23 helmikuuta 2023

Talviretkiä ja Hevonkuusen tunnelmia

Taas on viime viikot tarjoilleet ihan kaikenlaista talvikeliä, niin ettei kameransa kanssa perässä pysy. Saati että mitä sitä pukisi pikkuväelle ja kulkeeko se ahkio nyt vaiko eikö. Mutta ulkoilusta ja retkistä niin lähimetsään kuin Hevonkuusen retkeilymetsään on nautittu. 

Helmikuun alussa meillä oli yllä olevassa kuvassa näkyvä Myykin hoidossa. Ihan muuten vaan siis, ei isäntäväkensä missään matkannut. Myy toikin mukavasti terrierimäistä särmää arkeen. Muistin taas miten tarmokkaasti se havittelee ruokaa ja eiköhän terrierinpuolikas jälleen yllättänyt taidoillaan. Myy onnistui hyppimään yöaikaan treenihupparini alas henkarista ja kun taskussa ei enää ollut ruokaa, söi Myy treeninamien makuiset kankaat. Taskussa oli Myyn pään mentävä reikä vetoketjun viereen asti ja taskun etupuoli oli pientä reikää täynnä. Korjausyritys osoittautui työlääksi, enkä todellakaan saanut hupparia enää käyttökuntoiseksi treeneihin. Johan se muutaman euron kirppishuppari olikin useamman vuoden käytössä.

Jostain syystä naisten mallin hupparit ovat aina mallia nakinkuori. Taisi olla vanhakin huppari miesten oikeasti, tai muutoin vain paremman mallinen. Aikani nettikauppoja (ja Toria) selattua, päädyin valitsemaan miesten mallin hupparin. Ei kiristä ja taskut ovat riittävän isot narupallolle ja nameille. Ensi viikolla pääsee testaamaan uutta hupparia ihan treeneihin asti.


Lähimetsäämme on nyt talven aikana harvennettu ja kaadettu. Tämä vaikuttaa nyt hieman lenkkireittien ja ulkoilupaikkojen valintaan, sekä myöhemmin tänä vuonna sienien ja marjojen keräämispaikkoihin. Vaan onneksi on nättiä metsää edelleen jäljellä, kun vain kävelee vähän eri suuntaan. Pikkuväkikin jaksaa ja haluaa kävellä jo paljon enemmän kuin vuosi sitten ja odotan kesäretkiämme innolla.

Retkitaidoissa myös Loimu alkaa olla ihan Savun veroinen ja koko jengin kanssa seikkailu metsissä onkin lataavaa. Yleensä, ei aina, sillä onhan minulla siinä aika paljon vahdittavaa samalla. Pääsääntöisesti kun eteisestä päästään hikoilemasta, sekä koirat että lapset pursuavat riemua maastoon pääastessä.


Yhden lauantai illan kävin viettämässä Hevonkuusessa koirien kanssa. Hevonkuusen laavu on ihan uskomattoman kaunis lyhdyin valaistuna, valokuvaajan unelma. Tosin vielä on kuvissani kehitettävää, mutta ehkä näitä on kiva vertailla vuosien päästä silloiseen taitotasoon. Loimun taidot sen sijaan ovat harpanneet, sillä se pysyi paikallaan jo melko pitkiäkin aikoja.

Ystävänpäivän retkelle haimme pikkusiskoni mukaan. Pikkuväki ehtikin olla hurjan kiukkuisia, kun kuulivat, että olin viettänyt illan Hevonkuusessa ilman heitä. Emme ole käyneet Hevonkuusessa mitenkään ensiluokkaisen paljon, mutta paikka on tehnyt vaikutuksen lapsiin. He viihtyvät siellä erihyvin leikkimässä, laavu on heistäkin hieno ja kuka nyt ei tykkäisi kokkailla nuotiolla.


Ystävänpäiväretki sujuikin sekä leppoisasti että joutuisasti herkutellen ja luonnosta nauttien. Tuolloin saatiin aivan ihanan keväinen ilma, kun taas tätä kirjoittaessa ulkona tuiskuttaa lunta. Luulen että tänä vuonna kokeilen lasten kanssa viettää ihan yönkin Hevonkuusessa. Se on heille tuttu ja turvallinen paikka kokeilla, uskaltavatko ja innostuvatko. Ja jos ei nukuta, niin kyllä Hevonkuusessa mielellään kukkuu läpi yön ja nukkuu sitten seuraavana päivänä 😄

Sääolosuhteet näyttävät siltä, että paksusti pukemista ja talviretkiä saadaan jatkaa vielä tovi. Vaan koiria tämä ei haittaa, ne nauttivat. Oikeastaan me nautimme kaikki.

15 helmikuuta 2023

Loimun tokovalkku ja mitä opimme

© Netta Elomaa

Tästä postauksesta venähtikin rönsyilevä jutturipuli täynnä aasinsiltoja ja monen värisiä lankoja. On siellä seassa punainenkin lanka. Lukuiloa!

Aloitimme Loimun kanssa marraskuussa tokovalkun pienryhmässä, Canisportilla tietysti. Meitä koulutti Riitta Kivimäki ja voin lämpimästi suositella. Valmennus tuli päätökseen nyt helmikuussa ja ero meissä koirakkona valkun ensikertaan verrattuna on iso. Päätin kirjoittaa valmennuksesta muistiinpanoja ja havaintoja, mikä auttoi meitä ja mitä juuri Loimun kanssa harjoittelimme. Jos valmennuksen aikana Loimu ehti esitellä kaikki ominaisuutensa, minäkin ehdin tuntea kaikki tunteet häpeästä tyytyväisyyteen. Tokovalmennus oli hyvin yksilöllinen ja niinpä Loimun kanssa ajauduimme valmennuksessa harjoittelemaan pääasiassa niitä asioita jotka tekevät Loimusta joskus valmiin tekemään treeniympäristöissä myös tokoliikkeitä.

