21 tammikuuta 2016

Pakkojäsenyys - ei kiitos


Pyörittelin aihetta jonkin aikaa mielessäni ja jokusen aikaa tätä tekstiäkin muotoilin. Olen seuraillut facebookista aiheeseen liittyvät keskustelut perinjuurin ja kirjoitellut välillä itsekin. Idea blogitekstistä syntyi jokin aika sitten ja oikeastaan tänne onkin mukava ruotia ajatuksia. Periaatteeni vapaaehtoistyöstä ja saamani uusi ohjeistus sotivat rajusti toisiaan vastaan ja siitä lähtien kun tieto tästä tuli, ovat ajatukset aiheesta olleet aikas hyrskynmyrskyn. Enkä ole ainoa. Kyseessä on siis Kennelliiton Kaverikoiratoiminta, johon kuuluin. En voi jatkaa toimintaa enää, sillä en ole enää SKL:n jäsen. Liityin kokeilumielessä Suomen Kennelliiton jäseneksi, suhtautuen avoimesti ja mielenkiinnolla, mitä liitolla olisi meille (kahden koiran omistajalle) tarjota. Jouduin pettymään.

Aloitimme kaverikoiratoiminnan Tuikun kanssa vuonna 2014, jolloin Tuikku kävi myös testissä. Toiminta kiinnosti minua kovasti ja Tuikku sopi siihen hyvin, kunhan vain osasin räätälöidä meille sopivat vierailukohteet. Kävimme vierailuilla joilla uskoin Tuikun viihtyvän ja mitä nyt töiltäni ehdimme. Toiminta oli mukavaa, vapaaehtoistyötä parhaillaan. Kunnes tietoon tuli kaikille koirakoille, että toimintaan osallistuakseen onkin oltava Kennelliiton jäsen. Tämä hämmensi, tiedon saadessani minä toki olin jo jäsen, mutta silti.


Jäsenyydessä itsessään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kyseessä on vapaaehtoistoiminta. Luulisi riittävän, että koira on rekisteröitynä ja tästä se kertamaksu. Koiran testaaminen toimintaan oli muistaakseni maksuton, mutta voisihan tästäkin pienen summan periä, ilman jäsenpakkoa? Vuosittainen jäsenmaksu ei työssäkäyvälle ole kohtuuton. Eikä se romuttaisi minua taloudellisesti. Minusta on mielenkiintoista maksaa jäsenyyttä vain ja ainoastaan siksi, että saan osallistua vapaaehtoistoimintaan, ilahduttaa ihmisiä ja toimia ilmaisena mainoksena liitolle. Mitä minä tästä saan? Hyvän mielen vierailusta, ajan kulumaan, bensaa menemään..? Aika vähän vastinetta menekilleni. Ja ei, en meinaa että minun tulisi rahallisesti tai muuten suurellisesti vapaaehtoistyöstä hyötyä. Ei tietenkään, mutta en aio siitä maksaa itsekään. Vapaaehtoistoiminnan päällimmäinen idea kuitenkin lienee se, että raha ei liikkuisi suuntaan eikä toiseen vaan tarjottaisiin vain mukava kontakti turvallisiin koiriin.

Kennelliiton toiminnasta nurisee yksi sun toinen ja syystä ja toisesta. Niin minäkin, minuakin harmittaa. Ja siksi katkaisin jäsenyyteni. Miksi liittyisin liittoon vain jotta saisin pitää koirani kanssa hauskaa? Höpö höpö, ainoa mikä sieltä tulee on tasoton lehti, jonka mikään artikkeli ei juuri koskaan ole suunnattu harrastavalle koirakolle tai sekarotuisen omistajalle. Niin ja tietysti kerran vuodessa kolahtava lasku. Kovin olematonta on vastine jäsenmaksusta.


Mielestäni “jäsenpakkoa” ei ajateltu aivan loppuun asti. Kaverikoira -tyyppisestä toiminnasta pitävät voivat aivan hyvin ottaa jalat alleen ja perustaa omia pikku ryhmiään, joilla vierailevat haluamissaan kohteissa. Kaverikoira on kuitenkin tunnettu käsite, joten yleismaallisella järjellä luultavasti kaikista ryhmistä alettaisiin keskustella käsitteellä “ystäväkoira” tmv. Ja jos jotain uutisoinnin aihetta on, viitataan sillä hyvin todennäköisesti niin yksityisiin, kuin Kaverikoira nimikkeellä toimiviin vierailijakoirakoihin. Sekoittaa kaikkia, kun pian on paljon pieniä ryhmiä, kaikki samalla tavoitteella.

