Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

13 lokakuuta 2022

Kaupallinen yhteistyö: ILOMME:n alekoodi

 


Meillä on nyt jaossa kuvassa näkyvillä tiedoilla alekoodi ILOMME:n materiaaleihin. Alennuskoodi ILOMME22_KOIRIAMAALTA on voimassa vuoden loppuun ja käytettävissä kaikkiin kurssimateriaaleihin ja jäsenyyksiin.

Alla listattuna lyhyillä selityksillä kaksi omaa lempparia, joista olen koirieni kanssa hyötynyt eniten.


Arkitaidoissa alkuun - Jirka Vierimaa

Tällä opinpolulla käsiteltiin luoksetuloa, hihnassa kulkemista, kontaktipelejä ja ohitustilanteiden harjoittelua. Videot ovat selkeitä ja Jirka Vierimaa kertoo mitä tehdään, miten ja miksi. Kontaktipelit ovat olleet meillä avainasemassa monessa tilanteessa, mm. uusissa paikoissa.


Hyvinvointi kategoria

Hyvinvointi kategorian haluan mainita kokonaisuudessaan, kouluttajana mm. Susanna Vartiainen. Hyppytekniikkaharjoittelu ja lämmittelyt eivät ole pelkästään agilityharrastajille, vaan myös toko- ja rallytokokoirien oikeus. Kurssimateriaaleissa käydään läpi kehonhallintaharjoituksia niin pennuille kuin aikuisille koirille, sekä lämmittelyrutiinit. Tokoharrastajana sanoisin, että oman harrastuksen parissa lämmittelyissä koiran lihaksiston suhteen on paljolti kehitettävää.


Jos sinulla on jotakin kysyttävää ILOMME:sta, kommentoi tai laita sähköpostia koiriamaalta@gmail.com 

17 syyskuuta 2022

Näin jatkoin noutokapulan kanssa

Näin opetin noutokapulan pidon 10/2021

Kirjoitin noin vuosi sitten postauksen siitä, miten sain opetettua Savulle noutokapulan pidon (sen jälkeen kun olin ensin tuhonnut sen). Linkki tuohon postaukseen löytyy ylempää, kannattaa lukea tämän pohjalle jos tarinamme ei ole tuttu. Noutokapulaharjoituksia on jatkettu ja kirjoitusinspiraatio sekä oivallukset kouluttaessa tuottivat ikään kuin jatko-osan aiemmalle postaukselle. 

En ole ammattilainen enkä vielä pitkän linjan harrastaja, mutta haluan silti jakaa opinmatkaani jos tätä lukiessa joku muu aloittelija osaa välttää tekemäni virheet tai saa jopa uusia ideoita. Otan myös itse mielelläni ideoita ja ohjeita vastaan, jos lukijalla sellaisia tulee mieleen.

Vuoden aikana noutokapulatreenit ovat edenneet merkittävästi, vaikka emme ole vielä kisanneet tokon avoimessa luokassa. Nälkä on kuitenkin kasvanut syödessä ja tavoitteenani on kouluttaa Savulle kaikkien haasteiden jälkeen voittajaluokan ohjattu nouto sekä tunnistusnouto. Riippumatta siitä, käymmekö koskaan voittaja luokan kokeessa ja jos niin millä tuloksella.

Tällä hetkellä Savun koemaiset noutoliikkeet tarkoittavat lähinnä alokas luokan kapulan pitoa, sekä avoimen luokan hyppynoutoa. Ainoastaan minä en ole innostunut kapulatreeneistä harjoitusten edetessä, vaan myös Savu. Mitä vapaammin se saa valita ja mitä enemmän vauhtia tehtävässä on, sen suuremmalla todennäköisyydellä sen tekee kuten haluan; tarttuu kapulaan varmasti ja pitää siitä kiinni kunnes toisin pyydetään.

Alla taasen purettuna se, mitä on tehty kapulan pidon varmuuden lisäämiseksi myös liikkeessä ja ohjaajan lähellä ollessa, sekä kuinka motivaatiota kapulaa kohtaan on saatu nostettua ja ylläpidettyä.


Temput kapulan kanssa

Temppujen opettamista pidetään yleisestä vähän turhan vähässä arvossa, vaikka itse koen ne hyväksi tueksi myös tokon treenaamisessa. Savulla on useita tuttuja temppuja kuten ohjaajan ympäri kiertäminen, jalkojen pujottelu ja pyöriminen molempiin suuntiin. Keväällä otin temppukuvioihin kapulan mukaan ja olipa vain hankalaa. Joku ehkä muistaa, miten me aloitimme kapulan pidon rullatulla tiskirätillä. Ei siis yllättänyt, että tempputreenit aloitettiin palaamalla puurimaan.

Tein pohjalle aina tempun ilman rimaa ja sen jälkeen tarjosin Savulle rimaa ja pyysin temppua. Savu kyllä pyörähti rima suussaan ympäri mutta usein rima tipahti jo ensimmäisen askeleen jälkeen. Sen sijaan että olisin yrittänyt saada Savun suorittamaan tehtävän heti kun halusin, pyrin vain palkkaamaan sen jo ennen kuin kapula putosi. Jonkin verran kokonaiseen pyörähdykseen pääsemistä helpotti myös avokämmen, jolloin Savu oli tuomassa rimaa vain leukakosketukseen ja pyörähdys sujui kuin vahingossa.

Palkitsin Savua välillä myös vaikka se pudotti riman, olin tällöin vain vähän myöhässä. Kuitenkin palkitsemisen myötä Savu sai varmuutta että riman pitäminen on taas se juttu vaikka liikuttavaa temppua tehdään samalla. Ihan muutamassa viikossa Savu alkoi sujuvasti pyörähtää ympäri tai pujotella jalkojani myös kapula suussa. Kaikista vaikein tehtävä oli ohjaajan ympäri kiertäminen kapula suussa ja sitä harjoitellaan edelleen.

Tempuista ohjaajan lähellä oli hyötyä etenkin hyppynoudon perusasentoon palaamisessa. Savu jäi aiemmin helposti vinoon tai hidasti tosi paljon tai jos se sattui kapulan kanssa vain hipaisemaankin jalkaani, kapula putosi välittömästi - tiedän toki ettei sen kuuluisi minuun edes osua mutta jos niikseen käy niin on se kurja jos kapula tippuu. Huolettomampi temppuilu ja satunnaiset osumiset jalkoihini pujottelussa ovat lisänneet varmuutta perusasentoonkin. Savu tuleekin nykyisellään perusasentoon oikea kapula suussa varsin reippaasti eikä suoritus kaadu siihen, vaikka se sattuisi kapulalla minuun osumaan.

Perusasento starttinappulana

Koska koiran aito motivaatio kiehtoo minua ja on olennainen osa harjoitusten kehittymistä, on aiemman kontaktin sijaan nykyään perusasento starttinappulana kapulan pidolle (ja toki muillekin tokoliikkeille). Perusasento on ensimmäisiä Savun osaamia tokotehtäviä ja jos se kieltäytyy perusasentoon tulemisesti, on sillä jokin painava syy olla haluamatta jatkaa treeniä tai tehtävää jota se olettaa tehtäväksi. Savun kieltäytyminen on nähty myös tokokokeessa; olen tyytyväinen ettei se esim. karkaa tai muuten sekoile vaan pysyy lähelläni mutta ei tule perusasentoon. Tästä lisää otsikolla Savu ei halunnut - keskeytetty tokokoe 8/2022

Perusasentostartista näkyy klippi alla olevalla videollakin. Eli pyydän Savun perusasentoon ja palkkaan sen heittämällä namin pois. Jos Savu oletuskäytökseksi tarjoaa itse perusasentoa, se on yleensä valmis mihin vain pyydettyyn tehtävään. Havaintojeni mukaan Savu tarttuu kapulaan perusasennossa aina, jos se on saanut tulla perusasentoon oma-alotteisesti. Tarttuu se toki silloinkin kapulaan vaikka olisin pyytänyt sen perusasentoon, mutta videolla näkyy myös kapulasta kieltäytyminen.

Antamalla koiran oikeasti päättää haluaako se suorittaa tehtävän tai ei, voimme saada käsityksen koiran motivaatiosta tehtävää kohtaan. Savu on niitä koiria joka ei tee juuri mitään jos ei halua, vaikka pyytäisin. Olen siis joutunut kovasti herkistämään tuntosarviani sen suhteen, mistä suunnasta Savun mielessä milloinkin tuulee. Myönnän, että aluksi oli todella vaikea niellä sitä ettei Savu halunnut tehdä mitä minä siltä pyysin. On houkuttelevaa kehoittaa koiraa tarttumaan kapulaan uudelleen ja uudelleen, kun jos se vaikka viidennellä nappaisi siitä kiinni ja pitäisi hyvin.

Entä jos koira kieltäytyy?

Lyhyenä vastauksena, että ei hätää! 

Videollakin näkyy yksi pätkä, jossa Savu aivan selvästi kieltäytyy tarttumasta kapulaan. Minulla ei ole muuta syytä Savun kieltäytymiselle kuin että se ei jostain syystä halunnut tarttua kapulaan. Ja toisaalta omiin havaintoihini, Savu ei tarjonnut perusasentoa itse vaan pyysin sen ja se tuli perusasentoon.  Tavallisesti pyydän Savua tarttumaan kapulaan kahdesti, mutta tuolloin treeneissä käsikosketus sekoitti laskuni ja pyydän Savua videolla kolmesti. Yhtä kaikki, Savu kieltäytyi eikä se siitä muuksi muutu pyytämällä. Tuolla kertaa en palkinnut kieltäytymisestä erikseen vaan teimme siirtymän ja eri tehtävän. Pelkästään tästä Savu tuntui ilahtuvan ja kapulan pito toisen liikkeen jälkeen sujui paremmin.

Minulle koiran mielipide on arvokas vaikka se ei vastaisi odotuksiani. Joku saattoi aiemmasta hoksatakin,  että olen palkinnut Savun ruualla myös siitä ettei se tartu kapulaan. Haluan koirani voivan kieltäytyä tehtävästä muutoinkin, kuin juoksemalla pois paikalta, joten siksi olen kokenut kieltäytymisen vahvistamisen tärkeänä. Nykyisellään Savu ei saa kieltäytymällä kovinkaan usein ruokaa palkkioksi, vaan tehtävän keskeytyksen ja aikalisän. Savun eleet kieltäytymisen kertomisessa ovat useimmiten perusasentoon tulematta jättäminen tai jos se jo on perusasennossa, se kääntää päänsä pois.

On ohjaajan tehtävä tehdä harjoituksesta tai koesuorituksesta niin kiva, että koira haluaa jatkaa. Ja kun koiralla on tiedossa että se saa myös kieltäytyä, tuntuu aika tosi hyvältä että kieltäytymisen sijaan koira haluaa jatkaa yhteistyötä. 


Kaavan rikkominen

Tokon koemaisten noutoliikkeiden lisäksi olen pyrkinyt olemaan kapulan kanssa luova. Kapula voi olla maassa, jonkun muun kädessä, tasolla tai oudossa suunnassa josta Savun pitää se hakea. Kapulan kanssa voi tulla perusasentoon tai lähteä lennosta pujottelemaan jalkoja. Ihan tuoreeltaan olemme kokeilleet myös istu-maahan vaihtoja kapulan kanssa.

Jos kapula kovasti putoilee, harjoitusta helpotetaan. Jos on jokin tietty paikka missä kapula etenkin meinaa tipahtaa, voi avuksi ottaa käsikosketuksen tai vahvistaa kapulan pitoa jo sekuntia aiemmin. Savulle haastava on ollut ohjaajan ympäri kiertämisessä minun taakseni meneminen kapula suussa. Kapula putoaa siellä helpoiten vaikka Savu sitten nostaakin sen vielä takaisin.

Yleinen kaavan rikkominen siitä, mistä kapula nostetaan suuhun tai minne se viedään ja mitä siinä välissä tapahtuu, on innostanut Savua (ja minua) ja lisännyt varmuutta valtavasti. Kun pitkäkestoisetkin temput kapulaa kantaen sujuvat, ei suoraviivainen hyppynouto ole enää kummallinen temppu.


Harjoitustemme etenemisestä ja luovuuteni rohkaisusta on suuri kiittäminen meidän osaavia koutseja ja  kannustavia treenikavereita! Ja kuten vuosi sittenkin, olen edelleen sitä mieltä että koirasi on paras valmentajasi. Tänä syksynä toinen valmentajani on islanninlammaskoira Loimu, jonka kanssa noutokapula tulee olemaan aivan erilainen projekti kuin Savun kanssa. Kenties siitä lisää joskus myöhemmin.

Kysy rohkeasti, jos jokin askarruttaa, joko kommentilla tai sähköpostitse koiriamaalta [at] gmail.com

Antoisia tokotreenejä koirasi kanssa! 💪

11 elokuuta 2022

Rohkeasti temppuilemaan

Kirjoitin keväällä tekstin temppuiluistamme issikoiden rotulehteen. Sain luvan jakaa tekstini täälläkin, joten tässäpä. 