Ensimmäiset pari kurssikertaa Loimu oli hullu. Se on ehkä kuvaavin sana mitä keksin. Pelkkä halliin tuleminen kiihdytti Loimua paljon ja muut koirat saivat sen ihan sekaisin. Loimu vaikutti uteliaalta ja kuitenkin jännittyneeltä ja sen fiilikset vain pursusivat koirasta pihalle erilaisena sinkoiluna ja ääniaaltoina ilman, että sain siihen mitään kontaktia. Siinä se ohjaajan taito mitataankin kun ruoka tai leikki ei yhtäkkiä toimikaan vahvisteena 😅 

Loimu ei tarvinnut toisista koirista edes näköärsykettä, vaan mikä tahansa äänihavainto tai muu varmuus paikalla olevista muista koirista ja ihmisistä sai Loimun sekoamaan. Ensimmäiset kerrat olivat itselleni lähinnä selviytymistaistelua houkutellessa Loimu pitämään itsensä jotenkin kasassa; namiheittelypelejä ja lelun puremista. Ensimmäisillä kerroilla emme "tehneet mitään", mutta intensiivisen oleskelun jäljiltä olimme molemmat koiran kanssa aina ihan yhtä väsyneitä. Hetkellisesti jopa pohdin, myisinkö loppuvalkun jollekin osaavammalle jotta Loimu ei kiljumisellaan pilaa muiden iltaa. Toisaalta valmennuksesta maksaneena saahan siellä olla niin osaamattomana kuin haluaa, joten päätin sitten jatkaa ja toivoa parasta 😂

Valmennuksessa läpi käytävät asiat jäivät meidän osalta hyvin pitkälti kotona harjoiteltaviksi - näin tietysti muutenkin, mutta me vaan ei pystytty juurikaan kotona osaamiamme temppuja edes näyttämään 😂 Ensimmäisellä paikkisrivikokeilulla tipahdin visusti tilanteen tasalle ja maan pinnalle. Olisi rivakasti kehitettävä omaa osaamista kiihkeän koiran kanssa ja harjoiteltava Loimun kanssa erilaisia tukitaitoja sekä vireenhallintaa/impulsikontrollia miksi kukakin kutsuu koiran kiihtymisen säätelyä.

Tavan perusasentoharjoitusten lisäksi aloimme Loimun kanssa kuunnella kotona treenivideoita. Koska reagoi hallilla ääniin todella raivoisasti eikä todellakaan niissä tiloissa ollut kykynevä harjoittelemaan mitään, jäi harjoittelu kotioloihin. Jo kahdessa viikossa (valkku oli joka toinen viikko) Loimun reagointiherkkyydessä ympäristön ärsykkeisiin oli havaittavissa eroa. Ensimmäinen ääniharjoitus kotona oli Loimulle ihan liikaa ja se raivostui samaan tapaan, kuin hallilla.

Harjoittelussa olennaista oli, että volyymi oli hiljaisella ja video sisälsi vähän vähemmän koiran haukkumista (myös puheääni sai aikaan reagointia). Kun Loimu pystyi samalla syömään, arvioin volyymin olevan sopiva. Kuuntelimme videoita joka päivä ja pikkuhiljaa videoiden äänisisältö muuttui ja lisäsi ääntä normaaliin. Tällä hetkellä Loimu reagoi haukahtaen vain hyvin voimakkaaseen, usean koiran haukkumisääneen. Aivan pienet treeniympäristön äänet videolta eivät enää keskeytä Loimun puuhia edes korvan lotkautuksen vertaa, eli ero lähtötasoon on suuri.

Muutaman kerran omatoimitreenatessa kuuntelimme hallilla nimenomaan treenivideoita. Koska vaikka muita ei ollut missään, Loimu reagoi sermin takaa kuuluvaan ääneen. Koska sermin takana ei kuitenkaan ollut oikeasti muuta kuin kaiutin, pystyimme hallitusti harjoittelemaan ympäristön ignooraamista.

Toinen tai ehkä yksi tärkeimmistä opeistamme oli autolta hallin ovelle ja ovesta sisään siirtyminen. Kyllä, tämä oli Loimun (ja monen muun kiihkeän koiran kanssa) ihan oikeasti harjoiteltava asia joka ei tule sujuvaksi itsestään 😂 Pilkoin treenit omatoimisesti kolmeen osaan; erikseen autosta tulemista hallitusti, siirtymä hallin pihalla jotekin pää kasassa pysyen ja vireystilan tasaaminen hallin oviaukolla. Me harjoiteltiin näitä ovesta menemisiä jonkin verran myös kimppatreeneissä ja kiitos ystäville jotka niitä havainnoivat ja ottivat videolle 💛 Ja yhtenä tuulisena pakkaskeli iltana ei käynyt kyllä kouluttajankaan työtä kateeksi, kun me siellä ulkona Loimun kanssa pelattiin kontaktipelejä (sekoiltiin vähän myös) ja harjoiteltiin menemään kynnyksen yli muutenkin kuin rakettina.

