18 elokuuta 2014

Onni potkii kivuliaasti



No mitäs Maisa, ihmetteli lauantaina koirapaljoutta ja oli hyvin pahastunut siitä, että meillä oli kylässä pentu ja kaksi Maisan mittapuulla liian isoa koiraa. Maisan mielestä kaikki olivat epäkohteliaita ja pahanhajuisia, mutta minkäs teet jos olet itse nättinokka... Kaikin puolin Maisalle kuuluu hyvää, korpin kynsiäkin pidemmät raapimatyökalut saatiin leikattua ja ytimet tyrehdytettyä. Yllä muutamaa kuvaa Maisan loppukesän hömppäilyistä, se on kohta mummo.


 
Sitten tää meidän yks sankari, joka lintukoiraa jäljittelee. Tuikku on saanut uida ja juosta sekä riehua niin paljon kuin tykkää. Ja se sitten todellakin tykkää uida. Kylmä ei haittaa lainkaan ja aina parempi, mitä pidempää matkaa saa uida. Lauantaina koira viihtyi sen kolmisen tuntia järvessä, riehui muiden koirien kanssa ja oli vieläpä melkein tunnin karkumatkalla, jolla juoksi todennäköisesti niin lujaa, kuin pystyi.
 
Tämän seurauksena lauantaina riiputteli häntäänsä ja eilen kiinnitin asiaan kunnolla huomiota. Mitä ilmeisimmin vesihäntä, mitä hätäseen googleteltiin. Häntä siis roikkuu velttona ja tyviosa vaikuttaa halvaantuneelta. Tuikku antaa häntään koskea, eikä tunnu lainkaan kipuilevan, joten on ollut nyt vain levossa ja lämpimässä. Loppukesän uinnit ovat meidän osalta ohi, ulkokoira kuitenkin, niin välttää turhaa kastumista. Häntä kyllä heiluu, mutta laiskasti ja Tuikku ei nosta sitä selkälinjaa ylemmäs. Nyt tänään oli jo huomattavasti parempi, mutta ihan tiedoksi muille vesipetojen omistajille, että tuollaista voi olla odotettavissa!  Riippuhännästä kuva eiliseltä, roikkuu siis tuollain hassusti, ei normaali alaspäin roikkuva häntä.
 
Muuten Tuikku voi hyvin ja on oikein pirteä oma itsensä. Tänään tosiaan jo häntäänsäkin viuhtoi, joten eiköhän tästä levolla ja lämmöllä päästä ♥ Hierojallekin pitäisi alkaa aikaa varaamaan, kunhan tuosta vesihännästä sun muista päästään, niin takapäätä saisi taas hieroa. Tuntuu olevan jumissa, vaikka koira kulkeekin jo suoremmassa, kuin keväämmällä. Mutta näillä mennään, palailen.
 

16 elokuuta 2014

Aina kun sut nään meen wowwowwow

Odotusta aamusta asti. Pientä kutkutusta ja jännitystä vatsassa. Puhelin kuumottaa kädessä. Muutama viesti "me eksyttiin" ja annan ajo-ohjeita. Taas odotellaan, tulee viesti "nyt ollaan oikeella tiellä". Ryntään tien varteen kuuntelemaan. Sieltä ne saapuvat, monen tunnin ajon, muutaman kierron ja ohi ajamisen jälkeen Janette ja Noora koirineen ovat perillä!

Kesällä myttyyn menneet kyläilysuunnitelmat kuitattiin nyt päiväkyläilyllä meidän nurkilla. Ja tosi kiva, että kaksikko koirineen jaksoi lähteä tänne asti! Auto pursusi innokkaita ja uteliaita koiria, eikä Tuikkukaan mitenkään rauhallisesti uusiin kavereihin tutustunut. Lähdettiin samantien kävelemään soramontulle, jotta nelikon voisi päästää irti riehumaan ja toisiinsa tutustumaan.

