Olikin kyllä sitkein pöpö sitten vuosiin. Olo alkaa olla parempi ja ensi viikolla sitten töihin, tämäkin viikko meni vielä levätessä ja parannellessa. Ilo oli olla maalla porukoiden hoivissa, koirien lenkityksestäkään kun ei mittään tullut. Istuin yhtenä iltapäivänä mättäällä, ja kuvailin kun liikuttivat itse itseään. Viikonloppuna pitäisi vähän paikata koirien liikuntavajetta.
Askartelin kuviin uuden leiskankin, ihan tykkään kyllä, mutta pitää taas harjoitella käyttämään. On erilainen kuin viimeksi ja aikoihin en ole jaksanut leimata kuvia, Pitkästä aikaa tänne blogin puolelle myös Myystä kuvia. Sain vähän "suu kii täti" kuvien jatkoa, kun ärrieri kurkisteli Tuikun suuhun. Pörrieri ja Vilkku juoksuttivatkin hienosti toisiaan ja Tuikku löntysti liinassa.
Sairaslomani jatkuu edelleen. On se mukava rampata viikon sisään kolmasti lekurissa selittämässä aina eri oireet. Kuume on pysynyt, mutta streptokokki vaihtui yskään ja korvatulehdukseen. Nyt vihdosta viimein minulle kirjoitettiin lääkekuuri, josko sitten loppuviikosta olisi työkunnossa. Tai edes koiranhoitokunnossa, nyt en ole jaksanut edes sisällä naksutellä mitään, kun ajatuskin on tahmeampi kuin muurahainen siirapissa. Toisaalta, pakkolepo on joskus ihan hyvästä, ehtii tehdä ajatustyötä ja ne kaikki vähäpätöiset asiat, joita ei kiireessä tule tehtyä. Vähäpätöisiä ja toisarvoisia asioita ovat olleet mm. meidän arki, josta ajattelin nyt kirjustella tänne blogin puolelle. Huhtikuun alun kuulumisia siis.
Huhtikuun alussa olikin jo ihanaa auringonpaistetta ja kävelytiet olivat sulat. Niinpä kävimme Tuikun kanssa fillaroimassa ja melkein tukehtumassa katupölyyn. Poikkesimme siskon uudella kämpällä, voi kun nätti asunto. Tuikku kyläili oikein mainiosti ja jäikin siskolle sitten ihan kyläilemään. Oli kuulemma nätisti ollut ja katsellut vain parvekkeelta lenkkeilijöitä.
Vilkun ja Myyn riehumisvideo on yhdeltä viikonlopulta, kun maalla poikkesimme. Nyt kun mieheke palasi inttiin, niin meikäläinen tulikin tänne porukoille loisimaan, sen verran on veto pois ja järkky väsymys. Myyn ja Vilkun meno on kutakuinkin videon mukaista. Portin taakse kodinhoitohuoneeseen ne rauhoittuvat hyvin nukkumaan, sitten mennään makuupainia, nahistellaan leluista ja taas nukutaa. Kyllä on huippua, että niillä on toisensa.
Tuikku onkin lojunut sohvan vieressä ja valutellut kuolat lattialle katsellessaan ruuan laittoa. Rento piski. Porukat toivat koirilleni Ikeasta parsapehmon. Lelu nimettiin Herra Parsaksi. Parsa on ollut molempien suosikki ja lemppari, kaikin tavoin. Nyt parsalla on jaloissa ruhjeita, kädet amputoitu, se on uitettu savessa ja sen pää on auki ja täytteet revitty. Mutta Parsa hymyilee edelleen.
Vilkun tassut paranivat hyvin, mutta minä sairastuinkin heti perään. Facebookin puolelle julkaisinkin, kun kaveri haki Vilkkua juoksemaan manssipojan kanssa. Ja kyllä kersa olikin väsyneempi ja paremmin rauhallinen sitten. Eilen Niko käytti kumpaakin juoksemassa, oli löytänyt nätit metsämaastot, metsätietä ja hakkuuaukeata. Tuikkukin oli mennä rämistellyt onnellisena ja Vilkun kanssa olivat rättilelua retuuttaneet.