Toivottomaltakin tuntuvan harjoittelun myötä siirtyminen halliin on selkiytynyt paitsi itselle, myös Loimulle. Se ei karkaa autosta, vaikka se ei olisikaan vaijerissa kiinni ja aloittaa heti kontaktipelit ottamalla kontaktia. Vähän Loimu saattaa kiihtymystään hallin pihassa haukkua, mutta se ei kuitenkaan mene ns. tiloihin. Todennäköisesti harjoittelun myötä haukkuminen jää pois tai ainakin yksittäisiksi haukahduksiksi tässä yhteydessä. Hallin ovella Loimu tarjoaa vielä viimeisen kontaktin ja sitten se pinkaisee nuuskumatolleen oven viereen. Nuuskumatolta Loimu pystyy samalla vähän tsekkaamaan ympäristöä ja syömään.

Joskus aiemmin kirjoitin siitä, että pohdin kouluttajan kanssa josko Loimun opettaisi pyytämään syliin pääsemistä liian vaikeissa tilanteissa. Tänä päivänä Loimu osaa pyytää syliin ja välillä pyytääkin. Se tykkää olla sylissä ja syliin nostamistakin on erikseen vahvistettu, jotta tosi paikan tullen se ei aiheuta uutta konfliktia. Silloin tällöin olen kantanut Loimun ovelta omalle taukomatolleen, jos esim. matkan varrella on liikaa ärsykkeitä Loimun taitotasoon nähden.

Kiihkeät ja helposti kiihtyvät koirat halutaan usein muuttaa rauhalliksi ja ei niin kiihtyviksi. Näin olen joskus ajatellut itsekin, mutta valmennuksen aikana ymmärsin ja opin että kiihkeän koiran tulee saada kiihtyä. Kenen tahansa on hyvin vaikea hillitä itseään ihan jatkuvasti, jos ei ole persoonallisuudeltaan aivan viilipytty. Käytännössä kiihtymisen mahdollistaminen tarkoittaa Loimulle simppeleitä tehtäviä joissa saa kiihtyä. Ja kun Loimu saa vähän kiihtyä, sen on huomattavasti helpompi myös omaehtoisesti rauhoittua. Jonkin verran vireensäätelyharjoituksia tein Loimun kanssa jo ihan pikkupentuna, mutta nyt ymmärrän harjoitusten merkityksen syvemmin.

Jos Loimu on kovin kiihtynyt, mitä se etenkin kotihallillamme on, treenit aloitetaan se huomioiden. Loimun täytyy saada riehua ja räjäytellä ennen kuin se voi keskittyä muuhun. Niinpä esim. kosketusalustalle meneminen ja siitä heti namin perään syöksyminen tai leluun tarttuminen  ovat olleet hyvä työkalu kiihtymisen purkamiseen. Vastaavasti taukomatolle makaamaan asettuminen ja muutaman kerran sieltä leluun hyökkääminen auttavat Loimua tasaantumaan ja keskittymään. Kun tehtävän suorittaminen alkaa olla hiukan maltillisempi ja palkkion perään syöksyminen ei näytä enää aggressiiviselta, Loimu on yleensä valmis keskittymään. 

Näihin kiihtymisasioihin myös nuuskumatto on ollut ihan superhyödyllinen työkalu. Aika pitkään asia oli tosi niin että suutarin lapsilla ei ollut kenkiä... Nuuskumattojen tekijän koiralla ei ollut omaa nuuskumattoa 😂 Nyt on jo pitkään ollut ja molemmilla koirilla nuuskumattoa voi hyödyntää monipuolisesti. Loimun kanssa sanoisin sen olleen välttämättömyys.

Jos olen sattunut juttelemaan Loimun treeniaiheista (vireensäätely, omaehtoisuus, lat-tekniika, kontaktipelit ym.), useimpien kommentti on että "ihme hifistelyä" tai vähintäänkin sen suuntaista ihmettelyä. Voi se tuntuakin hifistelyltä jos aiheista ensimmäistä kertaa kuulee.  Mutta ajattelen niin, että mitä enemmän vaadimme koiralta, sen enemmän tulee laittaa myös itsensä likoon. On turha odottaa koiralta kovin kummoisia suoriutumisia tai yhteistyötä, jos ei ole itsekään valmis panostamaan. Yksittäiset termit tai nimitykset voivat kuuloostaa oudoilta tai vaikuttaa aluksi kömpelöiltä toteuttaa, mutta esim. kontaktipeleistä hyötyvät ihan kaikki kotikoirista harrastustykkeihin. Ei niistä kenellekään mitään haittaa ole ja uuden opettelu on kehittävää niin ohjaajalle kuin koirallekin.

Vaikka Loimu on jo aika mones koirani, se on haastanut minut reaktionopeudellaan. Savu ei missään tilanteessa edes kykene kiihtymään sellaisille tasoille minne Loimu räjähtää hetkessä. Savu on kuitenkin ennen Loimua ehtinyt herättää kiinnostukseni koiran omaehtoisuuteen ja tunnetiloihin, joten Rakettiketun kanssa syvään päätyyn hyppääminen ei ole ollut ihan hirveän kamalaa. Välillä vähän, koska on epämiellyttävää myöntää ettei oma taito riitä 😆 Mutta ammattilaiset ovat juuri meitä kokemusasiantuntijoita varten! Ja nyt tokovalmennuksen jälkeen ymmärrän Loimua paljon paremmin, sekä minulla on huomattavasti enemmän työkaluja ja ideoita sen kanssa jatkamiseen.

