Katsaus ja kulut 2018

Kuluneen vuoden katsaus on aiempiin verrattuna nyt hiukan supistetumpi, sillä blogi on ollut auki vain puoli vuotta. Ensi vuonna toivon mukaan totuttuun tapaan laajempi katsaus. Kirjasin tähän samaan myös kulut, jotka löytyvät lopusta.

Tammikuussa vierailimme Savun kanssa Kuopiossa - viimeistä kertaa ennen Papun syntymää. Kankaanpäässä kävimme Kari Ventelän vastaanotolla luustokuvissa. Tulokset yllättivätkin positiivisesti, lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja selkä terve. Myös Louna asui vielä meillä ja Myykin oli meillä väliaikasesti asumassa miltei kaksi kuukatta. Arki kolmen koiran kanssa oli varsin mukavaa ja meneväistä. Nautin kolmen koiran (ja yhden kanin) kanssa puuhastelusta tosi paljon ja otinkin siitä kaiken ilon irti ennen perheenlisäystä. Alkuvuodesta retkeilimme Elinan kanssa Ritajärven luonnonsuojelualueella. Siellä piti käydä uudestaakin, mutta jospa sitten ensi vuonna.

Helmikuussa kävimme kolmikon kanssa lukuisilla lenkeillä jäillä. Yksin en enää pitkälle lähtenyt supistusten vuoksi. Yöksi olisin halunnut vielä laavulle, mutta kumma juttu, kukaan ei suostunut seurakseni. Helmikuun loppupuoliskolla Savu meni hoitoon naapuriin ja Louna ja Myy vanhemmilleni.

 

Maaliskuu toikin tullessaan hirmuisesti uutta ja ihmeellistä. Kuukausi meni varsin sumussa opetellessa uutta ja tutustuessa pieneen tulokkaaseen. Savu tulikin hoitoreissustaan melko pian takaisin ja solahti perhekoiran rooliin paremmin kuin osasin odottaa.

Kevät toi tullessaan myös keittiön vuotavan tiivisteen, jonka johdosta jouduimme lopulta asumaan koko kesän vanhemmillani. Koirille se tiesi paljon vapaana juoksentelua ja rutkasti tilaa. Minullekin se tarkoitti hiukan enemmän metsäilyä ilman vauvaa, kun oli ylimääräisiä käsipareja. Vaan kyllä oli ihan huipputunne päästä viimein muuttamaan "omilleen", kun keittiöremppa valmistui.

Kesän aikana retkeilimme Kainuussa, Riuttaskorvella, Kintulammilla, Seitsemisissä, sekä Kuusamossa Konttaisella ja Oulangassa ja Sallassa Ämmin luontopolulla. Pienempiä retkiä tai niin sanottuja, pidempiä lenkkejä oli tuplasti enemmän. Suhteellisen aktiivinen retkikesä, eikä pelkästään lähimaastoissa edes! 

Syksyllä jatkoimme Savun kanssa treenailua aktiivisemmin ja saimme monia liikkeitä lähes koevalmiiksi. Kävimme myös rallytoko epiksissä, jossa totesin itseni aika kovaksi jännittäjäksi. Syksyyn mahtui myös retkiä, kun Kiiran kanssa suuntasimme Salamajärvelle. Ehdimme vierailla myös Isojärven, Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistoissa. Näiden jälkeen vuoden retket tulivat päätökseen ja keskityimme treenaamiseen. 

Joulukuu menikin kotoillessa, lenkkeilessä ja käsittelytoimenpiteitä harjoitellessa. Nyt olemme levänneet hyvin ja taas jaksetaan suunnata katseet ensi vuoteen. Seuraava reissulippu häämöttääkin jo, täältä tullaan, Kuopio!

Tämän puolen vuoden ylivoimaisesti luetuin postaus oli Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen hurjalla 1700 katsomiskerralla. Kommentoiduin postaus oli Kuuluuko koiran tuhota?

Listailin vuoden kuluja suhteellisen huolellisesti. Kesällä kimppatalous hankaloitti ruokien laskemisia, joten pientä heittoa saattaa olla. Voitimme myös jonkin verran ruokia mm. arvonnasta tai muuten saimme ilmaista sapuskaa, joten siksi ruokaan mennyt raha on suhteellisen pieni. Vuosi oli kyllä edullisin koiravuoteni ikinä, esimerkiksi viime vuonna 2500€ meni rikki ennen syksyä. Tähän toki syynä eläinlääkärissä käyminen päivystysajalla. 

Ruokalokeroon laskin myös makupalat ja luut. Treeneissä käytän paljolti kaupan parhaimmiston lihapullia, niihin meni tänäkin vuonna parikymppiä. Terveyssarakkeessa on tämän vuoden eläinlääkärikäynti, eli vain luustokuvat. Muut sisältää eläinkoulutussivuston jäsenmaksun, koirauimalakäynnin, fix-rekiströinnin sekä junaliput Savulle. Harrastuksiin laskin hallin avainmaksun, irtotreenit ja kisamaksun.

Yhteensä 621,94€

Yllätyin itsekin, miten edullinen vuosi oli. Toisaalta, ei ole ollut aikaa eikä liioin varaakaan törsäillä. Lähinnä treeneihin aion sijoittaa ensi vuonna, sillä kaikki pakolliset hankinnat Savun suhteen on jo tehty. Ensi vuoden kulut aion myös kirjata tarkemmin, siinä auttaisi sekin, että muistaisin säästää kuitit. Yhden koiran pitäminen on siis varsin edullista, kun välttää tapaturmat ja jos vielä vähäisetkin harrastukset minimoisi, niin varmasti alle puolen tonnin pääsisi helposti.

Miksi aina puhutaan lyttykuonoista?

Kannattaa katsoa Docstop: Sairaan kaunis koira

Vastaus otsikon kysymykseen: helppo, silminnähtävä terveysongelma, josta on kiva mässäillä.

Media nostaa yhä enenevissä määrin esille jalostuksesta johtuvia koirien terveysongelmia. Se on tietysti hyvä, mutta media (kuten usein ihmisetkin) keskittyvät liikaa vain äärimmäisiin ilmiöihin, kuten lyttykuonoihin. Tämän jälkeen ilmoille nostetaan mopsit ja bulldogit. Olemme melko tietoisia jo koirien luustosairauksista, mutta Koiranet ei kerro koirien terveydestä läheskään kaikkea. Vähän kakkoslaadun luustoa enemmän koiran elämää voivat haitata monenlaiset neurologiset tai somaattiset sairaudet.