Jospa tästä sitten lepäilyn pariin ja toivottavasti paranemaan päin. Loppuviikosta ehdottomasti jonkun kaverin kanssa koiria juoksuttamaan, että noista saa pahimmat höyryt pois. Olin kaavaillut loppukuulle pientä vaellusta, mutta pitää harkita vakavasti terveydentilani kannalta. Ei huvittaisi heti vetää kehoa äärimmilleen... Mutta näillä mennään, maalla huilataan ja keväästä nautitaan ♥
Saavuin Pirkanmaalle takaisin tiistai iltana, melkosta väsyneitä kumpikin. Pääsin porukoiden kyydillä asemalta eteenpäin ja täyshoitoon maalle... Tuikku odottelikin siellä innoissaan ja voi kun Vilkulla oli sille asiaa. Myy juoksi myös ovesta ulos meitä tervehtimään. Tiistai ilta menikin sitten muuten nukkuessa, vaikka Myystä se oli suurta vääryyttä - leikkimäänhän tänne oli tultu.
Reissusta ostettu vihreä pallo osoittautui kaksikolle kivaksi jahdattavaksi. Tai ei Myy pallosta välitä, vaan Vilkusta. On ihan sika hauska jahdata Vilkkua. Sisälläkin vedettiin aikasmoista rallia, meinasi jalkalamppu kaatua ja lasikaappi helistä. No mutta hei, oli ollut ikävä! Vanha kunnon Tuikku on sen sijaan kunnon vieras ja käyttäytyy leppoisasti.
Räpsättiin piskeistä seisotuskuvia ja sen semmoisia, huomaa että Myytä ei ole opetettu seisomaan. Kersalla ei ollut hommasta mitään hajua, mutta yritys oli kova. Heitettiin hurttien kanssa vähän metsälenkkiä ja samalla neuvoin hiukan luoksariharjoituksia Myytä ajatellen. Kyllähän se nappula hommat osasi, pitää vain muistaa vaatia.
Kun sitten perjantai aamuna pakkasin kamat ja häippäsin koirien kanssa maalaisrauhasta taajamaan, oli Myy ollut jokseenkin pettynyt. Ne nyt vaan ovat Vilkun kanssa aivan bestikset ja kummankin idoli on Tuikku. Oma kaksikko kahnasi ja kiehnäsi kotona hetken, sitten asettuivat nukkumaan. Vilkku se venytteli itsensä reissusta oikein urakalla ja veteli sikeitä monta tuntia. Tuikku vaihteli asentoaan sohvalla ja kuikuili ikkunasta, jotainhan puuttui. Isäntää se odotteli armeijan harmaista ja illalla nippu olikin koossa ja koirat tyytyväisiä.
Tänään olikin kummallekin hurtalle luvassa mukavaa touhua. Lähdimme kohti Puuvuorta, johon ei sitten ison lumipenkan vuoksi päässytkään. Soitin Idalle, että mennään vähän etiäpäin, mutta Tappimaassa oli lapsiperheitä. Pieni aikalisä ja suunnattiin läheiselle soramontulle. Tunti myöhässä aikataulusta, meillä oli koirat juoksemassa ja laumaan uusi tuttavuus. Jan on Tuikun frendi viime kesältä ja kertaalleen kaksikon kanssa on ollut Vilkkukin riehumassa. Jan on saanut kämppiksekseen aivan ihastuttavan karjakoiramix Vikin. Viki neiti oli vasta 11viikkoinen kersa, niin reipas ja rohkea. Kuten kaikista pennuista, siitäkin Tuikku oli ihana.
Isot hurtat rallittivat paimenten kanssa hetken aikaa ja palattiin autoille. Iskin Tuikun autoon ja jäin odottelemaan seuraavaa kaveria. Veera tuli paikalle Vastin kanssa ja lähdettiin juoksuttamaan junnukoiria. Penskojen juoksuttelu sujuikin hyvin, kumpikin kaivoi, Vilkku nappaili lunta ja rynnistelivät ees taas. Palasimme autoille ja kuinka ollakaan, Tuikku toden totta oli teljetty autoon. Ja jotta se ei karkaisi, niin avaimetkin olivat autossa... Hienoa Jenny! Ei auttanut kuin soitella siskolle ja äidille ja lopulta saatiin vara-avain paikalle ja ovi auki. Tuikku otti oikein lunkisti ja Vilkku odotteli Vastin kanssa häkissä. Viimein päästiin kotiin, väsyneiden koirien kanssa ja jälleen aikataulusta jäljessä. Mutta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi...