Ja missä taitoni sitten loppuivat? Ihan niinkin simppelisti siihen että kun Loimu hallissa kilahti kaikesta eikä syönyt tai leikkinyt, en oikein tiennyt mitä tehdä. Arvoihini ei kuulu koiran hiljentäminen keinolla millä hyvänsä, joten en tehnyt mitään. Minua kiinnostavat syyt koiran käyttäytymisen taustalla ja valikoin myös kouluttajani sen mukaan; ratkaisemaan koulutushaasteita, ei hiljentämään koiria. Toki menin valmennukseen alunperin tokoilemaan, mutta Loimu ilmoitti meillä olevan vähän muuta harjoiteltavaa ensiksi 😂

Kaiken kompastelun, oivallusähkyn ja kotona harjoittelun jälkeen Loimu oli viimeisellä valmennuskerralla ihana. I H A N A, sana jolla aika harva kuvaa Loimun käyttäytymistä. Viimeisellä valkkukerralla me siirryimme autosta kontaktipelein ovelle. Loimu näki heti oviaukolta toisen koiran, mutta ei reagoinut siihen kuinkaan. Loimu haukahti vähän siirtyessämme omalle paikallemme, mutta se kulki mukanani ja ravisteli rennosti.

Kun aiemmin me olimme sermien takana piilossa ja toivoin ettei kukaan hengittäisi ääneen (jotta koirani ei räjähtäisi 😆), nyt olimme samassa avoimessa tilassa muiden kanssa. Loimu toki söi melkein koko ajan, mutta se söi - ei ollut marraskuussa oikein kuinkaan mahdollinen ajatus. Loimu oli kiinnostunut muista koirista lähinnä korvien lotkautuksen verran ja tästä pääsinkin useasti palkkaamaan. Ympäristön saa huomata, ilman että riehuu. Myös koirien katseleminen sujui Loimulta hyvin ja kun se muutaman kerran hyppäsi pystyyn haukkumaan, se rauhoittui yhtä nopeasti aloilleen tarjoamiini tekemisiin.


Sitten pääsemme videoon. Kiitos treenikaverille joka nämä videoi, kun oma kännykkä teki oharit. Videolla onkin kivasti havainnoitavaksi sellaista materiaalia, miten oma toiminta vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Koska koiran kouluttaminenhan lähtee oman toiminnan muokkaamisesta; kun haluamme jotakin muuttaa, on muututtava ensin itse.

Viimeisen kerran teemana oli kokeenomainen kehätreeni jokaisen taitotason mukaan. Tyylilleni uskollisesti esittelin sekoilua ja amatöörimokia. Menin siis ensimmäisellä vuorolla Loimun kanssa kehään Loimu kytkettynä ja ns. yhdessä kävellen. Emme ole tehneet niin ikinä, ja kuten huomata saattaa, ei Loimu tiennyt yhtään mitä me oltiin tekemässä 😂

Toisella yrityksellä asetelma oli sellainen kuin ollaan harjoiteltukin. Paitsi että jätin Loimulle hihnan. Emme treenaa oikeasti ikinä hihnassa. Onneksi kouluttaja käytti aivoja puolestani ja huomasi tämän ennen kuin itse tajusin. Tarvitsin kyllä hiukan patistelua Loimun vapaaksi päästämiseen. Loimu on kerran (viime kesänä ollessaan pentu) karannut irti ollessaan toisen koiran luo ja sen jälkeen en ole oikein uskaltanut sitä pitää irti muiden kanssa. Näin mielessäni kaikki kauhuskenaariot vaikka Loimu sellaisenaan ei ole ihan kauhean vaarallinen ja valkussa olevat koiratkaan tuskin olisivat kauhistuneet Rakettiketun moikkaamisesta. Turhaan panikoin, ei Loimulla ollut aikomustakaan karata koirien luo 😅

Kolmas sisääntulomme meni jo paremmin. Tosin jännityskäyräni nousi massiivisesti Loimun vapaana olemisesta ja Loimu ei ole minua vielä näin jännittyneenä tavannutkaan. Eikä Loimu sitten oikein luokse tykännytkään hakeutua, ehkä haisin sen nenään liian stressiltä 😂 Itse voisin tietysti jännittää vähän vähemmän, mutta saimme hyviä ideoita siihen miten Loimu kykenisi toimimaan lähelläni vaikka olisinkin vähän jännittynyt.

Neljännellä sisääntulolla heti kokeiltiinkin leikkiä palkkaamisena; revittely rentouttaa vähän itseäkin ja siitä Loimukin innostui. Treenin tavoite oli saada Loimu sitoutumaan, joten vinoista perusasennoista ja toistaitoisista palkan suunnista ei nyt tarvitse nillittää. Me osataan ne kyllä optimaalisemmissa ja vähemmän jännittävissä olosuhteissa 😁 Tavoitteeseen päästiin! Loimu sitoutui, toivon että katsoit videon siihen asti koska mielestäni se on kivaa katseltavaa! Iloinen Rakettikettu työssään. Minustakin tuntui hyvältä, huomattavasti paremmalta kuin aivan videon alussa.

