se haukahti vain kerran ja oli muutoin aika rennosti. Kehitystä aiempaan on siis havaittavissa. Vähän lämmittelytehtäviä ja harjoituksia ehkä ahnehdin, kun Savua tuntui alkavan kyllästyttää jokaisesta kontaktista namin saaminen 😆 Voisi ehkä muistaa ettei Savu nyt mikään noviisi aivan ole, vaikka jotkin asiat ovatkin sille vaikeita.

Meidän vuoro oli heti toisena, kun voittajaluokan osallistujia olikin tosi vähän. Lämppäalueella odottelu meni hyvin ja tehtiin vähän inhmisten bongaamista. Lähtökyltillä Savu pikkuisen nukahti ja aivan nenä vinossa haisteli tuulen mukana tulleita tuoksuja. Heräsi kyllä sitten ja päästiin tosi toimiin. Olen moneen osaan radalla ihan supertyytyväinen, esimerkiksi liikkeestä seiso oli meille ihan uusi juttu vielä talvella ja nyt me selvittiin siitä hyppyjen välissä ilman pistevähennyksiä. 

Savua vaikutti pelottavan kehän laidalla oleva teltta tai siellä olevat ihmiset, mikä vaikutti suoritukseemme. Me tultiin kentälle teltan takaa, joten teltassa olevia ihmisiä Savu ei ollut bongannut etukäteen ja se vaikutti vähän vaivaavan sitä, mikä näkyi haukkumisena. Haukkumisesta huolimatta tsemppasin ja kehuin Savua paljon ja se suorittikin jännitykseltään huolimatta liikkeet taitotasonsa mukaan vaikka sillä oli selvästi vaikea olla. Pääsimme kuitenkin tärkeään tavoitteeseemme: Savu ei karannut, eikä edes yrittänyt karata. Kertaalleen istutin sen varmuuden vuoksi tuplana (aika kallis virhe) kun vähän tuntui että se saattaisi livahtaa muuten. Mutta edes tuplasaksalaisessa Savu ei lipsahtanut menoilleen vaan teki tosi hyvin. Vielä kun saadaan treeneissä kisamaisuus ja vieraat ihmiset jännityksenkin kanssa haltuun, niin ollaan askel lähempänä mestaria.

Tosi tyytyväinen oon tulokseen ja ylpeä Savusta 😍


Tuomarina Maria Riski
80p 2.16.06 Tuomarin palkinto


Istu, käännös oikeaan, istu -1p asentovirhe ja -1p ohjaajavirhe, ei oltu oikein samalla aaltopituudella Savun kanssa ja tällä kyltillä vähän takkusi.
Eteen istu, oikealta sivulle -1p epätarkasti suoritettu tehtävä, Savu tuli tosi tahmeasti ja hitaasti eteen, istui lopulta ja kiersi takaa sivulle kuten piti, ei paras liikkeemme
Eteen istu, oikealta oikealle, istu -1p epätarkasti suoritettu tehtävä (samaa takkuamista kuin aiemmassa eteentulossa) -3p haukkumisesta, Savu haukkui tässä lähes koko liikkeen ajan koska sillä oli vaikea olla, istui kuitenkin
270° käännös vasempaan -3p haukkumisesta, oltiin tässä lähimpänä telttaa ja toimihenkilöitä, oon supertyytyväinen että Savu selvisi olostaan vain haukkumalla tehtävää suorittaessaan eikä karannut

Tuomarin kommentti: Hyvää yhteistyötä!

Omat muistiinpanot
Hyppy, liikkeestä seiso, kierrä koiran ympäri ja sen jälkeen uusi hyppy jännittivät minua eniten, mutta me selvittiin!
Pyörähdys selvittiin tästä ilman haukahdusta! 💪
Maali ja sitten juostiin yhdessä kentältä pois hakemaan kissanruokaa! 

