Loka-marraskuun kuvia

Kuvia selatessa voi todeta, että tämän hetkisestä synkkyydestä ja räntäsateesta huolimatta loppusyksy on antanut ihan kivojakin kelejä. Loka-marraskuu oli varsin aktiivinen kausi treenirintamalla. Varsinainen lenkkeily jäi vähän vähemmälle, mutta koirakavereiden kanssa Savu pääsi juoksemaan useasti. Pihatalkoissa Savu oli intensiivisesti mukana ja iltaisin se käpertyy jalkoihini seuraamaan neulomista.

Treenivideoita tuli kuvattua monen monta tuntia, joten menee aikaa koostaa video valmiiksi. Kuvasimme myös tokoliikkeet lähtötason ja vertailun vuoksi. Toivottavasti ensi vuoden aikana tokoliikkeet ja kokonaisuus ovat edennneet reilusti. Yritän saada sekä treenikoosteen, että tokovideon vielä tämän vuoden puolella valmiiksi.

Toivottavasti saataisiin pian lunta ja pakkasta, se piristäisi paljon ♥ Alla kuvakaaos lokakuun lopulta marraskuulle.

Tokon kisatreenit

Pääsimme ihan extempore viime viikonloppuna pidettyyn tokon kisatreeniin. Alunperin olin aikonut rallytokokisoihin, mutta emme mahtuneet kumpaankaan starttiin mukaan. Hyvä että jotakin treeniä sitten edes ja kiva saada hiukan tilannekatsausta tokoon. Nopea lähtö teki osansa, enkä löytänyt kotoa mukaani kuin kuivia Natural menuja palkaksi. Heikko lähtö siis ja hallilla hämmennyin väkimäärästä. Ei ollut kyse tokikaan mistää kymmenistä koirista, mutta kesän kisatreeneissä porukkaa oli vain kourallinen. Sainpahan päälleni kisamaisen jännityksen, etenkin huomatessani että kevythäkkikään ei ollut mukana.

Savu oli kovin innoissaan hallille saapumisesta ja ovista sisään mentiinkin häntä tanakasti pystyssä. Muutama hauhau, mutta kohtuullisen hiljaa päästiin omalle paikallemme odottelemaan. Savu ei ollut lainkaan orientoitunut odottamaan yhtään mitään - omatoimitreeneissä kun tulee juostua pikaisen tauon kautta suoraan töihin. Näennäisesti Savu kyllä makaili, mutta päästeli siinä odottelu aikana koko ääntelyarsenaalinsa, vinkuvista vihellyksistä äänekkäiden haukotusten kautta pieneen mölinä pöhinään. Ääntely ei ole enää kesän jälkeen ollut mikään ongelma, eikä sellaista ole esiintynyt taukoillessa yli vuoteen. Etenkään tuollaisessa sunnuntain mittakaavassa. Syy tietysti oli positiivinen, sillä Savulla oli virtaa ja kova motivaatio päästä touhuamaan.

Paikkikset tehtiin kolmessa erässä ja joka rivissä oli aina kolme koiraa. Olin päässyt unohtamaan koko paikkiksen ja kun Savun paikka oli keskellä, jätin sille hihnan pantaan. Savu ei ole karkailija ja paikkis on sille varsin selkeä liike. Olin kuitenkin itse niin mahdottoman jännittynyt, että pelkäsin sen vaikuttavan Savun varmuuteen. Hihna toi mielenrauhaa, vaikka kävelinkin koirastani sitten täyden matkan päähän.

Paikalla makaamisessa Savu oli melkoisen virittynyt ja ehti siinä hissittämään istumiset ja makaamiset odotellessa. Kokeessa koira tietysti kannattaa jättää makaamaan, jos se sinne etukäteen menee. Treenissä kuitenkin pyysin Savun takaisin perusasentoon ja palkkasin siinä olemisesta. Viimeisen namin Savu tietysti veti väärään kurkkuun ja räkäisi sen jonnekin, lähtemällä sitten etsimään tätä kadonnutta herkkua. Savu ennätti perusasentoon täsmästi samaan aikaan kun liikkuri tuli kohdallemme. Savu meni ensimmäisellä käskyllä makaamaan (kuten pääsääntöisesti ja olihan se jo odottanutkin). Huolimattoman perusasennon vuoksi Savu makasi aivan vinossa, mutta jäi kuitenkin napakasti paikalleen. Kellon tikittäessä minäkin rentouduin, sillä Savu makasi visusti maassa, eikä vaihtanut edes asentoa. Savu oli rennosti paikallaan vaikka viereinen koira nousi istumaan ja se käytiin käskemässä uudelleen maahan. Palkkasin Savun maahan, jotta se ei ennakoisi perusasentoa ja loppu sujuikin mallikkaasti.

Yksilöliikkeistä teimme liikkeestä maahanmenon, luoksetulon, kaukot ja hypyn. Seuraamisen jätin pois ihan siksi, että rallytokossa on nyt melkoisesti seuraamista tehty.

(Ensimmäisen jäävän sotkin jollain mielenhäiriöllä kääntymällä keskenkaiken ympäri ja ihmettelemällä sen jälkeen että mitäs pitikään tehdä. Saatiin onneksi uusia)

Liikkeestä maahan on edistynyt!  Olen päässyt käsiavusta eroon ja uskallan muutoinkin kävellä varmemmin. Seuraaminen oli paljon parempaa, kuin kesällä, jolloin Savun seuraaminen lopahti 8m jälkeen. Kaiken kaikkiaan olen Savun osalta liikkeeseen erittäin tyytyväinen.

