13 syyskuuta 2019

Savu vaelluksella - Pirkan taival



Aiemmat retket näillä seuduilla

Helteinen telttaretki Seitsemisiin 8/19
Retkikuulumiset 7/19
Telttaretkellä Riuttaskorvella 6/19
Puikkonokat Harjupolulla 8/18
Helvetinjärvi ja Seitseminen 6/17
Kevätretkellä - Riuttaskorpi 5/17

EDIT// 18.02.2020 Kursivoitujen lauseiden sisältöä tarkennettu väärinkäsitysten välttämiseksi.

Se suunnittelemani Pirkan taival vaellus toteutui! Mies ilmoitti yllättäen pitävänsä viikon vanhempainvapaata ja voisin poistua sillä välin muutamaksi päiväksi metsään. Tämä sopi paremmin kuin hyvin! Niinpä syyskuun ensimmäisenä maanantai aamuna saimme kyydin huoltsikalle, josta jatkoimme matkaa toveri Hannan kyydillä. Savu lähti mielellään mukaan havaitessaan rinkan ja muut reissuvermeet. Huoltoaseman pihassa Savu alkoi hepuloida tajutessaan, että pikkuihminen jäi auton kyytiin ja lähti takaisin kotiin. Taisi siis koiruuskin olla pienen loman ja oman rauhan tarpeessa.

Kruisailimme Helvetinjärven kansallispuiston laitamille ja lähdimme kävelemään Pirkan taipaleen opaskylttejä seuraten. Opaskyltit olisivat tosin vieneet Kalliojärven laavulle ja koko reitti olisi kulkenut tietä pitkin Kurun keskustaan. Pirkan taival onkin aika repaleinen reitistö, mutta onneksi vaihtoehtoina on myös metsämaastoa. Niinpä parin tunnin päiväkävelyn jälkeen saavuimme Karhukosken laavulle. Leiriydyimme hyvissä ajoin lyhyen kävelyn jälkeen, sillä illaksi oli luvattu sadetta. Viime kertainen saderetki oli vielä aika tuoreeltaan mielessä, joten ei ollut mitään mielenkiintoa kastella varusteita heti ensimmäisenä päivänä.

Savu oli kovasti mielissään koirakavereista ja ihastui erityisesti whippet Supiin. Myös Auri oli Savusta hyvä ystävä, sillä onhan sekarotuinen alkukantaisuus hyvästä. Koirat ovat kyllä toisiaan nähneet, mutta aikalailla kerran vuodessa tahdilla, joten aivan tuttuja ei oltu. Sekin oli yksi syy (sekä tietysti yleinen mukavuus ja yksityisyys), miksi kannoimme omia telttoja mukana. Neljä koiraa samassa teltassa olisi ollut paitsi ahdasta ja epämukavaa, se olisi myös taannut koirille melko kevyet unet.

Karhukosken laavu oli oikein kiva, joskin maa-ampiaisten pesä aivan laavun vieressä oli vähän harmillinen yllätys. Kuura parka siihen osui ensimmäisenä, mutta ärhäkät ampiaiset hyökkäsivät kyllä kauempaakin ja itsekin sain piston käteeni. Ensikohtaamisen jälkeen opittiin sitten kaikki kulkemaan eri puolelta laavua.

Ensimmäisenä iltana kävimme lähimetsässä sienestämässä ja marjastamassa. Savu pysyi tiukasti lähelläni minua silmällä pitäen vaikka hetkittäin rallittikin muiden kanssa. Kaipa koiruus oli oudokseltaan päivän metsäkävelystä niin väsynyt, ettei juuri kaivannut riehumista. Vetäydyimme telttoihin melko aikaisin ja Savu alkoikin samantien nukkumaan.



Seuraavana aamuna tehtiin aamutoimet hissuksiin mutta kuitenkin tehden. Ysin pintaan pääsimme jatkamaan matkaa ja edessä olikin reipas 17km rämpimissavotta. Savu lähti riemuissaan kaveriporukan mukaan tallaamaan alkumatkasta leveää uraa. Hirven jälkiä (ja myös hirvikärpäsiä) oli runsaasti. Välillä hajut kiehtoivat Savua vähän liikaa, jolloin se kulki tietysti hihnassa. Edelleen sille pahin haaste ovat linnut, mutta yhtä myöhästymistäni lukuun ottamatta Savu kykeni niistä hyvin luopumaan. Itsehillintä on siis harjoittelun myötä kehittynyt.

Melko varmat karhun ulosteetkin löysimme ja sen jälkeen tuoreet hirven jätökset. Koirilla oli selkeästi tutka päällä ja etenkin Auri true karhukoira olisi kovasti halunnut poiketa reitiltä. Savu toki myös. Hirvikärpäsiä oli niin tuhottomasti, että koiratkin näyttivät olevan loisia täynnä. Tuli nypittyä kiusankappaleita aika paljon.

