Loimu terveystutkimuksissa

Loimu kävi tammikuun aikana Hämeenkyrön Inuvetissa terveytutkimuksissa. Jalostuksellisesta näkökulmasta Loimulta kuvattiin lonkat ja kyynäret, tutkittiin polvet ja sydän, sekä peilattiin silmät. Selkää islanninlammaskoirilta kuvataan vielä aika harvoin (esim. Loimun vanhemmilta tai isovanhemmilta ei ole kuvattu), mutta halusin kuvata senkin. Toki spondyloosia ei vielä näin nuorelle koiralle lausuta.

Loimun selästä löytyikin LTV1, joka ei tule haittaamaan koiraa itseään. Jalostuksellisesti tämä vaikuttaa siten, että Loimulle mahdollisesti käytettävän uroksen selkä tulisi kuvata puhtaaksi. 

Tässä yhteydessä on kirjoitettava positiivista. Harmillisen usein kuulee ihmisten kokemuksia siitä, miten kasvattajat ovat suhtautuneet kurjasti koiran ei niin täydelliseen terveystuloksiin tai koiran tutkimiseen pakollisten tutkimusten ulkopuolelta. Oma kokemukseni on päinvastainen!

Tuota pientä merkintää selästä pidettiin tärkeänä tietona, onhan se hyvä tietää jalostuksellisesti yhdistelmää myöhemmin suunnitellessa. Loimun kasvattaja jopa suositteli, että muiltakin tästä pentueesta kuvattaisiin selät, jotta selkien tilanne tiedettäisiin laajemmin. Loimun sisko kävi luustokuvissa jo ennen Loimua, puhtain tuloksin.

Koirien terveystulokset eivät ole mitään salaista tietoa, vaan nämä Loimunkin tulokset kirjataan jalostustietojärjestelmään. Itse pidän koirien terveysasioista avoimesti puhumista tärkeänä ja arvostan myös kasvattajia jotka kannustavat tutkimaan koiria. Laajasti tutkimalla saadaan koiran terveydestä ja jalostuskelpoisuudelta siltä osin enemmän tietoa, jonka voi sitten ottaa huomioon yhdistelmiä suunnitellessa.

En ole mikään asiantuntija, mutta eläinlääkärin ja muiden koiraharrastajien kanssa keskusteltuani LTV1 on useimmin "vain tahra paperilla". Sen ei siis pitäisi oireilla kuinkaan tai haitata koiraa itseään, mutta toki se on seikka joka on huomioitava jalostuksessa.

Muutoin Loimun tulokset olivat 

lonkat B/B

kyynäret 0/0

Selkä LTV1 VA0

Silmät ok (ei näy vielä järjestelmässä)

Sydän ok, ei sivuääntä

Polvet 0/0

Kelpaa jatkaa harrastamista tutkitun Rakettiketun kanssa!

Loimu paranee - ja mitä opimme

Loimu eläinsairaalan päivystyksessä

Loimu jatkotutkimuksissa

Tänä torstai aamuna kävin Loimun kanssa Inuvetissa kontrolliverikokeissa. Loimu onkin ollut edellisestä postauksesta alkaen täysin oma itsensä. Eli siis tällainen saikkuilu ei passaa Loimulle, vaan seinät kaatuvat päälle. Klinikalle mentiinkin täydellä Rakettiketun nelivedolla vaikka äänenvaimenninta. Meillähän onkin vielä "mene uusiin paikkoihin hillitysti" harjoitukset kesken ja voi mitä hyvä mieli tuli nähdä Loimu sellaisena kuin se on; täysiä ja lujaa. Terveen Rakettiketun merkki.

Verikokeista selvisi, että tulehdusarvo oli laskenut lähes normaaliin, eli antibiootti puree. Loimun yleisvointi ja kotona mitatut normaalit ruumiinlämmöt huomioiden, normaali arki ja riehuminen jatkukoon. Antibioottikuurin Loimu syö vielä loppuun ja sitten voidaan huokaista helpotuksesta. Loimu siis pääsee kuin pääseekin lauantain valkkuun mukaan, eli vähän hallille rallattelemaan.

Aiempaa kokemusta minulla ei koirien pissatulehduksista ollut, joten onpa taas opittu uutta - ja yritin muistaa kysyä kaiken olennaisen eläinlääkäriltä. Miten pissatulehdusta voi sitten ehkäistä? Ei ihan kauheasti millään, mutta esim. Kiveton lisäravinne tasaa virtsarakon PH arvoa niin, etteivät bakteeerit pääse siellä muhimaan. 

