Savun päivä - my day video 9/2021
28 lokakuuta 2022
Savun ja Loimun my day -video
31 elokuuta 2022
Koiraharrastus ja lapset
Olen jonkin aikaa pohtinut omaa koiraharrastustani tässä pikkulapsiaikana ja yritin koostaa ajatuksenjuoksustani jotakin lukukelpoista. Keskityn tässä tekstissä nimenomaan harrastusnäkökulmaan, eli niihin koiraharrastuslajeihin (rallytoko, toko) joita tavoitteellisesti koirieni kanssa teen - vesipelastuksen harrastaminen vaatisi resursseja erilailla, sillä itse en voisi ottaa lapsia sinne mukaan. Tekstiä kirjoittaessa lapseni ovat iältään hieman yli 4v Papu ja 2v Pipa. Arki on siis jo hyvin erilaista kuin vauvavuonna, mutta kokemusta koira-lapsiarjen yhdistämisesti on tämä neljä vuotta.
Koirathan sinällään ovat minulle elämäntapa: minun on vaikea kuvitella elämää ilman koiria, mutta harrastuksissa kisaaminen ei ole mikään välttämättömyys. Voin harrastaa koirani kanssa yhtä aktiivisesti myös ilman koetavotteita, kuten olen vaikkapa aiemmin tehnyt.
Olen pitänyt koirista niin kauan kuin muistan ja koko aikuisikäni minulla on ollut koiria. Pidin siis itsestäänselvänä (vaikka toki mikään ei ole itsestäänselvää), että koiraharrastus jatkuu perheenlisäyksen jälkeenkin luontevana osana arkea. Ja onnekkaasti näin on käynytkin. Vauvavuosina olen ollut tiiviisti vauvan kanssa, eli treenit ja kokeissa käynnit on toteutettu vauva mukana. Esikoisen vauvavuonna ei tosin kisattu Savun kanssa vielä lainkaan. Kertaalleen kokeilin josko kuopus olisi vauvana viihtynyt hoidossa kokeen ajan mutta se oli huono idea se. Ihmiset ovat erilaisia, niin myös vauvat, ihan omat lapseni keskenäänkin. Pipan kanssa harrastaminen on sujunut helpommin ottamalla hänet mukaan, sillä hyvillä mielin kotoa poistuminen ilman lasta oli etenkin vauvavuonna käytännössä mahdotonta. Voisikin sanoa, että koiralähtöisyyden lisäksi harrastan koirieni kanssa myös lapsilähtöisesti.
Kuluneena vuonna olen pystynyt irtoamaan iltakursseille, kokeisiin ja koulutuspäiviin myös yksin ja näitä olen tajunnut kaivanneenikin. Olen toki alitajuisesti varautunut siihen että jos kotoa soitetaan, niin ei auta kuin lähteä takaisin. Toistaiseksi lapseni kuitenkin odottavat innoissaan että "äiti menee koirahommiin", koska se tarkoittaa heille kaikkea mukavaa tekemistä tärkeiden läheistensä kanssa. Lähtökohtaisesti itselleni on helpompaa jos voin ottaa kimppatreeneihin lapset mukaan, vaikka toisaalta nautin myös siitä että pääsen treeneihin yksin. Kuitenkin ilman lapsia lähteminen tarkoittaa jonkinlaisia lapsenvahtijärjestelyjä ja toisinaan lapsenvahti tarkoittaa jonkinlaista kotiintuloaikaa treeneistä.
Miten ympäristö suhtautuu lapsiin?
Paljon kysytty mutta vähän puhuttu aihe. Tämä vaihtelee ja kaikenlaista kokemusta on osunut itsellekin. Uskon, että suhtautumiseen voi vaikuttaa itse melko paljon. Koirien treenit on suunnattu koirille ja ihmiset ovat tokokentällä koiriensa kanssa ja koiriensa takia (toivottavasti koiran takia eikä menestyksen takia). On siis sovittava ja kysyttävä etukäteen, voiko lapsia ottaa mukaan ja jos he mukaan tulevat, niin kuka heitä valvoo sen aikaa kun keskityn omaan koiraani. Pitkäaikaisten kavereiden kanssa ei mitään tarvitse enää erityisemmin sopia vaan kokonaisuus menee jo tosi lunkisti. Joihinkin treeneihin olen jättänyt suosiolla menemättä jos kalenteri onkin kääntynyt niin että lapset on otettava mukaan, mutta viime vuonna rallytokon pikkujoulut sujuivat varsin kivasti lasten ollessa mukana (ainakaan kukaan ei myöntänyt mitään muuta 😂).
