11 helmikuuta 2023

Varhaiset talviaamut

Olen yrittänyt kääntää unirytmiäni yökukkujasta takaisin aamuvirkuksi. Tai herään kyllä kohtuullisen helposti aikaisin vaikka valvoisinkin, mutta terveyteni ei oikein pidä siitä. Itselleni luontaisempaa on mennä illalla aikaisin nukkumaan ja siten herätä aikaisin, mutta olen pyristellyt sitä vastaan heräten silti aikaisin ja laiminlyönyt kaikenlaisen palautumisen. Aamuvirkkuiluun kuitenkin motivoi kaunis kuutamo ja myöhemmin kauniit auringonnousut.

Alkuviikolla nousin kahdesti aamuyöllä neljän aikaan, jotta ennätin lenkille ennen mieheni töihin lähtöä. Sekä Savu että Loimu olivat vähän ihmeissään kun napsautin olkkariin valot ja mutta siltä seisomaltahan Loimu oli valmis ulkoilemaan. Kuten arvata saattaa, lenkkiaikoihimme jäillä tai reitillä sinne ei ollut ristin sielua. Vain kuutamo, kaunis tähtitaivat, kirpakka pakkanen ja me. Jokuset tuoreet jäniksen jäljet poukkoilivat jäällä ja oli sen ylittänyt kettukin.


Tämän postauksen kuvat ovat kahdelta eri aamulta. Ensimmäisenä aamuna oli niin hirvittävän kylmä, että en talsinut aivan keskelle järveä. Niinpä kuvien taustalla näkyy rakennuksia ulkovaloineen. Sain kuitenkin tämänkin täysikuun ikuistettua koirien kanssa samaan ruutuun. Loimu oli kuukaudessa kehittynyt näihin kuviin jotenkin tosi paljon. Se saapui itse Savun viereen ja istui siinä parin kuvan verran, vaikka valotusaika oli pitkä. Ja kun kotona kuvia zoomasin koneella lähemmäksi, tajusin että Loimuhan istui lonkallaan ja nojasi aivan rennosti Savuun. Tuli hyvä mieli, kenties Loimu on kuutamokuvissa joskus ainakin melkein yhtä taitava kuin Savu.

Toisena varhaisena aamuna en sitten tarkistanutkaan, mitä kamerarepussa oli. Eiköhän mukanani ollut pitkä telezoom valovoimaisen ja lyhyen kiinteän putken tilalla. Ei tullut ihan sellaisia kuvia kuin aioin 😂 Korkealla taivaalla oleva kuu oli ihan mahdoton saada samaan kuvaan jäällä seisovien koirien kanssa. Tasainen taivas vain jäi taustaksi, joku oikein osaava kuvankäsittelyvelho olisi siihen loihtinut tähdet ja kuun, mutta jätin tällä kertaa väliin.


Kuvailin "väärällä" objektiivilla kuitenkin, joskin sain kaikista kuvista alivalottuneita. ISO arvoa olisi voinut nostaa huomattavasti enemmän, kun nyt se oli maltilliset 5000. Kiersimme koirien kanssa niemenkärjen ja kipusimme risukon kautta pellolle. Ja siinä se oli, täydellinen korkeusero saada koirat ja kuu samaan kuvaan tälläkin objektiivilla. Risukko ei yleensä ole valokuvaajan intohimo, enkä minäkään risukoissa juuri kuvaile. Olin kuitenkin päättänyt että koirat ja kuu olisivat samassa kuvassa ja sillä sipuli.

Paitsi että tykkään valmiista kuvista jos ne onnistuivat, tunsin sellaista lapsellista riemua virittäessäni jalustaa kaatuneen puun ja siirtolohkareen väliin. Ihan vain jotta voisin kuvata risukon takana pellon reunalla istuvat koirat ja kuun. On se huvinsa kullakin, mutta parhaita onkin ne huvit jotka ovat itselle merkityksellisiä. Koirien valokuvaaminen kuutamossa (ja myös auringon kanssa) yhdistää kaikki intohimoharrastukseni; valokuvaamisen luovat ratkaisut, koirien kouluttamisen kuviin ja luonnossa liikkumisen. Lopputuloksen kuvien suhteen ei ole niin isosti väliä, sillä kaikki tuo itsessään on niin merkityksellistä ja palkitsevaa minulle. Ja mikä onni asua täällä, voin pitää näistä tärkeistä elementeistä kiinni myös väsyneenä ja kaikissa elämäntilanteissa.

Alla olevasta kuvasta lopulta tykkään. Ei se aivan silmää hivele, mutta on omalla tavallaan ihan kaunis lopputulos. Ja mikä kuvan oton jälkeen oli hauskinta, ennätin parin tunnin aamulenkin jälkeen nukkua vielä miltei kaksi tuntia ennen kuin lapset heräsivät. Jatkoon tämä siis 😄

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Mä olen myös aamuvirkku ja tykkään just aikaisin käydä tekemässä pisu-kakkalenkin. Silloin ei ole muita liikkeellä ja remmirähjän kans on helpompaa. Mulla on myös jämy täällä kaupungissa nyt hoidossa niin 2 rähjää ja toinen tosi voimakas, niin pääsee helpommalla käydä väljemmillä vesillä lenkillä ;)
    Miten muuten olette viihtyneet, eikös jossain vaiheessa talo käynyt myynnissä? Samassa vielä asutte? Itse muutin maalta kaupunkiin yhden koiran kanssa. Kissa kans messissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo varhaiset aamut on kyllä hyvä ratkaisu jos haluaa välttää kohtaamiset :D
      Hyvin on viihdytty, tekemisen meininki on vahvasti läsnä vanhan talon arjessa. Ja hyvin muistettu! Meidän koti oli toissakesänä myynnissä; ei onneksi mennyt kaupan, kun ei mekään löydetty taloa johon olisi haluttu muuttaa. Viime vuoden keväänä saatiin yläkerran remontti valmiiksi ja nyt siellä on kaksi lämmintä makuuhuonetta. Ei sitten mihinkään tosiaan muutettu ja nyt ei enää raaskikaan kun rempan jälkeen täällä mahtuu asumaan :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kyllä varhaiset aamut on ihan parhaita, täällä myös tykätään silloin lenkkeillä, kun muut vasta heräilevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sitä herää varhain ulkoillessa parhaiten ja kevättä kohden mennessä luontokin on joka aamu kauniimpi 🥰

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)