Maalaistuneet liikekannalla

"Voisitko millään kitkeä ne rikkaruohot joskus toiste, kun nyt olisi just hyvä hetki leikkiä" 

Tämä oli kyllä meneväisin viikko pitkään aikaan! Toki pelkästään hyvällä tavalla, onhan me nyt häiden jälkeen kotoiltu flunssan ja laiskuuden merkeissä. Maanantaina lähdimme jo aikaisin aamulla vanhemmilleni, pois kattoremppaajien tieltä. Koska keli oli hyvä, päädyin pitkään metsälenkkiin pienen suolammen rannalle. Otimme tietysti Lounan mukaan ja kyllä niillä olikin Savun kanssa lystiä. Lounalle oli ensin vähän epäselvää, onko selässäni kiikkuva lapsi lelu vai ihan jokin oikea otus. Roikkuvat ja vilkkaasti heiluvat jalat kun muistuttavat koiran silmään paljolti lelua. Erikoisia ääniä pitävä taapero kuitenkin kauhistutti Lounaa sen verran, että metsästä löytyneet kepit olivat heti mielekkäämpiä.

Yöllä oli satanut, joten metsän pohja oli miellyttävän kostea. En pidä mistään muusta niin paljon, kuin sateen jälkeisestä luonnosta, eritoten metsästä. Ja nauttivatpa siitä ympäristöstä koiratkin, kun ei ole liian kuuma. Käytin koirat ennen varsinaista lenkkeilyä lammen rannalla. Louna haki innoissaan keppiä ja pulikoi ilman sitäkin. Kahlaamaan tuossa ei tietenkään pysty, mutta Louna onkin enemmän uintityyppiä. Savukin mennä molskahti. Mättäällä vesikirppuja seuraileva Savu tuli innokkaan ystävänsä työtäisemäksi. Mätäs ei kestänyt kahden koiran painoa ja kun Louna siitä vielä singahti pomppuun, oli Savu jo pinnan alla. Hupsis. Tämä ei kuitenkaan suuremmin kirppujahdissa olevaa poropuolikasta häirinnyt.

Parin tunnin aamulenkki teki meille kaikille oikein hyvää. Varsin rauhassa saimme kulkea, kuten noilla seuduilla yleensäkin. Yhdet hirven jäljet löysimme ja nekin olivat vanhat. Auton tullessa näkyviin Louna lönkyttikin reippaasti luukulle odottamaan, että pääsisi lepäämään. Kumpikin koirista ovat varsinaisessa pullavassa kotikoirakunnossa. Niinpä kaverin kanssa rymyäminen ottaa vähän kunnon päälle ja metsämaastossa urheilu varsinkin. Louna ja Savu eivät kumpikaan kaahota yksistään, eikä kävelylenkeillä kunto juuri kohoa. Sydämensyke kiihtyy kuitenkin kummasti, kun pitää vähän kisailla toisen kanssa.

Viime sunnuntaina kävimme ihan kentälläkin Tiian ja Vivan kanssa. Paikkisessa Savu nousi seisomaan heti, kun aloin epäilemään selkäni takaa kuuluvaa liikehdintää. Kävelytiellä meni siis koiran ulkoiluttaja, joka harhautti ajatukseni ja niinpä Savu totesi tehtävän olevan loppu. Teimme muutamia liikkeen aloituksia ja häiriköityjä perusasentoja. Treenit menivät ihan kelpokivasti, vaikka minua jäikin tuo paikkis harmittamaan. Nyt vain paljon harjoitusta, etenkin omalle pääkopalle. Treenin päälle kävimme vielä lenkillä ja voi miten Savu nautti nuoren bordercollie neidin seurasta. Kamera ei harmikseni tuolloin ollut mukana.

Sain viimein aikaiseksi maksaa Savulle kisalisenssin ja ilmoitin meidät samantien muutamiin rallytokokilpailuihin. Ensimmäiset kokeet ovat ensi viikolla Kangasalla ja myöhemmin osallistumme seuran järjestämiin tuplakisoihin. Onneksi on kavereita, joiden kautta sain tietooni, että vuoden alussa rallytokoon on tullut uusia liikkeitä. En aivan tarkasti muista vanhojakaan kylttejä, mutta olemme omatoimisesti ehtineet harjoitella näitä jo muutaman kerran. Tästä ohjaajan sähläämisestä huolimatta, olemme menossa rallytokoon pitämään vain hauskaa. Rallytoko ei jännitä minua siinä suhteessa niin paljon, joten haetaan vain mukavia kisakokemuksia ja todennäköisesti hylkyjä. Ensi viikolle on tiedossa yhdet ratatreenit, joten jospa me kisoistakin selvitään. Isoin työstäminen on minun omassa jännittämisessäni.

Jotta koko viikko ei ollut pelkkää kotipihassa käännösten ja kiemuroiden hinkkaamista, suuntasimme eilen urbaaninpaan ympäristöön kaverin kanssa lenkille. Savulle alkulenkki oli vähän turhan haasteellinen. Jälkiviisaana, minun olisi ehdottomasti pitänyt laittaa taapero reppuun, jotta olisin saanut kädet vapaaksi. Näin olisin pystynyt paremmin ohjaamaan ja palkitsemaan Savua, eikä se todennäköisesti olisi availlut kurkkuaan niin aktiivisesti. Tosin, flexeissä holtittomasti vastaantulevat koirat hermostuttivat minuakin, joten ei sovi moittia koirankaan ärsyyntymistä.

Kymmenen kilometrin lenkillä Savu kuitenkin turtui vastaan tuleviin varsin nopeasti ja keskittyi haisteluun. Jyrkkien ylämäkien jälkeen aloimme kumpikin harmitella liian pitkää lenkkiä ja kuumaa keliä, huono yhdistelmä. Pääsimme kuitenkin Kisapirtille ja onneksemme olimme ainoita. Paikalla oli myös suhteellisen hiljaista, joten Savu ja Kirppa pääsivät hetkeksi pyrähtämään vapaiksikin. Tolppaan kytkettynä Savu on kyllä ihan luksuskoira niin kaupan pihassa kuin muutoinkin tauolla. Savu laittaa omatoimisesti maaten ja kuuleman mukaan makaili myös ihan hiljaa. Ehkä minä sitten lähetän hihnan kautta jotain niin stressaavia energioita, että koiraa alkaa haukututtaa. Mielenkiintoista.