Itseäni ei ihan kauheasti kiinnosta mitä mieltä muut ihmiset lapsistani ovat, mutta treeneissä huolehdin kyllä siitä, ettei kenenkään koiran tarvitse pelätä lapsia. Jos siis sattuu niin, että tiedän jonkun koiran jo valmiiksi pelkäävän lapsia, en tokikaan änkeä samalle kentälle oman pikkuväen kanssa. Ja vaikka koirat eivät lähtökohtaisesti lapsia pelkäisikään, voi kohti juokseva lapsi tai muuten koiran silmään arvaamattomasti käyttäytyvä pieni ihminen jännittää koiraa. Omalla treenivuorollani ei ole niin just mitä lapset kentällä tekevät, mutta tietenkään muiden treenivuoroja ei ole tarkotus pilata liian vaikealla häiriöllä.
Ennen omia lapsia en hirveästi ilahtuntut lapsista treeneissä, joten sinällään ymmärrän jos joku yllättäen suhtautuu kielteisesti. Toki silloin koirani oli vähän hankala lasten suhteen ja paikalla olevat minulle lapset pienoinen yllätys. Suosittelen lämpimästi kysymään, voiko lapset ottaa treeneihin mukaan - kysyminen on hyvä alku pitää treenit kaikille turvallisina ja kivoina.
Lapset hallilla ja kentällä, sekä muiden koirien kanssa
Treeniseuraa enemmän lasten mukaan ottamiseen vaikuttaa se, missä treenataan. Kenttä ei voi sijaita aivan vesistön tai autotien vieressä ja jos menemme halliin, sen on oltava varattu ainoastaan meidän käyttöömme. Mitä enemmän riskejä ympäristössä on lasten kannalta, sen stressaavampi treenireissu on minulle vahtimisen suhteen.
Hiukan nuorempina lapseni viihtyivät ikätasonsa mukaisesti leikkimatolla, rattaissa katselemassa tai selässäni kantorepussa. Oi niitä aikoja... Nykyisellään he juoksevat hallia ympäri, levittävät kaikki lelut ympäriinsä ja ovat paikallaan vain sen aikaa kun syövät eväitä kehän laidalla - eväsretki kehän laidalla onkin ollut osalle koirista vähän ihmetys. Vaikka treenin loppupuolella aikani kuluu jälkien siivoamiseen, on suurin osa treenireissuista ollut paljoltin naurua.
Vieraisiin koiriin lapseni suhtautuvat nykyisellään aika välinpitämättömästi. Saattavat he juosta kohti tai muutoin olla koiran silmään jännittäviä, mutta hyvin harvoin he tarkoituksenmukaisesti lähestyvät vieraita koiria. Jos lähtestyvät, niin yleensä sitä ennakoi Pipan kysymys siitä saako koiralle antaa ruokaa. Tässä vaiheessa vältetään itkupotkuraivarit sillä että jostain olisi hyvä löytyä koira jolle saa antaa ruokaa.
Lapsiin tottumattoman koiran kanssa vahdin tarkemmin ja ohjeistan kyllä lapsiani ja he noudattavat ohjeita sitten sen verran kuin sattuu huvittamaan. Taaperot ja leikki-ikäiset harvoin ovat mitään robotteja ja kaikenlaiset ohjeet näyttäytyvät helposti aika tylsinä. Yleensä kaikki sujuu kuitenkin hyvin, mutta muutaman kerran olen lähtenyt treeneistä vähän ennakkoon pois. Ei sitä nyt koko porukan tarvitse pienen ihmisen parkumista kuunnella ja harvoinpa siitä itsekään enää huvittaa lähteä treenejä jatkamaan.
Aikataulutukselliset haasteet
Jos ajateltaisiin, että treenaisin koiriani vain ilman lapsia, niin emme etenisi missään. Käytännössä treenien määrä tippuisi aivan minimiin, kerran kuukaudessa tokon omatoimiryhmä ja rallytokon ratatreenit. Lähestulkoon kaikissa muissa treeneissä lapset ovat mukana ja toki kotona he ovat aina paikalla kun treenaan. Ei siis kannata tehdä kaikeasta turhaan vaikeaa, vaan treenata suosiolla myös silloin, kun lapset ovat paikalla. Sillä mennään mitä on ja turha on vatvoa sillä mitä ei ole (tähänkin asti on päästy ilman lottovoittoa).