Luoksetulo oli myös ihan kelpo, joskin Savun nenä lähti jonkun ilmahajun perään. Ilman isompia lisäohjeita Savu kuitenkin tuli perusasentoon ja vieläpä suoraan.

Kaukot menivät paljon huonommin kuin odotin. Jouduin käskyttämään Savun kahdesti maahan ja videolta selvisikin että ensimmäinen käsky valui korvien ohi koska Savu katsoi kameraan. Savu ei pidä tuplakäskyistä, joten tuloksena oli vähän turhautunut maahanmeno. Istumaan nouseminen oli tahmea ja vajaa. Jotain hyvääkin, Savu ei alkanut haukkua, ei noussut kurreen, eikä ennakoinut. Se oli vain epätavallisen hidas alkuharminsa vuoksi.

Hyppy tuo meidän viheliäinen vahvuutemme. Kaikki oli taas liian hidasta ja Savuhan tietää mitä tehdään, joten tässä mitään ohjeita tarvita. Saatiin sitten Savun soolon jälkeen tehdä hyppy uusiksi ja kivahan se oli. Joskin vähän hidas, mutta kokonaisuutena parempi. Hypyn kanssa on tahkottu jonkin verran, sillä Savu ei ole aina osannut tulla perusasentoon hypyn jälkeen.

Kisatreeni oli oikein onnistunut kaikelta jännitykseltäni. Savun siirtymistä on saatu tosi kivat ja muutoinkin sen suoritusvarmuus pysyi kivalla tasolla. Oikeastaan namit mitä välissä annoin (saatiin treenikaverilta paremmat kentälle), Savu söi ne vain kun pitää syödä. Tuntui, ettei Savu oikeastaan odottanut sosiaalista palkkaa enempää ensimmäisten liikkeiden välissä. Omatoimitreeneissä kolme liikettä meneekin sujuvasti ilman palkkiota. Ajattelin kuitenkin jännittävän tilanteen vaativan enemmän palkkaa, mutta ei näköjään nameja ainakaan.

Hyvä mieli jäi, treeni-ideoita ja ennenkaikkea motivaatiota lisää!

Koiranpentuja ja hihnatreenejä

Lokakuun aikana Savu ehti tuttujen koirakavereiden lisäksi tapailla myös pentukoiria. Savu ei ole mikään riehakkaiden pentujen ylin ystävä, mutta kohtuullisen kohtelias kuitenkin. Labbisteini kanssa kävimme pariin otteeseen lenkillä ja hihnalenkkeilyssä meillä onkin treenattavaa. Spontaanisti pistyädyttiin myös Virtain VipStoressa. Meille ei mitään tarttunut mukaan, mutta ihmisten ilmoilla ja vieraissa taajamissa seikkailu on aina hyväksi.

Myös naapurikylässä saatiin hyvät hihnatreenit ja Savulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, että muut voi ohittaa ihan hiljaakin. Ohituksemme ovat sillä mallilla että voimme kuljeskella kaupungilla huoletta, kunhan pääsemme kiertämään vieraat koirakot hiukan kauempaa. Etenkin suoraan kohti tulevat ja aivan lähelle pääsevät koirat ovat vielä liikaa ja Savu ei pysty hillitsemään itseään.

Hihnalenkkeilyä tulee treenattua harmittavan vähän, sillä kotona Savun ei juurikaan tarvitse olla hihnassa. Sekin pieni kävely mikä hihnassa tehdään, tehdään yleensä yksin. Hihnalenkkeily taajamissa ja retkillä olisi kuitenkin Savullekin mukavaa, kun sillä olisi opetettuna järkevämpi käytösmalli ohituksiin. Jos siis ohittaisimme jonkun ihan tavallisesti kävelytiellä, Savu räjähtää kohdalla. Se alkaa jo kauempaa kiskoa kohti, pöhistä ja kohdalla ääni ja turhauman sekainen riemu vain pursuavat. Vieraan silmään Savu muistuttaa varmaan vesikauhuista pörröotusta. 

Motiivi Savun rähjäämiseen on vähän epäselvä. Savu kuitenkin ainoana koirana ollesaan pitää muista koirista aiempaa enemmän. Uskoisin että Savu tahtoisi tervehtiä myös vieraita koiria, mutta kohti suoraan kävely on epäkohteliasta ja koska hihnassa ei yleensä pääse muita moikkaamaan, turhauma saa Savun haukkumaan. Tämän kaltaiset jutut eivät kuulu mukavuus- tai vahvuusalueelleni, mutta onneksi suunnitelmallisella työstämisellä olemme päässeet asiassa eteenpäin.

Pientä Lotto pentua olemme nyt tavanneet muutaman kerran ja käyneet treenaamassakin samaan aikaan. Lotto on Savusta jo varsin kiva pentu ja kohtelias Lotto onkin. Savu erehtyi ihan leikkimäänkin. Koska koiraseura on Savulle erityisen arvokasta, ehkä se joidenkin vuosien kuluttua saa oman ystävän.

Koiratreffien ja hihnatreenien lisäksi meille kuuluu hyvää. Syksyn suurin riemuvoitto oli harjaamistreeniemme läpimurto. Nyt Savu on kertaalleen harjattu kokonaan niin, että se oli sille itselleenkin ok. Toistaiseksi käytän harjana omaa vanhaa hiusharjaani. Se taitaa olla taloutemme ainoa harja, jota en ole saastuttanut. Savun karvanlähtö ja -laatu onkin taas palannut ihan entiseen malliinsa, joten keväällä koira parturoidaan uudelleen. Siitä jäänee tapa.

