Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit

17 marraskuuta 2022

Hevonkuusen tunnelmia

 

Muutama kuva viime kertaiselta Hevonkuusen iltaretkeltä. Ollapa vain nätti paikka lyhdyin valaistuna. Onnistuin ottamaan niin yli- kuin alivalottuneita kuvia, mutta onneksi RAW-tiedostoja voi käsitellä aika reilusti. Ensi kerralla paremmin. Ja yksi onnistuminen joka on suorastaan uskomaton, on Loimu. Loimu malttoi istua yhteiskuvassamme paikallaan juuri sen hetken, kun kamera valotti kuvaamme.

Savunkin kanssa kuvattiin useampi otos nuotiolta. Jouduin siis asetuksia säätelemään useamman kerran, mutta lopulta päästiin alla näkyvään lopputulokseen.   Siihen menee kyllä vuosikaudet, että Loimusta saataisiin yhtä malttavainen malli, kuin mitä Savu on 😂

Välihuomiona kiitos kaikille edeltäviin postauksiin kommenteista! Jostain syystä Blogger ei anna minun vastata kommentteihin tietokoneella, mutta kännykän selaimella vaikuttaisi onnistuvat. Tämän vuoksi vastaaminen on viivästynyt reilusti, vaikka tarkoitukseni on jokaiselle vastata.

25 lokakuuta 2022

Yö Hevonkuusessa

Hetken mielijohteesta kun kalenterissa oli tilaa ja kova hinku metsään yöksi, varattiin Hevonkuusen retkeilymetsä käyttöömme yöksi. Vaikka ajankohta päätettiin nopeasti, on Hevonkuusi ollut mielessäni koko syksyn. "Sitten kun ei ole enää itikoita". Loimu on yöpynyt ainoastaan teltassa, joten muunkaltainen ulkona yöpyminen tuntui luontevalta harjoitella Hevonkuusessa. Ei muita kulkijoita ja aidat ympärillä, joten tuskin talitiaista isompaa metsäneläintäkään havaittaisiin.

Retkiyönä taivas pysyi visusti pilvessä, mutta lyhdyin valaistu Hevonkuusi oli silti tunnelmallisen kaunis. Kuvat olen ottanut lainakameroilla, joten jälki on mitä on, kun en ystävän Nikon merkkistä järkkäriä osannut käyttää. Oma kamerani on edelleen huollossa, ja viikot ilman luovaa harrastusta (tai sen harrastamista puutteellisilla välineillä) ovat tunteet pitkiltä.


Pimeä hiljainen metsä nuotion rätistessä onneksi rentouttaa mieltä riippumatta siitä onko kameraa vai ei tai onnistuvatko kuvat vaiko eivät. Nuotiota katselisin mieluusti vaikka miten pitkään ja kyllähän iltapala on nuotion kautta pikkuisen parempaa kuin ilman nuotiota. Koiratkaan eivät laita nuotiolla hengaamista pahakseen, sillä ruokaahan siitä seuraa.

Oma nukkumapaikkani oli laavussa hyttysverkon suojissa ja koirat nukkuivat ulkona. Laavu on kyllä sillä tapaa tilava että jos olisi alkanut sataa, koirat olisivat kyllä päässeet katon alle suojaa. Loimun kytkin yöksi, jotta se ei hyppäisi hyttysverkkoja päin. Savu oli vapaana, koska Savulle tällainen on jo ihan perussettiä.

Koirille oli paksut makuualustat mukana (tavallisesti nämä ovat minulla autossa), jotta kenenkään ei tarvitsisi kylmää maata vasten nukkua. Pari viikkoa takaperin molemmille koirille tuli postissa myös Sporttirakin Propalttoot ja tämä retki oli vähän kuin testiyö takeille. Savulla on ollut muutama erilainen takki aiemmin, mutta kylmässä nukkuminen ja asennon vaihtaminen ilman että takki valuu täysin pois paikaltaan, on osoittautunut haasteelliseksi. Toinen haaste on ollut talvisin lumessa kahlaaminen, moni takki kerää lumet sisäänsä eikä puhettakaan, että koira voisi sellaisella nukkua. Toki pääsääntöisesti koirani eivät tarvitse ylimääräistä vaatetta nukkuessaan.


Savu asettui alustalle samantien ja vaikutti alkavan nukkumaan. Loimu asettui Savun viereen, eikä kumpikaan koira herättänyt minua yöllä. Yö oli siis varsin rauhallinen, sillä olin varautunut kaikenlaiseen kaiken varalta. Loimu ottaa paljon Savusta mallia ja toki retkeillessä taukomatto on sille jo tuttu juttu. Hämärtyvä ilta ja tavaroiden levittäminenkin lienevät jo aika selkeä vihje, että kotiin ei olla ihan heti lähdössä.