Jos seuraavissa juoksuissa alkaa epäilyttää (nyt ei epäilyttänyt juoksuaikana), vien Loimusta virtsanäytteen. Virtsanäytteen vieminen vaikka turhaankin joka juoksusta tulee huomattavasti edullisemaksi, kuin tutkia koira varalta päivystyksessä ja sitten uudestaan ja laajemmin klinikalla. On myös miellyttävämpi hoitaa pois pelkkä  pissatulehdus, kuin antaa sen edetä munuaistulehdukseksi.

Kolme klinikkakäyntiä jättivät käteen muutakin kuin suolaisen laskun. Jatkamme Loimun kanssa pöydällä käsittelyharjoituksia. Eritoten panostamme verikokeen ottamisen ja kuumeen mittaamisen harjoitteluun, jotta nämä olisivat jatkossa vähemmän stressaavia klinikalla. Kiinnipitämistä olemme harjoitelleet jo aiemmin ja sen suhteen tutkimukset sujuivatkin aika kivasti.

Klinikkakäynti on koiralle kuitenkin aina enemmän ja vähemmän jännittävä, varsinkin jos koira on jo kipeä. Harjoittelusta on siis hyötyä, jos ei muuten niin ainakin stressiä vähentämään.

Loimu jatkotutkimuksissa

Loimu eläinsairaalan päivystyksessä 10/2022

Lukaise aiempi postaus pohjalle, sillä ihan kaikkea en tässä kertaa 😊 Sunnuntaiaamun postaamisen jälkeen Loimu piristyi merkittävästi lauantaihin verrattuna. Illalla ruokakin upposi hyvällä halulla. Pihassa ulkoillessa Loimu hieman leikkikin Savun kanssa, mutta kuitenkin pääasiassa vain oleskeli.

Itse nukuin yön melkoisen huonosti, unen rajamailla olo meni kaiken spekulointiin ja pohtimiseen, mikä Loimulla voisi olla. Lopputulemana valvoin myöhään ja heräsin aamuyöllä uuteen päivään, ilman että olin keksinyt mitään erityisen järkevää. Pohdin suolitukosta, sillä Loimu ei ole ulostanut tiettävästi perjantain (mahdollisesti lauantaiaamuna on voinut ulostaa) jälkeen. Toisaalta pyometran lisäksi myös suolitukoksiin olen koirineni tutustunut, eikä yksikään koirani ole ollut iloinen ja liikkuvainen tukoksensa kanssa.

Loimu oli maanantai aamuna lähestulkoon oma itsensä, eikä se vaikuttanut (tai vaikuta nytkään kirjoittaessa) lainkaan kivuliaalta. Suuntasimme aikaisin aamulla jo lauantaina vaaramalleni ajalle Inuvetiin. Loimu ei ole vielä ulostanut, mutta klinikalla lämpöä mitatessa peräaukosta tuli jotakin kellertävää limaa, joten kenties ripulia odotellessa. Toki, Loimu ei syönyt viikonloppuna yli vuorokauteen mitään, joten suolessa tuskin on merkittävästi massaa. Mikään maanantaiaamun tutkimuksissa ei myöskään viittaa suolitukokseen, joten en usko Loimun nielleen kiviä, keppejä, käpyjä tai muutakaan joka olisi suolen tukkinut.

Kuumetta Loimulla ei ollut klinikalla, kuten ei aiemmillakaan mittauksilla. Sen sijaan verikokeista selvisi että tulehdusarvot olivat nousseet sitten lauantain, joskaan emme tiedä olivatko ne korkeammat sunnuntaina. Toimitin klinikalle myös virtsanäytteen, mutta siinä ei tietenkään mitään näkynyt sillä Loimu syö antibioottia. Amatöörimoka 😅

Päädyttiin ultraamaan Loimu uudestaan, sillä virtsaaminen on edelleen tiheää (viiden minuutin ulkoilulla lukuisat minipissat) ja ne tulehdusarvot olivat kohonneet. Loimu ei ilahtuntu kuumeen mittaamisesta, mutta ultraan kiepsauttaminen ei ollut ihan yhtä kamalaa. Kaikkinensa tutkiminen sujui aika hyvässä yhteistyössä koiran kanssa, vaikka nyt pirteämpänä Loimu vastusteli enemmän kuin lauantaina.

Ultratessa munuaiset näyttivät hieman muuttuneilta ja altaat olivat hieman laajentuneet. Tämä voisi viitata munuaistulehdukseen, vaikka verikokeessa munuaisarvoissa ei ollut mitään poikkeavaa. Hienoista hakuammuntaa ja spekulointia, mutta teoriassa Loimulla olisi voinut olla virtsatietulehdus joka olisi jäänyt huomaamatta, jolloin tulehdus olisi päässyt etenemään munuaisiin. Tämä on täysin mahdollista, mutta tällä erää ei vielä aivan diagnoosia saatu.

