Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään

Suhde ulkokoiraan, miten se toimii? 2/2016

Ulkokoirasta riviressu 8/2015

Ulkokoirat 12/2013

Vanhaa ulkokoira tekstiäni luetaan edelleen niin usein, että  päädyin kirjoittamaan päivitetyn postauksen siitä, mitä ajattelen koiran pitämisestä ulkona nykyään. Unohtakaa siis jokainen tuo vanha tekstini.

Lapsuudessani meillä oli ulkokoiria ja vielä ensimmäinen oma koirani Tuikku, eli suurimman osan elämästään ulkona juoksunarussa. Pidin siis koiran asuttamista ulkona täysin hyväksyttävänä, vaikka minusta oli ihan huippua omilleen muutettuani saada koira mukaani sisälle. Ulkokoiran asuttaminen rivitaloon oli aluksi vähän kivikkoista. Kirjoitin havaintojani ylös siitä, miten ulkona asuminen vaikutti koiran ja minun suhteeseen. Moni viittasi aiheelle kintaalla, suhdeasioihin vaikuttivat asuinpaikkaa enemmän koiran luonneominaisuudet. Tästä olen edelleen eri mieltä, vielä vahvemmin kuin vuosia aiemmin.

Käsittelen aihetta niin, että puhun nyt vain yksityisihmisten lemmikkikoirista, rodusta riippumatta. Unohdetaan siis yritystoiminta, kuten huskysafarit ja muut bisneksen muodot. En ole myöskään kiinnostunut niistä syistä, miksi mahdollisen lukijan mahdollinen koira, asuu ulkona. Syitä voi olla monia, vaikka kaikki eivät järkevästä perustelusta kävisikään. Tekstissäni sana ulkokoira, tarkoittaa koiraa joka 24/7 asuu vuoden ympäri ulkona sateessa ja paisteessa. Ei siis koiraa, joka silloin tällöin viettää kesäpäiviä ulkona tai haluamansa ajan päivästä omassa pihassa. (Sivuhuomiona sellainen juttu, että sisäkoira on vähintään yhtä huonossa asemassa, mikäli viettää elämänsä eristettynä kodinhoitohuoneeseen. Suoranaisesti siis asuinsijainti, ei tee koiranpidosta huonoa, monissa tapauksissa kyseenalaista kyllä.)

Korostaisin vielä sitä, että kirjoitan ensisijaisesti yksin asuvista ulkokoirista. Sosiaalisena eläimenä koiran paikka ei ole olla yksin pitkiä aikoja missään, vaan tällöin sillä on oltava lajitoverin seuraa. En ota kantaa poikkeuksen poikkeus koiriin jotka eivät viihdy sisällä, kaipaa ihmistä, tule toimeen lajitovereiden kanssa tai muihin selityksiin siitä, miksi koira asuu ulkona. Minun on mahdoton kommentoida kertomuksia objektiivisesti näkemättä, eikä sellainen muutoikaan kuulu osaamisalaani - tai auta ketään.

Lain mukaan koiria saa pitää ulkona, kunhan tarjolla on puhdasta vettä, ympäristö on turvallinen, neliöitä on riittävästi ja koiralla on mahdollisuus päästä kuivaan, vedottomaan, eristettyyn sisätilaan. Toisinsanoen, turvallinen ympäristö ja perustarpeiden täyttäminen mahdollistavat paksuturkkisten koirien ulkona asuttamisen. Laki laahaa toki monissa muissakin asioissa hiukan jäljessä.

Tällä hetkellä meillä on kotona tarha ja puussa kiinni ketju. Molemmat ovat olleet aikanaan tilapäisratkaisuja ja viimeisen parin vuoden aikana käyttämättömiä. Aiempina vuosina Savu ja Louna olivat tarhassa lyhyiden työpäivieni ajan ja viettivät kesäisin tarhassa aikaa kahdestaan enemmänkin, jos niin halusivat. Nykyisellään tarha on lähinnä ruokailupaikka ja siinäkin käytössä harvakseltaan. Meillä olisi siis mahdollisuus pitää koiraa ulkona, jos niin jostain syystä haluaisimme.