Postaukseni ei ole tieteellinen kannanotto eikä tarkoitukseni ole mustamaalata ketään, vaan kirjata muutama huomioni julki. Haluan vain nostaa esiin muitakin terveysongelmia ja joitain yleisiä rotuja, joilla kuitenkin on elämää haittaavia sairauksia. Minulle ei riitä, että koira on terve verratuna mopsiin, sillä asiat voisivat olla paljon paremminkin.  Jokainen hankkikoot koiransa omalla vastuullaan ottaen asioista selvää.

Brakykefaalinen oireyhtymä ei suinkaan ole vain mopsien ongelma, vaan siitä kärsivät monet muutkin seurakoirat, sekä jotkin mastiffit. Lähtökohtaisesti koiran tulisi voida hengittää ilman ongelmia. 

Kondrorodut, eli lyhytjalkaiset koirat saavat myös huomiota osakseen. Moni tunnistaa ongelmasta mäyräkoirat ja niitä toisinaan suureen ääneen kauhistellaankin. Samasta rakenteellisesta ongelmasta kärsivät myös mm. corgit ja tiibetinspanielit. Miksi lyhyet jalat ja olematon kuono eivät muka haittaa? Olemmeko todella niin vieraantuneita normaalirakenteisesta, liikkuvasta koirasta, että pidämme rakenteellisesti sairasta normaalina? Kaikki eivät tietenkään oireile, mutta epänormaali rakenne altistaa monelle terveysongelmalle. 

Vähemmän näkyvillä olevia ongelmia onkin enemmän ja niihin pitäisi yhtälailla kiinnittää huomiota. Esimerkiksi epilepsiaa vähätellään ja väheksytään, piilotellaan.  Tällöin ei selvästikään edes tiedetä, mistä on kyse. Ei ymmäretä ongelman laajutta tai sairauden vaikutusta koiraan. Kouristuskohtaus jonka näemme, on vain murto-osa taudin kuvasta. Huomaammeko välttämättä lainkaan jos koiralla on poissaolokohtauksia? Kuka tarkkailee koiraa yksinolojen ajan? Epilepsia ei valitettavasti parane (vaikka sopiva lääkitys viekin oireet) ja se on periytyvää. Toivon että aiheesta puhuttaisiin enemmän ja että siihen suhtauduttaisiin vakavammin. Epilepsiaa esiintyy satunnaisesti kaikilla roduilla, mainittakoon nyt kuitenkin suomenpystykorva ja bordercollie.

Lisääntymisvaikeuksia esiintyy muillakin kuin vain rakenteellisesti sairailla. Lähtökohtaisesti koira joka ei tiinehdy, ei osaa itse astua, on haluton astumaan tai lisääntyminen ei ole fyysisesti mahdollista, on elinvoimaton, ehkä jopa -kelvoton. Tällaisen yksilön ei tulisi jatkaa sukua, ei väkisin raiskauttamalla, eikä keinosiementäen. Sille on syy, miksi pentuja ei kaikista yhdistelmistä tule, luonto tietää meitä paremmin. Heikkoa sukupuoliviettiä esiintyy mm. collieilla, mutta myös voimakkaan ss% omaavilla yksilöillä rodusta riippumatta. Syitä lisääntymisvaikeuksille on lukuisia, enkä ala niitä tässä listaamaan.

Alusta- ja ääniarkuudet ovat uskomattoman yleisiä ja ne haittaavat elämää, sillä aiheuttavat koiralle turhaa stressiä. Arkuudet usein pahenevat vanhetessa, joten ongelma voi periytyä piilevästi mikäli nuorilla koirilla teetetään pentueita. Arkoja koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Perinnöllistä alusta- ja/tai ääniarkuutta esiintyy mm. belgianpaimenkoirilla, bordercollieilla ja collieilla. 

Allegiat, iho-ongelmat ja herkkävatsaisuus ovat luultua yleisempiä ja kyllä, ne haittaavat arkea. Näistä kärsivät enenmän ja vähemmän monet rodut, esim. länsiylämaanterrieri ja dalmatiankoira. Ehkä hieman harvinaisempana, mutta sitäkin ikävämpänä perinnöllisenä sairautena mainittakoon syöpä ja kasvaimet, joita esiintyy etenkin berninpaimenkoirilla. Syringomyelia alkaa pikkuhiljaa olla cavalierien tavaramerkki. Rotu kärsii myös sydänvaivoista. Sydänsairaudet vaivaavat monia muitakin spanielirotuja, kuten springerspanieleita.

Mikä vain koira voi tietysti sairastua periaatteessa mihin vain. Riskit voi kuitenkin minimoida ja kannataakin. Liioitellut piirteet (lyhyet jalat, lyhyt kuono, pienet korvat, suuret silmät, liika turkki, löysä nahka jne) altistavat monenlaisille ongelmille, eikä sairaus rasita pelkästään koiraa, vaan myös omistajan kukkaroa ja toisinpäin.. Liioitelluista ominaisuuksia on hyvin harvoin mitään hyötyä tai iloa, etenkään koiralle itselleen.

Kannattaa myös miettiä, millaista kasvatusta haluaa tukea. Onko pennun vanhemmat tutkittu terveiksi ja missä asioissa niitä on käytetty eläinlääkärissä? Onko pentueen vanhempien sisaruksilla terveysongelmia? Onko pentue saatu aikaa ilman ongelmia luonnollisella astutuksella? Kahdesti soisi pohtivan, mihin rahansa laittaa - elämäniloiseen kumppaniin vai erinäisistä terveysseikoista kärsivään kaveriin? Valinta on tietysti jokaisen oma.

Onnea sopivan koiran etsintöihin, mihin koiraan sitten päädytkään.


Edit// Lisätty maininnat syringomyeliasta ja sydänsairauksista 19.12 klo 10.14

Saa keskustella aiheen tiimoilta ja kertoa lisäyksiä tai omia huomioitaan.

Koonti syksyn treeneistä

Tässä kooste syksyn treenivideoista. Siellä kuuluu taustalla kaikkea mölinää ja Suvivirsikin - älkää kysykö. Koska en hallille nykyään pääse yksin, vaan Papu kulkee mukana, on soitettava kännykästä musiikkia viihtyvyyden takaamiseksi. Ja yritettävä saada koiran suoritus jotenkin loppuun, vaikka oma mukelo vähän parkaisisikin. Pääsääntöisesti kaikki viihtyvät hallilla hyvin, mutta ihan kaikki treenit eivät olleet kultahetkiä. Alla läpikäyntiä edistymisistä.

Taukokäytöksestä on mainittava heti alkuun, että se on mennyt hurjasti eteenpäin. Savun ääntelyongelma paheni hetkeksi vauvan synnyttyä, mutta nyt Savu pystyy odottamaan kauankin, ihan hiljaa. Se ei myöskään enää valu taukomatolta perääni, eikä minun ole pakko kytkeä sitä aitaan kiinni. Ihan loistavaa ja helpottavaa! Seuraavaksi tämä taito tulisi opettaa Papulle, joka oppi konttaamaan - eikä pysy enää paikallaan.