Olen kuvannut vuosi sitten videon Savun päivästä, jossa näkyy konkreettisesti arkinen treenituokiokin otsikolla Savun päivä videolla 9/2021
Pikkulapsiaikana voi harrastaa koiriensa kanssa, jos haluaa ja resurssit sen jossain määrin mahdollistavat. Tavoitteita voi asettaa, kuten itsekin teen. Kannattaa vaan suhtautua niihin hiukan rennommalla aikataululla niin ei tule niin paha mieli vuoden tuloksia läpi käydessä 😅 Paineita ei kannata ottaa, mutta mielestäni asenne lasten suhteen "sitten ei voi tehdä enää mitään" on turhan negatiivinen. Vähän sama asia kuin ajattelisi työstä, opiskelusta tai parisuhteesta että "sitten en voi tehdä enää mitään muuta". Ei tietysti voikaan tehdä mitään, jos asennoituu niin kielteisesti.
Paljon on kysytty myös sitä, miten ehdin liikuttaa koirat lapsiarjessa. Vaihdellen, mutta olen tänä ja viime vuonna koonnut miltei kokonaisilta viikoilta aikabudjetit koirien tekemisistä. Toistaiseksi kuten aiemminkin, tilanne on se, että joudun keskittymään liikuntaa enemmän koirieni palautumisen järjestämiseen. Aikabudjettipostauksiin näillä otsikoilla Savun viikko päiväkohtaisilla kaavioilla 2/2021 ja Viiden päivän aikabudjetti 3/2022
Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta mielestäni resurssit omatoimiseen harrastamiseen ovat tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki ilman lapsia pääsen liikkumaan rajallisesti, mutta heidän kanssaan voin treenata koiriani mielin määrin. Tämän johdosta tarve toiselle koiralle olikin ilmeinen, sillä toissavuonna Savu ylirasittui ja minä turhauduin kun en voinut kouluttaa koiraa niin paljon kuin halusin.
Koska olen toistaiseksi lasteni kanssa kotona (muut kotiäidit kyllä tietää että tämä on kaikkea muuta kuin olemista 😂), pystyn huolehtimaan ainakin pienestä treenituokiosta päivittäin. Toki aina en jaksa/pysty kouluttamaan koiriani niin usein, järjestelmällisesti tai pitkäkestoisesti kuin haluaisin, mutta siitä huolimatta koen tämän ajanjakson olleen paras verrattuna siihen millaista aiemmin on ollut.
Treeniaikani kotona on sidottu pitkälti Pikku Kakkosen julkaisuajankohtaan ja treeni saattaa silti keskeytyä koska vain, olen kehittynyt suunnittelutaidoissani radikaalisti aiempaan verrattuna. Jos vaikkapa päiväuniaikana mielii ehtiä koirallensa jotakin opettamaan, on suunnitelman syytä olla valmis siitä vaiheessa kun pikkuväki nukahtaa.
Missä olen kehittynyt
- Suunnitteleminen; mitä teemme, miten, miksi, mitä tällä tavoittelemme
- Suunnitelmissa pysyminen
- Pettymyksen sieto
- Järjestelmällisyys
- Joustavuus
- Mielukuvitus
- Monipuolisemmat treeniympäristöt (leikkipaikat, uimarannat, kaikki mihin kehtaa ottaa koirat ja lapset mukaan, jatkuva yleishärdelli lentävine leluineen ja ruokineen koska lapset)
Miltä koiraharrastus näyttää lapsilleni?
En ole aivan varma, mutta toivon tästä osasta elämääni jäävän heille hyviä muistoja. Ja varmasti on jäänytkin, sillä nyt kesällä he ovat itse kyselleen milloin menemme Canisportille. He ovat myös kotiseuran hiekkakentästä aina yhtä innoissaan. Ja kaikista muista hiekkakentistä myös. Kaikki hiekka- ja nurmikentät ovat heille "koirakenttiä" riippumatta kentän virallisuudesta.
