17 lokakuuta 2019

Eläintenpäivän ruskaretki - Pyhä-Häkki ja Leivonmäki



Lokakuu eteneekin hyvässä vauhdissa ja oikeastaan koko puolikuuta on ollut yhtä menemistä ja tulemista! Lokakuun alussa oli eläintenpäivä ja tuolloin sopivasti olimmekin suuntaamassa retkelle. Taapero jäi kotiin parantelemaan flunssaa ja Savu riemastuikin heti tajutessaan, että pääsee reissuun ihan itse vain. Seuraksi reissuun oli tulossa tietysti Kiira koirinensa. Kolme kuvauksellista pörröä tuottivatkin runsaan kuvasadon, osin kuvien hitaan käsittelyn vuoksi tässäkin postauksessa meni sitten kaksi viikkoa. Kiiran kanssa ehdittiin retkeillä viimeksi kesällä (Helvetinjärvi 7/2019).

Nyt kohteeksi valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto, jonka parkkipaikalla vain pyörähdimme viime syksynä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki). Tällä erää reitit oli tarkoitus katsastaa ihan kunnolla ja olimmekin varanneet vuokratuvan yöpymistä varten. Saavuimme Poika-ahon torpalle iltapäivällä ja lähdimme kävelemään Tulijärven polkua pitkin kohti Isoa ja Vanhaa isoa puuta (mitenköhän nuo pitäisi kirjoitta?).  Tällä reissullamme maisema oli jo kauniin ruskainen ja etenkin suoalue oli kaunis. Havupuinen metsä nyt näyttääkin kaikkina vuodenaikoina aikas samalta.



Eläintenpäivän sää tarjoili meille vain pienen ripauksen aurinkoa ja sen jälkeen saatiin sekä räntää että lunta. Savun turkki on kyllä säänkestävä, mutta Savu ei ole erityisemmin koiranilman ystävä. Ilmeensä venähtää perin surkeaksi ja koko olemus muuttuu jokseenkin pettyneeksi. Onneksi tietenkään ihan koko iltaa ei sadellut, kuvia varten pääsi tekemään temppuja ja oikeastaan nuuskuttelu ja rauhallinen käyskentely metsässä olivat Savusta kivoja juttuja. Eikä Savu seurastakaan valittanut - koko poikakolmikko tulee toimeen oikein hyvin etenkin harvaan tapaamistahtiin nähden.

Polut olivat mukavan hiljaisia, eikä vastaantulijoita ollut. Tulipaikalla oli hiillos valmiina, joten saatiin helposti eväät paisteltua. Helppo nuotio olikin miellyttävää vaihtelua retkiini ja sormet jäässä oikein toivottu yllätys. Koska keli tosiaan oli mitä oli ja alkoi vähän hämärtääkin, oikaisimme torpalle nopeammin. Kävelimme kokonaisuudessaan ehkä 8km, eli reilusti vähemmän, kuin mitä Tulijärven polku olisi kokonaisuudessaan ollut. Oli kuitenkin kiva päästä torpalle ennen pimeää, sillä edessä oli lämmityshommia, kokkaamista ja saunan lämmitys. Koiristakin sisälle pääsy oli ilmeisen mukavaa.




Aamulla pihan näkymä olikin kaikkea muuta kuin syksyinen ja koirat riemastuivat lumesta oitis. Savu ja Kelmi rallittivat oikein kunnolla ja kelpasihan kolmikkoa lumessakin kuvailla. Sääli että tonttulakkeja ei tullut mukaan, nyt olisi ollut oiva ympäristö ottaa joulukorttikuvia. Aamurallien ja kuvailujen jälkeen pakkauduimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti Joutsaa. Toisena kohteenamme oli 
Leivonmäen kansallispuisto, jossa pistäydyimme Savun kanssa viime syksynä (Kolmen kansallispuiston kierros: Leivonmäki 10/2018)