Viimeisestä kerrasta ja ihan koko valkusta jäi ihan tosi hyvä mieli. En olekaan ihan paska ja toivoton (ajatella😂). Loimun potentiaali ja oppimiskyky on ihan huikeat. Sen itsesäätelyssä ja esim. perusasennon tarjoamisessa hallissa tapahtui valtava kehitys valmennuksen aikana. Siis ihan paljon suurempi harppaus, kuin mihin uskoin omienkaan taitojeni riittävän. Välillä Loimun kanssa vähän hengästyttää, koska kaikki missä Savu on päästänyt minut helpolla, Rakettikettu vaatii kehittymistä triplasti. Jos olisin vuosi sitten tiennyt kaiken tämän, mitä tiedän nyt, osaisin ottaa nuoren Rakettiketun kanssa monia asioita ihan eri tavalla huomioon. Älkää ymmärtäkö väärin, en koe merkittävästi epäonnistuneeni Loimun kanssa. Olen vain löytänyt tavoistani kehityskohteita enemmän kuin olin varautunut.

Toki kaikkien "haasteiden" löytymiseen ja nimeämiseen vaikuttaa osittain harrastaminen. Kotiympäristössä maaseudulla koiran käyttäytyminen ei ole niin just ja hyvin vähäisillä taidoilla arjesta saa toimivaa. Tämä ei tietenkään riitä minulle, haluan kaiken olevan vähän parempaa kuin toimiva 😂 Minä toivon että koirani haluaa valita minut ja yhteistyön kanssani - olen myös opetellut kestämään sen pettymyksen ettei koirani aina valitse niin. Haluan että koirani osaa tehdä sata ja yksi sirkustemppua useissa eri ympäristöissä myös muiden nähden. Ja kun tavoitteet ovat tämän suuntaiset ja jokunen titteli, niin kyllä se kansantajuisesti vaatii vähän hifistelyä ohjaajalta. Mutta se tässä koukuttaakin, jatkuva uuden oppiminen ja pikavoitot onnistumisina.

Tietotaidon kehittymisen lisäksi motivaatio on taas huipussaan. Uskon omaan osaamiseen ja osaamiseni kehittämiseen ja vähän enemmän uskon myös Loimun taitoihin ja osaamistasoon. Lainaan tähän yli kuusi vuotta vanhan tekstini "Kouluttaminen on kivaa, ihan huippua. Se on päivieni kohokohta, mielenkiintoista, loputon työsarka, niin palkitsevaa." Vuosien kuluessa ja ihan tässä muutaman kuukauden aikana nälkä on vain kasvanut syödessä. Tavoitteita kohti pyrkiessä sisäinen motivaatio on olennainen perusta ja sitten on vain tartuttava toimeen. Nyt treenaillaan itsenäisesti jonkin aikaa ja maaliskuussa jatketaan kuukausivalmennuksessa.

Kyllä kelpaa Loimun kanssa harrastaa 💛


Kiinnostuneille lisäluettavaa aasinsiltojen kautta

Onko helppoja ja vaikeita koiria olemassa?

Saako koira haukkua?

Vain itseään voi muuttaa - oivalluksia


13 helmikuuta 2023

Ot-tokotreenit Koirakoutsilla





© Mira Kaipainen / Shetlandia

Heti ensi alkuun postauksen kaikista kuvista kiitos treenikaveri Miralle. Jälleen nippu onnistuneita otoksia tärkeistä hetkistä.

Helmikuun tokotreenejä varten varattiin Koirakoutsin Riemukauppahalli ja kivat treenit viiden porukalla saatiinkin aikaiseksi. Tai kyllähän sitä taas jännitti kun kaikkien treenikavereiden kanssa en ole vielä niin tuttu, vaikka mukavia ovat kaikki. Omassa jännityksessä riittää kyllä työstettävää.

Otin Loimun ensimmäisenä halliin. Oli kiinnostavaa nähdä se ensimmäistä kertaa tässä hallissa. Olin varautunut ympäriinsä sinkoilevaan Loimuun, mutta ovesta tullessaan Loimu ei ollut yhtään niin kiihtynyt mitä se on tutuissa halleissa. Sinkoilun ja haukkumisen sijaan Loimu nuuskutteli tarkasti. Meillä ei vielä ole hirveän toimivia vakiintuneita rutiineja uusien paikkojen haltuun ottamiseen, minkä voit videoltakin huomata. Tosin säntäilyn sijaan maan haistelu on itselleni jotenkin tutumpi ja turvallisempi toiminto koiralta 😂

Alku Loimun kanssa oli tahmeaa, se oli niin kiinnostunut ympäristöstä ettei se oikein keskittynyt nameihin tai leikkinyt lainkaan. Tuo lelupalkan kelpaamattomuus on hyvä esimerkki siitä, että koira määrittää itse palkkionsa. On turha käyttää sellaista palkkiota jota koira ei halua, sillä tällöin se ei toimi vahvisteena. Leikkipalkassa kävi siis ihan oma virhearvio, enkä sitten lopputreeniin lelua enää ottanutkaan - vaikka olisi Loimu myöhemmin saattanutkin leikkiä.




Oma toiminta oli vähän sekavaa mutta yhden pätkän verran Loimu oli tosi hienosti sitoutunut ja keskittyi. Keskittyminen katkesi kaiketi yleiseen väsähtämiseen ja omaan epäselvyyteen. Videolta katselin että melkoisen monta kertaa pyysin Loimua pujottelemaan jalkani. Ja pujottelun sijaan Loimu vain tarjosi perusasentoa. Tosi kivasti perusasento on sillä yleistynyt ja tottahan minä haluan varman perusasennon jalkojen pujottelun sijaan 😄

Tästä treenistä viisastuneena mitää hiukan kehittää ja päivittää meidän aloitustrutiineja - ja aloittaa varsinainen treeni vasta kun Loimu on oikeasti valmis. On myös välillä hankala arvioida pitääkö Loimua irti vaiko vapaana, mutta ensi kerralla taidan ottaa sille liinan. En halua että kauas karkaaminen vahvistuu, mutta toisaalta kolmimetrinen hihna kiristyy kovin äkkiä ja ärsyttää meitä molempia. Toisaalta pääsääntöisesti Loimu reagoi luoksetulokutsuun välittömästi, sitä voisi vahvistaa vielä lisää jolloin karkaamiset saisi heti keskeytettyä.


