Kerrankin ajallaan! Marraskuun treeneissä tehtiin yhtä ja toista, kummankin koiran kanssa palattiin vähän kuin perusasioiden äärelle. Samalla ollaan opeteltu uutta ja tutustuttu uusiin harjoituksiin joista meille voisi olla hyötyä.
Savun kanssa palkkion viiveharjoituksia (tai palkattomuus useimmille tutumpi) jatketaan, mutta ehdottomasti loppuvuoden positiivisena on mainittava seuraaminen ja kapulanpito. Seuraaminen on monissa tilanteissa parempaa kuin uskalsin Savun kanssa odottaa ja kapulaankin se tarttuu tukevasti myös ei optimaalisessa mielentilassa. Ei optimaalinen mielentila ilmenee pääasiassa ääntelynä ja sitä onkin marraskuussa riittänyt syistä x y z kun ohjaaja on ollut vähän pihalla.
Tunnarin saimme Savun kanssa alkukankeuden jälkeen alkuun. Olin itse vähän epäselvä harjoituksissa ja toisaalta olen aika varma että Savu etsi kahvipapuja purkkiradalta. Olemme menneinä vuosina harjoitelleet hajutyöskentelyä kahvipapujen ja kantarellien kanssa, joten Savulla on niihin aika vahva ehdollistuma purkkiradoilla, samoin kuin minun hajuni skippaamiseen. Niinpä olikin odotettua hankalampaa saada Savu hoksaamaan, että se olisi nyt ohjaajan haju se etsittävä 😄
Rallytokossa liikkeiden treenaaminen jäi vähemmälle, mutta sujuvuutta lisääviä palasia ollaan alettu harjoitella. Kirjoittelinkin uusimisesta ja lähtökyltin rutiineista juuri edellisessä postauksessa ja raportoin myöhemmin lisää kun raportoitavaa on.
Loimun kanssa treeneissä ehti tapahtua kaikenlaista, mutta keskenään treenatessa kokonaisuudet olivat onnistuneempia. Koko syksyn treenit ovat tuntuneet hiukan takkuavan Loimun kanssa ja se on varmaan käynyt ilmi jokaisesta treenipostauksestakin. Minun pitäisi saada haltuun uusia juttuja ja ajoituksia paljon nopeammin kuin mikä tuntuisi mukavalta ja tämä jos mikä on aiheuttanut pientä väsähdystä.
Vaikka Loimu tarvitseekin halleilla ja kentillä paljon harjoitusta, on tunnelin päässä valoa. Se osaa arjessa monet asiat erittäin hyvin, sellaisetkin jotka olivat sille aiemmin vaikeita (esim. kun joku menee pihan ohi Loimu reagoi tähän hyvin voimakkaasti). On siis vain ajan ja ahkeruuden kysymys, milloin saamme arjessa hyödylliset itsehillintätaidot siirrettyä myös harrastuksiin.
Joulukuulle on suunnitteilla rallytokon pikkujoulut ja tokon omatoimitreenit. Noin muuten keskitymme lajitaitojen sijaan temppuihin, käsittelytoimiin ja tukitaitoihin. Ollaan kaikki ansaittu pikkuisen hitaampi treenitahti tokosta ja rallytokosta.
Sitä kertyi taas treenejä, oivalluksia ja havaintoja sitten viimepostauksen, joten olkoot tämänkertainen teksti sarjaa mättö. Viime viikon maanantaina oli Loimun toinen tokovalkku kerta ja kylläpä vain on haasteellista tuo hallissa oleminen nykyään. Savun kanssa kävimme rallytokon ratatreeneissä ja treenikaveri olikin suunnitellut meille ihan tosi kivat harjoitukset. Lauantaina kävimme vielä Canisportin lajiesittelypäivässä esiintymässä, kumpikin koirani suoriutui kivasti tasonsa mukaan huolehtien myös viihdearvosta.
Skrollaa sua kiinnostavaan treenijuttuun väliotsikoiden perusteella. Postauksen kuvituskuvat ovat Canisportin lajiesittelypäivästä, kiitos kameraani lainanneelle Netalle 💕
Loimun tokovalkku meni intensiivisissä merkeissä. Loimu on alkanut reagoida hallilla ihan kaikkeen, se näkee ja kuulee kaiken ja reagoi kaikkeen sitten varsin näkyvästi ja kuuluvasti. Loimu on kyllä pienestä asti ollut hyvin perillä siitä mitä ympärillä tapahtuu, mutta sen nykyisiä reaktioita voisi kuvailla vähän kuin "tiloihin menemiseksi" koiran kiihtyessä ihan miljoonaan. Loimu lakkaa hetkellisesti syömästä ja leikkimästä, jolloin siirtymä ja koiran ohjaaminen vaatiikin itseltäni jo vähän enemmän. Liike ja pureminen rentouttaa Loimua ja suuri osa en tunnista menikin leikkimiseen ja erilaisiin kontaktipeleihin.
Olemme keskittyneet valkussa (siis vain me, koska Loimu) vähän vähemmän tokoliikkeisiin, mutta onneksi meillä on osaava kouluttaja ja saatiin roppakaupalla ohjeita Loimun kanssa harjoitteluun. Kotona ollaan ehditty aloittaa hallin äänten kuuntelu tietokoneelta. Nyt tuntuukin järkevältä, että olen videoinut treenejä PALJON ja ladannut ne Youtubeen alkuperäisillä ääniraidoilla. Ensimmäiset harjoittelut ovat sujuneet hyvin ja tavoitteena on siirtää äänet hallin kaiuttimeen omatoimivuoroilla. Nyt kalenteri tosin pursuaa sen verran, että tähän menee vielä hetki, mutta onneksi nyt tiedetään mitä tehdään.
On myönnettävä että Loimun äkillinen ääniin reagoiminen pääsi vähän yllättämään, kun tällaista ei ole ennen ilmennyt. Mutta on hyvä, että Loimu pitää ohjaajan kehityksestä kiinni! Oma oppimisnopeus Loimun kanssa tuntuu olevan vierivän sijaan rotkoon putoamassa oleva kivi, joskaan pohjaa ei näy koska opittavaa riittää.
Tokovalkun ekan kerran kotiläksynä oleva useamman perusasennon suorittaminen sosiaalisella palkalla meillä sujui kivasti kotona. Hallilla Loimu oli valmis sujuvaan yhteistyöhön vasta viimeisen vartin aikana, jolloin se oli jo niin väsynyt ettei me enää osaamisiamme esitelty 😂 Ollaan kuitenkin jatkettu kotopuolessa siirtymien ja palkan viiveen harjoittelua.
Koska valkku on illalla aika myöhään, en muista sieltä mitään. Paitsi että olen alkanut äänittää muistamani asiat kotimatkalla puhelimeen. Savun kanssa muistiinpanot voi kirjoittaa kursseilla vihkoon. Loimun kanssa tämä onnistunee koiran eläköityessä...😁 Perehtymislistalla on siis mm. switch-off (kirjoitinkohan edes oikein) josta Loimu voisi hyötyä. Raportoin Rakettiketun kehityksistä tai kehityksettömyydestä sitä mukaa kun ollaan ehditty harjoitella.
Marraskuun rallytokon ratatreenit sovittiin Kramielle ja treenikaveri Netta suunnitteli meidän päänmenoksi kaikkea järkevää. Minä unohdin tietysti Savun kaulapannan kotiin, joten harjoiteltiin lähtökyltillä muita osia paitsi koiran kytkemistä. Videolta näkyykin nyt aikalailla kaikki, alla vielä tekstinä jäsenneltynä.
- kehään yhdessä meneminen
- lähtökyltin rutiinit
- uusimisen harjoittelu
- ratasuorituksen sujuvuus
Oli kyllä kaikkiaan niin hyvät ja antoisat treenit että huh! Olispa tajunnut harjoitella tällaisia asioita ennen koeuraa tai edes vaikka jo viime vuonna. Onneksi nyt kuitenkin ja tällaiset harjoitukset otetaan ihan säännöllisiksi treeneihin mukaan.
Olen jättänyt kokeissa ihan tarkoituksella uusimatta, koska tiedän ettei Savu ilahtuisi sellaisesta. En kuitenkaan jotenkin ole tajunnut miten ja miksi harjoittelisin uusimista 😂 Toki en ole erityinen pisteiden perässä juoksija, joten niiden vuoksi tuskin jatkossakaan mitään uusin. Koiran nostatustehtäväksi opetettuna uusimisesta tulee kuitenkin olemaan kokeissa hyötyä.
Voin sanoa että kyllä muuten jännitti! Savun kanssa teimme voittajan rataa ja eihän meillä tuommoisesta esiintymisestä mitään kokemusta ole. Sain Savun vielä hanskaan hyppykyltin jälkeen mutta siitä se jo samantien ratkesikin kun ihmisiä kohti sermille mentiin. Savu yllättikin karkaamalla kehästä vallan tuttujen luo 😅 Sen jälkeen Savu haksahti sermille haukkumaan ihmisiä ja taasen toiseen suuntaan tarkastamaan houkutuksen lelut. Tästä eteenpäin Savu suoritti voittajan rataa aivan priimasti, myös oikealla puolen seuraamisen ja puolen vaihdot.