Seuraava koe onkin jo kalenterissa, samoin epikset ja ratatreenit. Kyllä me tänä kesänä hoidetaan tämä ihmisten jännittäminen molempien osalta kuntoon ja ollaan taas ens vuonna parempia. Suurkiitos meidän treenikavereille ja valkulle tsemppaamisesta😍 Ilman teitä oltais luovutettu aika päiviä sitten 😆

31 toukokuuta 2022

Toukokuun treenikoosteet ja ratatreenit

Vauhdikas toukokuu on aivan lopuillaan, joten on aika jakaa treenifiilikset. Tarkasta suunnitelmastani huolimatta treenasimme sekalaisesti kaikkea, enkä lopulta käynyt kotiseuran kentällä lainkaan vaikka piti. No, tuurilla ja taidolla sitten viikonlopun rallytokokokeeseen sinne 😅 

Tänään meillä oli kuukausittaiset rallytokon ratatreenit. Vähän viime tippaan jäivät, mutta toukokuun ratatreeni on nyt kuitenkin tehtynä ja kivaa olikin! Savu oli aikas lennokkaalla tuulella ja sitä myötä vähän äänekäs. Toisella kierroksella rata meni kaikkinensa tosi hyvin vaikka kerran karkasi haukkumaan liikahtavan treenikaverin. 

Aikamoinen tuuli meidän treeneissä kävi ja vähän kylttitelineistä lähti laput kesken lentoon. Selvittiin kuitenkin. Eteen tuloissa Savu herkästi haukahtaa ja peruuttamisessa saa itse laskea askeleet tarkasti, mutta kyllä me kokeisiin mennään luottavaisin mielin. Pääasia on hyvä fiilis, ei se miten suoriudumme liikkeistä. Hurjasti on kuitenkin menty monessa asiassa eteenpäin, ihan viis siitä mitä mieltä joku ulkopuolinen on 😜

Alla video ratatreeneistä. Sama rata oli molemmilla kierroksilla, mutta kaksi kertaa tehtiin se. Suurkiitokset treeniseurasta Miralle ja Netalle 💙



Ja sitten toukokuun treenikoosteet!

Loimun muistiinpanot

Tauko- ja sitoutumisharjoitukset etenivät huomattavasti. Loimu osaa tarjota maahan menoa kentän laidalla ja selviää muiden koirien läsnäolosta kohtalaisesti.

Seuraamisen tekniikkaharjoitukset aloitettu, perusasento on tutuissa ympäristöissä tosi kiva

Noutokapulan pitämisen harjoittelu aloitettu, Loimu kun helposti vain juoksee kapula suussa. Nyt Loimulle alkaa olla myös selvää tuoda kapula käteeni, eikä rallatella sen kanssa ympäriinsä.

Kosketusalustaan aloimme tehdä vauhtia ja matkaa, mutta toistaiseksi tehtävä jää tauolle. Kun Loimuun tulee vauhtia, se vain hyökkää alustan kimppuun. Pienemmän alustan ja hieman lyhyemmän matkan kanssa tällaista ongelmaa ei ole, joten palaamme harjoituksissa hiukan taaksepäin.

Loimun kanssa jatkamme Canisportilla tokoykkösen kurssilla, joten varmasti kesäkuun aikana opitaan taas paljon uutta 💛

Savun muistiinpanot

Savun kanssa me otetaan tokon hässäkkä kesäprojektiksi sekä totta kai rallytokon koesuoritukset.

Ruutuun ja kartioryhmän kiertämiseen saimme toukokuun aikana kivasti lisämatkaa ilman, että Savu alkaa haukkua.

Paikalla makaamisessa ennakointi on jäänyt lähestulkoon kokonaan pois, tämä hyvä. Jatkamme paikkisharjoituksia osissa ja eri vieruskaverien kanssa.

Liikkeestä seisominen alkaa olla tosi kivalla mallilla! Vielä hiotaan tähän matkaa ja häiriöitä, mutta eiköhän kesäkuussa aleta harjoitella myös istumista kuntoon.

Koira- ja ihmishäiriöt alkavat monissa tilanteissa olla Savulle jo ihan ilmaa. Yksittäisiä karkaamisia sattumien seurauksena on sattunut, mutta Savu on hyvin nopeasti palannut takaisin  ja työskennellyt lopputreenin hienosti hetken haukkumisesta huolimatta. Ympäristöhäiriöiden kanssa jatkamme ahkerasti harjoituksia.

Hyppytekniikka- ja jumppatreenejä jatkamme. Harjoittelimme hyppyä tarjoamisen kautta ja Savu osaa jo hakeutua hypylle myös hieman vinosta linjasta. Helpottaa jo ihan rallytokoakin!

Noutokapulan kanssa tutut temput sujuvat jo kuin olisivat aina sujuneet. Alamme hioa hyppynoudon palautus perusasentoa kuntoon. Ja toki keskitytään harjoittelemaan myös kapulan suoraan heittoa ja toisaalta myös esteen yli hyppyä vaikka kapula ei olisikaan linjassa.