Tämän retkiyön perusteella Loimu on taidoiltaan valmis talviseikkailuihin, hangessa ja laavuissa nukkumisiin. Jos jotakin pitää molempien koirien kanssa harjoitella, niin takkien pukeminen. Mikä siinä onkin itselle niin hankalaa tehdä pukemisesta kiva juttu... Itse Propalttoot olivat erinomaiset. Takit olivat aamulla herätessä molemmilla koirilla päällä kuten pitääkin ja koirat olivat pysyneet mukavasti lämpiminä. Kaikilta ominaisuuksiltaan meidän käytössämme kotimainen Propalttoo peittoaa kaikki aiemmin kokeillut lämmikkeet.


Hyvin nukutun yön ja hitaan, heräilevää luontoa ihastelevan aamun jälkeen oli aika sanoa heipat Hevonkuuselle. Tulipa vain tarpeeseen yö metsässä. Hevonkuusessa olen vieraillut aiemmin vain päiväseltään, mutta yökohteeksi voin suositella yhtä lämpimästi. Noin hienoissa puitteissa luonnon rauhassa nukun mielelläni toistekin.

02 lokakuuta 2022

Selkämeri ja Puurijärvi-Isosuo




Tekemisen meininkiä ja touhukasta arkea on pitänyt, joten raportointi blogiin on harventunut. Raportoitavaa kuitenkin on ja aloitetaan näistä viime viikkojen retkistä kansallispuistoihin.

Pitkästä aikaa retkeilyä uuden kansallispuiston merkeissä. Toissa viikolla seikkailimme Selkämeren kansallispuistoon kävelemään mantereella meneviä reittejä. Koirista mukana oli pelkkä Loimu, kun Savu oli kaverillani hoidossa - Loimun juoksuja paossa. Retkiseuraksi saimme labradorinnoutaja Pinnan omistajineen.

Myöhästyimme suunnittelemastani lähtöaikataulusta ja matkalla vastaan tulleen muuttujan vuoksi myöhästyimme vielä lisää. Maaseutumaisissa maisemissa keskellä Porin tietä seikkaili irrallaan suurikokoinen koira autojen seassa. Ajoin samantien pysäkille ja kutsuin koiraa luokseni ennen kuin se jäisi auton alle. Koira tulikin tuttavallisesti rapsuteltavaksi ja asettui jalkoihini lepäämään.

Kaulapannassa ei ollut numeroa tai mitään laattaa, joten aloin selvittää mikä taho tältä sijainnilta noutaa löytökoiria. Aivan vieressä ei ollut taloa jonne olisin voinut lähteä koiraa palauttamaan. En voinut myöskään jalkaisin lähteä etsimään koiran kotia, sillä en voinut jättää lapsia pysäkille ison tien varteen autoon odottamaan. Eikä ollut vaihtoehto pakata koiraa autoomme, sillä kyseessä oli uros ja Loimulla oli tärppipäivät.

Tavoitin löytöeläinhoitolan työntekijän, joka lähti koiraa hakemaan ellei tilanne muuttuisi. Noin puolen tuonnin odottamisen jälkeen paikalle osui kuitenkin koiran huolestunut omistaja. Koira oli niin leppoisa ja ystävällinen, joten olin varma siitä että sitä kaivataan. Ja niin oli kaivattu, koiran tapoihin ei ole kuulunut karkailu ja nyt se oli säikäyttänyt kotiväkensä. Loppu hyvin kaikki hyvin ja koira pääsi turvallisesti kotiinsa.


Aikataulumme hieman venähti, mutta päästiin kuin päästiinkin Langouran parkkipaikalle. Lähdimme kävelemään Yyterin lietteille menevää reittiä. Lapset odottivat innolla lintutorneja, vaikka eivät vielä tuolloin aivan tienneet, mitä ne ovat. Kävely sujui kohtuullisen joutuisasti ja sujuvasti, mitä nyt sinnikäs pikkuneiti halusi taluttaa Loimua kompuroiden jatkuvasti sillä Loimu ei oikeasti ole taidoiltaan lasten talutettava.