Paikalla makaaminen vaatii vielä pientä hiontaa. Savu saattaa mennä makaamaan muiden käskyillä ja rivissä ollessa ennakoi perusasentoon nousemisen. Ärsykekontrolli on heikkouteni. Saatoinpa alkuvuodesta naurahtaa, että koirani melkein kaksivuotiaana, ei osaa istua käskystä... Savu kuitenkin makaa siinä mihin sen jättää häiriöistä riippumatta. Nyt kun paikkis alkaa muutoin olla kiva ja Savun ennakointi on vähentynyt, on uutena ongelmana tullut lonkalle meneminen. Korjattavissa onneksi.

Seuraaminen parani yhtäkkiä kuukausia kestäneen taukomme aikana. Savu seuraa kivasti myös juostessa, aiemmin haukkui ja saattoi hyppiä meikäläistä vasten. Liikkeestä pysähtymiset aiheuttavat joskus hämmennystä ja kääntymiset ovat itselleni hankalia. Saatan ohjata Savua kääntyessä kädellä, vaikka ei tarvitsisi tai sitten käännyn niin nopeasti ettei koira ehdi mukaan. Seuraamiseen on saatu reilusti kestoa ja mitä enemmän häiriötä, sen paremmin Savu seuraa, ihan huippua!

Hyppy oli vielä kesän kisatreeneissä ihan fiasko. Ennakointia, epävarmuutta, karkailua ja sen sellaista. Kun hioimme hypyn edessä istumissa, oli uusi hetken ongelma se, että Savu vain istui, eikä hypännytkään käskyllä. Nyt hyppy on kuitekin kunnossa ja sen liikkeen uskaltaisin kokeessakin näyttää.

Liikkeestä maahan oli meille ihan uusi liike vielä lokakuussa, mutta nyt sitä on tehty ahkerasti. Aivoni ja käteni eivät toimi yhdessä ja käytän edelleen käsiapua syystä x. Savu ei ymmärrä käsiavuista mitään, joten maksimissaan häiritsen sitä. Haluaisin maahan menosta napakamman ja siistimmän, mutta toimiva se on nykyiselläänkin. Idea on saatu ajettua läpi, että käskyllä maahan ja siinä maataan kunnes toisin käsketään.

Kaukot olivat junnanneet ikuisuuden, kunnes päätin vaihtaa tekniikkaa. Nyt istu-maahan-istu sujuu teknisesti hyvin, mutta jälleen ärsykekontrolli. Ja ne käsiavut pois. Kiireesti pitäisi alkaa harjoittelemaan seisomistakin, jotta ei sitten avoimessa oltaisi ihan purjeessa.

Luoksetulo on ollut aina varsin varma liike. Kunnes Savu ei yhtäkkiä ollut enää varma käskystä. Muutamissa treeneissä jätin Savun odottamaan ja kun huusin tule, koira istui vain paikallaan. Viis käsiavuista ja mistään. Joissain se istumisen ärsykekontrolli on siis onnistunut. Vaihdoin tule käskyn sivuksi, joka oli Savulle jo ennestään tuttu. Alkoi toimia. Toisinaan epäröi perusasennossa, mutta viimeistelyä vaille valmis liike.

Kapulan pito on edelleen nollissa jumissa. Koko liike ärsyttää minua niin, että en ole lähtenyt myrkyttämään kapulaa tämän vuoden aikana enempää.

Ensi vuoden hurja suunnitelma olisi jatkaa ryhtiliikettä ja päästä ennen kesää kokeeseen. Koira onkin pian valmis, mutta minä en. Saapa nähdä, miten käy jännityken suhteen.

Joulukuu

Pari kuvatusta, kun reipas pikku porokoira kävi meille kylässä. Savusta on tulossa koostevideo syksyn tokoista, kunhan ehdin sen leikata kasaan. Joulukuuksi en ottanut vapaaharkkaa, sillä marraskuunkin hallilla käynnit jäivät vähäisiksi. Tammikuussa sitten uusiksi. Monta postausta olisi luonnoksissa, mutta vaativat vielä hiontaa, jotta tulisin varmasti ymmärretyksi. Joulukuu tulee olemaan kiireinen, kaikista valmisteluista huolimatta. Otinkin Instagramista irtioton ja kuukauden mittaisen tauon. Tämänkin ajan todennäköisesti selaisin kännykkää sen sijaan, että vaivautuisin koneelle. Tietokoneella hommia onkin roimasti rästissä, videon lisäksi reilusti kuvia ja julkaisemattomia tekstejä. Joulukuun ajan yritänkin ryhdistäytyä molempien blogieni saralla.

Marraskuun piristys - koirakaverit

*Överit kuvankäsittely harjoitukset

Harmaa marraskuu pakottaa sohvan pohjalle. Piha on yhtä kuravelliä ja märkää niittyä, eikä Savukaan moista arvosta. Parhaita harmauden piristeitä ovatkin spontaanit metsäretket kavereiden kanssa, sekä tietysti koiravieraat. Savu silminnähden nauttii koiraseurasta, kun saa juosta kilpaa ja riehua. Yksistään Savu on niin kovin maltillinen ja rauhallinen. Koiraseura on myös pientä irtiottoa arjesta, jonka Savu todella ansaitsee.

Essi, Kida ja Hiisi kävivät viikko takaperin kylässä. Hiisi on vain niin, en edes tiedä miten kuvailla. Aivan kuin emänsä, edesmennyt Tuikkuni. Ja miten ikävä Tuikkua taas tulikaan. Se oli niin hieno koira ja sellaisella on aina paikka sydämessäni. Toivottavasti ehdin nähdä Hiisiä vielä useamman kerran.

Kuvakuulumisia koirakamuista. Lisää kuvia tulossa myöhemmin siitä, kun Savu tutustui porokoira pentuun.

Kuuluuko koiran tuhota?

Otsikon mukainen aihe on kutkutellut mielessäni jo pitkän aikaa. Aika ajoin tuntuu olevan muodikasta ja hauskaa, postata koirastaan kuvia samalla kun taustalla häämöttää räjäytetty asunto. Kuvaan liitetään hauskoja tekstejä "en se minä ollut" ja muita vastaavia. Muistutettakoon heti alkuun, että koira ei protestoi eikä osoita mieltään, vaikka räjäyttäisi mummon perintösohvat heti kun silmä välttää. Koira ei välttämättä tuhoa ihmisten aikana, sillä toiminta todennäköisesti keskeytetään. Yksinolevaa koiraa kukaan ei ole kieltämässä, joten sen on mahdollista pureskella tai kaivaa kodin sisutuksia. Syyt tähän ovat vaihtelevia.