Sekarotuisen omistajana en valitettavasti hyödy liitosta mitään, eikä liitto mielestäni aja koirien asiaa. Koirani ovat rekisterissä ja pysyvät siellä ilman minun jäsenyyttänikin (ja jos eivät, niin ei sitten). Koiramme -lehti käsittelee pääasiassa rotukoirien asioita, näyttelyitä tai muuten sellaisia aiheita, joihin sekarotuisen kanssa ei ole mitään asiaa. SKL ei toki sekarotuisten asioita ajakaan, joten sinänsä ymmärrettävää. SKL ei tarjoa kuin FIX rekisterin ja nyt lisukkeena kaverikoiratoimintaa jos olisin jäsen. 

Selvennys: Aiemmin siis kaverikoirailu onnistui ei jäsenenä. Perusteluna pakkojäsenyydelle oli vakuutukset. Tämän mielenkiintoista, koska aiemmin olemme olleet (vai olemmeko sittenkään?) vakuutettuja myös ilman jäsenyyttä.

Ikävä asia sinänsä, kun toiminnan ideasta muuten pidin. Oli ilo tutustua uusiin ihmisiin ja olla tämä lyhyt aika hommassa mukana. Toivottavasti kaikille tämän vuoksi toiminnan lopettaneille löytyy muuta mukavaa vapaaehtoistyötä, tai vastaavia vierailuita yksityisinä tahoina. Lörppähuuli Tuikkuni ei tiedä ajatuksistani tuon taivaallista. Se on koira. Ei sitä kiinnosta. Tuikku on tyytyväinen kun joku rapsuttaa ja me suuntaamme kuonomme kohti uusia tuulia :)

43 kommenttia:

  1. Meikä ois kans alottanu kaverikoiratoiminnassa tyttöjen kanssa, mutta pakkojäsenyys liittoon katkas mielenkiinnon. Käyään toisinaan entises työpaikas ilahduttamas asukkaita koirineni, ilman mtn virallista kaverikoiruutta. Likat ja minä tykätään kaikki, ja mikä tärkeintä, ikäihmisiä piristää ku saavat silittää koiraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vähän hämmentää, kun puhe oli alkujaan vapaaehtoisuudesta. On kyllä hienoa että sultakin löytyy aikaa ihmisten piristämiseen :)

      Poista
  2. Tänä vuonna jätin itsekin maksun maksamatta. Kennelliittoon liityin alunperin jotta pääsisin oman koiran kanssa koiraleirille. Nyt kun molemmat ollaan siihen liian vanhoja, eikä kennelliitto tosiaan tuo oikeastaan mitään fiksua elämään ja vähän olen eri mieltä sen tavoitteiden fiksuudestakin, jätin tämän vuoden maksun maksamatta.

    Mutta kuvittelisi, että jos haluat vielä Tuikkua jossain käyttää, voisi kohteiden kanssa sopia henkilökohtaisesti vierailusta? Kertoa että koira on ollut kennelliiton kaverikoirana ja selvittänyt kriteerit jne ei vain enää ole virallisesti kaverikoira koska et kuulu liittoon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voin ja pääasiassa ulkotapahtumissa olemme käyneet :) Laitoin esimiehelleni juuri esittelyä meistä, josko päästäisiin heittämään vetokeikkaa päiväkoteihin talven aikana ;)

      Poista
  3. Täällä ollaan kennelliiton jäsenenä. Liittykö se jotenki siihen omakoira-palveluun? En nyt muista.
    Kaverikoiratoiminta kiinnosti alkuun hirveesti, kunnes kuulin että koiran täytyy olla pari vuotias ennenkö pääsee edes testiin. Riimihän tulee just 2vuotta, mutta jotenki siinä se innostus lopahti. Riimi on muutenki melkei joka päivä mukanani töissä nii siinä on tarpeeks kaverikoiratoimintaa. Eikä nykysin olis edes aikaa ylimääräiselle.. :/ kui paljo sä teet muute lähärinä töitä kolmeen viikkoon? Ehit nii usein päivitteleen blogiakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kennelliitto kai tarjoaa tuonkin palvelun? Mutta siis koira voi olla rekisterissä ilman että olen jäsen, joten sinänsä mun jäsenyydelläni ei ole mitään virkaa. Ja joo me pystytään kans "kaverikoirailemaan" ilman ilman mitään järjestöä.