Ensimmäisellä lintutornilla ei kauan aikaa kulunut, kun seurueemme jatkoi matkaa seuraavalle. Kovin pitkää matkaa ei seuraavalle näköalapaikalle kertynyt, kun jo päätettiin pitää evästauko. Loimulla oli eväänään rusto, samoin kuin koirakaverillaan luu. Tauko sujuikin varsin mallikkaasti kaikkien syödessä eväitään.

Lintutornien jyrkätkin portaat Loimu kulki sujuvasti, mutta ylös tai alas se ei halunnut jäädä kytkettynä odottamaan. Jätin siis Loimun suosiolla ylös odottamaan siksi aikaa, kun kannoin kuopusta maan tasalle. Tämän aikaa taustalla kuului satunnainen kimakka haukku kuten odotinkin, ei ole tullut tällaista harjoiteltua.


Eväsretkipaikalta, eli Yyterin lietteiltä päädyimme kävelemään takaisin autolle. Kuopus jatkoi matkaa kantorinkassa, jossa matkatessaan hän päätti taas haluta kävellä. Jos koirien kanssa kannattaa unohtaa turhat odotukset ja vähän relata, lapset vielä maksimoivat nämä huomiot. Kaikkiaan retki sujui kuitenkin hyvin, vaikka Loimu ei vielä oikein ymmärrä pitkospuilla kävelystä mitään.

Selkämeren kansallispuisto on nyt pintapuolisesti tsekattu, monen vuoden "pitäisi käydä" pohdinnan jälkeen. Punkkeja oli jonkin verran, kun Loimu rymysi kaikki pusikot. Harjoiteltavaksi Loimulle listataan pitkospuilla takanani kulkeminen ja näkymättömissä odottaminen (esim. jos poistuttaisiin huussiin).


Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon suuntasimme viime torstaina. Savun kasvattaja Leena koirineen oli reissun päällä ja sovittiin retkitreffit tuohon pieneen kansallispuistoon. Muutama vuosi sitten olen käynyt Savun ja Papun kanssa Puurijärvellä Kärjenkallion katselulavalla (Reissukoiran melkein road trip 11/2019).

Saavuimme ajallaan Mutilahden parkkipaikalle ja päästimme koirat tervehtimään. Loimu lähti soitellen sotaan, se kun ei ihan tajunnut että tämä oli Savun sukutapaaminen. Savu ilakoi hyppimällä Leenaa vasten ja kierien emä Caramelin edessä kuraisessa maassa. On aina yhtä herttaista, miten koirat muistavat toisensa ja Savun käyttäytyminen muuttuu luovutusikäisen pennun käytökseksi.

Alkutemmellyksen jälkeen lähdimme luullakseni reitille, mutta jo parinkymmenen metrin jälkeen tajusin meidän lähteneen ihan harhaan. Ajatuksissaan sitä tulkitsee kaikenlaiset painaumat merkityksi poluksi 😂 Pieni pätkä tietä pitkin eteenpäin ja oikeat pitkospuut löytyivät.


Matka pitkospuilla oli liukas, sillä vettä oli vasta satanut paljon. Loimulla onkin niissä pitkospuutaidoissaan harjoiteltavaa sinkoilun suhteen. Savu on tässä hommassa kuin ammattilainen. Eipä aikaakaan, kun jo päästiin kipuamaan ensimmäiseen lintutorniin. Olikin jyrkimmät portaat vähään aikaan, mutta hienoisti Loimukin ne kulki ylös ja alas.

Ajatuksenani ottaa hienoja kuvia suomaisemassa, mutta lopputulos on vain muutamia kuvia suolla 😁 Pitkään seuranneet jo tietävätkin, että Loimu on kiireinen Rakettikettu. Se ei jouda turhuuksia istuskella siinä missä Savu poseeraa mielellään. Savulle kuvattavana istuminen on helppoa ruokaa, kun taas Loimusta se on ajanhukkaa. Ruokaa saa kuitenkin joskus, joten miksi istua kun voi juosta.


Parin kilometrin luontopolun kierrettyämme, siirryimme tulipaikalle autolla. Matkahan ei olisi ollut pitkä, mutta pikkuväen tahtiin kävellessä ilta olisi hämärtynyt ennen kuin olisimme ehtineet perille. Autoilla siirtyessä päästiin sytyttämään nuotio nopeammin - paikalla olevat nuotiopuut olivat märkiä ja suuria, joten onneksi olin varalta pakannut omat puut mukaan.