Joka tapauksessa tämä viikko on ollut mukavan rento pienestä aikataulutuksesta huolimatta. Alkukesä meneekin tiiviisti treenatessa niin tokoa kuin rallytokoakin. Muutama retkikin on jo suunniteltu ja loppukesäksi ilmoittauduin tokokurssille. Harrastusrintamani aktivoituminen ei olisi mahdollista ilman korvaamattomia tukijoukkojani. Suurkiitos siskoilleni, jotka vapaapäivinään ottavat mielellään taaperon hoitoon, sekä tietysti miehelleni, joka pitää koiramobiilini kunnossa ja tankin täynnä. Kyllä minun on vuoden tauon jälkeen ollutkin treenaamista hirveä ikävä ja nyt uudelleen aloittaminen on kuin lomaa!

Aurinkoisia lomapäiviä jokaiselle!

Oivalluksia osa 3

Oivalluksia 2 7/2016
Oivalluksia 6/2016

En olisi uskonut, että tulen koskaan kirjoittamaan näin, mutta onneksi tämäkin päivä tuli. Ajattelin oivalluksien muodossa kirjoittaa lyhennetyt päivitykset tietotaitooni. Toimintatapani ovat viiden vuoden sisään muuttuneet todella radikaalisti. Aika koulutuspainotteinen tuli, mutta hauska seurata omaa kehitystä. Todennäköisesti parin vuoden kuluttua olen näistäkin eri mieltä. Tekstiä ei kannata tahallaan ymmärtää väärin, sillä minulla on vielä pitkä opin tie edessäni - loppu elämä. On kuitenkin helpottavaa huomata, miten monet itseaiheutetut ongelmat ovat pitkälti historiaa ja voin jatkossa toimia paremmin. Haastan lukijanikin tarkastelemaan omaa toimintaansa avoimesti ja kriittisesti. Tässä eivät nyt aiemman mallin ranskalaiset viivat toimineet, mutta yrittäkää kestää sekava selostus. Teksti on todennäköisesti kirjoitusvirheitä ja aivopieruja täynnä, sillä en ennättänyt oikolukea.

Kokemus, maalaisjärki ja musta tuntuu jutut ovat ihan kelpo lähtökohta. Niistä olisi kuitenkin hyvä päästä aika vikkelään eteenpäin, jotta oppiminen ei pysähtyisi täysin. Pelkkä kokemusperäinen osaaminen lähtee helposti väärään suuntaan laajan tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Jokainen koira opettaa totta kai jotakin ja jokainen koira oppii erilailla. Erilaiset koirat haastavat ohjaajansakin päivittämään taitojaan. Kannattaa siis silloin tällöin uhrata aikaa tutkittuun tietoon perustuvaan teoriaan.

Ihan jokaista koiraa voi ja kannattaa kouluttaa. Kaikkea käytöstä voi muokata haluamaansa suuntaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat kouluttaa mitä vain. Esimerkiksi itse en haluaisi ottaa vastuuta aran tai pelkoaggressiivisen koiran kouluttamisesta, sillä taitoni eivät riitä. Edellä mainittu ei myöskään ole suurin mielenkiinnon kohteeni. Onneksi ammattiapua on nykyään saatavilla ja sitä kannattaa todella hyödyntää. En olisi vuosia sitten myöntänyt avun tarvetta, mutta nykyään lähestyn kouluttajia matalalla kynnyksellä, kun tarve on.

Jos halutaan toivottavasti pian historiaan jäävistä vieteistä puhua, niin myös riista- ja saalisviettisen koiran voi kouluttaa pysymään vapaana hallinnassa. Ja ehdottomasti kannattaakin, jotta vältyttäisiin ikäviltä vaaratilanteilta! Ei toivottu käytöskin on usein jossain määrin itse vahingossa vahvistettua. On suhteellisen harvinaista että metsästysroduille koulutettaisiin oikeasti luoksetuloa, mutta sen sijaan lähes joka rodusta saa hajujen perään karkailevan korvattoman eläimen. Eikä tämä kerro suoranaisesti vieteistä, vaan siitä, mikä koirasta on hauskaa. On jokaiselle koiralle täysin luonnollisesta kiinnostua hajuista ja juosta eläinten perässä. Käytös vain kiihtyy ja vahvistuu toteutuksen ohella ja lopputulos voi olla hyvinkin hallitsematon seurakoira. Suosta on kuitenkin mahdollista nousta, vaikka ei toivottua oppihistoriaa olisikin taustalla. Oman toiminnan muuttamisen seuraukset näkyvät koirissa usein nopeasti, eikä toivotuissa tuloksissa kulu vuosia.

Itselläni meni ihan tuhottoman kauan päästä kompastuskivestäni riistavietistä yli. Paikkasin selityksellä omaa osaamattomuuttani, koska en halunnut myöntää. Juuri luoksetuloharjoittelussa minullekin valkeni, että koiralle voi opettaa kaikkea, mutta kaikki eivät voi opettaa kaikkea. Ehkä tänäpäivänä toimisin jo alusta asti erilailla. Aikanaan en siis osannut kouluttaa Tuikulle kunnollista luoksaria. Isoin edistyksemme tapahtui, kun luovuin käsitteestä riistavietti ja keskityin siihen, mikä koiralle oli haastavaa ja miten sitä voisi kehittää. 

Kaikista isoin kompastuskiveni aikanaan oli ympäristö. Vastanatuleva koira tuojotti meitä, ihminen tuli juttelemaan, kissa juoksi tien yli, pulut yllättivät, alkoi ukkostaa, auto soitti torvea, pyörän rengas hajosi, hihna katkesi, panta lähti päästä, olin väsynyt, valjaat olivat liian isot, koira oli tottelematon ja niin edelleen. Ympäristöä emme voi hallita, emmekä voi samoille poluille eksyville idiooteille juuri mitään. Sen sijaan voimme harjoittaa omaa päätämme ja koiraa. Haastaviin tilanteisiin voi opettaa tukitaitoja ja ympäristön ärsykkeistä vihjeitä uusille käytösmalleille. Isolta kuulostava urakka on huomattavasti helpompi, kuin raivoaminen vastaantulijalle, kissojen välttely ja kestävämpien varusteiden hankkiminen. Toisinaan käy kuitenkin niin, että koirat joutuvat asumaan täysin vääräntyyppisissä, liian haasteellisissa ympäristöissä. En enää itse ottaisi kahta koiraa yksiöön.