Julkaistu alunperin Islanninkoirat ry:n jäsenlehti Hundurissa 2/2022 


Rohkeasti temppuilemaan 

Täytynee lyhyesti esitellä itsensä ennen kuin siirtyy asiaan. Olen Jenny Klemetti, intohimoisesti koiraharrastukseen suhtautuva ulkoilmaihminen. Koiria arjessani on ollut aina, mutta viime jouluksi meille kotiutui ensimmäinen islanninlammaskoira Loimu (Tunturiketun Fenna). Tykkään kouluttaa koirilleni arkitaitoja ja kaikenlaisia temppuja, lisäksi harrastan tavoitteellisesti tokoa ja rallytokoa. Loimu on tietysti vielä nuori ja harjoittelee vasta alkeita, mutta toisen koirani porokoiramix Savun kanssa ollaan kisattu rallytokon voittaja luokassa ja tokossa meillä on koeoikeus avoimeen luokkaan. Tämä riittäköön esittelyiksi. 

Ajattelin kirjoittaa teille aamurutiineihimme kuuluvasta, aamukahvin jälkeisestä tempputuokiosta - minulle tämä on vuosi toisensa jälkeen luova ja mielekäs tapa aloittaa päiväni. Mielestäni temppujen opettaminen koiralle on vähän turhan aliarvostettua ja tämän tekstin myötä haluaisin kannustaa jokaista opettamaan koiralleen jonkin uuden tempun. Tempuista on monenlaista hyöytyä, oli teidän yhteinen harrastuksenne sitten lenkkeily tai tavoitteellinen kilpaileminen jossakin harrastuslajissa. 

Miksi temppujen opettaminen kannattaa? 

Kiva yhteinen hetki koiran kanssa ja kivaa yhteistä tekemistä. 

Oivallinen hetki harjoitella omia taitojasi kouluttajana. 

Voit helposti harjoitella koulutustilannetta ja sen sujuvuutta vailla paineita. 

Monia temppuja voi hyödyntää arjen ja harrastusten tukitaitoina: esim. hyvin vahva käsikosketus voi auttaa koiraa palautumaan jännittävistä tilanteista ja taas lenkillä kiville tai penkeille hyppiminen voi antaa koiralle ohituksiin muuta ajateltavaa. 

Harrastuksissa tempuista on hyötyä, kun koiralla on jo joitain taitoja vaikkapa kurssille mennessä; esim. tokoliikkeiden osia tehdessä koira voi perusasennon sijaan tuoda noutokapulan vaikkapa käsikosketukseen tai luoksetulossa juosta ohjaajan jalkojen välistä palkalle. 

Temppujen opettaminen on mukava luovuushetki myös itselle ja hyvin koukuttavaa. 


Mitä temppujen harjoitteluun tarvitsee? 

Tarvitset koirallesi mieleisen vahvisteen, eli palkkion. Voit käyttää temppujen opetteluun osan koirasi ateriasta. Jos harjoittelet jotakin vaativampaa temppua, voit palkita myös hiukan paremmilla herkuilla. Meillä Loimun lempiherkut ovat keitettyjä possun sydämiä. 

Kun sinulla on käsissäsi koiralle mieleinen palkka, tarvitset palkkavihjeen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi naksuttimen naksautusta tai jotakin tiettyä sanaa, kuten “zip”. Tämä palkkavihje merkitsee sen kohdan kun koira tekee oikein ja sitä seuraa välittömästi palkkio, eli vaikka makupala. Esimerkiksi kun Loimu tarjoaa istumista sanon “jes” ja Loimu saa heti namin. 

Sitten vain harjoittelemaan uusia temppuja. Mikäli et keksi mitä opettaisit ja miten, niin Youtubessa kanavalla Dog Training by Kikopup on valtavasti ilmaisia ohjevideoita (tosin englanniksi) erilaisiin temppuihin ja kuinka niitä voi helposti harjoitella - tämän lisäksi kanavalta löytyy paljon käytännönläheistä materiaalia myös arkisiin tilanteisiin. 

Sitten vain tuumasta toimeen 

Valitse alkuun jokin helppo temppu, kenties jokin mitä koirasi osaa jo tarjota. Jos et halua opettaa temppua ikään kuin tyhjästä, voit ottaa avuksi vaikkapa pahvilaatikon tai vadin ja palkita koiraa aktiivisuudesta niitä kohtaan. Tempuissa voi käyttää apuvälineinä myös kosketuskeppiä tai tasapainotyynyä. Puolivuotiaan Loimun lempitemppuja ovat jalkojen välistä juokseminen, pyörähdys ja tasapainotyynyillä kiipeily. Kaikkeen muuhunkin Loimu ryhtyy täysillä, mutta erityisesti nämä temput se osaa hyvin. 

Kuonokosketus, jossa Loimu painaa nenäänsä kämmeneeni, meillä on vielä työn alla. Kun kuonokosketuksesta saa riittävän vahvan, se on hyvä temppu monissa tilanteissa. Yksi Loimun lempiharjoitus on myös tavanomainen vireensäätely harjoituksemme: Loimu menee makaamaan omalle taukomatolleen ja heti kun se ilmentää rauhalliseen mielentilaan viittaavia eleitä (esim. menee lonkalle) palkkaan sen sanomalla “oke” ja Loimu iskee välittömästi naruleluun kiinni. Pienen leikin jälkeen lelu vaihtuu namiin ja sekunnin harkinnan jälkeen Loimu on jälleen taukomatolla makaamassa. 

Etenkin pennun tai muuten aloittelevan koiran kanssa tempputuokiot kannattaa pitää lyhyinä. Jo viisi minuuttia on pennulla hyvin pitkä aika, eikä määrä koulutuksessa korvaa laatua. Pidä tuokiot siis lyhyinä ja harjoittele temppua vaikka pari kertaa päivässä - harvemminkin toki riittää. Mitään temppua ei kannata yrittää saada yhdellä treenikerralla valmiiksi. Kun huolellisella harjoittelulla pääsee alkuun, on eteneminen usein nopeampaa. 

Nyt vain jokainen rohkeasti koiransa kanssa temppuilemaan ja uutta oppimaan. Sanon usein että koirani on paras valmentajani. Koira antaa palautteen suoraan ja sitä havainnoimalla voi muokata seuraavan harjoituksen sisältöä ja tavotteita omalle koiralleen sopivammaksi. Mielestäni kouluttamisessa koukuttavaa on se, ettei itse tule milloinkaan valmiiksi vaan aina riittää opittavaa.

27 heinäkuuta 2022

Näin opetan luopumista

Otsikko on muodossa "opetan luopumista", koska onhan luopumisen yleistämisessä kaikkeen vielä tekemistä 9kk ikäisen Loimun kanssa. Teksti perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini, joista lukijalla on tietysti oikeus olla eri mieltä. Toivottavasti teksti ja video tukevat toisiaan ja voit saada tästä idean poikasta omiin harjoituksiisi. 

On täysin mahdollista että tekstissä on riski väärinymmärryksille tai että olen itse kirjoittanut jotakin väärin. Aihe on minua kiinnostava ja minulla riittää tässä vielä opittavaa, vaikka tämän hetkisiä kokemuksiani päätinkin jakaa. Mikäli jokin on epäselvää tai ihmetyttää, niin kysy kommentilla tai sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com 

Tässä postauksessa video koskee ainoastaan ruuasta luopumista, mutta tekstinä käsittelin myös puremista. Puremisesta luopuminen kuulostaa vähän hassulta, mutta oli ihan oma projektinsa saada Loimu ilakoimaan muutoin kun puremalla minua lahkeeseen. Eikä Loimu varmasti ollut ainoa koiranpentu, joka aamuisin intoa täynnä upottaa hampaansa omistajan jalkaan.

Alustuksen yhteyteen vielä todettakoon, että en ole ammattilainen vaan vain aiheesta kiinnostunut harrastelija. Olen ennen ajatellut ja toiminut hyvin erilailla koiran itsehillinnän kehittämisen suhteen. Nykyisellään kuitenkin pyrin siihen että koiralla on maksimaalinen mahdollisuus onnistua ja toimia kuten haluan virheeseen kompastumisen sijaan. Olen myös kokenut nykyisen toimintatapani huomattavasti tehokkaammaksi (ja myös eettisemmäksi), kuin aiemman kontrolloinnin ja virheistä torumisen. 

Väliotsikoiden alla jaettuna meidän harjoituksia, mokia ja oivalluksia videon kera.

Puremisen tilalle muu tekeminen

Loimu oli pentuna ehdottomasti kovin hammastelija jonka tunnen. Se tarttui punttiin ihan kohtuuttomalla tarmolla ravistellen ja repien murinan säestämänä. Tämä oli Loimusta ihan hulvattoman hauskaa, mutta etenkin pikkulasten kanssa sellainen asia jolle oli tehtävä samantien jotain. 

Aloin opettaa Loimulle istumiseen vihjettä ja vahvistaa sen tarjoamaan istumista. Havaitsin, että usein ennen kuin Loimu iski kiinni, se oli istunut ehkä sekunnin katsomassa minua (tai jotakin muuta ihmistä jonka punttiin aikoi hyökätä). Melko nopeasti selvisi että Loimu halusi vain rapsutuksia ja huomiota, mutta ei tiennyt miten pyytää niitä muutoin kuin puremalla. 

Sen lisäksi että erikseen harjoittelimme istumista vihjeestä, aloin myös tarjoamaan Loimulle paijaamista niistä sekunnin istumisista. Siinä ei valehtelematta montaakaan päivää mennyt, kun Loimu saapui aamuisin viereeni istumaan, aiemman puremisen sijaan. Vastaavasti koira saattaa haukkua halutessaan huomiota. Huomion täydellisen eliminoinnin sijaan, koiralle voi opettaa vaihtoehtoisen tavan tavoitella haluamaansa. Kaikki voittavat.

Yleisesti pikkupentujen puremisesta ei tarvitse huolestua. Koiranpennut tutkivat ympäristöä hampaillaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse lähtökohtaisesti kerään niin koirien kuin pikkulastenkin ulottumattomiin kaiken vaarallisen tai arvokkaan irtaimiston riskien minimoimiseksi. Esimerkiksi lastenhuoneeseen meillä oli portti silloin kun Loimu oli pieni, jotta Loimu ei nielaisi pieniä leluja. Pöydän- ja tuolinjalkoja Loimu on jonkin verran kalunnut, kuten myös halkoja, kenkiä ja mitä nyt milloinkin sen eteen on osunut. Huonekalujen järsiminen on kuitenkin mennyt itsestään ohi ilman, että tein asialle mitään. Jos omistat arvokkaan perintöpöydän, niin suojaa se pennun hampailta vaikka putkella ja nauti kuppi kuumaa rauhassa.

Itsehillinnän vahvistaminen ruuan lähellä

Innokkaan hampaiden käytön lisäksi Loimu on ahne. Jos ruokaa on sen ulottuvilla, ruoka on aivan varmasti tarkoitettu Loimulle. Se on jonkin verran meillä ollessaan ehtinyt ruokaa varastaakin, etenkin lasten käsistä. Lähtötilanteeseen nähden kehitys on ollut valtava, varsin kohtuullisella harjoitusmäärällä. Eväsretkelle pakkaan tosin ihan kaiken varalta edelleen varaeväät, vaikka Loimu ei enää viekään ruokaa käsistä 😂

Videolla on nyt kootusti usemapaa ruuasta luopumisharjoitusta. Videolta voit myös havaita virhearvioitani. Vaikka olen pyrkinyt maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautumisen, on harjoitukset välillä olleet liian vaikeita Loimulle. Tarkoitukseni on palkita Loimua siis jo ennen, kuin se yrittää edes tavoitella ruokaa. Vaikka virhearvioita tuleekin, voimakasta turhautumista kannattaa välttää. Tämä ei edistä harjoitusta eikä turhautunut pentu ole enää optimaalisessa mielentilassa oppiakseen uutta. Siitä syystä palkitsin alkuun hyvin tiheästi ja varman päälle, sekä lisäsin haastetta maltillisesti. Luopumisharjoituksissa kannattaa muistaa, että mikä on helppoa yhdelle, voi olla tosi vaikeaa toiselle.

Namit kädessä luopumisharjoitusta teen kämmen auki. Avokämmenen on tarkoitus olla sen verran etäällä, että koiralla on mahdollisuus hillitä itsensä. Olen tässä toki arvioinut Loimun taitoja myös väärin ja epäilyksissäni välillä vetänyt käteni kauemmaksi. Onnistuneissa harjoituksissa kättä ei kuitenkaan tarvitse erikseen liikuttaa, vaan voidaan vahvistaa koiran rauhallista olemusta namikäden läsnäollessa. Häiriötä voi lisätä asteittain niin että käsi liikkuu tai on lähempänä koiraa.

Tammikuisena retkipäivänä ahkiosta kuului surkea parkaisu, kun kuopus laski riisikakkunsa nukkuvan Loimun nenän eteen. Loimu havahtui tuoksusta hereille välittömästi ja nielaisi näkemänsä välipalan. Savun kanssa eväsretkillä ei tarvitse miettiä mihin ruokansa laskee, sillä Savu ei niihin koske ellei toisin käsketä. Lapsille olikin melkoinen yllätys, ettei koiranpentuun oltu asennettu tällaisia taitoja ennen ensimmäistä retkeä. 

Lapsi ja koira ruokaharjoitukset ovat olleet itselleni todella mielenkiintoisia! Kuopus on hyvin intohimoinen koiranruokkija, joten Loimun taitoja ruokittavana olemisessa on vahvistettu varmasti eniten kaikista harjoituksista. Ja vaikka Loimua ei erikseen ruokittaisikaan, voi lapsilla silti olla ruokaa käsissään.