Vaikka tällä hetkellä meillä ole ongelmia, olen minäkin saanut kokemuksen tuhoavasta koirasta. Edesmennyt koirani, bordercolliemix Vilkku (kuvituskuvissa) ehti vuoden aikana tuhota omaisuuttamme tuhannen euron edestä. Vilkku oli yksin vain normaalit työpäivät ja silloinkin seuranaan toinen koira, joka ei tuhonnut. Olin tilanteen edessä neuvoton ja yksin. Edelleen yleisenä ohjeena, minunkin käskettiin lisätä koirani liikuntaa. Juoksimme ja pyöräilimme - paljon. Sen lisäksi lisäsin treenejä, jotta koira väsyisi. Käytännössä kaikki vapaa-aikani meni siihen, että yritin saada Vilkun väsyneeksi. Havahduin ongelmiin liian myöhään, joitain huomioitani täällä. Minulle ehdotettiin myös häkittämistä, joskin Vilkku joutuikin olemaan häkissä jonkun aikaa sairaslomien vuoksi - sen jälkeen, kun sai sienistä myrkytyksen ja lakanoista suolitukoksen.

Tuhoaminen ei ehtinyt yhdessäoloaikanamme loppua kokonaan, mutta väheni huomattavasti kun muutimme sopivampaan ympäristöön. Muutimme siis kaupunkitaajamasta maaseudun rauhaan. Ympäristö oli vähemmän stressaava meille molemmille ja hihnalenkitkin helpottuivat. Asunnossa oli myös neliöitä huomattavasti enemmän. Pahin tuhoaminen loppui muuton jälkeen miltei heti ja Vilkku keskittyi paremmin sille jätettyihin, luvallisiin pureskeltaviin.

Kertoessani toisinaan Vilkun tekemistä tuhoista, minulle kohautetaan olkia ja kuitataan se koiran rodulla. On totta, että toiset koirat ovat taipuvaisempia askarteluihin ja tuhoaminen on joillekin tyypillisempää kuin toisille. Mutta mikä ajaa koiran siihen, että se tuhoaa vuodesta toiseen kaikenlaista? Tuhoaminen ei koskaan ole normaalia, johtui se mistä syystä vain. Niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää, Vilkullakin oli paha olla. Syyt ovat toki pelkkää spekulointia, mutta todennäköisesti koiralle epäsopiva ympäristö ja liian aktiiviseksi muokattu arki. Liika liikuttaminen ja muu rasittaminen nostaa koiran kierroksia epäterveelliselle tasolle, lisäten samalla stressiä. Voi, kunpa olisin tiennyt sen silloin kolme vuotta sitten. Yleinen harhaluulo lienee edelleen, että tietynrotuisia koiria ei voi liikuttaa tai treenata "liikaa".  Liikunnan ja aktiviteettien sijaan tulisi panostaa myös rauhallisen mielentilan ja olemisen harjoitteluun.

Lähes kaikki koirat tuhoavat joskus jotain, eikä tekstistä kannata säikähtää. Normaali pureskelukausi ajoittuu hampaiden vaihtumisen yhteyteen. Pentu saattaa tuolloin myös näykkiä enemmän. Koira voi myös voimakkaan stressin vuoksi (esim. elämänmuutos) yllättää omistajat pureskelemalla yllättäen jotain. Seesteisessä elämäntilanteessa, hampaiden vaihtumisen jälkeen tavaroiden pureskelun ja jyrsimisen tulisi loppua.

Koirat voivat tuhota ihmisten aikana tai yksin ollessaan esimerkiksi siksi, että yrittävät helpottaa ahdistuneisuuttaan. Kaikki tuhoaminen ei ole eroahdistusta, vaan koiran paha olo voi johtua monista eri tekijöistä. Mistä koiran arki koostuu? Onko koiralla kipuja? Onko sillä oikeasti aikaa levätä ja palautua? Onko ympäristö ärsykkeineen ideaali tietyntyyppiselle koiralle? Onko koira ehkä stressaantunut? Sen sijaan, että liikuntaa yritetään tuhoamisen pikaratkaisuksi, kannattaa selvittää syy, miksi koira tuhoaa. Kertauksena, koira ei tuhoa mielenosoituksena. Eikä aina turhauman tai tekemisen puutteenkaan vuoksi. Liikunna puute ei yleensä johda tuhoamiseen, näinollen liikunnan lisääminen ei suoraan auta ongelmaan.

Johtui tuhoaminen sitten mistä vain, on tärkeä selvittää syyt ja yrittää helpottaa koiran oloa. Tuhoamisen ei tulisi nousta normaaliksi millään rodulla, sillä se on aina oire jostain. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että oikeasti hyvinvoiva aikuinen koira ei räjäytä asuntoa toistuvasti palasiksi. Tsemppiä ja jaksamista kaikille ongelman kanssa painiville.

Tuhoaako sinun koirasi? Miksi koira mielestäsi tuhoaa? Onko tuhoaminen sallitumpaa ja normaalimpaa joillain roduilla? 

Koirat ja vauva - havaintoja arjesta (+video)

Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018

Postaus on rehellinen koonti arjestamme, sisältäen videon kaikkine kömmähdyksineen. Mitä sitä kaunistelemaan, sillä aitoa arkea me kaikki ruudun takana elämme.

Tässä postauksessa käyn tarkemmin läpi koirien hoitoviikon, havainnoiden vauva-arjen yhdistämistä kolmeen koiraan. Vauva jatkaa postauksessa nimellä Papu ja oli koirien hoitoviikolla aika tasan 7,5kk vanha. Hoitokoirat Louna ja Myy ovat tuttuja koiria, mikä tietysti osin helpotti (Savua varsinkin). Louna on asunut minulla yli vuoden ja oli hoitoviikolla 2v 6kk. Myy on ollut minulla aiemmin hoidossa 2kk jakson ja oli nyt hoitoviikolla 3v 7kk. Lounalla ja Myyllä on hallussa perusarkiasiat; ne tulevat kutsuttaessa luo, osaavat istua pyydettäessä ja osaavat nimensä. Jos koirat olisivat omia, niillä olisi arjen avuksi myös lukuisia muita taitoja. Puutteelliset taidot esim. lenkillä toivat viikkoon omat haasteensa.

Etenkin Lounan kanssa työtä arjessa riittäisi, sillä se pelkäsi Papua - paljon. Valintatehtävien tuloksena olikin, että Louna halusi aina eri puolelle porttia, kuin missä Papu oli. Pelostaan huolimatta Louna kävi Papua useaan otteeseen haistelemassa ja pystyi keittiössä kuitenkin rauhoittumaan taukomatolleen. Matolta Louna kävi vain välillä haistelemassa keittiötä ja Papua, mutta palasi aina takaisin. Rentoutumaan Louna ei kyennyt, vaan lähti aina jossain vaiheessa pois kiettiöstä.