Mitä tulee näihin "koviin" koiriin, niin nykyisellään suututtaa. Fyysinen kajoaminen koiraan ojentamismielessä on kaikkea muuta kuin kouluttamista, eikä se missään tilanteessa ole hyväksyttävää. En valitettavasti ole keksinyt seuraavia vaan oikeasti nähnyt niin treeneissä kuin lenkillä; koiran lyömistä tai napauttelua hihnalla, kädellä ym, potkimista, hirttämistä/hapettamista/kuristamista, poskivilloista retuuttamista ym. Yleisin fyysinen kurituskeino lienee hihnasta nyppiminen ja sitä ovat varmasti tehneet kaikki jossain vaiheessa. Se oli se koiran herättelykeino, josta minulla oli kovin työ päästä eroon. Vetäminen ei loppunut, eivätkä koirat alkaneet tarjota kontaktia, vaikka itse nypinkin hihnaa ahkerasti. Hihnakäytökseen on onneksi nykyään olemassa monia kursseja, luentoja ja verkkokoulutuksia. Näistä on ollut itselleni apua ja käsitykseni hihnalenkeistä onkin muuttunut melko paljon.

Sitä luulisi että aikuisista ihmisistä kokemukseen voisi ottaa mallia, mutta aina näin ei ole. Se todella pitää paikkansa, että kun osaaminen loppuu, väkivalta alkaa. En tiedä mistä sellainen tarve kumpuaa, enkä itse milloinkaan pitänyt mielekkäänä koirani mukiloimista. Tuntui todella luonnottomalta napauttaa Tuikkua kuonolle tai yrittää pitää sitä selällään. Niin kuitenkin neuvottiin, koska kyseessä oli iso koira. Kehottaisin jokaista nuorta miettimään kahdesti, missä porukoissa treenaa, jos ohjeet koiran kouluttamiseen ovat kyseenalaisia. Kouluttaminen päättyy siihen, missä koiraa aletaan pakottaa tai pahimmillaan fyysisesti rankaista. Selättämisestä ei kannata edes kirjoitta, se ei perustu mihinkään ja mikäli niin toimit, lopeta heti. Väkivallan toimiminen perustuu pelkoon ja kipuun, eikä se sitä paitsi juuri koskaan toimi. Mitä mielihyvää sinä saat siitä, että koirasi tottelee siksi että pelkää? On virheellistä uskoa, että koirasi tottelisi siksi että tavoittelisi hyväksyntää.

Yleisestä harhaluulosta huolimatta hihna itsessään ei ole pakote. Hihna on pakote, kun sitä pakotteena käytetään, eli kun se kiristyy. Aikanaan hihnaa nimitettiin pakotteeksi lähinnä siksi, että se jotenkin lieventäisi muiden fyysisten pakotteiden käyttämistä.

Eri koulutustyylejä on myöskin mahdotonta sekoitella. Koiraa ei voi koulutustilanteessa sekä pakottaa että antaa vapaaehtoisesti tarjota. Eläin ei voi olla samaan aikaan passiivinen ja aktiivinen ja koiran passivoiminen syö sen aloitekykyä. Vaikka arjessa joitain hoitotoimenpiteitä joutuisi tekemään väkisin, kannattaa ne erottaa huolellisesti koulutustilanteista, käyttämällä vaikkapa hanskoja. Mitä harrastuksiin tulee; onko harrastus teistä molemmista hauska, jos siihen sisältyy painostamista, pakottamista tai komentelua? 

Koiran voi opettaa huutamisen ja ravistelun sijaan tarvitsemaan hienovaraisempia vihjeitä. Tietysti koiran ns. uusiokouluttaminen herkäksi vihjeelle on ihan erilainen rupeama, jos koira on ikään kuin turtunut yhteistyön suhteen. Tästä näkökulmasta varusteet ovat monessa tapaa turhia, sillä sujuva yhteistyö ei vaatisi hihnoja. Laki sen sijaan vaatii ja hihna onkin lenkillä ihan jees turvavyö. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, emme voi ympäristölle paljonkaan. Emmekä välttämättä aina ole ympäristön suhteen koiraa askeleen edellä. Siispä hihnan merkitystä ei kannata vähätellä.

Varusteista päästäänkin kaikkiin mahdollisiin apuvälineisiin. Lenkkeily harvoin muuttuu sujuvaksi varusteita vaihtamalla, kuonopanta ei poista tarvetta vetämiseen, eikä liioin ketjupantakaan menoa hidasta. Molemmat perustuvat kipuun (tai epämukavaan tunteeseen) ja koirat reagoivat kipuun erilailla. Tarkkaile miten koira liikkuu vapaana. Ehkä sitten on helpompi ymmärtää, miksi hihna loppuu kesken ja miksi hihnalenkkeily on oikeasti koulutettava erikseen. Nimenomaan koulutettava, ei totuttelemalla, kontrolloimalla ja kaikkeen puuttumalla. Lopputulos on useimmilla se, että vielä seniori ikäisenkin koiran lenkkikäyttäytymiseen on jatkuvasti puututtava. Mikäli aikaa kursseille ei ole, on verkossakin paljon hihnalenkkeilyyn liittyvää materiaalia. Hihnalenkeistä on siis täysin mahdollista saada molemmille mukavia. Harmi etten itse ymmärtänyt sitä aiemmin.