Leivonmäellä olikin melkoinen ruuhka ja kuvia tuli otettua hiukan aiottua vähemmän. Kiersimme hiukan omia reittejämme mukaillen Mäyränkierroksen ja kävimme kuvailemassa koiria Joutsniemessä. Sää oli mitä hienoin, aurinkoa ja vain vähän tuulta, joten sinällään ruuhka ei ollut mikään ihme. Harmillisesti osa koirien ohituksista oli aivan liian haasteellisia; en nähnyt kahta pikkukoiraa kanervikosta ja luulin että ohitamme vain ihmiset, niinpä menin aivan liian läheltä. Myös meitä tuijottamaan jäänyt labbis aiheutti koirissa kiihtymistä, sillä me aioimme vain ohi, kun ilmeisesti vastaantulija olisi halunnut koirien moikkaavan toisiaan. Konkreettisilta moikkaamisilta onneksi vältyttin, sillä Savu oli jo aivan väärässä mielentilassa. Muuta onnistunutkin treeni onneksi saatiin, ei auta kuin ottaa ehkä koira tapauksiin reilummin etäisyyttä.



Joutsniemessä yksi retkiseurue teki meidän saapuessamme lähtöä. Yksi miehistä pysähtyi jutulleni ja kysyi onko Savu saksanpaimenkoira tai sekarotuinen sellainen. Tämä olikin ensimmäinen rotuveikkaus tuota rotua. Porokoiran mainitessani hän sitten näkikin Savussa paljon porokoiraa. Savua kehuttiin hiljaiseksi ja todella viisaaksi koiraksi. Palaute kyllä lämmitti mieltä, sillä Savu ei todellakaan ole hiljainen. Satuin vain sopivaan saumaan sen kanssa ja Savu katsoi asiakseen tarjota vain taukomakailua miehen minulle jutellessa. Eikä todellakaan edes puhissut tai hypännyt tervehtimään, kuten olin varautunut tapahtumaan. Hieno retkikoira ♥


Reipas tempoinen, antoisa reissu jälleen. Ja tuttuun tapaan Kiiran kanssa on jo seuraava reissu kiikarissa!

02 lokakuuta 2019

Millainen on hyvä kasvattaja?


Alkuperäinen luonnos on jo vuosia vanha, eikä tätä ole tullut julkaistua. Olen vuosittain vain tehnyt lisäyksiä ja pieniä muutoksia, mutta jospa tämä olisi nyt tällä erää valmis. Teksti on täysin omaa pohdintaani ja omia mielipiteitäni, sekä näkemyksiäni. Jonkun muun mielestä ihan toisenlainen koirankasvattaja voi olla hyvä, jopa erinomainen. Kukaan ei voi olla täydellinen, vaikka jokainen on hyvä jossain. Mitään yli-ihmisiä eivät koirankasvattajatkaan ole, mutta siitä huolimatta heille asetetaan odotuksia ja velvollisuuksia. 

Olen yleisesti ottaen tarkka kenelle tai mihin rahani laitan. Pitkäaikaisesta lemmikistä, kuten koirasta, olen vielä sitäkin tarkempi, mihin sijoitan. Minulle ei riitä se, että koira on kelpo. Tahdon tukea vastuullista, läpinäkyvää ja esimerkillistä kasvatustyötä. Mitä se minulle on tai mitä ainakin toivoisin sen olevan, se selviää lukemalla eteenpäin. Aihe on niin laaja, että kovin kattavaa tekstiä on mahdoton kirjoittaa yhdeksi postaukseksi. Enkä tokikaan edes tiedä, mitä kaikkea kasvattaminen vaatii. Postauksesta voi siis puuttuakin jotain olennaista.

Jos joku lukija on blogissani nyt ensikertalainen, niin pohjustuksena, en ole itse kasvattaja. En tällä hetkellä edes haaveile moisesta. En myöskään ole koskaan omistanut rotukoiraa, vaan minulla on ollut pelkkiä sekarotuisia. Seuraava koira tulee erittäin todennäköisesti olemaan jonkun rotuinen. Taustani ei kuitenkaan estä minua pohtimasta ja selvittämästä, millainen kasvattaja olisi hyvä. Niin hyvä, että hänelle tekemästään työstään maksaisin. Kasvattajapostaukseni koskee koirankasvattajia yleensä, rodusta tai roduttomuudesta riippumatta.

Ennen kuin koiria voi edes ryhtyä kasvattamaan (noh, käytännössä niitä toki voi kasvattaa kuka vain miten vain), tulisi perehtyä koiraan lajina. Mikä on koiran lajityypillistä käyttäytymistä, mitkä ovat niidet perustarpeita ja millainen elekieli koirilla on? Pelkkä kokemus koirien parissa oleskelusta ei itselleni riitä, vaan haluan että kasvattaja olisi perehtynyt koiriin ihan oikeasti. Oma kokemus on hyvä lähtökohta, mutta uskomukset olisi hyvä päivittää tiedoksi.