Pidimme Pyydysjärven laavulla nopeahkon lounastauon. Savu laittoi heti maaten ja oli ilmeisen valmis leiriytymään. Sammaloitunut ja heinittynyt, märkä reittimme olikin toki yllättävän raskasta kävellä. Eikä Savu innokkaana ollut itseään kummemmin säästellyt. Matka kuitenkin jatkui ja sitä mieltä etenkin Auri oli. Pitää nyt taukoa heti kun on vasta vauhtiin päästy.

Reitti jatkui edelleen aika märkänä ja heinittyneenä, minkä johdosta kengät ja lahkeetkin kastuivat läpi. Iloksemme pieni pätkä oli vaihteluksi kuusimetsää, mutta mielestäni huomattava osa  tähän mennessä kulkemastamme reitistä oli hakkuuaukeita. Kytkimme koirat ajoissa lähestyessämme rekkaliikenteeltään vilkasta 65 tietä ja ylitimme tien suunnilleen iltapäivän puolella. Ylityksen jälkeen pidettiin muutaman minuutin juoma ja välipala tauko. Tämä taukoajankohta kelpasi jo koirillekin. Ne toki eivät tienneet, että kävelystä olisi vielä yli puolet jäljellä.



Kävelimme osan matkasta merkityn reitin ulkopuolella. Varsinainen reitti olisi mennyt heinittyneellä hakkuuaukealla, mutta me kävelimme aukean viereistä tietä. Matkallisesti vaihtoehtoreitillämme ei siis ollut merkitystä. Kartan polkuja seuratessa kävelimme kyllä vahingossa hieman hölmösti yhden pihan läpi. Metsäpolkua pitkin tölväisimme ilmeisesti jonkun takapihalle, josta sitten vikkelään kävelimme varsinaiselle tielle. Ketään ei näkynyt missään, mutta taatusti meitä on jostakin verhon takaa ihmetelty.

Loppusuora alkoi häämöttää, kun ensimmäisen Riuttaskorven kyltit tulivat vastaan. Pitkäkosken telttailualue oli tulisijoineen aika rähjäinen ja teltta olisi pitänyt pystyttää täyteen heinikkoon. Niinpä päätimme jatkaa vielä vähän matkaa Kuttulammille. Savukin alkoi jo laahustaa hitaammin ja omia jalkojani särki melkoisesti. Kuttulammin keittokatoksen tullessa näkyviin oli voittajafiilis, sillä kunnon kesken loppumisesta huolimatta selvisimme perille!

Pumppasimme kaivosta koirillekin juomavettä ja se maistui kaikille oikein hyvin. Kävellessä Savukaan ei oikein malta hörppästä ojista muuta kuin pakolliset. Pienen jaloittelun ja juomisen jälkeen koirat makasivatkin yhtenä rykelmänä. Ilmeisen väsyneitä siis kaikki.




Illasta kävimme vielä Riuttaskorven metsäautotiellä pienellä palauttelu kävelyllä. Iloksemme löysimme myös aimo annoksen sieniä. Savu ilotteli keppien ja risujen kanssa, sekä säntäili etenkin Supin kanssa. Jälleen keittokatokselle päästyämme koirat suunnilleen romahtivat, eikä kummoisia koheltamisia enää nähty.

Seuraavana aamuna matka jatkui pienessä tihkusateessa - joka Savua kovasti harmitti - kohti Rysäslammin taukopaikkaa. Alkumatka oli mäkistä ja kivikkoista, sateen vuoksi juurakkokin oli aika liukasta. Jotain hyvää kuitenkin, niin hirvikärpäsiä oli huomattavasti vähemmän! Rysäslammin laavu tuli suhteellisen nopeasti näkyviin (no muutamien tuntien kuluttua). Edellispäivään verraten käveleminen ei jalan rakosta huolimatta tehnyt enää kovin kipeää ja ihan vetreiltä koiratkin vaikuttivat. Oikeastaan Savun ruuassa taisi olla jotain piristettä, sillä koira kulki koko ajan ärsyttävä tutkijavirne naamallaan. Tällöin Savusta näkee jo päälle päin, että se oikein haeskelee jotakin, minkä perässä hiukan voisi säntäillä. Niinpä hihna kutsui seikkailijaa.




Lounastauon jälkeen kävelimme yhtä kyytiä Seitsemisen kansallispuistoon Liesijärven telttailualueelle. Matkalla saimme vettäkin ihan reilun sadekuuron, joka onneksi taukosi nopeasti pieneksi tihkuksi. Saderiskin vuoksi pystytimme teltat heti perille päästyämme. Ennusteista huolimatta ei satanut vettä tai ukkostanut, vaan taivas selkiintyi ja saimme illan katsella aurinkoa. Savu läträili tapansa mukaan vesikirppujen perässä, mutta heti kytkettynä asettui maate. Oikeastaan Savun koko perusilme alkoi olla vähän väsynyt ja rähjäinen. Oudokseltaan olimme kuitenkin ulkoilleet ja kävelleet varsin pitkäkestoisesti.