Aikaa oli varattuna sen verran reilusti että jäin Savun kanssa ratasirkuksemme jälkeen tekemään tehtäviä vielä yleisön läheisyyteen. Saatiin hyvää harjoitusta lopulta vaikka siinä jännitellessäni unohdin vähän palkkailla Savua ja toisaalta vein sen varsin niukoilla lämmittelyillä koitokseen. Vaan menipä rata vähän ralliksi sentään hyvillä mielin!
On myönnettävä että Loimun vuoro jännitti vielä enemmän. Saavuttiin vuorollemme tavan mukaisesti kuuluvasti ja Loimu ympäriinsä kierien. Kehässä päästin Loimun aika nopeasti irti ja aika nopeasti kävi selväksi että tukikohta oli siirrettävä kehän perälle kauemmas ihmisistä. Loimu reagoi kuuluvasti ja näkyvästi siihen että sillä oli epäilys muista koirista ja ylipäänsä ihmisistä jotka jäivät tervehtimättä.
Aikansa sinkoiltuaan ja kaikkeen reagoituaan Loimu jäi kuitenkin yhtäkkiä keskittymään minuun ja kuplauduimme aikas kivasti. Teimme targettitehtäviä, lyhyitä paikallaan oloja, taukomattoharjoituksia ja pari kertaa jopa merkkiryhmän kierronkin. Loimu leikki hyvin ja ruokakin maistui. Vauhtia siinä yhteistyössäkin oli sillä jännityksissäni juoksin sitten silloinkin kun en välttämättä normaalitreenissä olisi juossut. Lämmin tuli!
Loimu vetäisi yhden namin väärään kurkkuun ja näytti hetken pahoinvoivalta. Kannoin sen nopeasti taukomatolle jos se sattuisi yökkäämään. Ja sehän yökkäsi. Sirkusesityksemme päätteeksi Loimu okseni taukomatolle koko vatsalaukkunsa sisällön. Bravoo, nyt Loimu on toimittanut hallissa ollessaan kaikki eritetahrat mitä vain mahdollista - onneksi tämä yrjöylläri meni siihen taukomatolle eikä hallin lattiaan!
Luonnollisestikin Loimun vuoro päättyi, joskaan koiran oksentaminen ei kuulunut suunnitelmiimme. Loimu kaiketi vain söi, juoksi ja riehui samaan syssyyn niin paljon, että lopulta huono olo iski. Koira oli loppuillan muutoin täysin normaali oma itsensä, pitihän se viihdearvo jollakin viimeistellä 😁
Tällä viikolla treenit sijoittuvat kotiympäristöön, tehdään mitä ehditään ja kuinka huvittaa.
Olisipa mukava kirjoittaa miten upeasti kaikki meni ja saatiin tavoittelemamme ykköstulos. Vaan eipä saatu ja se niistä keksityistä tarinoista. Tässäpä oikein rehellinen fiilispostaus tämän päiväisestä kokeesta Savun kanssa, alkaa vähän ilopilleriäkin lannistaa tämä jatkuva töppäily kokeissa, kun ei tiedä kuinka koiraa tukisi ja tsemppaisi vielä paremmin. Kenties joskus voi lukea tätä muistoa hymy korvissa, mutta tänään ei korvien välissä soi riemuhyppelyt. Todella pitkästä aikaa mieleen hiipi joskus kuultu kommentti "teistä ei koskaan tuu mitään". No kyllä muuten tulee ja mitäpä sitten vaikka ei tuliskaan!
Huomaan myös ajattelevani helposti "kyllä kaikki muut", vaikka osaltaan tämän päivän some luo sen illuusion. Että kyllä kaikki muut onnistuvat aina ja kaikessa. Ja onhan halutuista tuloksista ehdottomasti piristävämpää tehdä postaus, kuin jostain ei niin tavotteita hivelevästä suorituksista. Vaan rehellisyys maan perii ja titteleitä tärkeämpi on tämä opettavainen matka koirani kanssa.
Tuomarina Kaarina Pesonen
Pisteet 150p
Paikalla makaaminen ryhmässä 1min9,5
Tähän oon tyytyväinen! Savun siirtymä riviin oli tosi kiva, sellainen kuin oon tavoitellutkin. Hiukan se oli jotenkin ylivirittynyt ja vinkui aluksi tosi paljon. Meni omalla ensimmäisellä vihjeellä maahan, oli hiljaa koko paikalla olon ja nousi ensimmäisellä omalla vihjeellä ylös. Tämä äänekäs vinkuminen paikkiksen alussa on nyt toistunut useammassa kokeessa, joten se on otettava tarkasteluun. Treeneissä tällaista ei tapahdu.
Seuraaminen 8,5
Ihan hirveän hyvältä ei seuraaminen ei tänään tuntunut, mutta loppua kohti parannettiin ja lopun fiilis seuraamisen aloitukseen verrattuna olikin huomattavasti parempi.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
Tuplakäsky seuraamisen lähtiessä, tupla maahanmenossa ja hauhau siellä täällä. Oikeesti mitä ihmettä?
Luoksetulo 9,5
Vinkui jättäessä, mutta juoksi koko matkan ja tuli suoraan perusasentoon <3 Oon tyytyväinen, koska selkeä kehitys tässä.
Noutoesineen pitäminen 9
Vähän vinkui alussa ja tarttui kapulaan Savumaisen hitaasti. Voi sentäs.
Kauko-ohjaus 0
Tänä päivänä treeneissä iloisesti ennakoiva Savu olikin kokeessa istumismielellä kuin metsän tatti. Kolmannella Savu meni maahan ja muutoin kivat kaukot olivat siltä makuulta nolla.
Estehyppy 7
Oltiin Savun kanssa jo todella eri taajuuksilla ja kaikki tuntui tasaisen vaikealta. Itse hyppy sujui ilman karkaamista, mutta perusasentoon tullessa Savu jäi johonkin ilmavainuun (kai?) kiinni.
Kokonaisvaikutus 7
Oli kyllä äänekkäin tokosuorituksemme ikinä.
Tuomarin antama palaute oli rehellinen ja realistinen. Siitä jäi hyvä fiilis, että Savun osaaminenkin oli kuitenkin näkynyt tuomarin silmään ja että hän näki positiivisena kärsivällisyyteni Savun kanssa. Kyllähän minua harmitti käskyjen toistelu ja Savun kutsuminen perusasentoon kun tiedän, että optimaalitilanteessa se tarjoaa perusasentoa ihan itse. Kokeen keskeyttämistäkin harkitsin, mutta ei meillä nyt niin kamalaa ollut että se olisi ollut tarpeen.
En tämän vuoden kaikkien koemunausten jälkeen uskaltanut odottaa suoritukseltamme oikein mitään. Vitsaillakin ehdin että kunhan henkiin jäädään niin kaikki hyvin. Siltä osin kaikki onkin vallan hyvin. Lakeuden tokoilijoiden kokeissa on niin kiva ilmapiiri, että Seinäjoelle lähtee ihan mielellään törppöilemään toistekin. Nyt meillä onkin Laton hallista yksi kappale jokaista tulosta, kun vaan saataisiin vielä pari ykköstä niin olisi se koularikin 😂
Omaa vuoroa odotellessa Savu oli taas vähän kiihtynyt. Me ollaan käyty Laton hallissa vain kokeissa ja Savu on tuolla jotenkin ihan ylivirittynyt normaaliin matalavireisyyteensä verrattuna. Osasyy voi olla toki se, ettei mukana ollut omaa kevythäkkiä vaan istuin Savun kanssa vaan hallin lattialla. Tuomarin moikkaus ja luoksepäästävyys meni hyvin, eikä Savu muutoinkaan odotellessa haukkunut. Sen mielen vilkasliikkeisyyttä säestää ääneen vinkuen hengittäminen. Ellei Savulle sitten tarjoile koko ajan jotakin syötävää nuuskumattoon.
Tavanomaista kiihtyneempi olemus lienee osasyy paikkisrivissä vinkumiselle, joskin suurempi syy on varmaan jännittämiseni ja toisaalta se ettei riviin menoja ehkä ole harjoiteltu tarpeeksi. Savu ei vingu treeneissä paikkiksessa, mutta ratkaiseva tekijä voisi olla myös se, että treeneissä paikkis on aina lopuksi. Kokeissa taas aluksi. Mene ja tiedä, tavoite kuitenkin on että Savu olisi paikkiksessa rento ja hiljainen, myös silloin kun ohjaajat vielä ovat koirien luona.
