04 huhtikuuta 2017

Louna on liero


Louna on taas yksi elämäni eriskummallisimmista koiristani. Perusolemukseltaanhan tuo on hauska ja sympaattinen, helppo ja mukiinmenevä koira. Vaan on sillä omia mielenkiintoisia piirteitään, erikoisia päähänpihtoja ja luovia ideoita. Lounalla on pitkä pinna ja hyvä motivaatio tehdä itselleen mieluisia asioita. Hölmöstä olemuksestaan ja häsellyksestään huolimatta se on ihan mielettömän nokkela ja fiksu. Koulutettavana se on minulle jälleen uusi opettaja, sillä kaiken häsläämisen seasta on hankala merkata se toivottu käytös. Olen siis liian hidas ja Louna ei toisaalta ole maailman keskittyvintä sorttia.

Koska Louna oli meille tullessaan kovin arka ja helposti lukkoon menevä, olen rohkaissut sitä kaikkeen ja välttänyt voimakasta puuttumista sen tekemisiin. Toisin sanoen, olen ennakoinut kovasti, jotta koira ei "mokaisi". Pitkäähän Louna olikin ihan nysvä ja sellainen hiippailija ja innostuessaankin mielinkielin. Nyt siltä on alkanut löytymään omaa päätä ja röyhkeyttä. En tiedä, onko vain iän tuomaa vai onko se vain muutoin viimein rohkaistunut, mutta se on suorastaan ruman röyhkeä ja epäkohtelias.

Louna ryntäilee ja säntäilee ja ei kovinkaan kunnioita toisten koirien tiloja. Riitaa se ei haasta eikä kyykytä muita. Kaikki vain eivät arvosta että kuolaposki on koko ajan ihan iholla. Louna myös kulkee ihan missä ja miten haluaa ja tulee minne tykkää. Autossa siirtyilyä tapahtuu erittäin usein ja autoilua onkin nyt erikseen harjoiteltu. Henkisen esteen muovikalterit pitävät kaikki muut koirat takana, mutta eivät Lounaa. Louna änkeää väkisin pienestä kolosta takapenkille. Aivan se ja sama, ärähtääkö sille toinen koira, minä vai repsikka, niin Louna vain tulee. Louna menee tosin käskemällä sitten takaisin, mutta tulee jo muutaman minuutin sisään uudelleen. Sen lisäksi että takana on koiraverkko, Louna on pitkille matkoille kytkettävä myös remmistä, jolloin se alkaa nukkumaan, eikä seilaa.

No, auto on helpohko ratkaista ja harjoittelua vain. Tarha onkin toinen juttu. Louna tulee yli, ihan kaikessa rauhassa. Louna tulee myös läpi. Verkko on kaksinkertainen, mutta toisen verkon Louna repi nurin ja koska toisen verkon silmäsuurus suurenee ylöspäin mentäessä, Louna kiipeä ylimmälle silmäkkeelle. Reikä ei sielläkään ole suuri, mutta sen kokoinen kuitenkin, että kolmessa vartissa Louna saa itsensä siitä taiteiltua ulos. Savu vain istuu ja katsoo vierestä. Monen koiran mielestä operaatio olisi varmasti epämukava, sillä Louna tosiaan videolla kiikkui ylimmässä reiässä, valuen sieltä kaikessa rauhassa alas, ilman mitään kiirettä. Eikä se sieltä päästyään edes säntää minnekään vaan sipsuttelee rappusille istumaan. Tämän jälkeen Louna ei sitten valvomatta olekaan tarhaillut, edes pieniä aikoja.

Ketjussa Louna on mieluummin, jos joskus harvoin se on pihalle kytketty. Vaan viimeksi vartin ulkona odottelun aikana Louna oli syönyt pantansa. Savulta se on syönyt pannan jo aiemmin. Hyvä puoli, Louna ei mene minnekään, vaan istuskelee tyytyväisenä ketjunsa vieressä. Ketjussa olemista on harjoiteltu lähinnä siksi, että retkillä koirat on tarkoitus kytkeä siihen. Valvottunahan Louna on ketjussakin ihan iisisti ja tyytyväisenä, mutta yksin se sitten puuhastelee.