Kun sitten koira lajina (ja kasvattamansa rotu erityispiirteineen) on tuttu juttu, kasvattamiseen liittyy myös genetiikka ja periytyminen (kirjoitan vain näin koska tämä on itselle vieras aihe). Arvostan suuresti kasvattajien tietoutta koirien käyttätymisen ja terveyden periytymisessä. Vielä arvostettavampaa on näiden puutteiden tai vahvuuksien aito huomiointi kasvatustyössä. Värigenetiikka ei itseäni juuri kiinnosta (paitsi tietysti väriyhdistelmät, joista on koirille terveydellistä haittaa esim. merle x merle), eikä sillä ole kasvattajan suhteen suurta painoarvoa.

Koiria ei voi kasvattaa vain paperilla, vaan vaaditaan konkreettisia tiloja koirien pitämiseen. Varsinaisista kenneltiloista en koiraani ottaisi, vaikka tokikaan koiran kasvusijainti ei automaattisesti määritä sen elämänlaatua. Mielestäni kasvattajan tulisi kuitenkin pitää koirat vähintään samassa rakennuksessa, jossa itse asuu. Riippuen asumuksen koosta ja pohjaratkaisusta tulee myös huolehtia, että koirilla on riittävästi tilaa silloinkin, kun taloudessa on pentue, juoksuisia narttuja tai joku koira on sairaslomalla. Tarvittaessa koiramäärästä ja asunnosta riippuen olisi hyvä sopia kaiken varalle joku, jonka luo koiria voi antaa hoitoon. Asunnon koon tarpeeseen vaikuttaa paitsi koirien määrä, myös koko. On tilankäytön suhteen hiukan eri asia omistaa viisi kääpiökoiraa, kuin viisi molossia. 

Toivoisin kasvattajan käyttävän aikaa ja vaivaa jalostuskoirien valintaan. Jokaiselle jalostukseen käytettävälle koiralle tulisi tehdä vähintään pakolliset terveystutkimukset. Pevisan ulkopuolisilta roduilta toivoisin tutkittavan hiukan koiratyypistä riippuen silmät, polvet, selän, lonkat ja/tai kyynäret, sekä sydämen. Tutkimuksia voi tietysti tehdä vaikka enemmänkin. Terveystuloksille tulisi myös antaa painoarvoa. Onko ykköskyynäräisellä tai sydänvikaisella koiralla todella annettavaa rodulleen? Terveystulosten ollessa jalostuksen suhteen rimanalitus (rotunsa keskivertoa huonompi), hyvä kasvattaja jättää koiran pois jalostuksesta. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että papereiltaan sairaskin koira voi elää varsin hyvää arkea. Terveydellisistä ongelmista (kilpirauhasen vajaatoiminta, allergiat, neurologiset ongelmat, sydänvika, huono luusto, silmäsairaudet ym.) kärsivän koiran paikka ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa ole jalostuslistalla. Emmehän halua lisää koiria, jotka erittäin todennäköisesti ovat sairaita jos on varaa valita parempi yhdistelmä?

Hyvä kasvattaja ei myöskään astuta liian nuorta tai vanhaa narttua, eikä käytä astutukseen liian nuorta urosta. En itse näe mitään perustetta astuttaa minkään rotuista koiraa alle kaksi vuotiaana. En myöskään pidä järkevänä astuttaa narttua peräkkäisistä juoksuista. Myös nuorten urosten käyttäminen jalostukseen on kyseenalaista, sillä monet sairaudet puhkeavat vasta yli kolmivuotiaana. Kaikesta edellä mainitusta tulee mieleen lähinnä kiire ja yleensä ainoa kiire on lompakon täyttymisellä. Jos joku tietää järkevän motiivin hätiköimiselle, niin kertokoon.

Kun terveet, elivoimaiset ja myös luonteeltaan sopivat koirat valikoituvat, pidän itse luonnollista astumista ja tiinehtymistä ihanteellisena. Johtiko luonnollinen astuminen sitten pentuhin tai ei, on sille jokin perimmäinen tarkoitus. Monia astutusyrityksiä varten tulee olla erittäin vakuuttunut käyttämistään koirista - vievätkö ne varmasti kasvatustyötä eteenpäin lisääntymisvaikeuksista huolimatta?