Päädyttiin siihen että nostamme hieman Loimun antibioottiannosta. Saatiin mukaan myös Kiveton lisäravinne ja tulehduskipulääkettä. Jos Loimun vointi menee huonommaksi, palataan klinikalle vikkelästi, mutta mikäli tilanne pysyy hyvänä, kontrolloidaan veriarvot torstaina uudestaan.

Ulkoisesti Loimu vaikuttaa olevan varsin paranemaan päin: se touhotti klinikalla omaan tapaansa äänekkäästi ja innokkaasti, sekä söi ruokansa hyvällä halulla. En siis olisi uskonut, että tulehdusarvo olisi noussut, mutta toki antibiootti voi kohentaa Loimun oloa tulehdusarvoista riippumatta. Mikäli kyseessä on munuaistulehdus, on uutinen sinänsä helpottava että tulehdus on hoidettavissa kuntoon.

Treenit sun muut menot Loimulta peruuntuivat vähintään tältä viikolta, katsotaan kuinka käy loppukuukauden menojen. Loimun eläinlääkärikäyntiraportit jatkunevat torstaina - vakaa tunne että sinne porskutetaan hyvillä voinneilla ja yöunilla. 

Loimu eläinsairaalan päivystyksessä

Pitkä tovi olikin edellisestä päivystysreissusta koiran kanssa, peräti useampi vuosi. Vaan nyt oli vuorossa Loimu, jonka kanssa suunnattiin yötä vasten tutkimuksiin. 

Perjantaina Loimu oli normaali oma itsensä, mutta lauantai aamuyönä se oli oksentanut keittiöön. Oksennus oli aika ruohontäyteinen joten siitä en huolestunut ja laitoin aamuruuan syömättömyydenkin hetkellisen huonon olon piikkiin. Loimu oli kuitenkin koko päivän vaisu ja todella väsyneen oloinen. Parin tunnin yksinolo aikana se oli virtsannut sisälle, mikä on nykyisellään epätavallista. Lätäkössä ei kuitenkaan ollut mitään epätavallista, jos jotakin hyvää lattian sotkemisesta voi keksiä.

Loimu oli vaisu, mutta lähti kuitenkin mielellään pihaan ulkoilemaan ja ilahtui kotiin tulostamme. Pihassa Loimu kuitenkin kävi vain tarpeillaan (tosin ulostavan en sen nähnyt koko lauantaina, perjantaina uloste oli normaalia) ja sitten se istui. Loimu istuu toki pihassa joskus muutenkin, mutta sitä edeltää aina hulvaton riehuminen ja kuntoilusuoritus, ennen kuin Loimu asettuu.

Mittasin Loimun kuumeen, mutta lämpö oli normaali 37,9°C. Iltaruuaksi päätin tarjota kissanmärkäruokaa, joka on Loimun herkkua. Loimu ei tehnyt elettäkään, että olisi aikonut syödä sitä. En ollut nähnyt että Loimun vulva erittäisi mitään, mutta se oli lauantain nuollut sitä samaan tahtiin kuin juoksuisena. Juoksut olivat loppuneet pari viikkoa sitten.

Oireet listattuna

- ruokahaluttomuus

- vaisu

- takapään nuoleminen

- tihentynyt virtsaaminen

Tilastollisesti kohtutulehdus ei ole erityisen yleinen ja vielä vähemmän yleinen se on nuorilla koirilla, ensimmäisten juoksujen jälkeen. Vaan kun se on osunut aiemminkin kohdalleni koirieni ollessa sääntöjä vahvistavia poikkeuksia, aloin epäillä josko Loimullakin olisi kohtutulehdus. Olin jo varannut maanantai aamulla klinikka-ajan, mutta jos kyseessä olisi pyometra, olisi Loimun saatava hoitoa välittömästi jotta sterilointi olisi mahdollista välttää.

Niinpä lopputulemani lauantai iltana oli soittaa Tampereen Veteriin ja lähteä Loimun kanssa käymään eläinsairaalassa. Automatkan Loimu makasi/nukkui, kuten oli tehnyt aiemminkin päivällä automatkalla. Tavallisesti Loimu istuu katsomassa maisemia ainakin alkumatkan. Kaikki lauantain käyttäytymisessä oli poikkeavaa tavallisesti vilkkaalle ja eloisalle Loimulle.