Bonus: Mitä virheestä seuraa? 

Tätä on kysytty aikaa säännöllisesti, että mitä teen, jos koira tekee väärin. Karkeasti ottaen en mitään (no joskus häpeän silmät päästänim). En koe tarpeelliseksi alleviivata koiran epäonnistumista treenitilanteessa ja jos jokin spontaani arkitilanne menee pieleen niin sen otan informaationa vastaan ja pyrin selviytymään seuraavasta kerrasta paremmin.

Eväsretkellä aikanaan varastetuista eväistä seurasi vähän lapsen itkua, mutta sen jälkeen keksin pakata mukaan varaeväät - eikä näitä lopulta koskaan ole tarvittu. Se mikä menee pieleen, on harjoiteltava asia, joka kannattaa ottaa seuraavissa harjoituksissa huomioon. Jos koira ei varastanut suuhunsa mitään myrkyllistä, paniikkiin tai hermostumiseen ei ole mielestäni aihetta. Niin kauan kuin koiran luopumistaidoissa on harjoituksen varaa, kannattaa ennakoinnilla välttää potentiaaliset ruuan varastamistilanteet.

Koirat kyllä kokevat pettymyksiä ja epämiellyttäviä tunteita elämässään ilman, että niitä tarvitsee ohjaajan erikseen järjestää. Koira voi kokea rangaistuksena sen kun ovi ei aukea tai kun hihna kiristyy sen omasta toimesta. Treenitilanteissa riittää, kun luomme otolliset olosuhteet koiran onnistumiselle jota pääsemme sitten vahvistamaan. Ei toivottu tai "virheellinen käyttäytyminen" vähenee sitä mukaa kun toivotumpi toiminto vahvistuu.

Häiriöistä luopuminen (äänet, näköärsykkeet)

Ympäristön häiriöissä meillä on vielä valtavasti tekemistä. Loimu on nyt alkanut myös reagoimaan esim. kännykästä kuuluviin koiran ääniin, sekä yksittäisiä kertoja blenderiin. Yleisesti olen kokenut LAT tekniikan hyväksi, sekä nyt uutena juttuna ottanut Control Unleashed kontaktipelit käyttöön. Näistä ei valitettavasti ole vielä videoita, mutta kun saan joitakin harjoituksia kuvatuksi, jaan ne kyllä. Jos Look at That kiinnostaa, lue toisen sivuston artikkeli tästä linkistä.

Äänten suhteen olen vain palkinnut Loimua nyt jo ennen ääntä, jolloin se ei ole välttämättä reagoinut ääneen. Ja vaikka Loimu ehtisi reagoida, olen palkinnut sen siitäkin. Tulkintani mukaan Loimun syy reagointiin ei ole pelko, vaan ennemmin sellainen ilmoittamisen tarve. Jatkan havaintoja ja harjoituksia äänten suhteen.

Kotipihassa Loimu onkin meillä asuessaan nähnyt paljon liikettä (pulkkamäki, palloleikit, juoksevat lapset, potkupyörät jne) eikä enää juurikaan reagoi näihin - paitsi sitten kotiympäristön ulkopuolella. Uutudenviehätys esimerkiksi pulkalla laskemisesta hävisi melko nopeasti, kun pulkan näki päivittäin ja sen liikkuessa sai leikkituokion tai ruokaa - paljon palkitsemista nimenomaan pulkan ignooraamisesta. Oman havaintoni mukaan mitä vauhdikkaampi häiriö, sen vauhdikkaampi palkkio, veivät Loimun käyttäytymistä nopeammin haluamaani suuntaan. 

Alkujaan Loimu siis mielellään lähti jahtaamaan kaikkea pihassa liikkuvaa. Aloin vahvistaa Loimun rauhallisempaa mielentilaa jo ennen, kuin pihassa oli täysi vauhti päällä ja hyvin nopeasti Loimu oivalsi ettei sen ole tarkoitus jahdata lapsia. Välillä Loimu juoksee lasten leikeissä mukana, mutta ei näyki tai muutoin jahtaa heitä.

Olennaista kaikissa luopumisharjoituksissa on onnistumisen mahdollistaminen. Häiriön tulee olla riittävän kaukana, jotta koira kykenee hillitsemään itsensä. Palkkion tulee olla koirastakin palkitseva ja harjoitustilanteen kaikille turvallinen. Kun koira oivaltaa harjoituksen idean, ainakin Loimun tapauksessa eteneminen ja toimintamallin yleistyminen on ollut huomattavasti odotuksiani nopeampaa.

Oivaltavia harjoituksia sinulle ja koirallesi!

26 heinäkuuta 2022

Control Unleashed koulutuspäivä



Sunnuntaina oltiin Loimun kanssa Canisportilla, jossa Saara Uljas piti Control Unleashed koulutuspäivän. Hallinnassa hihnatta siis, näin omalla äidinkielellä. Koulutuksen harjoitukset oli kuin meille tehty. 

Jokainen meidät tunteva tietää, että Loimu lähtee raketinlailla sinne minne keksiikään lähteä. Minun on välillä vaikea päästä kiinni nuoren koiran ajatuksenjuoksusta ja toisina päivinä häviän kiinnostavuudessa kaikelle, kärpäsistä alkaen. Sitoutumisharjoituksia on tehty ja nyt sain tehtyä meille liinankin jotta Loimu ei enää sanan varsinaisessa merkityksessä lähde lapasesta. Muutama uusi työkalu taitopakkiini ei kuitenkaan ole lainkaan haitaksi ja niinpä olin kuuntelemassa koulutusta koko päivän jo ennen omaa koirakkovuoroamme.

Koulutuksessa käytiin lyhyesti läpi LAT tekniikkaa, johon suosittelen jokaista tutustumaan. Etenkin, jos kokemuksesi aiheesta on, ettei se toimi. Saara on kirjoittanut tästä tekstin otsikolla Loot at That - LAT eli vastaehdollistaminen operantilla perustalla jota klikkaamalla voit perehtyä aiheeseen. Itsehän olen aikanaan opettanut tuota väärin ja siksi homma ei toiminut, mutta sittemmin Savun kanssa LAT on pelastanut monta aiemmin vaikeaa tilannetta.

Loimun kanssa ehdimme harjoitella kolmea erilaista peliä; 1, 2, 3 -peli, anna minulle tauko -peli ja kolmantena luoksetuloa vahvistava peli, jonka oikeaa nimeä en muista 😅 On täysin mahdollista että muutkin muistamani pelinimet ovat väärin, mutta eipä näistä paljoa irti saa pelkästään kirjoittamalla.

En ole vielä ehtinyt ottaa harjoituksiamme videolle (video avaisi ideaa paremmin), mutta 1, 2, 3 peliä olemme jo tehneet kotonakin. Lähtölaskenta alkaa koiran tarjoamasta kontaktista ja kolmannella koira saa namin maahan. Loimu innostui tästä ja oivalsi nopeasti idean. Harjoitus aloitettiin niin, että koiran ottaessa kontakti sanottiin "kolme" ja laskettiin nami maahan. Kun saamme harjoiteltua tätä peliä tosi vahvaksi, uskon siitä olevan hyötyä hyvin monissa tilanteissa. Loimu nimittäin lähti jo koulutuspäivässä seuraamaan minua (tässä siis kävellään samalla kun lasketaan) ja odottamaan kolmosta.

Jos koirasi reagoi ympäristön häiriöihin tai on muutoin kiinnostunut muusta kuin sinusta, voin lämpimästi suositella tätä koulutusta. Itse yllätyin positiivisesti, miten kivasti meidän treenivuoro Loimun kanssa meni ja kuinka hyvin se lopulta keskittyi minuun. Olin henkisesti varautunut siihen että Loimu haukkuu ja säntäilee hihnassa ympäriinsä koko ajan.

Palaan aiheen tiimoilta myöhemmin uudelleen videoiden kera.

21 kesäkuuta 2022

Pitääkö koiraa komentaa?

Ensimmäiset koirani Vilkku ja Tuikku, nuo osaamiseni haastajat ja uuden oppimisen alkuun saattajat

Tervetuloa aiheen pariin. Otsikossa voisi olla komentaa sanan tilalla myös "kieltää" tai "torua". Teksi  on henkilökohtainen mielipiteeni, joka perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiin. Käsitykseni koirista ja niiden kouluttamisesta on vuosien varrella muuttunut radikaalisti. Mitään kehitystä ei tapahdu, ellei itseään ja tapojaan koskaan kyseenalaista ja siten ryhdy opettelemaan uutta. Kouluttamisen ammattilainen en ole, vaan ihan tavallinen koiraharrastaja joka tykkää haastaa itseään ja pohdiskella asioita.

Jos merkitys on koiralle epäselvä, on aivoriihen paikka

Keskustelu koiran kieltämisestä junnaa mielestäni toisinaan vähän paikallaan mikä menee varmasti osin sen piikkiin etten aina itsekään ymmärrä mitä toinen kirjoittamalla yrittää selittää. Jos tämä teksti jättää epäselvyyksiä, niin kysymällä vältät väärinkäsitykset. Eri mieltä saa ilman muuta olla, tuskin on olemassakaan asiaa josta kaikki olisivat samaa mieltä.

Pidin vuosia sitten sanaa "ei" (tai muuta kieltämistä) ehdottoman tärkeänä opettaa koiralle, joskaan en sitä virallisten määritelmien mukaan osannut kouluttaa enkä ole myöskään muiden nähnyt näin tekevän. Ei takerruta liikaa sanaan  "ei". Vihje voi olla yhtä hyvin "kukkapurkki" mutta jos merkitys on koiralle epäselvä tai tuo mieleen jotakin ikävää, on aivoriihen paikka. 

Mielestäni olennaista ei ole se sana, millä koiraa kielletään tai komennetaan. Olennaista on se, tarvitseeko  koiraa kieltää tai komentaa ja jos niin, miksi? Yritin pureutua aiheeseen ymmärrettävästi ja tiiviisti, mutta kyllähän tämä teksti levisi melkoisesti enkä ymmärrettävyydestäkään mene enää takuuseen. Siispä vielä kerran; kysy, jos tässä on jotakin epäselvää.

Ihmisen näkökulmasta "ei" tai muu vastaava kielto on simppeli; se tarkoittaa useimmiten sitä että lopeta mitä ikinä teetkin. Käytännössä se voi koiran näkökulmasta tarkoittaa huomion kiinnittämistä ohjaajaan, tavaran pudottamista suustaan, jähmettymistä niille sijoilleen tai jotain muuta. Ja mitä jos koira ei tottelekaan tai käyttäydy kuten haluamme? Ohjaaja korottaa kenties ääntä tai käyttäytyy muuten koiran näkökulmasta uhkaavasti. Sillä miten jonkin vihjeen koiralle opetamme, on merkitystä mitä tunteita sanallinen vihje nostaa koirassa pintaan. Jos kielto iskostetaan koiralle henkisen tai fyysisen paineen ja epämukavuuden kautta, se voi näennäisesti alkaa reagoimaan vihjeeseen kuten haluamme. Se ei kuitenkaan samassa yhteydessä välttämättä opi omaehtoisesti jättämään kissaa rauhaan, lopettamaan haistelua treeneissä tai olemaan varastamatta ruokaa. Päästään siihen pisteeseen, että ohjaajan läsnäollessa koira saattaa vältellä asioita joista sitä kiellettäisiin.

En sano, että kaikki mukiloisivat koiransa kiellon yhteydessä, koska näin ei varmasti ole. Mutta kun halutaan kontrolloida koiraa ja perinteisesti "viedä asiat loppuun", on suuri riski etteivät toimintatavat lopulta kestäkään päivänvaloa. Olen kirjoittanut aiemmin tekstin Opettele eroon väkivallasta ja ryhdy kouluttamaan koiraasi 3/2021 joten  pyrin pitäytymään tässä yhteydessä enemmän kieltojen/komentamisen tarpeellisuudessa tai tarpeettomuudessa.

Kirjaan tähän joitakin konkreettisia ja kohtuullisen yleisiä esimerkkejä ja saamiani ohjeita.

Koira haistelee treeneissä vaikka ei pitäisi; ehkä korotetaan ääntä ja polkaistaan maata tai jos koira on hihnassa sitä nykäistään ja kielletään. Poistaako tämä haistelun tarpeen? Lisääkö komentaminen koiran motivaatiota työskennellä ohjaajan kanssa? 

Koira tekee treeneissä väärän tehtävän tai suorittaa annetun tehtävän väärin; kielteisiä reagointitapoja tähän on monia, mutta yleisin lienee jokin vihje josta koira tietää tehneensä väärin. Auttaako tämä koiraa onnistumaan? Riippuu paljon koirakosta ja siitä, mitä virhesignaaliin on ladattu. Jos vihjeen merkitys on koiralle aidosti vihje yrittää uudestaan, koira voi onnistua. Mikäli koira ei kuitenkaan onnistu tehtävässä, on syytä pohtia onko tehtävä tai jokin olosuhteissa sittenkin liian vaikea? 

Koira varastaa tai yrittää varastaa ruokaa; hihnasta nykäistään, jos koira sattuu olemaan kytkettynä. Tai koiraa ojennetaan muuten, niskasta tarttumalla tai kuonolle koputtamalla. 