No sitten oma suoritusvuoro, fiiliksillä ei tänään juhlita. Valehtelisin jos väittäisin ettei kaukojen nollaus ja kymmenen pisteen päähän ykköstuloksesta jäänti harmita. Kyllä harmittaa, ensimmäistä kertaa mulla on kokeen jälkeen oikeasti paha mieli. Tiedän että tämä on huomiseksi ohi, mutta silti. Kuinka monta koetta pitää käydä että saa edes alokkaasta koularin? Tokon alokasta kuvataan monesti helppona nakkina ja niin siitä olen itsekin ajatellun. Meidän kohdalla käytäntö kuitenkin näyttää aika toista, kun koesuoritus leviää käsiin milloin mistäkin syystä.
Savu uppoutui heti seuraamisen jälkeen haistelemaan, pitkästä aikaa pitkäksi aikaa. Jouduin kutsumaan Savua (tai olisin varmaan voinut myös odottaa että se on valmis mutta jännittäessä sitä toimii kuinka sattuu) useamman kerran ja hetkellisesti minusta näytti siltä että Savu aikoo karata. En ehtinyt itse nähdä mitään, mutta jotakin Savu yleisöstä päin bongasi ja sitä alkoi jännittämään. Sitten alkoi jännittää kyllä minuakin. Savu oli perusasentoihin tulemisissa tosi hidas, vaikka luoksarin paluuseen (ja vielä ihmisiä kohti juoksemiseen) olen erityisen tyytyväinen! Jotenkin liike kerrallaan fiilis vain lässähti lisää, Savu hidastui ja haukkui enemmän. Ja jännittäessään Savu haukkuu, se ei ole mikään uusi juttu.
Treeneissä ei ole enää pitkään aikaan esiintynyt Savun vastaavaa jännittymistä, eikä me siten olla aikoihin harjoiteltu myöskään sitä että halliin voi ovesta tulla joku. On siis myönnettävä, että tunnelman muutos kehässä pääsi yllättämään. Joskin siihen olen tyytyväinen, ettei Savu karannut muuta kuin kapulan tuojan luo. Aiemmin vastaavissa jännitystilanteissa Savu on lähtenyt täysin hanskasta haukkumaan sitä kohdetta joka on sattunut jännittämään.
Vaikka tänään on vähän mieli maassa, emme me luovuta. Treeneissä eteneminen näkyy taatusti joskus myös kokeissa ja tulemme yltämään sinne minne haluamme. Tältä vuodelta ei tullut koularia kasaan (vielä yksi koe jäljellä), mutta pitkä lista erilaisia aiheita treenattavaksi. Informatiivisia kokemuksia siis, jos ei muuta. Riippumatta siitä tuleeko ykköstuloksia parista seuraavasta kokeesta vai ei, siirryn Savun kanssa ensi vuonna joka tapauksessa avoimeen luokkaan. Se on toissijaista mitä tuloksia avoimesta saadaan, omaksi iloksi ja koiran hyvinvoinnin lisäämiseksi tässä harrastetaan.
Toko pitää intoilijan nöyränä ja on haastavuudeltaan motivoivaa. Tylsäähän se olisi, jos kaikki tulisi tuosta vaan kerralla valmiiksi. Tokoliikkeiden katvekohtia ja erilaisia kokonaisuuksia saa treenata kyllä koiran eläkeikään asti, eipähän lopu ideat ja tekeminen.
Kiitos koereissuseuralle päivästä! Lähdemme Seinäjoelle vielä toistekin, kenties kymmenes kerta toden sanoo kun kolmas ei 😂
Nämä treenikoosteethan alkavat ihan järjestäen tulla vähän myöhässä blogiin. Sitä on muka niin kiireistä olevinaan ettei tänne ehdi, vaikkakin vanhoja treenimuistioita tulee selattua nimenomaan blogista. Tässä kuitenkin muutaman päivän marraskuun puolella lokakuun treenikoosteet. Treenifiilis on kaikkiaan parempi eikä treeneissä enää mättää kaikki. Oikeastihan kaiken mättääminen on ollut vain tunnetila korvieni välissä.
Savun muistiinpanot
Rallytokorata meni treeneissä ensimmäistä kertaa ihan tosi täydellisesti. Tehtiin vaihteluksi alokkaan rata, eikä Savu haukkunut kertaakaan tai yrittänyt karata treenikaverin luo. Eteentuleminen on krooninen murheenkryynimme ja toki voi/mes liikkeet vaativat hiontaa ollakseen vahvoja tehtäviä myös radalla.
Rallytokon treenaaminen noin muutoin on jäänyt vähän vähäisemmälle, kun toko vetää enemmän puoleensa. Olkkarissa on vahvistettu yksittäisiä liikkeitä, jotka ovat meille haasteellisia. Suurin haaste lienee itsellä vihjeiden ja käsiapujen oikein muistaminen.
Tokossa sosiaalinen palkka vaikuttaa sen kuin vahvistuvan ja minun pitäisi ehdottomasti käyttää sitä rohkeammin. Ja kisamaisia treenejä tulisi tehdä säännöllisemmin, kuin kerran kuukaudessa jossain vaiheessa. Paikkiksen riviinmenot kehittyivät treeneissä mukavasti ja paikkaistumisestakin Savulla alkaa olla joku käsitys.
Loimun muistiinpanot
Nyt kiireesti Loimulle muitakin taitoja kuin istuminen ja käsiavulla pyöriminen. Taukoilu edistyi mukavin harppauksin kun vihdoin ryhdyttiin toimeen. Oma olemus vaikuttaa Loimuun paljon ja sen saa yllättävän hyvin rauhoittumaan omaehtoisesti hengittämällä itse syvään.
Loimu tykkää matkia, hyödynnä enemmän Do as I do menetelmää.
Skippaamme lelupalkan hetkeksi, sillä ruoka toimii varmemmin. Pyritään maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautuminen. Opeta Loimulle kuppipalkka valmiiksi, hyvä työkalu ruudun kanssa.
Kuinka ihanaa olikaan kirjoittaa tätä postausta ja katsella pentukuvia! Aika rientää, kuten aina, ja pennun odottaminen päättyi meilläkin, nyt myös pentuvuosi. Tänään Loimu on tasan 1v ja hieman ennen jouluaattoa se on asunut meillä vuoden. Kuten olen kirjoittanut aiemminkin, Loimu on ollut kaikkea sitä mitä halusin ja toivoin. Se on istunut arkeemme niin täydellisesti kuin koiranpentu suinkin voi. Tämä postaus venähti pitkäksi fiilistelytekstiksi, mutta fiilistelkää mukana.
Viime syksynä aloin jo vaipua vähän epätoivoon sopivaa pentua etsiessä. Ehdin itsekseni kyseenalaistaa koko koiranhankinta-asian ja lisätä iltarukouksiin "tapahtukoon Sinun tahtosi koira-asioissakin". Olen kertonut aiemminkin että kun tieto siitä että meille riittääkin pentu tuli, kerroin miehelleni että meille on osunut lottovoitto. Tästä seurasi pieni väärinkäsitys 😅 Sen lisäksi että pidin Loimua lottovoittona, olen pitänyt sitä myös Luojan lykkynä. Koska epätoivon hetkistä ei lopulta mennyt kovin kauan, kun jo kirjoitin sijoitussopimusta narttupennusta.
Päivä toisensa jälkeen ja viikko kerrallaan en ole katunut toisen koiran hankintaa hetkeäkään, enkä sen koommin rotuvalintaanikaan. Minusta tuntuu edelleen yhtä vahvasti kuin viime joulun tienoilla, että meillä on juuri se pentu jonka pitikin tulla. Kaikki on mennyt kaikkinensa niin hyvin ja paremminkin kuin odotin, että pentuarki tuntui välillä aivan epätodellisen hienolta. Mutta oltiinhan me pentua odotettu jo toista vuotta, jotta kyllä sitä saakin olla tyytyväinen kun odotus viimein päättyi.
Loimun kanssa alettiin heti sen kotiutuessa harjoitella harrastuskoiran pohjataitoja. Joskin alkutaipalettamme varjosti hetken aikaa raju ripulitauti. Sitkeä Loimu kuitenkin tokeni siitä omaksi itsekseen ja jatkoi tomeraa eloaan. Loimu oli jo heti ihan pikkuisena aivan peloton. Se paineli taloamme ympäri heti ensimmäisenä iltana häntä tötteröllä ja halusi leikkiä Savun kanssa. Mikään koirani aiemmin, ei ole ollut pienestä pitäen niin hullun rohkea kuin Loimu on. Ehkä osin pelottomuutensa takia Loimu istui lapsiperhearkeen niin hyvin, se innostuu kaikkeen mukaan sen sijaan että säikähtäisi.