Irti ollessaan Louna vain istuu tai makaa portailla ja katselee. Samoin se tekee, kun sen kanssa ollaan ulkona, jos se ei jaksa leikkiä. Sellainen Louna on ollut pienestä asti. Vähän sitä mieltä kai, että "ei tartte kytkeä ku pysyn muutenki". Pienempänä Louna tuli myös autossa olevasta häkistä ulos. Se sai kaksi salpaa kaikessa rauhassa nostettua pois ja sai luukun auki. Jaksaa nähdä hirvittävästi vaivaa sen eteen, että voisi olla irti, vaikka mitään juoksentelun tarvetta ei sitten kuitenkaan ole.

Koiria on erilaisia, mutta en ole aivan ymmärtänyt Lounan motiivia. Aiemmat koirani jos olisivat tuolla tavoin kepuloineet itsensä irti, ne karkasivat. Louna haluaa vain istua ovella katselemassa. Se on tuollainen hyväntuulinen elohiiri. Tikit siltä poistettiin eilen ja haava parani hyvin. Kuten ultrassakin, myös tikkien poistossa Lounaa piti kiinni kaksi ihmistä, kun kolmas otti tikkejä pois. Siitä huolimatta hommassa meni odotettua kauemmin. Ostin mukaan haavasuihkeen, sillä Lounallahan eivät pysyneet myöskään kauluri ja jesarilla patentoitu suojapukukaan.

Kaiken kaikkiaan Louna on oikein hauska nuorikko. Se on rentoutunut ja reipastunut ja tykkään seurailla sen touhuja. Se on omissa puuhissaan kovin tarkka ja varmasti jatkossa myös harrastuksissa, kunhan päästään vauhtiin. Louna alkaakin nyt saikkunsa jälkeen käydä taas säännöllisesti treenaamassa ja lenkeillä. Nuorella neidillä riittää vielä paljon harjoiteltavaa ja uutta ihmeteltävää. Sen uudesta asenteesta pidän, se on avoin ja huumorintajuinen. Ei enää ujo ja lamaantunut arkajalka. Vaan iloinen ja utelias koira. Perusluonteeltaan häseltäjä on kuitenkin mukavan rauhallinen, jos ympärillä ei tapahdu mitään ihmeempiä.

Ajatella, että Louna on ollut minulla nyt puoli vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon, todella paljon. Louna on ihan eri koira, kuin tänne tullessaan. Se on mielenkiintoinen ja ihana persoona. Koulutus etenee hyvää tahtia ja perusarki on kahden junnun kanssa oikein mukavaa ja puuhakasta. Elämä on nyt just sitä, mitä haluan ja tarvitsen ♥


02 huhtikuuta 2017

Retkeilyn ABC: Pentukoiran kanssa retkelle



Bongailin muutamia keskusteluja pentukoirien kanssa retkeilystä, olen saanut aiheesta kysymyksiä ja loppujen lopuksi päätin tehdä aiheesta kokonaisen oman postauksensa. Savu on tehnyt joitakin päiväretkiä erilaisiin maastoihin ja se on aina liikkunut mukanani erilaisissa metsissä. Jo pikkuisena Savu tulla viipotti matkassani kymmenisenkin kilometriä. Ja ei, se ei ole liikaa, jos se on pennulle arkipäiväistä ja se on tottunut liikkuvaiseen arkeen. Matka sinänsä pysyy sopivana, kun pentu saa edetä omaan tahtiin ja reikäpäisempää pentua päästetään etenemään maltillisemmin.