Esimerkkejä voisi kertoa vaikka miten paljon. Eivätkä nämä ole mitään omia keksintöjäni. Varmasti joku lukijakin on nähnyt koiran kyseenalaista kohtelua, useimmiten siksi että ihminen turhautuu. Emmehän me  hyvissä fiiliksissä kenellekään raivoa? Hihnasta nyppäisyä olen aikanaan tehnyt itsekin, enkä ole siitä järin ylpeä. Toisinaan edelleen kuulee ohjeena, että kun koiraa rankaisee kerran kunnolla, se lakkaa varastamasta pöydiltä tai käsistä ruokaa. Mikäli jonkun "kouluttaja" kertoo asiat näin, vie ihmeessä rahasi muualle.

Ennakointia sanoisin kaiken perustaksi

Arkeni vuosia sitten koirien kanssa oli suhteellisen raskasta ja epätoimivaa - ilman että tajusin sitä itse silloin. Uusien toimintatapojen oppimisessa meni aikansa, mutta onneksi ajauduin aiheen pariin. Jatkuvan ojentamisen ja nillittämisen sijaan opettelin koirankoulutuksen perusteita ja ennakoimista.

Ennakointia sanoisinkin tässä yhteydessä kaiken perustaksi. Kun koiraa ei viedä liian vaikeisiin tilanteisiin eikä muutoinkaan kokeilla "katsotaan mitä tapahtuu" tyylillä joka asiaa, kontrollin tarve vähenee luonnostaan. Ainakin itselläni. Tänä päivänä koirani tietävät mitä niiltä odotetaan ja ne useimmiten käyttäytyvät siten koska se on kannattavaa. Jos ne käyttäytyvät jotenkin muutoin mikä ei ole mieleeni, en reagoi asiaan mitenkään. Otan sen informaationa vastaan; oliko jokin asia liian vaikea vai eikö koira olekaan vielä ymmärtänyt mitä tässä pitäisi tehdä? 

Kansankielisesti koiran kiukuttelu, mielenosoitus, perseily ja mitä näitä nyt on, ei ole mitään edellä mainittua. Koirille asiat ovat asioita, ne tekevät kuten parhaaksi kokevat. Koirilla on tarve pureskella, haukkua, kulkea eri askellajeissa, tutkia ympäristöään, haistella jne. Se, että kiellämme jotain, ei poista tarvetta taustalla. Koira voi olla myös turhautunut tai stressaantunut, jonka vuoksi se käyttäytyy toisin kuin toivomme.

Savun kohdalla olen pähkäillyt niin haistelun, kuin kaiken haukkumisen kanssa. Vielä vuosi sitten näytimme treeneissä täysiltä idiooteilta, sillä koirani haukkui kaikelle ja kaikille ja treenivuorollaan jäi helposti kiinni hajuihin. Enkä itse tehnyt asialle silloin mitään, kun en vielä tiennyt mitä tekisin. Sen tiesin, että koiraani en riuhtoisi tai muutoin komentaisi, sillä se vain pahentaisi tilannetta. Savun haukkumisesta olen kirjoittanut postauksen Saako koira haukkua 5/2021 ja toisen otannan arkisemmasta aiheesta Remmirähjän omistaja 5/2022. Voit siis syventyä Savun haasteisiin halutessasi enemmän ja todeta, ettei se pennusta asti mikään automaattikoira ole ollut vaikka arki sen kanssa onkin nykyään helppoa.

Nykyisellään Savu tietää, mikä treeneissä on kannattavaa ja mitä siltä odotetaan. Sen lisäksi että Savu haisteli maata helpottaakseen oloaan (sitä jännitti ympäristö jne) se myös tykkää haistella. Savulla onkin nykyään nuuskumatto tauolla ja ennen treenejä käymme reippaan ravilenkin sijaan rauhallisen kävelyn jossa Savu saa haistella niin paljon kuin haluaa. Kun tämän lisäksi olen satsannut palkkioiden laatuun ja haluamani käyttäytymisen tiheään vahvistamiseen, on treenien ja tauon ero Savulle nykyään selkeämpi. Positiivinen vahvistaminen siis toimii, mutta se vaatii toimivan vahvisteen - tässä onkin ollut itsellä opeteltavaa ja aiheesta löytyy teksti otsikolla Ruokapalkan laadun merkitys 8/2021.

Kun luovuin jatkuvasta kontrollin tarpeesta, turhista säännöistä ja koirieni kieltämisestä, pääsin arkeani muuttavien oivallusten pariin. Pelisilmäni kehittyi pikkuhiljaa ennakoinnin suhteen ja ehdin antamaan koiralleni toisen tehtävän ennen kuin se ehti tehdä mitään ei toivottua. Opin myös relaamaan virheiden suhteen; koira ei loukkaa minua henkilökohtaisesti, vaikka se ei toimikaan kuten haluan.

Kun opin (ja opettelen edelleen) kouluttamaan koiriani ja vahvistamaan niille haluamiani taitoja, ei minulla ole enää tarvetta kieltää niitä. Savu ja Loimu eivät kumpikaan osaa mitään kieltosanaa eikä niillä ole minkään vihjeen takana tehtävää "lopeta heti paikalla". Enkä aio tuohon vanhaan malliini enää palatakaan, koska nykyinen tapani toimii meillä paljon paremmin. Lisäksi tykkään haastaa itseäni, joten koen arkitaitojen sujuviksi kouluttamisen kivana juttuna vaikka välillä kaikki ei onnistukaan.

Pyrin pitämään koirieni luoksetulon ja myös lähellä pysymisen niin vahvana, että koirat tulevat kutsusta luokseni ennen kuin päätyvät mihinkään ei toivottuun tilanteeseen - vaikkapa aidalle haukkumaan ohikulkijoita. Savulle olen opettanut ruuasta luopumisen siinä määrin vahvaksi, että se ei lähtökohtaisesti syö maasta mitään ja jos ehtiikin apajille, se tulee silti kutsumalla luo. Loimun kanssa tavoite on sama, mutta junnukoiran kanssa tähän on vielä matkaa. Ja toki jos näen että maassa on jotain mihin koirani voisivat potentiaalisesti tarttua, en tietenkään kävelytä niitä kohteelle jossa ne todennäköisesti minun näkökulmastani epäonnistuvat. Koirat kuitenkin useimmiten kokevat vaikka raadon syömisen varsin kannattavana, viis siitä mitä mieltä ohjaaja oli.

Toisenlaisiin tilanteisiin olen vahvistanut molemmille koirille istumista ja makaamista. Esimerkiksi kahvilassa tai muualla asioidessa on käytännöllistä, että Savu osaa odottaa makuulla. Sen ympäristön jännittämistä on myös helpottanut, että sillä on jokin selkeä tehtävä mihin keskittyä. Ja kun tehtävän suorittamisesta välillä koiraa kehuu, Savu vain tsemppaa vaikka joku kävelisi sen ohi.

Retkeilemme paljon, joten olen panostanut myös molempien koirien retkitaitoihin. Molempien täytyy malttaa odottaa joko puruluiden kanssa tai ilman, kun lapset syövät eväitä. Tällä hetkellä Loimukin on jo niin hyvällä mallilla, ettei se enää tavoittele ruokaa lasten käsistä ja jättää melko hyvin eväsrasiatkin rauhaan. Toki sitä palkitsen vielä ahkerasti hyvistä valinnoista, Savu on samaisen työn tuloksena jo varsinainen automaatio retkillä. Omalla väellä retkeillessä tykkään, että kaikki voivat olla rennosti ja huoletta, hyvillä mielin yhteisillä menoilla. Yleisillä paikoilla joissa on muitakin retkeilijöitä, kytken koirat suosiolla hieman kauemmas syömään omia eväitään. Omista virhearvioista oppineena, lapsilla oli jonkin aikaa varaeväät mukana jos kävi niin että Loimu ehti nielaista jonkun eväät 😂

Loimun toistaiseksi vahvin taito on istuminen, jota olen vahvistanut niin eväsretkillä kuin ihan kotonakin. Loimu on ahne, joten harjoittelimme alkuvaiheessa usein ruuasta luopumista. Nykyisellään 2-vuotias Pipa voi ruokkia Loimua ilman, että Loimu hyppii tai yrittää varastaa ruokaa.  Alkuvaiheessa palkitsin Loimua tiheästi istumisesta ja hyvin nopeasti se oivalsi nimenomaan istua eikä hyppinyt enää vasten. Nykyisellään minun ei tarvitse puuttua kaksikon ruokintatuokioon, vaan voin vain katsella sivusta. 

Tarkennan Loimun istumista heti sen verran, että ei se suinkaan kaiken päivää istu saati pysy muutenkaan kauaa paikallaan. Mutta tietyissä odottelu ja malttitilanteissa sen on ollut helpompi oivaltaa odottaminen kun sillän tehtävä istuminen josta saa vaihtelevin ajoin välipalkkioita.

Nämä esimerkit omasta arjesta tulivat ensimmäisinä mieleen. Vastaavissa tilanteissa olisin vuosia sitten toiminut hyvin erilailla ja jos en tahallaan niin vahingossa ajanut koirani virheeseen. Ja avoimesti myönnettäköön, että silloin myös kerroin koirilleni että ne tekivät väärin.


Muistilista

Ennakoinnin tärkeys; älä odota tilanteita tapahtuvaksi vaan toimi ennen esim. kytke koira jos tuntuu, ettei se tänään olekaan lenkillä kuulolla siten että sitä voisi pitää vapaana.

Treenitilanteet; varmista koiran onnistuminen huomioiden ympäristön haastavuus tehtävän vaativuuteen. 

Siedä epätäydellisyyttä ja relaa vähän; jos et joskus jaksa sosialisoida koirasi kanssa ja kaikki ärsyttää, mene sieltä mistä on helpointa ja tarjoa koiralle tekemistä vaikka ruuan parissa - meillä rustoluut ovat tässä toimivia silloin kun arki ei anna myöten touhuta koirien kanssa.

Harjoittele tunnistamaan koirasi onnistuminen tai edes sinne päin onnistuminen ja vahvista sitä. 

Ole armollinen koiran lisäksi myös itsellesi; kaikki tekevät joskus virhearvioita, yliylyöntejä, väsyneenä ja turhautuneena huonoja ratkaisuja. Otetaan niistä opiksi ja toimitaan huomenna paremmin.


Kannattaa muistaa, että koirat eivät valintoja tehdessään pohdiskele oikeaa ja väärää. Koirat tekevät asioita jotka tyydyttävät niiden tarpeet tai käyttäytyvät siten miten kokevat tilanteesta parhaiten selviävänsä. Voit ottaa koiran käyttäytymisen informaationa vastaan ja muokata omaa toimintaasi. Emme voi muuttaa muita, edes koiraa, ellemme muutu ensin itse. 

Niin mälsää kuin se onkin, kaikki eivät käyttäydy tai tule käyttäytymään kuten haluaisin. Kun tämän hyväksyy, sietää vähän epämukavuutta ja katsoo silloin tällöin sormiensa läpi, on arki huomattavasti rennompaa ja stressi vähäisempää. Maailma ei siihen kaadu, että koirat joskus haukkuvat enemmän, nappaavat pöydältä jotain luvatonta syötävää tai hyppivät vieraita vasten. Kehitystarpeisista tilanteista otetaan opiksi ja harjoitellaan tai kierretään asia. Jos tuntuu että koiran vastenhyppääminen ei ota harjoittelulla loppuakseen, tarvitseeko koiran mennä vieraita vastaan elleivät he ole koiraihmisiä?  

Jokainen saa tietysti tehdä arjestaan koiran kanssa sellaista kuin haluaa. Mikäpä minä olen siihen mitään sanomaan. Mutta omia tottumuksiaan on joskus hyvä vähän kyseenalaistaa. Ilman kyseenalaistamista toimisin varmasti edelleen samoin kuin kymmenen vuotta sitten ja se ei ollut erityisen kivaa se nyt kun tietää paremmasta 😂

Kantapään kautta oppiminen on ollut kovin hidasta ja toivonkin että muut oppisivat helpomman kautta. Lyhyesti ja ytimekkäästi, koen itse helpommaksi kertoa koirilleni mitä haluan ja vahvistaa niille sitä, sen sijaan että alleviivaisin koirieni epäonnistumisia ja väärintekemisiä. Ja jos koirat eivät vielä osaa toimia kuten haluan, niin ei se mitään. Minä opin kyllä ja sitä myötä koiranikin oppivat. Ja kun pääsen tavoitteeseeni ja niiden taidot riittävät minulle, ei minua kiinnosta, mitä mieltä muut niiden taidoista ovat. Mahdollisista koulutusmokista kärsin kuitenkin vain minä itse, koska minähän sen arkeni koirieni kanssa jaan.

Olen aika varma, että vuosien päästä ajattelen asiaa taas hiukan eri vinkkelistä. Ainakin toivon oppivani edelleen uutta. Nyt kun on innostunut ja koukuttunut kaiken harjoittelemiseen ja itsensä kehittämiseen, löytää sitä uutta opittavaakin joka paikasta. 

Oivaltavia onnistumisen ja harjoittelun hetkiä jokaiselle!

03 toukokuuta 2022

Remmirähjän omistaja

Tämä postaus kertoo opinmatkastani Savun kanssa, kun tuskailin hihnassa rähjäämisen parissa vuoden päivät. 