Harrastuskoiran pohjataitojen kanssa on toisinaan tuntunut, että olemme vähän jämähtäneet niihin pohjiin. Vaikka olen tarkkaillut Loimua paljon ja yritän tuntea sen niin hyvin kuin voin, en todellakaan aina tiedä mitä se aikoo. Yllätyn treeneissä ja reissuissa usein monella tapaa, yleensä kuitenkin onneksi positiivisesti. Mutta myös usein kun minusta tuntuu että nyt me onnistutaan, Loimu tekee jotain aivan muuta kuin mitä odotin sen tekevän. Loimun kanssa treenien videoinnin tärkeys on vain korostunut, sillä nopea koira ei kauan ihmettele ennen kuin säntää jonnekin. En aina ehdi edes huomaamaan, että Loimun korva kallistui kuuntelemaan jotain ääntä ja sitten Loimu jo lähtikin juoksemaan. Useinkaan en tunne itseäni Loimun kanssa järin taitavaksi 😂
Sen lisäksi että harjoittelu painottui pentuvuonna eri asioihin kuin oletin, sujuu meillä moni taito paremmin kuin aiempien nuorten koirieni kanssa. Loimu on ainoa koirani, joka ei hyvästä ruokahalustaan varasta ruokaa ja myös ainoa koirani, joka tulee viheltämällä kutsusta luo aikoessaan karata jonkun luo. Kaikki aiemmat koirani olen joutunut hakemaan ohikulkijan matkasta tai aidalta pois, jos ne ovat kiihtyneet liikaa. Loimu kiihtyy kyllä ihan next levelille aiempiin koiriin verrattuna, mutta sitä ei tarvitse hakea pois, vaan se tulee kutsumalla. Ehkä jossain on siis ohjaajakin kehittynyt.
Villiviikari Loimu pääsi heti maailmalle, kun kävimme Kuopiossa hotellissa ja Savun kasvattajalla, sekä myöhemmin keväällä Helsingissä Polar Barks tuotekuvauksissa. Loimu on myös ahkeasti vapaa-harkkaillut ja kursseillut resurssiemme puitteissa Canisportilla. Onpa lähimetsässä hengailu ja retkeilykin tullut Loimulle ensimmäisen vuotensa aikana tutuksi. Olkoonkin että Loimun kanssa sattuu ja tapahtuu, niin reissuissa on ollut yllättävän taitava ja fiksu. Taukotaidot, nuuskumatto ja mössötuubit ovat olleet hyviä valttikortteja maksimoimaan onnistumiset matkoilla.
Jaoin jokin aika sitten kysymysboxin Instagramin stooriin, johon sai jättää terveisiä Loimulle. Nappasin kaksi oivallisen hyvää kysymystä myös tähän postaukseen mukaan. Kiitos kysyjille!
Onko Loimun rakettiominaisuus koskaan tuntunut epätoivotulta ominaisuudelta?
Tähän on vastattava että valehtelisin, jos väittäisin että tuo rakettina sinkoilu olisi aina pelkästään mahtavaa. Arjesta tuli mieleen ensimmäisenä tilanne siitä, kun lapset avaavat ulko-oven. Loimuhan ei käytä minkäänlaista harkintaa tai kysele lupia, vaan se juoksee ulos mielellään ensimmäisenä. Loimu on siis koiristamme se, joka myös tilaisuuden tullen karkaa ulos, vaikka tuleekin heti kutsumalla takaisin.
Loimu on raketti sielläkin missä ei pitäisi ja tämä näkyy etenkin treeneissä. Kun kaikkia tarvittavia taitoja ei vielä ole, ohjaaja on hidas tai jokin asia vain on epäselvä, Loimu on jo jossain muualla sen sijaan että istuisi vieressäni. Siinä missä useampi muu koira ensin katselee ympäristöään, Loimu juoksee tutkimatta ympärillä olevia asioita lähemmin.
Rakettiominaisuus on silti edelleen se ominaisuus joka tekee Loimusta Loimun ja harrastuskoirasta sellaisen kuin halusin! Kunhan vain saadaan ohjelmoitua rakettilähdöt niin että ainoastaan ruutu, merkin kierto ym. tarkoittavat täysiä juoksemista 😂
Loimun hauska/omituinen tapa, jolle naurat aina eniten?
Loimuhan on hauska ihan perusominaisuutenaan! Tähän tuli mieleen muutamankin juttu. Yksi on se, että Loimu kaluaa käsiäni treenien tauoilla. Esim. kun juttelen kouluttajan kanssa ja silitän tauolla olevaa Loimua, koira pitää yleensä rannettani suussaan samalla. Pikkupentuna Loimu puri lujempaakin, mutta nykyisellään rapsutteluasiaan kuuluu käden mälvääminen vähän vähemmän jälkiä jättäen, joten olen antanut tavan olla.
Loimu tykkää rapsutuksista ja se pyytää niitä hiukan erikoisesti. Jos minä, tai vaikka joku vieras, ei huomaa Loimun sievää sekunnin tuijotusta, Loimu pyytää rapsutuksia selvemmin. Se ei pelkästään vähän huitaise tassulla, vaan se kaivaa reittä tai kylkeäni kaksin tassuin. Voin sanoa että kesävaatteissa vähän sattui! 😂 Loimu tykkää paijaamisesta ja sille on hyvin tärkeää saada paijaamista ihan taaperosta alkaen. Loimulle on yhdentekevää tykätäänkö siitä tai onko rapsutusten vaatimisen kohde allerginen tai asennevammainen. Loimu tykkää kaikista joka tapauksessa.
Loimu aloittaa treenit aina kierien. Ihan aina. Hallin ovesta sisään mennessä Loimu sanoo "hau", mutta sen jälkeen treenivuoromme alkaa hallin mattoon sukeltamalla ja ympäriinsä kierimällä. Ei ole merkitystä onko Loimulla varusteita päällä vai ei, aiemmin olin varma että kieriminen johtuu ällöttävistä rajoitusvälineistä eli valjaista, mutta sittemmin tämä lienee opittu tapa. No mutta, onko halleilla juuri mitään söpömpää kuin ympäriinsä häntä heiluen kierivä ketun näköinen pikkukoira? Enkä ole ainoa, joka nauraa kierivälle Loimulle. Uskottavuutemme meni aikoja sitten 😂
Halusin vilkkaan ja rohkean koiran, josta olisi minulle kaveri harrastuksiin ja retkille. Loimu on kyllä juuri sellainen. Sanonnan mukaan Loimu vierittelee sammaloituvaa ohjaajaansa päivittäin, eikä päästä minua treeneissä helpolla. On etuoikeus saada opetella uutta ja kehittää taitojaan juuri Loimun kanssa, vaikka joskus olisikin houkuttelevaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Tosin Loimu ei tunne matalia aitoja vaan se ajaa minut kuvainnollisesti seinäkiipeilemään. Loimun painotukset taitojeni hiomisessa ovatkin aivan päinvastaiset kuin Savun kanssa, joten turha sitä on jämähtää johonkin mitä joskus oppi. Ja vaikka itse en aina onnistu Loimun kanssa, Loimu oppii ja oivaltaa ihan todella nopeasti. Sen kanssa ei tarvitse kuin muutaman kerran harjoitella jotakin taitoa olohuoneessa, niin se jo osaa tarjota sitä hallilla samankaltaisessa asetelmassa.
Koekentille pääsy Loimun kanssa onkin kiinni ainoastaan ohjaajan taidoista. Itse Loimussa on kaikki ainekset ja potentiaali tokon ja rallytokon ylempiin luokkiin asti. Vaikka Loimu onkin vain yksi yksilö rodustaan ja meille sopiva, väittäisin islanninlammaskoiran olevan aivan potentiaalinen rotuvaihtoehto harrastuskoiraksi.
Loimu viettää syntymäpäiväänsä lihaisaa hirvenluuta syöden ja metsässä samoillen.
Hyvää syntymäpäivää Rakettikettumme! Ja hyvää syntymäpäivää siskot Nilla, Ninni ja Fanni, sekä veli Joiku!
Torstaille osui lokakuun rallytokon ratatreenit ja omatoimiryhmän tokotreenit. Kuka ei haluais viittä tuntia yötä vasten hillua koirien kanssa hallilla 😂 Spoiler, oli todellakin valvomisen arvoista taas! Rallytokon ratatreeneihin saatiin seuraksi Iida ja Hokkus ja rallysta jatkettiinkin suoraan tokotreeneihin.
Tehtiin vaihteluksi alokas luokan kohtuullisen lyhyttä rataa, Savu tosin suoritti sen ilman hihnaa. Hyödynnettiin vieraampi treenikaveri tuomarin roolissa ja toisella kierroksella tehtiin tehtäviä ihan lähellä treenikaveria. Savu on mennyt kyllä rutkasti eteenpäin ihmisten lähellä suorittamisessa, mutta toisaalta tuntuu että Kramien hallilla me onnistutaan aina 😅
Rallytokon alokas tehtävät menivät kaikkinensa kivasti ja vaikka Savu vähän ekalla kierroksella häiriintyi halliin tulleesta koirasta, se ei kuitenkaan lähtenyt lapasesta vaan yhteistyö toimi kivasti. Voittajan liikkeissä meillä on vielä hiottavaa, mutta koetilannetta on järkevä harjoitella helpommalla radalla. Näiden treenien jälkeen jäi vahva tunne, että voitaisiin jaksaa ensi vuonna koularin tavoittelua. Koetilanteen sujuvuus on ollut kompastuskivemme, mutta säännöllisemmillä ratatreeneillä (ja liikkeiden harjottelulla olkkarissa) ollaan alettu kuitenkin edetä.