Suurkiitos toukokuun treeneistä meidän valkulla ja treenikavereille!


30 huhtikuuta 2022

Huhtikuun treenikoosteet +kuvia

Huhtikuu olikin kiireinen treenikuukausi, se tuli huomattua niin kalenterista kuin Loimun ylirasituksestakin. Nyt viimeisen viikon olemme melkolailla vain lorvineet, kun tämän päiväinen rallyepiskin peruuntui osaltamme syystä x. Vaikka on treenattu paljon, ei onneksi merkittävästi laadun kustannuksella. Kaikkinensa molempien koirien treeniyhteenvedosta tuli varsin hyvä mieli, tästä on taas hyvä jatkaa.

Savun huomiot

Tokon alokas liikkeet ihan seuraamista myöten alkavat olla vihdoin kivalla mallilla. Koularin saavuttaminen tänä vuonna tuntuu realistiselta tavoitteelta. Avoimen luokan liikkeistä ruutua ja kiertoa ollaan treenattu asenne edellä tosi paljon. Molempiin pitää ottaa vielä matkaa ja kokeenomaisuutta mukaan, mutta eiköhän kissanruoka ja pekoni kanna Savun näistäkin läpi.

Rallytokon ratatreenit menivät monilta osin kivasti, mutta tekemistä on useissa liikkeissä. Ilmoitin Savun kesäkuulle rallytokokokeisiin, joten toukokuu menee puuttuvia liikkeitä hioessa. Radalla on kuitenkin tapahtunut huima kehitys meidän kuplassa. Vaikka Savu ei ymmärtäisi annettua tehtävää, se selviää turhaumastaan melko vähäisellä haukahduksella ja on koko radan yhdessä kanssani. Se ei turhaudu enää varsinaisesti palkan viivästyessä tai häiriöistä, vaan lähinnä jos ohjaamiseni on epäselvää.

Toukokuun tavoitteet kallistuvat tokon kokeenomaisiin treeneihin sekä rallytokon yksittäisiin liikkeisiin (mm. peruutus ja sarjahyppy). Taidan myös ottaa ILOMME:n materiaaleista haltuun hyppytekniikkakurssin.


Loimun huomiot

Loimu treenaili tokojuttuja pääasiassa olohuoneessa tutussa ympäristössä. Perusasento alkaa olla jollakin mallilla käsiavun kanssa ja seuraamiseenkin ollaan saatu kauniimpi askellus aiemman pomppuhypyn tilalle. Noutokapulaan ollaan tutustuttu ja tokon tukitaitoja harjoiteltu.

Uusissa ympyröissä harjoittelimme hillumista ja sitoutumisleikkejä. Teen näistä myöhemmin erikseen videon. Treenien määrästä (meni ehkä kuitenkin vähän laadun kustannuksella) huolimatta Loimu ei ottanut huimia harppauksia. Oma ohjaamiseni oli vähän kömpelöä, sillä rohkea ja reipas Rakettikettu on kasvanut vielä rohkeammaksi ja nopeammaksi.

Alla kuvamättö joistakin treeneistämme.

© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käytkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Riika Kivirinta
© Mira Kaipainen

18 huhtikuuta 2022

Rallytokon ratareenit ja tokomättö

 


Viimeinen viikko on ollut niin treenitäyteinen että videoita on tässä nyt kootusti useampi, kuten myös treenimuistiinpanoja. Väliotsikoiden perusteella voit lukaista vain sen mikä sattuu kiinnostamaan tai paneutua ajan kanssa havainnoimaan videoita. Mikä lienee kenenkin motiivi toisten treenimuistiinpanojen selaamisessa, mutta itse haluan kerätä muistiinpanoni paperivihkon lisäksi myös tänne.

Omatoimitreenit Canisportilla

Maanantaina kävimme omatoimitreeneissä Canisportilla Kiiran ja collieiden kanssa. Savun kanssa katselin vähän seuraamisen tilannetta ja ollaan siinä menty kyllä hurjasti eteenpäin! Käännöksien sujuvuus nyt vaatii vielä viilausta, mutta suoraan seuraaminen sujuu nyt pitkälläkin matkalla ilman että kontakti putoaa. Olen myös vauhdin muutoksiin tyytyväinen.