Taustaa

Savu ei ole ollut mikään remmiräyhä aina, oikeastaan se on ollut tähän mennessä ainoa koirani jota ei tarvinnut erikseen opettaa kulkemaan hihnassa - Savu on luonnostaan kulkenut hihna löysällä. Sen kanssa on harjoiteltu kaupungilla kulkemista, eikä tasainen hälinä ole Savulle ongelma, vaan pikemminkin ympäristövihje. Arjessa kuljemme pääasiassa metsässä, ilman vastaantulijoita. Kunnes sitten perheellistymisen myötä päätin, että voisimme kävellä kylälle ja sitä ympäri kuten muutkin ihmiset. Kuulostaa pöllöltä ja niin onkin, koska nautin metsässä liikkumisesta myös lasten kanssa huomattavasti enemmän kuin taajamaulkoilusta 😅

Kaupunkilaisen silmään kuolleelta näyttävä maalaistaajama olikin Savulle ihan erilailla haastava ympäristö kuin kaupunki. Vastaantulijat olivat yksittäisiä ja harvinaisia, mutta väistäminen oli moninpaikoin hankalaa, ellei halunnut ihan kiertoreitille. Mikäli olin lenkillä muiden kanssa, en myöskään kehdannut alkaa ehdottelemaan reitinvaihtoja koirani vuoksi - olisi ehdottomasti pitänyt. Oman väen kesken lenkkeily oli helpompaa; ei ollut pakko kävellä vastaantulevia koiria päin vaan vaihdettiin suuntaa, poikettiin reitiltä tai joskus väistettiin ihan pellolle asti.

Kaikkien havaintojen haukkuminen näkyi myös treeneissä ja kokeissa. Olin hiukan hämilläni uudesta ongelmasta, sillä Savu oli ollut junnuvuodet tosi välinpitämätön ympäristön kulkijoita kohtaan. Toki perheellistyminen vaikutti Savuunkin (vaikuttaa varmasti koiraan kuin koiraan) resurssien ja vuorokausirytmin muuttumisella. En ole toistaiseksi keksinyt muuta syytä Savun muuttuneelle käyttäytymiselle. Aika nopeasti arkitilanteissa kävi selväksi, että lapset ovat Savulle hyvin tärkeä resurssi. Savun läsnäollessa kukaan vieras ei päässyt lähestymään rattaita saati lapsia ilman että Savu mekkaloi karvat pystyssä. Ja jälleen allekirjoittanut hieman yllättyi, sillä Savu ei vahdi kuitenkaan ruokaa tai leluja.

Toimeen tarttuminen ja itsensä haastaminen

Ei sitten auttanut muu kuin ottaa nöyrästi lakki koiraan ja todeta, että koirani nyt käyttäytyy näin kuin käyttäytyy. Täytyi myös myöntää, että ongelma ei ollut itsestään ohimenevä. Toki minua hiukan houkutteli vanhaan palaaminen, että unohdettaisiin tuollainen taajamahömpötys ja pysyttäisiin metsässä. Asuinsijaintimme on sellainen, että voin varsin helposti lenkkeillä koirieni kanssa törmäämättä kehenkään. Ja jos törmäämmekin, kerran kuukaudessa tapahtuva rähinätilanne ei enää merkittävästi haittaa koiran hyvinvointia. Verrattuna että tilanteita tulisi lukuisia yhden päivän aikana.

Viis mistään ongelman maton alle lakaisuista, minullahan oli oivallinen tilaisuus haastaa itseni ja oppia lisää! Se vaati pikkuisen tilanteita missä aluksi hävetti ja nolotti, tai oli itselläkin muutoin vaikea olla. Eikö ole muuten kummallista että koiran haukkumista pitäisi hävetä? Mahtaako ratsastajatkin hävetä hevosen hirnahtelua? Pyrin pitäytymään nyt pelkässä remmirähinässä, mutta olen kirjoittanut haukkumisesta otsikolla Saako koira haukkua? 5/2021.


Koiran havannointia ja havaintojen tulkintaa

Koulutustavoitteeni ei ollut pelkkä ei toivotun käyttäytymisen hävittäminen. Eli kansantajuisesti tavoitteeni ei ollut "koira hiljaiseksi keinolla millä hyvänsä". Tavoitteeni oli vaikuttaa Savun turvallisuudentunteeseen ja sitä myötä koiran hyvinvointiin, jolloin se ei kokisi tarvetta reagoida kaikkeen haukkumalla karvat pystyssä. Tosi helppoa näin kirjoitettuna!

Tein muutamia lenkkejä kylällä ihan testimielessä. Savu oli kaikkinensa vähän levoton. Pyöräilijä hau, juoksevia lapsia hauhau, toinen koira hauhauahuahauahaua, mopo, traktori, juoksija hauhau. Vastaantuleva ihminen silloin kun oma pikkuväki oli mukana HAUHAUHAUHAUHAU. Paitsi että Savu haukkui ohitettavan kohteen kohdalla, se oli jo kaukaa karvat pystyssä, pälyili ja näytti selvästi epäilevältä. Alunperin olin luullut Savun haukkuvan (ja kokeissa karkaavan ihmisten luo) siksi että se halusi moikata. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä; koirani koki vieraat ihmiset ja koirat epäilyttävinä ja tilanteet  näiden lähellä todella epämiellyttävinä. Ei Savulla oikein ollut muuta mahdollisuutta ilmoittaa todella epämukavasta olostaan kuin rähisemällä. Lasten vahtimista eivät merkittävästi auttaneet pari irtokoiraa tai jutulle jäävät kävelijät - mitään ei varsinaisesti sattunut mutta Savun silmissä myös mummot olivat potentiaalinen uhka lasten turvallisuudelle 😅

Tavallaan olen oppinut arvostamaan ja pitämään Savun tyylistä ilmaista asiansa haukkumalla. Se ei hauku huvikseen, vaan usein kyseessä on sille liian vaikea tai epäselvä tilanne. Koiralta kuultu palaute, eli haukkuminen on suhteellisen helppo huomata, verrattuna vaikka siihen että Savu passivoituisi ohituksissa. Sillä voisi olla sama tunnetila kuin nyt rähistessä, mutta sen selviämiskeino voisi olla hiljaa ohi käveleminen. Ja minä luulisin että kaikki sujuu mallikkaasti, kun en kiinnittäisi huomiota helpon koiran korvien luimimiseen. Näin esimerkiksi.


Asiattomat neuvot ja turhat kommentit

Aina on ihmisiä, jotka tietävät kaikesta kaiken tai ainakin paremmin. On myös tosi helppo neuvoa jos kokee epäeettiset oikoreitit ihan käypinä tai omalle kohdalle on osunut koira jonka koulutukseen ei ole tarvinnut kummemmin panostaa. Minä en saa mitään mielihyvää siitä että kurittaisin koiraani fyysisesti tai henkisesti. Mielipiteeni lisäksi edellä mainitut eivät ole kouluttamista, ne eivät lisää koiran hyvinvoitia tai vahvista koiran ja ohjaajan suhdetta. Savu ei kuitenkaan ollut itselleen tai ympäristölleen vaaraksi, joten saatoin vallan hyvin kouluttaa sitä omin avuin - siihen asti että lopulta kaipasin ammattilaista.

Itsenäisen harjoittelun lisäksi kävin myös kouluttajilla, joista seuraavista olen kirjoittanutkin Ohitustreenien irtotunti Canisportilla 9/2021 ja Reaktiiviset ryhmässä koulutuspäivä 1/2022Myös temppukurssilla meitä koutsannut Sanna Rokka antoi konkreettisia vinkkejä jotka johtivat oivalluksiin ja onnistumisiin arjessamme. 

Yleisimpiä kommentteja olivat "miksi sinulla on noin vihainen koira lasten kanssa" ja "ei tuo namien viskominen mitään auta". Ei namien viskominen sellaisenaan toki autakaan, eikä kommentin saanti hetkellä ollut kyse koulutustilanteesta vaan vaikeasta tilanteesta jotenkuten selviämisestä. Emme päässeet väistämään vastaan tulevaa koirakkoa, joten heitin Savulle kourallisen nameja ojaan ja toivoin sen pystyvän syömään niitä. Tilanne meni kohtalaisesti.

Olen itsekin pitänyt hihnassa temppuilevia koiria vain huonosti koulutettuina, mutta onneksi kaikkea on osunut myös omalle kohdalle. Koiriin kohdistuu valtavia odotuksia, jotka koiran pitäisi täyttää ilman mitään ongelmia. Moniko on ajatellut kytkeä vasikan, kanan tai vaikka marsun hihnaan ja lähteä sitten kaupungin vilinään lenkille olettaen että eläimen tulee käyttäytyä kuten haluamme? Ja sitten kun eläin reagoi tilanteisiin lajityypillisesti, saat moitteita. 


Positiivinen vahvistaminen meidän harjoituksissa

Yksi yleisimpiä selityksiä koulutuksen hankaluudella on, että positiivinen vahvistaminen ei toimi. Positiivinen vahvistaminen vaatii toimivan vahvisteen, eli palkkion jota koira haluaa tavoitella. Vaati aika monta pieleen mennyttä ohitusta, ennen kuin lopulta löytyi sopivat palkkiot joita Savu tavoitteli hieman jännittyneenäkin. Jos joku ei ole vielä kokeillut, niin meillä ratkaisevat namit olivat possunsydämet, lounaalta jääneet kanasuikaleet ja kissanruoka.

Jotta koiran palkitseminen on mahdollista, oppimistilanteen täytyy olla sellainen josta koira selviää. Meni jonkin verran aikaa siinäkin, että opin tunnistamaan paljonko etäisyyttä mihinkin tarvitsemme. Ja kun sitten pidin etäisyyksistä kiinni ja satsasin onnistumiseen, rengasreittimme muuttui täydelliseksi siksakiksi.

Tätä kirjoittaessa ohituksemme sujuvat koiria lukuunottamatta jo tosi kivasti. Vuosi sitten kylällä taukoamatta räyhäävä koirani kävelee koko lenkin rennosti ja tarjoaa havainnoistaan kontaktia - myös kaukaa näkyvistä koirista. Seuraava projektini on opettaa Savulle superpalkka karvalelusta, jonka sisään saa ruokaa. Tämän avulla on tarkoitus rakentaa koiraohitukset sujuvammiksi, vaikka meillä onkin arjessa mahdollisuus välttää ne kokonaan.

Helpoit vinkit ja käytännön vaikeus

Helpoin tapa ohitusten helpottamiseen on etäisyyden ottaminen. Siis teoriassa, joskus väistäminen vaatii pikkuisen enemmän vaivaa tai ole aina mahdollista. Kahdestaan koiran kanssa kävellessä voin väistää muita vaikka suolle, mutta lastenrattaiden kanssa väistäminen oli usein mahdotonta. Niinpä kerta toisensa jälkeen Savu kilahti totaalisesti, kun metrin päässä rattaista oli milloin koira, milloin juoksija ja milloin mitäkin mikä voisi olla potentiaalisesti vaarallista.

Aiemmin yritin lenkkeillä siten ettei Savu huomaisi ihmisiä, koiria tai ylipäänsä mitään mistä se ehkä jännittyisi. Sittemmin saimme vinkin, että voisin opettaa Savun nimenomaan bongaamaan ihmisiä. Nyt meillä onkin vihje "kato ihminen", jolloin Savu bongaa kohteen ja tarjoaa sitten kontaktin. Ihmisten ja kaiken lenkillä vastaantulevan bongaustemppua seurasi aina vähän spessumpi palkkio ja kauemmaksi lähteminen. Kaupan parkkipaikka on muuten tähän harjoitukseen hyvä sijainti. Harjoittelun myötä Savun asenne muita kulkijoita kohtaan muuttui ja se pystyy havannoimaan ympäristöään rauhallisemmin.

On hieman eri asia kouluttaa koiraa, kuin opetella kouluttamaan. Se että handlaa teoriassa kouluttamisen perusteet on hyvä alku, mutta  täysin uuden opettaminen erilaisiin tilanteisiin toimivaksi onkin ihan oma projektinsa. Ulkopuoliselle toimintani on varmasti näyttänyt kömpelöltä sähläämiseltä ja sitä se välillä olikin, onhan lenkillä monta muutakin muuttujaa kuin minä ja koirani. Samalla kun yritin saada Savun kokemaan tilanteet turvallisina selvitin sopivaa vahvistetta, yritin ajoittaa palkitsemisen oikein,  pyrin pitämään tilaneet riittävän helppoina jotta koirallani oli mahdollisuus onnistua. Tämän lisäksi kannoin lasta, työnsin rattaita, olin jokseenkin kädet täynnä, joskus enemmän tai vähemmän väsynyt tai ärsyyntynyt loskassa tarpomisesta. Tähän voi vielä lisätä, että joskus ennen lenkkiharjoituksia Savullakin saattoi olla pohjalla stressiä tai väsymystä enemmän kuin jollain muulla kerralla.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niinpä me emme lenkkeilleet kylällä päivittäin. Savu tarvitsi myös palauttavia lenkkejä metässä ja palautuminen arjessa piti mahdollistaa muutenkin. Vastapainoksi stressille ja jännitykselle, koiralla pitää olla mahdollisuus tehdä jotakin rentouttavaa. Eri koirilla tämä näkyy erilailla; Savulle haistelu on erittäin tärkeää, kun taas joku muu koira purkaa stressin mieluummin pureskelemalla.


