Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitokoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitokoira. Näytä kaikki tekstit

23 elokuuta 2016

Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta



Nyt minä tiedän mitä on ystävyys. Tiedän miksi ystäviä tarvitaan ja mistä tunnistetaan todelliset ystävät. Ilman näitä kuratassuja ja niiden ihania omistajia minä en tästä kesästä olisi selvinnyt. Tämä kesä oli liian raskas rämpiä omin avuin läpi. Tuhannet kiitokset ystäville, jotka auttoivat ja tukivat, melkein repivät sängystä ylös ja viihdyttivät päivisin ♥ Ystäville ja sukulaisille, jotka veivät minua marja- ja sienimetsään, siskolle ja kavereille, jotka toivat riiviöpentunsa minulle hoitoon.

Erityiskiitos melkein naapurille, jolle olen saanut soittaa 24/7 kun on siltä tuntunut (vaikka se naapuri ei koskaan puhelimeen vastaa) ja saapastella kylään päivästä riippumatta ♥ Teo ja Kiki on muuten kivoja koiria. Kiitos kaikille niille, jotka ovat tuhannen ja yksi kertaa kuunneelleet sen saman itkuvirren ja perustelukertomuksen läpi. Ja taas toisen tuhannen kertaa, nyökkäillen ja juoden kahvia samalla. Kiitos teille kaikille joille sai soittaa ja laittaa viestiä 24/7 vaikeina aikoina ja kysyä apua. Tunnistatte kyllä itsenne.

Nyt se oli siinä, mutta oli pakko.




Taisinkin joskus reilu kuukausi sitten kirjoittaa, että Nuppu villakoira tulee hoitoon. Se oli oikein mukava hoitovillis. Me syötiin Nupun kanssa mansikoita ja makailtiin takapihan nurmikolla. Nupusta oli hauska purra kaikkia ja kaikkea, koska hampaat kutisi niin kamalasti.

Pari viikkoa sitten näin myös Klaaraa pitkästä aikaa, voi kun tirpula oli pirtsakka ja ilonen, kun tuli kämpillä käymää! Klaaralle kuului hyvää, se leikki Lunan kanssa ulkona, kertoen tehokkaasti rajoja pienelle rämäpäälle. Kynsienleikkuu ja pikku harjailu sujui Klaaran kanssa mallikkaasti. Luna olikin minulla melkein viikon hoidossa. Mieheni oli yövuorossa ja en halunnut nukkua öitä yksin. Pikku penskan kanssa tutustuttiin lähimaastoihin ja löydettiin se laavukin, joka tässä vieressä on. Oikein mainio hoitokoira hänkin.



Harmikseni en nyt Myystä löytänyt kuvia, on ollut kamera vähän koirien osalta lomalla... Mutta kuulumisia siitäkin. Mitään varsinaista oireilua Myyllä ei ole ollut, aivan pieni läntti oli porukoiden sänkyyn valunut epämääräistä nestettä. Koska tässä nyt on vuosien aikana epäilty kohtutulehdusta yhdellä jos toisella, kiikutin pikku Myyn samantien vastaanotolle. Ultrassa näkyi minimaalista nestekertymää kohdunkaulassa. Varsinaista kohtutulehdus diagnoosia sillä ei siis saatu, mutta antibiootti lähti mukaan. Eläinlääkäri oli tyytyväinen, miten varhaisessa vaiheessa on kiinnitetty huomiota. Ilman vuotoa mitään ei tosin olisi huomattu, joten onneksi Myy oli sattunut nukahtamaan sänkyyn. Tällä erää keissi hoituu antibiootilla, mutta syksyllä on pikkusen aika päätyä leikkauspöydälle.

Omia fiiliksiä. Oikeastaan hyvät. Aika siirtyä eteenpäin, asiat ei märehtimällä miksikään muutu. Sisällä läikähtää edelleen kun ajan niiden paikkojen ohi, jossa koiriani lenkitin. Paikat joissa Tuikku karkasi riemuissaan rusakoiden perään. Tai kun Vilkku ihmetteli kaikkea ihmeellistä. Tuntui hassulta käydä katsomassa kaverin treenejä. Kuukausi sitten minä treenasin siellä hallilla... Maisemanvaihdos teki hyvää, vaikka emme kauas muuttanutkaan. Uudessa asunnossa ei tule paha mieli katsoessa tyhjää oviaukkoa. Ruokahaluni on viimein palannut, samoin yöunet. Muistelen rakasta kaksikkoani ilolla. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä niiltä sain. Vaikka ne veivät minulta monta sohvaa, ruokapöydän, sängyn kulman, lukuisat parit kenkiä, kännykän, luottokortin... Mutta ne vain antoivat niin paljon enemmän, olemalla aitoja ja aina niin rakkaita ♥