Navigaattori kierrätti minua loppumatkasta hiukan ympyrää (en ollut ennen Veterissä käynyt), mutta lopulta päästiin kadun varteen parkkiin ja löydettiin opasteiden avulla sisäänkäyntikin. Uudessa ympäristössä Loimukin valpastui ja marssi reippaana kohti sisäänkäyntiä. Jostain syystä Loimua luultiin sekarotuiseksi, mutta saatiin tietoihin kuitenkin kirjattua roduksi islanninlammaskoira. Meinasi vähän naurattaa, että kun kerrankin vien klinikalle ensimmäistä rotukoiraani, luullaan sitäkin sekarotuiseksi 😂

Vaaka näytti Loimun painoksi tasan 10kg mitä pidän aivan realistisena. Siirryttiin tietojen täyttämisen jälkeen odotusaulaan ja Loimu haukuskeli yksittäisiä kertoja muille koirille. Nuutunut se oli silti ja asettuikin lopulta aika nopeasti makaamaan. Hoitajan ja eläinlääkärin Loimu tervehti iloisena, mutta tutkimusten jälkeen se vain makasi tutkimushuoneen lattialla. Eli vaikka Loimu ei oireillut niin että olisi kuolemansairas, ei se ollut oma itsensä sillä Loimu ei minuutissa osaa asettua uudessa paikassa oma-alotteisesti makuulleen. Normaali Loimu olisi säntäillyt huonetta ympäri häntä heiluen paikkoja tutkien.

Kerroin eläinlääkärille Loimun oireet ja mitä itse epäilen, ja toki että tiedän kohtutulehduksen riskin olevan pieni. Ultrassa kaikki näyttikin normaalilta, joten kohtutulehdus saatiin onneksi suljettua pois. Loimulta otettiin myös verikokeet ja tulehdusarvot olivat hiukan koholla. Loimu sai suoraan suoneen tulehduskipulääkettä ja antibioottia. Antibioottikuuri saatiin myös mukaan.

Nyt sunnuntaiaamuna Loimu söi sen verran, että sain antibiootin annettua. Ehkä ruokalusikallisen kaikkinensa. Hiukan virkeämpikin Loimu oli nyt aamulla, eikä se ole oksentanut tai tehnyt muitakaan jätöksiä sisälle. Huomenna suuntaamme heti aamulla Inuvetiin ottamaan kontrolliverikokeet.

En tajunnut yöllä ajatella virtsatietulehdusta, eikä sitä klinikallakaan ehdotettu. Ajattelin kuitenkin viedä huomenna klinikalle mukanani Loimun virtsanäytteen tutkittavaksi. Tulehduksen aiheuttaja on toistaiseksi mysteeri, mutta huojentavaa on se, ettei Loimulla pitäisi olla mitään vakavaa.

Koiravieraita, terveyshuolia ja Kurjenrahkan kansallispuisto

Heinäkuu heilahti ohitsemme nopeammin kuin mihin varauduin. Saatiin pitkästä aikaa Savun kasvattaja koirineen kylään. Siinä olikin kolme melko koirankarvan täyteistä päivää. Etenkin kaksivuotias taaperomme Papu viihtyi erinomaisesti, sillä hänen suuri intohimonsa on koirien rapsuttelu ja ruokkiminen. Ja nyt niitä koiria sitten riitti. Ihan hirveästi ei koirien kanssa liikuttu sillä oli melkoiset helteet.

Myöhäisille iltalenkeille ennätin Savun kanssa monen monta kertaa. Muutama iltalenkki riistarikkaissa maastoissamme otettiin myös puhtaasti treenin kannalta. Savu meinaa välillä vähän lipsahdella kuulolta pois ja toisinaan jalat seuraavat kuonoa pikkuisen liikaa. Irti pitämisen kannalta on ihan ehdoton, että koira kulkee polulla, kuulolla ja tulee heti luo kun pyydetään. Erinomaiset irtipitotreenit saimmekin ja töihin orientoituneena Savu ohitti peurat vapaana ollessaan - etäisyys oli kyllä suht reilu. Kyllä harjoittelu ja kertaaminen vain kannattaa. Jos ei muuta niin ainakin aivojumppaa lenkin ohella.

Ryhdistäydyin ja ilmoitin meidät rallytoko kisoihin elokuun lopulle. Nyt pitäisi ehdottomasti päästä treenaamaan oman pihan ulkopuolelle. Treenien jatkamista lykkäsivät Savun terveyshuolet. Savu alkoi yllättäen ontua takajalkojaan, raapia itseään ja olipa sillä turvotustakin. Epämääräiset ja aaltoilevat oireet eivät selittyneet millään. Eläinlääkärin tutkimuksissa löytyivät vain täydet anaalirauhaset, jotka selittäisivät lähinnä takapään hinkutuksen. Saimme mukaan kutinaa hillitsevän lääkevalmisteen, sekä ulkoloisten varalle kuurin. Savu tulee myös pestä loppukesän ajan paristi viikossa (olispa tätä harjoteltu joskus). Oireet hävisivät naps vain, ihan kuten alkoivatkin. Tällä viikolla jatketaan siis arkea normaalisti.