Soramontulla menimme sateen keräämälle lammikolle ja leikit sujuivat hyvin. Tosin dummy piti ottaa pois melkein saman tien, sillä Tuikku ilmoitti pennuille ihan liikaa omistavansa sen. Yleensä ei omi leluja, mutta nyt oli hyvin tarkka, että Riimi ja Fiilis eivät koske siihen. Riiimi ihastutti pehmeillä tassuillaan ja herttaisella ilmeellään. Tuikulle kun annoin makupaloja, oli Riimi siinä vieressä ja nuoli ihan kirjaimellisesti ne namit Tuikun suusta! Huvittava pentu, vaan ei se Tuikusta ollut hauskaa kun namit vietiin suusta asti.

Fiilis oli sellainen, ovela ja vekkuli ihan kuten ilmeestä ja kuvissakin näkyy. Hurjan hauska pikku paimen kaikkine jekkuineen. Rene ja Tuikku ryntäilivät ympäri soramonttua. Testailin Tuikun luoksetuloa ja koska koira tuntui kuuntelevan hyvin ja keskittyvän muuhun laumaan, annoin Tuikun olla ilman liinaa.Vauhtia ja menoa soramontulla todellakin riitti ja lätäkössä käytiin jähtymässä. Kun tuntui, että koirilla alkoi todella olla kuuma, lähdimme kävelemään suolammelle.





Tiellä joutui Tuikku olemaan hihnassa, mutta metsätielle päästessä kaikki lönkyttivät jälleen irti. Homma sujui tosi hyvin ja Tuikunkin luoksari pelitti mainiosti.  Rämmitiin tekemääni polkua pitkin metsään ja sieltä pikkulammelle, jonne koirat pääsivät uimaan. Vähän meinasi kepeistä tulla riitaa, kuka niitä saa hakea ja mistä ja saako niitä ottaa toisen suusta. Tuikku sitten ylösnoustessaan murisi jo valmiiksi, jotta erityisesti Fiilis pysyisi kauempana. Muutaman komennukseni jälkeen Riimille se ei enää niin murissut, mutta Fiilis oli kepeille ja puupalikoille aivan selkeä uhka, hassut.

Suomättäillä oli hyvä ryntäillä ja painia ja Rene ja Tuikku aloittivat (ja päättivät) vuosisadan rakkaustarinansa, joka kesti noin puoli tuntia. Huimia uimahyppyjä, paineja, kilpajuoksuja. Ja kaverikuvia. Raikas kesäilma ja ympäristö tuoksui suolle. Neljän tunnin ulkoilun jälkeen alettiin keräämään kamoja ja tarkoitus oli haalautua kotia kohti.



Lähdettiin polkua pitkin kävelemään metsäautotielle ja noin puolessa välissä polkua Tuikku poikkesi metsään, hullunkiilto silmissään hajun perään. Kovalla äänenpainolla käsky ja koira kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan luokseni. Risukossa, noin parinkymmenen metrin päässä meistä Tuikku sai sätkyn ja alkoi epävarman pelokkaasti haukkua metsään ja ryntäsi jonkun perään. Emme nähneet mikä siellä meni, joten juoksimme perään. Koira katosi ajettavan kanssa syvälle metsän uumeniin ja palasimme polulle. Kaikeksi onneksi kyseessä ei siis voinut olla marjastaja. Huutelimme Tuikkua ja kävelimme tielle. Kävimme nopeasti lähellä olevalta hääpaikalta kysymässä, eihän koiraa ole näkynyt. Vastattiin kieltävästi ja hyvä niin, koira ei ollut kuokkimassa häissä. 

