Viikonloppu meni maalla koirien kanssa lenkkeillessä. Myy ja Vilkku mennä rellestivät onnellisina ulkona. Pentuset ovat kuin paita ja peppu. Anna paimenelle terrieri ja terrierille paimen, oravanpyörä on valmis.
Tuikun kanssa kävimme rallyn vapaaharkoissa. Erityisesti vasemman 270 ja 360 kanssa jynssäsimme. Oikeastaan koira keskittyi mukavasti. Otettiin pari kertaa melko pitkää rataa. Koira jaksoi keskittyä ihan hyvin, itselle tuli muutama aivopieru, kun sovelsin avoimenkin kylttejä. Eteentulot sujuivat ja spiraalissa koira suorastaan syttyi. Itselle varmuutta niin pystyn menemään lujempaa, sillä Tuikku pelittää vauhdissa paremmin. Ainoastaan käännöksiin malttia.
Vilkku pääsi vielä järven jäälle illalla pariksi tunniksi. Seuraksi saimme Janikan, sekä tietysti hurmaavan Teon ja Kikin. Jos keli pysyy näin hyvänä, niin tasan viikon päästä me olemme jo kotiutuneet yölliseltä metsäretkeltämme.
Viikonloppuna vierailimme vanhemmillani samalla, kun haimme Tuikun takaisin kotiin. Käytimme kaikki kolme piskiä soramontulla juoksemassa ja samalla soviteltiin kaikkien uudet Pompat. Ei moittimista, istuvat hyvin päälle ja pysyivät kovassakin menossa! Ainoastaan Myy jäykisteli, mutta ilman pomppaa pikku tirpula päästeli kovaa kyytiä.
Myyn ensimmäiset juoksut loppuivat juuri, mutta Vilkulla vielä odotellaan alkavaksi. Käytös on ollut nyt tasaisempaa ja koirien keskinäinen tauko teki hyvää. Tuikku oli montullakin vallan kuuliainen ja mielissään pentukavereista. Kotona yksinolot ovat sujuneet hyvin, sänky ja sohva on aina myllätty, mutta se on pieni haitta kaiken nähdyn jälkeen. Videon mukaan koirat eivät myöskään nahistele keskenään, totta kai huolehdin kaikki mahdolliset kinastelun kohteet pois.
Tuikun taakanvetovaljaat saapuivat myös, Jum-Jum'silta tilasin ja sieltä sain myös loistavat ohjeet lajiin ja sen harjoitteluun. Pari lenkkiä on jo vedetty ja valjaat istuvat hyvin. Tuikulle homma on oikeastaan tuttua, ainoastaan valjaat vaihtuivat sopivimpiin. Nyt on menty kaksi kertaa 4,5km lenkki kevarinrengas perässä. Mitähän tuo rengas painaisi, ehkä 5-7kg. Nyt kasvatellaan kuntoa ahkiokeikkoja varten, jaksetaan sitten talvitapahtumissa vetää lapsia.
Vilkun kanssa ollaan vaan höntsäilty ja temppuiltu, sekä pureuduttu ihan arkiasioihin. Melko paljon olen nyt käynyt kavereiden kanssa lenkillä ja juttuseura onkin mukavaa. Vilkku on ollut lenkit pääasiassa irti, niin saa mennä rallittaa kunnolla. Kovia pakkasia varten tilasin tuolle Hurtan mikrofleece haalarin ja sekin oli sopiva. Manttelin sijaan Vilkkua vähän haalari ällötti, sehän koskee mahaankin...
Vilkulle olen myös pähkäillyt vetoa harrastukseksi, mutta tuo on niin sälittävän pieni sintti. Kikkarilla tai potkurilla olisi kiva mennä ja korkeammallekin tähdätä... Mutta jos ajattelisi että Vilkku vetää hyvin ja haluaisi vähän edetä niin sille tarvitsisi samaa koko luokkaa olevan vetokaverin ainakin lainaksi, jotta kumpikin kirittäisi ja jaksaisivat yhdessä paremmin. Noh, vetohommia ehtii junnulle mietiskellä ja pohtia myöhemminkin, kokeilee vaikka joskus. Tammikuussa pitäisi sitten taas alkaa tokotreenit, frisbeet... Tuikulla aktivoituu tämä taakanveto ja tammikuun lopussa alkavat vepen kuivatreenit. Kyllä tästä taas vauhtiin päästään, kunhan joulu levätään! Nauttikaa kuvista...