Omat havaintosi meidän radalta voit tehdä videolta.
Tokon omatoimiryhmästä meitä oli paikalla kaikkiaan kuusi, mikä oli tosi kiva! Jokaiselle riitti appari ja kuvaaja, sekä enemmänkin ihmisiä kehään seisomaan jos tarvis. Savu teki omalla vuorollaan siirtymiä ja liikkeiden alkuja. Otettiin liikkuroidusti myös kapulan pito ja hyppy, sekä luoksetulo.
Siirtymät ja sosiaaliseen palkkaan vastaaminen menivät tosi kivasti. Sosiaalisen palkan sujuvuus roikkuu nykyisellään lähinnä siitä, käytänkö sitä kunnolla ja aidosti. Savu tykkää toki ruuastakin, mutta nykyään pelkkä nami yksinään ei riitä saamaan sitä sitoutumaan. Tosin eiliset hirvinamit (keitin hirven roippeet ja pilkoin jotkin tunnistamattomat hyväntuntuiset osat treeninameiksi) motivoivat Savua tosi hyvin ja otetaankin nämä jatkoon.
Kapulan pidossa Savu ei tarttunut heti, vaan tarjosi kapulaan nenäkosketusta. Kuulinkin kuvaajan kysymyksen tässä väärin (oliko sulla kiire) ja vastasin pöhkösti. Ei siis oikeasti ole kiire, mutta Savun kapulajuttuja tulee helposti vähän ylianalysoitua. Se kuitenkin tarttui ja piti hyvin. Otettiin loppuun vielä uusi kapulan pito ja se menikin omaan silmään paremmin. Mitään varsinaista hämminkiä kummassakaan pidossa ei ollut, mutta ennen lauantain koetta halusin päästä tekemään pidot kokeenomaisesti tuhdilla ruokapalkalla.
Hyppy oli vallan Savun tyylinen ja se tuli perusasentoon ekalla! Savulla on välillä ollut hypyssä, mutta etenkin luoksetulon paluussa tapana tehdä pieni haistelukierros. Ja miten en olekaan tähän osannut tehdä oikein mitään menneinä vuosina... Eilen hyppy kuitenkin meni just kuin pitikin!
Luoksetulo otettiin myös, jotta saisin vahvistettua suoraan perusasentoon tulon. Ensimmäinen kutsu meni Savulta vähän ohi kun juuri kehuin sitä paikallaan pysymisestä kun meinasi vähän ilmaa nuuhkia. Hyvin kuitenkin tuli luo ja ilman epäilyksiä perusasentoon. Kyllä me tuo perusasentoon tuleminen saadaan korjatuksi nyt kun on viimein toimeen ryhdytty!
Ihan treenien lopuksi otettiin ryhmätreeniä ja Savu pääsi paikkisriviin labbisten kanssa. Itse paikallaan odottaminen ei ollut se juttu, vaan muiden koirien kanssa jonossa kävely ja riviin jääminen. Nämä osaset menivätkin kivasti. Liikkurista Savu kuitenkin ennakoi perusasennon, ennen kuin ennätin sitä perusasentoon kutsua. Tokossa kyllä riittää aina treenattavaa. Ensin ongelma on se kun koira nousee perusasentoon vasta toisella vihjeellä. Nyt ongelma on se, että koira nousee perusasentoon jo liikkurin saapuessa paikalle 😂
Loimun treenivuoro menikin intentiivisesti ja vauhdikkaasti. Saatte huvitukseksenne yli kymmenen minuutin videon Loimun tokoiluista. Ihan ensimmäisenä Loimua inhotti päällä ollut takki, joten Loimu aloitti vuoronsa kierimällä ympäriinsä.
Taukomattoharjoittelu on mennyt eteenpäin viikossa melko harppauksen, joskin alun sähläämiseni nosti esiin Loimumaisia juttuja. Irti päästyään Loimu ratkesi ja pinkaisi moikkailemaan ihmiset. Aloin lopulta nauraa, että se on ihan samanlainen kuin huhtikuussa. Huhtikuussa Loimu hyppi ihmisiä vasten, säntäsi ympäri hallia ja lopulta kun se tuli luo, se puraisi minua pohkeesta. Eilen Loimu ei viipynyt poissa kauaa eikä se luokse tullessaan purrut minua, joten ollaan me nyt oikeasti huhtikuusta edetty 😂
Tunnistan itsessäni kuitenkin pienen asennevamman Loimun suhteen kun Rakettiketun kanssa tuppaa sattumaan ja tapahtumaan, en oikein vieläkään tiedä mitä se haluaa palkkioksi, enkä aina edes arvaa että nytpä se koira aikoo singota johonkin muualle. Tämä johtaa toisinaan siihen että keskityn kovasti välttämään vertaamista muihin mutta samalla märehdin ettemme osaa mitään. Toki aikamme suhteutettuna tokotreeniin on mennyt isosti arkitreeniin ja lopputuloksena Loimu ei varasta ruokaa tai karkaile lenkillä (tai jos karkaa, se tulee vihellyksestä välittömästi takaisin). On kuitenkin kiva huomata, että yksinkertaiset temput, vahva istuminen ja pikkupennun pohjataidot paistavat kentälläkin. Omassa tekemisessä tässä enemmän on kehitettävää, ensi alkuun haluaisin Loimun kanssa yhtä varman olon, kuin Savunkin kanssa. Ja toisaalta kun treenikavereiden edessä pääsin lopulta vähän rentoutumaan, niin Loimuhan oli ihan tosi hieno.
Loimu oli lopulta niin hienosti yhdessä kuplassa kanssani, että aivan ääneen sitä hämmästelin ja helpottuneesti alkoi naurattaa että sillä on aivotkin. Totta kai Loimulla on aivot, ne eivät vain aina näyttäydy kuten haluaisin. Tässä yhteydessä on kyllä mainittava, että huumorintajuinen treeniseura on tosi best!
Loimun kotiläksy on opetella uusia helppoja temppuja, joita se voi tehdä ihmisten läheisyydessä treeninä. Ohjaaja muistaa nyt myös namipalkkavihjeiden erottelun ja ryhdistäytyy järjestelmällisyyden kanssa. Onneksemme ollaan menossa Canisportille tokovalkkuun, jotta päästään johokin ruotuun. Ilahduttavaa on huomata miten nopeasti Loimu oivaltaa ja oppii, kun vain ehdin bongata ne palkittavat hetket sen touhuista.
Alla video Loimun treeneistä. Kyllä tästä vielä tokokoira tulee.
Kuvasin tämän viikon tiistaina päivämme videolle. Koirien my day video hieman myöhästyi Loimun juoksujen vuoksi. Alkuperäinen ajatus oli kuvata syyskuussa (kuten viime vuonnakin), mutta video toteutui nyt lokakuussa. Tämä vaikutti videoon sen verran että koirien aamu-ulkoilulla oli säkkipimeää.
Paljon on vuodessa tapahtunut ja muuttunut, mihin havahduin vasta editoinnin ja vanhan videon fiilistelyn myötä. Arki on silti edelleen sellaista kuin haluan ja jossa me kaikki viihdymme. Päätin kuitenkin listata ranskalaisin viivoin jotakin eroavaisuuksia vuoden takaiseen. Samana on pysynyt asuinpaikka ja valintani kasvattaa lapseni itse kotona.
Eroavaisuuksia vuoden takaiseen
- yläkerran remontti valmistui, joten makuuhuoneemme ovat siellä eikä Savu enää nuku sängyssä
- Savun "mökki" rappujen alta muuttui säilystytilaksi, mutta muutoin alakertaan vapautuneen tilan johdosta koirilla on reilusti makuupaikkoja valittavikseen
- lapset ovat vuoden vanhempia kuin, eikä meillä siten ole enää rattaita. Emme myöskään käy enää juuri koskaan kylällä puistossa, vaan ulkoilemme pihasta käsin lähi metsässä.
- meillä on nykyään ihastuttava Loimu osana arkeamme 💛
Tavallisena tiistaina kipaisimme metsälenkille koko porukalla. Isännän tultua kotiin kävin vielä Savun kanssa kahdestaan kävelyllä viemässä roskia ja hakemassa postin (sekä keräsin tölkin). Tästä ollaan pidetty Savun kanssa kiinni, että kävästään ihan rauhallisilla kävelyillä keskenämme ilman junioriosastoa.