Tasainen haukku kuului kaukaa metsästä ja kuulosti, että koira oli paikallaan ollut jo pidemmän aikaa. Kävelimme takaisin metsäautotielle ja jäimme odottamaan. Eniten stressasin sitä, että jos Tuikku haukkuisi ratsukkoa tai marjastajaa. Toisaalta haukku oli hyökkäävän kuuloinen, hieman pelokas. Oli pitkään hiljaista. Ehdimme pohtia, mihin Tuikku olisi voinut törmätä. Jos totta puhutaan, niin Janette kuuli, että jokin rahisi lammelta polulle päin katsoessa. Rene ja Fiiliskin välillä kyttäsivät polulle päin ja Fiilis meinasi lähteä pidemmälle katsomaankin. Minäkin näin, että pusikossa olisi jotain liikkunut, mutta en sanonut mitään, koska oletin että siellä olisi marjastaja tmv. Ja aina parempi, jos koirat eivät huomaisi. Kaiken päättelymme ja järjen mukaan yhdistäen pelokas haukku ja paikallaan haukkuminen kaukana, niin oletamme Tuikun lähteneen ilveksen perään. Sinänsä tuntuu aika hurjalta, että tuo ilves olisi ollut todella lähellä meitä.

Koiran oltua joku kolmisen varttia poissa, Tuikku juoksi metsäautotietä luoksemme, juuri sieltä, missä se karkasikin. Aivan rättiväsynyt karkulainen haisi sonnalle ja oli märkä. Kaikeksi onneksi mitään ei sattunut ja koira oli pysynyt metsässä. Jos siellä nyt se ilves oli, niin toisaalta ihan kiva, että Tuikku sen ajoi pois. Toisaalta, sen olisi voinut suorittaa niin ettei aiheuta omistajalle kolmeksi vartiksi päänvaivaa. Noin muuten oikein mukava päivä ja kaikki meni tosi kivasti! 

//Edit// Funtsailtiin ilveksen tilalle kyllä jo karhuakin, koska jos se juoksisi pakoon, niin peräänhän Tuikku lähtisi... Ovathan nämä sen kotikulmat ja karhuja täällä liikuskelee. Hui hui, oli mikä oli.

11 elokuuta 2014

Salaiset pentuarkistot

Ihan kylmän viileesti megapläjäys Tuikun pentukuvia. Osa saattaa löytyä blogista tai olla nähtyjä, mutta tuskin. Meillä hajosi kone Tuikun ollessa pentu, joten kuvia on ihan liian vähän ja koira oli jo 5kk kun aloin bloggaamaan. Tässä siis niitä aivan vauvakuvia, suunnilleeen aikajärjestyksessä. (Laatu kuvissa kamala, koska ne on facebookin kautta pelastettu.)

02 elokuuta 2014

Eteen mars



Treenasimme eilen eteen tulemista. Ihan aloitettiin opettelu alusta uusien ohjeiden kanssa, sillä eihän tuo osaa eteentuloa. Käsiapujen kanssa osaa nyt tulla eteen, fiksaamme lähinnä suorana olemista. Sitten katsellaan, josko jaksaisi joskus vuonna nakki ja muusi häivytellä avut pois. Videoolia alla.


Tosiaan Tuikku ei ole kesällä koirien kanssa leikkinyt, joten tänään Eve ja Tare tulivat käymään. Vietiin koirat soramontulle juoksemaan ja onneksemme siellä oli lätäkkö, johon pääsi lutraamaan. Kyllähän siinä riehuttiin ja temuttiin, kunnes Tare kiihtyy ja kuuluva haukku leikeissä sai Tuikun hämmentymäänn. Leikkiyritykset olivatkin tämän jälkeen turhia, kun Tuikku kaikin tavoin yritti lähettää rauhoittavia signaaleja ja heittäytyi maihinkin. Nooh, nuoriso opettelee vielä.

Lähdettiin sitten kentälle, treenattiin Tuikun kanssa rallya, kun Tare harjoitteli hiljaa olemista. Vire oli pop ja tykkään tuon nykyisestä seuruusta. Tuikun taukoillessa Eve ja Tare harjoittelivat näyttelyitä varten ravia ja seisotusta. Oli kiva päästä "valmentajaksi", antaa palautetta ja näyttää mallia, miten itse tekisin. Kyllä sieltä koirasta sitten saatiinkin kivat liikkeet ja ryhdikästä ravia, turha räksytyskin loppui.

