Savun ja Loimun my day -video

Savun päivä - my day video 9/2021 

Kuvasin tämän viikon tiistaina päivämme videolle. Koirien my day video hieman myöhästyi Loimun juoksujen vuoksi. Alkuperäinen ajatus oli kuvata syyskuussa (kuten viime vuonnakin), mutta video toteutui nyt lokakuussa. Tämä vaikutti videoon sen verran että koirien aamu-ulkoilulla oli säkkipimeää.

Paljon on vuodessa tapahtunut ja muuttunut, mihin havahduin vasta editoinnin ja vanhan videon fiilistelyn myötä. Arki on silti edelleen sellaista kuin haluan ja jossa me kaikki viihdymme. Päätin kuitenkin listata ranskalaisin viivoin jotakin eroavaisuuksia vuoden takaiseen. Samana on pysynyt asuinpaikka ja valintani kasvattaa lapseni itse kotona.

Eroavaisuuksia vuoden takaiseen

- yläkerran remontti valmistui, joten makuuhuoneemme ovat siellä eikä Savu enää nuku sängyssä

- Savun "mökki" rappujen alta muuttui säilystytilaksi, mutta muutoin alakertaan vapautuneen tilan johdosta koirilla on reilusti makuupaikkoja valittavikseen

- lapset ovat vuoden vanhempia kuin, eikä meillä siten ole enää rattaita. Emme myöskään käy enää juuri koskaan kylällä puistossa, vaan ulkoilemme pihasta käsin lähi metsässä.

- meillä on nykyään ihastuttava Loimu osana arkeamme 💛 

Tavallisena tiistaina kipaisimme metsälenkille koko porukalla. Isännän tultua kotiin kävin vielä Savun kanssa kahdestaan kävelyllä viemässä roskia ja hakemassa postin (sekä keräsin tölkin). Tästä ollaan pidetty Savun kanssa kiinni, että kävästään ihan rauhallisilla kävelyillä keskenämme ilman junioriosastoa.

Iloa videon katseluun 😊

Koiraharrastus ja lapset

Olen jonkin aikaa pohtinut omaa koiraharrastustani tässä pikkulapsiaikana ja yritin koostaa ajatuksenjuoksustani jotakin lukukelpoista. Keskityn tässä tekstissä nimenomaan harrastusnäkökulmaan, eli niihin koiraharrastuslajeihin (rallytoko, toko) joita tavoitteellisesti koirieni kanssa teen - vesipelastuksen harrastaminen vaatisi resursseja erilailla, sillä itse en voisi ottaa lapsia sinne mukaan. Tekstiä kirjoittaessa lapseni ovat iältään hieman yli 4v Papu  ja 2v Pipa. Arki on siis jo hyvin erilaista kuin vauvavuonna, mutta kokemusta koira-lapsiarjen yhdistämisesti on tämä neljä vuotta.

Koirathan sinällään ovat minulle elämäntapa: minun on vaikea kuvitella elämää ilman koiria, mutta harrastuksissa kisaaminen ei ole mikään välttämättömyys. Voin harrastaa koirani kanssa yhtä aktiivisesti myös ilman koetavotteita, kuten olen vaikkapa aiemmin tehnyt.

Olen pitänyt koirista niin kauan kuin muistan ja koko aikuisikäni minulla on ollut koiria. Pidin siis  itsestäänselvänä (vaikka toki mikään ei ole itsestäänselvää), että koiraharrastus jatkuu perheenlisäyksen jälkeenkin luontevana osana arkea. Ja onnekkaasti näin on käynytkin. Vauvavuosina olen ollut tiiviisti vauvan kanssa, eli treenit ja kokeissa käynnit on toteutettu vauva mukana. Esikoisen vauvavuonna ei tosin kisattu Savun kanssa vielä lainkaan. Kertaalleen kokeilin josko kuopus olisi vauvana viihtynyt hoidossa kokeen ajan mutta se oli huono idea se. Ihmiset ovat erilaisia, niin myös vauvat, ihan omat lapseni keskenäänkin. Pipan kanssa harrastaminen on sujunut helpommin ottamalla hänet mukaan, sillä hyvillä mielin kotoa poistuminen ilman lasta oli etenkin vauvavuonna käytännössä mahdotonta. Voisikin sanoa, että koiralähtöisyyden lisäksi harrastan koirieni kanssa myös lapsilähtöisesti.

Kuluneena vuonna olen pystynyt irtoamaan iltakursseille, kokeisiin ja koulutuspäiviin myös yksin ja näitä olen tajunnut kaivanneenikin. Olen toki alitajuisesti varautunut siihen että jos kotoa soitetaan, niin ei auta kuin lähteä takaisin. Toistaiseksi lapseni kuitenkin odottavat innoissaan että "äiti menee koirahommiin", koska se tarkoittaa heille kaikkea mukavaa tekemistä tärkeiden läheistensä kanssa.  Lähtökohtaisesti itselleni on helpompaa jos voin ottaa kimppatreeneihin lapset mukaan, vaikka toisaalta nautin myös siitä että pääsen treeneihin yksin. Kuitenkin ilman lapsia lähteminen tarkoittaa jonkinlaisia lapsenvahtijärjestelyjä ja toisinaan lapsenvahti tarkoittaa jonkinlaista kotiintuloaikaa treeneistä.

Miten ympäristö suhtautuu lapsiin? 

Paljon kysytty mutta vähän puhuttu aihe. Tämä vaihtelee ja kaikenlaista kokemusta on osunut itsellekin. Uskon, että suhtautumiseen voi vaikuttaa itse melko paljon. Koirien treenit on suunnattu koirille ja ihmiset ovat tokokentällä koiriensa kanssa ja koiriensa takia (toivottavasti koiran takia eikä menestyksen takia). On siis sovittava ja kysyttävä etukäteen, voiko lapsia ottaa mukaan ja jos he mukaan tulevat, niin kuka heitä valvoo sen aikaa kun keskityn omaan koiraani. Pitkäaikaisten kavereiden kanssa ei mitään tarvitse enää erityisemmin sopia vaan kokonaisuus menee jo tosi lunkisti. Joihinkin treeneihin olen jättänyt suosiolla menemättä jos kalenteri onkin kääntynyt niin että lapset on otettava mukaan, mutta viime vuonna rallytokon pikkujoulut sujuivat varsin kivasti lasten ollessa mukana (ainakaan kukaan ei myöntänyt mitään muuta 😂).

Itseäni ei ihan kauheasti kiinnosta mitä mieltä muut ihmiset lapsistani ovat, mutta treeneissä huolehdin kyllä siitä, ettei kenenkään koiran tarvitse pelätä lapsia. Jos siis sattuu niin, että tiedän jonkun koiran jo valmiiksi pelkäävän lapsia, en tokikaan änkeä samalle kentälle oman pikkuväen kanssa. Ja vaikka koirat eivät lähtökohtaisesti lapsia pelkäisikään, voi kohti juokseva lapsi tai muuten koiran silmään arvaamattomasti käyttäytyvä pieni ihminen jännittää koiraa. Omalla treenivuorollani ei ole niin just mitä lapset kentällä tekevät, mutta tietenkään muiden treenivuoroja ei ole tarkotus pilata liian vaikealla häiriöllä.

Ennen omia lapsia en hirveästi ilahtuntut lapsista treeneissä, joten sinällään ymmärrän jos joku yllättäen suhtautuu kielteisesti. Toki silloin koirani oli vähän hankala lasten suhteen ja paikalla olevat minulle lapset pienoinen yllätys. Suosittelen lämpimästi kysymään, voiko lapset ottaa treeneihin mukaan - kysyminen on hyvä alku pitää treenit kaikille turvallisina ja kivoina. 

Lapset hallilla ja kentällä, sekä muiden koirien kanssa

Treeniseuraa enemmän lasten mukaan ottamiseen vaikuttaa se, missä treenataan. Kenttä ei voi sijaita aivan vesistön tai autotien vieressä ja jos menemme halliin, sen on oltava varattu ainoastaan meidän käyttöömme. Mitä enemmän riskejä ympäristössä on lasten kannalta, sen stressaavampi treenireissu on minulle vahtimisen suhteen.

Hiukan nuorempina lapseni viihtyivät ikätasonsa mukaisesti leikkimatolla, rattaissa katselemassa tai selässäni kantorepussa. Oi niitä aikoja... Nykyisellään he juoksevat hallia ympäri, levittävät kaikki lelut ympäriinsä ja ovat paikallaan vain sen aikaa kun syövät eväitä kehän laidalla - eväsretki kehän laidalla onkin ollut osalle koirista vähän ihmetys. Vaikka treenin loppupuolella aikani kuluu jälkien siivoamiseen, on suurin osa treenireissuista ollut paljoltin naurua. 

Vieraisiin koiriin lapseni suhtautuvat nykyisellään aika välinpitämättömästi. Saattavat he juosta kohti tai muutoin olla koiran silmään jännittäviä, mutta hyvin harvoin he tarkoituksenmukaisesti lähestyvät vieraita koiria. Jos lähtestyvät, niin yleensä sitä ennakoi Pipan kysymys siitä saako koiralle antaa ruokaa. Tässä vaiheessa vältetään itkupotkuraivarit sillä että jostain olisi hyvä löytyä koira jolle saa antaa ruokaa.