Loppuvuodelle ei näillä näkymin ole kisoja, mutta vielä marraskuun loppuun treenaamme aktiivisesti hallilla. Joulukuussa onkin paljon muuta puuhaa, joten treenailut kaikkinensa rajoittuvat keittiöön. Pitkiä metsälenkkejä eivät voita kyllä edes treenit ja niinpä me kaikkien pakollisten toimien jälkeen vietetäänkin aikaa rennosti lenkkeillessä.

Leppoisaa loppuvuotta!

Rallytokon avoimen luokan korkkaus 16.11

Kuva  © Elina Jäntti / Koiramaista eloa

Viime lauantaina pääsimme viimein korkkaamaan rallytokon avoimen luokan. Kuukauden ahkera treenaaminen tuotti tulosta sen verran, että rohkaistuin kilpailemaan. Tekemistä meillä vielä riittää, etenkin varmuuden ja palkattomuuden suhteen. Kunhan saadaan molemmille varmuutta ja Savulle luotto palkasta, näyttäisi kokonaisuuskin paremmalta.

Avoimen rata vaikutti tosi kivalta, pujottelu ja muutamia muita meille vahvoja liikkeitä. Eniten minua stressasi eteen tuleminen ja meille uusi liike, jossa koiran tulee nousta perusasennosta seisomaan ja odottaa että kierrän sen ympäri. Lopulta tuolta radalta parhaiten tekemämme liike olikin tuo seisomaan nousu ja ympäri kiertäminen. Mutta on sitä harjoiteltukin, vaikka ihan mahdottomalta tuntui. Myös houkutukseen olen erityisen tyytyväinen.

Kivasta radasta ja jännitykseni näköisestä suorituksesta huolimatta meiltä ropisi pisteitä melko tuntuvasti. Tosin kerrankin osui tuomari, jonka kanssa olen pistevähennyksistä samaa mieltä! Ohjausvirheistäni johtuvat harmilliset kympit saavat kokonaispisteet näyttämään huonommilta, vaikka tosiasiassa isompina haasteina pidän Savun ääntelyä ja kontaktin rakoilua. Saimme siis ensimmäistä kertaa mm. ilman nuuhkimisesta ja seuraamisen hetkittäisestä lässähtämisestä virhepisteitä. Koen tämän kannustavana, sillä on ihan eri asia kääntyykö koira yhdessä kanssasi vai kääntyykö se siksi että törmäät siihen. Savun nuuhkiminen johtuu ensisijaisesti epäuskosta siihen että palkkaa ehkä koskaan tulisi. Ennen seuraavia kisoja on tehtävä reilusti töitä sen suhteen, että nimenomaan pitkät suoritukset ovat se juttu. 

Yksi pistevähennys tuli myös Savun haukkumisesta. Pyörähdys nyt vain on kiihdyttävä temppu ja Savu oli mieleltään aika lennossa muutenkin. Ääntely toki lisääntyy myös silloin, kun minua jännittää. Tämäkin on onneksi harjoiteltava asia!

Raili Sonninen-Korhonen
74p 2:24:19


Istu, maahan, kierrä koiran ympäri -1p puutteellinen yhteistyö
Täyskäännös vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö
Istu, koira eteen ja oikealta sivulle istumaan -10p väärin suoritettu tehtävä (ylimääräinen istuminen, ohjasin epäselvästi)
Koira kiertää ohjaajan -10p väärin suoritettu tehtävä (ohjasin epäselvästi, Savu epäröi ja vaihtoi rintamasuuntaa)
270 vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö -1p epätarkasti suoritettu tehtävä
Saksalainen täyskäännös -1p puutteellinen yhteistyö


Tuomarin kommentti: Rauhallinen ohjaus, jätä tilaa kylteille.

Harmillisesti tänä vuonna emme taida enää kisaamaan päästä. Olemme varasijoilla Seinäjoen, Jyväskylän, Tampereen ja Liedon kilpailuihin. Siinäpä mahdollisuutemme ovatkin. Olisin hiukan toivonut tälle vuodelle vielä RTK2, sillä ensi vuonna kisaaminen jää taatusti vähemmälle. Hiukan raskausoloistani riippuen, saatamme kertalisenssillä kilpailla vielä tammikuussa. Mutta vaikka kisamaan ei päästäisikään, mikään ei estä treenaamasta puutteita ja haasteita kuntoon. Kuukaudessakin sai kuitenkin ilmeisen paljon tehtyä.

Ainakin tämän tuomarin radoille tullaan tähtäämään jatkossakin, sillä haluan työskentelystämme nimenomaan rehellisen palautteen enkä mitään säälipisteitä siitä että koira vastaa tsemppaamiseen.

Reissukoiran melkein road trip

 

Kaikkien teknisten ongelmien jälkeen pääsen viimein kirjoittamaan reissukertomustamme kuvien kanssa samaan paikkaan. Mainittakoon että reissu ei alkanut ihan odotetulla tavalla, sillä auton tupakansytyttimestä oli sulake palanut. Näin ollen kännykkä, kamerat tai mikään muukaan laitteeni ei latautunut autossa, eikä varavirtalähdettä tietenkään ollut mukana, sillä emme olleet menossa telttailemaan. Alkuperäinen telttasuunnitelmani kaatui räntäsadelupauksiin (ei houkutellut pikkulapsen kanssa), joten jouduin nöyrtymään ja varaamaan meille huoneen hotellista. Alunperin reissun piti olla road trip kahdella yöllä ja tuhannella kilometrillä. Kaikkien sattumusten ja pienen ihmisen vaihtovaatekadon vuoksi reissu kesti kuitenkin vain yhden yön ja vajaan 700km. Koska kuljen autolla liki pitäen kaikki reissuni ja pienen ihmisenkin kanssa tuo 700km tulee varsin kivuttomasti täyteen, en tätä itse road trippinä pidä. Parempi onni sen suhteen ensi kerralla. Suunnitellun reitin poikkeuksista huolimatta, ehdimme kuitenkin vierailla kolmessa meille uudessa kansallispuistossa. Se alkurutinoista ja sitten varsinaiseen reissukertomukseen.