Lopuksi vielä pikkulammikolle uimaan. Tuikku tosin antoi Taren omistaa koko järven, oli siitä haukkumisesta niin mielensä pahoittanut. Se ei kuitenkaan estänyt paria karkausyritystä tai etääntymistä, joten liina päällä liikkeellä!

01 elokuuta 2014

Ihka oma oja

Kesällähän on hyvä käydä viilentymässä. Joskus vähän laiskottaa ja hyttysetkin syövät, eikä jaksa uida. Silloin on hyvä etsiä oja, joka ei ole liian syvä, mutta niin syvä, että sinne ei viitsi mennä maaten. Ojassa on hyvä olla vähän vettä ja sellaista suolla olevaa mutavelliä. Aina parempi, mitä enemmän oja haisee ja löyhkää, kunnon sonta aromi pitää ötökät loitolla! Ja ah, miten se kura ja rapa kuivuukaan turkkiin, viilentää masua ja suojaa niiltä pahuksen pistäviltä inisiöiltä. Vähän viihdettä ja iloa kuraojaan saa puhaltamalla kuplia, työntämällä koko pään sinne sontaan jossa pikku sammakkokaan ei uisi ja hörppäämällä sitä lietteeksi kutsuttua nestettä kituset täyteen. Hengitys haisee viimeisen päälle luomulta ja täydellisen kierimisen jälkeen maastoutumisasukin on valmis!

31 heinäkuuta 2014

Sinä ja koirasi ette ole maailman napa



Aiheeseen liittyen täällä

Otsikko on ehkä provosoiva, vaikka sen tarkoitus on vain olla suora ja yksinkertainen, no olkoot, ei takerruta siihen. Inspiroiduin ja ideoin aihetta jo alkukesästä. Annoin tämän muhitella hyvän aikaa ja olen koonnut tätä paloissa keräten esimerkkejä ja omia kokemuksiani. Pohdin myös, onko tätä järkevä kirjoittaa tänne, mutta toisaalta, samassa veneessä tässä koiraihmisinä ollaan kaikki. Ensimmäisenä annan ohjeeksi suhtautua omaan käytökseen ja olemiseen koiraihmisenä kriittisesti ja pällistelemään omaa kuvaa peilistä. Tätä en osoita kenellekään yksin, vaan kaikille ja itselleni. Välillä ihan hävettää sisältyä tai leimautua jotenkin sanaan "koiraihminen", sillä kaikille se ei todellakaan tarkoita iloista ihmistä parin kivan rekun kanssa. Olen koonnut tähän minusta tärkeitä asioita, miten meidän koiraihmisten tulisi ottaa muut ihmiset (ja koirakot) huomioon, olettamatta että kaikki koiria sietäisivät, saatika että pitäisivät niistä.

Lisätty 9.8.2014
Vielä lisäystä, koska joku oli sitä mieltä, että käsittelemäni aiheet ovat itsestäänselvyyksiä. Jos ne olisivat, ei koirilla olisi käytösongelmia, tapaturmia ei sattuisi ja minulla ei olisi postaukseeni aihetta. Siispä, asiat tuskin ovat itsestäänselviä...

Lisätty 4.8.2014
Koska postaustani on käsitelty jo vauva.fi foorumeita myöten ja tekstiä ymmärretty väärin joko tahallaan tai tahattomasti, kursivoidut tekstit on lisätty jälkikäteen tarkentamaan ja täsmentämään pointtiani. Ensimmäisenä kerrottakoon, että kyllä, olen tekstiä kirjoittaessani vain noin 18-vuotias. Se ei silti tee minusta tyhmää tai täysin ummikkoa koirien parissa. Minulla on paljon opittavaa, en ole mikään tuomitsija tai sääntöjen jakaja, koen vain hyödylliseksi pohtia asiat välillä tekstin muodossa blogissani. Se lienee monen muunkin blogin idea? Kurjaa toki, jos joku tästä saa ylimielisen sävyn ja vieläpä sen takia että olen nuori.