Lapsiin tottumattoman koiran kanssa vahdin tarkemmin ja ohjeistan kyllä lapsiani ja he noudattavat ohjeita sitten sen verran kuin sattuu huvittamaan. Taaperot ja leikki-ikäiset harvoin ovat mitään robotteja ja kaikenlaiset ohjeet näyttäytyvät helposti aika tylsinä. Yleensä kaikki sujuu kuitenkin hyvin, mutta muutaman kerran olen lähtenyt treeneistä vähän ennakkoon pois. Ei sitä nyt koko porukan tarvitse pienen ihmisen parkumista kuunnella ja harvoinpa siitä itsekään enää huvittaa lähteä treenejä jatkamaan.

Aikataulutukselliset haasteet

Jos ajateltaisiin, että treenaisin koiriani vain ilman lapsia, niin emme etenisi missään. Käytännössä treenien määrä tippuisi aivan minimiin, kerran kuukaudessa tokon omatoimiryhmä ja rallytokon ratatreenit. Lähestulkoon kaikissa muissa treeneissä lapset ovat mukana ja toki kotona he ovat aina paikalla kun treenaan. Ei siis kannata tehdä kaikeasta turhaan vaikeaa, vaan treenata suosiolla myös silloin, kun lapset ovat paikalla. Sillä mennään mitä on ja turha on vatvoa sillä mitä ei ole (tähänkin asti on päästy ilman lottovoittoa).

Olen kuvannut vuosi sitten videon Savun päivästä, jossa näkyy konkreettisesti arkinen treenituokiokin otsikolla Savun päivä videolla 9/2021

Pikkulapsiaikana voi harrastaa koiriensa kanssa, jos haluaa ja resurssit sen jossain määrin mahdollistavat. Tavoitteita voi asettaa, kuten itsekin teen. Kannattaa vaan suhtautua niihin hiukan rennommalla aikataululla niin ei tule niin paha mieli vuoden tuloksia läpi käydessä 😅 Paineita ei kannata ottaa, mutta mielestäni asenne lasten suhteen "sitten ei voi tehdä enää mitään" on turhan negatiivinen. Vähän sama asia kuin ajattelisi työstä, opiskelusta tai parisuhteesta että "sitten en voi tehdä enää mitään muuta". Ei tietysti voikaan tehdä mitään, jos asennoituu niin kielteisesti.

Paljon on kysytty myös sitä, miten ehdin liikuttaa koirat lapsiarjessa. Vaihdellen, mutta olen tänä ja viime vuonna koonnut miltei kokonaisilta viikoilta aikabudjetit koirien tekemisistä. Toistaiseksi kuten aiemminkin, tilanne on se, että joudun keskittymään liikuntaa enemmän koirieni palautumisen järjestämiseen. Aikabudjettipostauksiin näillä otsikoilla Savun viikko päiväkohtaisilla kaavioilla 2/2021 ja Viiden päivän aikabudjetti 3/2022

Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta mielestäni resurssit omatoimiseen harrastamiseen ovat tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki ilman lapsia pääsen liikkumaan rajallisesti, mutta heidän kanssaan voin treenata koiriani mielin määrin. Tämän johdosta tarve toiselle koiralle olikin ilmeinen, sillä toissavuonna Savu ylirasittui ja minä turhauduin kun en voinut kouluttaa koiraa niin paljon kuin halusin.

Koska olen toistaiseksi lasteni kanssa kotona (muut kotiäidit kyllä tietää että tämä on kaikkea muuta kuin olemista 😂), pystyn huolehtimaan ainakin pienestä treenituokiosta päivittäin. Toki aina en jaksa/pysty kouluttamaan koiriani niin usein, järjestelmällisesti tai pitkäkestoisesti kuin haluaisin, mutta siitä huolimatta koen tämän ajanjakson olleen paras verrattuna siihen millaista aiemmin on ollut.

Treeniaikani kotona on sidottu pitkälti Pikku Kakkosen julkaisuajankohtaan ja treeni saattaa silti keskeytyä koska vain, olen kehittynyt suunnittelutaidoissani radikaalisti aiempaan verrattuna. Jos vaikkapa päiväuniaikana mielii ehtiä koirallensa jotakin opettamaan, on suunnitelman syytä olla valmis siitä vaiheessa kun pikkuväki nukahtaa. 

Missä olen kehittynyt

- Suunnitteleminen; mitä teemme, miten, miksi, mitä tällä tavoittelemme

- Suunnitelmissa pysyminen

- Pettymyksen sieto

- Järjestelmällisyys

- Joustavuus

- Mielukuvitus

- Monipuolisemmat treeniympäristöt (leikkipaikat, uimarannat, kaikki mihin kehtaa ottaa koirat ja lapset mukaan, jatkuva yleishärdelli lentävine leluineen ja ruokineen koska lapset)

Miltä koiraharrastus näyttää lapsilleni? 

En ole aivan varma, mutta toivon tästä osasta elämääni jäävän heille hyviä muistoja. Ja varmasti on jäänytkin, sillä nyt kesällä he ovat itse kyselleen milloin menemme Canisportille. He ovat myös kotiseuran hiekkakentästä aina yhtä innoissaan. Ja kaikista muista hiekkakentistä myös. Kaikki hiekka- ja nurmikentät ovat heille "koirakenttiä" riippumatta kentän virallisuudesta.

He lähtevät mielellään mukaan aina jos pääsevät. Sekä itselle että koiralle pikkuväen aiheuttama sirkus on vain mainio häiriö ja toki molemmat lapset osaavat jo auttaa siivoamaan kartioita ym. kentältä pois. Silloin tällöin motivoituessaan he osaavat auttaa myös häiriökäskyissä tai vaikka houkutuksessa olemiosessa. Konflitkeja lasten kanssa tulee lähinnä jos he aikovat kadota näkyvistä tai tahtovat syöttää kaiken ruuan samantien koirille. Treenien teema lasten näkökulmasta on ensin ympäriinsä touhuamista, pieniä aputehtäviä ja vähän eväitä, sama uudestaan. Treenit päättyvät kiukutteluun ja itkuun koska on tyhmää lähteä kotiin. Toistaiseksi havaintojeni pohjalta ei ole ollut merkitystä ollaanko oltu paikalla puolituntia vai yli kaksi tuntia.

Miten lapsiin mun mielestä kannattaisi suhtautua?

Mahdollisuutena! Ihan kuten kaikki muukin, mikä voi tuoda treeneihin haastetta niin lasten luomat ärsykkeet monipuolisuudessaan ovat treeneissä valtava mahdollisuus. On tietysti ensiarvoisen tärkeää huolehtia sekä lasten että koirien turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta. En siis tarkoita sitä, että lapsia kuollakseen pelkäävä koira hyötyisi kentällä juoksevasta pikkuväestä lainkaan. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista tehdä treeneistä toistuvasti liian vaikeita. 

Jos lapsiin suhtaudutaan treeniporukoissa kovin kielteisesti, ei treeniporukassa ole äitinä välttämättä kovin kiva käydä ilman lapsiakaan. Koska lapsiin voi törmätä arjessa tai vaikka koepaikalla, ei lasten läsnäollessa koiran taitojen harjoittelu ole ollenkaan turha juttu.

Ja jos lapset ovat tervetulleita jokusiin omatoimitreeneihin niin boom - varmasti harrastajiakin löytyy yhtäkkiä lisää kun treenaamista varten ei tarvitse säätää sitä lapsenvahtia. Sulkemalla lapset kaikkien mahdollisten treenien ulkopuolelle, saatamme vahingossa sulkea ulkopuolelle myös perheelliset koiraharrastajat. Eikö olisi kiva, että se lapsiperheenkin harrastuskoira pääsisi vähän kentälle revittelemään ja tekemään sitä mitä osaa?

Tarkennus tähän väliin: tarkoitan lasten mukaan ottamista pääasiassa itsenäisiin omatoimitreeneihin. Maksetut kurssit, valmennukset ja koulutuspäivät ovat asia erikseen ja siellä kaiketi toivotaan pikkuväen olevan yhtä kuin näkymätön.

Toisaalta tämän ajan lapset ovat tulevaisuuden koiraharrastajia. Sen lisäksi että he oppivat aikuisilta esimerkkiä koirien hyvään kohteluun, he tuntevat myös ovatko he tervetulleita koiraharrastukseen mukaan. Ikä on niitä harvoja asioita mille ihminen ei voi mitään. Siispä jos nuoremmalla ikäpolvella on intoa koirien pariin, niin miksi emme kannustaisi jo taaperoa kehittämään taitojaan koirien kanssa? 

© Essi Vuorenmaa - rallytokon pikkujoulut

Mielestäni koiraharrastus on yksi parhaista harrastuksista lapsiarjen kylkeen ja lapsille esiteltäväksi. Lasten ei tarvitse seurata pelkästään sivusta vaan he voivat myös ikätasonsa ja halunsa mukaan osallistua koiraharrastukseen varsin varhaisessa vaiheessa. Koirien ruokinta toimii aina 😅

En tiedä ovatko lapseni pitkällä tähtäimellä aidosti kiinnostuneita koirista. Tai olisivatko he nykyisenkään vertaa kiinnostuneita koirista, jos en itse olisi? Itse innostuin koirista kyllä jo pikkulapsena, vaikka silloiset koirat olivat ulkokoiria eikä kukaan lähipiirissä suhtautunut niihin kovinkaan kiinnostuneesti. Nähtäväksi jää, onko lasten kiinnostuminen koirista vain matkimista vai säilyykö into koiria kohtaan läpi vuosien. Olisihan se aika mahtavaa, jos voisi jakaa lastensa kanssa yhteisen harrastuksen.