Mikäli tahdot koirasi muuttuvan, muutu ensin itse. Minulla kesti ihan liian kauan oivaltaa se, sillä keskityin vain koirien olemassa oleviin ja puuttuviin ominaisuuksiin. Arki ja harrastukset kulkevat paljolti käsi kädessä ja sujuvan arjen hedelmät kantavat pitkälle. Suosittelen satsaamaan vastavuoroiseen suhteeseen ja koiran kuulemiseen, rodusta viis. Jätetään historiaan vahingolliset jääkaudet ja koiran eleiden tulkinnan virheet. Nykyään on ihan valtavasti tietoa ja apua saatavilla, joten jokainen pääsee koiransa kanssa etenemään varsin kivuttomasti.

Koirien valokuvaaminen on ollut minusta aina mukavaa. Takavuosina myös hyvin rassaavaa, sillä koirat eivät aina halunneet poseerata. Koira pitääkin erikseen opettaa malliksi. Ei ole koiralle luonnollista istua paikallaan ja katsoa kameraan. Päinvastoin, epämiellyttävä kuvaustilanne on loistava hetki pälyillä ympärilleen ja haistella maat toivoen että tilanteesta pääsisi pois. Kivoja kuvia varten kannattaa satsata mallikoiran kouluttamiseen sen sijaan, että kiukuttelee koiralle kuvitellen sen tietävän, mitä sen pitäisi tehdä. Jos koira ei halua tehdä jotain tai se ei tiedä mitä siltä halutaan, se on ihan totta, sillä koirat eivät valehtele. Käy kuvaustilanne uudelleen läpi ja pohdi, miksi se ei kiinnostaa koiraasi. Kamerasta kannattaa opettaa vihje hauskalle yhdessä tekemiselle. Tai sitten vain kuvailla spontaanisti koirien touhuja, ilman poseerauksia.

Suhtaudun nykyään aiempaa varautuneemmin koirien luonteenpiirteihiin ja tulkintoihin. Oli suuri mielenkiinnon kohteeni kirjoitaa koirieni luonteesta havaintoja ja koosteita. Koska kukapa ei olisikaan omasta koirastaan kiinnostunut? Tiede ei kuitenkaan tunne käsitettä luonne, vaan persoonallisuus. Luonnettaa mitataan usein kovuus-pehmeys ja temparentti akselilla. Koiran luonne on kuitenkin loppujen lopuksi omistajan tulkintaa. Eri ihmiset kokevat asiat erilailla ja koirat käyttäytyvät eri ihmisten kanssa erilailla. Olemmehan kaikki ainutlaatuisia ympäristömme muokkaamia yksilöitä. Jonkun toisen koirina omat koirani todennäköisesti olisivat aivan erilaisia ja kokemukset olisivat myös ihan muuta, kuin minulla. Koirat ovat tietysti keskenäänkin erilaisia, esim temperamentin ja kiinnostuksen kohteiden suhteen. Minun kokemukseni koiristani perustuu kuitenkin vain omaan taustani ja tietooni, siihen mitä olen aiemmin nähnyt ja kokenut. Ei siis kovin kattava info koirasta. Luulojen sijaan suosittelisin koiran luonteen mittaamiseen SmartDog testejä.

Koirat ovat totta vie parhaita, mutta samalla myös haasteellisia ystäviämme. Vaadimme koirilta enemmän kuin miltään muulta eläinlajilta, joten olisi toivottavaa olla koiralleen mahdollisimman reilu. Virheistä tekevät kaikki, toiset isompia ja toiset pienempiä. Onneksi niistä voi oppia ja mennä eteenpäin, jotta huomenna tai viimeistään mahdollisen seuraavan koiran kohdalla, olisi reilumpi. Antoisaa opin tietä koirasi kanssa ♥


Luettavaa (joista itse olen saanut paljon)

Dolo.fi
Sporttirakki
Elänkoulutus.fi
SmartDOG

Helena Telkänranta Ihminen ja eläin
Helena Telkänranta Millaista on olla eläin?
Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit
Tuire Kaimio Koirien käyttäytyminen

Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään

Suhde ulkokoiraan, miten se toimii? 2/2016

Ulkokoirasta riviressu 8/2015

Ulkokoirat 12/2013

Vanhaa ulkokoira tekstiäni luetaan edelleen niin usein, että  päädyin kirjoittamaan päivitetyn postauksen siitä, mitä ajattelen koiran pitämisestä ulkona nykyään. Unohtakaa siis jokainen tuo vanha tekstini.

Lapsuudessani meillä oli ulkokoiria ja vielä ensimmäinen oma koirani Tuikku, eli suurimman osan elämästään ulkona juoksunarussa. Pidin siis koiran asuttamista ulkona täysin hyväksyttävänä, vaikka minusta oli ihan huippua omilleen muutettuani saada koira mukaani sisälle. Ulkokoiran asuttaminen rivitaloon oli aluksi vähän kivikkoista. Kirjoitin havaintojani ylös siitä, miten ulkona asuminen vaikutti koiran ja minun suhteeseen. Moni viittasi aiheelle kintaalla, suhdeasioihin vaikuttivat asuinpaikkaa enemmän koiran luonneominaisuudet. Tästä olen edelleen eri mieltä, vielä vahvemmin kuin vuosia aiemmin.

Käsittelen aihetta niin, että puhun nyt vain yksityisihmisten lemmikkikoirista, rodusta riippumatta. Unohdetaan siis yritystoiminta, kuten huskysafarit ja muut bisneksen muodot. En ole myöskään kiinnostunut niistä syistä, miksi mahdollisen lukijan mahdollinen koira, asuu ulkona. Syitä voi olla monia, vaikka kaikki eivät järkevästä perustelusta kävisikään. Tekstissäni sana ulkokoira, tarkoittaa koiraa joka 24/7 asuu vuoden ympäri ulkona sateessa ja paisteessa. Ei siis koiraa, joka silloin tällöin viettää kesäpäiviä ulkona tai haluamansa ajan päivästä omassa pihassa. (Sivuhuomiona sellainen juttu, että sisäkoira on vähintään yhtä huonossa asemassa, mikäli viettää elämänsä eristettynä kodinhoitohuoneeseen. Suoranaisesti siis asuinsijainti, ei tee koiranpidosta huonoa, monissa tapauksissa kyseenalaista kyllä.)