Nykyään puhutaan paljon ns. "koiravihaajista" ja näistä "myrkyttäjistä", toki rotanmyrkkyä lihapullien ja nakkien kera on levitelty, sitä en kiellä. Mutta varsinaisiin koiranvihaajiin en usko. Ja jos niitä on, niin voisimmeko kenties ite asiaan vaikuttaa? En saanut tekstistä aivan niin fiksun kuuloista, mutta minusta koiraihmisten tulisi huomioida enemmän ympärillä olevia ihmisiä. Ei vain vaatia kaikkia ymmärtämään koirien elekieltä ja väistämään, kiertämään, varoittamaan jokatoisesta liikkeestään jne. Vaan ihan oikeasti on oltava itse joustava. En missään nimessä itse hyväksy sitä että joku kiusaa koiraa, tai että koiran luvaton silittely olisi jotenkin hyväksyttävää, mutta yhtä vähän arvostan flexi pitkänä seilaavia fifejä tai yllättäen vasten hyppiviä koiria, jotka eivät ole hallinnassa.

Tekstiä lukiessa tulee myös muistaa, että osa ihmisistä suuttuu ihan turhasta ja toiset tekevät koirakoille kiusaa aivan tahallaan. Käsittelen tekstissä lähinnä omia mokia ja ajattelemattomuutta ja koirattomia/koiranlukutaidottomia ihmisiä. Omalla toiminnallaan voi ehkäistä niin paljon ikäviä tilanteita. En jaksanut tekstissä käsitellä sen kummemmin myöskään remmirähjiä tai muita ongelmatapauksia, hatunnosto ja iso tsemppi kaikille, jotka koiraansa viitsivät kouluttaa!

Lenkkeily ja liikkuminen
Selkein ja isoin asia lienee se jätöksien kerääminen. Jos oma koirasi ei satu lenkillä sotkemaan, niin siivoa sitten vaikka se eteen osuva siivoamaton läjä. Itse maalaisena syyllistyn jätöksien jättämiseen, koska yksinkertaisesti kun silloin harvoin lähden Tuikun kanssa kaupungille, mulla ei ole sitä pussia mukana, koska en niitä yleensä omista. Yritän kuitenkin ojaan tökkiä tai potkia ne kököt, parhaani mukaan. Ei sen enempää tästä, aivan liian yleinen aihe.

Koirattomia ja muutenkin vieraita ihmisiä ajatellen olisi erittäin reilua pitää koira kytkettynä paikoilla, jossa sitä ei saa irti pitää. Eli taajamat ja myös maaseutu, mikäli muita ihmisiä on näkyvissä. "Se on ihan kiltti" ei paljon auta, kun koirapelkoista nylkytetään tai haukutaan, tai muuta vastaavaa. Yhtä ikävä se irtokoira on lenkkeilevälle koirakolle, kun sekä koirat että omistajat joutuvat kurjaan tilanteeseen. 

Yhtälailla voisi huomioida sen remmin pituuden, kaikki eivät halua koirien nuuskivan muita koiria, eivätkä kaikki vastaan tulevat ihmisetkään halua lähikontaktia koiran kanssa. Ja aivan yksi lysti, oliko se koira pieni vai iso, niin sen on pysyttävä etäällä muista. Oma äitini on allerginen koirille ja pelkkä sormen nuolaisu tai kirsun osuminen saa sormet kutiamaan, toisinsanoen, kädet on päästävä pesemään. Itse kaupungilla mentäessä pidän Tuikkua käytännössä ihan pannasta kiinni, jos tuntuu että ihmisiä on paljon tai on ruuhka-aika. En katso tarpeelliseksi, että koira pääsisi nuuskimaan kaikki vastaantulevat. Sitä paitsi remmi pitkänä seilaava koira aiheuttaa herkästi vaaratilanteita, tulisi ottaa huomioon myös pyöräilijät ja muut kävelyteillä ja poluilla liikkujat, VAIKKA se pyöräilijä ei aina jaksaisi kelloa kilistääkään.