Jos on mitä vain kysyttävää tai tästä tekstistä jäi jokin askarruttamaan, niin nakkaa kommentilla ja sähköpostilla koiriamaalta [a] gmail.com Vastaan mielelläni 😊

Kaupallinen yhteistyö: Hevonkuuseen

Kaupallinen yhteistyö: Hevonkuuseen.fi

Ylöjärven Karhella sijaitseva Hevonkuusi palasi talvilevoltaan retkeilijöiden käyttöön toukokuun alussa. Heti kun omaan kalenteriin tuli tilaa ja sää suosi, suuntasimme yhteistyön merkeissä Hevonkuuseen. Retkikokelaan Papu 4v ja Pipa 2v lähtevät retkelle kuin retkelle innoissaan mukaan, eikä Hevonkuusi ollut poikkeus. Retkikoirat Savu ja Loimu lähtivät heti tutkimaan ympäristöä uteliaina. Savu on käynyt Hevonkuusessa aiemminkin, mutta Loimulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Hevonkuuseen koiravieraatkin ovat tervetulleita ja aidatussa metsässä nelijalkaisen ystävän saa laskea vapaaksi. Mikäli koira on erityisen karkaavaa sorttia, kannattaa sitä pitää tietysti silmällä. Koirien jätökset tulee kerätä pois, jotta metsässä retkeily on miellyttävää kaikille. Mikäli omat kakkapussit unohtuivat kotiin, löytyy niitä Hevonkuusen laavulta.

Hevonkuusen varustukseen kuuluu parin hehtaarin metsän lisäksi laavu tulisijalla, sekä huussi. Laavusta löytyvät myös makkaratikut, sekä tietysti polttopuut nuotiota varten. Nuotiota varten kannattaa varata vähintään 2h aikaa Hevonkuusessa. Myös paikallista metsäpalovaroitusta on syytä seurata, eikä tehdä nuotiota silloin kun maasto on kuivaa. Hevonkuusessa riittää tunnelmaa ilman nuotiotakin!

Hevonkuusen laavussa on myös mahdollista yöpyä. Yöpyminen varataan Hevonkuusen kotisivuilta ja rauhaisaa yötä varten laavuun tuodaan hyttysverkot. Voit myös pienestä lisämaksusta vuokrata laavulle taljat istuinaluksiksi (ei koirille) tunnelmaa tuomaan.

Hevonkuusen maastossa on korkeuseroja, juurakkoa ja kivikkoa. Mikäli on pikkuväen vauhtia uskominen, korkeuseroista huolimatta maasto on kohtuullisen helppoa. Nyt kuivemmalla ilmalla metsässä ei ollut juuri missään märkääkään. Puroja tai lampia retkeilymetsässä ei ole, mikä on tietysti pikkuväen vahtimisen kannalta enemmän kuin kiva ominaisuus. Oma juomavesi niin koirille kuin itselle tulee kantaa mukanaan, kuten muutkin eväät.

Hevonkuusi sopii erinomaisesti niin yksin retkeilyyn, lasten kaverisynttäreihin (tai mihin vaan synttäreihin) tai vaikka kohteeksi koirapentueen tapaamiseen. Hevonkuusessa viihtyvät kaikki ja tilaa riittää. Pikkuväki ja Loimu tutkivat maastoa jälleen niin huolellisesti, ettemme ehtineet joka kohtaa tutkiakaan, kun aika loppui kesken 😂

Nyt kun retkisesonki on taas lumien sulettua alkanut, voinet lisätä Hevonkuusen tämän kesän seikkailulistallesi 😉 Hyvät eväät ja paras seura mukaan, niin onnistunut retki Hevonkuusessa on taattu.

Juuri tänään Hevonkuusi juhlistaa 1-vuotis synttäreitään ja vain tänään myydään kampanjahintaisia sarjakortteja. Käy ostamassa omasi!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Hevonkuuseen.fi (@hevonkuuseen.fi) jakama julkaisu

Hevonkuusen ajantasaisen hinnaston löydät täältä ja ajanvarausjärjestelmän täältä.

Lue myös

Ensimmäistä kertaa Hevonkuusessa 6/2021

Retkipaikka: Mikä on yksityinen retkeilymetsä?

Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen

Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin. 

Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä. 

Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.

Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.

Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.

Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa. 

Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.

Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin. 

Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.

Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.

Loimu istuu meidän arkeen erinomaisesti 💛

Savun päivä - my day video

 

Joskus tein myday tyyppisiä videoita koiristani useinkin, mutta nyt takana on usean vuoden tauko. Pieni inspiraatio ja mielenkiinto kuvata Savun päivää, on kuitenkin kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa. Ja kun sain idealleni kannatusta, rohkaistuin tarttumaan vanhaan kameraani ja työstämään videon kasaan Omppukoneella joka vie minua kuin pässiä narussa. Emme siis tämän läppärin kanssa tule kovin hyvin toimeen, mutta uuden opettelu ja aivohiki ovat aina paikallaan.

Kuvaaminen ajoittui tavanomaiselle arkipäivälle, jolloin meillä ei ollut erityistä ohjelmaa. Aamutoimien jälkeen lähdimme kävellen leikkipuistoon samalla kun veimme lasia ja metallia keräykseen. Lapset viihtyivät puistossa noin tunnin ja siinä ohella treenailin Savun kanssa tokon palasia. Matkaa aamulenkille kertyi noin 6km.

Lenkin ja lounaan jälkeen Savu oli noin tunnin yksin (erittäin todennäköisesti nukkunut) kun kävin lasten kanssa kaupassa. Savu nukkui palaamiseni jälkeen miltei kolme tuntia, hieman kauemmin kuin lapset päiväuniaan. Kunnollisen levon jälkeen Savu oli taas kiinnostunut lasten leikeistä ja touhuista, kerjäten näiltä rapsutuksia.

Päivällisen ja samalla päivän neljännen astiasarjan putsaamisen jälkeen Savu pääsi kanssamme kotipihaan. Ennätimme ulkoilla toista tuntia ennen kuin isäntä kotiutui töistä. Savu tietysti juoksee riemuhaukulla vastaan. Tämän jälkeen lähdin Savun kanssa vielä kahdestaan iltalenkille ja nautimme auringonpaisteesta noin tunnin.

Videolla ei näy kummemmin Savun ruokailuja, mutta aamulla puiden haun yhteydessä haen ulkorakennuksen pakastimesta sille mm. lohiöljyä. Ennen aamupalaamme Savu syö siis lisät ja usein vähän raejuustoa tai kananmunan. Huomattavan osan ruuasta Savu saa lenkillä ja treenatessa. Kotipihassa ollessa sille jäi etsittäviksi nameiksi ihan muutama nappula. Tämä huomiona siis siltä varalta, että näyttää siltä kuin Savu ei saisi lainkaan ruokaa 😊

Kiva oli videota tehdä ja mielenkiintoista havainnoida Savun päivää oikein huolellisesti. Aamupaijaamisten jälkeen sen ei ole kovin kiinnostunut lasten tekemisistä ja miltei heti lenkin jälkeen se hakeutui nukkumaan. Hyvien unien jälkeen se kuitenkin kiehnäsi lapsissa niin, että pikkuväkeä alkoi oikein ärsyttää legoleikkien sotkeminen 😅

Perhekoiran tukitaidot osa 1

Aluksi

Tämä osuus on etenkin uusille lukijoille, väärinkäsitysten välttämiseksi. Olen koirien kouluttamisesta kiinnostunut harrastaja, mutta en alan ammattilainen. Perheellistymiseni myötä kiinnostuin enemmän koiran arkitaitojen kouluttamisesta ja etenkin koiran ja lasten sujuvasta vuorovaikutuksesta.  Olen aiemmin kirjoittanut koiran valmistelusta vauvan tuloon (Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018), sekä konfliktitilanteiden ennakoimisesta (Koira ja lapset - konfliktitilanteet 2/2019).  

Tämä teksti käsittelee perhekoiran tukitaitoja; pikkulapsen kovakouraisten otteiden suhteen. Korostan, että olen sillä linjalla että koiria ei saa repiä vaan niitä tulee kohdella kunnioittavasti. Pidän myös itsestäänselvyytenä sitä, että koirille on taattava nukkuma- ja ruokailurauha. Yhteisessä arjessa on kuitenkin todennäköisempää että lapsi joskus kiskoo tai kompastuu koiraan, kuin että niin ei ikinä tapahtuisi. Siksi koen tärkeäksi kirjoittaa tästä. Lapsiperhekoiran tukitaidoista, eli siitä miten koira kokisi vähän epämiellyttävätkin tilanteet kuitenkin turvallisina. 

Mikä on koiralle epämiellyttävää?

On tietysti yksilöllistä, miten kenenkin koira reagoi minkäkin ikäisen lapsen touhuihin. Toiset koirat ovat kärsivällisempiä kuin toiset, mutta mielestäni kärsivällistäkin koiraa on syytä kunnioittaa. 

Vaikka koiraa ei saakaan repiä, useimpien pikkulasten otteet koiran rapsutuksessa ovat verrattavissa enemmän repimiseen kuin silittelyyn. Pikkulapsen hyvääkin tarkoittavat otteet ovat usein varsin kömpelöitä ja voivat paitsi säikyttää, myös oikeasti satuttaa koiraa. Lapsi voi ottaa turkista tiukasti kiinni, rutistaa koiraa tai tarttua vaikka korvasta. Makaava koira voi näyttäytyä liikkumaan harjoittelevalle lapselle mielenkiitoisena kiipeilytelineenä. Lapsi voi myös vahingossa kompastua koiraan tai kaatua koiran päälle.