Papu odotti malttamattomana nuotiota ja Pipa taasen ruokki koiria. Loimun taukoilu sujuikin kohtalaisesti aina, kun Pipa hääräsi koiranruokien kanssa ja tarjoili satunnaisia maistiaisia koirille. Tämä oli Loimun ensimmäinen varsinainen retki, kun sillä ei ollut mitään luuta kaluttavanaan. Havaintojeni pohjalta lopputulos on se, että Loimulla tulee jatkossa olemaan luu mukanaan 😆


Eväiden syönnin ohella kuvailtiin ja saatiin Savusta ja emästään Caramelista potretti. Savu on kyllä todella emänsä näköinen, vain huomattavasti isompi (siltä osin isäänsä tullut) ja toki maskuliinisempi. Luonteeltaankin Savu ja emänsä ovat hyvin samankaltaisia. Äitinsä poika 💙

Pikkuväki ja koirat saatiin samaan kuvaan kertomalla lapsille kalatarinaa. Oli siinä ja siinä, menikö tarina joessa asuvasta isosta kalasta liian jännäksi mutta ainakin kuva onnistui. Ja on tuota kuvaa lapset hymyillen katselleet ja sitä isoa kalaa miettineet 😂

Alla olevassa kuvassa on Savun emä Caramel, täti Cicaro, lapseni Pipa ja Papu, Savu ja Loimu. Oikein mallikas ja osaava retkiporukka - ihan kuin oltaisiin enemmänkin retkeilty tällä kokoonpanolla.


Reissun viimeisenä etappina oli Kärjenkallion katselulava. Jälleen juuri ennen auringonlaskua. Ilman massiivista pilviverhoa ilta olisi ollut vielä kauniimpi, mutta kyllä nukkumaan menevä luonto kurkiauroineen on kaunis joka tapauksessa.

Seuraavat reissut häämöttävät taas kiikarissa ja eiköhän tämänkin retkipostauksen kavereiden kanssa vielä tulilla tavata 🔥


13 kesäkuuta 2022

Tokoleiri Jämijärvellä

Perjantaina hoidettiin loppusilaus auton pakkaamisessa ja sitten suuntasin koirien kanssa Jämijärvelle. Luvassa oli tokoleiri ja viime hetken leiriytymispaikan vaihdon kun selvisi, että Jämillä on samaan aikaan Kankaanpää Custom show. Viime vuodesta viisastuneena äänekkäiden tapahtumien aikaan telttailijan paikka ei ole leirinätalueella jos mielii nukkua. No säästyipä rahat ja vaiva kikkailla telttaa asuntovaunujen sekaan, kun päädyin pystyttämään teltan treenikentän viereiseen metsään. Tosin puolikilometriä tapahtuma-alueelle ei ollut riittävä matka kaiken torven tööttäämisen häviämiseen, mutta saatiin kuitenkin nukutuksi.

Teltan pystytyksen jälkeen kävin koirien kanssa lenkillä, onhan Jämillä ihan ensiluokkaiset lenkkimaastot. Tarkastettiin Sormelan laavu ja todettiin se kelpopaikaksi pitää seuraavan iltana leirinuotio. Perjantai-illan ohjelmassa oli kokoontuminen mökillä toisten leiriläisten kanssa. Iltapalatarjoilut olivat varsin ruhtinaalliset, kiitos leivontataitoisille herkullisista kakuista. Leirin kouluttajina olivat tuttuun tapaan Riitta Kivimäki ja Piia Karinen. 

© Netta Elomaa

Iltalenkillä kierreltiin tapahtuma-alueella, jossa olikin jo kelpo määrä rekkoja näytillä. Savu ei erityisemmin humalaisista ihmisistä välitä, joten vähän väisteltiin kaikkia. Loimu suhtautui ympäristön hälinään ja musiikkiin tosi lunkisti, joten muutamien kuvien ottaminen sujui mukavasti. Kaikkinensa yllätyin positiivisesti molempien koirieni taidoista hälyisämmässä ympäristössä, meille kuitenkin aika harvinaista törmätä lenkkeillessä muihin.

Lyhyen mutta ärsyketäyteisen iltalenkin jälkeen koirille uni maittoi ja Loimukin asettui telttaan samantien. Sen verran oli lämmin, ettei Savu tarvinnut mukaan varalta pakattua Pomppaansa, ja itsekin tarkenin nukkua t-paidassa. 


Lauantaina nousimme jo aikaisin, sillä halusin ehtiä nauttimaan niistä kivoista lenkkimaastoista. Ennätinkin käydä koirien kanssa miltei tunnin lenkin ennen päivänohjelman läpikäymistä ja treenien aloittamista. Savu oli vuorossa ensimmäisenä; en itse tykkää olla ensimmäinen yleisön edessä, mutta viileässä aamussa Savu jaksoi pistää parastaan.
 