He lähtevät mielellään mukaan aina jos pääsevät. Sekä itselle että koiralle pikkuväen aiheuttama sirkus on vain mainio häiriö ja toki molemmat lapset osaavat jo auttaa siivoamaan kartioita ym. kentältä pois. Silloin tällöin motivoituessaan he osaavat auttaa myös häiriökäskyissä tai vaikka houkutuksessa olemiosessa. Konflitkeja lasten kanssa tulee lähinnä jos he aikovat kadota näkyvistä tai tahtovat syöttää kaiken ruuan samantien koirille. Treenien teema lasten näkökulmasta on ensin ympäriinsä touhuamista, pieniä aputehtäviä ja vähän eväitä, sama uudestaan. Treenit päättyvät kiukutteluun ja itkuun koska on tyhmää lähteä kotiin. Toistaiseksi havaintojeni pohjalta ei ole ollut merkitystä ollaanko oltu paikalla puolituntia vai yli kaksi tuntia.
Miten lapsiin mun mielestä kannattaisi suhtautua?
Mahdollisuutena! Ihan kuten kaikki muukin, mikä voi tuoda treeneihin haastetta niin lasten luomat ärsykkeet monipuolisuudessaan ovat treeneissä valtava mahdollisuus. On tietysti ensiarvoisen tärkeää huolehtia sekä lasten että koirien turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta. En siis tarkoita sitä, että lapsia kuollakseen pelkäävä koira hyötyisi kentällä juoksevasta pikkuväestä lainkaan. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista tehdä treeneistä toistuvasti liian vaikeita.
Jos lapsiin suhtaudutaan treeniporukoissa kovin kielteisesti, ei treeniporukassa ole äitinä välttämättä kovin kiva käydä ilman lapsiakaan. Koska lapsiin voi törmätä arjessa tai vaikka koepaikalla, ei lasten läsnäollessa koiran taitojen harjoittelu ole ollenkaan turha juttu.
Ja jos lapset ovat tervetulleita jokusiin omatoimitreeneihin niin boom - varmasti harrastajiakin löytyy yhtäkkiä lisää kun treenaamista varten ei tarvitse säätää sitä lapsenvahtia. Sulkemalla lapset kaikkien mahdollisten treenien ulkopuolelle, saatamme vahingossa sulkea ulkopuolelle myös perheelliset koiraharrastajat. Eikö olisi kiva, että se lapsiperheenkin harrastuskoira pääsisi vähän kentälle revittelemään ja tekemään sitä mitä osaa?
Tarkennus tähän väliin: tarkoitan lasten mukaan ottamista pääasiassa itsenäisiin omatoimitreeneihin. Maksetut kurssit, valmennukset ja koulutuspäivät ovat asia erikseen ja siellä kaiketi toivotaan pikkuväen olevan yhtä kuin näkymätön.
Toisaalta tämän ajan lapset ovat tulevaisuuden koiraharrastajia. Sen lisäksi että he oppivat aikuisilta esimerkkiä koirien hyvään kohteluun, he tuntevat myös ovatko he tervetulleita koiraharrastukseen mukaan. Ikä on niitä harvoja asioita mille ihminen ei voi mitään. Siispä jos nuoremmalla ikäpolvella on intoa koirien pariin, niin miksi emme kannustaisi jo taaperoa kehittämään taitojaan koirien kanssa?
© Essi Vuorenmaa - rallytokon pikkujoulut |
Mielestäni koiraharrastus on yksi parhaista harrastuksista lapsiarjen kylkeen ja lapsille esiteltäväksi. Lasten ei tarvitse seurata pelkästään sivusta vaan he voivat myös ikätasonsa ja halunsa mukaan osallistua koiraharrastukseen varsin varhaisessa vaiheessa. Koirien ruokinta toimii aina 😅
En tiedä ovatko lapseni pitkällä tähtäimellä aidosti kiinnostuneita koirista. Tai olisivatko he nykyisenkään vertaa kiinnostuneita koirista, jos en itse olisi? Itse innostuin koirista kyllä jo pikkulapsena, vaikka silloiset koirat olivat ulkokoiria eikä kukaan lähipiirissä suhtautunut niihin kovinkaan kiinnostuneesti. Nähtäväksi jää, onko lasten kiinnostuminen koirista vain matkimista vai säilyykö into koiria kohtaan läpi vuosien. Olisihan se aika mahtavaa, jos voisi jakaa lastensa kanssa yhteisen harrastuksen.