Ensimmäinen etappimme oli Vantaalla sijaitseva Sipoonkorven kansallispuisto. Olin sopinut sinne treffit koirattoman lapsiperheen kanssa ja tallailimme esteetöntä reittiä hiukan eestaas. Sipoonkorpi on nimensä mukaisesta korpista kuusimetsää. Itselleni ei mikään vau elämys, mutta lasten kanssa esteetön reitti oli kiva. Savu yllätti, sillä sitä lapset ensin vähän kauhistuttivat. Tai ei ehkä niinkään itse lapset, vaan uusi ilmestys potkupyörä ja parit rattaat. Savuhan on käytännössä tekemisissä vain oman lapsemme ja lapsivarusteiden kanssa. Ilmeisesti "keskelle metsää" ilmestyneet jutut pääsivät yllättämään koirapoloisen. Mutta ei hätää, suhtauduin tilanteeseen treenin kannalta ja piakkoin Savu lenkkeili mukanamme ihan rennosti.

Ensimmäinen päivä ei ollut Savulle mikään upein mahdollinen reissun aloitus. Autossa vietettyä aikaa tuli melkoisesti, eikä kansallispuistossa kävely lasten tahtiin ehkä ihan vastannut koiran odotuksia. Käytännössä missään tuona päivänä Savua ei voinut päästää edes vapaaksi jolkottelemaan, joten koira olisi varmasti mielellään skipannut koko päivän. Savu ei onneksi pahastu rauhallisestakaan menosta, joten harmitus oli lähinnä omaani.

Kevyen päiväkävelyn, kännykän lataamisen ja yhden pysähdyksen taktiikalla siirryimme Forssan Maakunta hotelliin yöksi. Mainittakoon että palvelu oli erityisen ystävällistä ja paikka oli koiran kanssa verrattoman rento. Savu sai huoneeseen oman vesikupinkin ja otti oikeudekseen nukkua vapaassa sängyssä.

Hyvin nukutun hotelliyön jälkeen olimme virkeitä ja saavuimme Liesjärven kansallispuistoon jo aamulla klo 9. Keli oli mitä parhain, pikkuisen pakkasta, paljon sumua ja kirkas auringonpaiste. Jätin auton Sikomäen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään Peukaloisen kautta Kaksvetiselle ja takaisin autolle. Koska muita kulkijoita ei ollut ja Savu on vallan kuuliainen polulla viipottaja, annoin sen kävellä suurimman osan reitistä ilman hihnaa. Aamuista lenkkiämme reitillä - kylmistä sormista ja unisesta taaperosta huolimatta - kuvastaa tasan yksi sana; kaunista. Ulkoilusta taisi eniten nauttia Savu, sillä se ei palele, mutta kyllä mieli lepäsi itselläkin.

Seuraavaksi kuvasaastetta tuolta reitiltä:

Ulkoilun jälkeen ajoimme Hämeen luontokeskukselle lounastamaan. Jälleen kiitokset ja kehut ystävällisestä palvelusta, sekä vahva suositus vierailulle. Savu otti pöydän alla oikein sikeät nokoset ja nautiskeli saamastaan huomiosta. Kyllä kannatti silloin aikanaan panostaa koiran taukokäytökseen, sillä taaperossa riittää reissuilla vahtimista. On siis ihan huippua, että koiraa toimii yhtä hienosti kuin oikea käteni ♥

Lounastauon jälkeen suuntasimme vielä takaisin Forssaan kipaisemaan kaupassa, sekä ihan spontaanisti Luonnontieteellisessä museossa. Museokin oli käymisen arvoinen, mutta sinne ei tietenkään saa viedä koiraa. Vierailumme oli kuitenkin suhteellisen pikainen ja Savuhan nukkuikin sikeästi palatessamme autolle.

Seuraava etappimme oli Somerolla asuva kaveri, joka ystävällisesti salli meidän poiketa lataamassa se pahuksen kännykkä. Kotimatkaa yhden mutkan vuoksi oli kuitenkin melkoisesti, enkä ensi kertaa tuolla reitillä olisi osannut kulkea ilman navigaattoria - ainakaan kovin luotettavasti. Vierailumme oli eritoten Savulle mieleen; tuttuja koirakavereita ja täydellistä rallatusta. Savu oli revittelynsä kyllä ansainnutkin, niin sievästi oli reissussa ollut.

Kotimatkalla kiersimme hiukan varsinaiselta reitiltä pois, sillä pistäydyimme Puurijärvi-Isosuon kansallispuistossa. Kansallispuisto alueena on iso, mutta sallittuja alueita liikkumiseen on melko vähäsen. Me jätimme auton parkkikselle ja kiisimme pikavauhtia esteetöntä reittiä katselulavalle. Pikavauhtia siksi, että viisi minuuttia lavalle saapumisemme jälkeen tuli säkkipimeää. Esteetön reitti olikin siitä näppärä, että saatoin huoletta juosta täysiä samalla, kun lapsi kikatti rattaissa. Mutta nytpä on osa tuostakin suosta nähty (varmasti keväällä ihan hurjasti lintuja!) ja Savu sai pienen jaloittelutauon autoilusta.