Papu oli Lounan aikana lattiallakin, joskin tällöin Lounaa kauhistutti vähän enemmän. Louna kävi kuitenkin edelleen moikkaamassa Papua. Muutoin Louna hiipi kauempana ja säikähti kun Papu heitti palikan lattiaan. Säikähdys ei ollut mikään pieni, vaan Louna ryntäsi Myyn pieneen häkkiin piiloon. Papun kömpelöitä liikkeitä suurempi pelon aihe Lounalle olivat oudot äänet, kuten äkilliset kiljahdukset. Kokonaisuutena Papu oli Lounalle kuitenkin suuri mysteeri, jota kannatti koiran mielestä varoa. Hoitoviikko olikin Lounalle kaikista turvajärjestelyistäni huolimatta aika stressaava.

Rehellinen tilannekuva, Lounaa ahdisti, vaikka halusi keittiössä ollakin.

Arkirytmimme oli joka päivä melko samanlainen, lukuunottamatta kimppalenkkiä ja eläinlääkärikäyntiä. Papu herättää seitsemän aikoihin aamulla, jolloin koirat pääsevät käymään pihalla. Aamupalan jälkeen lähdimme aamulenkille (pidempi lenkki), jonka jälkeen Savu ja Louna menivät tarhaan syömään päivän ruokansa tai luita. Tällä välin pystyin rauhassa kokkailemaan ja Papu sai leikkiä lattialla ilman, että se ketään erityisemmin stressasi. Savu ja Louna tulivat ruokailunsa jälkeen sisälle ja Papun päikkäriaikaan koirien kanssa oli mahdollista treenailla pikkujuttuja. Tämä aika meni tosin tällä kertaa vain Lounalle. Iltapäivällä käytiin taas pienellä lenkillä jonkun onnekkaan kanssa, samalla heittäen roskat ja hakemassa posti. Illalla myöhään kaikki kolme pääsivät juoksentelemaan pihaan ja etsimään nappuloita. Yöt sujuivat koirien osalta rauhallisesti.

Papun ruokailuhetket oli pakko rauhoittaa. Syöminen meni muuten koirien syöttämiseksi ja Louna ja Myy kerjäävät häiritsevästi. Myy yrittää myös viedä kädestä, sillä luopumisharjoitukset ovat pahasti kesken. Tämän aikaa koirat siis odottivat portin takana eteisessä. Kuvastakin näkee, että siellä Louna pystyi olemaan rennosti, tai ainakin rennommin. Eteisestä olen kaavaillut jatkoakin ajatellen vauva/taapero/lapsivapaata aluetta koirille. Kolmikon lempparihetki oli se, kun ruokailu loppui ja pääsivät siivoamaan lattian.

Alla erityisinä huomionkohteina listattu asiat, joissa ainakin näiden kanssa olisi paljon harjoiteltavaa. Arvostan nykyään mukavaa, sujuvaa arkea, joten on onni omistaa yksi koulutettu, osaava koira. Monen koiran kanssa koulutettavaa on aina enemmän, jotta kaikki tilanteet olisivat sujuvia ja rauhallisia laumankin kanssa. Kommentteihin saa ilmoittaa lisähuomioita, jos tulee mieleen.

Rauhallinen sisällä oleminen

Olisi todella kiva, jos koirat eivät ryntäilisi kilpaa ovista.  Etenkin lenkille lähteminen oli vähän sirkusta ja ovesta ulos pääseminen rauhallisesti kesti jonkin aikaa. Maltilliset liikkumiset sisällä ovat vauvankin kannalta tosi jees, jotta jälkikasvun uskaltaa laskea lattialle.

Vauvan ruokailutilanteet

Ruuan kerjääminen saa ihan uuden muodon, kun kohteena on käsiään heilutteleva vauva. Vauvalta myös tippuu ruokaa, mikä on palkitsevaa ja pahentaa mahdollista kerjäämistä entisestään. Kiinnittäisin tähän huomiota jo ennen vauvaa, jos vain mahdollista. Ruuan arvoa nostaa ennestään sekin, että sitä tavoittelee useampi koira.

Hihnalenkit

Se nyt vain on niin, että kolme koiraa ei mene siinä missä yksi varsikin jos taidoissa on toivomisen varaa. Louna haluaa kulkea ensimmäisenä ja Myy sinkoilee edestakaisin väistellen kaikkea muuta paitsi vaunuja, joiden alle meinasi jatkuvasti kävellä. Varsinkin kun itse työntää vaunuja, olisi todella miellyttävä pitää toisella kädellä hihnoista kiinni vain muodon vuoksi. Tällä erää olisin kaivannut hihnoihin välillä kahta kättä. Jos hihnalenkeissä on yhtään toivomisen varaa ennen vauva, kannattaa ryhtyä toimeen nyt. Koiria on kuitenkin pakko käyttää lenkillä ja ainakin melkein aina vauva on pakko ottaa mukaan. Hihnakäytös on iso osa-alue, eikä korjaannu ihan yhdessä yössä. Kaikki se työ, on kuitekin palkitsevaa ja lenkeistä on mahdollista myös nauttia.

Ennakointi

Vaikka kaikki olisivatkin nyt paikallaan istumassa voi tilanne olla minuutin kuluttua ihan toinen, jos vaikka ovikello soi. Louna ei väistä, kun se jonnekin ryntää, joten siinä mielessä kiinnitin vauvan ja koirien sijoitteluun aika paljon huomiota. Jos ja kun joku jostain syystä juoksisi, ei vauvan tarvitsisi jäädä alle. Monen koiran kanssa tilanne kuitenkin kiihtyy helposti. Eikä siinä mitään pahaa ole, kun sen vain ottaa huomioon.

Arki vauvan ja useamman koiran kanssa on varmasti pienin järjestelyin yhtä sujuvaa, kuin yhdenkin koiran kanssa. Vauvan kantamista mukana helpottaa huomattavasti jokin kantoväline, joka mahdollistaa itselle melko vapaan liikkumisen. Kun siirtymiin varaa sitten vain vähän ylimääräistä aikaa, niin vauvan kuin koirienkin varalle, hoituvat treenit ja lenkitkin mukavammin. Ajankäyttö on ehkä isoin haaste, jos joka päivä yksilöllistä aikaa pitäisi vauvan kanssa jakaa koirille, kumppanille ja ehkä itsellekin. Vuorokauden tunnit voi kuitenkin käyttää monella tapaa, joten järjestelykysymys tämäkin. Itse en näe estettä, ettei vauva-arki sujuisi jos koiria on useampi. Mielestäni se, kuten moni muukin asia, on osin asennekysymys. Kaikkeen voi vaikuttaa itse ja paljonkin. Suunnittelemalla ja kokeilemalla saa paljon aikaan.