      Tuntimäärää en tästä äkkisellään osaa heittää, mutta mähän oon tällä hetkellä päiväkodissa, eli pyhät ja viikonloput on automaattisesti vapaita :D Sen lisäksi tätä ei voi kutsua varsinaiseksi vuorotyöksi, kun työpäivä ajoittuu joka tapauksessa aamu kuuden ja ilta viiden välillä. Pääasiassa teen välivuoroa (8-15.39). Ja onhan tämä vanhustyöhön verrattuna muutenkin lunkimpaa ja ihan erilaista. Eikä matkoihinkaan mene aikaa, kun työpaikalle on muutama kilometri :D

      Ja selittelen postausmäärää sillä, että kaikki aika jolloin mulla ei ole tekemistä, tulee tänne. Postauksia on ihan törkeästi aina luonnoksissa ja ajoitettuna, läheskään kaikki ei tule suoratoistona kirjoittelun jälkeen julki :D

      Poista
    2. Omakoira-palvelussa saa muutettua omia tietoja ja sinne tulee usein myös kennelliiton lasku. :)
      Eipä sillä jäsenyydellä paljo mitää tee.

      Ai teillä ei oo mittää listoja? Meillä tulee tarkat listat ja tuntimäärät. Teen ite kolmeen viikkoon 115-120h joka on ihan kiitettävästi. Pitkästä aikaa muute nytki tuleva viikonloppu vapaa :')

      Poista
    3. On meillä listat :D mulla vaan on epäjondonmukaisemmat vuorot kun alueena viisi eri päiväkotia ja vaihdan joka viikko. Viikkotuntimäärä pysyy samana, mutta vuorojen pituudet vaihtelee. Viikko tuntimäärä nopeasti laskettuna 37h 15min. Etkös sää ollu vanhainkodissa tmv?

      Poista
    4. Juu oon vanhainkodissa töissä :) tosi vähä vakkariporukkaa. Usein tulee vapaallaki soittoa ja ylitöitä tehdään.

      Poista
  4. Hyvä kannanotto aiheeseen. Me ei olla koskaan Kaverikoira -toiminnassa oltu mukana (vaikka liiton jäsen olen ollut iät ja ajat), mutta ollaan vierailtu päiväkodeissa ja vanhainkodeissa. Piristäviä vierailuja itsellekin, mutta itseltäkin menisi maku, jos joku tulisi sanomaan, että pitää maksaa summa x jäsenmaksua, jotta saan käydä vierailuilla, niin itseltäkin menisi maku koko hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oikein kuulosta enää vapaaehtoistoiminnalta. Varsinkin kun monet olivat olleet mukana jo pitkän aikaa ja nyt toimintaa olisi saanut jatkaa vain jos on liiton jäsen. Mielestäni keskityttiin tämän osalta ihan epäolennaiseen, sillä moni hyvä kaverikoira jäi pois toiminnasta :(

      Poista
  5. Mulla tuli vaan mieleen, että mitä jos joskus tuollaisessa kaverotpiminnas tapahtuisi jotain? Koira näykkäisisi tai jopa purisi "asiakasta" niin kuka siinä on vastuussa, kun kennelliitolla on nuo testitki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti sanoen en ole aivan varma, miten kaverikoiratoiminnassa tuo menisi. Tapauskohtaisesti? Joku puhui joskus myös vakuutuksista, mutta niistä ei kuitenkaan tullut mitään faktaa minun tietooni. Testeillähän lavastetaan tosiaan tilanteita ja koetellaan koiran paineensietokykyä, jotta pystytään täysin epäsopivat koirat karsimaan pois.

      Yksityishenkilö tietysti vastaa koiransa käytöksestään itse ja vahingosta riippuen koiralle/itselleen hankittu vakuutuskin voi auttaa. Purematilanne ei koskaan ole mahdoton ja mielestäni se riski liian usein aliarvioidaan. Asiakastilanteet kun voivat olla hyvin yllättäviäkin.

      Poista
  6. Aika kurjaa toimintaa liitolta! :(

    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. On tosiaan vähän erikoinen veto Kennelliitolta... Saas nähdä kuinka laajamittaiset vaikutukset tällä on kaverikoiratoimintaan.