Vaikka Teijo ja Kurjenrahka jäivät meiltä näkemättä, niin ennätämme niihin taatusti myöhemmin. Kaikista muuttujista huolimatta jälleen mieluisa reissumuisto ja tuota koiraa ei voi kuin kehua. Sopeutuvaisempaa reissukoiraa saa kyllä hakea, vaikka toki luonnonlahjakkuuksillekin joitain perusteita on opetettava. Siitä huolimatta, Savu oikeastaan helpottaa kulkemistani yksin lapsen kanssa. Jos nimittäin minä olen välillä tyhmä ja epäkelpo viihdyttämään lasta, niin Savu on kyllä muksun mielestä aina täysi kymppi ♥ Ja niinhän Savu on, ei ole siitä kiistäminen.

Eläintenpäivän ruskaretki - Pyhä-Häkki ja Leivonmäki

Lokakuu eteneekin hyvässä vauhdissa ja oikeastaan koko puolikuuta on ollut yhtä menemistä ja tulemista! Lokakuun alussa oli eläintenpäivä ja tuolloin sopivasti olimmekin suuntaamassa retkelle. Taapero jäi kotiin parantelemaan flunssaa ja Savu riemastuikin heti tajutessaan, että pääsee reissuun ihan itse vain. Seuraksi reissuun oli tulossa tietysti Kiira koirinensa. Kolme kuvauksellista pörröä tuottivatkin runsaan kuvasadon, osin kuvien hitaan käsittelyn vuoksi tässäkin postauksessa meni sitten kaksi viikkoa. Kiiran kanssa ehdittiin retkeillä viimeksi kesällä (Helvetinjärvi 7/2019).

Nyt kohteeksi valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto, jonka parkkipaikalla vain pyörähdimme viime syksynä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki). Tällä erää reitit oli tarkoitus katsastaa ihan kunnolla ja olimmekin varanneet vuokratuvan yöpymistä varten. Saavuimme Poika-ahon torpalle iltapäivällä ja lähdimme kävelemään Tulijärven polkua pitkin kohti Isoa ja Vanhaa isoa puuta (mitenköhän nuo pitäisi kirjoitta?).  Tällä reissullamme maisema oli jo kauniin ruskainen ja etenkin suoalue oli kaunis. Havupuinen metsä nyt näyttääkin kaikkina vuodenaikoina aikas samalta.

Eläintenpäivän sää tarjoili meille vain pienen ripauksen aurinkoa ja sen jälkeen saatiin sekä räntää että lunta. Savun turkki on kyllä säänkestävä, mutta Savu ei ole erityisemmin koiranilman ystävä. Ilmeensä venähtää perin surkeaksi ja koko olemus muuttuu jokseenkin pettyneeksi. Onneksi tietenkään ihan koko iltaa ei sadellut, kuvia varten pääsi tekemään temppuja ja oikeastaan nuuskuttelu ja rauhallinen käyskentely metsässä olivat Savusta kivoja juttuja. Eikä Savu seurastakaan valittanut - koko poikakolmikko tulee toimeen oikein hyvin etenkin harvaan tapaamistahtiin nähden.

Polut olivat mukavan hiljaisia, eikä vastaantulijoita ollut. Tulipaikalla oli hiillos valmiina, joten saatiin helposti eväät paisteltua. Helppo nuotio olikin miellyttävää vaihtelua retkiini ja sormet jäässä oikein toivottu yllätys. Koska keli tosiaan oli mitä oli ja alkoi vähän hämärtääkin, oikaisimme torpalle nopeammin. Kävelimme kokonaisuudessaan ehkä 8km, eli reilusti vähemmän, kuin mitä Tulijärven polku olisi kokonaisuudessaan ollut. Oli kuitenkin kiva päästä torpalle ennen pimeää, sillä edessä oli lämmityshommia, kokkaamista ja saunan lämmitys. Koiristakin sisälle pääsy oli ilmeisen mukavaa.

Aamulla pihan näkymä olikin kaikkea muuta kuin syksyinen ja koirat riemastuivat lumesta oitis. Savu ja Kelmi rallittivat oikein kunnolla ja kelpasihan kolmikkoa lumessakin kuvailla. Sääli että tonttulakkeja ei tullut mukaan, nyt olisi ollut oiva ympäristö ottaa joulukorttikuvia. Aamurallien ja kuvailujen jälkeen pakkauduimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti Joutsaa. Toisena kohteenamme oli 

Leivonmäen kansallispuisto, jossa pistäydyimme Savun kanssa viime syksynä (Kolmen kansallispuiston kierros: Leivonmäki 10/2018)

Leivonmäellä olikin melkoinen ruuhka ja kuvia tuli otettua hiukan aiottua vähemmän. Kiersimme hiukan omia reittejämme mukaillen Mäyränkierroksen ja kävimme kuvailemassa koiria Joutsniemessä. Sää oli mitä hienoin, aurinkoa ja vain vähän tuulta, joten sinällään ruuhka ei ollut mikään ihme. Harmillisesti osa koirien ohituksista oli aivan liian haasteellisia; en nähnyt kahta pikkukoiraa kanervikosta ja luulin että ohitamme vain ihmiset, niinpä menin aivan liian läheltä. Myös meitä tuijottamaan jäänyt labbis aiheutti koirissa kiihtymistä, sillä me aioimme vain ohi, kun ilmeisesti vastaantulija olisi halunnut koirien moikkaavan toisiaan. Konkreettisilta moikkaamisilta onneksi vältyttin, sillä Savu oli jo aivan väärässä mielentilassa. Muuta onnistunutkin treeni onneksi saatiin, ei auta kuin ottaa ehkä koira tapauksiin reilummin etäisyyttä.