Viikonlopun kotitokoiluissa Vilkun kanssa ihmeteltiin noutokapulaa, palkkaa tuli semirauhallisista ja tukevista nostoista, toistaiseksi pentu saa naksun kuultuaan tiputtaa palikan suustaa, silloinhan liike on jo loppu. Otimme myös paikkamakuun alkeita. Vielä viime viikollahan harjoittelimme suoraa makaamista, lelupalkkaus on saanut koiran skarpimmaksi ja lantio on suora. Nyt lelu täytyisi saada ripeästi pois auttamasta, jotta koira ei kuumu liikaa. Ei ole tarkoitus, että mulla on piukaksi viritetty vieteri makaamassa. Loppuun vähän tunnaria ja nenänkäyttöä. Palikan etsimisestä on tulossa joka iltainen leikki, vielä Vilkku saa nähdä, mihin palikka laitetaan, mutta videon viimeisessä harjoituksessa oli myös muita houkuttelevia esineitä.
Viime keskiviikkona oltiin taas Koirakoutsilla ohjatuissa, valkkuryhmä alkoi viimein. Oli kyllä hurjan kivaa ja saimme taas paljon neuvoja. Ensimmäisenä otimme seuraamista, tavoitteena pitää se kontakti parin askeleen ajan ja pysähtymisestä istumaan. Nythän Vilkku vielä jatkaa matkaa sata lasissa kun minä alan pysähtyä. Hyppyä treenailtiin sillä välin, kun muilla oli hankalampia liikkeitä. Hyppykin oli ihan vain hulluttelua lelulla ja nameilla, miten hauskaa olikaan juosta kilpaa ja hypätä esteen yli. Viimeisenä noutokapulan pitoa ja koutsin ohjein maltoin odottaa. Viimein turhauma ajoi koiran toimimaan ja Vilkku kaappasi kapulan tukevalla otteella suuhun. Tämän jälkeen saatiinkin useita onnistuneita toistoja ja koira säteili onnistumistaan ♥
Iloksenne vielä hiukan leikkikuvia meidän puolivuosikkaista pennuista.
Tuikku pääsi tänään ensimmäistä kertaa rallytoko valkkuun, tai ehkä joutui. Ensinnäkin, sähläsin meidät hallin väärään päähään. Olin punainen kuin tomaatti, kun kysyttiin mihin ryhmään olin tulossa ja yritin selittää että ihan rallytokon valmennukseen... Juu, oikea laji, mutta väärä kouluttuja, hupsiis. Päästiin toiseen päähän hallia ja teemana häiriötreenit.
En uskonut meidän olevan aivan näin huonolla pohjalla, vaikka onhan ryhmässä ja hallissa treenaaminen Tuikulle aivan uutta. Viimeinen vuosi on mennyt treeneissa ookoo, mutta nyt koira flippasi täysin ja vanhoja piirteitä tuli paljon esiin. Sen huomasi kouluttajakin, kun kerroin että näistä on arjessa ja muissa treeneissä jo päästy.
Ensimmäisenä harjoiteltiin ihan perus luopumista, eli mulla oli nami kädessä ja koiran piti itse oivaltaa, ettei sitä saa varastaa. Ei mennyt kovin kauan, että Tuikku oivalsi tämän. Sitten koira siirtyi perusasentoon ja sama houkuttelu jatkui. Sujui muutaman toiston jälkeen ihan hyvin, samoin käden liikuttelu. Jo tämä harjoitus sai Tuikun hiukan väsähtämään.
Seuraavaksi vuorossa oli haastavampaa häiriötä. Tuikun piti vuoroin istua ja maata edessäni ja kouluttaja tuli viereen kapulan kanssa houkuttelemaan koiraa. Se oli Tuikulle aivan liikaa, iso pettymys kun ei päässyt, vaan piti keskittyä. Päädyimme siihen, että koutsi vain seisoi vieressä. Tuikku oli kuitenkin jo hiukan väsähtänyt ja kun vaadittiin tarkkaa suoritusta ja alettiin nopeuden ja tarkkuuden perusteella arvottaa liikkumista, se turhautui. Tuikku alkoi haukkua ja tarjota liikkeitä omaan tahtiin. Kun sitten pyysin sitä istumaan ja se viimein märisten nousi istumaan, palkkasin sen ohjeiden mukaisesti kehuilla rapsutuksilla. Se oli jälleen pettymys, onhan Tuikku orjautunut ruokapalkkaan melko tehokkaasti.
Puolen tunnin jälkeen koira oli aivan raato, emmekä loppu tunnista tehneetkään oikeastaan mitään. Olin itse sitten vain kuunteluoppilaana ja Tuikku rauhoittui. Arvelin, että Tuikku ei ryhmässä välttämättä toimi kovin hienosti. En kuitenkaan odottanut tai ollut ajatellut, että sen vaatiminen pomppaa tuollaisessa tilanteessa esiin. Sehän on aiemmin ollut meillä isompikin ongelma. Nyt sain kuitenkin paljon hyviä ohjeita ja tiedän taas mitä teen. Ensi viikolla uudestaan, uskon että menee jo paremmin!