Useimmat koirat eivät pidä myöskään halailusta tai pussailusta. On syytä perehtyä koiran elekieleen ja etenkin rauhoittaviin signaaleihin (Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit). Koiran ensimmäinen vaihtoehto ei ole purra, jos tilanne on epämiellyttävä, vaan koira saattaa ensitöikseen vain kääntää päätä poispäin. Näitä viestejä on syytä havainnoida ja antaa koiralle tilaa. Lasten vastuulle koiranlukua ei voi jättää, vaan aikuisen on oltava tilanteen tasalla.

Ihan aina ei ehdi ja pysty vahtimaan siten kuten pitäisi tai tilanne vaatisi. Lapset ja koirat ovat nopeita ja monet tilanteet vain tulevat ja menevät. Siispä jatkuvan kieltämisen ja kontrollin sijaan, voit opettaa koirallesi "lasten rutistelun" olevan kiva juttu. Älä ymmärrä tätä väärin, lasten ei tule saada vääntää koiraa solmuun, eikä koiran tarvitse sellaista sietää. Voit kuitenkin tukea koiraa lasten kanssa olemisen suhteen.

Tukitaitojen harjoittelu

Kuten käsittelytoimista, myös lasten kosketuksesta voi opettaa koiralle mielekkään asian. Harjoittele koiran omaehtoisuuden kautta karvoista rutistamista tai korvasta tarttumista. Älä satuta koiraa, vaan opeta pienestä epämukavuudesta kiva juttu. Huomio harjoituksessa koiran eleet; aloita harjoitus koiran aloitteesta, keskeytä jos koira vaikuttaa epävarmalta ja vahvista myös sitä, että koira saa lähteä harjoituksesta pois.

Videolla olevat harjoitukset olivat Savulle jo tuttuja, en tokikaan aloittanut ihan noilla otteilla. Meillä on käytössä starttinappulana Savun paikalle saapuminen ja leukakosketus. Tällöin Savu itse aloittaa harjoituksen, antamalla luvan koskemiselle. Olen myös pitänyt harjoitukset hyvin lyhyinä ja palkannut reilusti.

Kylkipainelussa Savu hieman ahdistui, minkä voi huomata etenkin sen korvista ja silmistä, sekä lipaisusta. Haluan olla kuitenkin rehellinen, sillä oikea elämä ei ole pelkkää nousukiitoa voittoihin - enkä siten leikannut tuota pätkää videolta pois. 

Muista palkita koira myös silloin, kun se haluaa lähteä pois. On koiran kannalta parempi valinta poistua lasten luota, kuin ajautua konfliktiin.

Tavoitteeni

Yksinkertainen tavoitteeni oli Savun turvallisuudentunteen lisääminen. En oleta, että koirani automaattisesti pitäisi lasten otteista, eikä sen tarvitse tykätä kömpelöistä silityksistä. Halusin vain, että Savu kokisi olonsa turvalliseksi, vaikka lapset rapsuttaisivatkin vähän rajusti. Tämä tarkoittaa sitä, että Savun mielipiteellä on merkitystä: se saa olla halutessaan rauhassa ja se saa lähteä pois lasten luota. Sitä ei jahdata, eikä sen ole mikään pakko olla lasten vellattavana.

Savu on pitkäturkkinen, joka sai minut mietteliääksi lasten kiinnostuessa koiraan tarttumisesta. Esikoisemme alkaessa liikkumaan, aloin opettaa koirallemme näitä lapsen otteita; turkin rutistelua, kyljestä painelua ja pientä poskivilloista vetämistä. Savu sai itse päättää koska harjoitus alkaa ja milloin se päättyy, samoin kuin teemme käsittelytoimienkin kanssa. 

Käsittelytoimista malli olikin Savulle tuttu ja kun se sai itse vaikuttaa harjoituksiin, etenimme todella nopeasti. Lopulta Savu alkoi itse hakeutua tuolloin 8kk esikoisemme luo. Eikä pelkästään luo, vaan Savu makasi vauvan edessä jotta tämä kiipeäisi koiran yli. Tai tarttuisi vähän korvasta kiinni. Savu alkoi tavoitella tilanteita, jotka olin tehnyt sille tutuiksi ja kannattaviksi. 

Taaksepäin katsoen tämä taito on ollut meillä tarpeellinen: aina välillä on se hetki että en ole huomannut ajoissa ja tapaan lapseni roikkumassa koiramme turkissa. Tällöin koiran asenne lasta ja lapsekkaita otteita kohtaan saavat aivan uuden merkityksen. 

Kysy, jos jokin jäi askarruttamaan. Ja palaute on tietysti tervetullutta.

Näin koirasta on hyötyä lapsiarjessa - 5 vinkkiä

Tässä viiden vinkin lista asioista, jotka olen kokenut lapsiarjessamme hyviksi selviytymiskeinoiksi. Alku (josta on melkein vuosi) kahden lapsen kanssa oli aika haastavaa ja kuvittelin asioiden sujuvan helpommin niin, että Savu oli hoidossa muutaman viikon. Voi mikä vikatikki, arki alkoi rullaamaan sujuvasti vasta, kun Savu palasi kotiin. Koska Savun avulla pystyy välttämään monet konfliktit taaperon kanssa, on minulla vähän kuin aina ässä hihassa.

Koirasta on todellakin hyötyä lapsiarjessa, vaikka äkkiä voisi toisin kuvitella. 

1. Siirtymät sujuviksi

Etenkään Papu ei ole juuri koskaan siirtymässä sinne, minne minä haluaisin - paitsi tietysti ulos. Sen sijaan että vänkäisin, aloittaisin riidan ja lopulta kantaisin itkupotkuraivarit saaneen pikkulapsen määränpäähän, pääsen samaan lopputulokseen helpomminkin. "Savukin menee sisälle/ulos/autoon/lenkille jne" toimii 9/10 kerrasta. Jäljelle jääneet kiperät 1/10 kerrat selätetään lisäpanoksella "kun nyt mennään sisälle, saat antaa Savulle ruokaa" ja johan poika menee sisälle juoksujalkaa, riisuu ja kipittää koiranruokakaapille. 

2. Saapasta toisen eteen

Silloin tällöin on päiviä, kun Papu ei halua kävellä, ainakaan sinne minne pitäisi. Sen sijaan että muistuttaisin koko ajan että rattaat ovat Pipa-vauvan tai että "kyllä sinun pitää jaksaa kävellä", olen kannustanut Papua etenemään Savun avulla. "Kun kävellään tuonne saat heittää lelun/antaa namin/taluttaa vähän matkaa" toimii lähes aina. Jos nyt ei aina ihan täysin, niin huomattavasti helpottaa kiukkua. Tietysti väsynyt lapsi on väsynyt lapsi ja pääsee rattaisiin, mutta pienen kannustuksen johdosta Papu on innostunut kävelemään itse pitkiäkin matkoja. Koska ne koiratkin kävelee ihan itse. 

3. Ruokalautanen tyhjäksi, ainakin melkein

Esikoisemme on ollut välillä aika valikoiva ruokailija ja söisi parhaiten ulkona ruokatermoksesta, mieluiten nuudeleita. Ihan joka kelissä minua ei arjen keskellä nappaa nököttää kannon nokassa vahtimassa lapseni ruokailua. Siispä kannustimena toimii jälleen Savu, jonka ruokkiminen on ollut Papun suosikkipuuhaa siitä asti, kun motoriikkansa alkoi riittää koiran ruokkimiseen. "Kun syöt lautasen tyhjäksi, saat antaa sen Savulle nuoltavaksi". Ja jos lautanen ei meinaa tulla tyhjäksi, annetaan lisäohjeet "syö vielä vähän, ihan noin paljon ei voi antaa Savulle" ja siten ruokaa uppoaa vielä pari haarukallista. Ruokapöydän vieressä maltillisesti istunut Savu hyötyy odotuksestaan käytännössä aina. 

4. Käytä koiraa syynä sille, miksi jotain ei saa tehdä 

"Älä tee sitä, älä tee tätä, ei saa huutaa" ja monta muuta niin tuttua suomalaista ohjetta milloin kenellekin. Meillä käskyni kaikuvat kuuroille korville, eikä mielenkiintoni riitä huutamiseen tai raivoamiseen. Olenkin havainnollistanut asioita koiran kautta. Koska koira on taaperon hyvä ystävä ja ystävistä tulee pitää huolta, ovat ohjeet tämän kaltaisia "et voi huutaa sillä se sattuu Savua korviin", "jos riehut, et voi olla koiran kanssa", "koira ei tykkää, että juokset sitä kohti" tai "et voi heittää tavaroita sisällä, sillä ne voivat osua Savuun". Ohjeet toimivat paremmin koirasta peilaten, vastaavasti ohjeena "älä tee noin, äiti ei tykkää" on vähän sama kuin saappaalle puhuisi. Tietysti toisina päivinä puhe ei mitenkään tavoita lapsen korvia ja on kaikkien kannalta turvallisempaa huolehtia koiran vapaasta pääsystä eri huoneeseen.

5. Yleisestä harmituksesta selviäminen

Kotona harmituksesta ja kiukusta selvitään melko usein "haluatko koirannameja taskuun" tai "heitätkö Savulle palloa". Useimmiten kaikki taskut ovat täynnä koirannameja ja jokin koiranlelukin on tärkeä muistaa ottaa hiekkalaatikolle mukaan.