Lounan tullessa meille, ei sillä ollut mitään käsitystä itsensä säästämisestä. Puolivuotiaana se mennä rämisteli miljoonaa ensimmäisen vartin ja huonokuntoisena lyllerönä väsähti sen jälkeen. Eikä matkaa ollut, kuin kuutisen kilometriä jälkellä. Laiska nakki, sanon minä, sillä reilusti nuorempi Savu jaksoi oikein hienosti. Ei Lounalla kovin kauan mennyt tajuta, että ei kannata kaikkia paukkuja käyttää heti. Ja toki nuorikon kuntokin alkoi kasvaa, kun se meidän tahdissamme liikuskeli. Motoriikassa oli myös hakemista ja nuorta kohnottajaa piti vähän rauhoitella vauhtinsa kanssa.

Se omien koirien puuhista, mennäänpä suoraan asiaan. Käsittelen tekstissäni nyt pääasiallisesti alle vuoden ikäisiä koiria. Ja vaikka puhun koirista yleisesti, niin tarkoitan luonnostaan kohtalaisen terverakenteista koiraa, jonka voi ottaa maastoon mukaan ilman että se hukkuu astuessaan vesilätäkköön tai hajoaa kiivetessään kiven päälle.

Loputtomalla innollaan nuorempi koira jaksaa varmasti kaikkea. Mutta todellisuudessa maksimaalisesti sen verran, mitä arjessa (aikuinen kestää vähän kovemman rasituksen). Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa koira kuin koira tulisi pitää kiinni. Aihe tuntuu olevan kuumotteleva ja käytännöt ja suhtautuminen asiaan vaihtelevat kovasti. Nuorten koirien kanssa hihna on tosin siitäkin hyvä, että koirien on pakko säästää itseään. Jos edessä on raskas maasto ja useamman kilometrin rämpiminen ennen taukoa, ei eestaas viipottava ja kaikkea häiriköivä nuorikko jaksa. 

Itse en arjessa juurikaan vie koiriani hihnassa, muuta kuin siirtymissä autoon ja autosta pois etc. Huomioi tässä kohtaa, että me emme lenkkeile luonnonsuojelualueilla. Koska hihna on arkisin aika harvinaisuus, tulee ennen retkeä harjoitella, ainakin muistin virkistykseksi. Muutaman vuoden takainen retki pitkospuilla oli rinkat selässä varsin tuskastuttava, kun koirat sahasivat eestaas, pomppivat innoissaan ja riekkuivat. Takana tuleminen oli kovin vaikeaa, kun koirat olivat tottuneet menemään edellä. Itselläni on Manmatin retkivyö, johon saan koirat kiinni ja pieni vetokaan ei silloin haittaa. Hankalissa paikoissa koirat tulevat takana. Retkiremmeinä meillä Rokstrapsin joustohihnat, joka säästää mukavasti myös koiria. Olen myös erikseen opettanut pennut kulkemaan takanani, mikä helpottaa kapeilla poluilla liikuskelua. Pääasiassa pidän koirilla leveitä pantoja retkellä.

Jonkintasoinen hihnakäytös kannattaa saada haltuun ennen retkeä. Jos edes harkitsee pitävänsä koiraa yhtään millään pätkällä retkellä irti (erittäin vaikeissa nousuissa/laskuissa joskus tarpeen), tulisi myös luoksetulon toimia. Toivottavaa olisi, että koira myös pysyisi polulla tai aivan lähettyvillä. Riippuen toki, missä ollaan menossa. Jokien ylitykset ovat myös oma keissinsä, pienempi pentu kannattaa ehkä kantaa tai ainakin pitää kiinni. Vähän retkipaikasta riippuen, vastaantulijoita voi tulla enemmän tai vähemmän, siispä jonkinsortin ohituskäytös olisi hyvä. Kanssaretkeilijät saattavat häiriintyä, jos koko metsä raikaa äänekkään kohtaamisen vuoksi.

Se siitä kulkemispaasaamisesta. Jos joku nyt vielä ei ole hoksannut niin ei, alta vuosikkaan pentukoiran tehtävä ei ole kantaa tai vetää retkellä oikeastaan mitään. Ainakaan pääsääntöisesti. Tuolloin kaikki kantamukset ja tavaroiden roudaamiset hoitaa vielä omistaja. Moni suurikokoinen koira kehittyykin hitaasti, joten reppujen kantoa kannattaa odottaa pari vuotiaaseenkin asti. Kovin koirakohtaista toki ja omistajan vastuulla.