Suhteen luomisen kannalta on merkityksellistä, asuuko koira ihmisten kanssa sisällä vai ilman ihmisiä ulkona. Vaikka koiran kanssa aktiivista toimintaa olisikin 3h, sillä on väliä, viettääkö koira 21h ulkona yksin vai sisällä ihmisten kanssa. Elämästään valtaosan ulkona yksin tai lajitovereiden kanssa aikaa viettävä koira, ei todennäköisesti leimaannu ihmiseen samanlailla, kuin sisällä asuva lajitoverinsa. Rotujen kiintymisellä on tietysti eroa, eivätkä kaikki koirat ole seurakoiria. Ihminen vain näyttelee koiran elämässä melko pientä osaa, jos ulkona käydään hoitamassa vain pakolliset ja joskus vähän ylimääräistä. Koira ei tästä välttämättä mitenkään kärsi, mutta ei saavuta myöskään perheenjäsenen paikkaa.

Se mitä koirista nykyään tiedetään, kannustaa mielestäni siihen, että koira hankittaisiin nimenomaan perheenjäseneksi - sisälle kotiin. Aktiivisen yhteisen tekemisen lisäksi koiralla on mahdollisuus osallistua kaikkeen muuhunkin katselemalla ja seuraamalla muiden tekemisiä. Koiralla on näin myös mahdollisuus tehdä halutessaan aloitteita, pyytää vaikkapa rapsutuksia tai ulkoilua. Ulkokoiralla tätä mahdollisuutta ei ole. Ulkokoiran mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa määrittyy sen mukaan, milloinen ihminen on ylipäänsä saatavilla. Huonoimpina päivinä ulkokoira voi olla ypöyksin jopa 23h. Ei ihme, jos koirasta jää etäinen - muista ongelmista puhumattakaan.

Ulkona asuva koira voi tietysti pitää rapsutuksista ja lenkeistä, ilahtua oman ihmisen näkemisestä ja yhteisestä tekemisestä - ihan kuten koirat yleensä. Ulkokoira joutuu kuitenkin valtaosan ajastaan tekemään ratkaisunsa yksin, joten ihmisestä ei välttämättä tule kovin arvokas koiran silmissä. Koska yhteistyö koiran ja ihmisen välillä on muutenkin opeteltava juttu, ulkokoiran kanssa sujuvaan yhteistyöhön joutuu panostamaan huomattavasti enemmän. Yleensä niin paljon enemmän, että työssäkäyvänä siinä mittakaavassa ulkona hengailu käy mahdottomaksi.

Koiran kannalta ulkona yksin oleskelu ei pidemmän päälle ole sille eduksi. Käsitystäni koirista (Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit kirjan lisäksi) muutti Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? teos. Mikäli kirja ei vielä ole sinulle tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen, riippumatta tautoistasi eläinten parissa.

En enää nykyään asuttaisi koiriani ulkona ympärivuotisesti. Se ei ole tämän ajan tietoon nojaten mitenkään perusteltua. Haluan, että Savu (ja tulevat muutkin koiramme) saa olla arjessamme aidosti mukana ja että sillä on mahdollisuus pyytää huomiota ja olla sosiaalisesti aktiivinen. Ainoastaan vakava allergia, tai muu terveydellinen syy, voisi olla peruste sille, että Savu joutuisi asumaan ulkona. Tällöin nykyinen tarha vaatisi kunnostusta ja Savu ehdottomasti kaverin. Mikäli koira ei voi halutessaan olla ihmisen kanssa tekemisissä, vaatii se ehdottomasti lajitoverin seuraa. Koira on kuitenkin lähtökohtaisesti utelias, aktiivinen ja sosiaalinen eläin - tämä on hyvä muistaa myös koiraa hankkiessa.