Marjametsissä on viihdytty isoilla ja pienillä porukoilla. Viime viikolla kävimme myös pitkästä aikaa retkellä. Kurjenrahkan kansallispuisto oli meille uusi ja aikalailla viimeisiä kansallispuistoja, joissa pystyy käymään päiväseltään. Loput meille vieraat kansallispuistot ovatkin sen verran kaukana, että yöreissuja suunnitellaan. Savojärven kierros oli kaunis ja sopivan mittainen. Vauvamme Pipa oli minulla mukana, joten niin automatkoja kuin kävelyäkin tauoteltiin vähän sen mukaan. Oli mukana toki pentukoirakin, joten ihan joka tauko ei mene vauvan piikkiin. Kurjenrahka oli maisemiltaan niin silmää miellyttävä, että pistäydyn varmasti toistekin tutkimassa paikkoja.

Kuulumisista tuli nyt hieman typistetyt kaiken ajanpuutteen ja unettomien öiden johdota. Koirarotupohdinnat ovat edenneet tai ainakin kehittyneet ja niistä tulen kirjoittamaan oman tekstinsä.

Eläinlääkärin vakkariasiakas

Lounan juoksut oli ja meni, vähän puolihuolimattomasti niitä seurailin. Sitten ne ikään kuin alkoivat viikon kuluttua uudelleen. Ehkä eivät olleet loppuneetkaan vielä? Hyvin nopeasti Louna alkoi kuitenkin vuodon lisäksi myös virtsata sisälle, sillä juominen lisääntyi. Yhdessä yössä koko värkki oli turvonnut ihan valtavaksi, huomattavasti isommaksi, mitä se juoksujen aikana oli. Koira itsessään oli pirteä ja ihan hyvinvoivan oloinen. Tarkemmin tutkailemalla koin ultran aiheelliseksi, sillä verinen vuoto oli muuttunut epämääräiseksi.

Lähdettiinkin heti keskiviikko aamupäivästä klinikalle tutkimuksiin. Louna ultrattiin ja näkymän ja oireiden perusteella diagnosoitiin pyometra, eli kohtutulehdus. Kyseisellä klinikalla ei kuitenkaan sinä päivänä ollut leikkausaikoja, joten siirryimme toiselle paikalliselle asemalle. Olin pitänyt Lounaa jo valmiiksi ilman ruokaa, jotta se olisi mahdollista leikata heti, jos tarve sitä vaatisi.

Leikkauspöydälle Louna sitten päätyikin. Ei meinannut rauhoitusaine millään vaikuttaa, joten annosta lisättiin. Jätin koiran klinikalle ja jäin odottelemaan soittoa kaupungille. Muutaman tunnin kuluttua kävin kysymässä tilannetta, mutta Louna oli edelleen leikkauspöydällä. Leikkauksessa oli ollut kuulemma komplikaatiota, jonka vuoksi toinenkin eläinlääkäri oli jouduttu hälyttämään paikalle. Munajohtimet/-sarjat olivat kuulemma alkaneet rajusti vuotaa verta ja niiden operoimiseen oli tarvittu vähän apua.

Illan jo tullessa, sain Lounan mukaani. Tokkurainen heppu laahusti autoon ja nukkui koko illan. Puolen yön jälkeen heräili ja vinkui muutaman tunnin taukoamatta, eikä suostunut syömään tai juomaan. Ilmeisesti melko paha olo. Antibiootit ja kipulääkkeet saatiin mukaan ja nyt tuo elohiiri voi jo oikein mainiosti. Haava on iso, mutta ei tunnu häiritsevän. Kauluri ei Lounalla pysynyt millään virityksillä ja jesarilla tuunattu suojapukukin meni yön aikana suikaileiksi. Ei muuta kuin vahtimista vähän enemmän, onneksi on viikonloppu edessä.

Tikkien poistoon sitten reilu viikon kuluttua ja sen jälkeen saa taas liikkua normaalisti. Loppu hyvin, kaikki hyvin, onneksi. Alkavat paikalliset eläinlääkärit olla tuttuja ja aina mennään isompaa operaatiota tekemään. Noh, sterkka oli jo varattu, tulipa hoidettua vähän etukäteen. Nyt ei ainakaan tuo tulehdus tai muutkaan vastaavat uusi, kunhan vain toipuu, niin saadaan jatkaa normiarkea.