Korostaisin vielä sitä, että kirjoitan ensisijaisesti yksin asuvista ulkokoirista. Sosiaalisena eläimenä koiran paikka ei ole olla yksin pitkiä aikoja missään, vaan tällöin sillä on oltava lajitoverin seuraa. En ota kantaa poikkeuksen poikkeus koiriin jotka eivät viihdy sisällä, kaipaa ihmistä, tule toimeen lajitovereiden kanssa tai muihin selityksiin siitä, miksi koira asuu ulkona. Minun on mahdoton kommentoida kertomuksia objektiivisesti näkemättä, eikä sellainen muutoikaan kuulu osaamisalaani - tai auta ketään.

Lain mukaan koiria saa pitää ulkona, kunhan tarjolla on puhdasta vettä, ympäristö on turvallinen, neliöitä on riittävästi ja koiralla on mahdollisuus päästä kuivaan, vedottomaan, eristettyyn sisätilaan. Toisinsanoen, turvallinen ympäristö ja perustarpeiden täyttäminen mahdollistavat paksuturkkisten koirien ulkona asuttamisen. Laki laahaa toki monissa muissakin asioissa hiukan jäljessä.

Tällä hetkellä meillä on kotona tarha ja puussa kiinni ketju. Molemmat ovat olleet aikanaan tilapäisratkaisuja ja viimeisen parin vuoden aikana käyttämättömiä. Aiempina vuosina Savu ja Louna olivat tarhassa lyhyiden työpäivieni ajan ja viettivät kesäisin tarhassa aikaa kahdestaan enemmänkin, jos niin halusivat. Nykyisellään tarha on lähinnä ruokailupaikka ja siinäkin käytössä harvakseltaan. Meillä olisi siis mahdollisuus pitää koiraa ulkona, jos niin jostain syystä haluaisimme.

Suhteen luomisen kannalta on merkityksellistä, asuuko koira ihmisten kanssa sisällä vai ilman ihmisiä ulkona. Vaikka koiran kanssa aktiivista toimintaa olisikin 3h, sillä on väliä, viettääkö koira 21h ulkona yksin vai sisällä ihmisten kanssa. Elämästään valtaosan ulkona yksin tai lajitovereiden kanssa aikaa viettävä koira, ei todennäköisesti leimaannu ihmiseen samanlailla, kuin sisällä asuva lajitoverinsa. Rotujen kiintymisellä on tietysti eroa, eivätkä kaikki koirat ole seurakoiria. Ihminen vain näyttelee koiran elämässä melko pientä osaa, jos ulkona käydään hoitamassa vain pakolliset ja joskus vähän ylimääräistä. Koira ei tästä välttämättä mitenkään kärsi, mutta ei saavuta myöskään perheenjäsenen paikkaa.

Se mitä koirista nykyään tiedetään, kannustaa mielestäni siihen, että koira hankittaisiin nimenomaan perheenjäseneksi - sisälle kotiin. Aktiivisen yhteisen tekemisen lisäksi koiralla on mahdollisuus osallistua kaikkeen muuhunkin katselemalla ja seuraamalla muiden tekemisiä. Koiralla on näin myös mahdollisuus tehdä halutessaan aloitteita, pyytää vaikkapa rapsutuksia tai ulkoilua. Ulkokoiralla tätä mahdollisuutta ei ole. Ulkokoiran mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa määrittyy sen mukaan, milloinen ihminen on ylipäänsä saatavilla. Huonoimpina päivinä ulkokoira voi olla ypöyksin jopa 23h. Ei ihme, jos koirasta jää etäinen - muista ongelmista puhumattakaan.

Ulkona asuva koira voi tietysti pitää rapsutuksista ja lenkeistä, ilahtua oman ihmisen näkemisestä ja yhteisestä tekemisestä - ihan kuten koirat yleensä. Ulkokoira joutuu kuitenkin valtaosan ajastaan tekemään ratkaisunsa yksin, joten ihmisestä ei välttämättä tule kovin arvokas koiran silmissä. Koska yhteistyö koiran ja ihmisen välillä on muutenkin opeteltava juttu, ulkokoiran kanssa sujuvaan yhteistyöhön joutuu panostamaan huomattavasti enemmän. Yleensä niin paljon enemmän, että työssäkäyvänä siinä mittakaavassa ulkona hengailu käy mahdottomaksi.

Koiran kannalta ulkona yksin oleskelu ei pidemmän päälle ole sille eduksi. Käsitystäni koirista (Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit kirjan lisäksi) muutti Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? teos. Mikäli kirja ei vielä ole sinulle tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen, riippumatta tautoistasi eläinten parissa.

En enää nykyään asuttaisi koiriani ulkona ympärivuotisesti. Se ei ole tämän ajan tietoon nojaten mitenkään perusteltua. Haluan, että Savu (ja tulevat muutkin koiramme) saa olla arjessamme aidosti mukana ja että sillä on mahdollisuus pyytää huomiota ja olla sosiaalisesti aktiivinen. Ainoastaan vakava allergia, tai muu terveydellinen syy, voisi olla peruste sille, että Savu joutuisi asumaan ulkona. Tällöin nykyinen tarha vaatisi kunnostusta ja Savu ehdottomasti kaverin. Mikäli koira ei voi halutessaan olla ihmisen kanssa tekemisissä, vaatii se ehdottomasti lajitoverin seuraa. Koira on kuitenkin lähtökohtaisesti utelias, aktiivinen ja sosiaalinen eläin - tämä on hyvä muistaa myös koiraa hankkiessa.


Luettavaa

SEY: Suurin ongelma on ulkokoirien virikkeetön elämä
Eläinsuojeluasetus
Sosiaalinen käyttäytyminen

Myöhästyneet kevätkuvat

Kuvia meidän huhtikuulta, varsinainen ulkoilukuukausi olikin.