Luettavaa

SEY: Suurin ongelma on ulkokoirien virikkeetön elämä
Eläinsuojeluasetus
Sosiaalinen käyttäytyminen

Myöhästyneet kevätkuvat

Kuvia meidän huhtikuulta, varsinainen ulkoilukuukausi olikin.

Tokomietteitä ja treenitkin (+video)

Tervetuloa takaisin, treenimotivaatio! Motivaationi kaikkeen treenaamiseen loppui viime vuoden puolella, enkä oikein tiedä miksi. Koko syksyn toko vain takkuili, eikä väkisin treenaamisesta pitkällä tähtäimellä tule mitään. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta ja silloin pitäisi malttaa ottaa aikalisä. Olenkin pohdiskellut suhdettani tokoon ja treenaamiseen ylipäänsä. On ollut aika, jolloin treenasin puhtaasti yleisöä, somea - mitä ikinä - varten. Treenasin siksi että halusin näyttää kaikille. Ihan en itsekään tiedä, mitä, mutta ehkä lähinnä sitä että osaan jotakin. Tiedän että en ole ainoa, joka tekee koiran kanssa jotakin siksi, että siitä voisi lisätä päivityksen someen. Harva tätä kuitenkaan myöntää, vuosi takaperin olisin itsekin väittänyt vastaan. 

Nyt kun tuollaista suhdetta someen ei enää ole, olen alkanut etsiä uudelleen sitä iloa, jonka ansiosta aikanaan aloin koirieni kanssa harrastaa. Haluan eroon verenmaku suussa, pakko väkisin vielä vähän -treenaamisesta. Ongelma on tietysti itse aiheuttamani, sillä yritin pitää kynsin ja hampain kiinni tavoitteistani, hätäilin ja harmittelin, sekä tietysti turhauduin. Kirjoitin kolme vuotta sitten, että aion tehdä Savusta varjovalion tokossa. Olen johonkin hukannut silloisen itsevarmuuteni ja -riittoisuuteni. Toisaalta hyvä niin, sillä ne olivat osin uuden oppimisen esteenä.  Tavoitteeni on muuttunut ehkä inasen enemmän haaveen suuntaan, mutta ei sitä ole minnekään haudattu. Olen vain vaihtanut vaihteen vähän löysemmälle ja ajatellut nauttia matkastakin, meidän tahtiin. Harrastuslajit ovat kuitenkin ihmisten keksimiä, kuten realistiset ja epärealistiset tavoitteetkin. Oli kova paikka myöntää itselleen, että ehkä joskus suunnitelmien ja toteutuksenkin suhteen minulla meni vähän lujaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, aloittaa treenaamaan koiralähtöisemmin.

On tietysti ymmärrettävä nykyisten resurssien olevan erilaiset, kuin muutamia vuosia sitten. Se ei kuitenkaan estä treenaamista, mutta kysyy erilailla omaa jaksamista ja järjestelyä. (Papua ei voi enää/vielä ottaa treeneihin mukaan, sillä hän ei pysy enää paikallaan, mutta ei myöskään osaa varoa mitään. Olisi Savulle epäreilua jos puolet treeneistä menisikin taaperon vahtimiseen tai pahimmillaan etsimiseen. Joudun siis järjestämään ipanan jonnekin hoitoon treenien ajaksi, jonka vuoksi olen hiukan riippuvainen muiden menoista.) Nyt kesää kohti mennessä energiavarastoni ja motivaationi ovat kuitenkin kohdillaan. Yksi mikä treenaamistani jarruttaa myös, ovat kisat. Emme ole kisanneet Savun kanssa kertaakaan tokossa ja minua jännittää kisaaminen muutenkin ihan hulluna. Oi niitä aikoja, kun Tuikun kanssa menin rallykentälle ihan mitään ajattelematta. Nyt ajattelen ehkä vähän liikaakin ja ahdistun niin, että koirarukkanikin haluiaisi vajota maan alle. En tiedä, mikä ongelmaan neuvoksi, mutta kisamaisia treenejä haluaisin tälle kesälle useammat. 