Kuulisin mielelläni ajatuksia, pohdintoja ja/tai kokemuksia vauva-arjesta useamman koiran kanssa. Itsellä harmittavasti on havaintoja nyt vain tuolta viikolta, eikä muutosta yhden koiran talouteen ole hetkeen tulossa.

Viikko ja kolme koiraa

Lokakuun puolella Louna ja Myy olivat meillä noin viikon hoidossa. Hakupäivänä käytin ne pitkällä metsälenkillä ennen, kuin lähdettiin autolla mihinkään. Kotiin tullessa Louna katsasti asunnon vältellen vauvaa ja paineli sitten tuttuun tapaansa pallo suussa rappumökkiin. Myy asettui keittiöön häkkiinsä ja Savu eteiseen. Ihan, kuin kaikki kolme olisivat olleet tässä koko ajan, kun heti olivat niin kotoisasti.

Seuraavana aamuna pakkasin Savun ja Myyn autoon ja lähdimme Eläinlääkäriasema Hasseliin. Olin varannut Myylle ajan hammaskiven poistoon, sillä koiran hengitys on jo pitkän aikaa haissut pahalle. Myyllä oli kova tohina klinikalle päästyämme, mutta rauhoitteen pistäminen sujui ongelmitta. Myy jäi klinikalle ja me suuntasimme Savun ja Papu-vauvan kanssa Ylökkin hallille. Treeneistä tulee isompi postaus myöhemmin, mutta ihan ei mennyt niin kuin piti. Johtuu lähinnä vauvasta, joka ei kestänyt kymmentä metriä pidempää etäisyyttä. Tuli siis vähän pienen alueen lähitreenit.

Haimme Myyn klinikalta ja tokkurainen koira nukahtikin häkkiin heti. Kotimatkalla Myy oli virtsanut häkkiinsä, joten siivoustaitoni eivät tälläkään kertaa ehtineet ruostua. Myy teki tarpeet vielä kotipihaankin, mutta sisälle tullessa ulosti keittiön lattialle. Kieli lerppui raukan suusta ulkona ja Myy seisoi muutenkin kaikella tapaa vinossa. Kävimme vielä kertaalleen ulkona samalla, kun vein Savulle ja Lounalle hirven roippeita tarhaan. Myy ei millään malttanut sisällä rauhoittua ja lopulta päädyin lähtemään isompien koirien kanssa vaunulenkille. Tällä välin Myy olikin mennyt häkkiinsä nukkumaan, jos on videota uskominen.

Savu ja Louna eivät ole hihnalenkeillä mikään hurmaavin pari, varsinkin jos ennen hihnanlenkkiä ei ole kummemmin urheiltu. Onneksi matkaa ei kuitenkaan ollut pitkästi ja pian koirat pääsivätkin pellolle irti. Jouduin viheltämään ne lähes samantien takaisin, sillä tien yli juoksi yllättäen kolme peuraa. Koirat eivät huomanneet ja päästin ne lähempänä hiekkamonttua irti. Tuuli ilmeisesti vei peuran hajut eri suuntaan, sillä montulla koirat vain leikkivät. Olisin luullut niiden ottavan ilmasta vainun.

Paluumatkalla Louna jäi haistelemaan peurojen ylityspaikkaa tiessä. Nuuskuttelun jälkeen Louna lähtikin täysiä jäljelle, väärään suuntaan. Olisi aika tärkeä taito paikantaa, mihin suuntaan riista on mennyt. Savu juoksi hetken matkaa perässä, mutta totesi Lounan idean jälleen hullun hommaksi ja tuli takaisin. Jatkoimme matkaa samalla katsellen, miten Louna juoksi täyttä vauhtia pellon toiseen päähän. Ennen ojaa se pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen. Kyllä tuli saksansukuiselle kiire, kun huomasi olevansa yksin. Hippulat vinkuen pinko takaisin ja pysytteli loppulenkin lähettyvilläni, pitäen tarkasti suuntaamme silmällä.

Yhtenä päivänä kävimme vanhempieni tiluksilla lenkkeilemässä. Lapsuuden metsät on omalla tavallaan parhaat metsät. Sain kaverin mukaan, mikä mahdollistikin pidemmän metsälenkin, kun vauvan sai reppuun. Papun saa toki yksinkin reppuun, mutta reppana suuttuu kun pipo menee silmille, enkä yllä sitä nostamaan yksin. Siispä kavereiden seura lenkeille on enemmän kuin tervetullutta. Vaunulenkkejä enemmän arvostan metsässä rämpimistä ja koirat lienevät samaa mieltä.

Metsässä oli hiukan lunta ja aurinkokin kurkisteli puiden lomasta. Olin harkinnut ottavani kameran mukaan, mutta viiden keskenään eri tyyppisen koiran kanssa se ei olisi ollut järkevää. Ilman kameroita lenkki sujui joutuisasti ja koirillakin säilyi sopu. Myy ei ole elekielessään järin taitava ja toisinaan hyväntahtoisena koirana viestii ihan muuta, kuin mitä ehkä pitäisi. Louna taasen provosoi ja provosoituu, vähän vaihdellen. Yleensä kohteena on keppi tai namit, joista kränää syntyy. Tai jos joku rähisee Lounalle. Kimppalenkit sujuvat kuitenkin hyvin, kun ominaisuudet tiedostaa, eikä asettele koiria istumaan vierekkäin pudotellen nameja maahan. 

Savun kanssa ehdittiin viikolla toisenkin kerran hallille, saaden vähän paremmat treenit aikaiseksi kuin edelliskerralla. Treenailun jälkeen ajettiin suoraan kotiin tekemään jäähkälenkki koko kolmikon kanssa. Jos Savu ja Louna ovat kahdestaankin vähän ärsyttäviä hihnassa, niin oman mausteensa tuo 

Myy, joka ei osaa väistää vaunuja, mutta pelkää jäävänsä Lounan jalkoihin. Harmittavasti meidän pihasta ei pääse vaunuilla muuta kuin tielle, jossa kolmea koiraa ei millään voi pitää irti. Onneksi pelloille ja metsätielle ei ole matkaa kuin kilometri. Metsätie ei kuitenkaan ole pitkä ja koko lenkistä saa vain noin kolmen kilometrin mittaisen räpiköinnin. Puolet lenkistä koiria pystyy tosin pitämään irti, joten saavat vähän oikeaa liikuntaakin.