Tokomietteitä ja treenitkin (+video)

Tervetuloa takaisin, treenimotivaatio! Motivaationi kaikkeen treenaamiseen loppui viime vuoden puolella, enkä oikein tiedä miksi. Koko syksyn toko vain takkuili, eikä väkisin treenaamisesta pitkällä tähtäimellä tule mitään. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta ja silloin pitäisi malttaa ottaa aikalisä. Olenkin pohdiskellut suhdettani tokoon ja treenaamiseen ylipäänsä. On ollut aika, jolloin treenasin puhtaasti yleisöä, somea - mitä ikinä - varten. Treenasin siksi että halusin näyttää kaikille. Ihan en itsekään tiedä, mitä, mutta ehkä lähinnä sitä että osaan jotakin. Tiedän että en ole ainoa, joka tekee koiran kanssa jotakin siksi, että siitä voisi lisätä päivityksen someen. Harva tätä kuitenkaan myöntää, vuosi takaperin olisin itsekin väittänyt vastaan. 

Nyt kun tuollaista suhdetta someen ei enää ole, olen alkanut etsiä uudelleen sitä iloa, jonka ansiosta aikanaan aloin koirieni kanssa harrastaa. Haluan eroon verenmaku suussa, pakko väkisin vielä vähän -treenaamisesta. Ongelma on tietysti itse aiheuttamani, sillä yritin pitää kynsin ja hampain kiinni tavoitteistani, hätäilin ja harmittelin, sekä tietysti turhauduin. Kirjoitin kolme vuotta sitten, että aion tehdä Savusta varjovalion tokossa. Olen johonkin hukannut silloisen itsevarmuuteni ja -riittoisuuteni. Toisaalta hyvä niin, sillä ne olivat osin uuden oppimisen esteenä.  Tavoitteeni on muuttunut ehkä inasen enemmän haaveen suuntaan, mutta ei sitä ole minnekään haudattu. Olen vain vaihtanut vaihteen vähän löysemmälle ja ajatellut nauttia matkastakin, meidän tahtiin. Harrastuslajit ovat kuitenkin ihmisten keksimiä, kuten realistiset ja epärealistiset tavoitteetkin. Oli kova paikka myöntää itselleen, että ehkä joskus suunnitelmien ja toteutuksenkin suhteen minulla meni vähän lujaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, aloittaa treenaamaan koiralähtöisemmin.

On tietysti ymmärrettävä nykyisten resurssien olevan erilaiset, kuin muutamia vuosia sitten. Se ei kuitenkaan estä treenaamista, mutta kysyy erilailla omaa jaksamista ja järjestelyä. (Papua ei voi enää/vielä ottaa treeneihin mukaan, sillä hän ei pysy enää paikallaan, mutta ei myöskään osaa varoa mitään. Olisi Savulle epäreilua jos puolet treeneistä menisikin taaperon vahtimiseen tai pahimmillaan etsimiseen. Joudun siis järjestämään ipanan jonnekin hoitoon treenien ajaksi, jonka vuoksi olen hiukan riippuvainen muiden menoista.) Nyt kesää kohti mennessä energiavarastoni ja motivaationi ovat kuitenkin kohdillaan. Yksi mikä treenaamistani jarruttaa myös, ovat kisat. Emme ole kisanneet Savun kanssa kertaakaan tokossa ja minua jännittää kisaaminen muutenkin ihan hulluna. Oi niitä aikoja, kun Tuikun kanssa menin rallykentälle ihan mitään ajattelematta. Nyt ajattelen ehkä vähän liikaakin ja ahdistun niin, että koirarukkanikin haluiaisi vajota maan alle. En tiedä, mikä ongelmaan neuvoksi, mutta kisamaisia treenejä haluaisin tälle kesälle useammat. 

 

Instatilin puolella kyselinkin treeniseuraa ja miten ilahduttavan paljon sain vastauksiakin! Mikäli joku eksyy tänne meille asti maalle treenailemaan, lupaan esitellä treenin päätteeksi lenkkimaastomme ja tarjota kahvit/teet ajomatkan kunniaksi. Laskelmoin kuitenkin bensarahojeni riittävän yhteen tai kahteen treenikertaan viikossa. Pelkästään kotikaupunkini keskustan kentille meiltän on matkaa 30km, joten sen suhteen arvostaisin kovasti kaikenlaisia "puolivälissä" treenaamisia. Tai vaihtoehtoisesti kauemmas ajaessa kävisin itsekin mielelläni lenkillä treenin päälle. Maalla asumisessa on puolensa harrastamisen suhteen, mutta en silti muuttaisi sijaintiamme.

Eilen pääsimme pitkän tauon (5,5kk hui!) päätteeksi treenaamaan Tiinan kanssa. En ole käynyt Savun kanssa Haaviston kentällä sitten pentuvuoden jälkeen ja hälyisä kenttä ihmetyttikin Savua. Kenttä on häiriötreeniä ajatellen hyvällä sijainnilla ja kentän läpikin kulki kesken treenin lapsia, pyöräilijöitä ja koiria ym. Ei toisaalta ihan helppo startti hiukan maalaistunelle Savulle. Teimmekin aluksi vain kontaktiharjoituksia ja leikimme pitkin kenttää. Taukomatolle Savu rauhoittui hyvin, mutta arvioin tilanteen virheellisesti ja niinpä koira karkasi moikkaamaan tuttua ihmiskaveria. Jonkin verran Savu jäi myös nuuskuttelemaan kenttää kesken treenien ja yksi puskista näkyvä collie oli vähän liikaa. Osan treeneistä Savu olikin hihnassa, sillä minuakin hälyisä ympäristö alkoi häiritä. Kun oma keskittymiseni herpaantuu, häiriintyy Savukin ja tällöin se saattaa pinkaista tarkistamaan tilannetta liian läheltä muita kulkijoita. Maalaistunut Savu tykkäsi myöskin haukkua jonkin verran vähän kaikelle, mutta palaili aika kivasti sivistyneen koiran rooliin. Suotakoon anteeksi, kun oudokseltaan kaikkialla onkin kaikkea ja ohjaajallakin olisi asiaa.

Teimme joitakin liikkeitä liikkuroidusti. Savu lähti seuraamaan toki kivasti ja liikkeestä maahanmeno onkin tällä hetkellä meidän onnistunein liike. Vielä kun saisi oman käden kuriin, sillä Savu ei tarvitse käsiapua.