Bonus

Jos kaupassa kaikki alkaakin sujua aivan ei toivotusti, tilanteen pelastaa koiranruokahylly. "Saat valita Savulle namin" ja sitten onkin jo kiire kassalle maksamaan se herkkutikku, jotta sen pääsee antamaan koiralle.

Varmasti jokainen joutuu keksimään arkeensa (jos viettää sitä pikkulasten kanssa) vähän vippaskonsteja lisäämään sujuvuutta. Meillä nämä keinot ovat useimmiten käytössä. Halusin tuoda esille näkökulman, että lapsen kannustimena voi olla jotain muutakin, kuin uusi tavara tai makeinen. Lapsen ohjeistaminen koiraa apuna käyttäen helpottaa paitsi yhteiseloamme, parantaa myös koiran ja lapsen suhdetta mielekkäällä tekemisellä.

Mikä on teidän "ei niin perinteinen" selviytymiskeino arjessa?

Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Millainen on hyvä kasvattaja? 10/2019

Julkaistakoon tämä pohdiskelupostaus ennen tuoreimpia arkikuulumisia. Tätä olen koostanut suunnilleen vuoden ja viimein päivitin ajantasalle. 

Olen jokusen aikaa tutkiskellut eri koirarotuja siitä näkökulmasta, mikä ehkä voisi sopia meille. Kaiken selvitystyöni jälkeen olen nyt jumissa, vähän kuin umpikujassa. Päädyin kursimaan kasaan ns. avoimen hakemuksen tapaisen postauksen, josko jollakin olisi heittää näkökulmaa ja kokemuksia mahdollisesti sopivista roduista. Pelkällä juttujen lukemisella en tämän hetken tietotaitoa pidemmälle enää pääse, vaan haluaisin päästä keskustelemaan eri rotujen harrastajien kanssa, sekä tietysti tapaamaan itse koiria. Yllätyin, miten vähän olenkaan livenä tavannut eri rotuisia koiria!

Sopivan rodun etsimisen suhteen olen melkoisen ajoissa, mutta niin pitääkin, sillä hyvää joutuu odottamaan. Ennen kuin on ajankohtaista ottaa pentu, pitää lasten hiukan kasvaa. Yksi vauva kerrallaan riittää ja tyttäremme on tätä kirjoittaessani noin 3kk ikäinen. Itseäni haastaen haluan Savulle koetuloksiakin ennen, kuin alan havitella seuraavaa pentua. Käytännön syistä meidän on hoidettava ennen seuraavaa koiraa myös muutto sopivampaan asuntoon. Aikahaarukka pennun etsimiseen on siis likipitäen vähintään kaksi vuotta, ellei enemmän.

Postauksesta tuli vähän rönsyilevä, kun yritin kirjoittaa aiheesta kaiken.

Aiemmat koirat

Olen tähän mennessä omistanut pelkkiä sekarotuisia, mikä tekee osaltaan sellaisen tunteen, kuin hankkisin koiraa nyt ensi kertaa. Seuraavan koiran kun tulisi olla puhdasrotuinen. Kriteerini niin kasvattajan kuin koiran ominaisuuksien suhteen ovat selkiytyneet siinä määrin, etten usko löytäväni sopivaa komboa enää sekarotuisista. Ellei Savun kasvattaja sitten joskus jatka projektiaan.

Ensimmäinen oma koirani oli nöffimix. Tuikun kanssa harrastin kotona vähän kaikenlaista vepestä vetojuttuihin, mutta rallytokossa uskaltauduimme myös kilpailemaan. Varsinaiseksi harrastuskoirakseni tuli myöhemmin bortsumix Vilkku. Vilkun kanssa harrastin tokoa ja frisbeetä, sekä lyhyen aikaa myös vetoa.

Nykyinen koiramme Savu on porokoiramix. Savun kanssa olemme treenanneet tavoitteellisesti etenkin tokoa, mutta kisajännitykseni vuoksi olemme kilpailleet vain rallytokossa. Aioin harrastaa Savun kanssa myös koirafrisbeetä, mutta kun tietämykseni aiheesta lisääntyi, keskeytin harrastuksen mm. korkean loukkaantumisriskin vuoksi.

Lukuisten harrastuskokeilujen jälkeen suosikeiksi ovat vakiintuneet toko ja rallytoko. Varsinaisen koiraharrastusten ulkopuolella olen innokas retkeilijä ja luonnossa liikkuja, tietysti koirat mukana.

Millainen koti me olisimme?

Perheemme koostuu minusta, aviomiehestä, taaperosta ja vauvasta. Tällä hetkellä meillä on koiramme lisäksi myös kaksi jättikania. Toistaiseksi olen lasten kanssa kotona ja tätä on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin taloustilanne sallii. Koirissa erityinen kiinnostuksen kohteeni on niiden käyttäytymisen ymmärtäminen, sekä kouluttaminen ja yhteistyöhön panostaminen.

Arkemme on aika tapahtumarikasta ja ulkoilemme paljon. Liikumme arkena vaihtelevissa maastoissa ja lenkkeilemme ajan kanssa. Metsissä tulee vietettyä paljon aikaa ja vuosittain myös useampi yö. Retket tapahtuvat toisinaan aika haasteellisissakin maastoissa. Koen olevani kohtalaisen aktiivinen liikkuja, lenkkini koiran kanssa ovat usein 5-10km tai jos koira on irti, niin 1,5-3h - pääasiassa metsässä. Pidän myös pyöräilystä koiran kanssa, joskaan nyt vauvan kanssa en pyöräile.

Mikäli koiran muutaman vuoden sisään hankimme, tulee se koko elinkaarensa asumaan lapsiperheessä. Lapsiperhe ei kuitenkaan aina tule olemaan vauva ja taapero, kaiketi onneksi. Kun lapset kasvavat, myös arjen sisältö muuttuu. Taaperoista kasvaa koululaisia, sitten opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Aikaa vapautuu omiin juttuihini, eli juurikin koiriin, ihan erilailla.

Mitä koiriin ja lapsiin tulee, olen parhaani mukaan panostanut sujuvaan yhteiseloon. Pidän koiran turvallisuuden tunnetta tärkeänä, jotta ongelmilta lasten kanssa vältytään. Meillä on ja tulee olemaan koiralle aina paikka, jossa saa levätä ilman, että tarvitsee varoa lapsia. Pikkulapset ovat koiran kanssa valvotusti ja koiran kohtelussa ohjeistaa aikuinen. Pelkän kieltämisen sijaan olen järjestänyt taaperollemme ja Savulle kivaa yhteistä tekemistä; kaksi vuotias osaa jo aika tarkasti piilottaa koiralle nameja ja ilahtuu suuresti kun Savu niitä etsii. Taaperollemme koiran ruokinta on niin tärkeä asia, että sitä voi käyttää lapselle palkintona. Olen aiemmin kirjoitellut koirista ja lapsista useammankin postauksen, mutta Koira ja lapsi konfliktitilanteet 2/2019 on luetuin. Mitä lapsiin ja koiriin noin yleisesti tulee, koiran ei tarvitse kestää ja sietää ihan mitä tahansa kohtelua.

Mitä toivon koiralta?

Ensisijaisesti koiran tulisi olla keskikokoinen ja normaalirakenteinen. Ei niin pieni, että haukka veisi pihasta, mutta ei myöskään niin valtava, että kuljetukseen tarvitsisi pakettiauton. Painon suhteen kokoluokka voisi olla jotakin 20kg paikkeilla, mieluummin vähän pienempi. Kompaktin kokoinen koira on käytännöllinen julkisilla liikkuessa, kuin myös retkillä. Keskikokoisen koiran jaksaa vielä kantaa, mikäli se loukkaantuu.

On erityisen tärkeää, että koira rakenteellisesti kykenee liikkumaan haastavassakin maastossa, sekä ravaamaan pyörän vierellä. Retkeilyharrastuksen suhteen turkin tulisi olla maastossa kohtalaisen helppo ja säänkestävä ainakin sulanmaan vuodenaikoina. Pakkaskelillä vaatettaminen ei ole ongelma, kuten ei myöskään harjaaminen tai tassukarvojen saksilla siistiminen.

Olen itse melko sosiaalinen ja tapaan mielelläni uusia ihmisiä. Uusilla ihmisillä on usein koiria, joten koiran tulisi pitää lajitovereitaan ennemmin ilahduttavina, kuin uhkaavina tyyppeinä. Koirapuistossa emme käy ja pääasiassa tapaamme tuttuja koiria. Koiran kannalta olisi kiva, jos se ilahtuisi myös ihmisistä. En henkilökohtaisesti ole hössökoirien suurin ihailija, mutta koiraa ajatellen on huomattavasti helpompaa, jos se pitäisi vieraista kuin että haluaisi ajaa ne pois.

En usko  (tai ainakaan uskalla luvata) että alan toisen koiran kanssa harrastamaan aktiivisesti, ainakaan niin kauan kuin Savu on harrastusikäinen ja -kuntoinen. Mahdollisista harrastuksista huolimatta koira on meillä aina ensisijaisesti perheenjäsen. Motiivini on ottaa toinen koira seuraksi niin Savulle kuin meillekin. Vaikka en tällä erää lupaile mitään näyttävää harrastusuraa, on tarkoituksenani tehdä koiralle kuitenkin varalta pohjat harrastuksille (perusteellinen tukitaitojen opettelu helpottaa myös arkea). Ja jos jotain harrastaisimme vilkkaan arkemme ohella, olisi laji todennäköisesti rallytoko. Toisaalta rodunomaisetkin harrastukset kiinnostavat, riippuen mihin rotuun lopulta päädymme.