Ylipäänsä, annetaan lenkeillä ja ulkona tilaa muille, koirat kytkettynä tavalla tai toisella ja kysytään lupa, saako koiran päästää katsomaan toista koiraa ym. Ja uskotaan, mitä se toinen osapuoli vastaa.

Uimarannat
Koirille on harmittavan vähän osoitettu uittopaikkoja, mutta useissa venerannoissa niitä kyllä uitetaan. Pidetäänhän ne rannatkin siisteinä, ei anneta koirien ruikkia ja ulostaa ympäriinsä, eikä kaivaa mitään monttuja. Myös ne koirarannat tulee pitää siistinä, ihan kaikkien viihtyvyyttä ajatellen. Ja jos siellä uimarannalla oikeasti on kyltti, että ei koiria, niin noudatetaan sitä, etenkin jos rannalla on muuta väkeä. Muistan kun oltiin kaverin kanssa rannalla ja venelaiturille meni joku muu porukka koiriaan uittamaan. Kävimme itse nopeasti pulahtamassa ja sitten piti mennä eväitä syömään, niin nämä koirat olivat ehtineet ne hotkaista ja olipa meidän vilttikin merkattu... Itse pitäisin veneenlaskupaikoillakin koiran kiinni, ellei se sitten ihan oikeasti ole hallinnassa tai ainoastaan vedessä irti. Uimarannat ja veneenlaskupaikat kun ovat usein vierekkäin...

Koira ja muut ihmiset, sekä arka/aggressiivinen koira
Aran/aggressiivisen koiran kanssa voi käyttää keltaista nauhaa. En itse ole huomannut, että se olisi vielä kovin paljon käytössä tai että ihmiset sen merkitystä ymmärtäisivät, mutta ajan mittaa ehkä. Erityisesti pieniä koiria tullaan helposti luvatta silittämään ja tämän vuoksi sitä saa olla tarkkaavaisena hallitsemassa koiransa lisäksi ympäristöä. Maisaa en ole aikoihin vienyt ihmisten ilmoille, mutta viime kesänä kun vein, kulki se koppa päässä, juurikin siksi, jos se sattuu säikähtämää jotakin. Toisaalta, ei kovin moni uskaltanut silitellä koppa päässä kulkevaa koiraa... Aran/aggressiivisen koiran kanssa tuskin kannattaa ängetä koirapuistoon etenkään silloin kun siellä on muita. Kohteliaasti tulisi myös poistua silloin, kun sinne saapuu muita, sillä koirapuistossa aggressiiviset koirat on kielletty.

Oma järjenkäyttö on sallittua, jos tiedät että koirasi ei pidä lapsista, vanhuksista tmv. niin vaikka sukulaisia tulisikin kylään, ei sen koiran ole pakko siinä jaloissa hyöriä. Meillä Maisa eristetään omaan huoneeseen puuhastelemaan omiaan, kun kylään tulee lapsia. Vieraiden aikana myöskään innokasta Tuikkua ei voi ottaa sisälle, sillä melko harvoin meillä kyläilee niin koirarakkaita ihmisiä, jotka tahtovat +30kg kuolaa ja karvaa riehumaan syliinsä, saatika sitten että äiti tykkäisi siitä rötkäleestä sohvillamme... Ylipäänsä, jos tietää että koiraton ja ei niin koiraihminen ystävä/tuttu/sukulainen on tulossa kylään, niin minusta olisi ihan reilua laittaa se koira sivuun. Henkilö on kuitenkin suostunut jo tulemaan koiralliseen talouteen, jossa on karvaa ja todennäköisesti muutenkaan kaikki ei ole aivan niin tiptop, kuin koirattomassa taloudessa. Toki kukin saa olla talossaan miten tykkää, mutta eikö reiluna kaverina voisi vähän joustaa.