Yhteenveto

En ole itse mikään taajamaihminen vaan liikun ensisijaisesti metsässä ilman muita ihmisiä. Ei siis sinänsä  pitäisi olla ihme, ettei yllättäen lisääntynyt viikottainen kylällä lenkkeily koiran kanssa mennyt ihan tuosta vain. Isossa kuvassa Savun ongelma oli kuitenkin verrattain pieni ja korjattavissa. Kaikkia koiria voi kouluttaa ja jokainen koira oppii. Se vain vaatii ohjaajalta sen, että opettelee kouluttamaan ja järjestää treenitilanteet siten että koira voi niissä onnistua.

Nopeammin olisimme toki edenneet jos olisin ennen taajamalenkkien aloitusta tiennyt sen mitä tiedän nyt. Taajamalenkit ovat nykyään rentoja ja sujuvia. Koiraohitukset ovat edelleen hankalia ja mielelläni vältän niitä koska se on mahdollista. Kehityksestä huolimatta edelleen on merkittävä ero sillä, onko Savu kanssani kahden vai ovatko lapset mukana. Sallittakoon perhekoiralle kuitenkin lasten turvallisuudesta huolehtiminen kohtuuden rajoissa. 

Nykyään tilanteet joissa Savu aiemmin rähjäsi, menevät ohi huokaisemalla. Savu tarjoaa useimmissa tilanteissa kontaktia ja jos ei, kehun sitä sanallisesti kulkijoiden katselusta. Tämä kehuminen on säästänyt monta haukahdusta ja aiemmin haukkumisen tilalla Savu yleensä vain huokaisee. Se ei enää kilahda mopon äänestä, vaan yleensä ravistelee mopon ohi menemisen jälkeen. Vahvistetiheys ruokapalkkion kanssa on lähes olematon vuoden takaiseen verrattuna. Annan Savulle edelleen nameja kun se selviää aiemmin meille vaikeista tilanteista. Helpompia ohituksia vahvistan sanallisesti kehumalla, joskin sanallista kehumista/sosiaalista palkkaa on pitänyt Savun kanssa vahvistaa nimenomaan ruualla.

On tässä koiraansa kouluttaessa saanut taas kasvaa ihmisenäkin. On helppoa sanoa että ole koirasi puolella. Aina en ollut, vaan kävelin vain muiden mukana - koirattoman lenkkiseuran kanssa minun oli vaikea ehdottaa suunnan vaihtamista.  Oli tyhmää kävellä muita kulkijoita kohti, kun tunnistin kyllä tilanteen josta koirani ei selviä. Näytimme takuulla typeriltä, kun koirani rähjätessä en tehnyt mitään. En saa mitään mielihyvää siitä että vien koirani sille liian vaikeisiin tilanteisiin tai että rankaisisin sitä reaktiosta jolla se yrittää kertoa tilanteen olevan liian vaikea. Vaikka en itse oleta jokaisen vastaantulijan hyökkäävän kimppuumme, Savulle se on ihan aito tunne siitä, että joku uhkaa sen resursseja. 

Sen lisäksi että osaan taas tukea koiraani pikkuisen paremmin, on selkäranka taas vähän vahvempi ja tulee seistyä paremmin omilla jaloillani. Jos minä en seiso koirani puolella, niin kuka sitten? Aina ei ole helppoa, mutta otan tämän kasvunpaikkana seuraavia koitoksia varten. Koska kuka seisoo lasteni puolella, jos en minä?

Toivotan valtavasti tsemppiä muille hihna- tai ohitushaasteiden kanssa puurtaville. Kaikki tsempit ja kehut sinulle, joka olet harjoitukset jo aloittanut ja kenties niissä edistynyt. Vaikka vielä olisi hankalaa, niin ilman omaa ohjaajaa koirasi ei osaisi sitäkään vähää, mitä osaa nyt. Eikä se haasteisiin tarttuva ohjaajakaan mitään oppisi, jos ei opeteltavaa olisi.

Aurinkoisia ja onnistuneita ulkoiluja teille!

08 huhtikuuta 2022

Pentukoiran retkiharjoitukset

Kaupallinen yhteistyö: ILOMME:n kanssa

Tällä hetkellä omassa arjessa pentukoiran retkitaitojen harjoittelu on ajankohtaista, joten kokosin joitain asioita tähän postaukseen. Ajan myötä tieto ja oma osaaminen on lisääntynyt, vaikka opeteltavaa riittää toki loppuelämäksi. Aina en ole osannut ottaa montaakaan asiaa huomioon, saati että mieleeni olisi tullut opettaa taitoja ennen varsinaista retkeä. Onneksi aina voi oppia uutta ja työstää sekä omaa että koiran asennetta - ja nykyään suosittelen harjoittelemaan retkellä hyödyllisiä taitoja jo ennen retkeä 😊

On aina koirakkokohtaista mitä taitoa pidetään tärkeimpänä, mutta itselleni koiran tärkein retkitaito on taukoilu; käyttäytyminen nuotiopaikoilla ja telttailualueilla. Harjoittelen toki erilaisia kulkemistaitoja koiran kanssa myös (esim. portaat, takana kulkeminen jne), mutta hermoni eivät juurikaan kiristy vaikka hihnassa oleva koira vähän poukkoilisi intoillessaan. Tietysti hihnassa kulkeminen ja jonkinlaiset ohitustaidot kannattaa harjoitella haltuun ennen, kuin suuntaa koiran kanssa retkelle turistirysään.

Lue myös: Koiran varustelista retkelle

Loimu on harjoitellut retkeilyn perusteita niin kotipihassa, kuin lähimetsässä. Laavuilla ja nuotioillakin on käyty, mutta vilkkaisiin retkikohteisiin emme ole vielä pennun kanssa matkanneet. Koira kuin koira osaa useimmiten kävellä eteenpäin, tai Loimun tapauksessa juosta. Sen kanssa retkiharjoittelu onkin painottunut eritoten taukohengailuun, josta kirjoitin muutaman huomion.

Ennen taukoharjoituksia tulee miettiä itselleen tavoite. Mikä on se lopputulos, jota toivot? Mitä haluat koiran tauolla tekevän tai olla tekemättä? Kuinka kauaksi koiran voi jättää tauolle odottamaan tai miten lähellä ruokia se pystyy olemaan rauhassa? 

Loimun tavoite on tulla yhtä taitavaksi retkikoiraksi kuin Savu. Tämä on aika kova tavoite, sillä Savu kulkee retkillä poluilla eikä ohita ketään pyytämättä, se ei vedä hihnassa juuri ikinä ja se ei varasta taukopaikalla ruokaa, vaikka lapsi laskisi voileivän sen nenän eteen. Loimulla on vielä hiukan matkaa tällaiseen lopputulokseen, mutta yrittänyttä ei laiteta 😅

Taukohengailua olemme harjoitelleen luonnossa ihan vain olemalla. Koirat ehdollistuvat ympäristövihjeisiin nopeasti ja esim. metsä voi tarkoittaa usealle koiralle juoksemista. Loimukin mielellään rallattaisi maastossa täysiä kaiken aikaa. Välillä olenkin vain istahtanut metsään ja jäänyt oleskelemaan. Aluksi Loimulle oli hyvin vaikea asettua ja aloinkin ottamaan sille rustoluun mukaan puuhasteltavaksi. Muutaman hengaustreenin jälkeen Loimu tulee lähelleni istumaan huomatessaan minun laskevan repun maahan. Aina Loimulle ei ole rustoluuta mukana, mutta saman asian on ajanut namien etsiminen maasta.

Kun Loimun mielentila on hieman rauhallisempi, olen vahvistanut kaikkea rauhallisuuteen viittaavaa esim. huokaisu, maahan meneminen tai muu rentoutumiseen viittaava ele. Loimu ei tietenkään pysy vielä kauan paikallaan, eikä tarvitsekaan. Tässä vaiheessa meillä on tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman rauhallinen mielentila Loimulle. On toki ollut hienoa huomata, kuinka se on alkanut tarjota paikallaan pysymistä ja myös makaamista.

Takapihalla retkitaitoja harjoitellessa Loimulla on ollut mukana myös sen oma taukomatto.  Taukomatto on Loimulle jo aika tuttu juttu, siihen se menee samantien makaamaan. Taukomatolta alkavat Loimun kaikki treenit niin hallilla, kentällä kuin olkkarissakin ja siihen on heti ensi viikoista alkaen ladattu arvoa - mahdollisimman rauhallisessa mielentilassa.

Jatkamme taukoharjoituksia arjessa ja retkillä, vaihdellen erilaisia häiriöitä ja lisäten helpossa ympäristössä pikkuhiljaa kestoa pysymiselle, sekä etäisyyttä. Toistaiseksi olemme retkeilleet siten, että olen voinut olla Loimun lähellä sen taukoillessa. Näin olen pystynyt myös palkitsemaan sitä riittävän tiheästi. Jos Loimu on lähtenyt taukomatolta pois tai muutoin ollut touhukas silloin kun minä olen halunnut sen taukoilevan, en ole tehnyt asialle tavallaan mitään. Mikäli koira ei suoriudu harjoituksesta halutulla tavalla, tulee tehtävää helpottaa. 

Polulla takana kulkemista olemme ehtineet harjoitella vasta hieman ja videolla näkyy pari klippiä toiselta treenikerralta. Mitään taitureita emme tässä asiassa vielä ole, mutta alkutaipaleen videota voi verrata myöhempään. En tietenkään vaadi Loimua kävelemään koko lenkkiä takanani, mutta lenkin alussa tai lopussa olen ottanut pienen harjoitustuokion jossa Loimu kulkisi takana. Vielä tämä vaatii paljon palkkaamista, sillä Rakettikettu kulkisi mielellään edellä. Takana kulkemiseen on tarkoitus opettaa sanallinen vihje, mutta toivon Loimun myös oppivan polut vihjeeksi takana kulkemiseen ja polulla pysymiseen.

ILOMME koira-arki kategoriasta löytyy paitsi retkeilyyn suunnattu kurssi, myös kursseja koiran perustaitojen harjoitteluun. Kaiken ILOMME materiaalin saat käyttöösi tästä linkistä ja koodilla koiriamaalta_ILOMME2022 vuosipaketin hinta on 90€. Kaikki jo oleva ja vuoden aikana tuleva kurssimateriaali on käytössäsi vuoden ostopäivästä alkaen.

Hihnassa Loimu on melkoisen vauhdikas kulkija ja toki niin retkiä kuin arkea ajatellen sitäkin on syytä harjoitella. Takana kulkemisen lisäksi olen palkinnut Loimua hihnan kiristymisestä. Tämä voi tällaisenaan kuulostaa hullulta, mutta tavoitteena on saada koira löysäämään hihnaa itse. Ja näin on jo käynytkin; kun hihna kiristyy, Loimu kääntyy itse takaisin päin ja malttaa taas tovin kulkea hihna löysemmällä. 

Telttailemaan emme ole vielä päässeet, mutta heti kun lumet sulavat harjoittelemme sitäkin. Teltassa rauhoittuminen korostuu, sillä siellä ei kertakaikkiaan voi riehua vaan olisi suotavaa nukkua. Toivottavasti jo toukokuussa saadaan teltta pystyyn ja harjoitukset käyntiin. Luvassa on ilman muuta videota siitä, miten meidän telttailu lähtee sujumaan tai ei sujumaan.

Taukoilusta raportoin myöhemmin lisää. Tämän hetkiseen vaiheeseen olen kuitenkin jo tosi tyytyväinen. Loimu ehti varastaa jokusen kerran lasten eväät, kun taas nyt se voi olla tauolla vapaana vaikka lapset söisivätkin. Toki Loimua pitää vähän joka välissä palkita siitä, että se malttaa jättää lasten eväät rauhaan. Lopputulosta ajatellen on kuitenkin helpompi opettaa Loimulle yksi taito jonka sille haluan sen sijaan, että Loimua pitäisi koko ajan vahtia ja ohjeistaa.

Uskon että pikkuhiljaa Loimun itsehillintä ja maltti harjoitellessa kehittyvät ja jo ensi vuonna sen kanssa voi taukoilla omalla väellä varsin rennosti. Vielä voileivät houkuttavat Loimua sen verran, etten minä tohdi selkääni kääntää 😆

Onnistuneita retkiharjoituksia teille!

28 tammikuuta 2022

Tammikuun treenikooste

 


Ja näin on loputtomalta tuntunut tammikuu aivan loppusuoralla, siistä on treenikoosteen aika. Alkujansa pohdin että mistä edes kirjottaisin, kun eihän me mitään treenattu. Toki puolitoista viikkoa menikin vähän masistellessa ja tekemättä mitään Loimun ripulin vuoksi, mutta ennen ja jälkeen sitä on kyllä treenattu varsin aktiivisesti.

Savun kanssa osallistuimme myös Jaana Pohjolan Reaktiiviset ryhmässä koulutukseen, sen lisäksi käytiin Canisportilla tokovalkussa ja siihen perään vielä OT-tokoryhmän ensimmäiset treenit. Ennätettiin myös kahdesti rallytokon ratatreeneihin ja näiden lisäksi on käyty hallilla itsenäisesti sekä piiperretty keittiössä kaikkea mitä keittiössä voi treenata. Joten toimettomuus on täysin väärä sana tammikuutta kuvaamaan - myönnän kyllä että liikuttiin varmasti vähemmän kuin koskaan... Lenkkimotivaatio oli vähän hukassa, eikä taidettu kiertää kympin lenkki kuin kerran. Jokapäiväistä noin kolmen kilometrin kävelyä en laske liikunnaksi, jos joku nyt ajattelee että ei olla kotipihasta poistuttu lainkaan 😅 Mutta huomattavasti normaalia vähemmän on liikuttu syistä x, y ja z. Valoisat illat tekisivät paljon!