Harrastus joka ei minua houkuttele, ovat näyttelyt. Mikäli mahdollinen valioituminen jäisi näyttelytuloksesta kiinni, niin siinä tapauksessa olen valmis kiertämään kehässä. Noin muutoin näyttelyt eivät ole minun juttuni ja sen suhteen niin kutsutut puhtaasti näyttelylinjaiset koirat koirat sulkisin pois. 

Taustaselvitykseni tähän mennessä

Olen päässyt rotumietinnöissä siihen asti että karkeasti ainakin FCI 1, 3, 4, 5, 6 ryhmät on melko tiukasti poissuljettu. Rotuja pohtiessa kyse on todennäköisyyksistä, enkä voi liiaksi antaa painoarvoa hienoille poikkeusyksilöille. Yleisesti esim. noutajat ovat kiinnostavia, mutta erittäin todennäköisesti liian isoja. Pidän myös lapinporokoirista, mutta rodun parista on vaikea löytää hiljaista yksilöä jne. En myöskään pidä hyperaktiivista ja ehkä herkästi stressaantuvaa tai voimakkaasti vahtivaa koiraa kovin potentiaalisena koirana arkeemme ja elinympäristöömme. Minulla ei ole tarjota tällä hetkellä paimentyyppiselle koiralle mitään ja tiedän että niille on tarjolla moninverroin parempia koteja, kuin mitä meillä nyt. Siispä, vaikka monista paimenkoirista pidänkin, skippaan ne ainakin tällä erää kokonaan.

Seuraavaan koiraan ehdoton toive on maltillisempi äänenkäyttö, kuin Savulla. Haukkuherkkys on tietysti koulutuskysymys, mutta kun on myös hiljaisempia rotuja, niin kyllä kiitos. Koira saa kyllä ilmoittaa tulijoista, mutta aivan kaikista havainnoista ei tarvitsisi haukkua. Yksi omaa ääntään rakastava koira kerrallaan riittää. Haukkuherkkyys karsii monia muuten kiinnostavia koiria, kuten useimmat pystykorvat.

Olen kallistunut pohtimaan ryhmän 8 koiria ja sieltä kiinnostaa mm. cockerspanieli. Käytännössä tämä ja monet muutkin rodut ovat minulle vieraita, enkä ole vielä ollut yhteydessä kasvattajiin, yhdistyksiin, harrastajiin jne. sillä en tiedä mistä aloittaa. Siiispä kirjoitin ajatukseni ylös, jos jollain olisi aiheeseen näkökulmaa. Tai että joku ilmoittaa, jos olen täydellisen hakoteillä rotupohdinnoissani. Ehkä saisin mahdollisen keskustelun myötä myös jonkin ahaa elämyksen ja pääsisin pelkän pohdiskelun sijaan tapaamaan koiria.

Toivottavasti vuoden päästä minulla olisi tiedossa meille sopivin rotu, jonka parista voin alkaa metsästämään hyvää kasvattajaa ja sopivaa pentuetta :)

Mikäli postaus herätti kiinnostuksesi, mutta et tahdo kommentoida tähän, minuun saa yhteyden myös sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com

Koira ja lapset - konfliktitilanteet

Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018
Viikko ja kolme koiraa - havaintoja arjesta +video 10/2018

Tämä (hiukan rönsyilevä) postaus on suunnattu kaikille, jotka ovat edes vähäisesti tekemisissä lasten ja koirien kanssa. Teksti käsittelee koiria ja pieniä (alle kouluikäisiä) lapsia yleisesti, niin vieraita, kuin omankin perheen jäseniä. Pienten lasten ja koirien kanssa vahinkoja - purematilanteita - sattuu harmittavan usein, vaikka suuri osa niistä olisi helposti estettävissä. Postauksen on tarkoitus antaa ajateltavaa ja uutta näkökulmaa aiemman "pureva koira monttuun" käsityksen tilalle.

Haluan lähettää myös kiitokset kaikille lapsille, lasten vanhemmille, koiran omistajille ja ns. asetelman ulkopuolisille, jotka vastailitte kysymyksiini ja annoitte aiheesta monenlaista näkökulmaa. Toivottavasti tästä tekstistä on apua ja iloa monille. Monet ongelmatilanteet johtuvat siitä, että on yliarvioitu omat taidot tilanteen hallinnasta. On ehkä annettu lapselle epäselvät ohjeet koiran kanssa toimimiseen tai ei ole huomattu tai osattu lukea koiran varoitusmerkkejä. Pienen lapsen vastuulle ei voi jättää koiran elekielen  lukemista, eikä koiran vastuulle pelin poikki viheltämistä.

Miksi koirat purevat? Eikö tuttu koira olekaan lapsirakas? Onko koira arvaamaton? Puriko koira turhaan? Pitäisikö koiran kestää lapsilta kaikki, miksi? Voiko koiran jättää pienten lasten kanssa valvomatta? Onko oikein antaa koiran purra lasta siksi, että lapsi oppisi olemaan koirien kanssa? Nämä ja monet muut kysymykset ovat kuultuja ja itsekin pureskeltuja. Toivottavasti löydät näihin vastauksia tästä tekstistä.

Käytän tekstissäni sanaa konfliktitilanne, kuvaamaan niitä tilanteita, joissa koira ajautuu käyttämään purukalustoaan - vaikka vain ilmassa näykkäisyyn. Konfliktitilanne tässä tekstissä on se, kun tapahtumaketju eskaloituu siihen pisteeseen, ettei koiralla syysta tai toisesta ole muuta vaihtoehtoa, kuin purra. En henkilökohtaisesti pidä lasten ja koirien vertailemisesta keskenään, joten pyrin välttämään tätä asetelmaa tekstissäni. Leikkitilanteet lasten ja koirien välillä ovat osapuolen näkökulmista katsottuna varsin erilaisia ja yritän niitä parhaani mukaan avata tekstin edetessä. Koira voi innostua riehumaan niin, että puree lasta vahingossa samalla, kun tavoittelee lelua tämän kädestä. Lapsi voi kesken kaiken halata koiraa ja takertua tähän kiinni siten, että koira hermostuu.

"Unohda vietit ja vaistot, keskity olennaiseen."

Myytti siitä että koira voisi petoeläimenä viettiensä vallassa yhtäkkiä hyökätä mielivaltaisesti pikkulapsen kimppuun, ei pidä paikkaansa. Koira ei ole mikään automatisoitu robotti, joka toimisi ihan miten vain sattuu mieli tekemään. Koirat lähettävät meille jatkuvasti viestejä ja signaaleista mielenliikkeistään, jos vain osaisimme lukea niitä. Koirat ovat yksilöitä ja niillä on erilaisia ominaisuuksia. Jotkin koirat voivat pelätä lapsen kiljaisua, kun taas toinen koira voi kiihtyä siitä niin, että innostuessaan kaataa lapsen. Juoksevat lapset aiheuttavat koirissa hyvin erilaisia reaktioita, joku koira pakenee, toinen juoksee perään ja voi näykkäistä esim. paimentaessaan. Näitä tilanteita voi onneksi harjoitella.

Ei ole tarkoituksenmukaista, että lapsi joutuu koiran aikana olemaan, kuin ei olisi olemassakaan. Ei myöskään ole kohtuullista, että koiran tulisi lamaantua passiiviseksi pehmoleluksi lasten aikana. On sekä koiralle, että lapselle stressaavaa, jos joutuu olemaan jatkuvasti varovainen toisen suhteen. Sen sijaan rauhallisia yhdessäolo tilanteita kannattaa harjoitella erikseen.

Vastaavasti vietteihin ja vaistoihin uskomisen sijaan, tulisi keskittyä olennaiseen. Miksi koira toimii, niin kuin toimii ja mikä tilanteessa on sille haasteellista? Miltä vauvan itku kuulostaa koiran korvaan ja miten se reagoii juokseviin lapsiin? Ennen kaikkea, miksi se reagoi omalla tavallaan? Koiran käyttäytymisesta ja mielenliikkeistä on nykyään saatavilla runsaasti faktapohjaista tietoa vanhanaikaisen mutun tilalle ja olenkin tekstin loppuun kerännyt listan hyödyllisistä luettavista.

Pureminen on aina koiran viimeinen oljenkorsi, johon se turvautuu silloin, kun muu ei auta. Ennen puremista koira on näyttänyt lukuisia merkkejä siitä, että ei pidä tilanteesta. Murina tai irvistäminen on hyvin selkeä merkki siitä, että koiran sietokyky ylittyy ja tilanteeseen on puututtava. Puuttuminen ei kuitenkaan saa olla sitä, että koiraa rangaistaan ei toivotusta reaktiosta. Koiraa ei saa kieltää murisemasta, sillä tällöin evätään koiralta keino varoittaa. Jos koira ei saa murista tai irvistää, se saattaa tarvittaessa purra ilman ennakoivia merkkejä. Murina on kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi ilmoitus tilanteesta, kuin lapsen pureminen. Jos koira pyrkii pois lasten luota, on sille ehdottomasti annettava siihen tilaisuus.

"Mikäli luotettava koira yhtäkkiä puree, on eläinlääkärissä selvitettävä, onko koiralla kipuja."

Yllättäviä puremia ovat lähinnä tilanteet, joissa koira pelästyy. Nukkuva koira voi säikähtää saamaansa osumaa hyvinkin pahasti ja tällöin purema on lähinnä refleksinomainen. Tilanne on poikkeuksetta hyvin ikävä, etenkin jos puremakohteena on lapsi. Mikäli aiemmin kiltti ja luotettava koira yhtäkkiä alkaa purra, on eläinlääkärissä selvitettävä, onko koiralla kipuja.