    Kyllähän sitä voisi jäsenmaksun maksaa ihan vaan tukensa osoittaakseen, vaikkei itse kokisi jäsenyydestä hyötyvänsä. Mä esimerkiksi harrastin joitakin vuosia sitten vapaaehtoista meripelastusta, jossa edellytetään jonkin jäsenyhdistyksen jäsenyyttä mm. vakuutusasioiden vuoksi. Kyseinen harrastus on ollut jo useamman vuoden tauolla, mutten ole silti irtisanonut jäsenyyttäni, koska haluan osoittaa tukeni järjestölle.

    Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi osa koiraihmisistä ei halua tukea Kennelliiton toimintaa. Itse olen jäsen ja luultavasti sellaisena pysynkin, mutta kyllähän sitä tulee joskus väkisinkin ajateltua, että Kennelliitolle tekisi terää saada varteenotettava kilpailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentista :) Joo toki voisi, mutta kun en muutenkaan täysin allekirjoita Kennelliiton toimintatapoja, niin en mielelläni sinne mitään maksele. Ja toimintaa aloittessani meille tuli liiton kautta jo jotkin vakuutukset? Mutta joo, tosiaan ihmisille joille ei kennelliitolla ole palveluita tai jotka eivät niitä käytä, on tämä jäsenyys aiheuttanut hämmennystä.

      Poista
  8. Ihan tosi ajankohtainen postaus ja tämä on kyllä pelkkää rahastamista taas liitolta. Kerätään jokaisesta mahdollisesta paikasta ne viimeiset pennosetkin ja pakotetaan jokainen mahdollinen koiraharrastus sen alaiseksi. Itseltänikin löytyy ystäviä, jotka sanoivat että vuosia jatkunut kaverikoiratoiminta loppuu tähän kun tuli Kennelliiton pakkojäsenyys. Enkä ihmettele yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siihenhän tämä tähtää, että loputkin sekarotuisten omistajat jäseniksi :I Vaikka sitten kuitenkin ainoa mihin päästään mukaan on kaverikoirailu. Ja tietysti rekisteriin koiran saa, mutta saa ilman jäsenyyttäkin.

      Poista
  9. Ja uusien halukkaiden liittymiseen on muutenkin tulossa jotain muutoksia. Mä Häjyn kanssa ehdin mukaan vielä vanhoilla jutuilla. Ilmeisesti perehdytys jutut on ainakin sellasia joihin kennelliitto on jotain muutosta halunnut, vissiin enemmän "koe"muotoiseksi. Harmittaa ja ärsyttää toi jäsen pakko. Minä nyt totta kai olen, vaikken siitä varsinaisesti mitään hyödy, mutta omakoirapalvelu on tosi näppärä. Ja se lehti, no se on täyttä shaissee, yleensä vaan selaan nopeesti läpi. Siinä ei tosiaan ole juurikaan juttuja sellasille jotka harrastaa jotain muuta ku näyttelyitä...

    Mutta meidänkin remmistä karsii nyt kuulemma paljon pois sellasia joilla on sekarotuinen, kun ei jäsen ole eikä halua jatkossakaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi jäsenpakko karsii pois just pääasiassa sekarotuisia, ja vieläpä harmittavan hyviä koirakoita. Asiassa on vähän puolensa ja puolensa :/

      Poista
  10. Mie olen ollut siinä käsityksessä, että vakuutukset ovat ainakin aikaisemmin olleet kennelliiton puolesta. Kävin tosin itse koulutuksen 2012, enkä tällä hetkellä ole niin aktiivisesti mukana. Ymmärrän jäsenyyden hyvin, koska kaverikoiratoiminta on varsin hyvin organisoitu kennelliiton ja nykyisin myös kennelpiirien toimesta ja koulutuksia sekä tukea on koko ajan tarjolla maksutta. Toiminta on siis paljon järkevämmin mietitty (mm. pentuja ei testata) ja edullisempaa kuin esimerkiksi Karva-kavereiden, joilla vaaditaan myös vierailuihin jäsenyys. Käsittääkseni myös Hali-Bernit vaativat Sveitsinpaimenkoirien jäsenyyden. Toisaalta mie nyt olen muutenkin kennelliittomyönteinen, koska koen saavani paljonkin sen jäsenmaksun edestä. KoiraNet täytyy mainita ensimmäisenä näistä eduista, ja kun muutenkin tykkään leikkiä kennelliiton leikkejä koirieni kanssa ja järjestää virallisia kokeita muille, niin jäsenyys on luontevaa. Onneksi kuitenkin Suomi on yhdistysten luvattu maa eikä toisaalta kenenkään ole pakko kuulua mihinkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä ymmärsin toiminnan aloittaessani, että Kennelliiton puolesta meille olisi jo jokin vakuutus. Yrityksistäni ja tiedonhausta huolimatta en saanut konkreettista syytä jäsenyyden jatkamiseksi. Meille Kaverikoirailun lopettaminen nyt ei ollut mikään radikaali muutos, kun ehdittiin mukana niin vähän aikaa olla. Mutta harmi heille, jotka joutuvat vuosienkin kokemuksen jälkeen lopettamaan vain siksi, että pitäisi liittyä jäseneksi.