Joutsniemessä yksi retkiseurue teki meidän saapuessamme lähtöä. Yksi miehistä pysähtyi jutulleni ja kysyi onko Savu saksanpaimenkoira tai sekarotuinen sellainen. Tämä olikin ensimmäinen rotuveikkaus tuota rotua. Porokoiran mainitessani hän sitten näkikin Savussa paljon porokoiraa. Savua kehuttiin hiljaiseksi ja todella viisaaksi koiraksi. Palaute kyllä lämmitti mieltä, sillä Savu ei todellakaan ole hiljainen. Satuin vain sopivaan saumaan sen kanssa ja Savu katsoi asiakseen tarjota vain taukomakailua miehen minulle jutellessa. Eikä todellakaan edes puhissut tai hypännyt tervehtimään, kuten olin varautunut tapahtumaan. Hieno retkikoira ♥

Reipas tempoinen, antoisa reissu jälleen. Ja tuttuun tapaan Kiiran kanssa on jo seuraava reissu kiikarissa!

Millainen on hyvä kasvattaja?

Alkuperäinen luonnos on jo vuosia vanha, eikä tätä ole tullut julkaistua. Olen vuosittain vain tehnyt lisäyksiä ja pieniä muutoksia, mutta jospa tämä olisi nyt tällä erää valmis. Teksti on täysin omaa pohdintaani ja omia mielipiteitäni, sekä näkemyksiäni. Jonkun muun mielestä ihan toisenlainen koirankasvattaja voi olla hyvä, jopa erinomainen. Kukaan ei voi olla täydellinen, vaikka jokainen on hyvä jossain. Mitään yli-ihmisiä eivät koirankasvattajatkaan ole, mutta siitä huolimatta heille asetetaan odotuksia ja velvollisuuksia. 

Olen yleisesti ottaen tarkka kenelle tai mihin rahani laitan. Pitkäaikaisesta lemmikistä, kuten koirasta, olen vielä sitäkin tarkempi, mihin sijoitan. Minulle ei riitä se, että koira on kelpo. Tahdon tukea vastuullista, läpinäkyvää ja esimerkillistä kasvatustyötä. Mitä se minulle on tai mitä ainakin toivoisin sen olevan, se selviää lukemalla eteenpäin. Aihe on niin laaja, että kovin kattavaa tekstiä on mahdoton kirjoittaa yhdeksi postaukseksi. Enkä tokikaan edes tiedä, mitä kaikkea kasvattaminen vaatii. Postauksesta voi siis puuttuakin jotain olennaista.

Jos joku lukija on blogissani nyt ensikertalainen, niin pohjustuksena, en ole itse kasvattaja. En tällä hetkellä edes haaveile moisesta. En myöskään ole koskaan omistanut rotukoiraa, vaan minulla on ollut pelkkiä sekarotuisia. Seuraava koira tulee erittäin todennäköisesti olemaan jonkun rotuinen. Taustani ei kuitenkaan estä minua pohtimasta ja selvittämästä, millainen kasvattaja olisi hyvä. Niin hyvä, että hänelle tekemästään työstään maksaisin. Kasvattajapostaukseni koskee koirankasvattajia yleensä, rodusta tai roduttomuudesta riippumatta.

Ennen kuin koiria voi edes ryhtyä kasvattamaan (noh, käytännössä niitä toki voi kasvattaa kuka vain miten vain), tulisi perehtyä koiraan lajina. Mikä on koiran lajityypillistä käyttäytymistä, mitkä ovat niidet perustarpeita ja millainen elekieli koirilla on? Pelkkä kokemus koirien parissa oleskelusta ei itselleni riitä, vaan haluan että kasvattaja olisi perehtynyt koiriin ihan oikeasti. Oma kokemus on hyvä lähtökohta, mutta uskomukset olisi hyvä päivittää tiedoksi.

Kun sitten koira lajina (ja kasvattamansa rotu erityispiirteineen) on tuttu juttu, kasvattamiseen liittyy myös genetiikka ja periytyminen (kirjoitan vain näin koska tämä on itselle vieras aihe). Arvostan suuresti kasvattajien tietoutta koirien käyttätymisen ja terveyden periytymisessä. Vielä arvostettavampaa on näiden puutteiden tai vahvuuksien aito huomiointi kasvatustyössä. Värigenetiikka ei itseäni juuri kiinnosta (paitsi tietysti väriyhdistelmät, joista on koirille terveydellistä haittaa esim. merle x merle), eikä sillä ole kasvattajan suhteen suurta painoarvoa.

Koiria ei voi kasvattaa vain paperilla, vaan vaaditaan konkreettisia tiloja koirien pitämiseen. Varsinaisista kenneltiloista en koiraani ottaisi, vaikka tokikaan koiran kasvusijainti ei automaattisesti määritä sen elämänlaatua. Mielestäni kasvattajan tulisi kuitenkin pitää koirat vähintään samassa rakennuksessa, jossa itse asuu. Riippuen asumuksen koosta ja pohjaratkaisusta tulee myös huolehtia, että koirilla on riittävästi tilaa silloinkin, kun taloudessa on pentue, juoksuisia narttuja tai joku koira on sairaslomalla. Tarvittaessa koiramäärästä ja asunnosta riippuen olisi hyvä sopia kaiken varalle joku, jonka luo koiria voi antaa hoitoon. Asunnon koon tarpeeseen vaikuttaa paitsi koirien määrä, myös koko. On tilankäytön suhteen hiukan eri asia omistaa viisi kääpiökoiraa, kuin viisi molossia. 