Ylihuomenna vaihdan maisemaa. Kuopio kutsuu, jälleen. Sen jälkeen Kuopio kutsuu varmasti vuosittain tai useamminkin. Odotan innoissani. Pennulle on kaikki paikat valmiina ja olen enemmän kuin valmis aloittamaan uuden elämän sen kanssa. Siitä ei tullut maskotti, eikä kolmas koira. Savusta tulee oman aikansa ensimmäinen. Sitä odottavat isot tassunjäljet, monta tehtävää, joita edelliset sille jättivät. Sisukas Savu on ilmoittanut ottavansa haasteen vastaan ♥ Blogin pariin palaillaan syyskuun puolella, jälleen koiranomistajana.

29 syyskuuta 2015

Mitä täällä oikein tapahtuu?



Olen myöhässä taas, ajatuksia on about sata ja puolet ovat solmussa. Aika menee liian lujaa, asioita tapahtuu likaa ja huoh, syysväsymys iskee. Ajatella, että vuosi on kohta niputettu pakettiin... Noh, ei mennä sinne asti, mutta kerrataanpa hiukan arkikuulumisia.

Reilu viikko sitten mulla oli hoidossa tosiaan belgitytöt Kirppa ja Ava. Vähän jännitti ottaa hoitoon belgilöt, vaikka kohtuullisen tuttuja koiria olivatkin. Tartuin kuitenkin tilaisuuteen, olihan se mahdollisuus tutustua kaksikkoon lähemmin ja saada vähän korketuspintaa tervuihin. Tätä kehtaa jo sanoa kokemukseksi, kolmen päivän mittainen omistajuus, eikö?

Olin yllättynyt ja häkeltynyt koirien käytöksestä ja olemuksesta. En voisi kuvitellakaan, että omat koirani käyttäytyisivät noin hienosti vieraassa paikassa hoidossa. Toki eriluontosia koiria, mutta belgit eivät kokeilleet kanssani minkäänlaisia vippaskonsteja, vaikka jännittämisen näki varmasti kilometrin päähän. 

Inttivetimissä kotiin tullut mieheni kyllä haukuttiin ja todettiin vähän epämääräiseksi hiippariksi. Mutta lauantaiaamuna Niko istui jo sohvalla kaksi turrikkaa sylissään. Enpä uskonut sitäkään päivää näkeväni, kun miehen suusta tulisi tällainen "otetaan meillekin belgi". Nikohan ehdotti, että palautetaan Ava, mutta jätetään Kirppa meille. Avahan on vielä vähän nuori höntsy, sillä synkkasikin Vilkun kanssa täydellisesti.

Kiitos Millalle, kun luotit haukut hoitoomme ja soit minulle oikein ihanan mahdollisuuden. Otamme mielellämme toistekin kaksikon tänne!



Belgeistä inspiroituneena olen järjestelmällisesti panostanut oman kaksikon rauhoittumishetkiin. Näin viikon jälkeen ero on jo huomattava. Virheeni oli se, että välillä ulos takapihalle oli vapaa käynti. Tällöin kaksikkomme aloittaa järkyttävän rallin, rapa lentää ja enää ei erota, onko sisällä vai ulkona kun kuraa on kaikkialla. Nyt ilmakin on viilennyt, joten ovea ei voi pitää auki koko ajan. Kun uloskäyntiä ei ole, sekä Tuikku että Vilkku makailevat kaikessa rauhassa. Musti ja Mirri hurmasivat minut Dirty Dog kuramatollaan, suolainen hinta ja ostettiin pienin mahdollinen kuramatto. Tuo on kuitenkin suorastaan imenyt suurimmat kurat ja roskat, kun koirat tulevat ulkoa sisälle. Nappiostos siis! Shoppailin myös Orbilocit ja Rukka heijastinliivit, mutta niistä on tulossa oma esittely ajan kanssa.