      Poista
    2. Tuossa tapauksessa lopettaminen on oma valinta. Itse teen töitä kolmannella sektorilla, eli sosiaalipuolen yhdistyksessä ja aloin ihan sinun innoittamana miettimään, että mitä vapaaehtoistöitä voisi nykyään tehdä ilman johonkin yhdistykseen kuulumista. Spr, Neuvokas, MLL näyttävät kaikki edellyttävän "kerhoon" kuulumisen. Lähinnä se yhdistys takana tuo oikeudellista turvaa ja ohjauksellista apua vapaaehtoiselle. Itse en varmaan edes uskaltaisi tehdä vapaaehtoistöitä nykymaailmassa ilman yhdistyksen taustatukea ja vastuunkantoa jos jotain sattuisi.

      Poista
    3. Joo, on toki oma valinta, kuten olisi liittyminenkin ollut :) Olipa kiva kuulla, ei sitä tosiaan vapaaehtoisia isompia juttuja näe yksityisinä tai "irtonaisina" kaikista järjestöistä. Minun on vain löydettävä sellainen yhdistys ja järjestö, jonka toimintaperiaatteet muutenkin toimivat ja ovat minusta hyväksyttäviä :)

      Poista
  11. Tuntuu olevan kovasti muodissa nyt tuo kennelliiton parjaus (ihan rotukoirapuolellakin) ja tämän suositun aiheen parissa askarrellaan jo näemmä sellaisissakin blogeissa joiden kirjoittajilla ei ole edes juurikaan SKL:n toiminnasta omakohtaista kokemusta. Kritiikinvääntäjiltä tahtoo kuitenkin unohtua se tosiasia, että kennelliitto esim. mahdollistaa hyvin pitkälle kaiken koiraharrastamisen, kisa- ja koetoiminnan. En itse ymmärrä, miksi yhdistyksen pitäisi pyörittää ilmaista koulutusta ja ohjausta sellaisille harrastajille, jotka eivät ko. yhdistyksen toimintaa edes kannata. Oikeastaanhan kaikki hyväntekeväisyystoiminta nyt pyörii yhdistysten organisoimana. Tietysti kurjaa niiden koirien puolesta, joiden omistajat lopettavat harrastuksen kokiessaan jäsenyyden esteeksi toiminnan jatkamiselle. Sellaiseen yhdistykseen ei varmasti kannata liittyä, jonka perusideaa ei tunnusta, mutta valitettavasti yhdistys kuin yhdistys tarjoaa etuja pääsääntöisesti jäseniään varten. Liiton tarkoituksena tuskin on "markkinoida" mitään vapaaehtoistoimintaa kenellekään pyytäen siitä rahaa, vaan toiminta on haluttu rajata jäsenistölle. Jos Skl ei vois vähempää kiinnostaa, vaihtoehto löytyy esim. Karva-kavereista, joilla on heilläkin luonnollisesti omat jäsenmaksunsa (40e / vuosi).

    Väitän, että ruotiessaan Skl:n "pahuutta" useimmat ovat jopa tietämättömiä tuon ison organisaation rakenteista ja toimintaperiaatteista. Onhan meillä Suomessa tuo kamala eduskuntakin täynnä tyhjää toimittavia kansanedustajia, mutta ihmeellistä kyllä, meillä on täällä silti uskomattoman hyvä elää verrattuna moniin muihin maihin.

    Myös kennelliitto on meillä Suomessa edelläkävijä mm. panostuksessa koirien terveyden ja elämänlaadun parantamiseksi - uskokaa tai älkää. Jo lahden taakse saa oman rotuni parissa koittaa takoa järkeä kun liiton ja harrastajien asenteet ovat suomalaiseen kasvatuskulttuuriin nähden kivikautisia. Meillä on paljon aitoa välittämistä ja koirien eteen töitä tekevät ihmiset näkyvät yleensä rotujensa järjestöjen hallituksissa, joista perusta koko kennelliitolle oikeastaan rakentuukin. Mutta mikään suuri organisaatio ei vaan kykene miellyttämään aina kaikkien mielipiteitä. Mukana on tuhansia omalle asialleen ja kiinnostuksenkohteilleen vihkiytyneitä ihmisiä.