Ilta kului kaikilta osin hengaillen ja kuvaillen. Kävimme pienellä kävelyllä läheisellä sillalla. Viereisellää laavulla oli yksi koira omistajansa kanssa ja onnistuimme ohittamaan heidät ilman haukkukonserttia. Palatessamme teltoille, koira oli omistajansa kanssa hakemassa viereisestä liiteristä puita. Pääsimme ohi, jonka jälkeen omistaja tervehti meitä takaapäin ja alkoi jutella. En ollut mitenkään varautunut sellaiseen ja yksikään koiristamme ei ollut edes huomannut vieraita tyyppejä. Niinpä koirat tervehtivät vierasta lähinnä räksyn ja rähinän sävyillä. Johonkin väliin yritin itsekin tervehtiä takaisin, vaikka olin yhtä yllättynyt kuin Savukin. Onneksi koirat kuitenkin hiljenivät ja saimme jatkaa matkaa rauhassa, eikä yllättävästä tapaamisesta huolimatta illalla puhistu tai vahdittu tavallista enempää.



Seuraavana ja viimeisenä aamuna herätys oli jo auringonnousun aikaan. Autokyytimme aikataulutusten vuoksi meitä odotti aikainen lähtö. Savu olisi vielä mielellään käpertynyt makuupussini päälle nukkumaan ja teltasta noustessa se näytti hetken että nukahtaa pystyyn. Unisuudesta huolimatta tiimimme piristyi kyllä ja lähdimme jo ajoissa kävelemään kohti Soljosten aluetta.

Savu oli jo edeltävänä päivänä katsellut kaikkia risteyksiä siihen malliin, että eikö missään olisi tuttua autoa. Emme ole aiemmin tehneet näin pitkää reissua ajan tai matkankaan suhteen. Niinpä homma oli Savullekin uutta ja väsyttävää. Selvästi siitä myös huomasi, että kotiin olisi jo ihan kiva palata. Jaoin fiiliksen täysin, kolme yötä poissa kotoa tuli tarpeeseen ja oli myös tarpeeksi.



Aamun muutaman kilometrin kävely taittui nopeasti ja askelkin tuntui kevyeltä. Parkkialueella odoteltiin sitten kyytiä ja kyllähän Savu riemastui kun mummolan auto kurvasi näkyviin. Oikeastaan ihan joka koiralla oli kova kiire autoon, vähän kuin "jes viimein pois täältä". Käveltyä matkaa kertyi kokonaisuudessaan n. 50km mikä on ihan kelpo määrä surkealla kunnolla.

Reissu oli kyllä kaikella tapaa onnistunut, lataava ja Savullekin mitä mukavinta vaihtelua arkeen. Kyllä kelpaa retkeillä kaltaisensa koiran kanssa ja käpertyä iltaisin telttaan nukkumaan. Savu ei suostu nukkumaan pussissa, mutta aivan kiinni selässäni tai jaloissani kyllä. Kätevä koira siis pyydellä siirtymään, mistä minua sitten milloinkin paleltaa.

Nyt tällaisen laatuaika retken jälkeen kelpaa taas lähteä tyypillisellä kokoonpanollamme reissuihin. Syksylle on suunniteltu yhden tai kahden yön reissua ainakin Pyhä-Häkkiin, sekä road trippiä eteläisemmän Suomen kansallispuistoihin. Ketä sitten missäkin tavataan, on vielä auki, mutta parhaat reissut syntyvätkin spontaanisti.

Rentouttavaa retkisyksyä juuri sinulle!

4 kommenttia:

  1. Matkakertomuksessasi lukee että suurin osa talousmetsistä oli hakkuuaukeita joka ei kyllä pidä paikkaansa. Onhan siellä matkanvarrella hakkuuaukeitakin mut loppujenlopuksi hyvin vähä ja niissäkin useimmiten vireät uudet taimet tai nuori metsä kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Matka jonka olin huomiooni mennessäni taivaltanut, oli suurimmalti osin hakkuuaukeata. Varmastikaan koko Pirkan taival reitistön osalta näin ei ole. Vaikka hakatun metsän pohjalla kasvaisikin parin vuoden vanha nuori metsä, näyttää se edelleen tavan tallaajan silmään enemmän hakkuuaukealta, kuin metsältä. Mielestäni tämä on retkikokemusta kuvatessani mainitsemisen arvoinen huomio, sillä ainakin itseni hakkuuaukeiden (ehkä sitten väärä termi) määrä yllätti. :)

      Poista
  2. No ainakin mitä välejä oon itse viimmeaikoina kulkenu niin niillä aikavähän hakkuuaukeita. Ehkä sit kummassakin päässä lähempänä kansallispuistoja on sit enemmän kuvailemiasi hakkuuaukeita. eli lähinnä valtion mailla kun en oo siellä niin kulkenu viimmeaikoina. Keskemmällä ihan luonnollinen määrä ja jossa paljon yksityisten maitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo reitistö kokonaisuudessaan on kyllä kivan monipuolinen, nyt pari muutakin pätkää kulkeneena. Osuttiin tuolloin vain kävelemään juuri sellaista pätkää, jossa kaadettua metsää oli paljon.

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)