 

Instatilin puolella kyselinkin treeniseuraa ja miten ilahduttavan paljon sain vastauksiakin! Mikäli joku eksyy tänne meille asti maalle treenailemaan, lupaan esitellä treenin päätteeksi lenkkimaastomme ja tarjota kahvit/teet ajomatkan kunniaksi. Laskelmoin kuitenkin bensarahojeni riittävän yhteen tai kahteen treenikertaan viikossa. Pelkästään kotikaupunkini keskustan kentille meiltän on matkaa 30km, joten sen suhteen arvostaisin kovasti kaikenlaisia "puolivälissä" treenaamisia. Tai vaihtoehtoisesti kauemmas ajaessa kävisin itsekin mielelläni lenkillä treenin päälle. Maalla asumisessa on puolensa harrastamisen suhteen, mutta en silti muuttaisi sijaintiamme.

Eilen pääsimme pitkän tauon (5,5kk hui!) päätteeksi treenaamaan Tiinan kanssa. En ole käynyt Savun kanssa Haaviston kentällä sitten pentuvuoden jälkeen ja hälyisä kenttä ihmetyttikin Savua. Kenttä on häiriötreeniä ajatellen hyvällä sijainnilla ja kentän läpikin kulki kesken treenin lapsia, pyöräilijöitä ja koiria ym. Ei toisaalta ihan helppo startti hiukan maalaistunelle Savulle. Teimmekin aluksi vain kontaktiharjoituksia ja leikimme pitkin kenttää. Taukomatolle Savu rauhoittui hyvin, mutta arvioin tilanteen virheellisesti ja niinpä koira karkasi moikkaamaan tuttua ihmiskaveria. Jonkin verran Savu jäi myös nuuskuttelemaan kenttää kesken treenien ja yksi puskista näkyvä collie oli vähän liikaa. Osan treeneistä Savu olikin hihnassa, sillä minuakin hälyisä ympäristö alkoi häiritä. Kun oma keskittymiseni herpaantuu, häiriintyy Savukin ja tällöin se saattaa pinkaista tarkistamaan tilannetta liian läheltä muita kulkijoita. Maalaistunut Savu tykkäsi myöskin haukkua jonkin verran vähän kaikelle, mutta palaili aika kivasti sivistyneen koiran rooliin. Suotakoon anteeksi, kun oudokseltaan kaikkialla onkin kaikkea ja ohjaajallakin olisi asiaa.

Teimme joitakin liikkeitä liikkuroidusti. Savu lähti seuraamaan toki kivasti ja liikkeestä maahanmeno onkin tällä hetkellä meidän onnistunein liike. Vielä kun saisi oman käden kuriin, sillä Savu ei tarvitse käsiapua.

Itse seuraaminenkin lähti mukavasti alkuun, kunnes minä havahduin pyöräilijään, jonka jälkeen Savua alkoi häiritä kovaa pärisevä mopo. Loppujen lopuksi käännyimme ja unohdimme kääntyä, sillä molempien ajatus katkesi. Lyhyempi seuruupätkä ilman mopoja meni mallikkaasti ja päättyi villiin leikkiin.

Perusasentotreenissä Tiina houkutteli ja käskytteli Savua. Kerran Savu lipsahti menemään maaten, mutta muutoin pysyi hienosti istumassa ja varsin tiukasti kontaktissakin. Tällaista treeniä tarvitsisimme lisää ihan jokaiseen liikkeeseen.