    Mitä tulee lehteen, on myöskin sen sisältö koostettu jäseniä varten. Jos lehteen suhtautuu ilman mitään mielenkiintoa, jää varmasti lukematta paljon yleiskoiramaailmallisiakin juttuja. Siitäkin huolimatta että vuoden ensimmäinen numero koostuu aina pitkälle edellisvuoden tilastoista ja kohokohdista, on tähän numeroon (Koiramme 1-2 / 2016) mahdutettu paljon myös juttuja, joiden ainakin toivon kiinnostavan useimpia koiraharrastajia: juttu keski-eurooppalaisen laillisen koiranpentusupermarketin karusta bisneksestä, juttua alaikäisiin koiraharrastajiin kohdistuneesta häirinnästä/hyväksikäytöstä treenipiireissä, terveen koiran vaivattomasta liikkumisesta, EU:n tukemasta uudesta valjakkoreitistöstä, tarinoita koirien vaistonvaraisesta neuvokkuudesta sekä omistajan masennuksen heijastumisesta koiraan. En voi muidenkaan käsissä pyörittelemieni lehtien perusteella käsittää miten lehden voisi tuomita tasottomaksi. Eri asia sitten jos aiheet ei vaan itseä kiinnosta.

    Valitettavasti nämä kuulemani tuomitsemiset tuntuu omaan korvaan vaan niin pintapuolisten ja somessa vellottujen asioiden perusteella tehdyiltä, ymmärtämättä perimmäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito asiallisesta kommentistasi. En nyt ihan ymmärrä, miten laajamittaisesti ja vuosien edestä minun olisi pitänyt Kennelliitossa alla mukana ja toimia eri osa-alueilla ennen, kuin minulla olisi oikeus tuoda oma ihmetykseni esille? No ei sen väliä, mainitsin alussa lyhyesti, mutta täysin selkeästi kauanko olin jäsen ja milloin aloitin kaverikoirailun. Postaus koski vain kaverikoirailua, meidän, yhden koirakon kokemusta ja kannanottoa.

      Onneksi kokeet ja kilpailut eivät ole syy olla jäsen johonkin minkä toiminta ontuu. Varmasti monissa järjestöissä on paljon hyvää ja sitä hyvää hierotaan silmiin heti kun kyseenalaistetaan tai kritisoidaan.

      Karu fakta nyt vain on se, että kun jäsenmaksua ei kerran aiemminkaan ole vaadittu, niin miksi nyt? Ja rahastuksen kohteiksi joutuvat pääasiassa sekarotuisten omistajat.

      Poista
    2. Mitenniin pääasiassa sekarotuisten omistajat? Ihan sama tuo jäsenmaksu on kaikille ja samat ehdot?

      Poista
    3. Tässä Kaverikoira asiassa siis :) Harvempi seropin omistaja on ollut jäsen aiemminkaan, kun jäsenyyttä ei aiemmin kaverikoirailussa vaadittu. Tässä kohtaa saadaan nipistettyä rahaa myös niiltä, jotka eivät Kennelliiton palveluista ja tarjonnasta muuten juurikaan hyödy.

      Poista
    4. No mutta jos asia on oikeasti kuten joku tuolla ylhäällä kommentissa mainitsi, että maksuun sisältyy juurikin vakuutus kennelliiton puolelta niin ei voi enää sanoa rahastukseksi. Vastuuvakuutus on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin 40e vuodessa.
      Mutta jos näin ei kuitenkaan ole niin kieltämättä rahastusta. Tosin monissa kaverikoiratoiminnoissa on jonkinlainen jäsenmaksu. Tosi moni piippuinen juttu.

      Poista
    5. Vakuutuksista on kovasti puhetta ollutkin. Mutta epäselvää on ollut, mikä vakuutus, kelle ja mitä se kattaisi. Itse ihmettelin sitä, että kun jo aiemminkin meillä kuulemma oli automaattisesti vakuutukset, niin miten niillä nyt ykskaks perustellaan jäseneksi liittymistä? Eikö velvoite oman vakuutuksen hankkimisesta olisi järkevämpi tai jokin muu vaihtoehto?