Tokoon keskityttiin etenkin tokovalkussa ruudun merkeissä. Omatoimisesti tein Savun kanssa hyppynoutoa, johon oon vinoa perusasentoa lukuunottamatta ihan super tyytyväinen! Perusasentoihin tuloja kapula suussa täytyy tehdä vielä erikseen, samoin perusasennossa kapulaan tarttumista ensimmäisenä. Liikkurointitreenit tokossa meni tosi kivasti ja selkeetä kehitystä on havaittavissa. 

Keittiössä ollaan treenattu etenkin asentoja ja niiden vaihtoa, kaukoja ja jääviä ajatellen. Harjoittelu on ollut hiukan tahmeaa kun en ole ihan satavarma vielä tekniikasta. Eniten oon keskittynyt vihje-erotteluun ja käsimerkkien häivyttämiseen. Tekniikkaakin on helpompi hioa, kun koira tietää paremmin mitä siltä pyydetään. Liikkeestä istumista alettiin harjoitella jo hallillakin, mielestäni ollaan päästy kivasti alkuun.

Rallytokoa tehtiin muutaman ratatreenin verran, sekä etenkin ihmishäiriö näkökulmasta. Savu on rallykokeissa karkaillut tai "melkein karannut", joten ollaan tehty meille hankalia liikkeitä ihmisten lähellä. Etenkin ohjaajan ympäri kiertäminen ja saksalainen täyskäännös ovat olleet niitä, mistä Savu singahtaa haukkumaan lähimmän ihmisen. Ja ai ettien että miten hyvä fiilis on, kun Savu tekee annetun tehtävän karkaamatta! 😍 Jatkamme parin minuutin tehotreenejä kauppojen parkkipaikoilla, sekä tietysti kimppatreeneissä. Muutoin rallytokoliikkeet jäivät vähän vähemmälle, ne kun ovat hallussa kohtalaisesti.

Vetotreenit jäivät tänä talvena tosi vähäisiksi, laskin että varsinaista vetoa tuli maksimissaan 10km 😂 No toki veto ei meidän päälaji olekaan, saati ainoa liikuntamuoto. Potkukelkka hajosi heti ensimmäisellä vetolenkillä, sitten tie suli, tuli hiekotus, oli super liukasta, loskaa, jäälle aurattu reitti jatkuvasti ummessa jne. Lisäksi pieni motivaatio- ja aikapula, kun yksin vetäminen on meillä vielä pelkkää harjoittelua eikä varsinaista vetämistä. Lapsetkin ovat taas isompia kuin vuosi sitten, eikä Savu jaksa vetää täyttä ahkiota. Pikkuväki ei vielä vuorottele kovin taitavasti, joten heidän kanssaan vedeltiin pätkiä vain pari kertaa. Vetohommiin laskee yhden jos toisenkin mielenkiinto sitä parkumista kuunnellessa 😆 Josko ensi talvena saa Loimunkin valjaisiin ja sitä myötä valjaiden kiinnityksen kelkkaan korkeammalle. Tämän hetkiset valjaat eivät ole ihan ykkösvalinta ahkion vetämiseen, mutta toki parempi kuin ei mitään ja meidän vähäiseen käyttöön ihan jees.

Käsittelytoimia treenattiin harjaamisen, kynsien leikkaamisen ja valjaiden pukemisen merkeissä. Savu ei näistä mistään vieläkään tykkää ja etenkin valjashommat tuntuu junnaavan kuin paikallaan. Vaan niin tuntui kynsitreenitkin junnaavan vaikka nyt yhtenä päivänä leikattiin treeneissä ensimmäinen kynsi 😍 Jatkamme siis harjoituksia, sillä omaehtoisen käsittelyn treenaaminen on vähentänyt Savun vastustelua merkittävästi myös niissä tilanteissa, kun turkki on pakko harjata tai kynnet leikata.


On ollut erittäin virkistävää vaihtelua aloittaa treenit ihan alusta pikkupennun kanssa. Vaan kyllä sitä tuntee samalla itsentä tyhmäksi ja osaamattomaksi, kun vanhasta tottumuksesta heittää koiranpennulle namin, joka ei saa sitä kiinni eikä osaa lähteä myöskään etsimään maahan pudonnutta namia. Ylipäänsä tuntui että ensimmäiset pari viikkoa Loimu yritti syödä pääasiassa vihkisormukseni eikä avokämmenellä olevia herkkuja 😂 Nyt meillä on jo aika kiva yhteinen sävel, enkä minäkään tunne itseäni enää niin kömpelöksi. Loimu on ihan hurjan nopea oppimaan ja potentiaalinen kaikkeen. Ollapa itse vielä taitavampi niin tuosta pennusta olisi varmasti vaikka mihin. On sitä jo jokunen kommentoinut, että erottuu kultakimpaleena monien muiden joukosta. Eli kelpaa aloittaa harrastusura tämän rakettiketun kanssa!

Palkkasignaalit otettiin harjoitteluun heti aluksi. Naksuttimen äänestä seuraa aina nami, samoi "jes" tarkoittaa ruokaa. Leluun hyökätään heti kun kuuluu "oke" ja syliin tullaan kun kädet ovat levällään ja lässytetään "vau" Loimu leikkii hyvin ja vaihtaa jo hienosti lelulta namille ja namilta lelulle. 

Istumista Loimu on tarjonnut alunpitäen tosi helposti, joten sitä aloin vahvistaa samantien. Loimu tuleekin kertomaan asioitaan ensisijaisesti istuen, paitsi jos se jo pursuaa riemua ja intoa niin hyppien. Mutta hienosti Loimu on tarjonnut istumista niin hallilla kuin klinikallakin! Istumiseen on myös liitetty jo vihje, jota nyt yleistetään eri ympäristöihin. Maahanmenoa alettiin harjoitella myös, mutta siihen ei ole vielä vihjettä.

Perustemppuna on myös harjoiteltu käsikosketusta jonka Loimu hoksasi nopeasti. Myös tasapainotyynyyn on ehditty muutaman viikon aikana tutustua.

Taukokäytöstä olemme harjoitelleet muutaman kerran ja ai että miten taitava pentu! Koska haluan tulevaisuudessa treenata kahta koiraa samalla hallikerralla, on rauhallinen taukoilu aivan välttämätön taito. Loimulla ei ole tähän minkäänlaisia luontaisia taipumuksia, sillä se kiljuu ja sinkoilee ympäriinsä kentän laidalla odotellessa. Kokeilin kerran ja totesin etten kokeile toiste, vaan nappaan hallille aina jonkun apulaisen pentuvahdiksi mukaan jos aion treenata Savuakin oikeasti 😁

Nyt Loimu osaa tarjota häkkiin menemistä ja siellä makaamista. Ollaan samaan yhteyteen harjoiteltu myös luopumista niin, että pidän nameja avokämmennellä syöttäen niitä samalla Loimulle. Vähän vanhempi variaatio luopumisesta on se, että nami on nyrkissä ja koira saa sen lakattuaan tavoittelemasta namia. Loimu on niin nopea ja temperamenttinen että sen kanssa mielelläni välttelen kaikkea turhaa turhaumaa ja tämä toisenlainen luopumistreeni onkin tuntunut oikein hyvältä. Loimu pystyy jo sekunnin pari malttamaan, tai jo hieman vetäytymään nähdessään namin ja tämän jälkeen se saa tietysti heti palkkion.

Käsittelytoimia olen tehnyt vähän laiskasti, pari kertaa on harjoiteltu valjaiden pukemista. Nyt on ehdottomasti ryhdistäydyttävä, sillä Loimu on jo kertonut inhoavansa kaikkea kiinnipitämistä, pukemista ja tassujen tutkimista. Loimu onkin ensimmäinen koirani, jolle tajuan opettaa näitä toimia jo pentuna. Ei vasta sitten, kun minulla on aikuinen koira jota ei voi käsitellä ilman valtavaa rimpuilua. Raportoin videoin ja kommentein käsittelytreenien etenemistä tänne. Tavoitteena on siis hoitaa esim. valjaiden pukeminen ja kynsien leikkaaminen niin, ettei Loimu halua vastustella.

Ihan aikaan saava tammikuun pienestä kankeudesta huolimatta.

10 tammikuuta 2022

Reaktiiviset ryhmässä -koulutuspäivä

Lauantaina osallistuin Savun kanssa Canisportilla järjestettyyn Jaana Pohjolan "Reaktiiviset ryhmässä" koulutuspäivään. Keskustelu koiran reaktiivisesta kääntyy helposti siihen että reaktiivinen koira on kiihkeä kaikkeen ja rähjää kaikelle. Tai toisaalta katsoen, "tämä koira on niin reaktiivinen ettei siitä ole tähä/tuohon". Äkkiseltään Savu ei istu kiihkeän koiran kuvaukseen, mutta reaktiivisuutta on sen reagointi jännittäviin ihmisiin. "Millainen on reaktiivinen koira?" artikkelin voi lukea tämän pohjaksi tai lisäksi.

Savu reagoi haukkumassa etenkin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja havaintojeni mukaan paikallaan seisovat ja meitä tuijottavat ovat Savulle vaikeimpia. Savu toki haukahtaa herkästi ja jos se ei pääse riittävän kauas sitä jännittävästä kohteesta se alkaa haukkua vähäisemmistäkin ärsykkeistä. Koesuoritukset ovat jos ei kokonaan niin osittain kosahtaneet siihen, että Savu reagoi kentällä seisovaan liikkuriin tai tuomariin. Savu ei välttämättä heti hauku, vaan saattaa suorittaa annettuja tehtäviä hitaammin ja jäykemmin - tai tehtävästä riippuen tilanne leviää käsiin ja Savu säntää haukkumaan.

Koulutuksessa saimme hyödyntää sekä rivissä istuvia että yksittäin seisovia ihmisiä. Olennaista oli (jonka usein unohdan) että palkkaan Savun poispäin jännittävästä kohteesta. Pelkän lähestymisen lisäksi teimme ihmisten lähellä Savulle helppoja tehtäviä. Olen positiviisesti yllättynyt, miten selvisimme saksalaisesta täyskäännöksestä lähellä ihmisiä, kun se on ollut yksi niin 2karkaamisriski" liikkeistä. Nytpä on työkaluja omatoimitreeneihin ja toivottavasti säännöllisemmin ihmisiäkin.

Koulutuspäivä oli itsellenikin hyvä harjoitus. Jos on vähän vaikea nimetä haasteita julkisesti, niin muiden katsellessa koiran leikittäminen vasta vaikeaa onkin. Ensimmäiset palkkauksenikin olivat tasoa kuiskaus tuulessa ja nami 😂 Heti kun sain kasattua hermoni paremmin, Savukin leikki hyvin ja lähti ylipäänsä innokkaammin mukaani. Ja varmasti kuuli palkkasanat myös, toisin kuin aluksi. Taisi jossain määrin jännittää ohjaajaa enemmän kuin koiraansa.

Savu oli koko treenin tosi hyvässä mielentilassa, eikä haukkunut oikeastaan yhtään (en laske paria ääniaaltoa mitkä vain kävelivät koiran suusta pihalle). Tämä jo itsessään on tosi palkitsevaa, mutta myös se että Savu tarjosi ihmisten lähellä kontaktia. Ja silloin kun Savu katsoi ihmisiä, se katsoi niitä hiljaa. Olisin halunnut ehtiä treenaamaan näitä asioita kaupan parkkipaikalla enemmän ja useammin, mutta selvästi vähäinenkin panostus on tuonut edistystä!

Kummasti koira ja ohjaaja oppivat uutta, kun vain viitsii tarttua toimeen. Täytyy ottaa eilen saadut vinkit käyttöön omatoimitreeneissä ja jakaa niistä videoita vaikka muillekin. Ei Savu sentään maailman aina koira ole tämän haasteen kanssa.

20 lokakuuta 2021

Näin opetin noutokapulan pidon

Kuva c. Hanna Vorne

Vihdoin noutokapulan pito tuli koevalmiiksi ja suorituksemme oli viime kokeessa kymppi. Uskallan siis kirjoitella tarinan siitä, miten tähän vaiheeseen kaikkien vaikeuksien jälkeen päästiin. Jospa joku osaa tämän myötä välttää ne sudenkuopat jotka minä itselleni kaivoin.

Savun ollessa pikkupentu palkkailin sitä satunnaisesti tavaroihin tarttumisesta ja aioin opettaa kapulan pidon oppikirjan mukaan naksutellen. Kun sitten aloin harjoitella kapulan pidon opettamista, päädyin kiireen ja sosiaalisen paineen alla pitämään kapulaa väkisin koiran suussa. Ja se siitä yhteistyöstä sitten. Savu suhtautui minuun epäluuloisesti ja kapula myrkyttyi niin että jos otin sen käteeni, koira poistui toiseen huoneeseen. Joku voisi sanoa että onpa herkkä koira. Minäpä sanon asian niin, että koira on rehellinen ja ohjaaja osaamaton.