Tiistaina pakkasin koirat autoon ja lähdimme pitkästä aikaa maalle vanhemmilleni. Myy meitä odottikin, voi miten rääpäle on saanut jalkaa! Yritin räiskiä pennuista kuvia, mutta voimakkaat varjot ja kirkas aurinko pilasivat valtaosan niistä, eivätkä nämä jäljelle jäävätkään silmää hivele. No mutta mitäs pikku Myylle, oikein reipas pieni ärrieri, on löytänyt äänitorvensakin. Myy on tutustunut pikkusiskoni kissaan ja kaksikkoa on ahkerasti totuteltu ja tutustutettu toisiinsa. Myy olisi niin mielinkielin viiksiniekan kanssa, mutta mirripoikanen ei ole moista kielimielistelijää arvostanut. Kuonokoppaakin Myy on harjoitellut pitämään, ihan vain kaikkiruokaisuutensa ja sieniriskin vuoksi!
Pakko oli napata ovelan terrierin metkut videolle, pentuaitaukseen on viritetty katto ja kaikki, jotta pikkuneiti siellä pysyisi. On viileää varjoa, nurtsia ja vaikka mitä. Mutta koska aina voi kiivetä ja ängetä, ei aitauksessa kannata aikaansa viettää.
Tuikun kanssa köpötimme illalla läheiselle mökille treenaamaan vepeä. Seurana oli Pilvi Kelmi-lansunsa kanssa, sekä kaksi muuta koirakkoa. Rakkimus odotteli vuoroaan puuhun sidottuna, kun auttelin landseerien treenaamisessa. Tuntuu muuten ihan selkeesti, kun köyden pätkää riepottelee 50kg koira, kuin että Tuikku vähän laiskasti tarttuu patukkaan. No mutta sitten itse treeniin.
Vienti on nyt purettu kaikin tavoin osiin. Rannalla vientiin liittyvä hommamme oli vain ja ainoastaan palkkapurkin haku veneestä. Hetsattiin Tuikku kunnolla, käsky ja sai rynnätä perään. Veneellä soudettiin vielä vähän karkuun ja saatiin koiraan vauhtia. Purkista sai palkan sitten rannasta. Tällä on tarkoitus ihan vain rohkaista Tuikku uimaan veneelle ja vahvistaa tieto siitä, että veneestä saa palkan. Kuivalla maalla harjoittelemme patukan pitoa ja varsinaista vientiä. Vedessä itseksemme treenaamme patukan pitoa ja liikkumista patukka suussa. Nyt koko liikettä yrittäessä Tuikku räkäsee patukan suustaan rantavedessä. Harmi kun vepekausi alkaa juuri olla loppumaisillaan, taitaa jäädä ensi kesälle vesiharjoittelu viennin osalta. Tuikku saa seuraavaksi alkaa tekemään veneeseen vaihtokauppaa rannan tuntumassa. Sitä otettiin lopuksi, koiran etujalkojen piti kastua ja sen piti ottaa askel venettä kohti. Patukka ei pudonnut maahan, vaikka apparilla homma menikin veneessä vähän koppaamiseksi. Pienin askelin eteenpäin ja palaset kohdilleen, niin kyllä tämä alkaa sujua.
Veneen haku otettiin pariin kertaan. Ei taaskaan mitään syttymistä köydelle rannassa, vaikka kuinka yritettiin leikittää. Kun sitten vene vietiin ulapalle ja vähän läiskyteltiin köyttä veteen, niin johan oli rakki liekeissä. Hyvällä vauhdilla ja keskittyneesti lähtee hakemaan, mutta turhan aikaisin irrottaa köydestä. No joo, jalat osuu pohjaan ja selkä on pinnalla, jolloin suoritus on periaatteessa hyväksytty, mutta arvostaisin jos koira jäisi hiukan repimään köyttä. Pienellä auttelulla ja oikeassa ajankohdassa Tuikun saa kiskomaan koko veneen hiekalle.
Muita liikkeitä emme ottaneet, koira oli muutamista toistoista aivan riittävän väsynyt. Nyt vain joku innokas kuivanmaan treeneihin auttamaan, niin olisin erittäin kiitollinen!