Olen tehnyt muitakin, kuin ostoslöytöjä. Löysin Vilkun kolme veljeä ja yhden siskon, loput etsinnässä. Toivon mukaan syksylle saadaan vielä pentutapaaminen. Myös Tuikun veli ja toinen sisko ovat edelleen yhteydenpidon päässä ja toivottavasti näitäkin tavataan jatkossa. Tuikun suhteen hommat rullaavat mainiosti. Olen menossa lauantaina motivointi luennolle ja ostin Tuikulle lokakuun lopulle häiriökurssin. Yritän myös metsästää meille rallystarttia, tämän vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun. Kilpailut kyllä kuumottaisivat, nyt kun on taas päästy harrastusten makuun.

Harrastuksista puheenollen, pähkäilyssä on Tuikulle taakanvetovaljaat, ajavat asiansa huskyvaljaita paremmin ahkion hinaamisessa. Mietiskelin myös, olisko jäljestys pöljä idea tälle? No jaa, en tiedä, pitää ehkä perehtyä jäljestykseenkin paremmin, vihdoin ja viimein. Vilkkulainen sen sijaan osoittaisi hyvää potentiaalia vetoharrastukseen, puntaroin tässä, mennäänkö kikkarilla vai juosten, jos joskus mennään. Kevättalvella lähdetään sovittelemaan valjaita.

Tällaisia pohdintoja tänne kuuluu, huomenna taas tokovalkkuun ja loppuviikko rentoa höntsäilyä hurttien kanssa. Tällä hetkellä ollaan porukoilla maalla ja laahusteltu tuolla metsissä. Kunhan tahti työni puolesta taas hellittää, ehdin pyöriä enemmän täällä blogimaailman parissa.

18 syyskuuta 2015

Vierailevat tähdet

Ihanat belgineidit Kirppa ja Ava saapuivat aamulla aikaisin hoitoon. Arvatenkin Vilkku oli vieraista aivan onnessaan, joskaan se ei ymmärtänyt, ettei Kirppa arvosta pennun kieltä kurkussaan. Vilkku on vähän mielistelijä. Avasta se sai hyvän leikkikaverin ja toistaiseksi nämä vaikuttavat oikein mukavilta ja vaivattomilta belgialaisilta. Tuikku lähtikin maanpakoon, no joo, maalle porukoille, sillä kun ei synkkaa Kirppaisen kanssa aina niin hyvin. Belgikaksikko viihdyttää meitä sunnuntaihin asti!

02 huhtikuuta 2014

Kaikki kameran uumenista



Koska Tuikku ja Hukka ovat viihtyneet vallan mainiosti kameran edessä ja vähän takanakin, voisin teille julkaista aimo annoksen kuvia metsäretkiltämme. Päivät on mennyt mukavasti ja kaikin puolin lepposa hoitokoira. Antaa mun hyvin nukkua, kun nyt väliaikisesti nukun lattiapedillä. Tosin, äiti ei oikein ilahtunut kun Hukka iloisena ulos katsellessaan työntää jättikirsunsa lasiin kiinni. Nyt meillä on kaikki ikkunat metrin korkeudella sitten kuolassa ja kirsun kuvia täynnä. Mutta miten noin surumielisen ilmeen omaavalle lörppöhuulelle voisi olla vihainen... Toinen mitä Hukka keksi on, että se hyppää työpöytäämme vasten ja tähystää ikkunasta ulos. Tätä se tekee ollessaan yksin. Jäi kiinni kun työpöydällä oli valtavia tassunjälkiä ja vähän naarmuja. Ja kyllä poikaystävä näki sen ikkunassa katselemassa, kun oli meille mennyt. Hassu piski. Hyvä puoli tuossa on se, että se ei ollut työpöydältä syönyt mitään, ei yhtikäs mitään, vaikka hienosti ylettyisi vaikka minkälaisiin herkkuihin.

Tänään metsälenkillä koirat lähtivät painamaan risukkoon ja huudoista huolimatta eivät tulleet takaisin niin nopeasti, kuin tavallisesti. No totta kai kun Hukka oli juossut Tuikun mukaan, lähdin koirien perään. Isä ajoi metsätiellä traktorilla vastaan ja Tuikku hölkytteli vieressä, liekö isääni vastaan lähtenytkin. Ei muuta kuin koira hihnaan ja pentua etsimään. Käveltiin tien reunaan katsomaan, ei tassun jälkiä. Lähdettiin takaisin metsätietä pitkin ja hetken kuluttua Hukka juoksikin meitä ihan miljoonaa vastaan. Isä kertoi nähneensä sen pidemmällä metsässä, kun ajoi traktorilla. Oli kuulemma Hukka ollut hiukan hämmentyneen näköinen, ihmetellyt ja katsellut ympäriinsä ja sitten lähtenyt täysiä juoksemaan. Juoksi onneksi meidän luokse ja eipä nuo kumpikaan tuon jälkeen enää mihinkään lähtenyt.