Toisinaan kuulee että "tälle koiralle voi tehdä mitä vain, eikä se sano mitään". On tietysti hienoa, että toiset koirat sietävät enemmän ja paremmin, kuin toiset. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koira suoranaisesti pitäisi kovakouraisista otteista. Se ei myöskään tarkoita sitä, että koiraa saisi kiusata. Omaakaan koiraa ei voi repiä ja murjoa mielensä mukaan. Koira ei ole lelu, vaan elävä ja tunteva eläin, jota ei saa satuttaa, kiusata tai ahdistella. Näiden tulisi olla aivan perusasioita. Ketään, tai mitään, ei kuulu satuttaa tai kiusata - ei edes koiraa, oli se miten kiltti hyvänsä. 

Toinen hyvin ikävä lausahdus on "lapset saavat tehdä koiralle mitä vain, eikä se saa vastustaa".  Minusta on rehellisesti kirjoittaen huolestuttavaa, jos koiran kiusaaminen ja satuttaminen olisi moraalisesti oikein. Miksi koiran tulisi sietää satuttamista, kuten vaikkapa päälle hyppimistä tai hännästä repimistä? Millaisen mallin haluamme opettaa jälkikasvullemme? Haluammeko oikeasti, että lapsi ei näe satuttamisessa ja kiusaamisessa mitään väärää? On todella kyseenlaista, jos aikuiset pitävät koiran kiusaamista sallittuna, jopa hauskana. On vastuutonta vaarantaa lapsen turvallisuus koiran kustannuksella. Koiran tehtävä ei ole opettaa lapselle pelisääntöjä puremalla. Eikä ole tarkoituksenmukaista, että lapsi kiusaa koiraa sietokyvyn yli. Miksi ihmeessä eläimen pitäisi kunnioittaa epäluotettavaa ihmistä, joka kiusaa?

Pieni lapsi voi olla tahattomastikin kovakourainen. Lapsi ei ilman ohjausta ymmärrä, että koiran päälle ei voi kiivetä tai että turkista ei saa kiskoa. Vasta liikkumaan oppineet lapset voivat myös pahaa tarkoittamattaan ottaa koirasta tukea tai kaatua koiran päälle. On aikuisen tehtävä opastaa lasta ikätasonsa mukaan toimimaan koiran kanssa turvallisesti. Aivan pientä lasta ei myöskään kannata jättää koiran kanssa kahden. Sen sijaan että koira olisi arvaamaton lapsen kanssa, voi pieni lapsi keksiä tehdä koiralle jotakin salaa, kun vanhemmat eivät näe. Haastavia tilanteita ei saa sysätä koiran vastuulle, ei edes kiltin koiran. Näillä nk. kilteilläkin koirilla, tulisi olla vapaus lähteä tilanteesta pois ja ottaa etäisyyttä lapseen silloin, kun koira haluaa.

Koira ei lähtökohtaisesti ole arvaamaton, vaan ongelma on siinä, että emme osaa lukea koiraa. Tämän johdosta konfliktin jälkeen todetaan, että koira puri ilman mitään varoitusta ja vieläpä ilman syytä. On tietysti ikävää, että puremisen kohteena on lapsi. Koiran silmissä lapsi on kuitenkin varsin arvaamaton ja vaikeasti ennakoitava. Pelästyminen ja kipu, ovat luonnollisia syitä ärähtämiselle. 

"Koira ei ole lelu, vaan elävä ja tunteva eläin."

Koira ei ole sen epäluotettavampi, kuin omistajansakaan. Kuka, tai mikä tahansa yksilö on epäluotettava, jos pelkää, tuntee voimakasta kipua, ahdistusta ta joutuu sietokykynsä äärirajoille. Vai olisitko itse vain täysin neutraali, jos joku tuntematon repisi sinua hiuksista? Koira voi tietysti vaikuttaa arvaamattomalta henkilön silmissä, joka ei tunne koiraa, ole koirien kanssa tekemisissä tai ei ymmärrä koirien elekieltä.

Koiran näkökulmassa lapset ovat arvaamattomia; kovaäänisiä ja vilkasliikkeisiä ja näin vaikeasti ennakoitavia. Kaikki koirat eivät koe oloaan turvalliseksi lasten seurassa, juuri ennakoimattomuudesta johtuen. Kaikki koirat eivät kuitenkaan välttämättä pakene lapsia, vaan toiset voivat kiihtyä juuri lasten vilkkauden vuoksi. Kiihtyessään koira voi alkaa leikkimään liian rajusti ja tämän johdosta joko näykkiä lasta tai hypätä lapsen kumoon. Varsinkin isot ja vilkkaat koirat, ovat aivan pienten lasten kanssa tämän johdosta omalla tavallaan haasteellisia. Onneksi koiralle voi opettaa itsehillintää, ns. impulssikontrollia sovellettuna vaikka juokseviin ja kiljuviin lapsiin.

Myytti lapsirakkaista koiraroduista on hyvin riskialtis, sillä koirat ja lapset ovat yksilöitä. Automaattisesti mikään rotu ei ole turvallinen tai vaarallinen lapsille. Toiset koirat ovat rauhallisempia ja pitkäpinnaisempia, kuin toiset. Siitä huolimatta kilttiäkään koiraa ei saa ylikuormittaa. Vaikka perheessä olisi oma koira, ei se anna mitään takuuta lapsen suhtautumisesta koiriin. Toimitatavat oman perheen koiran kanssa voivat olla hyvin erilaiset, kuin vieraan koiran kanssa. Myöskään koiran suhtautuminen vieraisiin lapsiin ei ole suoraan kytköksissä siihen, että perheessä olisi lapsi. Koira voi suhtautua perheen omaan lapseen välinpitämättömästi ja silti olla hyvin varovainen vieraiden kanssa. Lapsiperheen koira ei automaattisesti ole lapsirakas, eikä sellaistakaan koiraa saa repiä ja tökkiä kuten haluaa.

Vinkkejä, vastuuta ja velvollisuuksia

- älä jätä pientä lasta valvomatta koiran kanssa

- järjestä koiralle lapsivapaa alue, jossa se saa olla rauhassa

- anna koiralle nukkumis- ja ruokailurauha

- vanhempien vastuulla on huolehtia lapsestaan niin, ettei hän toiminnallaan aiheuta vaaraa koirille tai itselleen

- koiranomistajan vastuulla on huolehtia koirastaan niin, ettei se toiminnallaan aiheuta vaaraa lapsille tai itselleen

 - hae apua ongelmatilanteisiin ammattilaisilta

- jos olet epävarma koirasi suhtautumisesta lapsiin, älä pakota sitä olemaan lasten kanssa (älä esim. päästä lenkillä lapsia koirasi luo)

- vanhempi, opeta lapsesi lähestymään koiraa rauhallisesti ja kohtelemaan nätisti. Muistuta, että vieraaseen koiraan, ei saa koskea ilman lupaa.

Jos aikuiset olisivat tilanteen tasalla, eivät tilanteet etenisi liian pitkälle, eikä koiran tarvitsisi turvautua puremiseen. Ensisijaisesti koiria ei tulisi halailla tai repiä, eikä niiden päälle todellakaan saa kiivetä. Oman koiran kanssa voi toki syntyä erilaisia tapoja olla yhdessä, mutta vain harva koira kuitenkaan aidosti tykkää, edes omistajan tai oman perheen lasten halailusta ja sylissä pitämisestä. 

"Ei ole oikein kiusata tai satuttaa koiraa."

Kokosin tähän vielä joitain kohtuuttomia vaatimuksia, ja puskaradiosta kuultuja juttuja. Joskus joku lenkkeilijä on saattanut vaatia, että lapset lopettaisivat pallon pelaamisen leikkikentällä, sillä koira kiihtyy. Toisaalta taas joku vanhempi on ollut sitä mieltä, että kävelytiellä kulkeva koira ei saa murahtaa, vaikka taapero menisi sitä vahingossa pyörällä päin. Puolin ja toisin on jätetty myös kunnioittamatta ne pyynnöt välttää kohtaaminen, kun jompikumpi osapuoli pelkää. Lapsen pelkääminen, on ihan yhtä tosi, kuin koiran pelkääminen. Pelkäävälle lapselle on aivan yhtä tyhjän kanssa, onko koira kiltti vai ei. Sama pätee pelokkaan koiran kanssa. Ei ole tarkoituksen mukaista väkisin tunkea koiraa pelkäävän lapsen luokse tai toisinpäin. Väkisin totuttamisella ei ole mitään tekemistä pelon hälvenemisen kanssa.

Mahdumme kaikki tänne pallolle varsin hyvin, kunhan muistamme ottaa huomioon, että toisilla niitä koiria ja/tai lapsia tulee olemaan, halusimme tai emme. Parhaimmillaan lapsi ja koira voivat olla hyvät ystävät, kunhan molempien suhteen vallitsee luottamus ja kunnoitus toista kohtaan.

Hyvän maun rajoissa, sana kommenttiboxissa on vapaa!