Viikonloppuna kävin molempien koirien kanssa Canisportilla Janikan tokovalkussa. Canisportin treenipörssiä kannattaakin pitää silmällä, jos vaikka sattuu osumaan kalenteri yksiin tarjolla olevien irtovuorojen kanssa. Savu odotteli vuoroaan hallissa kevythäkissä, mutta Loimu jäi takki päällä autoon. Toistaiseksi Loimu lepää autossa Savua paremmin, kun taas kevythäkki on Loimun silmissä edelleen kohde joka tulee räjäyttää.
Otin Savun ensimmäiselle kierrokselle, aikeena saada viime hetken täsmäiskutreenit ennen tämän viikon lauantain koetta. Teimmekin Savun kanssa kokeenomaisesti kaikkien liikkeiden alut ja palkkasin Savua sosiaalisesti. Lopuksi juostiin aina kehän laidalle palkalle ja yhteisen leikin jälkeen Savu sai lelutaskusta nameja.
Treeneistä jäi paljon käteen ja myös havaintoja kummista mokista. Sitä jämähtää rutiineihinsa ja sitten esimerkiksi luoksetulon pieneen haistelukierrokseen ennen perusasentoa ei tule mitään kehitystä. Luoksetuloon olen saanut vauhtia kyllä ja siksi lopputulos näyttääkin pöhköltä kun Savu pinkaisee täysiä vauhtiin ja juuri ennen perusasentoon tuloa haahuileekin haistelemassa. Sitä saa mitä vahvistaa 😅
Muistiinpanot Savulle
- Käytä sosiaalista palkkaa oikeasti ja vapautuneemmin. Savu vastaa siihen hyvin ja tämän treenin perusteella pelkkä nami ei ollut yhtä palkitseva kuin aito ilahtunut kehuminen ja yhdessä juokseminen
- Vahvista luoksetulon loppuasentoa; Kutsu Savu luo suoraan namikädelle, jotta suora linja vahvistuu (videota treenistä myöhemmin)
- Opeta tehtävät oikein kerralla. Jos tulee moka, ota uusi siirtymä ja aloita alusta. Ei aleta korjaamaan esim. vääriä asentoja liikkeiden alussa, vaan opetetaan ne kerralla oikein.
- Siirtymiä ja liikkurointia treeneihin
Loimun hain halliin meitä edeltävän koirakon vuoron aikana. Jossain on kehitytty, sillä päästiin halliin ja omalle paikallemme niin, ettei kouluttaja ollut edes huomannut että Loimu saapui 😂 Loimu olikin odotellessa aika kivasti ja malttoi keskittyä melko hyvin nuuskumattoon tai vain paikallaan olemiseen.
Loimun treenivuoro meni aika pitkälti Loimun tauolla olemisen vahvistamiseen ja kouluttajan kanssa jutteluun. Ulko-oven käydessä ja muiden jutellessa Loimu reagoi välillä haukkumalla, mutta muuten se oli kaikkinensa tosi kivassa mielentilassa.
Muistiinpanot Loimulle
- Taukomatolla olemista Loimun omiin treeneihin lisää, mieluusti jokaiseen treeniin. Liiku/puhu/tee jotain samalla ja palkitse Loimua rennosta odottamisesta.
- Vie hidastetusti lelu maahan ja kun Loimu odottaa, juoskaa sinne kilpaa.
- Uusia palkkavihjeitä, namin koppaaminen "koppi" ja namikädelle juokseminen "jes", vanhan jessin korvaa "zip"
- Hyppyharjoittelua niin että Loimu opettelee ohjautumaan siivekkeiden väliin.
- Namin ja lelun tuijottaminen harjoitteluun; kestoa paikalla olemisiin
- Kapulan pitoon kestoa namista luopumisen kautta, harjoittele vahvaksi ensin ilman kapulaa
Maanantaiaamuna ehdittiin ulkokentälle treenaamaan. Niin kauan kuin sormet jokseenkin tarkenee, on ulkotreenikelit. Myönnettäköön että raikas pakkassää oli oudokseltaan aika kylmä ja puin ihan liian vähän, mutta koska toko, niin koska vain uudestaan 😂
Loimu aloitti treenit taukomatolta ja asettui tosi nopeasti sellaiseen mielentilaan, jota olen tavoitellut. Harvempikin treenitahti on siis vienyt meitä oikeaan suuntaan.
Loimu leikki, teki yksinkertaisia tehtäviä (pyörimistä ja istumista) ja palasi tauolle. Tehtiin myös kaksi kuolleelle lelulle lähetystä, jotka sujuivat tällä kertaa tosi kivasti. Yhteistyö sujui ja Loimu keskittyi tosi kivasti. Olin juuri palkkaamassa Loimua lelulla, kun kova pamaus vei sen huomion ja Loimu ampaisi karvat pystyssä haukkuen kohti ääntä.
En nähnyt miten pitkälle Loimu meni, mutta videon perusteella ei onneksi kovin kauas. Loimu ei tullut ihan ensimmäisellä kutsulla, mutta lopulta viheltämällä kuitenkin. Se ei syönyt nameja, joten rapsutin ja paijasin sitä aluksi. Siirryimme sitten kentällä vähän kauemmas rauhoittumaan lisää.
Videon loppuosa on mykistetty keskustelun vuoksi, mutta olennaista oli oma rauhallisuuteni. Hengitin syvään ja Loimu reagoi siihen keskittyneesti, sen ilme rentoutui ja se alkoi heiluttaa häntäänsä. Vastaavasti kun minua alkoi naurattaa ja aloin jutella kaverille kiihtyneemmin, Loimukin kiihtyi ja haukahti. Kun aloin taas hengittää syvään, Loimukin laskeutui.
Tällainen tapahtumaketju ei kuulunut suunnitelmiin, mutta koin tärkeäksi että se tuli itselleni kokonaisuudessaan myös videolle. En ole ennen nähnyt Loimua sellaisena kuin se äänen perään ampaistessaan oli, mutta oli hienoa nähdä miten hyvin Loimu pystyi rauhoittumaan oma-alotteisesti ihan vain kun hengittelin itse.
Pienen paussin jälkeen jatkettiin Loimun kanssa treenejä merkin kierrolla. Tässäkin omalla toiminnalla on iso merkitys ja vihdoin Loimulla alkaa olla merkistä joku käsitys. Tehtiin muutama toisto, yksin pieleen mennyt ja viimeinen ihan super onnistunut ja siihen oli hyvä lopettaa.
Savu treenasi toisen koiran kanssa samaan aikaan, joten videota sen treeneistä ei tullut. Savulla oli kuitenkin virtaa, joten ruutuun ei menty ykkösellä eikä sinne onnistuneella kerralla herrakoira ehtinyt pysähtyä. Vaan luoksetulon perusasennot sujuivat nyt hyvin ja tehdäänkin niitä nyt vähän tehokuurina ennen kokeita.
Seuraamisessa Savu oli tosi skarppina, laskin että nyt yhtäkkiä se 45 askelta pelkkää suoraa menikin aivan kivuttomasti. Joten kyllä me vielä joskus BH-kaaviostakin selvitään, vaikka kaikki mutkat ja kiemurat onkin enemmän meidän juttu.
Loppuun otettiin vielä paikkisjonossa kulkemista ja paikkikseen jääminen. Kuinka ollakaan, jätin Savun osuvasti jonkun pudonneen namin viereen ja kyllähän se nenä vei nälkäistä 😂 Kolmannella jätöllä Savun ilme oli vihdoin sellainen kuin halusin ja vapautin sen leikkimään. Riviin meneminen oli tosi hieno, näitä tosin pitäisi harjoitella tosi paljon enemmän yleisen sujuvuuden takaamiseksi kokeissa.
Kaikkinensa kivat ja informatiiviset parit treenit takana, joista teki mieli kirjoitella. Loimun kanssa aloitetaan marraskuussa joka toisen viikon tokovalkku ja kyllä vain tulee nuoren koiran kanssa tarpeeseen.
Syyskuun treenit jäivät melko vähäisiksi ja tunnelma oli hieman junnaava. Oltiin koko perhe vuoronperään kipeinä (ei onneksi koirat) ja toki Loimu oli aivan veto pois juoksujensa vuoksi. Samalla Savu oli jatkuvasti omissa ajatuksissaan ylivirittynyt Loimun juoksujen takia, joten emme kyllä kukaan loistaneet 😂 Savun kanssa kävimme rallytokon ratatreeneissä, sekä tokon kimppatreeneissä jossa meitä tosin oli paikalla vain kaksi.
Loimu treenaili pääasiassa kotona ja kerran kentällä (joka oli sille ihan utopisen vaikeaa juoksuineen). Issikkaleirillä Loimu ehti treenata aktiivisimmin, sittenhän sillä alkoikin ne juoksut ja suosiolla koomailtiin treenin suhteen syyskuu.
Jos kuitenkin joku positiivinen huomio molemmista, niin asenne. Loimu on oivaltunut käsieni seuraamisen kun pidän niitä tietyllä tapaa edessäni. Pystytään kulkemaan peruutellen jo aika pitkä matka mutkineen ilman että Loimun kiinnostus katkeaa. Perusasentoa ja seuraamisen alkeita tehtiin tosi vähän ja näiden suhteen panostan nyt pääasiassa jumppaamiseen antaen nuorelle koiralle aikaa kehittyä.