Ulkorakennuksen pakastimesta jaettiin joka päivä vähän herkkuja, hirven selkää, jalkoja ja kylkiluita. Kyllä koirien kelpasi. Myy olisi mielellään osallistunut isojen palojen syöntiin, mutta joutui tyytymään kylkiluihin ja niihinkin katkottuina. Kun on pieni koira, ei voi antaa selkärangan palasta, joka painaa tuplasti koiran verran. Vaan tätä Myy ei tahtonut ymmärtää. Iltapimeällä käytiin koirien kanssa ulkosalla tsekkaamassa kanit ja tilukset muutenkin. Louna se vain pelkää pupusia, hiipien menee tarhan ohi, jos siellä joku pitkäkorva liikkuu. Myy samaten, käyttäytyy varsin hillitysti kaniemme kanssa. Toista se on sitten aitojen jänisten kanssa, sellaisen Myy saikin alkusyksystä kotipihassaan kiinni.

Viikko sujui joutuisasti ja paremmin kuin odotin. Jos pakko olisi, niin hyvin tuo kolmikko täällä menisi. Onneksi Myyllä ja Lounalla on kuitenkin hyvät kodit, jossa niiden elo on vähemmän stressaavaa, kuin täällä. Hoitoon otan mielelläni jatkossakin, mutta kyllä arvostan arkea enemmän yhden, koulutetun koiran kanssa.

Hoitoviikosta on tulossa myöhemmin havaintopostaus huomioiden vauva.

Kolmen kansallispuiston kierros: Leivonmäki

Kolmen kansallispuiston kierros: Isojärvi

Kolmen kansallispuiston kierros: Etelä-Konnevesi

Leivonmäen kansallispuistossa vietimme viimeisen päivän, eli teimme pienen päiväretken. Sää oli todella tuulinen, emmekä saaneet lounasnuotiota syttymään. Kiersimme Mäyränkierroksen, josta poikkesimme mainitsemisen arvoiseen Joutsniemeen. Kesäkelillä paikka olisi varmasti kauneimmillaan. Alla videokooste retkestä.

 

Epäviralliset rallytokokilpailut - Ylöjärvi

Ai kamala, eiliset kisat pääsivät vähän säikäyttämään. Harmillisesti videoita radoista ei ole, vaikka mölli radan videon olisin halunnut näytille asti. Saavuimme Savun kanssa hallille ajoissa ja kävin ilmoittautumassa. Olin ilmoittautunut pelkään mölliluokkaan, mutta kun alokkaaseenkin oli tullut peruutuspaikka ilmoitin meidät siihenkin. Ehdin hyvin kävelyttää Savun ja tuoda sen rauhassa halliin. Mainittakoon että Savun ääntely on vähentynyt ja se sipsutti hiljaa vieressäni vaikka jouduimmekin pujottelemaan vieraiden koirien ohi. Yleensä treenaamme hallissa kahden, joten väenpaljous kotihallissa on meille molemmille vähän outoa.

Katsoin ratapiirustuksen läpi - taas pari vaikeampaa liikettä. Ja pari sellaista, joiden kylteistä en aina muista ulkoa enkä osaa tulkita oikein. Alokkaan rataantutustuminen läheni, kunnes halli pimeni. Sähköt tulivat pian takaisin, mutta menivät uudelleen poikki. Eikä niitä sitten liki pariin tuntiin näkynyt. Hallissa tuli pimeää ja hiirenhiljaista, aika kiusallista. Jännitys muuttui samantien erilaiseksi. Rata jouduttiin siirtämään eri puolelle hallia jotta ikkunan valossa näkisi jatkaa. Olosuhteet rauhallisesta hallin päädystä muuttuivat rauhattomaksi sokkeloksi, sillä viereisellä käytävällä kävi kuhina, oviaukosta kuljettiin ja ulko-ovi näkyi kentälle. Tietysti halleja on erilaisia ja kaikkeen pitää tottua, mutta kesken treenien kukaan ei about ikinä kulje niistä ovista. Myönnettäköön että ehkä itsekin uhrasin ajatuksen sille, että käytävällä kulkisi jonkun koira irti joka kävelisikin kisakentälle. Täytyy harjoitella varmuuden vuoksi ovista kulkeminen niin, että siitä saatetaankin mennä suoraan hillittyyn perusasentoon ja radalle. Näin siis nyt kilpailuissa, mutta ei ikinä treeneissä.

Meidän vuoro tuli ja pujottelimme hälyisästä kulkuaukosta kentälle. Törmäsin vielä vastaantulijaankin koiraan keskittyessä. Jännittynyt ja hermostunut olemukseni paistoi koiralle vähän liikaa ja niinpä Savu keskittyi kentällä haistelemiseen. Savu ei ihan oikeasti ikinä, jumita haistelemaan. Loppukin itsevarmuuteni karisi, kun en saanutkaan koiraa kutsumalla. Lopulta jouduin (kun en sitten enää muuta keksinyt) vetämään Savun pois hajuista. Koko rata oli tahmeaa nenä maassa laahaamista. Meidän yhteinen kisakupla oli jossain hukassa ja Savu meni ihan omassa kuplassaan. Välillä Savu jäi haistelemaan ilmaa ja katselemaan vain muualle hihnan mitan päähän. Tuli kädetön olo, edelliset koirat vain kiskaisin hihnassa mukaani. Nykyään en koe sitä järkeväksi, vaikka lopulta jouduinkin Savua vetämään. Koiran asemassa, en minäkään olisi halunnut työskennellä itseni kanssa siinä mielentilassa. Olisin halunnut vajota maan alle ja sen koirakin tiesi pälyillessään ympärilleen. Viimeisen kyltin  jälkeen Savu seurasi hienosti maaliin, sillä omakin olo oli helpottunut.

Möllirata oli sama kuin alo, joten saatiin sitten hyvä treeni perään. Sähkötkin palasivat ja saatiin valoa pimeyteen. Ehdin leikittää Savua paremmin ja rentoutua vähän itsekin. Kävimme hajukohdassa treenaamassa ja lähdimme paljon varmemmalla mielellä radalle. Hyvin menikin, Savu seurasi sievästi ja huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Olisi voinut luulla eri koiraksi. Palkkasin Savun jostain kumman varmuuden vuoksi syystä maahanmenosta. Savu ehti nousta vähän istumaan, kun ei tietenkään odottanut palkkiota. Loppurata mentiin ilman nameja ja maalin jälkeen leikittiin kunnolla. Möllistä jäi hyvä mieli. Tarvitsisin jotain mielentilatreeniä jännittämiseen, tottahan se vaikuttaa ihan hirveästi.

Alla liikekohtainen selvitys värikoodein alo ja mölli.

Tuomarina Maria Riski

Alo HYL Tvä 2min 40s

Mölli HYL (65p) 1min 50s

Lähtö Ratavirhe, väärä uusiminen Uusin lähdön koska Savu jäi samantien haistelemisen vuoksi jälkeen.