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö

Jäävät

Koska Savun kanssa on tavoitteena voittajaluokka (hullu pitää olla), kysyin leirillä vinkkejä ensisijaisesti sitä silmällä pitäen. Savun liikkeestä seisominen on jo aika kiva, mutta istumista ei olla kauheasti tehty. Istumista kokeilimmekin nyt leirillä ja hassuna huomiona "istu" ei tarkoita Savulle selkeästi mitään. Se meni lähestulkoon aina makaamaan pelkällä sanallisella vihjeellä. Sen sijaan kaukokäskyistä tuttu "sit" oli selkeämpi ja Savu valitsi oikean asennon.

On mahdollista että meillä yleisessä käytössä oleva "istu" vihje on etenkin lasten aikana johtanut palkkioon riippumatta siitä mihin asentoon Savu on asettunut. Ensimmäinen oikaisu voidaan siis ottaa vihjeen muuttamisella, mutta aika paljon työtä jää silti tehtäväksi. Ihan alkaen omasta ryhdistä, tahdista ja käsien heilumisesta.

Muistiinpanoja

- harjoittele asentoa ja jäämistä erikseen, kiinnitä huomiota omaan vauhtiin ja ryhtiin; katse eteen (peili avuksi)
- seuraamisessa asentovihjeen sijaan jokin temppuvihje (esim pyörähdys), josta palkkio taakse heittäen samalla kun itse jatkan matkaa eteenpäin. Tää toimii Savulla kivasti heti kun se hoksaa että nami lentää taakse, nyt se juoksi aluksi eteenpäin 😂
- hyödynnä jo olemassa olevat temput sekä takapalkka jäävien harjoitteluun
- muista harjoitella myös vauhdinmuutokset

Tavoitteena on saada jäävät haltuun kesän aikana, kenties voittajan tyyliin. Videoita luvassa, koska oman toiminnan havainnoinnin suhteen treenit on pakko dokumentoida.

© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö

Kaukot

Kaukot on menneet hivenen eteenpäin vuodentakaisesta, mutta vähän uusia eväitä tarvittiin niihinkin. Olen jo aiemmin ottanut Savulle käyttöön vihjeen "kaukot", jolloin se tietää jäädän hiukan kuulolle eikä uppoudu ajatuksiinsa maatessaan. Voittajaluokassa kaukoihin tulee mukaan myös seisominen ja etäisyys kasvaa reippaamista alo ja avo luokista. Treeneissä oltiin taitotasomme mukaisia, kaukojahan on viime aikoina pääasiassa jumppailtu.

Saatiin Riittalta hyvä, itselle uusi ajatus kaukoista että varsinkaan Savun kanssa pysymistä ei kannata liiaksi vahvistaa. Kaukojen pointtihan on nimenomaan asentojen vaihtaminen, ei maahan liimautuminen. Savu kyllä pysyy hyvin asennoissa, mutta napakat vaihdot ovatkin ihan toinen juttu. Ja myönnettäköön, että olenhan minä sitä pysymistä ja olemista huomaamattani vahvistellut tosi paljon 😅

Muistiinpanoja

- palkitsemiseen vauhtia, ei namia suoraan suuhun
- säästä kaukoja, harjoittele etäisyyttä ja kuulolla olemista myös tempuilla
- harjoittele pyörähdys ja peruuttaminen siten, että Savu suorittaa ne minun ollessa koiraan selin
- kaukoissakin on monta osasta; jääminen, oleminen, vauhti, etäisyys, vihje tehtävään jne.

Ensi alkuun täytyy käydä kotona vihjeet läpi, että kaikki ovat Savulla varmasti hallussa. Samalla hiukan päivitetään meidän apuvälineitä takajalkatargetista muihin variaatioihin ja toisaalta kaukoja olisi hyvä harjoitella ihan tasamaallakin. Projektia riittää.