Itse seuraaminenkin lähti mukavasti alkuun, kunnes minä havahduin pyöräilijään, jonka jälkeen Savua alkoi häiritä kovaa pärisevä mopo. Loppujen lopuksi käännyimme ja unohdimme kääntyä, sillä molempien ajatus katkesi. Lyhyempi seuruupätkä ilman mopoja meni mallikkaasti ja päättyi villiin leikkiin.

Perusasentotreenissä Tiina houkutteli ja käskytteli Savua. Kerran Savu lipsahti menemään maaten, mutta muutoin pysyi hienosti istumassa ja varsin tiukasti kontaktissakin. Tällaista treeniä tarvitsisimme lisää ihan jokaiseen liikkeeseen.

Noin muuten käytimme kentällä olon leikkimiseen ja kontaktiharjoituksiin. Molemmille itsevarmuutta siitä, että kentällä on ihan turvallista treenata kaikista mopoista ja moppikoirista huolimatta. Ja vaikka alkaisikin häiritä, keskittyisimme silti vain toisiimme. Treenikuplamme täytyy osin rakentaa uudelleen, mutta kyllä me siihen pystymme. 

Treenien lopuksi Savu tervehti pienen pientä Bättis pentua. Jos jostain ominaisuudesta Savussa tykkään, niin sen kohteliaisuudesta. Ei pienintäkään pelkoa että se olisi murskannut pienen ystävänsä vahingossa. Savu tervehti pentua ja suhtautui siihen sen jälkeen välinpitämättömästi. Siitäkin huolimatta että koko pienen lenkin ajan Bättis olisi halunnut leikkiä. Ihan vielä en kuitekaan uskalla Savua päästää tassuillaan huitomaan, mutta eivätköhän nämä saa myöhemminkin hyvät spurtit ja painit aikaiseksi.

Treenivideon kanssa oli käsittelyvaiheessa monia teknisiä ongelmia. Jonkinlaisen rääpellyksen siitä kuitenkin sain. Itse treeni oli osaltani samanlaista rääpellystä, osin flunssan, osin pitkän tauon vuoksi.

Naku Savu alias Nakke Sakke

Takatalvi yllätti ja toppanuttu tuli käyttöön vielä huhtikuussakin

Savun turkki oli melko työläs leikata, toki turkkiakin oli reilusti. Karva oli kertakaikkisen kamalassa kunnossa ja koko totuus todella paljastui vasta kotitrimmauksen edetessä. Turkki oli paikoin hyvin pahasti huopunut, myös "ei ongelmakohdista", kuten vaikkapa kyljistä. Hilseen ja huopuman kera karva oli kuin pahaisella katukoiralla. Osasyy on toki minussakin, turkinhoito ei kuulu mielenkiinnon kohteisiini, eikä millään tasolla ole osaamisalaani. Olen siitä huolimatta harjaillut ja kampaillut Savua, joten sen suhteen runsas huopuminen pääsi vähän yllättämään. Ennen kastraatiota tällaista ongelmaa turkissa ei ollut, joten kyllä vain hormoonitoimintaan puuttuminen vaikuttaa ikävästi karvanlaatuun.

Alkuperäinen ajatukseni oli siistiä Savu lopuksi trimmauskoneella, mutta enää en koe sitä tarpeelliseksi. Toki saksilla leikattu jälki on vähän lovisempi ja epätasaisempi, mutta ei mielestäni liikaa. Melko tasaisesti sain leikattua ja päätä tai jalkoja en ihan kaljuksi haluakaan. Korvat ovat kyllä aika epäsopusuhtaiset höröttimet tällä hetkellä. Yllättävän isot olisivat ilman karvaakin. Etenkin korvat tekevät lopputuloksesta vähän hassunäköisen. Mielestäni Savu säilyi kuitenkin varsin kivan näköisenä. Ei sentään niin ruma, etteikö koiraksi tunnistaisi. Eikä tullut ihan niin ruma, kuin odotin, jos niin voi sanoa. Tottahan se on, että pitkäkarvaiseksi luotu koira, on parhaimmillaan pitkäkarvaisena. Mitä sitä suotta kieltämään.

 

Alla Savusta onkin nähtävillä ensimmäistä kertaa ihan aitoa ja rehellistä rakennekuvaa. Turkilla kun voisi halutessaan huijata ja paljon. Ilman karvaa sitä havahtuu myös siihen, että Savuhan on oikeasti aika pieni ja siro koira. Nyt painon silmämääräinen havainnointi onnistuu paremmin, eikä Savu ollutkaan päässyt pulskaksi kuten luulin. Kylkiluita vain on vaikea tunnustella turkin läpi. Aika lihakseton luikku pehkon alta paljastui, mutta ihmekös tuo. Rauhallisemman puoleisilla (vaunu)lenkeillä ja satunnaisilla riekkumisilla ei kunto kasva, saati lihakset. Onneksi tiet ovat nyt sulaneet, joten kunhan pyörän rengas saadaan korjattua, päästään taas urheilemaan - molemmat.

Nähtäväksi jää, miten nopeasti ja/tai millaisena turkki kasvaa takaisin. Turkinhoidon suhteen minun on nyt aktivoiduttava ja toimittava paremmin jatkoa ajatellen. Täytynee ottaa asioista ihan oikeasti selvää, sillä tuon tapainen turkki on minulle ihan vieras asia. Harjaaminen silloin tällöin ei selvästikään riittänyt ja ehkä iänikuisen vanhat harjat olisi hyvä vaihtaa. Etenkin sellaisiin harjoihin, jotka on tarkoitettu pitkäturkkisille pohjavillaisille koirille. Kaikki vinkit ja ohjeet turkinhoidosta otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Terveisin aiheen tiimoilta keltanokka.

Varmaa on että Savulla on kesäaikaan lokoisampi olla. Tietenkään vielä ei voi vertailla onko kuuma vai ei, sillä mistään hellekeleistä ei ole ollut tietoakaan. Olettaisin kuitenkin, että nakuna on huomattavasti viileämpi ja kevyempi treenailla kuumallakin kelillä. Ja ah, mikä helppous putsata kurasta, nyppiä punkit jne. 