      Poista
    6. Aa eli siellä on aiemmin ollut jo vakuutukset ilman maksua? Toisaalta velvoite olisi hyvä, mutta tänä päivänä noissa vastuuvakuutuksissa on niin suuria eroja rotujen kohdalla, että mitä milläkin maksaa ja korvaa niin siitä aivan varmasti vasta meteli nousisi. Myös se, että jos tuossa itse otettaisiin vakuutukset ja siinä tulisikin jotain ongelmaa kuten ei pystyisi huolehtimaan maksuista yms niin miten tuollainen tieto muka välittyisi? Vakuutusyhtiöt eivät varmasti anna tietoja kennelliitolle. Yksi iso pointti tuossa on myös se, että sitten eivät voisi luottotiedottomat ryhtyä tuohon. Tietääkseni tällä hetkellä luottotiedottomana saa nippanappa kotivakuutuksen ja senkin vain tietyistä yhtiöistä, mutta koirille ei tietääkseni tai ei ainakaan vielä pari vuotta sitten saanut vakuutuksia jos luottotiedot on menneet...

      Poista
  12. Pitäisi ehkä tutustua aiheeseen. Mie en ite taida olla SKL jäsen, äiti tosin on. Eipä se siitä mitenkään hyödy, vielä vähemmän kuin minä. En oikeastaan edes tiedä mitä kennelliitto mulle tarjoaa, omakoiran ilmeisesti? Jos näin on niin omakoira on kyllä iso plussa varsinkin kun on pentujuttuja tässä puuhnnut niin sieltä näkee helposti eri koirien tiedot ka suvut. Kisoihin ja kokeisii osallistuakseen ei ilmeisesti tarvitse olla SKL jäsen, mutta en tiedä muuttuuko asia sitten jos haluaa hakea valiotuloksia tai vaatiiko esim maajoukkuepaikka kennelliiton jäsenyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei ole tullut käytettyä Omakoira palvelua kertaakaan muistaakseni. Ja minä tuskin koskaan tulen minkään koirani kanssa tähtäämään saati pääsemään niin korkealle, että liiton jäsenyys olisi elinehto :)

      Poista
  13. Meillä Teemu on kennelliiton jäsen ja oikeastaan vain sen koiramme-lehden takia, meille tosin tulee koiramme lehdestä se metsästysversio, jossa ei niin paljon sitten ole näyttelyistä juttua. En kuitenkaan tiedä maksetaanko me sitä vuosilaskua enää, kun lehden sisältö on huonontunut vuosien mittaan.

    VastaaPoista
  14. Kannattaa ehdottomasti antaa palautteita kennelliitolle, kun kirjoitit tästä asiasta hyvin perusteellisesti :) mäkään en taida olla kennelliiton jäsen, kun en itsekään tiedä mitä etuja kennelliiton jäsenyydellä saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun taidankin olla jäsen :D Huomasin, että koiran vakuutuksessa sai pikkusen alennusta jos on kennelliiton jäsen. Siinä sit yks hyvä puoli jäsenyydestä minkä tiedän :D

      Poista
  15. Aika pöljää :/ Minusta hyvinä vaatimuksina voisi olla vain vähintään 2v koira ja täysi-ikäinen ohjaaja.

    VastaaPoista
  16. Laittele hei oikiasti liittoon palautetta. Olis tosi hyvä juttu!:)) Ei sillä välttämättä kauheasti saa asioita muutettua, mutta ainakin siellä oleville ihmisille sais tiedon, että moni ei tykännyt tästä muutoksesta ja voisivat tehdä muutoksia tai ainakin keskustella asiasta. Ite just päätin että kun en kerran tykkää oman rotuyhdistyksen jalostuspäätöksistä ja ohjeista jalostuksen suhteen niin eroamisen sijaan laitan palautteen suoraan jalostustoimikunnalle! Palaute meni ja vaikka siitä ei tykätty niin ainakin sai siellä oleville ihmisille tiedon, mitä voisi muuttaa/kehittää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laittelin sinne sähköpostia tästä aiheesta ja aiemmin kaverikoirien parista tehtiin adressiakin sinne, jossa perusteltiin, miksi jäsenpakko ei olisi hyvä asia. Hienoa että säkin oon kiinnittänyt huomiota epäkohtiin, etkä vain kulkenut laput silmillä ja tyytynyt annettuihin ehtoihin :) Mistään ei tule mitään, jos aina vaan kehutaan, eikä koskaan ihmetellä.