Savun kanssa käytiin treenaamassa myös meille hankalemmissa häiriöissä ja tässä on kyllä valtava kehitys. Tokoliikkeistä kaukojen jättö ja asennon vaihdot ovat nyt paremmat ja sujuvammat kuin aiemmin. Etäisyyttäkin ollaan kasvatettu avointa luokkaa silmällä pitäen.
Aina treenaaminen ja koirien kouluttaminen ei ole pelkkää nousukiitoa, vaikka siltä tämä vuosi elokuulle asti tuntui 😄 Joskus pitää hieman relata, levätä ja kerrata vanhaa, jotta uudet ideat ja opit saavat hetken hautua. Jos itselle, niin on se uuden oppiminen koirillekin raskasta ja kuluttavaa. Hyvän mielen vähemmän tekniset treenit joskus isommissakin määrin, eivät ole huono idea.
Syksyn olkkariprojektiksi valikoitui tunnari molemmille - itselle uutta ja sopivan haastavaa, eikä tätä vielä kumpikaan koira osaa.
Torstai iltana käytiin Savun kanssa kuukausittaisissa rallytokon ratatreeneissä. Vielä treenattiin pihalla, vaikka hämärä tuleekin jo aikaisi. Yllättävän lämmin keli oli, joten sinänsä hyvä valinta olla vielä ulkona. Loimun juoksujen takia Savullakin on ollut vähän treenitaukoa ja toisaalta Savulla tuntuu olleen myös testosteronitasot ihan huipussaan. Treeneissä Savu oli aika vauhdikkaalla ja äänekkäällä tuulella. Joskaan ei äänekäs siksi että sitä olisi jännittänyt ympäristö, vaan lähinnä se vähän pursusi intoa - ja toki haukkui paikoin epäselvää ohjaamista.
Liikkeissä oli yhtä ja toista haparointia, mutta yleiseen fiilikseen oon tyytyväinen. Savu teki hyvällä draivilla yhteistyötä, vaikka vähän sovelsi joitan osioita, niin palasi aina hienosti hommiin. Puolen vaihtoisin oon erityytyväinen, ne olivat viimeksi hankalia.
Oikealla peruuttaminen ei ottanut sujuakseen yhtään, täytyy ottaa liike lämmittelyrutiineihin. Eteen tulemisissa selkeää kehitystä, olivat nyt varmempia. Oikealla puolen seuraamista täytyy taas itsekin vähän kerrata, kun jo pelkässä pujottelussa meinasin koiraan törmäillä. Ylipäänsä kääntymiset oikealla seuraten ovat molemmille vaikeita ja se kyllä näkyi.
Onpa taas informaatiota treeneistä mikä vaatii harjoitusta ja kertausta. Tarkoitus olisi vielä syksylle katsoa koe tai pari ja toivoa vähemmän kummia sattumuksia ja muuttujia niihin. Tavoitteenahan oli saada tänä vuonna tulokset RTK3 varten kasaan, mutta kokeissa on nyt ollut kaikkinensa kehnoa tuuria. Mikäli tavoite ei täyty niin harjoitellaan lisää ja jatketaan tulosten metsästämistä ensi vuonna.
Treeneistä Savu lähti hoitoon treenikaverille Loimun loppujuoksujen ajaksi. Savu on varsin viriili ollakseen kuitenkin kastroitu joten Loimun tärppipäivät se saa viettää toisaalla. Johan se on tässä pari viikkoa vai kuolannut ja liehitellyt Loimua, joten kaiketi ihan terveellistäkin saada vähän muuta ajateltavaa 😂
Viime perjantaina luottoauto Volvo käynnistyi jo ennen aamu neljää, kun Loimun kanssa lähdimme kohti Islanninkoirat ry:n järjestämää islanninlammaskoirien leiriä. Leiri tokikaan ei alkanut aivan niin aikaisin että aamuyöllä olisi tarvinnut lähteä, mutta päätin yhdistää työt samaan reissuun ja kuvasin koiria Jyväskylässä muutaman tunnin. Taitoimme ajomatkaa Loimun kanssa leppoisasti muutaman tauon kanssa, eikä me mitenkään liian ajoissa oltu Kerimäellä perillä.
Leiri pidettiin Kerimäellä Majoitusliike Yömyssyssä ja majoitusliikettä voidaan Loimun kanssa lämpimästi suositella. Ulkoilmaihmisenä telttailen aina kun voin ja niinpä meille järjestyi telttapaikka pihanumerta. Palvelu oli erittäin (koira)ystävällistä ja asiakaslähtöistä, sekä ruuat maittavia. Aivan varmasti majoitutaan tuolla toistekin, kenties joku kerta myös sisätiloissa.
Teltan pystytyksen ja monen moikkailun jälkeen lähdettiin paikalla olijoiden kanssa lenkille. Hihnalenkille lähteminen koiraporukalla hiukan kuumotteli itseäni, sillä Loimulla on hihnailusta koiraporukoissa ihan hävyttömän vähän kokemusta. Täällä maalla asuessa kun tulee aika harvoin käytettyä hihnaa muutenkaan. Vaan kyllä se kimppalenkki kelvollisesti meni, vaikka parkkipaikalla autosta ottaessa Loimu ei ihan ollut edukseen. Jännittävä ja kiihdyttävä tilanne kaikille (ja arvatkaa vaa jännittikö muakin😆), joten ei vedetä siitä pienestä hetkestä isompia johtopäätöksiä.
Lenkin jälkeen siirryttiin sisälle syömään ja tutustumaan ja ilta kului paimennusluentoa kuunnellessa. Itse en tiedä paimennuksesta juuri mitään, joten oli todella kiinnostavaa kuulla, millaista paimennus on Islannissa ja mitä ominaisuuksia paimennuksessa islanninlammaskoirilta on toivottu. Ylipäänsä ennen käytännön paimennusharjoituksia kattava teoriapaketti lajin juurista ja harrastamisen säännöistä oli oikein paikallaan. Nyt keltanokkakin tietää vähän enemmän kuin viikko sitten.
Perjantai-ilta vierähti nopeasti ja mekin vetäydyttiin Loimun kanssa ajoissa telttaan. Vähän aikaa Loimu hääräsi teltassa ympäriinsä, mutta ei reagoinut kuuntelua kummemmin ulkoa kuuluviin ääniin. Telttakangashan ei mitään ääniä eristä, joten jokainen parkkipaikalla koiran kanssa liikkuja tuli kyllä kuulluksi. Yö meni kyllä tosi rauhallisesti, en havahtunut kertaakaan että Loimu olisi tehnyt mitään. Loimu havahtui aamuyöllä minun sukeltaessa syvemmälle makuupussiin (jonka muuten naapuri ystävällisesti lyhensi ja ompeli vetoketjun oikealle puolelle 💛) ja syöksyi tunkemaan päätään pussiin myös. Ei Loimu kuitenkaan oikeasti viihtynyt vieressä nukkumassa, saati että olisi käyttänyt omaa makuualustaansa. Syyskuinen yö oli islantilaiselle riittävän lämmin nukkua ihan vain teltan pohjalla.
Lauantaina me herättiin Loimun kanssa jo kauan ennen aamupalaa, joten ehdittiin käydä sekä lenkillä että hengailla sisätiloissa. Aamupalan jälkeen suunnattiin oman ryhmän (leiriläiset oli siis jaettu kahteen ryhmään) kanssa aamulenkille. Loimu oli huomattavasti parempituulisempi lenkkeilijä kuin edellisiltana, eikä sinkoillut ympäriinsä. Maantiellä autojen ohittaminen on sille haastavaa, mutta aamulla se malttoi syödä ruokaa pientareelta traktorin ajaessa meistä ohi.
Lenkin jälkeen siirryimme kentälle tekemään tottelevaisuuslajeja. Kentällä oli kivannäköinen rallytokorata ja hetkellisesti harmitti ettei Savu ollut mukana kun eihän Loimu vielä ratoja tee 😅 Loimu odotteli vuoroaan autossa kun valokuvasin muita ja autossa odottamisessa on kyllä alkukesän tokoleiriin (Tokoleiri Jämijärvellä 6/2022) verrattuna tapahtunut hurja muutos. Loimu haukkuu kyllä jos joku menee auton ohi, mutta katselee kauempana kulkijoita myös hiljaa. Ja mikä tärkeintä, se myös nukkuu osan ajasta autossa ollessaan, eikä päivystä enää jatkuvasti. Hiljaa hyvä tulee ja jatkamme harjoituksia.