Tukea tarvitseville

Suomen eläintenkouluttajat

Eläinkoulutusblogi

Vanhempainnetti - MLL

Asiaa aikuisille

Prisma: Vauvojen maailma YLE 2019

Lapset kiduttavat eläimiä jopa hengiltä YLE 2018

Älä jätä koiraa kahdestaan lapsen kanssa - varoitusmerkit, joita ei kannata jättää huomiotta Voice 2017

6 tapaa, jotka ärsyttävät koiria IS 2015

Koira ja lapsi Hankikoira.fi

Lapsen kasvu ja kehitys MLL

Lapsi voi olla koiran vaarallisin ystävä IS 2013

Kirjoja kiinnostuneille

Turid Rugaas - Rauhoittavat signaalit

Helena Telkänranta - Millaista on olla eläin?

Tuire Kaimio - Koirien käyttäytyminen

Luettavaa lapsille

Vuh! Vuh! Kuka siellä? - Sari Airola

Vuh! Vuh! Kaneli ja kaverit - Sari Airola

Koirat ja vauva - havaintoja arjesta (+video)

Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018

Postaus on rehellinen koonti arjestamme, sisältäen videon kaikkine kömmähdyksineen. Mitä sitä kaunistelemaan, sillä aitoa arkea me kaikki ruudun takana elämme.

Tässä postauksessa käyn tarkemmin läpi koirien hoitoviikon, havainnoiden vauva-arjen yhdistämistä kolmeen koiraan. Vauva jatkaa postauksessa nimellä Papu ja oli koirien hoitoviikolla aika tasan 7,5kk vanha. Hoitokoirat Louna ja Myy ovat tuttuja koiria, mikä tietysti osin helpotti (Savua varsinkin). Louna on asunut minulla yli vuoden ja oli hoitoviikolla 2v 6kk. Myy on ollut minulla aiemmin hoidossa 2kk jakson ja oli nyt hoitoviikolla 3v 7kk. Lounalla ja Myyllä on hallussa perusarkiasiat; ne tulevat kutsuttaessa luo, osaavat istua pyydettäessä ja osaavat nimensä. Jos koirat olisivat omia, niillä olisi arjen avuksi myös lukuisia muita taitoja. Puutteelliset taidot esim. lenkillä toivat viikkoon omat haasteensa.

Etenkin Lounan kanssa työtä arjessa riittäisi, sillä se pelkäsi Papua - paljon. Valintatehtävien tuloksena olikin, että Louna halusi aina eri puolelle porttia, kuin missä Papu oli. Pelostaan huolimatta Louna kävi Papua useaan otteeseen haistelemassa ja pystyi keittiössä kuitenkin rauhoittumaan taukomatolleen. Matolta Louna kävi vain välillä haistelemassa keittiötä ja Papua, mutta palasi aina takaisin. Rentoutumaan Louna ei kyennyt, vaan lähti aina jossain vaiheessa pois kiettiöstä.

Papu oli Lounan aikana lattiallakin, joskin tällöin Lounaa kauhistutti vähän enemmän. Louna kävi kuitenkin edelleen moikkaamassa Papua. Muutoin Louna hiipi kauempana ja säikähti kun Papu heitti palikan lattiaan. Säikähdys ei ollut mikään pieni, vaan Louna ryntäsi Myyn pieneen häkkiin piiloon. Papun kömpelöitä liikkeitä suurempi pelon aihe Lounalle olivat oudot äänet, kuten äkilliset kiljahdukset. Kokonaisuutena Papu oli Lounalle kuitenkin suuri mysteeri, jota kannatti koiran mielestä varoa. Hoitoviikko olikin Lounalle kaikista turvajärjestelyistäni huolimatta aika stressaava.

Rehellinen tilannekuva, Lounaa ahdisti, vaikka halusi keittiössä ollakin.

Arkirytmimme oli joka päivä melko samanlainen, lukuunottamatta kimppalenkkiä ja eläinlääkärikäyntiä. Papu herättää seitsemän aikoihin aamulla, jolloin koirat pääsevät käymään pihalla. Aamupalan jälkeen lähdimme aamulenkille (pidempi lenkki), jonka jälkeen Savu ja Louna menivät tarhaan syömään päivän ruokansa tai luita. Tällä välin pystyin rauhassa kokkailemaan ja Papu sai leikkiä lattialla ilman, että se ketään erityisemmin stressasi. Savu ja Louna tulivat ruokailunsa jälkeen sisälle ja Papun päikkäriaikaan koirien kanssa oli mahdollista treenailla pikkujuttuja. Tämä aika meni tosin tällä kertaa vain Lounalle. Iltapäivällä käytiin taas pienellä lenkillä jonkun onnekkaan kanssa, samalla heittäen roskat ja hakemassa posti. Illalla myöhään kaikki kolme pääsivät juoksentelemaan pihaan ja etsimään nappuloita. Yöt sujuivat koirien osalta rauhallisesti.

Papun ruokailuhetket oli pakko rauhoittaa. Syöminen meni muuten koirien syöttämiseksi ja Louna ja Myy kerjäävät häiritsevästi. Myy yrittää myös viedä kädestä, sillä luopumisharjoitukset ovat pahasti kesken. Tämän aikaa koirat siis odottivat portin takana eteisessä. Kuvastakin näkee, että siellä Louna pystyi olemaan rennosti, tai ainakin rennommin. Eteisestä olen kaavaillut jatkoakin ajatellen vauva/taapero/lapsivapaata aluetta koirille. Kolmikon lempparihetki oli se, kun ruokailu loppui ja pääsivät siivoamaan lattian.

Alla erityisinä huomionkohteina listattu asiat, joissa ainakin näiden kanssa olisi paljon harjoiteltavaa. Arvostan nykyään mukavaa, sujuvaa arkea, joten on onni omistaa yksi koulutettu, osaava koira. Monen koiran kanssa koulutettavaa on aina enemmän, jotta kaikki tilanteet olisivat sujuvia ja rauhallisia laumankin kanssa. Kommentteihin saa ilmoittaa lisähuomioita, jos tulee mieleen.

Rauhallinen sisällä oleminen

Olisi todella kiva, jos koirat eivät ryntäilisi kilpaa ovista.  Etenkin lenkille lähteminen oli vähän sirkusta ja ovesta ulos pääseminen rauhallisesti kesti jonkin aikaa. Maltilliset liikkumiset sisällä ovat vauvankin kannalta tosi jees, jotta jälkikasvun uskaltaa laskea lattialle.

Vauvan ruokailutilanteet

Ruuan kerjääminen saa ihan uuden muodon, kun kohteena on käsiään heilutteleva vauva. Vauvalta myös tippuu ruokaa, mikä on palkitsevaa ja pahentaa mahdollista kerjäämistä entisestään. Kiinnittäisin tähän huomiota jo ennen vauvaa, jos vain mahdollista. Ruuan arvoa nostaa ennestään sekin, että sitä tavoittelee useampi koira.

Hihnalenkit

Se nyt vain on niin, että kolme koiraa ei mene siinä missä yksi varsikin jos taidoissa on toivomisen varaa. Louna haluaa kulkea ensimmäisenä ja Myy sinkoilee edestakaisin väistellen kaikkea muuta paitsi vaunuja, joiden alle meinasi jatkuvasti kävellä. Varsinkin kun itse työntää vaunuja, olisi todella miellyttävä pitää toisella kädellä hihnoista kiinni vain muodon vuoksi. Tällä erää olisin kaivannut hihnoihin välillä kahta kättä. Jos hihnalenkeissä on yhtään toivomisen varaa ennen vauva, kannattaa ryhtyä toimeen nyt. Koiria on kuitenkin pakko käyttää lenkillä ja ainakin melkein aina vauva on pakko ottaa mukaan. Hihnakäytös on iso osa-alue, eikä korjaannu ihan yhdessä yössä. Kaikki se työ, on kuitekin palkitsevaa ja lenkeistä on mahdollista myös nauttia.

Ennakointi

Vaikka kaikki olisivatkin nyt paikallaan istumassa voi tilanne olla minuutin kuluttua ihan toinen, jos vaikka ovikello soi. Louna ei väistä, kun se jonnekin ryntää, joten siinä mielessä kiinnitin vauvan ja koirien sijoitteluun aika paljon huomiota. Jos ja kun joku jostain syystä juoksisi, ei vauvan tarvitsisi jäädä alle. Monen koiran kanssa tilanne kuitenkin kiihtyy helposti. Eikä siinä mitään pahaa ole, kun sen vain ottaa huomioon.

Arki vauvan ja useamman koiran kanssa on varmasti pienin järjestelyin yhtä sujuvaa, kuin yhdenkin koiran kanssa. Vauvan kantamista mukana helpottaa huomattavasti jokin kantoväline, joka mahdollistaa itselle melko vapaan liikkumisen. Kun siirtymiin varaa sitten vain vähän ylimääräistä aikaa, niin vauvan kuin koirienkin varalle, hoituvat treenit ja lenkitkin mukavammin. Ajankäyttö on ehkä isoin haaste, jos joka päivä yksilöllistä aikaa pitäisi vauvan kanssa jakaa koirille, kumppanille ja ehkä itsellekin. Vuorokauden tunnit voi kuitenkin käyttää monella tapaa, joten järjestelykysymys tämäkin. Itse en näe estettä, ettei vauva-arki sujuisi jos koiria on useampi. Mielestäni se, kuten moni muukin asia, on osin asennekysymys. Kaikkeen voi vaikuttaa itse ja paljonkin. Suunnittelemalla ja kokeilemalla saa paljon aikaan.

Kuulisin mielelläni ajatuksia, pohdintoja ja/tai kokemuksia vauva-arjesta useamman koiran kanssa. Itsellä harmittavasti on havaintoja nyt vain tuolta viikolta, eikä muutosta yhden koiran talouteen ole hetkeen tulossa.