Hyvä kasvattaja kohtaa myös virheet ja epäonnistumiset tunnelatauksesta huolimatta. Ehkä narttu ei tiinehdy, uros ei astu, kasvatti onkin sairas, ei toivottu ominaisuus periytyi, ostajaehdokas huijasi tai oli muuten pettymys, pentue menehtyi synnytyksessä vieden nartun mennessään, koko koiralauma sairasti ripulin jne . Koiran omistamiseen mahtuu kaikenlaisia riskejä ja hankaluuksia, joita sitten kasvattamisessa onkin moninverroin. Hyvä kasvattaja kantaa vastuunsa ja on rehellinen silloinkin kun totuus sattuu. Kaikki tekevät virheitä, myös pitkän linjan kasvattajat. Oppia voi vain, kun tunnistaa ja myöntää mokanneensa. Jokaisella meistä on heikkoutemme ja vahvuutemme ja ne tiedostamalla voimme ainakin pyrkiä parempaan. Kasvattaja tarvitsee koirataitojensa lisäksi myös jonkintasoista ihmisosaamista ja keskustelutaitoja, sillä koiria voi olla ostamassa kuka vain.

Kun kaikki pohja- ja taustatiedot ovat kunnossa, astutus onnistunut parhailla mahdollisilla jalostuskoirilla, päästään pentulaatikolle. Pentujen ensimmäisten elinviikkojen sisältö on täysin riippuvaista kasvattajan taidoista ja viitseliäisyydestä. Pikkupentujen ensimmäiset elinviikot ovat kuitenkin ensiarvoisen merkityksellisiä, joten kasvattajan tulisi ehdottomasti panostaa niihin lähettääkseen maailmalle mahdollisimman hyvin eväin varustettuja pentuja.

Virikkeisiin ja sosiaalistamiseen kannattaa panostaa, antamalla pentujen tutustua kaikenlaiseen. Pentulaatikko jää hyvin nopeasti pieneksi ja kasvavat koiran alut tarvitsevatkin tilaa. Pentujen saatavilla tulisi olla erilaisia pintoja ja materiaaleja tutkittavana. Olisi hyvä, jos pennut saisivat myös ulkoilla turvallisella alueella - toki riippuen vuodenajasta. Kodin normaalit äänet kuten tiskaaminen ja imurointi, ovikello, keskustelu muiden kanssa jne. olisi hyvä tuoda pennuille esille ennen luovutusta. Riippuen millaisiin koteihin pennut halutaan ja missä ne kasvattajalta kasvavat, niitä voi viedä autolla käymään treenihallilla, päiväkodin liepeillä, eläinkaupassa, hevostallilla, kaupungissa tai maalla ja näin poispäin. Pääasia seikkailuissa on, että pennuilla on turvallinen olo ja ne saavat ihmetellä uusia juttuja omaan tahtiinsa.

Hyvät pennut eivät jää käsiin, sanonnassa on ihan perää, mutta myös toinen puoli. Jos kuusiviikkoisten pentujen kanssa alkaa näyttää siltä, että niitä ei kukaan ostakaan, myykö kasvattaja ne ensimmäisille ehdokkaille? Se, että kaikki pennut saadaan myydyksi, ei varsinaisesti kerro pentueen laadusta. Ihmiset sinisilmäisinä saattavat ostaa millaisen koiran vain, ilman sen suurempaa harkintaa. Toki rotunsa keskiverto yhdistelmää huonompaa pentuetta voi olla haasteellisempi saada myydyksi etenkään rehellisin keinoin. Tässä peräänkuuluttaisin kasvattajan vastuuta ja kehoittaisin ottamaan opikseen. Pentueita ei saa teettää vaan teettämisen iloista, vaan yhdistelmän tulee olla sen hetkisellä tiedolla ja taidolla paras mahdollinen, ei huonoista vähiten huono.