Vilkku pääsi tiistaina vielä myöhään illalla isolle nurtsikentälle frisbeen kanssa. Älkää huoliko, koira ei mitenkään päivittäin hae frisbeetä, eikä todellakaan sataa heittoa. Joka tapauksessa, edelleen rolleria, sitä Vilkku saa hakea ainakin vuosikkaaseen asti, kunnes heittokäteni kehittyy muissa heitoissa, jotka teen vielä ilman koiraa. Tässäkin lajissa tulee vähän olosuhteet vastaan, talvella ei kiekkoa paljon viskota, ainakin alustan etsiminen on vaikeaa? Viisaammat, ohjeistakaa tyhmää!
Ilman kiekkoa harjoitellaan myös kuvioita ja erilaisia liikkeitä. Olen pyrkinyt jättämään varsinaiset hyppyhommat tuonnemmaksi, vaikka olen nekin jo listannut. Yritin listata näitä hiukan harjoittelu järjestyksessä, nyt on treenailtu kolmea ensimmäistä.
- pyöri (molempiin suuntiin)
- peruutus (treenattu jalkojen väliin peruutusta)
- takajaloilla seisominen
- kurre
- kumartaminen
- kieriminen
- ryömiminen
- kiertäminen
- vilkuttaminen
- jalkojen päällä seisominen
- syliin hyppy
- selkään hyppy
- käsien yli hyppääminen
- jalan yli hyppääminen
Siinä riittää harjoiteltavaa. Onpahan aktivointia ja puuhaa sisällä! Pyrin opettamaan sheippaamalla, mutta jo peruutus osoittautui sen verran hankalaksi, että menin ja autoin koiraa alkuun. Virhe tai ei, niin koira hoksasi asian.
Keskiviikko menikin töiden jälkeen ihan siivoillessa ja ruokakaupassa käydessä. Koirat olivat kotona jo vähän sitä mieltä että homma ei näin toimi ja niinpä sohvan suojana olevaa peittoa oli silputtu. Vilkku kaivoi takapihalle myös uuden kuopan. Koska en iltahämärällä jaksanut enää maratoonilenkkiä lähteä heittämään, tuli naapuri pelastamaan minut. Bichon Milo on oikein reipas iloinen pikkumies ja aidan takaa kuikuilee nättejä neitoja, eli koiriani. Ajateltiin että Milo tulisi Vilkun kanssa leikkimään, mutta Vilkku puuhailikin koko ajan sitten aivan omiaan. No, se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun Tuikku ja pikkupörrö tapasivat. Ja leikithän olivat sen mukaiset. Muutama rallikierros heitettiin myös ja niihin osallistui paimenkin. Tuollainen intiimipelleily ei sitten Vilkkua kiinnostanutkaan. Tunti hengailtiin ulkosalla koirien kanssa ja taas olivat tyytyväisiä!
Torstaina lähdin Vilkun kanssa treenaamaan tokoa. Saimme aivan uutta seuraa, Tiia ja Lilo ja Janika ja Teo. Facebookista tsekkaillessa en tunnistanut, mutta paikan päällä aloin kyllä ounastella, että koirat näyttävät tutuilta. Ja blogitutuiksi kaksikko paljastuikin.
Meillä on opeteltavaa, paljon. Tällä viikolla Vilkku on toki ollut tavallista vähemmällä aktivoinnillakin, mutta jooh. Vilkulla kesti hyvän aikaa rauhoittua, hirmuinen kiskominen treenikavereiden luo, kiljahtelua ja haukuskelua. Puutuin hommaan parhaani mukaan, vaikka moista ei ole ennen ollut. Ainakin tuli selväksi, että kentälle mennään jatkossakin treenaamaan muiden kanssa!
Kun Vilkku sitten rauhoittui, saimme treeniäkin aikaiseksi. Erityisesti muiden koirien palkkaustuokiot ja lentävät lelut sitä häiritsevät, meinaa syöksyä perään tai vähintäänkin jää tuijottamaan. Mutta useilla toistoilla ja siedättämisellä homma alkaa sujua. Otettiin hiukan etäisyyttä, niin reagointi loppui. Mitäs me sitten treenattiin...
Perusasentoa otettiin, koska se on helpoin Vilkulle. Otettiin sitä ihan siksi, että meillä oli haastavin häiriö ikinä, joten en mitään hurjaa pähkäilyä viitsinyt siinä tilanteessa vaatia. Keskittyminen haparoi aluksi, mutta pian pentu tarjoili kontaktia ja tiivistä perusasentoa. Aivot raksuttamaan, niin homma toimii!