Perusasennosta juoksemaan lähtöjä ollaan harjoiteltu sekä lelulle että namille. Perusasennosta juosten kierto sujuu joten kuten, ruutu ei vielä kovin hyvin. Ruutu on ruutuun menemisen osalta jo aika varma, ilman lätkää Savu jää aika etureunaan, mutta lätkän kanssa juoksee sinne missä lätkä on (paitsi jos pysäytän aiemmin). Lelu ruudun takana on Savulle vielä vähän hankala, sillä se mielellään juosisi suoraan lelulle. Pidän eteenpäin pyrkimistä Savulla kuitenkin ihan positiivisena ongelmana, joka on suhteellisen helppo harjoitella kuntoon.

Loimu harjoitelli taukohommia vähän huonolla menestyksellä. Pennulla oli pikkuisen hullua päässä koska jee halli ja toki Loimua kiinnosti kovasti mitä collie Kelmi puuhasi samaan aikaan. Kun Loimu pystyi hetkeksi jokseenkin asettumaan, pääsi se lopulta tositoimiinkin.

Harjoiteltiin tuttuja juttuja, kuten kosketusalustaa ja jonkin verran kontaktia. Kompuroimme myös testiksi perusasennon ja seuraamisen parissa, mutta niissä riittää kyllä vielä tekemistä. Loimun treenit ovat vähän hengästyttäviä itsellekin kun Rakettikettu sinkoaa joka suuntaan. Positiivista kehitystä kuitenkin havaittavissa, sillä kesken treenimme Loimu ei karannut Kiiran tai taukoilevan Kelmin luo! Kunhan saadaa pidettyä treenisetit ehjinä niin varmasti saadaan joskus laadukkaita suorituksiakin 😅


Maneesitreenit

Tiistai-iltana Savu pääsi maneesitreeneihin. Tehtiin seuraamista, ruutua ja merkin kiertoa, sekä tahmattiin jäävien kanssa. Itselle muistiin sen verran, että seuraaminen ei ole paras aloitusliike jos Savu on aivan virtaa täynnä. Aika hyvin selvittiin, mutta ruutu oli Savulle paha häiriö. Ruutua voisi ehkä käyttää välipalkkana hyvästä seuruusta?

Ruudussa maahan menoa täytyy harjoitella lisää, läheltä onnistuu, mutta kymmenestä metristä Savu ei enää ole varma pitikö sen mennä maahan vai ei. Ruutuun juokseminen sujuu kyllä, mutta toistoja olisi hyvä säästellä ja vähentää. Savu väsähtää ja turhautuu helposti, jolloin se alkaa haukkua.

Merkin kierto sujui kylmiltään perusasennosta perusasentoon yllättävän kivasti! Kun saadaan tähän kokonaisuuteen lisää varmuuta, saadaan vaihdettua Savun ravikin laukaksi.

Loppuun otettiin vielä paikkis ja Savu oli tosi kivalla mielentilalla. Paikkistreenit ovat tehneet selvästi hyvää, eikä Savu enää ennakoi tai reagoi toisten käskyihin niin vahvasti.

Tokoeskari ja DiuDiu kimppatreenit

Keskiviikkona oli jälleen Loimun tokoeskari. Saatiin onnistumisia ja hyviä ohjeita, enkä tuntenut itseäni treenin jälkee enää niin surkeaksi kuin ennen treenejä. Vilkas pentu pitää ohjaajan nöyränä jne 😂 Jatkamme valkkumme ohjeiden mukaan kehätreenejä ja sitoutumista! Tulee tarpeeseen paitsi tokokoiralle yleensä, niin meille ihan muutenkin.

Tokoeskarista jatkoin matkaa Diudiulle, jossa treenasimme Lauran ja Riepun kanssa. Savu oli kovasti mielissään iltaspesiaalista ja seuraaminen sekä näytti että tuntui hyvältä! Ruutua ei sille illalle ahnehdittu, sen sijaan kaukoja ja jääviä testailtiin. Jäävät on kyllä yksi työmaa, ainakin tämä alku tuntuu tosi kankealta. Videoilla ei nähdä mitään loistosuorituksia, mutta minun on tärkeä nähdä mitä niillä itse teen. Jatkamme harjoituksia kotona ja ainakin omiin vartaloapuihin (joita ei saisi edes olla) minun on kiinnitettävä reilusti huomiota.