Harkituille ja hyville yhdistelmille on kyllä kysyntää ja jo syntymättömiä pentuja varataan hanakasti. Jo ennen astutusta kannattaakin kuulostella, onko potentiaalisia pennunostajia maisemissa. Ja varautua siihen että joku hyvältä vaikuttanut ostajaehdokas peruu kuitenkin. Mitä jos huippuyhdistelmän pennulle ei löydykään riittävän hyvää kotia? Myykö kasvattaja koiran vain jollekin eteen sattuvalle ostajalle, tyrkyttää koirakuumeiselle nuorelle, vai pitää itsellään? Jokaisen kasvattajan olisi varauduttava siihen, että välttämättä suuren pentueen jokaiselle pennulle, ei ehkä löydykään osaavaa ja vastuullista kotia. Tällöin olisi hyvä tietää valmiiksi, voiko pentu jäädä kasvattajalle vai mitä sille tehdään.

Toivottavasti suurimmalle osalle pennuista kuitenkin löytyy kodit. Pentueen myymisen jälkeen kasvattajalla on haluamansa verran aikaa hengähtää pissakakkarallista. Vastuullinen kasvattaja on valmis pitämään pennun ostajiin yhteyttä, mutta ei kyttää ja kysele koko ajan. Mikäli jostakin kasvatista kuitenkin herää huoli (ja ikäviä tapauksia elävässä elämässä riittääkin) on perään kyseleminen paikallaan. Kasvatinomistajan kysymyksiin kasvattaja vastaa omien tietojensa rajoissa. Koiran kasvattaja ei automaattisesti ole ammatiltaan eläinlääkäri, eläinten kouluttaja tai ravitsemuksen ammattilainen. Siispä ongelmatilanteissa kasvattajan tulisi tunnistaa rajallisuutensa ja ohjata kasvatin omistaja ammattilaisille. Pahimmillaan netti- tai puhelinneuvonta kasvattajan ja kasvatin omistajan välillä aiheuttaa koiralle pelkkää vahinkoa. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja etenkin ensimmäisen koiran omistajille kasvattaja on se tyyppi, jolta kysytään.

Hyvä kasvattaja on reilu koirilleen, panostaa kasvatustyöhönsä, kehittää ja päivittää omaa osaamistaan myös koiran käyttäytymisen ja kouluttamisen suhteen. Hyvä kasvattaja on kiinnostunut kodeista, joita kasvateille olisi tarjolla ja kykenee pitämään yhteyttä asiallisesti myös ikävissä tilanteissa. Hyvän kasvattajan ei kuitenkaan tarvitse olla ostajan kanssa kiinnostunut samoista asioista, eikä hänen henkilökohtaisen elämänsä tarvitse kohdata ostajien elämän kanssa. Riittää, että arvomaailma ja toimintatavat koirien parissa, ovat riittävän lähellä.

Koirankasvattaja, siinä missä kaikki muutkin, on myös vain ihminen. Ikävin ja ei toivotuin vaihtoehto on varmasti lopettaa kasvatustyö tai luopua koirista pakon sanelemana. Joskus näin valitettavasti käy ja mielestäni asiaa olisi hyvä pohtia varalta etukäteen. Kuka vain voi sairastua yllättäen, jos ei kasvattaja itse, niin joku mahdollisesta perheestä. Työ ja taloustilanteet voivat muuttua radikaalisti, eikä koirista huolehtiminen ehkä suju enää entiseen malliin. Muu elämä voi rasittaa jaksamista niin paljon, että se on koirilta pois. Lopulta ehkä niin paljon, että koirien olisi syytä päästä muiden hoitoon. Nämä asiat ovat monimutkaisia ja usein kipeitä, mutta mielestäni huomionarvoisia. Fiksu viheltää pelin ajoissa poikki, eikä se ole luovuttamista tai epäonnistumista.

Kasvatustyö on paitsi vaativaa ja vastuullista puuhaa, myös ympäristö asettaa paineensa ja odotuksensa. Hatunnosto jokaiselle, joka siihen on ryhtynyt ja hoitanut kunnialla osuutensa loppuun.  Uskon vastuullisesti toteutetun, onnistuneen kasvatustyön tuloksen olevan kuitenkin palkitsevaa ja kannustavan jatkamaan. Kannustaisin ihan jokaista kasvattajaa lisäämään omaa osaamistaan, jotta voisi olla etenkin parempi omistaja koirilleen.

Millainen sinusta on hyvä koirankasvattaja?

Kirjasuosituksia koirista
Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta
Rauhoittavat signaalit - Turid Rugaas
Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus - Katriina Tiira
Pennun kasvatus - Tuire Kaimio