© Netta Elomaa© Netta Elomaa

Iltapäivällä oli vuorossa Loimu, jonka kanssa päästiin Piian oppiin. Loimu oli mukana tosi kivasti ja niinpä päädyin päästämään sen irti. Virhearvio! Loimu istui hetken kauniisti ja sitten se luvan saatuaan (tosin ihan muihin hommiin oli se lupa) ampaisi kentän toiseen päätyyn treenaavan koirakon luo. Tavallaan yllätti ja sitä tunsi itsensä vähän tyhmäksi omasta mokasta. "Kyllä Loimu tulee aina lelulle luo" ja kas ei tullut tällä kertaa. Pennut on pentuja jne. 😂

Mitään kamalaa ei onneksi sattunut, hain Loimun vain takaisin. Jälkiviisaus paras viisaus, ei Loimu välttämättä vieraan koiran luo olisikaan mennyt (toki en hetkeen uskalla kokeilla uusiksi), mutta samaan aikaan treenaavan koiran kanssa sillä oli ollut edellisiltana hyvät rallatusleikit. Ei siis sinänsä ihme, että Loimu kävi moikkaamassa. Lopputreenin Loimu oli hihnassa, eikä hihna häirinnyt sitä lainkaan niin paljon kuin minua.

Loimun kanssa kehitettävää on aloitusrutiineissa ulkokentillä ja saatiin muistinvirkistykseksi ohjeita myös kontaktiharjoituksiin. Kummasti sitä pitää perusasioita niin itsestäänselvyyksinä että jättää ne pennulleen opettamatta. Ensitöiksi työn alle vihje "vapaa", joka tarkoittaa ettei minua tarvitse kuunnella 😜 Tämän vihjeen myötä koiran on helpompi erottaa ne hetket, kun huomiotani kannattaa tavoitella ja ohjeita kuunnella.

Perusasento sujui alkukankeuden jälkeen kuten kotonakin, eli hyvin. Oli kiva saada Loimulle perusasentokokemus myös vieraassa paikassa. Perusasennon tapaan myös merkinkierto lähti vauhtiin kivasti.

Otettiin tehtävien väliin pieni siirtymä namien kanssa. Vähän kuin siirtymiä olen Loimun kanssa huomaamatta tehnytkin ja sehän lähtee hirmu reippaasti mukaani odottamaan mitä sitten tehdään. Myös sosiaaliseen palkkaan Loimu vastaa innoissaan. Täytyy vain muistaa pitää sosiaalista palkkaa yllä ja vahvistaa sitä. Kuitenkin tulevaisuuden koekehissä (ollaan nyt toiveikkaita ainakin) sosiaalinen palkka on ainoa, mitä kehään saa viedä, joten sitä kannattaa junnukoirien kanssa vaalia.


© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa© Netta Elomaa

Kaikkinensa ensimmäinen leiripäivä meni tosi kivasti! Savun kanssa treenatessa fiilis vähän herkistyi. Miten erilainen se olikaan kuin vuosi sitten. Nyt pidin sitä luottavaisin mielin irti treeneissä, palkkasin vapautuneemmin ja ylipäänsä osattiin enemmän ja olin paremmin tilanteen tasalla. Valtava motivaatio jatkaa tavoitteellista tahtia, jotta oltaisiin taas koevalmiita ja kenties jo tänä vuonna avoimeen.

Loimu oli treenivuorollaan parempi kuin odotin (kai tän kehtaa myöntää 😂) sillä olin varautunut esim. haukkumiseen. Loimu myös hillui kentän laidalla kanssani oikein maltillisesti ja tarjosi itse makaamista. Sen sijaan autossa odottaminen sille on haasteellista. Siinä missä Savu nukkui vuoronsa ulkopuolella kevythäkissä, Loimu haukkui välillä lähes taukoamatta autossa. Tiesin tämän toki ennakkoon, tehtiin se mitä voitiin ja jatketaan harjoituksia kotona. Loimu on autossa ihan hiljaa ja nukkuukin, jos se ei näe sieltä. En kuitenkaan saanut kaikkia ikkunoita peitettyä täysin, joten kun jotakin nähtävää oli, niin tokihan Loimu haukkui. Sille on myös vaikeaa se, että Savu pääsee autosta pois ja Loimu ei.

No niillä taidoilla mentiin mitä oli ja tilapäiseen unirästiin ei Loimun maailma kaadu. Ideaalitilanteessa sen tulisi nukkua autossa odotellessa, mutta toistaiseksi näin ei ole. Se kuitenkin noin muuten viihtyy autossa, mutta haukkuu lähelle tulijat tai jos joku muu koira leikkii. Loimu kun olisi mieluusti menoilla mukana. Kerrottakoon heti tähän väliin, että toisena päivänä Loimu nukkui, sen verran väsytti ettei kaikkea jaksanut seurata.
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö

Sunnuntaina treenit alkoivat kentällä hieman aikaisemmin, joten nousin koirien kanssa jo kuudelta. Kävimme aamulenkillä keräilemässä tölkkejä Custom Show alueelta ja koko reissun tölkkisaaliilla tienasin miltei 20€. Kassit keräämistä varten loppuivat kesken, joten kenties tuplaten olisi voinut tienata. 