Lähtökohtaisesti koiria ei tietenkään tule viskoa eri huoneeseen, kun vieraita tulee ja totta kai ei koiraihmisiä voi tavata muuallakin. Satun vain tuntemaan niin monta allergista, koiria pelkäävää tai muuten nelijalkaisia välttelevää ihmistä, että en näe ongelmana koiran siirtämistä eri tilaan. Vaikka koirat eivät olisi se the yhteinen juttu, voi henkilö muuten olla vallan mukava, itse en ainakaan karsi kavereita pois koirattomuuden vuoksi... Joku vetäisi esiin myös kortin, että koira pitää osata kouluttaa sellaiseksi, että se voi olla paikalla vieraiden aikana. Totta kai, mutta harva koira syntyy valmiina. Liian hankalien tilanteiden ehkäisemiseksi koira saa olla tunnin pari omissa oloissaan. Ja allergiaan se koulutus ei liity mitenkään... Maailmaan kun mahtuu koiraongelmia ja ongelmakoiria ja keskeneräistä tai kriittisessä tilassa olevaa koiraa ei tule saattaa liian vaikeisiin tilanteisiin. Tietenkään nurkassa makaava koira ei varmaankaan haittaa ja tapauskohtaisesti meilläkin koirat ovat vieraiden kanssa samoissa tiloissa. Miten tätä tekstiä voisi vielä enemmän vääntää rautalangasta?

Lapsia ja koiria ei tule ikinä päästää valvomatta keskenään, se lienee selvä asia. 12-vuotias on koiran kanssa ihan yhtä lapsi, kuin 5v (odottaa vastaväitteitä). En tarkoita, että lapset olisivat jotenkin tyhmiä, mutta harvalla alakoulu ikäisellä voimat riittävät koiran kiinni pitämiseen tai koiranlukutaito on puutteellista. Lapsen tai ylipäänsä alaikäisen (minä paraskin puhuja) tehtävä ei ole vastata haastavista tilanteista koiran kanssa. Koiraihmisen tulisi myös ymmärtää, että alle 5-vuotias ei yksinkertaisesti ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin. Uteliaat ja reippaat lapset ryntäilevät vanhemmiltaan karkuun, saattavat ehtiä tarttumaan koiraa turkista, hännästä, korvista... Tässä kohtaa ei tule syyttää lasta, eikä niin vanhempiakaan, mikäli he lapselleen selvittävät, miksi näin ei saa tehdä ja hakevat lapsensa pois. Muistan itse olleeni hyvin reipas koirien suhteen jo pienenä, mutta minulle opetettiin että tulee kysyä lupa, saako koiraa rapsuttaa. Vaan kuinka moni kolme vuotias sitä malttaa kysyä... Nykyään tuntuu yhä useammin olevan koiria, jotka pelkäävät lapsia tai eivät niistä muuten pidä. Toivon, että jokainen pyrkisi siedättämään koiransa lapsiin, mutta samalla toivon, että vanhemmat opettaisivat lapsilleen, että koirien kimppuun ei tule suinpäin rynnätä. Vierasta koiraa ei tule rapsuttaa ilman omistajan lupaa. Ohjeistava sormi osoittaa siis vanhempia ja hihnan johtavaa osapuolta (kaksijalkaista).

Huomioikaa edellinen kappale siinä mielessä, että koirat ja lapset ovat yksilöitä. Oma koira perheessä on ihan eri omien lasten kanssa keskenään, yleensä oman perheen lapset ja koiran voi jättää samaan tilaan. Tarkoitin tekstissä lähinnä vieraampia lapsia tai hyvin pieniä. Ylipäänsä tulisi totta kai välttää hankalat tilanteet, joista lapsen on vaikea selviytyä koiran kanssa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Valtaosa meistä on varmasti "omistanut" koiran jo lapsena, tai ainakin lenkittänyt yksin, minä mukaan lukien.