Taukokäytös on aivan erityisen olennainen asia ja siihen olen nykyisten koirieni kanssa kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin, kun pistetään leiri pystyyn tai tullaan laavulle, kullakin koiralla on oma paikka ja siinä ollaan. Ei niin, että mennä myllerretään ja huutaa kiljutaan ympäri ämpäri. Kun ollaan kytkettynä, niin silloin pitää kyetä rauhoittumaan ja levätä. Opettelua voi tehostaa antamalla tauolla koirille vaikkapa rustot. Näin niillä on pientä rauhoittavaa puuhasteltavaa. Taukokäytöstä tulee harjoitella toki arjessakin. Rauhalliset koirat ovat mieluisampaa retkiseuraa, jos taukopaikoilla on muitakin. Parhaimmillaan lounasaikaan samalla nuotiolla on ollut iso retkiryhmä, pari lapsiperhettä ja muita koiria. Tällöin oli parempi ajatus kytkeä koirat kauemmas kiinni ja jättää syömään omia ruokiaan.

Kun sitten kaivetaan ne eväät esille ja on aika alkaa ruokailla, kannattaa huomioida koirat ja sopia käytännöstä etukäteen. Joko ne kaikki ovat kytkettynä ja poissa ulottuvilta. Tai vaihtoehtoisesti ne ovat sulassa sovussa ruokia kyttäämässä. Yleensä meillä on toteutunut ensimmäinen paremmin. Yksi saattaa olla irti ja hengata ruuanlaitossa mukana. Mutta koska pidemmillä retkillä koiria on ollut mukana kolmesta kuuteen ja ne ovat eri laumoista, niin juu, ehei. Ihan jo turvallisuusriski ja jos nuoria vilkastuttaa ja vanhempia nälättää ja jotain stressaa muuten vain, niin ruuanlaitto käy melko tuskastuttavaksi.

Kuten kaikessa muussakin retkelläkin pennulle ja koiralle ylipäänsä, on miltei tärkeintä erottaa tekeminen ja tauot. Toiset tuntuvat oppivan luonnostaan tällaiset asiat. Toiset eivät hahmota sitten millään. Toisten sisäinen elohiiri liikkuu koko ajan, vaikka koira näennäisesti makaisikin. Kannattaa siis kiinnittää huomiota moniin pikkuseikkoihinkin ja harjoitella tehokkaasti. Taukokäytöstä voi edesauttaa oma taukomatto, johon koira on oppinut. Näin maastossakin lepääminen on selkeämpää.

Savu on retkeillyt ja seikkaillut jo jonkin verran. Louna on ollut vasta muutamalla retkellä. Taukokäytöksessä eritoten Lounalla on vielä harjoiteltavaa ja kummankin kanssa ollaan tulisijoilla tarkkoja. Yksi minivaellus on kummallakin takana, sujui moitteetta ja hienosti malttoivat yön nukkua. Lounalta hajosi reissussa panta, joten jatkossa yksi varakapistus matkaan. Pääsiäisen aikaan olisi tiedossa seuraavia retkiä ja kesällä lapin reissu. Jos luustokuvat antavat myöden, ensi talveksi kumpikin junnu saavat omat reput.

Retket pentujen kanssa sujuvat pääsääntöisesti mukavasti, sopivasti taukoja ja ennakkoon harjoittelua. Joustavat hihnat ja vyön olen kahden koiran kanssa kokenut käytännöllisiksi. Rustot ja muut luut ovat olleet tauon aikana oivaa pureskeltavaa. Vahingosta viisastuneena myös takana kulkeminen on kätevä tapa ja hihnanpurijoille ketju tai vaijeri matkaan. Pennun iästä ja motoriikasta riippuen kannattaa retkikohde valikoida tarkoin ja ottaa myös keli huomioon. Räntäsade ja kylmä viima on pienelle pennulle kurja keli. Hyvin pientä pentua voi joutua myös kantamaan, jos väsähtääkin kesken ja yöpymispaikalle on vielä matkaa.