Toivoisin kasvattajan käyttävän aikaa ja vaivaa jalostuskoirien valintaan. Jokaiselle jalostukseen käytettävälle koiralle tulisi tehdä vähintään pakolliset terveystutkimukset. Pevisan ulkopuolisilta roduilta toivoisin tutkittavan hiukan koiratyypistä riippuen silmät, polvet, selän, lonkat ja/tai kyynäret, sekä sydämen. Tutkimuksia voi tietysti tehdä vaikka enemmänkin. Terveystuloksille tulisi myös antaa painoarvoa. Onko ykköskyynäräisellä tai sydänvikaisella koiralla todella annettavaa rodulleen? Terveystulosten ollessa jalostuksen suhteen rimanalitus (rotunsa keskivertoa huonompi), hyvä kasvattaja jättää koiran pois jalostuksesta. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että papereiltaan sairaskin koira voi elää varsin hyvää arkea. Terveydellisistä ongelmista (kilpirauhasen vajaatoiminta, allergiat, neurologiset ongelmat, sydänvika, huono luusto, silmäsairaudet ym.) kärsivän koiran paikka ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa ole jalostuslistalla. Emmehän halua lisää koiria, jotka erittäin todennäköisesti ovat sairaita jos on varaa valita parempi yhdistelmä?

Hyvä kasvattaja ei myöskään astuta liian nuorta tai vanhaa narttua, eikä käytä astutukseen liian nuorta urosta. En itse näe mitään perustetta astuttaa minkään rotuista koiraa alle kaksi vuotiaana. En myöskään pidä järkevänä astuttaa narttua peräkkäisistä juoksuista. Myös nuorten urosten käyttäminen jalostukseen on kyseenalaista, sillä monet sairaudet puhkeavat vasta yli kolmivuotiaana. Kaikesta edellä mainitusta tulee mieleen lähinnä kiire ja yleensä ainoa kiire on lompakon täyttymisellä. Jos joku tietää järkevän motiivin hätiköimiselle, niin kertokoon.

Kun terveet, elivoimaiset ja myös luonteeltaan sopivat koirat valikoituvat, pidän itse luonnollista astumista ja tiinehtymistä ihanteellisena. Johtiko luonnollinen astuminen sitten pentuhin tai ei, on sille jokin perimmäinen tarkoitus. Monia astutusyrityksiä varten tulee olla erittäin vakuuttunut käyttämistään koirista - vievätkö ne varmasti kasvatustyötä eteenpäin lisääntymisvaikeuksista huolimatta?

Hyvä kasvattaja kohtaa myös virheet ja epäonnistumiset tunnelatauksesta huolimatta. Ehkä narttu ei tiinehdy, uros ei astu, kasvatti onkin sairas, ei toivottu ominaisuus periytyi, ostajaehdokas huijasi tai oli muuten pettymys, pentue menehtyi synnytyksessä vieden nartun mennessään, koko koiralauma sairasti ripulin jne . Koiran omistamiseen mahtuu kaikenlaisia riskejä ja hankaluuksia, joita sitten kasvattamisessa onkin moninverroin. Hyvä kasvattaja kantaa vastuunsa ja on rehellinen silloinkin kun totuus sattuu. Kaikki tekevät virheitä, myös pitkän linjan kasvattajat. Oppia voi vain, kun tunnistaa ja myöntää mokanneensa. Jokaisella meistä on heikkoutemme ja vahvuutemme ja ne tiedostamalla voimme ainakin pyrkiä parempaan. Kasvattaja tarvitsee koirataitojensa lisäksi myös jonkintasoista ihmisosaamista ja keskustelutaitoja, sillä koiria voi olla ostamassa kuka vain.

Kun kaikki pohja- ja taustatiedot ovat kunnossa, astutus onnistunut parhailla mahdollisilla jalostuskoirilla, päästään pentulaatikolle. Pentujen ensimmäisten elinviikkojen sisältö on täysin riippuvaista kasvattajan taidoista ja viitseliäisyydestä. Pikkupentujen ensimmäiset elinviikot ovat kuitenkin ensiarvoisen merkityksellisiä, joten kasvattajan tulisi ehdottomasti panostaa niihin lähettääkseen maailmalle mahdollisimman hyvin eväin varustettuja pentuja.

Virikkeisiin ja sosiaalistamiseen kannattaa panostaa, antamalla pentujen tutustua kaikenlaiseen. Pentulaatikko jää hyvin nopeasti pieneksi ja kasvavat koiran alut tarvitsevatkin tilaa. Pentujen saatavilla tulisi olla erilaisia pintoja ja materiaaleja tutkittavana. Olisi hyvä, jos pennut saisivat myös ulkoilla turvallisella alueella - toki riippuen vuodenajasta. Kodin normaalit äänet kuten tiskaaminen ja imurointi, ovikello, keskustelu muiden kanssa jne. olisi hyvä tuoda pennuille esille ennen luovutusta. Riippuen millaisiin koteihin pennut halutaan ja missä ne kasvattajalta kasvavat, niitä voi viedä autolla käymään treenihallilla, päiväkodin liepeillä, eläinkaupassa, hevostallilla, kaupungissa tai maalla ja näin poispäin. Pääasia seikkailuissa on, että pennuilla on turvallinen olo ja ne saavat ihmetellä uusia juttuja omaan tahtiinsa.