Se, että koiran tulee olla hallinnassa, on hiukan suhteellinen käsite. Osa koirista pysyy vallan hienosti jalassa kiinni, vaikka olisivatkin vapaana, kun taas oma koirani sekoilee välillä hihnassakin, saaden hulvattomia hepuleita. Viimeksi talvella odottelin kaupan edessä Tuikun kanssa ja tyhmänä räpelsin kännykkää. En seurannut koiran eleitä kovin tarkasti ja niinpä se yllättäen hyppäsi täysin vierasta naista vasten, aivan yllättäen, vaikka ohitse oli mennyt muitakin ihmisiä. Samantien kiskaisin koiran takaisin, komensin sitä ja pyytelin moneen kertaan anteeksi. Kaikeksi onneksi kohdalle oli osunut oikein mukava koiraihminen, kertoi omistavansa itse myös isoja koiria, joten ei kuulemma haitannut. Hyvä niin, mutta minua haittasi ja vastenhyppiminen onkin nyt opetettu täysin pois. Mitä jos Tuikku hyppäisikin lasta tai vanhusta vasten? Jos se huoleton ja iloinen loikkasu pelästyttäisi jonkun koirapelkoisen perinpohjin tai jos joku vaikka kaatuisi ja loukkaisi itsensä? Tämä vain esimerkkinä, mutta kun ajattelee, että sidottunakin oleva koira voi hyppiä vasten, näykkiä tmv. Vastaavia tilanteita ei onneksi ole enää käynyt, koiran eleitä on vain seurattava, ehdottomasti. Vahinkoja totta kai sattuu, mutta ne on pyrittävä ehkäisemään.

Reagointi ja palautteen antaminen
Mitä sitten, kun joku ryntää rapsuttamaan pentuasi? Tai vieras lapsi kiskoo koiraasi hännästä? Naapurin pojat viskovat koiraasi kivillä ja joku muka viisas opiskelija pärrää mopolla sata kertaa saman lenkin aikana pelokkaan koirasi ohitse? Ja sata muuta ongelmaa, joku sanoo pahasti, arvostelee toimintaasi tai antaa asiatonta palautetta.

Pyri välttämään ikäviä tilanteita, estä koiraa joutumasta niihin. Pää punaisena raivoamisen sijaan voisit esittää palautteen rakentavasti ja asiallisesti. Kerro että pennun koulutus on kesken ja et halua että sitä sännätään rapsuttelemaan. Mikäli koirassa toisinaan killuu lapsia, käske heidät pois. Jos lapsi on pieni, selitä asia vanhemmille ja kerro, että jonkun toisen koira (tai omasikin) voi pelästyessään purra. Ylipäänsä tilanne kannattaa ratkaista rauhallisesti puhumalla ja perustelemalla, miksi niin ei saisi toimia. Miten koiranlukutaidoton ja koiraton ventovieras ihminen muuten voisi asian ymmärtää? Asiaton palaute kannattaa ehkä päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus toki palaute kannattaa kuunnella, kenties siellä piilee ihan asiankin poikanen.

20 heinäkuuta 2014

Kuolaava mustikkatutka



Tulipa todettua, että kaivuu-urakoitsijan lisäksi omistan mustikkatutkan. Tai pikemminkin "mikä vain syötävä marja" tutkan. Tuikku osoitti jo pienenä kiinnostuksensa vadelmapensaisiin ja onkin tässä vuosien varrella laajentanut makukokemuksiaan variksenmarjoihin ja puolukoihin. Metsälenkistä ei meinannut tulla mitään, kun Tuikku bongasi mustikkamättään. Tämähän on siinä mielessä kiva juttu, että ei ole itselläkään ongelmaa etsiä mustikkaa. Hankaluuksia tulee siinä kohtaa, että yrität jakaa mättään koiran kanssa, joka epätoivoisesti kuolaamalla "varaa" koko läänin mustikat. Ei siinä auta muu kuin antaa koiran syödä haluamansa ja katsella mässäiltyä varvikkoa ämpäri tyhjänä...