Louna muutoin on oma itsensä, iloinen hymyhuuli ♥

Nautin vapaudesta, kuin villi pohjatuuli

Jopas on ollut kiirusta. Viime viikon perjantaina Savu kävi tosiaan Lunan seurassa koirauimalassa. Siellähän ne polskuttelivat. Mitä nyt lappalainen meinasi jäähä noutajarötkäleen alle. Pariinkin kertaan. Luna osoittautui oikeaksi vesipedoksi ja pääsee toistekin matkaani. Raskastahan tuo uiminen ja on vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Tottumattomana uijana (ensikertalaisena) ja stressimahaisena Luna tyhjensikin suolensa heti ulos päästyään. Ja ulos mentiinkin aika juosten.

Keskiviikkona oli Savun viimeinen pentu-uinti. Enää ei tarvita uittajaa altaaseen, vain pieni avustus rampilta, kun pikkumies meinaa aina vähän lähtöä empiä. Tasaisen varmasti ui ja nyt jaksoi jo hyvin tunnin aikana ne kokonaiset kolme altaan mittaa. Savu on uinnin ohella tottunut myös suihkussa käymiseen, kun koira tulee joka kerta pestyä pari kertaa.

Savu kävi viikolla myös tehosterokotuksilla, nyt kelpaa liikuskella ihmistenilmoilla. Painoakin oli tullut miltei kolme kiloa lisää, Savu painoi 7,85kg. Luihu se on kuin mikä, vaikka syö yhtä paljon, kuin Tuikku. Koipia se sen sijaan on kasvattanut. On se toki vielä ihan pikkuinen kaikinpuolin, rakenteeltaan kyllä mukavan jäntevä.

Nyt loppuviikosta Luna tulikin meille hoitoon, johan minä jo mötkistä tänne vähän odottelinkin. Eilen kävin pupsien kanssa sänkkärillä ja lähimetsässä samoilemassa. Ihana pikkujoki löydettiin, aivan satumainen menninkäisten venereitti tuolla kuusimetsässä. Valosalla ilmalla aion tutkailla tuota paremmin! Pennut ylittivät virtauksen sujuvasti, olihan se matala. Sänkkärillä meno villiintyikin täysin, kun kaksikko rallatti hullunmoisesti pallon perässä.

Tänään aamulla oli niin huikea keli, että lähdimme Tiinan kanssa vanhoille lenkkireiteillemme Ylöjärvelle. Postista kotiutunut GoPro pääsi ensi kertaa testiin ja alla video lenkistämme. Kovin erikoista nähtävää videolla ei ole, sillä kapistuksen käyttö vaatii vielä harjoittelua. Siitä huolimatta olen tyytyväinen hankintaanii. Vielä jos valjaat ja kepin hankkisi tuota varten, niin alkaisi olla bueno.

Koirilla meni keskinäisesti oikein mukavasti. Savu oli tilannepoliisina ja ryntäili muiden perässä. Jedi juoksuttti Lunaa oikein antaumuksella ja laiskanpulskea möhis olikin ensimmäisenä aivan raato. Rinteillä juoksentelu, kivillä pomppiminen ja lätäköissä rämpiminen oli raskasta. Kömpelönä koirana Luna vielä liukastui kurakkoon ja pyöritti Savunkin siellä liejussa. Neiti ja poika jotkut, saattoivatkin joutua kylpyyn...

Illan tullen keiteltiin vielä kanafilettä ja porsaan sydänsä. Savulle naksuttelin haukottelu temppua (niin porokoiran juttu!), peruuttamista, pyörimistä ja tasapainoilua. Haastavaa tuntuu olevan reiteni päällä pysyminen neljällä jalalla. Jalkani on vähän turhan tikku ja Savulla aika paljon intoa ja vauhtia. Noh, hiljaa hyvä tulee ja tasapainokin kehittyy. Herkuista laitettiin puolet talteen huomista varten. Päästään Janikan kanssa metsään ja treenailemaan. Kumpainenkin junnu pääsee mukaan tössöttämään.

Mä haluun olla vaan

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 1. 09ta 2016 klo 9.21 PDT

Eilen ajeltiin Savun kanssa Ylöjärvelle klinikalle rokotuksiin. Vastaanoton puntarin mukaan poika painoi 5,0kg. Paino on mitä on, Wuffin vaaka näytti 4,8kg ja Kuopiossa se oli vielä 5,3kg. Silmämääräisesti se on kuitenkin kasvanut, eikä laihtunut, joten..? Savu sai ensimmäiset rokotuksensa. Pentunen oli vastaanotolla oikein reipas, istui ja tuumaili ja rokotusta ei edes huomannut.

Yleistutkimuksessa ei huomattu mitään poikkeavaa, terve ja reipas pentu. Vasen kives on alkanut laskeutua, mutta eläinlääkärin tunnustellessa se meni karkuun. Oikeaa ei varmuudella tunnettu, ainakin se on vielä hiukkasen piilossa. Tunnustelin itsekin ja vasen on selkeämpi. Ikää on toki vasta yhdeksän viikkoa, joten huolissaan ei ole syytä olla. Kuukauden kuluttua tehosteilla tsekataan tilanne uudelleen.

