Opinnäytetyön purkupostaus

Opinnäytetyön esitys oli jo, mutta varsinainen purkupostaus tulee vasta tässä. Blogissa on siellä täällä pujahdellut postauksia ja lauseitani opiskelusta, mutta luulenpa, että kovin moni ei ole oikeasti yhtään perillä opinnäytetyöstäni. Siispä, kerrotaanpa hommasta oikei tyhjentävästi ja laitetaan muutamia pätkiä työstä tähän.

Kaikki alkoi on aloitin ammattikoulun muutama vuosi sitten. Lähihoitaja minusta siis on tulossa... Äidinkielen tehtäväni liitin usein koiriin, etenkin jos aiheen sai valita. Äidinkielen opettaja sattui olemaan koiraihmisiä, joten aiheenhan sai sitten valita, jos se liittyi koiriin. Niinpä esittelin yhdessä tehtävässä blogini, kirjoitin esseen koirien jalostuksesta ja monta monta muuta koira-aiheista juttua. Viisaana opettajana äikänopettaja pyysi minut sitten keskusteluun jonkun työn arvostelun lomassa. Kertoi, että minulla on luokaltamme aivan erityistä osaamista koirien parissa, ainakin teoriassa. Niinpä hän ehdotti, että voisin yrittää saada liitettyä koirani opinnäytetyöhöni. En ollut opinnäytetöistä kuullutkaan, mutta tuona päivänä tiedonjanoni oli loputon ja se vain kasvoi.

Odotin kuin kuuta nousevaa, että vuodet kuluisivat ja pääsen oikean työn kimppuun. Kakkos vuonna teimme harjoitusopinnäytetyön, jota tosin alkujaan luulin oikeaksi opinnäytetyöksi (ohjeiden kuuntelussa häiriö). Ja voi mikä pettymys, kun kuulin että kolmos vuoden syksyllä aloitan sen saman työn alusta. No mutta hyvä niin, olin kesällä kerännyt materiaalia jo valmiiksi.

Odotin koulun alkua suorastaan innoissani, viimein pääsisin tekemään sitä kauan odottamaani tehtävää. Ja kun ohjeistus tuli, minä heiluin hihat liekeissä. Väliseminaarissa muut olivat kutakuinkin vasta aloittamassa työtä, kun omani oli puolessa välissä. "Lisäänkö tähän jotain", oli vakiokysymykseni kun työtä opettajille näytin. Ja siis ei, en ole erityisen aktiivinen tai lahjakas koulussa, mutta tuo aihe kiinnosti minua hurjasti ja todella paloin halusta päästä pureutumaan siihen.

Ideatulva tuntui olevan loputon ja työ alkoi jouluun mennessä näyttää isolta sekalaiselta kootuilta teoksilta. Siispä raju raakkaminen ja aiheen rajaus. Syksyyn mahtui myös kuvauskeikkoja, malleina toimivat sukulaisten lapset. Serkun tyttöjä käytiin Tuikun kanssa myös kuvaamassa. Toiminnalliset osuudet olivat menestys. Syksyllä Tuikku vieraili harjoittelupaikoillani, mm. päiväkodissa ja nuorisokeskuksessa. Nuorten pariin Tuikku sopii mielestäni paremmin ja nuorisokeskuksessa vierailimme kahdesti. Ja voi, miten nuoret koirasta pitivätkään, pyysivät itse, että tuo toistekin.

Työn tekeminen on ollut sekä raskasta että palkitsevaa, koskettavia hetkiä toiminnallisissa osuuksissa. Työn ohella kävimme Tuikun kanssa kaverikoirakurssinkin ja sitä myötä vierailuja on tullut aina vain enemmän. Kokonaisuutena me ollaan hyvä tiimi ja Tuikkukin toimiva koira, kunhan sen puutteet huomioi. Seuraava suunnitelmamme on hakea Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n koira-avusteisuus koulutukseen. Pääsimme tai emme, niin aion jatkaa tätä minulle rakasta toimintaa, ihmisten ilahduttamista koirani kanssa.

Alla murto-osan maistiaisia työstäni, aiheena "koira hyvinvoinnin tukena", rajattuna lapsiin ja lähihoitajan näkökulmaan. Kiitettävä työstä napsahti.

"Takaisin hyviin puoliin, koira myös rikkoo perheessä hygieniarajoja. Koirataloudessa asuvat lapset ovat harvemmin sairaita tai allergisia, sillä he altistuvat sopivasti hyville ärsykkeille, joita koirasta tulee. Lievä allergia tai astma eivät ole este koiran hankinnalle, sillä lapset siedättyvät usein ”omalle” koiralle. Pikkulapsena alkanut eläinallergia saattaa ajan myötä poistua kokonaan. Allergisten tai astmaa sairastavien lasten parissa tulee kuitenkin siivota useammin ja esimerkiksi koiran rapsuttelun jälkeen pestä kädet, jotta hilsettä ei joudu kasvoille (Jenni Ahola, Lapsilla allergiaoireita?, MTV, 4/2014)."

"Yleisesti ottaen koirasta on kuitenkin lapselle paljon iloa, apua ja hyötyä. Raision perhetukikeskuksessa on alettu valmentaa lastensuojelutyöhön tukihenkilöitä ja näiden tukikoiria Ressu-projektin varjolla (Ulla Willberg, Valmiina palvelukseen. Lapsen Maailma 8/2014, 51-52). Koira on helpottanut mm. tukisuhteen aloittamista ja rentouttaa ilmapiiriä."

"Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen. Vierailut ovat ilmaisia ja kuka vain voi tilata kaverikoiraryhmän vierailulle tiloihinsa."

"Iltasanomat uutisoivat viime vuoden lopulla, miten perhepäivähoitajan koira puri 3-vuotiasta lasta kasvoihin. Laista huolimatta perhepäivähoitaja ei ilmoittanut tapaturmasta vanhemmille, eikä vienyt lasta asianmukaiseen hoitoon, vaan puhdisti haavat itse. Purematilanne sattui, kun perhepäivähoitaja jätti huolimattomasti lapsen ja koiran valvomatta keskenään. Hoitopäivän jälkeen lapselle nousi kuume, sillä haava oli tulehtunut. Vanhemmat veivät lapsen ensin Raumalle ensiapuun ja sieltä Satakunnan keskussairaalaan Poriin (Tero Karjalainen, Iltasanomat, 11/2014)."

"Koira ei saa olla missään tapauksessa arka tai pelokas, mikä ajaisi sen käyttämään purukalustoaan.Koiran ei myöskään tule olla äänekäs, yltiöpäisen riehakas tai helposti provosoituva. Koira ei saa ahdistua mm. halaamisesta tai naaman lähelle tulemisesta. Työssään koiran tulee keskittyä ohjaajaansa ja lapsiin, ei riistaan, leluihin tai mahdollisiin muihin koiriin."

"Ihanteellinen vierailu sujuu niin, että koira tietää jo automatkalla, mihin ollaan menossa. Lapsille on kerrottu, että koira tulee vierailulle ja mahdollisista erikoisuuksista on informoitu myös koiran ohjaajaa. On harhaluulo, että lasten käyttäytyminen tai valvominen kuuluisi suoranaisesti koiran ohjaajan vastuulle. Vierailun aikanakin päiväkodin tai muun vierailukohteen työntekijöiden on pysyttävä paikalla, sillä he tuntevat lapset/asiakkaat."

"Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry kouluttaa Suomessa sopivia koiria ja omistajia tekemään työtä esimerkiksi lasten parissa (Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry). Koira-avusteisessa työskentelyssä etuna on koiran ja asiakkaan välille muodostuva suhde. Koira parantaa ilmapiiriä ja kohottaa asiakkaan mielialaa ja tekee päivästä persoonallisemman.Yhdistys kouluttaa soveltuvuustestin läpäisseitä koirakoita kursseilla, joissa lähipäiviä on viikonloppuisin. Valmistunut koirakko voi työskennellä sosiaali- ja terveysalalla, mikäli työpaikka sen sallii. Koiranomistaja tekee omaa asiakastyötä kuten pitääkin, mutta peilaa omaan asiakasryhmäänsä koira-avusteista työskentelyä."

"Kunnioita sitä, että kaikki eivät arvosta koiraasi. Epämiellyttävästä kohtaamisesta ei kukaan hyödy."

Tuikku hoitsukoulussa

Tänään olikin se kauan odotettu ja jännittävä päivä, kun sain koirani kouluun... Postaukset tulevat nyt hiukan käänteisjärjestyksessä, nimittäin kirjoittelen opinnäytteen teosta pari tausta- ja sisältöpostausta myöhemmin... Mutta tänään siis, koira mukaan ja koulua kohti. Oltiin Tuikun kanssa hyvissä ajoin perillä ja ehdin ennen koulun alkua vielä harjaamaan koiran. Sitten vain sisälle ja omalle käytävälle istuskelemaan ja jännitys tiivistyy.

8.30 oli esitysvuoromme ja siinä sitten seistiin Tuikun kanssa luokan edessä. Esitys meni kaiken kaikkiaan mukavasti ja Tuikku jaksoi hyvin. Oli kätevä käyttää sitä esiintymisen aikana esimerkkinä. Esiintyminen jännitti kamalasti, vaikkakin odotin sitä innolla. Pahin jännitys helpotti, kun olin saanut työstä palautteen ja alkoi syntyä keskustelua.

Muiden esitysten aikana Tuikku oli hiukan levoton, sitä kiinnosti muiden opiskelijoiden syötävät, oli pissahätä ja kuuma ja tylsää. Meni siis seuraavat pari tuntia ihan uikutukseksi ja ulkona ravattiin muutamaan kertaan. Ruokailun aikana oltiin ulkosalla pidempään ja sitten käytävällemme istumaan. Viimein koira rauhoittui ja rentoutui ja alkoi nukkua. Ja nukkuikin niin kauan, että luokkalaiseni toivat minulle syötävää. Johan muuttui koira skarpiksi.

Ruokatauon aikana ehdittiin näyttää temppuja muille ja puuhastelemaan yhtä sun toista. Tuikku nautti loputtomasta huomiosta ja kieritteli lattialla ihmisten iloksi. Opetustunnit Tuikku nukkui hiljaa jaloissani. Tauot ulkoiltiin ja sai olla muiden hyysättävänä. Oli kyllä kiva piristys koulupäivään ja viimein tuo oppariurakka on ohitse. Kirjoittelen opparin teosta ja sisällöstä myöhemmin tarkemmin, antaa nyt kuvien puhua tästä päivästä.