Istu-maahan jumppaa mentiin myös, Vilkku on oppinut käskyt hyvin, mutta siitä on tullut hiukan ennakoiva! Istumisesta se valuu suoraan maahan, istumaan se menee käskystä ja välillä tarvitsee käsiavun. Vaikka oli ilta, oli todella kuuma ja istu-maahan oli tosiaan enemmän valuvaa, kuin sellaista reipasta, mitä todellisuudessa.
Seuruuta otimme vielä loppuun, kun Vilkku oli tosiaan katsellut muiden treenejä jo rauhallisesti nurmella maaten. Hereillä ollessaan Vilkku lähtee heti liikkeelle kun otan askelia, yhden askeleen verran se pysyy mukanakin ja siitä yhdestä askeleesta olen palkannutkin runsaasti. Pyrin vaatimaan heti saman tien skarppia olemusta ja kontaktia ja näin ollen seuruupätkät ovat korkeintaan sen kaksiaskelta. Vielä toisinaan muistutan koiraa hommasta imuttamalla, mutta pääsääntöisesti pelkkä kävely riittää, naks palkka ja bueno.
Puolen tunnin treeni oli meille tarpeeksi, eivätkä Teo ja Lilokaan paljoa kauemmin treenanneet. Uskaltauduttiin päästämään paimenkolmikko sitten nurmialueella irti ja vauhtia riitti. Liloa ei kiinnostanut yhtään tai ainakin se ohjeisti bortsuja äänekkäästi. Teo suhtautui Vilkkuun ensin vähän epäillen ja hammastellen. Sitkeä pentu ei kuitenkaan luovuttanut ja sai kuin saikin murkkuilevan nuoren leikkiin mukaan. Aika rallia kaksikko vetikin! Oli tosi kiva nähdä ja ehdottomasti tullaan toistekin ♥
Ihan ensimmäisenä omia juttuja, toivottavasti kuvien taso ei ole laskenut hälyyttävästi. Latasin nimittäin Lightroomin ja yritän epätoivoisesti oppia käyttämään sitä. Toistaiseksi valot, sävyt ja terävyydet on räiskitty ääripäihin, jotta erot näkee, ehkä vielä opin... Monta juttua vielä ihan vieraita tuossa. Toiseksi, aion hankkia uuden putken (70-200mm f/2.8 oot niin mua varten), eli kohta (kun muutun vieläkin köyhemmäksi) tulee myyntiin rataraato 85mm. Ja kolmas, kamalin ja surkein uutinen, minäkin, olen inttileski. Mieheke lähti valtion hoiviin maanantaina ja niinpä piskien kanssa muutin ainakin tämän viikon ajaksi maalle. En ole mitään erakkotyyppiä ja koirat eivät korvaa ympärillä olevia ihmisiä, joten. Ensi viikoksi sitten kämpille ja ilo irti siitä, että koirille on aikaa.
Tuikku on ollut oma itsensä. Se nauttii täysin siemauksin maalla olosta, täällä kun voi vain maata ja haistella mönkiäisiä. Eilen pääsi metsälenkille liinan turvin mukaan, kun juoksuteltiin pentuja. Polkupyöräni lähti huoltoon ja kun se sieltä tulee, haen myös springerin, jotta pääsemme pyöräilemään. Viikonloppuna Tuikku pääsee Helvetinjärven kansallispuistoon ja sunnuntaina vielä mätsäriinkin. Siinä riittää sille puuhaa.
Vilkku on ollut oikea viikari alias vilpertti, lähtee myös sunnuntaina mätsäröimään. Se istuu ulkoportailla, kun tulen töistä ja turvallisesti juoksee vastaan vasta kun auto on sammunut. Muuten se onkin tapaturma-alttein koira, mikä meillä on koskaan ollut. Meillä olo aikanaan se on ulostanut kaikenlaisia tavaroita ja meinannut pariin kertaan tukehtua. No, näkihän sen jo hakuhetkellä, kun Vilkku siskonsa kanssa hyppi rappujen tasanteelta vastapäiseen seinään...
Metsälenkillä Vilkku löysi linnunraadon ja jopas oli pennuilla lystiä. Minulle se sen sitten luovutti lopulta, mutta kävi niin hassusti, että pieni Myy varasti linnun minulta. Tämän jälkeen Vilkku hyökkäsi tirriäisen kimppuun vei linnun ja söi sen pakomatkallaan. Epäonnistuin yrityksessäni siis. Ja jotta kaikki ruokailuasiat eivät päättyisi tähän, palasi Myy lenkillä äkisti monta sataa metriä taaksepäin ja tuli takaisin päästäisen kanssa, jonka sekin sitten söi. No mutta makuelämyksiä hei!
Tällaista täällä, sitten ei tekstin ystäville jäätävä määrä näitä koiraruutuja!