Jos on mitä vain kysyttävää tai tästä tekstistä jäi jokin askarruttamaan, niin nakkaa kommentilla ja sähköpostilla koiriamaalta [a] gmail.com Vastaan mielelläni 😊
26 toukokuuta 2022
Kaupallinen yhteistyö: Hevonkuuseen






19 tammikuuta 2022
Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen
Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin.
Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä.
Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.
Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.
Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.
Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa.
Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.
Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin.
Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.
Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.
Loimu istuu meidän arkeen erinomaisesti 💛
29 syyskuuta 2021
Savun päivä - my day video
12 kesäkuuta 2021
Perhekoiran tukitaidot osa 1
21 tammikuuta 2021
Näin koirasta on hyötyä lapsiarjessa - 5 vinkkiä

Tässä viiden vinkin lista asioista, jotka olen kokenut lapsiarjessamme hyviksi selviytymiskeinoiksi. Alku (josta on melkein vuosi) kahden lapsen kanssa oli aika haastavaa ja kuvittelin asioiden sujuvan helpommin niin, että Savu oli hoidossa muutaman viikon. Voi mikä vikatikki, arki alkoi rullaamaan sujuvasti vasta, kun Savu palasi kotiin. Koska Savun avulla pystyy välttämään monet konfliktit taaperon kanssa, on minulla vähän kuin aina ässä hihassa.
Koirasta on todellakin hyötyä lapsiarjessa, vaikka äkkiä voisi toisin kuvitella.
1. Siirtymät sujuviksi
Etenkään Papu ei ole juuri koskaan siirtymässä sinne, minne minä haluaisin - paitsi tietysti ulos. Sen sijaan että vänkäisin, aloittaisin riidan ja lopulta kantaisin itkupotkuraivarit saaneen pikkulapsen määränpäähän, pääsen samaan lopputulokseen helpomminkin. "Savukin menee sisälle/ulos/autoon/lenkille jne" toimii 9/10 kerrasta. Jäljelle jääneet kiperät 1/10 kerrat selätetään lisäpanoksella "kun nyt mennään sisälle, saat antaa Savulle ruokaa" ja johan poika menee sisälle juoksujalkaa, riisuu ja kipittää koiranruokakaapille.
2. Saapasta toisen eteen
Silloin tällöin on päiviä, kun Papu ei halua kävellä, ainakaan sinne minne pitäisi. Sen sijaan että muistuttaisin koko ajan että rattaat ovat Pipa-vauvan tai että "kyllä sinun pitää jaksaa kävellä", olen kannustanut Papua etenemään Savun avulla. "Kun kävellään tuonne saat heittää lelun/antaa namin/taluttaa vähän matkaa" toimii lähes aina. Jos nyt ei aina ihan täysin, niin huomattavasti helpottaa kiukkua. Tietysti väsynyt lapsi on väsynyt lapsi ja pääsee rattaisiin, mutta pienen kannustuksen johdosta Papu on innostunut kävelemään itse pitkiäkin matkoja. Koska ne koiratkin kävelee ihan itse.
3. Ruokalautanen tyhjäksi, ainakin melkein
Esikoisemme on ollut välillä aika valikoiva ruokailija ja söisi parhaiten ulkona ruokatermoksesta, mieluiten nuudeleita. Ihan joka kelissä minua ei arjen keskellä nappaa nököttää kannon nokassa vahtimassa lapseni ruokailua. Siispä kannustimena toimii jälleen Savu, jonka ruokkiminen on ollut Papun suosikkipuuhaa siitä asti, kun motoriikkansa alkoi riittää koiran ruokkimiseen. "Kun syöt lautasen tyhjäksi, saat antaa sen Savulle nuoltavaksi". Ja jos lautanen ei meinaa tulla tyhjäksi, annetaan lisäohjeet "syö vielä vähän, ihan noin paljon ei voi antaa Savulle" ja siten ruokaa uppoaa vielä pari haarukallista. Ruokapöydän vieressä maltillisesti istunut Savu hyötyy odotuksestaan käytännössä aina.