Kuten aikuisenkin koiran kanssa, samanlailla tulee huomioida pennun tarpeet. Eniten retkeily on poikennut ehkä siinä, että pennut häsläävät, eikä retkirutiini ole niille vielä niin selkeä. Kun on vanhempia koiria mukana, ottavat nuoremmat kivasti mallia. Myös väsy tulee sählätessä nopeammin ja näin ollen taukoja on hyvä pitää hieman tavallista useammin. Uskon kunkin omistajan tuntevan pentunsa ja osaavan jollain tasolla arvioida retken suunnittelun tarpeen. Helpossa maastossa pitkäkin matka sujuu, raskaassa maastossa voi joutua pitämään enemmän taukoa tai lyhentämään matkaa. Tekeminen opettaa ja jokaisella retkellä olen itse oppinut uutta. Rohkeasti vain maastoon!

Onko muilla erityishuomioita pennun kanssa retkeillessä? Millaisilla retkillä olette itse käyneet pentujen kanssa?

01 huhtikuuta 2017

Ulkotreenit korkattu!


Niin se on sitten maaliskuu taputeltu pakettiin. Ripeätoiminen kuukausi olikin ja huhtikuusta tulossa vielä vauhdikkaampi ja koiramaisempi.

Louna pääsi eilen ihan spessulenkille kahden kanssani. Lähdettiin kävelemään pellolle ja panostettiin hihnakävelyyn sen lyhyen matkan ajan. Kuten aiempienkin koirien kanssa, käännyin ympyrälle. jos Louna ehti vetää hihnan kireäksi. Palkkasin koko ajan löysästä hihnasta. Alku olikin yhtä pyörimistä, mutta lopputulema oli sitten se, että hienosti palkkaantunut Louna käveli kutakuinkin poikittain edessäni. Hihnakäytöksessä on paljon Vilkkumaisia piirteitä. Rekisteröi kaiken ympäriltään ja reagoi hyppimällä ja tempomalla. Mitään määrättyä suuntaa ei aina edes ole, riippuu ihan missä lehdet rapisevat tai linnut lentävät.

Louna on onneksi nopea oppimaan ja tykkää työskennellä ihmisen kanssa. Edelleenkään se ei ole hihnassa rauhallinen kuten toivoisin, vaan nyt se pompottaa paikallaan remmi löysänä. No, edistystä sekin. Parin sadan metrin hihnaharjoittelu alkulenkistä väsytti penskan päätä ihan huolella. Pellon jälkeisellä metsätiellä päästinkin Lounan vapaaksi ja lähdimme metsäpoluille.

Lisääntyvästi on alkanut neiti porhaltaa hajujen perässä, vaan eipä se toistaiseksi minnekään ole mennyt. Nenä käy herkeämättä ja ympäristöä tarkkaillaan. Kaikkea muuta ympäristöä, kuin minua. Harjoittelinkin Lounan kanssa sitten lähellä pysymistä. Vislasin kerran ja kun koira ei tullut, lähdin juoksemaan tietä pitkin pois. Yllätyin hieman, että Louna ei huomannut. Kun se huomasi minun häipyneen, olin juossut jo melko pitkälle, yli sadan metrin päähän. Nuorikko lähti kiljuen perään ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ei päästänyt minua tämän jälkeen näkyvistä, mutta kuulolla olo treeniä tehtiin edelleen.

Kaiken kaikkiaan mukava ja rentouttava lenkki. Takaisin tullessa otettiin vielä hihnakävelyä ja kivasti pääsi palkkaamaan. Kyllä tuosta vielä hieno haukku tulee. Maanantaina Lounalta otetaan tikit pois ja se pääsee jälleen rallittamaan kavereiden kanssa, kohottamaan kuntoaan ja treenaamaan normaalisti.

Savun kanssa kävästiin illalla kentällä, viimein pääsee ulos treenaamaan! Treenisuunnitelmani oli vähän hajanainen, mutta kiva setti saatiin pakettiin. Savu on viimeksi treenannut kentällä, ööh, lokakuussa?