Noin muuten käytimme kentällä olon leikkimiseen ja kontaktiharjoituksiin. Molemmille itsevarmuutta siitä, että kentällä on ihan turvallista treenata kaikista mopoista ja moppikoirista huolimatta. Ja vaikka alkaisikin häiritä, keskittyisimme silti vain toisiimme. Treenikuplamme täytyy osin rakentaa uudelleen, mutta kyllä me siihen pystymme. 

Treenien lopuksi Savu tervehti pienen pientä Bättis pentua. Jos jostain ominaisuudesta Savussa tykkään, niin sen kohteliaisuudesta. Ei pienintäkään pelkoa että se olisi murskannut pienen ystävänsä vahingossa. Savu tervehti pentua ja suhtautui siihen sen jälkeen välinpitämättömästi. Siitäkin huolimatta että koko pienen lenkin ajan Bättis olisi halunnut leikkiä. Ihan vielä en kuitekaan uskalla Savua päästää tassuillaan huitomaan, mutta eivätköhän nämä saa myöhemminkin hyvät spurtit ja painit aikaiseksi.

Treenivideon kanssa oli käsittelyvaiheessa monia teknisiä ongelmia. Jonkinlaisen rääpellyksen siitä kuitenkin sain. Itse treeni oli osaltani samanlaista rääpellystä, osin flunssan, osin pitkän tauon vuoksi.

Naku Savu alias Nakke Sakke

Takatalvi yllätti ja toppanuttu tuli käyttöön vielä huhtikuussakin

Savun turkki oli melko työläs leikata, toki turkkiakin oli reilusti. Karva oli kertakaikkisen kamalassa kunnossa ja koko totuus todella paljastui vasta kotitrimmauksen edetessä. Turkki oli paikoin hyvin pahasti huopunut, myös "ei ongelmakohdista", kuten vaikkapa kyljistä. Hilseen ja huopuman kera karva oli kuin pahaisella katukoiralla. Osasyy on toki minussakin, turkinhoito ei kuulu mielenkiinnon kohteisiini, eikä millään tasolla ole osaamisalaani. Olen siitä huolimatta harjaillut ja kampaillut Savua, joten sen suhteen runsas huopuminen pääsi vähän yllättämään. Ennen kastraatiota tällaista ongelmaa turkissa ei ollut, joten kyllä vain hormoonitoimintaan puuttuminen vaikuttaa ikävästi karvanlaatuun.

Alkuperäinen ajatukseni oli siistiä Savu lopuksi trimmauskoneella, mutta enää en koe sitä tarpeelliseksi. Toki saksilla leikattu jälki on vähän lovisempi ja epätasaisempi, mutta ei mielestäni liikaa. Melko tasaisesti sain leikattua ja päätä tai jalkoja en ihan kaljuksi haluakaan. Korvat ovat kyllä aika epäsopusuhtaiset höröttimet tällä hetkellä. Yllättävän isot olisivat ilman karvaakin. Etenkin korvat tekevät lopputuloksesta vähän hassunäköisen. Mielestäni Savu säilyi kuitenkin varsin kivan näköisenä. Ei sentään niin ruma, etteikö koiraksi tunnistaisi. Eikä tullut ihan niin ruma, kuin odotin, jos niin voi sanoa. Tottahan se on, että pitkäkarvaiseksi luotu koira, on parhaimmillaan pitkäkarvaisena. Mitä sitä suotta kieltämään.

 

Alla Savusta onkin nähtävillä ensimmäistä kertaa ihan aitoa ja rehellistä rakennekuvaa. Turkilla kun voisi halutessaan huijata ja paljon. Ilman karvaa sitä havahtuu myös siihen, että Savuhan on oikeasti aika pieni ja siro koira. Nyt painon silmämääräinen havainnointi onnistuu paremmin, eikä Savu ollutkaan päässyt pulskaksi kuten luulin. Kylkiluita vain on vaikea tunnustella turkin läpi. Aika lihakseton luikku pehkon alta paljastui, mutta ihmekös tuo. Rauhallisemman puoleisilla (vaunu)lenkeillä ja satunnaisilla riekkumisilla ei kunto kasva, saati lihakset. Onneksi tiet ovat nyt sulaneet, joten kunhan pyörän rengas saadaan korjattua, päästään taas urheilemaan - molemmat.