4. Käytä koiraa syynä sille, miksi jotain ei saa tehdä
"Älä tee sitä, älä tee tätä, ei saa huutaa" ja monta muuta niin tuttua suomalaista ohjetta milloin kenellekin. Meillä käskyni kaikuvat kuuroille korville, eikä mielenkiintoni riitä huutamiseen tai raivoamiseen. Olenkin havainnollistanut asioita koiran kautta. Koska koira on taaperon hyvä ystävä ja ystävistä tulee pitää huolta, ovat ohjeet tämän kaltaisia "et voi huutaa sillä se sattuu Savua korviin", "jos riehut, et voi olla koiran kanssa", "koira ei tykkää, että juokset sitä kohti" tai "et voi heittää tavaroita sisällä, sillä ne voivat osua Savuun". Ohjeet toimivat paremmin koirasta peilaten, vastaavasti ohjeena "älä tee noin, äiti ei tykkää" on vähän sama kuin saappaalle puhuisi. Tietysti toisina päivinä puhe ei mitenkään tavoita lapsen korvia ja on kaikkien kannalta turvallisempaa huolehtia koiran vapaasta pääsystä eri huoneeseen.
5. Yleisestä harmituksesta selviäminen
Kotona harmituksesta ja kiukusta selvitään melko usein "haluatko koirannameja taskuun" tai "heitätkö Savulle palloa". Useimmiten kaikki taskut ovat täynnä koirannameja ja jokin koiranlelukin on tärkeä muistaa ottaa hiekkalaatikolle mukaan.
Bonus
Jos kaupassa kaikki alkaakin sujua aivan ei toivotusti, tilanteen pelastaa koiranruokahylly. "Saat valita Savulle namin" ja sitten onkin jo kiire kassalle maksamaan se herkkutikku, jotta sen pääsee antamaan koiralle.
Varmasti jokainen joutuu keksimään arkeensa (jos viettää sitä pikkulasten kanssa) vähän vippaskonsteja lisäämään sujuvuutta. Meillä nämä keinot ovat useimmiten käytössä. Halusin tuoda esille näkökulman, että lapsen kannustimena voi olla jotain muutakin, kuin uusi tavara tai makeinen. Lapsen ohjeistaminen koiraa apuna käyttäen helpottaa paitsi yhteiseloamme, parantaa myös koiran ja lapsen suhdetta mielekkäällä tekemisellä.
Mikä on teidän "ei niin perinteinen" selviytymiskeino arjessa?
16 toukokuuta 2020
Mikä koirarotu meille? - pohdintaa
Olen päässyt rotumietinnöissä siihen asti että karkeasti ainakin FCI 1, 3, 4, 5, 6 ryhmät on melko tiukasti poissuljettu. Rotuja pohtiessa kyse on todennäköisyyksistä, enkä voi liiaksi antaa painoarvoa hienoille poikkeusyksilöille. Yleisesti esim. noutajat ovat kiinnostavia, mutta erittäin todennäköisesti liian isoja. Pidän myös lapinporokoirista, mutta rodun parista on vaikea löytää hiljaista yksilöä jne. En myöskään pidä hyperaktiivista ja ehkä herkästi stressaantuvaa tai voimakkaasti vahtivaa koiraa kovin potentiaalisena koirana arkeemme ja elinympäristöömme. Minulla ei ole tarjota tällä hetkellä paimentyyppiselle koiralle mitään ja tiedän että niille on tarjolla moninverroin parempia koteja, kuin mitä meillä nyt. Siispä, vaikka monista paimenkoirista pidänkin, skippaan ne ainakin tällä erää kokonaan.

08 helmikuuta 2019
Koira ja lapset - konfliktitilanteet
Viikko ja kolme koiraa - havaintoja arjesta +video 10/2018
Haluan lähettää myös kiitokset kaikille lapsille, lasten vanhemmille, koiran omistajille ja ns. asetelman ulkopuolisille, jotka vastailitte kysymyksiini ja annoitte aiheesta monenlaista näkökulmaa. Toivottavasti tästä tekstistä on apua ja iloa monille. Monet ongelmatilanteet johtuvat siitä, että on yliarvioitu omat taidot tilanteen hallinnasta. On ehkä annettu lapselle epäselvät ohjeet koiran kanssa toimimiseen tai ei ole huomattu tai osattu lukea koiran varoitusmerkkejä. Pienen lapsen vastuulle ei voi jättää koiran elekielen lukemista, eikä koiran vastuulle pelin poikki viheltämistä.