Seuraamiseen teimme edelleen asennetta, nyt toiset sellaiset treenit. Videolta näkyy miten koira leviää käsiin ja irtoaa, mutta tarkoitus onkin päästä nyt sunnuntaikävelystä eroon ja hakea vähän boostia. Pienen asennetreenin jälkeen panostetaan taas tarkkuuteen ja sijaintiin.

Merkin kiertoon tein hieman samantyylistä treeniä. Merkkiä ei olla ennen ulkona tehty, joten lyhensin matkaa aluksi ihan reilusti. Palkkasin ensin namilla, jotta Savu pääsi jutun juonesta kiinni. Tämän jälkeen juoksinkin lelun kanssa karkuun. Loput merkin kierrot palkkasin lelulla. Raviaskel merkille oli hiukan ripeämpää ja täysiä juostiin takaisin. Aiemminhan merkinkin kierto on ollut sellaista sipsuttelua. Maksimimatka taisi vaihdellen olla kolmisen metriä. Kertaalleen Savu teki niin tiiviin kierron, että ponkaisi merkistä ja kaatoi sen. Muutoin oikeen mukavaa poweria ja toimintaa.

Asennon vaihtoja näytin kaverille, itselle vieraampi aihe kouluttaa. Kivalla mallilla kuitenkin ovat, nyt vain läpiajetuksi se että etutassut paikallaan. Seisomista täytyy myös harjoitella lisää.

Kaiken kaikkiaan tehokkaat ja hyvät treenit. Läpikäytiin teoriassa myös jääviä ja noutoa ja näiden parissa jatketaankin piakkoin.

29 maaliskuuta 2017

Kevätkuvia

Laitetaanpa vähän keväisiä kuvia, jotka on otettu muutama päivä ennen Lounan sterilointia. Neiti on toipunut hyvin, vaikkakin leikkauksen komplikaatiosta vielä soiteltiin. Mitään poikkeavaa koirassa ei kuitenkaan ole, joten kaiketi se on kunnossa. Tikkejä poistellaan sitten ensi maanantaina.

Savu kävi eilen hieronnassa, niska oli todella jumissa, vaikka Savu ei esim. vedä hihnassa. Arveltiin syyksi mahdollisesti frisbeen heittelyä, kiinnitettävä huomiota siihen, miten Savu siinä toimii. Selkä oli jälleen oikealta puolelta kireämpi kauttaaltaan, panostetaan edelleen molemminpuoliseen liikuntaan ja jumppaliikkeisiin. Naksuttelussa ja sheippaamisessa on se vaara, että yritteliäs koira tarjoaa myös sellaista, mihin kroppa ei kykene. Savu esimerkiksi nostaa takapäänsä tuolille aina samaa kautta ja videoilta kelatessa, lihaksisto ei ole vielä kehittynyt ajatellen varsinaista temppua.

Nyt vain jumppaa ja lihaksiston tasapainoista käyttöä, kummallakin. Huhtikuu tulee olemaan melko tiivistahtinen, ulkona pääsee viimein treenaamaan, kaksi retkeä olisi suunnitteilla, toivottavasti toinen ainakin yhden yön yli. Yritämme ehtiä kiertämään myös muutamat mätsärit ja huhtikuun lopulla kumpikin nuorikko pääsee haukkumaan karhua.

Nyt kuvia.