Nähtäväksi jää, miten nopeasti ja/tai millaisena turkki kasvaa takaisin. Turkinhoidon suhteen minun on nyt aktivoiduttava ja toimittava paremmin jatkoa ajatellen. Täytynee ottaa asioista ihan oikeasti selvää, sillä tuon tapainen turkki on minulle ihan vieras asia. Harjaaminen silloin tällöin ei selvästikään riittänyt ja ehkä iänikuisen vanhat harjat olisi hyvä vaihtaa. Etenkin sellaisiin harjoihin, jotka on tarkoitettu pitkäturkkisille pohjavillaisille koirille. Kaikki vinkit ja ohjeet turkinhoidosta otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Terveisin aiheen tiimoilta keltanokka.

Varmaa on että Savulla on kesäaikaan lokoisampi olla. Tietenkään vielä ei voi vertailla onko kuuma vai ei, sillä mistään hellekeleistä ei ole ollut tietoakaan. Olettaisin kuitenkin, että nakuna on huomattavasti viileämpi ja kevyempi treenailla kuumallakin kelillä. Ja ah, mikä helppous putsata kurasta, nyppiä punkit jne. 

Sen verran turkkiasiaa vielä, että pituus ja paksuus eivät yleisestä harhaluulosta huolimatta kulje käsikädessä. Kaikista trimmaamistani koirista Louna on ollut ehdottomasti paksukarvaisin. Savun turkki on kakkosena, mutta sekin oli vain hitusen Tuikun turkkia paksumpi. Muilla trimmaamillani (Vilkku, Maisa, Klaara) koirilla ei ole ollut mitenkään erityisen paksu karva trimmausta ajatellen. Paksuturkkisista Tuikulla on ollut lyhyin karva ja Lounalla ehkä hämäävin. Tämä tuli mieleeni ihan siksi, että sain aikanaan sanomista, jonka mukaan lyhytkarvaisen turkin leikkaaminen on turhaa. Ei ole, jos se turkki on paksu ja tarkoitus on viilentää koiraa. Ulkonäköasiat turkin suhteen ovat makuasiaoita, ehkä myös käytännöllisyysasioita. Mielensäpahoittajia riittää tietysti aina, mutta onneksi vain koiran mielipiteellä on väliä ♥

Hormooniturkki vai kesälook?

Tämä postaus ei valitettavasti ole aprillipila, vaikka koko jutun mielelläni vitsinä kertoisinkin.

Savun karva muuttui kastraation jälkeen suoraan sanottuna kamalaksi. Savu kastroitiin 2017 syksyllä kiertyneen piilokiveksen vuoksi, ei siis suinkaan mukavuussyistä. Kastraatiosta sen verran, että huvikseen ei kannata koiran hormoonitoimintaa sorkkia. En valitettavasti saanut netistä löytyvää pdf tiedostoa aiheesta toimimaan, joten minulla ei ole antaa teille tutkimustietoa. Suhteessa hyötyihin kastroinnin ja steriloinnin haitat ovat kuitenkin huomattavasti suurempia. Yksi viittaus sterilointiin oli täällä.

Edit / 2.4 klo 18:05
Kastraatio/sterilisaatio on hyvästä syystä totta kai hyödyllinen toimenpide ja sillä voidaan pelastaa koiran henki, vaikkapa juuri kohtulehduksen kohdalla. Myös piilokivesurokset suositellaan kastroimaan. Kohtutulehdus ja kasvaimet ovat kuitenkin sattumien summaa, eikä koiraa kannata leikkauttaa varmuuden vuoksi. Kastraatio altistaa monille terveydellisille ongelmille, eikä siitä koiralle itselleen ole mitään hyötyä. Tähän on olemassa ihan lähdekin, jonka linkkiä en nyt vain saanut toimimaan.