Treenien lopuksi Laura vielä liikkuroi meille liikkeiden alkuja ja välejä. Kerran Savu pinkaisi moikkaamaan Lauran, mutta loppua kohden homma parani :)

Tokotreenit Valkeakoski

Perjantaina suuntasin molempien koirien kanssa Valkeakoskelle issikkatreeneihin. Loimu harjoitteli sujuvasti taukojuttuja häkissä. Epähuomiossa vapautin sen häkistä aivan vapaaksi ja sitten mentiin. Loimu juoksi ympäri kenttää, kun eihän tämä talvipentu ole ikinä mitään kenttää nähnyt. Siinä ihmettelin omaa älyn väläystäni, kun Loimu läträsi lätäkössä, kieri lumessa ja vaan sinkosi sataa ympäriinsä koska paljon tilaa ja vapaus. Kierroksensa jälkeen Loimu oli valmis syömään nameja ja sain sen kytketyksi, ensi kerralla toimin kenties viisaammin 😅

Loimu meni autoon odottelemaan, kun Savu pääsi välissä treenaamaan. Testimielessä (koska uusi kenttä ja vieras ihminen) otin Savulle ruudun riskillä ilman lätkää ja kyllä se ruutuun meni ja pysähtyi. Ei paras suorituksemme, mutta harvointa testikerralla ennätyksiä tehdään. Savu tarjosi oikein kaunista seuraamista ja paikalla makaaminen vieraan koiran kanssa häiriökäskyillä sujui mallikkaasti.

Loimu pääsi toiselle vuorolleen hihnassa ja olikin paremmin samalla aaltopituudella kanssani. Palkkailin kontaktista ja iisistä hillumisesta, myös leikkiminen onnistui. Kuivalla kohdalla temppuilimme hieman istu-maahan liikkeitä, mutta muuten vain hilluimme riittävän kaukana häiriöistä. Hiukan maltillisemman treenin jälkeen Loimu olikin jo aivan puhki.

Ulkokentät täytyy esitellä Loimulle jatkossa järkevämmin, mutta pääasiahan oli tietysti hauskanpito heti ensimmäisellä kerralla 😁

Rallytokon ratatreenit

Tänään oli rallytokon ratareenit Miran ja Netan kanssa. Jo vuosi mennyt siitä, kun Miran kanssa tavattiin ja treenattiin ensi kertaa. Siitä alkaen ollaan käyty rallytokoilemassa joka kuukausi ja lähes joka kerta Nettakin on ollut mukana. Oon kyllä hyvin onnekas ja onnellinen näistä treenikavereista! <3

Kivat treenit oli jälleen ja Savulla oli tosi hyvät vibat ulkotreeneistä. Se ei haistellut tai häiriintynyt ympäristöstä, haukkumista aiheutti vain hämmennys liikkeiden suorituksesta tai epäselvästä ohjaamisesta. Treenilistalle meneekin peruutus joka on hajonnut ihan täysin, sekä koira edessä ohjaajan peruuttaessa liikkeen harjoittelu kuntoon.

Molemmat samaan suuntaan täyskäännökset päädyin tämän päivän perusteella opettamaan uudelleen. Olen tehnyt käännöksiä Savun pyörähdysten kautta, mutta liikkeet ovat kovin epävarmat ja kankeat. Kukkasiin kiepit on toimineet, mutta tässä jotenkin ei.

Liikkeestä seisominen ja maahan meno pitää myös ottaa työn alle, nyt radalla emme seisomista tehneetkään. Maahan menossa työtää vaatii se, että Savu lähtisi mukaan heti.

Sarjahyppy, voi sentään mitä sähläämistä. Ei muuta kuin työn alle tämäkin. Toivon mukaan kotipiha on pian sula, niin saadaan ratatreeni viikottaiseksi kuukausittaisen sijaan. Nyt vain useampi liike varmasti ja muutama alusta asti uusiksi, niin ehkä tästä kokeisiinkin kehtaa mennä.

30 maaliskuuta 2022

Maaliskuun treenikooste

Ja niin on maaliskuu liki loppuun taputeltu, eli treenikoosteen aika. Tänään illalla alkaa Loimun tokoeskari mutta videokoosteet valmistuivat jo pari päivää sitten enkä malta olla kirjaamatta kuukauden oivalluksia jo julki. Voisi sanoa, että sairasteluviikosta ja täyttymättömistä tavotteista huolimatta maaliskuu oli oikein hyvä treenikuukausi!