27 maaliskuuta 2017

Tää sama taajus



Torstaina kurvailin suoraan töistä rautatieasemalle Leenaa ja Cismetiä hakemaan. Voi kun Savun siskolikka olikin kasvanut, ihan mahottoman hieno nuori neiti! Ajeltiin kotopuoleen ja päästin Savua ulos. Hetihän nuo toisensa tunnisti ja semmoset nujakoinnit saman tien, ihan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

Sisällä Cismetillä riitti ihmeteltävää. Sitten viime vierailun meille on ilmestynyt toinen koira ja vielä kanikin. Louna puhisi makkarissa uudesta tulokkaasta, leikkaushaavansa kanssa sai olla rauhaksiin. Vekku oli tulokkaasta oikein innoissaan, vaikka Cismet olikin enemmän ruokapuolella ajatuksenjuoksussaan. Vaan Vekkupa ei juossutkaan pakoon vaan hämmensi neitiä suuresti. Ja sitten sitä meinattiin näykkästä, eiväthän kanit saisi juosta kohti. Selvästi Cismeä vähän kauhistutti ja ihmetytti, saaliskäytös hiipui samantien. Laitettiin Vekku eteiseen portin taakse, niin saisi vierailijakoira ihmetellä rauhassa.

Iltasella lähdettiin koirien kanssa lenkille. Viiden kilometrin metsäsavotta rämmittiin auringon laskiessa. Savu ja Cismet kirmailivat ympäri polkuja, ojia, peltoja. Kaksikko seisoi kukkona tunkiolla, kun pellon reunaan oli kärrätty kasa ihan sitä itseään. Paskapaakku suussa oli Savusta mukava juosta.




Yö meni hienosti ja perjantai aamuna pyyhälsin itse töihin. Leena jäi huushollaamaan ja hoitamassa koirien ulkoilutukset. Työpäiväni aikana Cismet oli sopeutunut kanin läsnäoloon ja tullessani kotiin kaikki viipottivat keittiössä. Otimme myös Lounaa jaloittelemaan ja käytimme sitä ulkona. Kohtuullisen ookoo Luuska oli Cismetin kanssa, perinteisen epäkohtelias hössö.

Välipalaa syödessämme piski halusi kärkkyä ja hengailla seurassa, joten pitihän sille ojentaa oma jakkara. Itku pitkästä ilosta, Cismet vei Lounan aamullisen ruston lattialta ja sekös sakusukusta kiukutti. Ei siitä herkusta kovaa vääntöä tarvittu, mutta yhdet teet lensivät lattialle ja pörröpuuhka pahoitti mielensä. Louna sipsutteli eväänsä kanssa takaisin makkariin häiriköimästä.

Kävimme Ylökkin kevätkokouksessa, ensimmäinen kokous, jossa minä istun. Toivon jatkossa saavani vaikuttaa enemmänkin seuran toimintaan. Illasta lämmitettiin saunaa ja höpöteltiin ummet ja lammet koirista. Saimme seuraa Janikasta ja muutaman tunnin saunomisen jälkeen oli iltapalan aika. Muistelisin kellon olevan reilusti yli kaksi yöllä, kun viimein pääsimme nukkumaan...

Aamulla uni maittoikin, mutta koska pitkänmatkan vierailut pitää kellottaa tiiviisti, olimme aamulla jo yhdeksän jälkeen metsässä. Talsimme ojapolkua myöten Kuivaanvuoren laavulle paistamaan makkaroita. Reippaat retkipiskimme kaahottivat yöllä sataneessa suojalumessa ja kastelivat itsensä perusteellisesti. Makkaranpaiston ohella nuorikot poseerailivat kuvia varten ja kyllä sieltä taisi pari makkaraakin irrota haukuille.






Laavuilun jälkeen pikku taukoilua ja otusten kuvailua. Vekku ja Vekun vartiointipalvelu. Kyllä jokasella poropuolikkaalla pitää olla oma pupu! Cismet varmasti muistuttaa kotona uudesta tarpeestaan, nimittäin pitkäkorvaystävästä, hehe.

Iltapäivästä käytiin nappaamassa Janika kyytiin ja ajeltiin Tamskin hallille. Tiia tuli myös ja kellotettiin tiukat vartin sarjat jokaiselle treeniaikaa. Meidän pitäisi Savun kanssa ryhdistäytyä ja lähteä ripeästi etenemään. Hyvät pohjat on tehty ja vähän kaikkea aloitettu, nyt vain työn alle isoimmat liikkeet ja vauhtiin.