Yhtenä päivänä tuli hiukan kiistaa luusta. Koirat söivät mahdottoman isoja lihaluita ja kun sitten katsoin, että nyt on luut syöty ja lähdin viemään niitä metsään, päätti Hukka leikkiä. Kävi Tuikun kopin alta hakemassa haudatun luun, oli kyllä jo kaluttu ihan, mutta Hukasta hurjan hauska lelu. Penikka paineli luu suussa riemuissaan leikkien metsään ja Tuikku raivokkaasti rähjäten perään. Ei mammakoira oikein tykännyt, kun sen kätköistä haettiin herkut pois. Hukkahan otti koko homman ihan leikkinä, häntä viuhuen paineli karkuun, Tuikulle kilpajuoksu oli kyllä jotain ihan muuta, kuin leikkiä. Kun Tuikku sitten sai Hukan kiinni, sai pentu melkoisen kurmuutuksen. Kaikeksi onneksi Tuikun maahan käsky on vahva, niin vahva että karjuin sen menemään maahan odottamaan, otin hihnaan ja sidoin puuhun. Tämän jälkeen otin Hukan kiinni ja jätin senkin puuhun odottamaan. Sitten Tuikku luunsa kanssa takaisin ketjuun kiinni ja Hukan kanssa sisälle. Käytiin lenkkeilemässä uudestaan, kun olin kerännyt luut pois, tämän jälkeen homma onnistuikin!

Kyllä nuo jaksavat järjestää ohjelmaa, vekkuleita koiria. Eilen tosiaan kun poikaystävä tuli, löytyi Hukasta uusia puolia. Ei oltu kukaan kotona ja poikkis tuli itsekseen sisään. Hukka ryntäsi ensin innoissaan vastaan, mutta huomatessaan tulijan olevan vieraampi, perääntyi vaatenaulakon taakse karvat pystyssä haukkuen ja muristen. Voi mikä näky se on varmasti ollut. Oli se sitten tunnistanut ja rynnännyt poikaystävän luo. Voi olla, että turvatakki ja työhousut kauheissa neonväreissään vähän säikyttivät koirat ja muutenkin, kun muita ei ollut kotona. Hassu Hukka. Maisa oli vaan pöhähdellyt rapuissa ja ihmetellyt Hukan vahtipuuhia. Ei tule kyllä tylsää näiden kanssa! Mutta tässäpä kuvia

28 maaliskuuta 2014

Rajaton riemu kuvattuna

Valtaosalle lukijoista tuttu Tuikun pentu Hukka saapui taas hoitoon. Tällä kertaa jätkä viettää meillä aikaa reilun viikon ja toivottavasti viihtyy. Jälleennäkemisen riemu oli suunnaton, siitä kuvia. Kuvamateriaalia luvassa lisääkin näin vaihteluksi, onhan tässä koko talvi teille kirjoiteltu. Poikkeuksellisesti myös video, olihan kaksikolla taas hömpät leikit menossa.







25 helmikuuta 2014

Huikeen kokonen jäbä

Joku saattaa arvata, kenties nähnyt facebookista. No enivei, jättijäbä on ollut hoidossa viimeksi kesällä. Säkää vajaat 70cm ja painoa n. 45kg. Sitäkin isompi satsi kovia hermoja ja rauhallisuutta. Ja ne kirkkaat silmät, surumielinen ilme, lerpattavat huulet ja jättimäiset korvat. Aika herttaista on myös se, että tämä jättimäinen vuosikas nukkuu nalle kainalossa. :3 Jos jollekin nyt jäi vielä epäselväksi, niin hoidossa siis Tuikun pentu Hukka Wolfberry. Hukka tosiaan tuotiin meille viime sunnuntaina hoitoon ja muutamia päiviä se meillä viettikin. Hiukan kuvasaldoa ja tekstiä tältä ajalta. PS. Oon tekemässä isoa Berry postausta, kunhan saan pentujen omistajia kiinni.