Sen verran turkkiasiaa vielä, että pituus ja paksuus eivät yleisestä harhaluulosta huolimatta kulje käsikädessä. Kaikista trimmaamistani koirista Louna on ollut ehdottomasti paksukarvaisin. Savun turkki on kakkosena, mutta sekin oli vain hitusen Tuikun turkkia paksumpi. Muilla trimmaamillani (Vilkku, Maisa, Klaara) koirilla ei ole ollut mitenkään erityisen paksu karva trimmausta ajatellen. Paksuturkkisista Tuikulla on ollut lyhyin karva ja Lounalla ehkä hämäävin. Tämä tuli mieleeni ihan siksi, että sain aikanaan sanomista, jonka mukaan lyhytkarvaisen turkin leikkaaminen on turhaa. Ei ole, jos se turkki on paksu ja tarkoitus on viilentää koiraa. Ulkonäköasiat turkin suhteen ovat makuasiaoita, ehkä myös käytännöllisyysasioita. Mielensäpahoittajia riittää tietysti aina, mutta onneksi vain koiran mielipiteellä on väliä ♥

Hormooniturkki vai kesälook?

Tämä postaus ei valitettavasti ole aprillipila, vaikka koko jutun mielelläni vitsinä kertoisinkin.

Savun karva muuttui kastraation jälkeen suoraan sanottuna kamalaksi. Savu kastroitiin 2017 syksyllä kiertyneen piilokiveksen vuoksi, ei siis suinkaan mukavuussyistä. Kastraatiosta sen verran, että huvikseen ei kannata koiran hormoonitoimintaa sorkkia. En valitettavasti saanut netistä löytyvää pdf tiedostoa aiheesta toimimaan, joten minulla ei ole antaa teille tutkimustietoa. Suhteessa hyötyihin kastroinnin ja steriloinnin haitat ovat kuitenkin huomattavasti suurempia. Yksi viittaus sterilointiin oli täällä.

Edit / 2.4 klo 18:05
Kastraatio/sterilisaatio on hyvästä syystä totta kai hyödyllinen toimenpide ja sillä voidaan pelastaa koiran henki, vaikkapa juuri kohtulehduksen kohdalla. Myös piilokivesurokset suositellaan kastroimaan. Kohtutulehdus ja kasvaimet ovat kuitenkin sattumien summaa, eikä koiraa kannata leikkauttaa varmuuden vuoksi. Kastraatio altistaa monille terveydellisille ongelmille, eikä siitä koiralle itselleen ole mitään hyötyä. Tähän on olemassa ihan lähdekin, jonka linkkiä en nyt vain saanut toimimaan.

No turkki tietysti normaalin hormonitoiminnon puututtua on mitä on. Aiemmin Savun muhkeassakaan karvassa ei ollut moittimista. Se lähti karvanvaihdon aikaan ja näytti terveeltä. Nykyinen karva ei enää vaihdu normaalisti ja Savulla oli viime kesänä ihan turkasen kuuma. Oli tietysti poikkeuksellisen kuuma kesäkin. Kuitenkin vielä 2017 kesällä Savulla oli hyvin niukka kesäturkki, josta viime kesänä ei ollut tietoakaan. Turkin koostumus on harmahtava kuiva hamppu, joka nyt talven tullen alkoi vielä hilseilläkin.

Kaikista eniten turkissa minua risoo 24/7/365 lähtevä karva. Jos joku on blogini parissa uusi, niin tiedän että monista koirista lähtee karvaa. Minulla on ollut aiemminkin koiria, jotka tiputtavat karvaa ja tiedän, että se on ihan normaalia. Savun karvanlähtö on nykyisellään kuitenkin poikkeuksellisen runsasta. Karvanlähdön perusteella sen pitäisi olla kalju, sillä karvanlähtö ei ole mitään yksittäisiä karvoja siellä täällä. Karvoja leijailee kaikkialla imuroinnista huolimatta ja kun Savu makuulta nousee, jättää se monta tolloa makuupaikalleen. Tämän mittakaavan karvanlähtö on kaikkea muuta kuin normaalia, varsinkin kun turkki ei ole kesäturkiksi koko puolentoista vuoden aikana muuttunut.

Savun ruokavalio on kastraation jälkeen ollut samalla tapaa tasaisesti vaihtelevaa, kuin ennenkin. Nyt talven ajan Savu söi hirveä ja nappulaa, eikä näillä itsessään ole ollut turkkiin erityistä vaikutusta. Lähinnä haittoja olen tarkkaillut. Savu on syönyt (lähes) aina sinkkiä ruokansa lisänä, mutta nyt hankin myös biotiinivalmisteen (seuraavassa lihatilauksessa on tarkoitus tilata myös lohiöljyä). Kolmen viikon käytön jälkeen turkissa ei näy muutoksia, mutta hilseily on vähentynyt. Se on tietysti varsin kiva juttu.

Koska turkinlähtö ei ole reilussa vuodessa erityisemmin tasaantunut mihinkään suuntaan, aion ottaa erivapauden ja trimmata Savun muutaman viikon sisällä kesälookiin. Onpahan koiralla kevyempi olla (eikä tarvitse takkuja selvitellä) ja minä voin hetken hengähtää karvanlähdön suhteen. Turkin ajelulla tuskin on merkitystä karvanlaadun tai -lähtemisen suhteen, mutta ainakaan mitään haittaa siitä ei ole. Päinvastoin, kuran peseminen ja punkkien nyppiminen helpottuu huomavattavasti, eikä koira läkähdy auringossa kesken toiminnan. En ole varma kumpi on rumempi, kalju Savu vai hampputurkki Savu? Kauneus on onneksi katsojan silmissä ja hampputurkki kasvaa myöhemmin takaisin.

Jos jollain on kokemuksia hormooniturkista ja sen saamisesta kivempaan kuosiin, niin lukisin mielelläni vinkkejä.

Edit klo 15:24 Jos haluaa muistella historiaa, niin olen kirjoittanut trimmauksesta täällä. Aika samaa mieltä olen tänäkin päivänä (tosin nykyään pidän karvaisenkin koiran pukemista lihashuollon suhteen erittäin järkevänä), mutta ulosantini olisi nykyään ehkä toisenlainen.