Seuraaminen on vähän sellaista sunnuntaikävelyä ja siihen haimme asennetta. Hetsasin Savua, vedin lelun piiloon ja lähdin kävelemään tokoseipäänä. Täysin uusi harjoitus teetti itselle haastetta, mutta kun korjasin omaa kävelyäni selkeämmäksi, Savu lähti hyvin tarjoamaan seuruuta. Tarkoitus ei ollut ottaa matkaa, vaan nimenomaan onnistunut tarjous ja palkata se leikillä.

Ruutua olemme viimeksi tehneet joululoman aikoihin. Vaan eipä ollut Savulla ongelmia sen kanssa, ruutuun ampaisi tykkinä lelulle ja kunnon bileet siellä! Niin kivasti meni, että jätettiin se pariin kertaan.

Taukokäytöksestä sen verran, että huimaa edistystä. Savu taukoili kevythäkissä ja kävin välillä palkkaamassa. Vinkuminen alkaa olla historiaa ja junnu lepäilee hienosti ja maltillisesti.

Lopuksi yhteistreenissä leikitin Savua ja teimme asennonvaihtoja. Käsiapua täytyy alkaa häivyttämään ja piakkoin saada liikkeet käskyn alaisiksi. Reipas treenaaja oli häiriöstä huolimatta. Aivan Lilon lähellä treenatessamme Savu päätti käydä nuuskaisemassa kaveria. Vaan neiti kelpiepä ei tästä pitänyt ja haukahti aivan naamaan. Sopivan napakka palaute nuorelle pojalle ja jälleen Savu keskittyi kivasti hommiin.


Tässä on meidän viis reenikoiraa hallin mettissä B)



Tiivistahtinen toiminta jatkui sunnuntaina kun läksimme Leenan kanssa Ylökkin hallin avajaismätsäreihin. Isoihin pentuihin sisko ja sen veli ilmoitettiin ja sitten kehän laidalle odottelemaan. Buffetissa käytiin syömässä avajaiskakkua ja kahvia. Muutamia tuttuja näimme ja sitten kehät jo alkoivatkin. Savu ei ole aikoihin ollut mätsäreissä. Seisominen on kehittynyt ja malttoi hienosti. Ei väistänyt tuomaria tällä kertaa niin voimakkaasti ja hampaatkin saatiin sovussa katsottua. Hampaiden katsomista täytyy siitä huolimatta harjoitella.

Liikkeet pissivät täydellisesti. Liikkeelle lähtö oli jotenkin hätäinen ja Savun katse nauliintui edellä juoksevaan koirakkoon. Aika etuvetoisena Savu porhalsi menemään, ihme kyllä ravissa. Pari tyytymätöntä haukahdustakin se päästi, mutta jälleen seisoi hienosti. Ansaitusti saimme sinisen nauhan. Sinisten kehään Savu oli jo paremmin sujut ympäristön kanssa ja seisominen sekä liikkeet sujuivat hienosti. Pääsimme jatkoon, mutta emme sijoille asti. Cismet sen sijaan porhalsi oikein hienosti tuomarit ja katsojat hurmaten ja korjasi hienon potin tuloksin SIN1 BIS5! Huisisti onnea nättimykselle!

Mätsäri oli nuorikoille oikein mukava kokemus ja kokonaisuutena kivasti järjestetty. Uusi halli oli oikein mieleinen ja kyllä tuonne kelpaa mennä treenaamaan. Kuulutukset ja taustalla soiva musiikki olivat myös kiva lisä ja kokemus koirille.

Kotona Louna meitä jo odottikin ja päästettiin sitä ulos juoksentelemaan. Cismetin kanssa saivat hieman leikinpoikasta pystyyn ja hammaskolinapaineja jatkettiin sisällä. Vaan niin se aika riensi ja piti lähteä ajamaan takaisin asemalle. Ihan huisin kivat neljä päivää ja paljon mukavaa puuhaa parhaassa seurassa. Tervetuloa uudestaan ja Savu toivottelee terveisiä!

Kuvia ja videoita on valtava kasa, tässä murto-osa ja tiivis tiivistelmä koko setistä.