Savun kanssa otettiin taas paikkaa (ihmisiä) vähän haltuun kosketusalustalla. Oli kyllä huolimattominta kosketusalustan lätkimistä ikinä mutta sama se, tunnelma oli kiva. Savu siis kosketusalustan sijaan kävi vähän moikkailemassa ihmisiä samalla, mutta koske se oli melko rento, niin ei haitannut.

Alkuhömppäilyn jälkeen teimme kisamaisesti siirtymän sermien välistä koekehään. Tässä on kyllä tapahtunut kehitystä. Tehtävä alkaa olla itselleki aika selkeä ja sitä se on myös Savulle joka ryhdikkäästi seurasi ja tuli perusasentoon liikkurin lähellä. Otettiin vain pari toistoa kehään tuloja ja sen jälkeen tehtiin avoimen seuraaminen (ei tosin varmaan ihan kisamittainen) liikkuroidusti.






Savu meinasi vähän haukahtaa kun lähdimme perusasennosta peruuttamaan, mutta se tyytyi kuitenkin vain henkäisyyn 😂 Täyskäännöksissä törmäilimme ja niitä on nyt ehdottomasti hiottava. Ovat olleet kompastuskivi vuoden päivät. Alkuhaahuilun ja hiukan lattean lähdön jälkeen Savu skarppasi seuraamisessa tosi kivasti ja törmäilyistä huolimatta tuntui paranevan loppua kohden. Harmillisesti nämä eivät tulleet videolle, mutta raapustin muistiot ja kotitehtävät heti treenin jälkeen paperille. 

Yksi kappale hyppynoutojakin tehtiin liikkuroidusti. Tosin kehuin Savua vähän välissä kun se on nyt viime aikoina karannut kapulan perään heti heiton jälkeen. Savun kanssa tämä on tietysti positiviinen ongelma, että sillä on nykyään niin kova motivaatio tarttua kapulaan jotta kokee tarpeelliseksi karatakin. Nyt Savun hyppynouto suoriutuminen oli aikas tyylipuhdas!

Hyppynoudossa heikoin lenkkimme vinoon heittämisen lisäksi on loppu perusasento. Tajusin vasta nyt kysyä että kauankohan koiran pitää siitä perusasennossa kapulaa pidellä. Treeneissä on tullut melkoisesti varmisteltua ja hätiköityä kapulan nappaamisessa ettei Savu sitä pudottaisi. Perusasentoon Savu kuitenkin tulee jo varmasti eikä kapula enää putoa vaikka se minuun vähän osuisikin. Ja vastaus siihen hyppynoudon loppuosan kysymykseen; on siinä jokusen sekunnin viive joka koiran pitäisi olla perusasennossa kapula suussa. Otamme tämän työn alle erikseen ja yhdessä koko liikkeen kanssa 😄




Pitkästä aikaa tehtiin Savun kanssa kaukoja liikkuroidusti. Tosin ihan alokkaan vaan, kun on ollut vähän taukoa. Nyt Savu ei häiriintynyt liikkuroinnista, eikä myöskään ennakoinut - ja teki vaihdot yhdellä vihjeellä. Aika paljon tuli palkattua helposta treenistä, mutta ei nyt aivot olleet niin virkeät että olisin kesken kaiken asetelmaa vaihtanut.

Savu osallistui myös paikkikseen. Jonossa kulkeminen alkaa jo sujua kivasti. Riviin tullessa Savu kuitenkin ennakoi taas maahan menon. Sille on ollut aivan koiranmieltä ravistelevaa harjoitella istumista rivissä, kun maahanmeno on niin iskostunut selkärankaan. Lauantain treenissä tuli kuitenkin onnistuneet jätöt ja pääsin Savua matkankin päästä palkkaamaan istumisesta. Meni se toki kerran kesken maahankin. Muiden vihjeisiin Savu ei nyt reagoinut ja näistä palkkailin. Oli se rankkaa, kun piti vain istua vaikka kaikkea maahanmenoa ennakoivaa tapahtui 😂

Kiitos taas treeniseuralle 💙

11 helmikuuta 2023

Varhaiset talviaamut

Olen yrittänyt kääntää unirytmiäni yökukkujasta takaisin aamuvirkuksi. Tai herään kyllä kohtuullisen helposti aikaisin vaikka valvoisinkin, mutta terveyteni ei oikein pidä siitä. Itselleni luontaisempaa on mennä illalla aikaisin nukkumaan ja siten herätä aikaisin, mutta olen pyristellyt sitä vastaan heräten silti aikaisin ja laiminlyönyt kaikenlaisen palautumisen. Aamuvirkkuiluun kuitenkin motivoi kaunis kuutamo ja myöhemmin kauniit auringonnousut.

Alkuviikolla nousin kahdesti aamuyöllä neljän aikaan, jotta ennätin lenkille ennen mieheni töihin lähtöä. Sekä Savu että Loimu olivat vähän ihmeissään kun napsautin olkkariin valot ja mutta siltä seisomaltahan Loimu oli valmis ulkoilemaan. Kuten arvata saattaa, lenkkiaikoihimme jäillä tai reitillä sinne ei ollut ristin sielua. Vain kuutamo, kaunis tähtitaivat, kirpakka pakkanen ja me. Jokuset tuoreet jäniksen jäljet poukkoilivat jäällä ja oli sen ylittänyt kettukin.