Aamun treeneissä olimme vuorossa toisina. Ryhmäpaikkani vaihtui ja koska epäilin päivästä tulevan kuuma, otin Savun aamun treeniin. Näin ollen Savu oli kahdesti Riittalla ja Loimu kahdesti Piialla, mutta ei se mitään. Päästiinpä jatkamaan siitä mihin oli lauantaina jääty.

Ensimmäisenä oli vuorossa kokeenomainen paikalla makaaminen. Oli ihan Savun näköinen suoritus. Se ennakoi istumaan nousun liikkurin osuessa kohdalle, mutta epäilen sitä ötököiden kiusanneen kun aiemmin vinkui paikkiksessa ja yritti raapia itseään. Pari puremaa mahastaan löytyikin, joten kenties ilman niitä olisi maannut loppuun. Liikkuri kävi meidän kohdalla vielä uudestaankin ja toisella kerralla Savu oli mallikas. Kehitystä siinä määrin että muut koirat tai muiden käskyt eivät Savua häirinneet 💙

Hyppynouto

Kun viime vuonna arvuuttelin leirillä tarttuisiko Savu kapulaan, niin kyllä hymyilytti kun tänä vuonna päästi tekemään hyppynouto ihan oikealla kapulalla. Kerroin vähän kuinka on hyppynoutoa harjoiteltu ja näytettiinkin sitten.

Ihan ensimmäisenä vinkkinä minun kannattaisi heittää kapula pidemmälle. Kun on riski että kapula menee vinoon, koiran on helpompi linjata takaisin hypylle kun matka no pidempi. Tämä näkyikin heti käytännössä. Jonkin verran hypyille linjaamista ollaan ehditty harjoitellakin, mutta on meillä siinä vielä tekemistä.

Hässäkkä

Tämä liike on minulle lähinnä hässäkkä nimellä tuttu ja jokusen suorituksen olen nähnyt. Olen kuitenkin päättänyt ottaa hässäkän meille kesäprojektiksi, joten kaikki viime hetken vinkit ja ohjeet kokeneemmalta tulivat tarpeen.

Savun kanssa ei ole tarkoitus mennä EVL:n (en usko että oma osaamistasoni kehittyy riittävän nopeasti ennen Savun eläkeikää), mutta ihan harjoituksen vuoksi sillekin voi laittaa hässäkkään kapulat. Savu osaa kiertää kartiot riittävältä etäisyydeltä ja sen voi ohjata hypyllekin (sitä ei nyt leirillä tehty), mutta pysäytykset puuttuvat täysin. Eikä se kiertokaan vielä hirveän vahva ole pitkältä matkalta häiriössä, sekin tuli taas todettua.

Kerroin bongauttaneeni merkkejä Savulla ja nyt viime aikoina näyttäneeni niitä. Vähän sain Savun treeneissä turhautumaan kun se jo katsoi merkkejä, otti kontaktin kuin lupaa kysyäkseen, mutta minä käskin katsoa merkkejä vielä uudestaan 😅 Ehkä tässä voisi luottaa koiraan enemmän ja vaikka se juostessaan merkit hukkaisikin niin ei se mihinkään kuuta kiertävälle radalle joudu.

Savu juoksee merkkiryhmälle hyvin, mutta vauhti hiipuu takaisin tullessa jos vain seison. Tiedän, että olen vahvistanut kartioiden taakse ehtimistä ihan x määrän liikaa ja samaten käsitargetin olen laittanut tarjolle todella ajoissa. Mikäli näitä kumpaakaan ei näy, Savu alkaa ravata. Nyt siis tehotreeniin pieni kestävyysharjoittelu, että takaisinkinpäin tulee juosta ihan loppuasentoon asti.

Seuraaminen

Kun vuosi sitten seuraamisemme leirillä meni aivan penkin alle, niin tämän vuoden treeneissä oli ilo huomata että Savu tarjosi seuraamista ja perusasentoa itsenäisestikin. Riitta liikkuroi meille alokkaan seuraamisen ja se näytti siltä miltä ajattelinkin, mutta tuntui silti hyvältä.

Pari kontaktin putoamista ja pysähtyessäni Savulla meni jokunen sekunti tajuta istua. Täytyykin ottaa taas vähän kuin kertausharjoituksiin tuo että pysähtyessäni Savu istuisi heti. Seuraamisen palkitsemiseen myös lisää vauhtia ja ylipäänsä motivaatiotreeniä siihen että Savu kestäisi kontaktissa läpi suorituksen.