Jännitin omaa vuoroa niin kamalasti että taisin myöntää sen ääneenkin ja lopulta tein Loimun kanssa puolihuolimattomalla suunnitelmalla sitä sun tätä. Toin sen autolta tonnikalatuubin voimin kentän laitaan ja lähdettiin Loimun kontaktista liikkeelle. Sekalainen kontaktipelini ei oikein toiminut kuten videoltakin voi huomata, mutta CU-koulutuksesta (Control Unleashed koulutuspäivä 7/2022) käteen jäänyt 1-2-3 peli sitoutti Loimun olemaan kanssani ihan erilailla.
Kun Loimu oli valmis, kokeiltiin vieraalla kentällä hiukan perusasentoa, noutokapulan hakemista ja kosketusalustaa. Videolta voi taas naureskella omalle sähläämiselleni, kauhean monta toistoa vähän kuin varmuuden vuoksi enkä tiedä mitä ajattelin kun meinasin lähteä kävelemään perusasennosta. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan käynyt, mitä nyt paukautin Loimua vahingossa noutokapulalla päähän.
Tosi tyytyväinen oon Loimun yleisolemukseen treenatessa. Se ei alun säntäilyn jälkeen uppoutunut haistelemaan muuta kuin heittämiäni nameja, se haukahti alussa vain kerran ja kun se kapula suussa meinasi juosta ihmisille, se kääntyikin kutsusta luokseni. Kaikkinensa jäi siis oikein hyvä mieli meidän treenihetkestä. Uusi kenttä ja oma jännitys saivat minut odottamaan täyttä kaaosta, mutta treeneissä oli nähtävillä lähinnä meille tyypillisiä mokia ja epäkohtia, jotka vaativat itseltäni vähän hienosäätöä. Jotakin mainitakseni, niin kosketusalusta pitää ottaa harjoitteluun varmaan kokonaan alusta.
Iltapäivällä suuntasimme Loimun kanssa paimennustreeneihin Loimun kasvattajalle. Vähän epäilin aluksi, mutta nyt olen kyllä varsin varma että Loimu tunnisti paikan ja kasvattajansa. Se alkoi ensinnäkin autossa huutaa kun pääsimme perille, vaikka se ei nähnyt lampaita eikä muutoin hauku autossa juuri ollenkaan. Kun Loimu sitten vuorollaan pääsi aitaukseen vapaaksi, se kyllä juoksi suoraan Riittan luo paijattavaksi ja paimennusharjoittelussa vastasi Riittan kehumiseen samoin kuin omaani. Näillä spekseillä sanoisin Loimun tienneen ja tunnistaneen, mihin olimme tulleet.
Paimentamaan tuli myös Loimun sisko Nilla ja ennen vuoroamme ehdittiinkin päästää juniorit juoksemaan aidatulle alueelle. Vapaaksi päästäminen sopikin paremmin kuin hyvin, ei olla oikein Loimun kanssa totuttu kulkemaan vain toisiimme kytkettyinä 😁 Hyvin samanoloiset siskokset, vauhtia riitti. Vasta paimennuksen jälkeen Loimu oli siihen malliin väsynyt, ettei jaksanut enää toisen siskonsa Fannin kanssa juuri leikkiä. Näemmä se jollain tekemisen määrällä paukut loppuu Loimustakin.
Ensimmäisenä päivänä Loimu vähän jähmettyi lampailla alun rohkean perään lähtemisen jälkeen. Minusta vaikutti siltä kuin Loimu olisi puntaroinut oliko lampaiden perään lähteminen nyt uhka vai mahdollisuus ja mitä ihmettä se oma ihminen käveli siellä lampaiden seassa. Ihan valehtelematta väitän, etten ole ikinä nähnyt Loimun istuvan niin pitkään ja kaukana paikallaan, minun sitä kutsuessa, kuin lauantai iltapäivänä pyöräaitauksen portilla. Pitääpä saada yhtä varma paikkaistuminen vielä tokokentälle niin ollaan askel lähempänä tavotteita 😂
Loimu rohkaistui ja innostui lampaista kun sai peräänsä liinan ja Riittan vierelleen kävelemään. Loimui laittoi lampaat liikkeelle ja oli kauhean tyytyväinen saavutukseensa niiden liikuttamisesta. Noin muuten itselläni ei ollut silmää arvioida kuinka meni, mutta ei kai kovin huonosti melkein ensikertalaiseksi. Loimu on nähnyt lampaita pikkupentuna sekä kerran kevättalvella (Tokotäyteinen viikonloppu +lampaat 3/2022) joten nyt oli vähän kuin kolmas eka kerta.
Lauantai-illan luennolle otin Loimun mukaan. Salissa oli muutama muukin koira ja Loimun oli aika vaikea rauhoittua. Ei se nyt ihan mahdottomasti ääntä pitänyt, mutta härväsi aikalailla ja oli tosi levoton. Tonnikalapasteijatuubi siinä ehti loppua ja lopulta otin Loimun syliini. Se vaikutti hiukan jännittävän ympäristöä tai tilannetta muuten, varmasti osasyynä hienoinen yliväsymys. Sylissä olemisen jälkeen Loimu asettui lattialle ja nukahti. Toivoin sen vain inasen rauhoittuvan, mutta en uskonut sen voivan nukahtaa. Vaan taaspa pääsi pentu yllättämään. Loimu nukkui tunnin ja sen jälkeen kiikutin sen autoon loppuluennon ajaksi.
Yö teltassa oli vielä edeltäjäänsä rauhallisempi ja levollisempi. Sateesta huolimatta makuupussissa oli lämmin ja nukuttiin oikein hyvin. Telttakangas tosin vuotaa jostain saumasta, mutta ei kuitenkaan kastuttu. Samoin teltan ikkuna jonka kuumaliimalla korjasin, hajosi sateessa lopullisen oloisesti. Täytyy hiukan perehtyä teltan huoltamiseen, mutta toistaiseksi tällä ei lähdetä enää uhmaamaan kaatosadetta.
Loimu ja ihanat Bruda ja Isafold
Sunnuntaiaamuna en malttanut olla treenaamatta ja niinpä me pienesti tokoiltiin kentällä Loimun kanssa keskenämme. Aamupalan jälkeen päästiin kokeilemaan hoopersia ja olipa vaan hauska laji! Uskaltauduin päästämään Loimun irti koska se vaikutti olevan hyvin fokusoitunut ja selvittiin irtiolon suhteen tosi kivasti, vaikka kentän reunalla oli ihmisiä ja toinen koira. Kaiken säätämisen ohella on aina kiva ja palkitsevaa huomata pientä kehitystä ja edistystä.
Loimu innostui hoopersista, vauhtia ja palkkaa vuorotellen. Itsellä ei ole lainkaan edes agilitytaustaa, joten kaikki ohjaaminen ja itsensä asettelu muutenkin kuin koiran tielle tuntui vähän kömpelöltä. Kai se on sitä alkuun muillakin. Tosi kiva oli kokeilla uutta lajia osaavamman ohjauksessa.
Treenien jälkeen jäi vapaata aikaa ennen ruokailua ja hengailtiin sitten luentosalissa juttelemassa. Loimu nukahti melkein heti lattialle. Tällaista hengailua kodin ulkopuolella on harjoiteltu aika vähän, joten yllätti positiivisesti ettei Loimu ole ihan toivoton tapaus. Toki se on nuori ja virtaa kuuluukin riittää, mutta näköjään oikeasti väsyneenä kykenee nukahtamaan myös vieraammassa paikassa. Oikein hyvä. Leirin parasta antia olivatkin näinä vapaampina hetkinä käytävät keskustelut, olispa ehtinyt jutella ihan kaikkien kanssa.
Sunnuntai iltapäivänä Loimu pääsi uudelleen lampaille ja olikin aivan eri koira kuin edellisenä päivänä. Luopumisharjoittelumme näkyi lampaillakin, sillä vaikka Loimu oli vähän kiihtynyt se ei meinannut lähteä lampaille ilman vihjettä. Kun sitten käytin meidän vapautusvihjettä "mee vaan", niin Loimu lähti oikein reippaana. Ilmeisesti se teki hyviä itsenäisiä ratkaisujakin suunnista tai jos jokunen lammas harhautui laumasta. Oli todella kiehtovaa nähdä omaa koiraa siinä tehtävässä, johon rotu on jalostettu.
Fanni, Loimu ja Nilla sisarukset
Paimennuksen jälkeen Loimu pääsi vielä siskojensa Nilla ja Fannin kanssa pellolle leikkimään. Joukkoon liittyi myöhemmin myös serkkukoira Turre. Ja voi miten Loimulla oli kivaa. Kerrankin kaikki leikkikaverit ymmärsivät sitä ja kaikkien mielipuuhaa oli täysiä juokseminen.
Päivän menivät hurjan nopeasti ja ei auttanut kuin lähteä taivaltamaan auton ratissa kotia kohti koirien leikkihetken jälkeen. Kiitos kivasta leiristä kaikille osallisille ja osallistujille. Me viihdyttiin ja Loimukin silminnähden nautti rotutovereidensa seurasta.
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Netta Elomaa
© Mira Kaipainen