Askel oikealle

Liikkeestä maahan Ohjaajavirhe, taluttimen kiristyminen, puutteelinen yhteistyö Talutin kiristyi ja Savu lähti inasen myöhässä seuraamaan.
Tehtävän uusiminen, väärin suoritettu tehtävä (istuminen lopussa) Sekoilin niiden nakkien kanssa.

Spiraali oikealle Puutteellinen yhteistyö Todellakin puutteellinen eikä mikään yhteistyö. Olisi pitänyt päästää koira pois pälkähästä.
Taluttimen kiristyminen

270 oikealle Puutteelinen yhteistyö, epätarkasti suoritettu tehtävä

Istumisen kautta maahan ja kierrä koira ympäri Ihme kyllä ei virhepisteitä, vaikka ihan kamalaa kuraa oli tekeminen.
Väärin suoritettu tehtävä (istui ennen liikkeelle lähtöä) Pyysin epähuomiossa perusasentoon.

90 vasempaan Puutteellinen yhteistyö

Koira eteen, vasemmalta sivulle Puutteellinen yhteistyö

360 oikealle Puutteellinen yhteistyö, ratavirhe (väärä uusiminen) Olin kylttialueella jotenkin väärin?

Saksalainen täyskäännös Puutteellinen yhteistyö, taluttimen kiristyminen, koira nuuski kylttiä

90 oikealle Puutteellinen yhteistyö
Kontrollin puute

Täyskäännös

Koira eteen istumaan, peruuttaen 1-2-3 askelta Väärin suoritettu tehtävä En osannut laskea ja astuin 1-2-2
Väärin suoritettu tehtävä (lyhyt askel) Pelkäsin osuvani takana olevaan kylttiin.

Maali

Kommentteina
Tarkista uusimissäännöt. Rauhallista ohjausta.
Koira keskittyi hienosti.

Mölli olisi mennyt pisteiden osalta paremmin, jos olisini uusinut väärin suorittamani kyltit. Mielestäni se olisi ollut turhaa, koska koirahan teki oikein, oma virhe. Mainittakoon vielä loppuun että rallytoko ei ole meidän varsinainen lajimme ja kisailen siinä lähinnä treenimielessä. En vuosien tauon jälkeen muista kylttejä kunnolla enkä koe tarpeelliseksi uusia jos itse ohjaan väärin (kuten tälläkin kertaa). Tästä kohti seuraavia koitoksia!

Kolmen kansallispuiston kierros: Etelä-Konnevesi

 

Kolmen kansallispuiston kierros: Isojärvi

Alituiseen reistaileva ja jumittava läppärini on tehnyt kuvankäsittelystä tuskaisaa ja postailusta olematonta. Tässä kuitenkin viimein retken toisen päivän postaus, jonka vietimme Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Pääsimme lähtemään Isojärveltä hyvissä ajoin, mutta vähän lunkin matkantekomme vuoksi olimme Rautalammilla vasta iltapäivän puolella. Suunnitelmat Kolmen vuoren vaelluksesta jäivät haaveeksi. Jälkikäteen ajatellen, ehkä hyvä niin. Suuntasimme Kalajan kierrokselle, joka sekin alun tylsästä osuudesta huolimatta oli oikein kiva reitti.

Alkumatkan pitkospuut vaihtuivat nopeasti kivikossa kiemurtelevaksi poluksi. Melko pian päästiin pienten mäkien nousuun ja lopulta jyrkät, kiviset ja juurakkoiset nousut saivat hien pintaan. Savu kääntyili toisinaan katsomaan, että ihanko oikeasti vielä jatketaan. Liukkailla kivillä itse kukin sai asetella tassunsa tarkasti. Kujeen kanssa Savu lyöttäytyi ihan pariskunnaksi ja kaksikosta saatiin kivoja kaverikuvia. Savukaan ei kaikissa näyttänyt jurmulta virkamieheltä, mikä oli mieluisaa vaihtelua!

Viimeisen nousurutistuksen jälkeen esiin tuli kyltti jossa luki "putoamisvaara". Liukkaan nousun jälkeen kytkin Savun takaisin kiinni, vaikka en usko sen olevan sitä tyyppiä, että hyppäisi kalliolta alas. Huipulla tuiversi melkoinen tuuli ja sumusade sai aikaan vähän sateisen tunnelman. Savu muuttui oitis tuiman näköisesti poropuolikkaaksi. Tuulessa menee tukka huonosti, eikä Savu ole erityisemmin sateenkaan ystävä.

Kalajan kierros teki vaikutuksen myös sadekelillä. Ruska onkin vähän joka kelillä kaunis, niin tuollakin reissussa. Selkeällä kelillä näkymä olisi jatkunut silmänkantamattomiin. Pakko sanoa, että nimenomaan Kalajan kierros on kaunein reitti, mitä olen koskaan kiertänyt. Säästä ja jyrkistä nousuista huolimatta teki vaikutuksen. Näköalojen lisäksi olen vanhojen metsien suuri ystävä, ne kiehtovat kuvausympäristönä paljon.

Jylhissä maisemissa reippailun jälkeen koirat kipusivat tyytyväisinä autoon huilaamaan. Illalla saavuiimme varaamamme majoitukseen - mökille Joutsaan. Oli kyllä ihan huippumökki ja ystävällinen vuokranantaja. Kelpasi koirienkin nukkua kylmän telttayön jälkeen sisätiloissa. Päivänvalolla mökin pihapiirikin oli ihan huippu. Vahva suositus Rutalan mökeille, jos kesällä kaipaa Keski-Suomessa lomapaikkaa. 

Koirat päästelivätkin aamusella kunnon rallit pihassa ja Savu etsi tapansa mukaan vesikirppuja. Pakkausurakoiden jälkeen olimme taas valmiita seuraavaan seikkailuun. Siitä seuraavassa postauksessa, kunhan saan kuvat valmiiksi.

Naapurikoirat

Ilmoitin Savun seuran rallytoko kilpailuihin viikonlopuksi, mölliluokkaan tosin (ei tarvitse maksaa lisenssiä). Toivon saavani varmuutta kisatilanteisiin rallyn kautta, sillä se ei lajina jännitä niin paljon. Jännittäessä saatan houkutella koiraa, se tulee jostain selkärangasta. Siitäkös Savu suivaantuu, kun ei ole houkutteluun tottunut, hämmentyy vain. Jännitys ja kisatilanne aiheuttavat minussa kaikkea muutakin kummaa, kuten kiirehdintää. Toivottavasti saan pidettyä pääni kasassa, sillä aion ensi vuonna päästä ihan oikeastikin kisaamaan.

Peltorallikuvat parin viikon takaa, Savu nautti ♥