Keskustelujen pohjalta tiedän, että moni kokeneempi neuvoo aloittelijoita edelleen "auttamaan koiran alkuun" siten, että kapula työnnetään suuhun ja pidetään siellä. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa vähän idiootilta, eikä tarvitse olla edes kaksimielinen. Olkoonkin että kyse on koirasta ja noutokapulasta.

Mokani jälkeen sukellettiin syviin vesiin ja pitkään aikaan en tehnyt kapulan kanssa mitään. Yleisimmät vinkit "naksuttelet vain" tai "annat sen tarjota", eivät auttaneet tilannetta ja ovat muutoinkin ympäripyöreitä "neuvoja". Savu lähti huoneesta pois, jos otin kapulan käteen. Sillä lähtökohdalla on todella vaikea odottaa, että koira tarjoaisi jotakin toivottavaa toimintaa kapulaa kohtaan. Koko tehtävän opettaminen ärsytti minua koska en osannut ja omasta tunnetilasta oli todella vaikea päästä irti. Savun tunnetila ei ehkä ollut kiukkua, mutta jotakin kurjaa kuitenkin. Sitä olisi pitänyt työstää pikimmiten, mutten voinut oman murjottamisen vuoksi. Hetkellisesti oikeastaan luovutin koko kapulan pidon suhteen, niin vaikeaksi tehtävä oli muuttunut.

Lopulta kului kokonaiset pari vuotta ilman, että minkään noutoesinehommien eteen oltaisiin tehty mitään. Koska en tiennyt mitä tekisin, päätin olla tekemättä mitään jotta en entisestään pahentaisi tilannetta. En halua liioitella tilanteen vakavuutta, mutta ongelmasta keskustelin myös muutaman ammattilaisen kanssa, eikä Savun kanssa kyseessä ollut mikään läpihuutojuttu. Olisi ehkä ollut, jos en olisi rapauttanut koiran turvallisuuden- ja hallinnantunnetta noutojuttujen alkutaipaleella.

Harjoittelimme muita juttuja ja minä syvensin osaamistani kouluttamisen suhteen. Perehdyin tarkemmin siihen, miten pieniksi paloiksi tehtävät voi opetusvaiheessa pilkkoa. Yritin opetella tulkitsemisen sijaan havainnoimaan koiraa ja muutin hiukan treenin kulkua Savun aloitteellisuuden suhteen. Kehitin osaamistani kaikenlaisten tukitaitojen ja starttinappuloiden suhteen, jotka olen kokenut harrastamisessa hyödyllisiksi.

Tänä vuonna minä päätin, että on aika ryhdistäytyä. Nyt tai ei koskaan, pitäisi ryhtyä toimeen. Suunnittelin treenit parhaan taitoni mukaan huolellisesti ja opin matkalla lisää. Onnistumisia, turhautumista, takapakkia, harppauksia, malttia ja etenemistä. Lopulta koko ajan järjestermällisemmäksi muuttunut treeni ylsi siihen, että Savu tarttui iloisena puiseen noutokapulaan pitäen sitä määrätyn ajan suussaan - myös kokeessa. 

Mitä siis käytännössä tein?

Toivon että seuraava treenien purku antaisi ideoita lukijalle, joka ehkä painii kapulaongelmien kanssa itsekin. Vinkkini ja oivallukseni palvelevat parhaiten niitä, joiden koira ei tahdo tarttua kapulaan millään. Suurta osaamista minulla ei ole esimerkiksi kapulan mälväämisen tai pureskelemisen suhteen, mutta kiinnittäisin silloinkin huomiota koiran mielentilaan ja ottaisin pienen aikalisän pohdiskelulle.

Leukakosketus vahvaksi

Opetin Savun alkeissa junnaavan leukakosketuksen mahdollisimman vahvaksi. Menin sieltä mistä aita on matalin, ja syötin Savua kuin liukuhihnalta sen pitäessä leukaansa kädelläni. Halusin varmistaa tällä sen, että tehtävä lähtisi hyvin alkuun ja Savu oivailtaisi idean. Jokunen leukakosketusharjoitus näkyy videollakin. Olennaista on, että koira painaa leukaansa käteesi, ei niin, että sinä painat koiraa.

Oheistemput tarttumiseen

Piti rikkoa kaavaa oikein huolella ja saada Savu tarttumaan johonkin suullaan, ilman että harjoitus muistuttaisi lainkaan noutokapulaan tarttumista kädestäni. Niinpä touhusimme pyykkien kanssa avonaisen pyykkikoneen vieressä. Aluksi palkitsin Savua ihan kaikesta pyykkeihin koskemisesta, mutta lopulta kannustin sitä vähän repimään sukkia. Kannustin siis hieman riehuttamalla Savua, kuten leluilla leikittäessä. Niin Savu sitten tarttui varovasti sukkaan ja siitä seurasi valtavat bileet. Pikkuhiljaa harjoitukset etenivät ja Savu alkoi ihan kiskoa vaatteita pyykkikoneesta ulos. Tästä luonnollisestikin sai palkkiota tiuhaan ja paljon.

Noutoesineenä tiskirätti

Kun leukakosketus oli temppuna vahva ja tekstiileihin tarttuminen mielekästä, yhdistin nämä tiskirätin pitämiseen. Savu nosti tiskirättiä ensin maasta, josta palkitsin sitä välittömästi. Yritin saada Savun nostamaan tiskirätin käteeni, mutta se pudotti rätin aina ennen leukakosketusta. 

Sittemmin pyysin Savun ensin leukakosketukseen ja tarjosin sen jälkeen rullalle teipattua rättiä. Palkitsin Savun heti, kun se hiukankin tarttui rättiin. Parin treenikerran jälkeen päästiin siihen, että Savu piti rättiä suussaan ja nojasi leukansa käteeni. Seuraava askel oli, kun aloin irrottaa kättä Savun leuan alta. Ihan pieni paineen kevennys ja heti palkitsin. Mikäli laskin käteni nopeasti ja kokonaan pois, Savun leuka aukesi kuin se olisi tipahtanut saranoiltaa. Siispä tehtävän kanssa edettiin hyvin rauhaksiin, jotta rätin pudottelu ei vahvistuisi liiaksi.

Puurimaan tarttuminen ja noutokapulaan tutustuminen

Jatkoin treeniä leukakosketuksen avulla aivan kuten tiskirätin kanssa, mutta tarjosin rätin tilalla puurimaa. Ja kas kummaa Savu tarttui rimaan, josta palkkasin sen samantien odottamatta mitään epäröintejä tai jatkotoimia. Vähitellen leukakosketuksesta päästiin ja Savu vain puri kapulaa joka oli kädessäni.

Puinen noutokapula otettiin treeneihin mukaan jännityksellä. Palkistin Savua sen nostamisesta maasta ja siihen tarttumisesta kun pidin kapulaa kädessä. Heitin palkkion usein poispäin kapulasta, sillä Savu oli kapulan kanssa hieman epäileväinen. Harjoittelimme kapulaan tarttumista myös niin, että Savu sai valita kahdesta kapulasta mieleisemmän. Valinta osui sekä sorvattuun että ohjatun noudon kapulaan, eli ilmeisesti kapulan painolla ei ollut suurempaa merkitystä.

Pidin onnistumisen mittarina Savun heiluvaa häntää ja niinpä rimaa täytyi nostaa todella pikkuhiljaa. Järjestelmällisen kahden viikon jälkeen Savu osasi tarttua kapulaan ja pitää sitä suussaan joitain sekunteja ilman, että pidin kättä sen leuan alla.

Varmuutta pitoon

Kun kapulan pito onnistui keittiössä helposti, siirryimme ulos. Uusissa paikoissa Savu tienasi palkkion heti kapulaan katsomisesta. Hyödynsin jännittävät tilanteet tarjoamalla Savulle kapulaa ja palkitsemalla sen heti kapulaan tarttumisesta tai sekunnin pidosta. Leikittämisellä sain Savuun vauhdikasta draivia ja siten se tarttui myös kapulaan kovemmin ja rohkeammalla asenteella.

Lukuiset kapulaharjoitukset leikkipuiston vieressä, kaupan parkkipaikalla sekä treenikentillä alkoivat tuottaa tulosta. Harjoittelimme liikkuroituna kapulan pitoa, sekä pieniä häiriöitä esim. että tartuin kapulaan tai heilutin kättäni ilman, että Savun kuuluisi reagoida näihin sen kummemmin. 

Ohjaajan oivalluksia

- Kontakti starttinapiksi. Etenkin ulkona tarjosin kapulaa Savulle vasta kontaktin jälkeen. Mikäli Savu ei ottanut kapulaa lainkaan suuhunsa, tulkitsin tilanteessa jonkun olevan vinksallaan ja jätimme kapulatreenin siltä kerralta pois. Haluan kunnioittaa koirani mielipidettä, sillä olenhan jo kertaalleen sen sivuuttanut kurjin seurauksin.

- Vaihtoehtoisia kapuloita ja tehtäviä. Savun innokkuutta nostaa kapula maasta tuntui lisäävän se, että se sai valita useasta eri kapulasta mieleisen.  Välillä laitoin maahan myös kosketusalustan. Palkkion sai sekä alustaan koskemisesta että kapulaan tarttumisesta ja tämä lisäsi omaehtoisia kapulaan tarttumisia merkittävästi.

- Palkkioihin panostamista. Koska en halunnut koulutuksen epäonnistuvan motivaation suhteen, olen viskellyt kumihanskat kädessä raakaa jauhelihaa pitkin keittiön lattiaa. Mitä sitä ei koiramussukkansa treenin eteen tekisi. Kapula pysyy todennäköisesti aina tehtävänä, josta saa vähän spesifimpää palkintoa. Toistaiseksi myös märkäruoka ja lihapullat toimivat yhtä kivasti, kuin raaka liha.

Järjestelmällisen mutta maltillisen harjoittelun myötä liikkeestä tuli koevalmis ja niin se sitten kokeessa onnistuikin. Savu suhtautui kehässä kapulaan niin innokkaasti että hyppäsi oikein liikkuria vastenkin. Itsellä meinasi tulla tippa linssiin, kun jännittävässä tilanteessa Savu tarttui kapulaan ja piti sitä mallikelpoisesti vaadittavan hetken. Toisille pikku juttu, mutta meille valtava erävoitto joka tuntuu jopa uskomattomalta. Koira, joka vielä vuosi sitten häipyi paikalta minun tarttuessa kapulaan, lähtee nyt innolla mukaan ja pitää kapulaa suussaan häntä heiluen.

Vaikka mieluusti vain pyyhkisin historiasta virheeni ja epännistumiset, olen tavallaan tyytyväinen että tuhosin kapulan pidon alkutaipaleen perusteellisesti. Syvälle juurtuneen ongelman purkaminen ja liikkeen kokonaan uudelleen rakentaminen haastoivat ja opettivat enemmän kuin heti alkutekijöissä onnistuminen. Teknisestihän johonkin tarttuminen ei ole koiralle vaikeaa, Savukin kantaa keppejä ja leluja sujuvasti. Sen sijaan toisen tunnetilan ja asenteen muuttaminen jotakin asiaa kohtaan vaatii oikeasti valtavan muutoksen ensin itseltä - mutta on tämä palkitsevaa! Kenellekään en tosin toivo samaa työmaata, vaan kannustan jokaista ottamaan aikalisän siinä vaiheessa kun tuntuu houkuttelevalta oikaista tai vähän painostaa koiraa.

Videoin lähes jokaisen treenini kapulasavotasta ja lähetin välivaihevideoita ystävilleni. Lisäksi saatoin palata perusteellisesti tarkastelemaan viime viikon treeniä sekä havainnoimaan omaa toimintaa ulkopuoleltani. Suosittelen treenien kuvaamista kaikille, mutta etenkin muille yksintreenaajille.

Alla olevaan alle parin minuutin videoon tiivistin meidän noin puoli vuotisen savotan, eli reilusti yli sata treeniä aiheeseen liittyen. Video ei ole mitään opetusmateriaalia, se sisältää virhearvioita ja ohjaajan töppäyksiä. Ajatukseni on, että lukija voi videolta havainnoida näkemäänsä. Jos jokin on aivan epäselvää, niin kysy ihmeessä. Toivon, että video voisi ehkä rohkaista tai jopa inspiroida niitä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.

Jos koiran tunnetila kapulaan (tai mihin tahansa muuhun treeniin) liittyen on myrkyttynyt, niin ei hätää. Sen saa korjattua, mutta se vaatii ohjaajalta huomattavasti enemmän kuin että kapulan pidon olisi opettanut heti alunalken koiraa kunnioittaen. 

Savu on minulle aivan just täydellinen koira. Minä näen sen rehellisenä ja reiluna koirana, joka on pitänyt minut nöyränä ja avoimena uuden oppimiselle. Savua ei voi huijata tai manipuloida, sen kanssa ei voi oikaista tai kiirehtiä eikä sitä varsinkaan voi painostaa tai pakottaa. Savun osoittama kultainen keskitie on aika kapea, joten olen todellakin joutunut haastamaan itseni ja kehittymään huolellisuuden osa-alueella joka ei ole vahvuuteni. Mutta kun kuljemme tuolla keskitiellä optimaalisilla aineksilla, koirani loistaa ja minä tunnen pientä ylpeyttä onnistumisesta.

Toivotan jokaiselle motivaation täyteisiä treenejä ja avointa mieltä omien näkemysten haastamiselle. Koirasi on paras valmentajasi.