Eläinlääkäristä suuntasimme Savun kanssa siskolleni. Luna otti meidät innolla vastaan ja tuota pikaa pakattiinkin koirat autoon. Lähdettiin odottelemaan bussia ja ihmettelemään linja-autossa matkustamista. Savu oli tosi reipas, hetken se istui ja katseli linja-autossa ja loput puoli tuntia matkasta se nukkui. Jäimme pois Tampereen Keskustorilla, jossa kävelimme pienen lenkin. Savu tepsutteli tosi reippaasti ympäristöstä välittämättä. Tosin varpuset ja pulleat pulut olisivat kiinnostaneet!

Kaupungilla hengailtiin puolisen tuntia, sen verran että pennut lopulta pötköttivät jaloissamme. Sen jälkeen lähdimme bussilla takaisin ja Savu nukkuikin koko matkan. Erityispositiivisuushuomiona se, että Savu ei voinut bussissa pahoin! Sitä vähän jänskäsin, sillä autokyytissä Savu välillä kuolaa (minun kyytini on vissiin epätasaista...).

Kaikenkaikkiaan kaupunkireissu meni hyvin. Savu ja Luna myös leikkivät onnistuneesti. Tasapuolista hammastelua ja repimistä. Joku päivä täytyy viedä pupelot metsään rellestämään.

Viikon aikana olen ehtinyt enempi vähempi treenaamaankin pennun kanssa. Tai no, pitäisi kai sanoa, että olen opettanut sitä oppimaan. Koska sitähän se tässä vaiheessa on. Kosketuskeppi harjoituksesta (ensimmäisestä) otin pätkän videota. Harjoitusta vaatii, mutta Savu on ymmärtänyt että katsominen ja pään kääntely ei enää riitä, vaan keppiä pitää koskettaa. Alla pieni koonti opetelluista asioista.

Leikkimään Savu on helppo saada. Se tarttuu hanakasti leluun ja käyttää ääntään. Savu myös vaihtaa lelun kohtalaisen hyvin. Se ei myöskään ole nirso leluista, nännikumi, pehmorotta, lusikka, villasukka, halko ja monet muut ovat ihan yhtä hyviä.

Palkkasanoja Savu on harjoitellut pariin kertaa. Toisessa kädessä on namit ja toisessa lelu. Ensin palkkasana, sitten esim. ruoka. Käsi menee kiinni ja lelu aktivoituu, jolloin palkkasana siihen. Savu irtoaa ruualta, mutta kuollutta lelua se jäisi herkästi kiskomaan. Se kuitenkin hoksasi jujun nopeasti ja vaihtaa hyvin.

Kosketuskeppi on ollut monikäyttöinen. Sen kanssa oli helppo hyödyntää naksutinsa, johon Savu onkin jo mainiosti ehdollistunut. Savu on viime päivinä harjoitellut kosketuskepin kanssa tehokkuutta. Sillä on 30 sekuntia aikaa tehdä onnistuneita suorituksia, jonka jälkeen on tauko. Jos Savu haahuilee tai häipyy, niin kosketuskeppi ja namitkin häipyvät ja se menettää mahdollisuuden palkkioon. Olin yllättynyt miten hyvin tämä onnistui. Olen nyt parina iltana tehnyt kolme puolen minuutin sarjaa ja tehokkuus ja aktiivisuus on lisääntynyt. Eikä koiraa ole tarvinnut houkutella!

Viikonlopulle on jälleen ohjelmaa, sosiaalistusta, pentukavereita, muita koiria, lapsia ja sunnuntaina poiketaan Koirakoutsin avajaisissa pällistelemässä menoa. Savu on kotiutunut hirvittävän hyvin ja minusta tuntuu, kuin se olisi aina ollut täällä ♥

P.S. Videot eivät loista laatua tai mitään upeaa visuaalisuutta. Ne on kuvattu koulutuksen etenemistä ajatellen.

Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta

Nyt minä tiedän mitä on ystävyys. Tiedän miksi ystäviä tarvitaan ja mistä tunnistetaan todelliset ystävät. Ilman näitä kuratassuja ja niiden ihania omistajia minä en tästä kesästä olisi selvinnyt. Tämä kesä oli liian raskas rämpiä omin avuin läpi. Tuhannet kiitokset ystäville, jotka auttoivat ja tukivat, melkein repivät sängystä ylös ja viihdyttivät päivisin ♥ Ystäville ja sukulaisille, jotka veivät minua marja- ja sienimetsään, siskolle ja kavereille, jotka toivat riiviöpentunsa minulle hoitoon.