Siinä oli hiukan sunnuntailta kuvia. Vallan riemuissaan Hukka meille tuli, heti pusuttelemassa Maisaa ja halimassa Tuikkua. Maisa tuota jättikokoista ystävää kiinnostikin. Hukka hiipi varovasti keittiöön Maisaa katsomaan ja ynisi. Yritti huitoa Maisaa tassulla, josko saisi pikkuisen leikkimään. Tirppa pisti jätkälle jauhot suuhun päästämällä kunnon rähinän. Voi mikä näky se olikaan, kun tuolit kolisten Hukka-parka sinkosi häntä koipien välissä eteiseen karkuun. Nurkan takaa se sitten korvan luimussa kurkisteli, eikä enää tullut keittiöön. Ja mitä Maisaan tulee, niin se vain ylpeänä pällisteli ruuan valmistumista ja varmasti katu-uskottavuuskin kasvoi.

Kauhian letkeä ja rento haukku. Kun tulee sisälle niin vetää unta kaaliin ja ulos mennessä rallittaa täysiä. Koon puolesta ei juuri pennuksi uskoisi, mutta liikkeet paljastavat nuoren iänkin. Honkkeli kuin mikä, kompuroi ja liukastelee ja muutenkin kohelimpi, kuin Tuikku. Leikin sujuivan kuitenkin vallan mainiosti ja paini oli koirista parasta. Tuikku meinaa vähän jäädä poikansa jalkoihin. Siitäkös rakkimus suivaantui ja komensi nuorta nulikkaa oikein mojovasti. Ihan tossun alla Hukka oli noin muuten, vähän Tuikku murahti niin pentu olisi hakenut vaikka kuun taivaalta. Mutta fyysisesti Hukka oli koko ajan niskan päällä. :D Nikon kanssa vietiin piskit soramontulle juoksemaan ja siellä saivatkin riehua kunnolla. Käytettiin sen jälkeen vielä pienellä remmilenkillä ja kyllä sitä mentiin niin rennosti ja rauhallisesti että. Seisotus ja kaverikuvatkin otettiin. Täytyy kyllä sanoa, että tuommosen jätkän vieressä Tuikku tuntuu oikeesti tosi pieneltä.

Yön Hukka nukkui tosi hyvin, ei kertaakaan herättänyt mua tai en ainakaan herännyt. Yöllä mennessäni vessaan, oli koira pakko ottaa mukaan, jäi pitämään sellaista meteliä huoneeseeni, että olisi koko talo muuten herännyt. Tuli siinä samalla Hukan sitten moikattua myös Rufus-kania. Miellyttävä suhtautuminen, koira vaan makaili ja kallisteli päätään, ihmetteli moista pitkä korvaa. Ja Rupsu tottuneesti mussutti vain heinää.
 

Yllä löytyy kuvasia maanantain touhuiluista. Hukan mukana tulleet jättimäiset ydinluut maistuivat hurtille. Siinä missä Tuikku alkoi repimään luusta lihaa ja syömään herkkuaan raivokkaasti, Hukka alkoi leikkimään. Voi sitä pennun riemua, kun se luu suussa juoksi Maisan perässä ja heitteli herkkuaan. Maisa äristen pinkoi karkuun, eikä ymmärtänyt yhtään, mitä toinen yritti. Vähän piti Hukkaa sitten ohjata ulkona, että paas maate ja syö se. Puolisen tuntia se luulla leikki ennen, kuin alkoi nakertaa. Voi pentua ♥ Kävipä myöhemmin niin, että Maisa varasti Hukan piilottaman luun ja sipsutti jättiluu suussa pakoon...

Tuikun kanssa taas leikittiin ja riehuttiin. Pallo oli kyllä paras lelu. Vähän tuli kaksikolla kinastelua ja välien selvittelyä. Hukka innostuessaan nappasi Tuikkua hännästä, niin kovasti että mammakoira retuutti poikaansa sitten niskavilloista. Toiseen kertaan Tuikku muistutti arvoasemastaan, kun Hukka heitti äipän selälleen ja hyppäsi päälle tähän tapaan. Linkin kuvassa osat ovat toisinpäin, kuten vuosi sitten. Tuikku tosiaan hermostui moisesta alentamisesta ja räjähti nuoremmalle oikein kunnolla. Ei siinä Hukka paljon vastaan väittänyt, vaan taas leikittiin nätisti. Huumoririkkaita ja letkeitä piskejä :>