Tämän postauksen kuvat ovat kahdelta eri aamulta. Ensimmäisenä aamuna oli niin hirvittävän kylmä, että en talsinut aivan keskelle järveä. Niinpä kuvien taustalla näkyy rakennuksia ulkovaloineen. Sain kuitenkin tämänkin täysikuun ikuistettua koirien kanssa samaan ruutuun. Loimu oli kuukaudessa kehittynyt näihin kuviin jotenkin tosi paljon. Se saapui itse Savun viereen ja istui siinä parin kuvan verran, vaikka valotusaika oli pitkä. Ja kun kotona kuvia zoomasin koneella lähemmäksi, tajusin että Loimuhan istui lonkallaan ja nojasi aivan rennosti Savuun. Tuli hyvä mieli, kenties Loimu on kuutamokuvissa joskus ainakin melkein yhtä taitava kuin Savu.

Toisena varhaisena aamuna en sitten tarkistanutkaan, mitä kamerarepussa oli. Eiköhän mukanani ollut pitkä telezoom valovoimaisen ja lyhyen kiinteän putken tilalla. Ei tullut ihan sellaisia kuvia kuin aioin 😂 Korkealla taivaalla oleva kuu oli ihan mahdoton saada samaan kuvaan jäällä seisovien koirien kanssa. Tasainen taivas vain jäi taustaksi, joku oikein osaava kuvankäsittelyvelho olisi siihen loihtinut tähdet ja kuun, mutta jätin tällä kertaa väliin.


Kuvailin "väärällä" objektiivilla kuitenkin, joskin sain kaikista kuvista alivalottuneita. ISO arvoa olisi voinut nostaa huomattavasti enemmän, kun nyt se oli maltilliset 5000. Kiersimme koirien kanssa niemenkärjen ja kipusimme risukon kautta pellolle. Ja siinä se oli, täydellinen korkeusero saada koirat ja kuu samaan kuvaan tälläkin objektiivilla. Risukko ei yleensä ole valokuvaajan intohimo, enkä minäkään risukoissa juuri kuvaile. Olin kuitenkin päättänyt että koirat ja kuu olisivat samassa kuvassa ja sillä sipuli.

Paitsi että tykkään valmiista kuvista jos ne onnistuivat, tunsin sellaista lapsellista riemua virittäessäni jalustaa kaatuneen puun ja siirtolohkareen väliin. Ihan vain jotta voisin kuvata risukon takana pellon reunalla istuvat koirat ja kuun. On se huvinsa kullakin, mutta parhaita onkin ne huvit jotka ovat itselle merkityksellisiä. Koirien valokuvaaminen kuutamossa (ja myös auringon kanssa) yhdistää kaikki intohimoharrastukseni; valokuvaamisen luovat ratkaisut, koirien kouluttamisen kuviin ja luonnossa liikkumisen. Lopputuloksen kuvien suhteen ei ole niin isosti väliä, sillä kaikki tuo itsessään on niin merkityksellistä ja palkitsevaa minulle. Ja mikä onni asua täällä, voin pitää näistä tärkeistä elementeistä kiinni myös väsyneenä ja kaikissa elämäntilanteissa.

Alla olevasta kuvasta lopulta tykkään. Ei se aivan silmää hivele, mutta on omalla tavallaan ihan kaunis lopputulos. Ja mikä kuvan oton jälkeen oli hauskinta, ennätin parin tunnin aamulenkin jälkeen nukkua vielä miltei kaksi tuntia ennen kuin lapset heräsivät. Jatkoon tämä siis 😄

09 helmikuuta 2023

Tammikuun treenikooste

Tammikuun treenikoostevideot ja muistiinpanot tännekin. Parempi se on vähän myöhässä kuin ei ollenkaan. Videoihin ujutin myös muutaman klipin joulukuulta, kun samoja teemoja treenailtiin kuitenkin. Kokonaisuutena omatoimisessa treenaamisessa on ollut hiukan hiljaiseloa motivaation ja jaksamisen puutteesta.

Viimein eilen sain kuitenkin koirien nurkkauksen takaisin käyttövalmiiksi. Viikonloppuna saimme kannettua perintölipaston yläkertaan. Johan se treeninurkkauksen edessä pari kuukautta odottelikin toimeen tarttumista. Tänä aamuna ennätettiin pitkästä aikaa treenata ensimmäiset kotitreenit muutamaan kuukauteen ja olipahan vain kivaa. Kyllä se tästä taas lähtee 😁


Savun kanssa ehkä vähän korostetunkin eniten tuli harjoiteltua siirtymiä ja kehään menemisiä. Toki näitä kannatti kimppatreeneissä tehdäkin, kun ei sitä yksinään voi liikkurointia harjoitella. Ja kun paneutuu kauemmin samaan asiaan, niin oli tuossa jo kuukauden aikana ihan huomattava muutos havaittavissa!

Savun siirtymiin tuli (ihan meillä molemmilla) rutiinia ja selkeyttä, sekä sitä kautta varmuutta. Taukomatolta perusasentoon tuleminen on osoittautunut hyväksi startiksi aina kun mahdollista.