Riitta vinkkasi meille BH-kokeeseen menemisestä. En ole koskaan asiaa ajatellut, mutta nyt aiheeseen hiukan tutustuneena BH-koe voisi olla Savun kanssa mielenkiintoinen. Ei muuta kuin koekalenteria selaamaan ja hiukan pikkujuttuja hiomaan 😄

© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö
© Tytti Käyhkö

Loimu oli iltapäivällä jo hiukan väsynyt, vaikka olikin nukkunut päivällä paremmin kuin lauantaina. Leirielämä oli junnukoiralle ihan uutta ja toki vähän jännittävääkin. Kentän laidalla odottelu sujui taas kivasti ja Loimu viihtyi nuuskumatollaan.

Katsottiin Piian kanssa Loimun kapulan pitoa, joka yhtäkkiä sujuikin niinkuin olisi aina sujunut. Loimu on alunpitäen tarttunut kaikkeen mielellään ja hakee kapulan kun sen sille heittää, tuoden sen käteeni. Kuitenkin paikallaan istuminen ja kapulaan tarttuminen ovat olleet ihan mahdoton yhtälö, kun Loimu on vain alkanut pomppia superpallon tapaan. Vaan nytpä sujui, ehkä Loimua väsytti sopivasti tai se on hiukan kypsynyt. Oli mitä oli niin päästiin ainakin vahvistamaan sitä mitä haluttiin.

Muistiinpanoja

- vahvista kapulan palautusta
- harjoittele kaikenlaisten tavaroiden nostamista
- muista palkita välillä myös lelulla
- tekniikan päätökseksi vähän jotain riehakasta, jotta asenne kapulaan säilyy

Luoksetuloharjoitukset menivät kivasti, Loimullahan on kova kiire perääni. Jalkojen välistä juoksemisen sijaan Loimu päätti hypätä syliini, se on siitä paras tyyli. Jalkojen välistä menoa harjoiteltiin sitten omana juttunaan ja ahkerasta treenistä huolimatta tämä vaatii edelleen paljon harjoitusta. Vastenhyppy on yksi vaihtoehto harjoitteluun, se on itselleni fine ja Loimulle ylivoimaisesti palkitsevin. Mikäs sen parempaa koiralle, kuin tehtävä joka palkitsee jo itsessään?

Jos lauantaina vähän huvitti "vapaa" vihjeen opettamisen unohtaminen, niin ei Loimu ole vielä kuullut takapalkastakaan. Kotiläksylistalle siis sekin, sentään lelupalkalle eteenpäin Loimu osaa juosta, mutta takapalkkakin on niin monikäyttöinen että treenilistalle ehdottomasti.

Vuoronsa lopuksi Loimu olikin jo ihan puhki ja kaikkensa antanut. Lämmin keli ja univelka saivan pienen islantilaisen haaveilemaan kauneusunista.


Päivät (tai myöhään valvovan ja aikaisin heräävän yöt myös) Jämijärvellä kuluivat tosi nopeasti erinomaisessa kelissä ja hyvässä seurassa. Taas on hyvä mieli, ylpeä saa olla koirista ja hirveästi motivaatiota jatkaa järjestelmällistä harjoittelua resurssien puitteissa. Väittäisin treenaamisen olevan pitkälti asenteesta kiinni. Pitää vain tarttua toimeen ja kumman paljon saa aikaan kotipihassa, leikkipuiston laidalla tai Pikku Kakkosen aikaan olkkarissa. Täytyy vain löytää omasta arjesta ne luontaiset ja helpot hetket, jotka sitten käyttää tehokkaasti asioiden harjoitteluun. Tässähän vain nälkä kasvaa syödessä, nyt on kyllä pakko antaa koirien levätä keskiviikon tokoihin asti.

Reissu vähän jännitti, kun telttailin ensi kertaa yksin kotipihan ulkopuolella (aiemmin ollut aina joku tuttu kaveri seurana) ja toki pohdin mikä hullunmylly reissusta tulee innokkaan Loimun kanssa. Mutta kaikki sujui hyvin! Ja oli kivaa, ihan tosi kivaa, ehdin tehdä kaikkea mistä tykkään. Enemmänkin olisi voinut lenkkeillä ja valokuvailla, mutta aika on rajallista.

Kiitos vetäjille ja muille leiriläisille viikonlopusta. Hyvillä mielin ja motivaatiorepun kanssa koti uusia kesätreenejä!