Tiistaina me vaan löhöiltiin ja mulla onkin pelkkiä puhelinkuvia, joita ei kehtaa julkaista. Hukka paini päivän nallensa kanssa ja kompuroi meidän rappuja ylös alas. Se myös läträsi lätäkössä ja riehui Tuikun kanssa. Tuikku tosin totesi, että moinen pentuseura saa nyt riittää ja juoksi metsään karkuun, totta kai nulikka perässä. Hukka hidasteli onneksi ja sadan metrin paikkeilla kääntyi takaisin. Tuikku tosin katosi näkyvistä, tuli varmaa vartin päästä takasin. Eipä sitä karkaamiseksi voi kutsua, jos hetken pyörii metässä. Sisällä Hukka härnäsi Maisaa ja tirppa pakeni vierasta sohvan selkänojalle. Turhaahan tuo, koska Hukan pää on selkänojan korkeudella, Maisan logiikka... Mukavat ja toimeliaat kolme päivää vietettiin Hukan kanssa ja pian se tuleekin jo uudelleen hoitoon. Täällä lisää kuvia :)

03 elokuuta 2013

Jäljet radalla


Tänään oltiin Tuikun ja Hukan kanssa sprinttikisoissa Kaupin vinttikoiraradalla. Ida oli ollut meillä yötä ja avustaja olikin tarpeen. Reipas kookas pentu kiskoi hyvää tahtia ja oli Hukka varsin kiinnostunut ympäristöstäkin :D Siinä lenkkeiltiin kaksikon kanssa ja seuraan liittyivät pikkupaimenet Baco ja Kajokin. Lisää tuttuja petsieläisiä virtasi paikalle hyvää tahtia. Ensimmäinen koira starttasi tasan klo 10.00. Koira kääntyi takaisin ennen maaliviivaa ja juoksenteli sikinsokin, maalin asti kuitenkin päästiin, loppujen lopuksi. Paikalla oli väkeä ihan kiitettävä määrä, pieniä koiria muistan kuulleeni numeroon 28 ja isoja ainakin 40? Ellei enemmän, hurjasti kuitenkin porukkaa.

© Janita A.
Viimein tuli se odotettu oma vuoro, Tuikku kilpaili numerolla 110. Innoissaan jäi noutajamix odottamaan kanssani lupaa lähteä. Ensin Tuikku juoksi haistamaan viereen vedettyä viehessä, mutta nopean tarkastuksen jälkeen jatkoi matkaa. Ja se juoksikin lujaa, en ole koskaan nähnyt Tuikkua juoksemassa sellaista vauhtia. Siististi täysiä loppuun asti. Aika 9.55 sekuntia ja huippunopeus 45km/h. Olen kyllä tyytyväinen, ei tuolla rakenteella kovin paljon lujempaa mennä.

© Janita A.
Hukka juoksi numerolla 131. Jos sitä voi juoksemiseksi sanoa. Ei kovin ollut lähtö innokas, viehe ei kiinnostanut yhtään. Hassuttelija hyppäsi aitaa vasten kurkkimaan katsojia ja kameramiestä. Sitten se lönkytteli kanssani kohti maalia, mutta viime hetkellä piti vielä moikata tutkamiestä, joka otti Hukalta huippunopeutta. Tämä huippunopeus ei tosin taida paikkaansa pitää, kyllä tuo lujempaakin pääsee. Aika Hukalla 25,52 sekuntia ja nopeus 22km/h.

Kaikin puolin kuitenkin mukava reissu ja pikapuoliin ehdittiin Hiisiäkin siinä moikata :) Täytyy kyllä ottaa sprintit uusiksi, kun uudestaan lähellä järjestetään!

01 elokuuta 2013

Niin ihana hukkapala

Hiihtolomalla on tämä kaveri meillä viimeksi yöpynyt. Nyt saapui Hukka perheensä kesälomareissun ajaksi meille hoitoon. On kyllä taas pentueen yksi toinen ääripää, hirmu kookas, painoa reilu 37kg. Ikäähän jätkällä on tasan 8kk. Lepposa ja leikkisä, ei ihan niin reipas kuin Tuikku. Mikä on toisaalta ihan kivakin, koska rauhallisuudestaan huolimatta tämä köntys juoksi minulta jalat alta. Kaikinpuolin kyllä aivan ihana lössykkä, hirmu hauska ja huumorintajuinen heppu :D Tässä pikku kuvasato. Huomenna saapuu Ida yökylään ja lauantaina lähtevät Tuikku ja Hukka Kaupin vinttikoiraradalle sprinttiin :)

8kk - 37kg

29 heinäkuuta 2013

Kuvatuokio

Lisää kuvia KlickKlick & Klick
Sansa - Tuikkua hiukkasen siropi neiti
Hukka - taitaa olla pentueen suurimpia, 37kg painava jätkä, kovasti muistuttaa nöffiä :D
Koutsi - pikkuruinen, muistutti kovasti labbista ja ajokoiraa :)