Erityiskiitos melkein naapurille, jolle olen saanut soittaa 24/7 kun on siltä tuntunut (vaikka se naapuri ei koskaan puhelimeen vastaa) ja saapastella kylään päivästä riippumatta ♥ Teo ja Kiki on muuten kivoja koiria. Kiitos kaikille niille, jotka ovat tuhannen ja yksi kertaa kuunneelleet sen saman itkuvirren ja perustelukertomuksen läpi. Ja taas toisen tuhannen kertaa, nyökkäillen ja juoden kahvia samalla. Kiitos teille kaikille joille sai soittaa ja laittaa viestiä 24/7 vaikeina aikoina ja kysyä apua. Tunnistatte kyllä itsenne.

Nyt se oli siinä, mutta oli pakko.

Taisinkin joskus reilu kuukausi sitten kirjoittaa, että Nuppu villakoira tulee hoitoon. Se oli oikein mukava hoitovillis. Me syötiin Nupun kanssa mansikoita ja makailtiin takapihan nurmikolla. Nupusta oli hauska purra kaikkia ja kaikkea, koska hampaat kutisi niin kamalasti.

Pari viikkoa sitten näin myös Klaaraa pitkästä aikaa, voi kun tirpula oli pirtsakka ja ilonen, kun tuli kämpillä käymää! Klaaralle kuului hyvää, se leikki Lunan kanssa ulkona, kertoen tehokkaasti rajoja pienelle rämäpäälle. Kynsienleikkuu ja pikku harjailu sujui Klaaran kanssa mallikkaasti. Luna olikin minulla melkein viikon hoidossa. Mieheni oli yövuorossa ja en halunnut nukkua öitä yksin. Pikku penskan kanssa tutustuttiin lähimaastoihin ja löydettiin se laavukin, joka tässä vieressä on. Oikein mainio hoitokoira hänkin.

Harmikseni en nyt Myystä löytänyt kuvia, on ollut kamera vähän koirien osalta lomalla... Mutta kuulumisia siitäkin. Mitään varsinaista oireilua Myyllä ei ole ollut, aivan pieni läntti oli porukoiden sänkyyn valunut epämääräistä nestettä. Koska tässä nyt on vuosien aikana epäilty kohtutulehdusta yhdellä jos toisella, kiikutin pikku Myyn samantien vastaanotolle. Ultrassa näkyi minimaalista nestekertymää kohdunkaulassa. Varsinaista kohtutulehdus diagnoosia sillä ei siis saatu, mutta antibiootti lähti mukaan. Eläinlääkäri oli tyytyväinen, miten varhaisessa vaiheessa on kiinnitetty huomiota. Ilman vuotoa mitään ei tosin olisi huomattu, joten onneksi Myy oli sattunut nukahtamaan sänkyyn. Tällä erää keissi hoituu antibiootilla, mutta syksyllä on pikkusen aika päätyä leikkauspöydälle.

Omia fiiliksiä. Oikeastaan hyvät. Aika siirtyä eteenpäin, asiat ei märehtimällä miksikään muutu. Sisällä läikähtää edelleen kun ajan niiden paikkojen ohi, jossa koiriani lenkitin. Paikat joissa Tuikku karkasi riemuissaan rusakoiden perään. Tai kun Vilkku ihmetteli kaikkea ihmeellistä. Tuntui hassulta käydä katsomassa kaverin treenejä. Kuukausi sitten minä treenasin siellä hallilla... Maisemanvaihdos teki hyvää, vaikka emme kauas muuttanutkaan. Uudessa asunnossa ei tule paha mieli katsoessa tyhjää oviaukkoa. Ruokahaluni on viimein palannut, samoin yöunet. Muistelen rakasta kaksikkoani ilolla. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä niiltä sain. Vaikka ne veivät minulta monta sohvaa, ruokapöydän, sängyn kulman, lukuisat parit kenkiä, kännykän, luottokortin... Mutta ne vain antoivat niin paljon enemmän, olemalla aitoja ja aina niin rakkaita ♥

Ylihuomenna vaihdan maisemaa. Kuopio kutsuu, jälleen. Sen jälkeen Kuopio kutsuu varmasti vuosittain tai useamminkin. Odotan innoissani. Pennulle on kaikki paikat valmiina ja olen enemmän kuin valmis aloittamaan uuden elämän sen kanssa. Siitä ei tullut maskotti, eikä kolmas koira. Savusta tulee oman aikansa ensimmäinen. Sitä odottavat isot tassunjäljet, monta tehtävää, joita edelliset sille jättivät. Sisukas Savu on ilmoittanut ottavansa haasteen vastaan ♥ Blogin pariin palaillaan syyskuun puolella, jälleen koiranomistajana.