      Poista
  17. SKL:lla on ollut Kaverikoiratoimintaa yli kymmenen vuotta ja tavaramerkiksi sana on rekisteröity myöskin yli kymmenen vuotta sitten. Jäsenpakkoasiassa SKL on vedonnut vakuutuksiin. Kaverikoirakoilla on vakuutukset SKL:n taholta, millaiset ne on ja mitä ne pitää sisällään, ilmeisesti vain harvat ja valitut sen tietävät.

    Mikä muka on muuttunut kun vuosikausien ajan ne vakuutukset on saatu myös ei-jäsenille? Väittäisin, ettei mikään. SKL rahastaa jäsenillään. Sillä on aivan valtava liikevaihto ja kyseessä on kuitenkin voittoa tavoittelematon yhdistys. Tässä kommenteissa on puhuttu, että kuinka moni edes tuntee SKL:n organisaatiota. Ei todellakaan moni, eikä SKL:lla ole tarkoituksenakaan selvitellä asioitaan suurelle enemmistölle. Valta Kennelliitossa on vain kourallisella ihmisiä, verrattuna aivan järjettömään jäsenmäärään.

    Olen ollut kolmen koirani kanssa kaverikoiratoiminnassa viiden vuoden ajan. Ennen aloittamista olin toiset viisi vuotta listoilla, että kurssi saatiin edes järjestettyyn tänne. Olen itse toistaiseksi SKL:n jäsen, mutta jäsenpakko on mielestäni väärin. On paljon ihmisiä, jotka ovat pitkään tehneet vapaaehtoistyötä ja maksaneet satoja euroja matkakuluja (ohjaajat eivät saa kulukorvauksia) ja sitten yhtäkkiä sanotaankin, että toiminta loppuu tähän. SKL on todella vanhanaikainen aatteellinen yhdistys. Se toimii monessa asiassa väärin ja siitä on ollut mediassa viimeaikoina ihan syystäkin. Liittymällä jäseneksi sitoutuu heidän aatteisiinsa ja kukapa esim. monirotuisen koiran omistaja tahtoo tuollaisia periaatteita kannattaa.

    Omalla kohdallani jää nähtäväksi eroanko SKL:sta ennen kuin muutoksia tapahtuu. Siis muutoksia, jotka tuovat SKL:n nykyaikaan. Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta muuttuvatpa kuitenkin. Rotukoirien sijaan pitäisi puhua esim. sukutaulullisista ja rekisteröidyistä koirista ja faktahan on se, että roturisteytyksen aika on jo täällä. "Monirotuisten" koirien määrä tulee lisääntymään ja pysyäkseen kehityksessä mukana SKL:n on muutettava perustavalaatuisesti aatteitaan ja laajentaa kaikkiin koiriin ja unohtaa vanhat rotuopit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos perusteellisesta kommentistasi! Ihan mahtavaa että rotukoirienkin omistajissa on porukkaa, jotka eivät laput silmillä ja kädet ojossa kulje tyytyen kaikkeen ja vaatimatta mitään. Olen kanssasi erittäin samaa mieltä. SKL pelittäisi varmasti mainiosti, kun puhuttaisiin koirista, terveistä koirista, eikä vaalittaisi rotupuhtaita ulkonäkökeskeisiä eläimiä :s

      Jos SKL tarjoaisi pelkän kaverikoira toiminnan, kuten muut kommenteissa mainitut yhdistykset, niin ilman muuta liittyisin. Mutta koska samalla minun pitäisi allekirjoittaa toimintaperiaatteet muutenkin, niin noup, ei tällä kertaa. Ilomielin liityn takaisin, jos liitto tulee nykyaikaan ja kohtelisi kaikki tasavertaisesti. Ja ensinnäkin vastaisi kun kysytään.

      Poista
  18. Mä muuten tässä heräsin, että jaa. Kennelliitto näkyy varastaneen myös lukukoirat itselleen. Pitkäänhän tuolla nimellä kulki vaan porukka vapaaehtoisia ihan ittekseen toimivia koirakoita, nyt kennelliitto ilmotti että ha, tää on meidän nimi ja hiekkalaatikko nyt, painukaa vittuun tai leikkikää meidän säännöillä. Eipä ainakaan plussapisteitä vierähtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän se toisesta päästä yrittää sädekehää kiillottaa, kun toisesta päästä on kaikki ihan retuperällä :D

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)