Ympäristön haltuunotto muuttui yhtäkkiä helpommaksi niinkin yksinkertaisella asialla, kuin kosketusalusta. Sitä tunsi itsensä vähän hölmöksi, kun en ollut aiemmin tajunnut. Mutta taas parempi vähän myöhässä kuin ei koskaan ollekaan. Savu siis on ihmisten kanssa tosi sujut, kun juoksee kaikkien lähelle tekemään kosketusalustalle seisomisen.

Paikalla istuminen hiukan junnaa, Savu menee tietyn ajan kuluttua (noin 20sekuntia) jälkeen makaamaan. Nyt kuitenkin jättäessä se jää tukevasti istumaan, kun tajusin vaihtaa jättövihjeen kokonaan. Paikalla rivissä oleminen muutoin sujuu hyvin kavereiden luoksetulojenkin ajan ja jonossa kulkeminen on edennyt melkoisesti.

Avoimen tokoliikkeitä tehtiin omatoimisesti jonkin verran. Ruutu, hyppynouto ja kiertoliike ovat olleet meille vähän hupitemppuja ja se näkyy. Alkuun on päästy mutta koekelpoisuus vaatii vielä melkoista hiomista.


Loimun kanssa onkin saanut yllättyä vähän joka treenissä eri asioista, mutta ensisijaisesti positiivisesti! Treenikaveri sen kertoikin että olen itse oppinut selkeämmäksi ja tämä näkyy myös Loimussa. Joku harmonia sen kanssa on löytynyt, vaikka sujuvuuden ohella joka treenissä pikkuisen räjähtääkin. Kuitenkin esim. puremiseni tai täydellinen lapasesta lähteminen vaikuttaisi viimein olevan historiaa.

Perusasento Loimun kanssa on jäänyt vähän vähälle harjoittelulle, mutta se on alkanut tarjoamaan sitä itse! Siis ihan hallissakin, muiden silmien alla, jäädessään tyhjän päälle. Vautsi, tämän haluan oletusasetuksiin.

Loimu tarjoaa siirtymissä (silloin kun se tietää meidän tekevän siirtymiä, eli kun olen onnistunut ohjeideni kanssa 😂) erihienoa seuraamista. Sen kun saisi napatuksi ihan seuraamistehtävään niin johan näytettäisiin hienoilta viihdyttävän lisäksi!

Muiden ihmisten ja koirien läsnäoloen sietämisessä huomattavaa kehitystä, mutta vielä paljon tekemistä. Vaan Loimu pystyy kuitenkin jo jotenkin asettumaan häiriöiden läsnäollessa tai tekemään helppoja tehtäviä hyvin kiihtyneenäkin. Harjoitusta vain ja toisaalta onhan Loimu vielä nuorikin. Olisi se kai aika huolestuttavaa, jos sen mielessä ei mitään liikkuisi.

03 helmikuuta 2023

Loimu terveystutkimuksissa

Loimu kävi tammikuun aikana Hämeenkyrön Inuvetissa terveytutkimuksissa. Jalostuksellisesta näkökulmasta Loimulta kuvattiin lonkat ja kyynäret, tutkittiin polvet ja sydän, sekä peilattiin silmät. Selkää islanninlammaskoirilta kuvataan vielä aika harvoin (esim. Loimun vanhemmilta tai isovanhemmilta ei ole kuvattu), mutta halusin kuvata senkin. Toki spondyloosia ei vielä näin nuorelle koiralle lausuta.

Loimun selästä löytyikin LTV1, joka ei tule haittaamaan koiraa itseään. Jalostuksellisesti tämä vaikuttaa siten, että Loimulle mahdollisesti käytettävän uroksen selkä tulisi kuvata puhtaaksi. 

Tässä yhteydessä on kirjoitettava positiivista. Harmillisen usein kuulee ihmisten kokemuksia siitä, miten kasvattajat ovat suhtautuneet kurjasti koiran ei niin täydelliseen terveystuloksiin tai koiran tutkimiseen pakollisten tutkimusten ulkopuolelta. Oma kokemukseni on päinvastainen!

Tuota pientä merkintää selästä pidettiin tärkeänä tietona, onhan se hyvä tietää jalostuksellisesti yhdistelmää myöhemmin suunnitellessa. Loimun kasvattaja jopa suositteli, että muiltakin tästä pentueesta kuvattaisiin selät, jotta selkien tilanne tiedettäisiin laajemmin. Loimun sisko kävi luustokuvissa jo ennen Loimua, puhtain tuloksin.

Koirien terveystulokset eivät ole mitään salaista tietoa, vaan nämä Loimunkin tulokset kirjataan jalostustietojärjestelmään. Itse pidän koirien terveysasioista avoimesti puhumista tärkeänä ja arvostan myös kasvattajia jotka kannustavat tutkimaan koiria. Laajasti tutkimalla saadaan koiran terveydestä ja jalostuskelpoisuudelta siltä osin enemmän tietoa, jonka voi sitten ottaa huomioon yhdistelmiä suunnitellessa.

En ole mikään asiantuntija, mutta eläinlääkärin ja muiden koiraharrastajien kanssa keskusteltuani LTV1 on useimmin "vain tahra paperilla". Sen ei siis pitäisi oireilla kuinkaan tai haitata koiraa itseään, mutta toki se on seikka joka on huomioitava jalostuksessa.

Muutoin Loimun tulokset olivat 
lonkat B/B
kyynäret 0/0
Selkä LTV1 VA0
Silmät ok (ei näy vielä järjestelmässä)
Sydän ok, ei sivuääntä
Polvet 0/0

Kelpaa jatkaa harrastamista tutkitun Rakettiketun kanssa!