Savun treenikooste

Tokoa tehtiin omatoimisesti, kimpassa ja tokovalkussa. Savun ruutu ja kierto ovat muuttuneet jo siten varmoiksi, että seuraavaksi aletaan harjoitella niitä koemaisesti. Esimerkiksi perusasennosta juoksemaan lähteminen on jäänyt meillä aivan liian vähäiselle huomiolle. Korjataan tilanne huhtikuussa!

Seuraaminen on edistynyt tilanpuutteen vuoksi hieman hitaasti mutta kuitenkin varmasti. Myös kaukojen tekniikka ja ensimmäisen vihjeen noudattaminen ovat kehittyneet mukavasti. Noutokapula projektia jatkoimme temppujen kanssa. Näissä on taas haastetta sillä Savu pudottaa kapulan helposti, mutta eihän sitä mitään itse oppisi jos koira tekisi heti mitä haluan. Raportoin noutotreeneistä myöhemmin kattavammin.

Muista koirista ja ihmisistä meidän ei tarvitse enää merkittävästi häiriintyä. Harjoittelimme etenkin leikkimistä muiden aikana ja samoin siirtymiä uusissa paikoissa (maneesi, koirakeskus Hau jne.). Näissä on havaittavissa miellyttävästi kehitystä. Kummasti asiat etenee kun ryhtyy toimeen.

Rallytoko on yksittäisten liikkeiden osalta jäänyt aika vähälle huomiolle, mutta peräti kolmet ratatreenit saatiin tähän kuukauteen upotettua. Ratasuoritus on sinänsä kehittynyt, että Savu malttaa odottaa palkkaa koko suorituksen ajan ja tekee joka kyltillä parhaansa. Omassa ohjaamisessa on kehitettävää, pitäisi ihan aluksi muistella mitä vihjeitä olen mihinkin opettanut.

Rallytokosta tehokuurille päätyivät oikean puolen seuraaminen ja tehtävät, sekä houkutus. Ei unohdeta myöskään ympäristöhäiriöitä, vaikka niiden osalta uskon meidän olevan vihdoin koevalmiita.


Loimun treenikooste

Kirjasin muistiinpanoihini yksien treenien jälkeen että "informaatio koiralta ohjaajalle vastaanotettu". Loimu ei todellakaan aina tee mitä minä haluaisin ja joskus se keksii jotakin sellaista, mitä en ole osannut edes olettaa. Loimu on nyt viisi kuukautta vanha, eli olemme tunteneet toisemme vasta kolme kuukautta. Voi kai sanoa, että tutustumme edelleen ja koiran kuuntelu treeneissä onkin yksi tärkeimpiä juttuja.

Treenien aloitusrutiini meillä on vielä hieman hakusessa, mutta ympäristön häiriöistä huolimatta Loimu vastaa tosi kivasti sosiaaliseen palkkaan ja leikkii. Loimu tarjoaa myös istumista, sekä välillä jos se ei ymmärrä annettua tehtävää, se astelee taukomatolla/häkkiin.

Taukoharjoitukset ovatkin ottaneet suuria harppauksia; kotona Loimulle voi kääntää jo selän ja se pysyy paikallaan, eikä se hallillakaan merkittävästi häiriinny muiden koirien juoksemisesta. Kotona ollaan tehty paljon pivottitreeniä ja halleillakin Loimu hakeutuu mielellään tuttujen vatien ja tasapainotyynyjen luo.

Olin kirjannut maaliskuun tavoitteeksi perusasennon opettamisen... Tavoite saa siirtyä huhtikuulle. Loimun kanssa on työstetty malttia ja rauhoittumista. Hyvien pohjien päälle on miellyttävää lähteä rakentamaan varsinaisia tokoliikkeitä. Eiköhän me aleta tuota pikaa ihmetellä perusasentoa ja seuraamista, sekä yhteisen sävelen löytymistä.

Käsittelytoimia harjoittelimme melko paljon ja nyt Loimun valjaisiin voi tarttua vallan huoletta. Loimu ei oikein pidä valjaista tai niihin tarttumisesta, mutta jälkimmäinen on sille jo ihan ok. Kynsiä olen leikannut päivittäin yhden heti aamulla ja toimenpiteen jälkeen pennun eteen tipahtaa ruokakuppi täynnä lihaa. (No ei nyt ihan täynnä mutta aamupala kuitenkin.) Tämä on vähentänyt Loimun rimpuilua merkittävästi, vaikka ei se nyt ihan hihkuen paikalle juokse sakset nähdessään. Oikea suunta kuitenkin ja yhdessä opitaan.

Innostavia treenejä teille!