No turkki tietysti normaalin hormonitoiminnon puututtua on mitä on. Aiemmin Savun muhkeassakaan karvassa ei ollut moittimista. Se lähti karvanvaihdon aikaan ja näytti terveeltä. Nykyinen karva ei enää vaihdu normaalisti ja Savulla oli viime kesänä ihan turkasen kuuma. Oli tietysti poikkeuksellisen kuuma kesäkin. Kuitenkin vielä 2017 kesällä Savulla oli hyvin niukka kesäturkki, josta viime kesänä ei ollut tietoakaan. Turkin koostumus on harmahtava kuiva hamppu, joka nyt talven tullen alkoi vielä hilseilläkin.

Kaikista eniten turkissa minua risoo 24/7/365 lähtevä karva. Jos joku on blogini parissa uusi, niin tiedän että monista koirista lähtee karvaa. Minulla on ollut aiemminkin koiria, jotka tiputtavat karvaa ja tiedän, että se on ihan normaalia. Savun karvanlähtö on nykyisellään kuitenkin poikkeuksellisen runsasta. Karvanlähdön perusteella sen pitäisi olla kalju, sillä karvanlähtö ei ole mitään yksittäisiä karvoja siellä täällä. Karvoja leijailee kaikkialla imuroinnista huolimatta ja kun Savu makuulta nousee, jättää se monta tolloa makuupaikalleen. Tämän mittakaavan karvanlähtö on kaikkea muuta kuin normaalia, varsinkin kun turkki ei ole kesäturkiksi koko puolentoista vuoden aikana muuttunut.

Savun ruokavalio on kastraation jälkeen ollut samalla tapaa tasaisesti vaihtelevaa, kuin ennenkin. Nyt talven ajan Savu söi hirveä ja nappulaa, eikä näillä itsessään ole ollut turkkiin erityistä vaikutusta. Lähinnä haittoja olen tarkkaillut. Savu on syönyt (lähes) aina sinkkiä ruokansa lisänä, mutta nyt hankin myös biotiinivalmisteen (seuraavassa lihatilauksessa on tarkoitus tilata myös lohiöljyä). Kolmen viikon käytön jälkeen turkissa ei näy muutoksia, mutta hilseily on vähentynyt. Se on tietysti varsin kiva juttu.

Koska turkinlähtö ei ole reilussa vuodessa erityisemmin tasaantunut mihinkään suuntaan, aion ottaa erivapauden ja trimmata Savun muutaman viikon sisällä kesälookiin. Onpahan koiralla kevyempi olla (eikä tarvitse takkuja selvitellä) ja minä voin hetken hengähtää karvanlähdön suhteen. Turkin ajelulla tuskin on merkitystä karvanlaadun tai -lähtemisen suhteen, mutta ainakaan mitään haittaa siitä ei ole. Päinvastoin, kuran peseminen ja punkkien nyppiminen helpottuu huomavattavasti, eikä koira läkähdy auringossa kesken toiminnan. En ole varma kumpi on rumempi, kalju Savu vai hampputurkki Savu? Kauneus on onneksi katsojan silmissä ja hampputurkki kasvaa myöhemmin takaisin.

Jos jollain on kokemuksia hormooniturkista ja sen saamisesta kivempaan kuosiin, niin lukisin mielelläni vinkkejä.

Edit klo 15:24 Jos haluaa muistella historiaa, niin olen kirjoittanut trimmauksesta täällä. Aika samaa mieltä olen tänäkin päivänä (tosin nykyään pidän karvaisenkin koiran pukemista lihashuollon suhteen erittäin järkevänä), mutta ulosantini olisi nykyään ehkä toisenlainen.