Vastaavasti vietteihin ja vaistoihin uskomisen sijaan, tulisi keskittyä olennaiseen. Miksi koira toimii, niin kuin toimii ja mikä tilanteessa on sille haasteellista? Miltä vauvan itku kuulostaa koiran korvaan ja miten se reagoii juokseviin lapsiin? Ennen kaikkea, miksi se reagoi omalla tavallaan? Koiran käyttäytymisesta ja mielenliikkeistä on nykyään saatavilla runsaasti faktapohjaista tietoa vanhanaikaisen mutun tilalle ja olenkin tekstin loppuun kerännyt listan hyödyllisistä luettavista.
Pieni lapsi voi olla tahattomastikin kovakourainen. Lapsi ei ilman ohjausta ymmärrä, että koiran päälle ei voi kiivetä tai että turkista ei saa kiskoa. Vasta liikkumaan oppineet lapset voivat myös pahaa tarkoittamattaan ottaa koirasta tukea tai kaatua koiran päälle. On aikuisen tehtävä opastaa lasta ikätasonsa mukaan toimimaan koiran kanssa turvallisesti. Aivan pientä lasta ei myöskään kannata jättää koiran kanssa kahden. Sen sijaan että koira olisi arvaamaton lapsen kanssa, voi pieni lapsi keksiä tehdä koiralle jotakin salaa, kun vanhemmat eivät näe. Haastavia tilanteita ei saa sysätä koiran vastuulle, ei edes kiltin koiran. Näillä nk. kilteilläkin koirilla, tulisi olla vapaus lähteä tilanteesta pois ja ottaa etäisyyttä lapseen silloin, kun koira haluaa.
Mahdumme kaikki tänne pallolle varsin hyvin, kunhan muistamme ottaa huomioon, että toisilla niitä koiria ja/tai lapsia tulee olemaan, halusimme tai emme. Parhaimmillaan lapsi ja koira voivat olla hyvät ystävät, kunhan molempien suhteen vallitsee luottamus ja kunnoitus toista kohtaan.

11 marraskuuta 2018
Koirat ja vauva - havaintoja arjesta (+video)
Postaus on rehellinen koonti arjestamme, sisältäen videon kaikkine kömmähdyksineen. Mitä sitä kaunistelemaan, sillä aitoa arkea me kaikki ruudun takana elämme.
Tässä postauksessa käyn tarkemmin läpi koirien hoitoviikon, havainnoiden vauva-arjen yhdistämistä kolmeen koiraan. Vauva jatkaa postauksessa nimellä Papu ja oli koirien hoitoviikolla aika tasan 7,5kk vanha. Hoitokoirat Louna ja Myy ovat tuttuja koiria, mikä tietysti osin helpotti (Savua varsinkin). Louna on asunut minulla yli vuoden ja oli hoitoviikolla 2v 6kk. Myy on ollut minulla aiemmin hoidossa 2kk jakson ja oli nyt hoitoviikolla 3v 7kk. Lounalla ja Myyllä on hallussa perusarkiasiat; ne tulevat kutsuttaessa luo, osaavat istua pyydettäessä ja osaavat nimensä. Jos koirat olisivat omia, niillä olisi arjen avuksi myös lukuisia muita taitoja. Puutteelliset taidot esim. lenkillä toivat viikkoon omat haasteensa.


Arki vauvan ja useamman koiran kanssa on varmasti pienin järjestelyin yhtä sujuvaa, kuin yhdenkin koiran kanssa. Vauvan kantamista mukana helpottaa huomattavasti jokin kantoväline, joka mahdollistaa itselle melko vapaan liikkumisen. Kun siirtymiin varaa sitten vain vähän ylimääräistä aikaa, niin vauvan kuin koirienkin varalle, hoituvat treenit ja lenkitkin mukavammin. Ajankäyttö on ehkä isoin haaste, jos joka päivä yksilöllistä aikaa pitäisi vauvan kanssa jakaa koirille, kumppanille ja ehkä itsellekin. Vuorokauden tunnit voi kuitenkin käyttää monella tapaa, joten järjestelykysymys tämäkin. Itse en näe estettä, ettei vauva-arki sujuisi jos koiria on useampi. Mielestäni se, kuten moni muukin asia, on osin asennekysymys. Kaikkeen voi vaikuttaa itse ja paljonkin. Suunnittelemalla ja kokeilemalla saa paljon aikaan.
Kuulisin mielelläni ajatuksia, pohdintoja ja/tai kokemuksia vauva-arjesta useamman koiran kanssa. Itsellä harmittavasti on havaintoja nyt vain tuolta viikolta, eikä muutosta yhden koiran talouteen ole hetkeen tulossa.