Hyvät pennut eivät jää käsiin, sanonnassa on ihan perää, mutta myös toinen puoli. Jos kuusiviikkoisten pentujen kanssa alkaa näyttää siltä, että niitä ei kukaan ostakaan, myykö kasvattaja ne ensimmäisille ehdokkaille? Se, että kaikki pennut saadaan myydyksi, ei varsinaisesti kerro pentueen laadusta. Ihmiset sinisilmäisinä saattavat ostaa millaisen koiran vain, ilman sen suurempaa harkintaa. Toki rotunsa keskiverto yhdistelmää huonompaa pentuetta voi olla haasteellisempi saada myydyksi etenkään rehellisin keinoin. Tässä peräänkuuluttaisin kasvattajan vastuuta ja kehoittaisin ottamaan opikseen. Pentueita ei saa teettää vaan teettämisen iloista, vaan yhdistelmän tulee olla sen hetkisellä tiedolla ja taidolla paras mahdollinen, ei huonoista vähiten huono.

Harkituille ja hyville yhdistelmille on kyllä kysyntää ja jo syntymättömiä pentuja varataan hanakasti. Jo ennen astutusta kannattaakin kuulostella, onko potentiaalisia pennunostajia maisemissa. Ja varautua siihen että joku hyvältä vaikuttanut ostajaehdokas peruu kuitenkin. Mitä jos huippuyhdistelmän pennulle ei löydykään riittävän hyvää kotia? Myykö kasvattaja koiran vain jollekin eteen sattuvalle ostajalle, tyrkyttää koirakuumeiselle nuorelle, vai pitää itsellään? Jokaisen kasvattajan olisi varauduttava siihen, että välttämättä suuren pentueen jokaiselle pennulle, ei ehkä löydykään osaavaa ja vastuullista kotia. Tällöin olisi hyvä tietää valmiiksi, voiko pentu jäädä kasvattajalle vai mitä sille tehdään.

Toivottavasti suurimmalle osalle pennuista kuitenkin löytyy kodit. Pentueen myymisen jälkeen kasvattajalla on haluamansa verran aikaa hengähtää pissakakkarallista. Vastuullinen kasvattaja on valmis pitämään pennun ostajiin yhteyttä, mutta ei kyttää ja kysele koko ajan. Mikäli jostakin kasvatista kuitenkin herää huoli (ja ikäviä tapauksia elävässä elämässä riittääkin) on perään kyseleminen paikallaan. Kasvatinomistajan kysymyksiin kasvattaja vastaa omien tietojensa rajoissa. Koiran kasvattaja ei automaattisesti ole ammatiltaan eläinlääkäri, eläinten kouluttaja tai ravitsemuksen ammattilainen. Siispä ongelmatilanteissa kasvattajan tulisi tunnistaa rajallisuutensa ja ohjata kasvatin omistaja ammattilaisille. Pahimmillaan netti- tai puhelinneuvonta kasvattajan ja kasvatin omistajan välillä aiheuttaa koiralle pelkkää vahinkoa. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja etenkin ensimmäisen koiran omistajille kasvattaja on se tyyppi, jolta kysytään.

Hyvä kasvattaja on reilu koirilleen, panostaa kasvatustyöhönsä, kehittää ja päivittää omaa osaamistaan myös koiran käyttäytymisen ja kouluttamisen suhteen. Hyvä kasvattaja on kiinnostunut kodeista, joita kasvateille olisi tarjolla ja kykenee pitämään yhteyttä asiallisesti myös ikävissä tilanteissa. Hyvän kasvattajan ei kuitenkaan tarvitse olla ostajan kanssa kiinnostunut samoista asioista, eikä hänen henkilökohtaisen elämänsä tarvitse kohdata ostajien elämän kanssa. Riittää, että arvomaailma ja toimintatavat koirien parissa, ovat riittävän lähellä.

Koirankasvattaja, siinä missä kaikki muutkin, on myös vain ihminen. Ikävin ja ei toivotuin vaihtoehto on varmasti lopettaa kasvatustyö tai luopua koirista pakon sanelemana. Joskus näin valitettavasti käy ja mielestäni asiaa olisi hyvä pohtia varalta etukäteen. Kuka vain voi sairastua yllättäen, jos ei kasvattaja itse, niin joku mahdollisesta perheestä. Työ ja taloustilanteet voivat muuttua radikaalisti, eikä koirista huolehtiminen ehkä suju enää entiseen malliin. Muu elämä voi rasittaa jaksamista niin paljon, että se on koirilta pois. Lopulta ehkä niin paljon, että koirien olisi syytä päästä muiden hoitoon. Nämä asiat ovat monimutkaisia ja usein kipeitä, mutta mielestäni huomionarvoisia. Fiksu viheltää pelin ajoissa poikki, eikä se ole luovuttamista tai epäonnistumista.

Kasvatustyö on paitsi vaativaa ja vastuullista puuhaa, myös ympäristö asettaa paineensa ja odotuksensa. Hatunnosto jokaiselle, joka siihen on ryhtynyt ja hoitanut kunnialla osuutensa loppuun.  Uskon vastuullisesti toteutetun, onnistuneen kasvatustyön tuloksen olevan kuitenkin palkitsevaa ja kannustavan jatkamaan. Kannustaisin ihan jokaista kasvattajaa lisäämään omaa osaamistaan, jotta voisi olla etenkin parempi omistaja koirilleen.

Millainen sinusta on hyvä koirankasvattaja?

Kirjasuosituksia koirista
Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta
Rauhoittavat signaalit - Turid Rugaas
Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus - Katriina Tiira
Pennun kasvatus - Tuire Kaimio