Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit

31 joulukuuta 2021

Katsaus vuoteen 2021






Tammikuussa tein tälle vuodelle treenisuunnitelmia pitkästä aikaa huolellisesti kirjaten ne oikein kalenteriin. Kirjoitusinspiraatiokin puraisi ja ennätin postailla blogiin kaikenlaista. Kirjoitin mm. listan koiran hyödyistä lapsiperheen arjessa Näin koirasta on hyötyä lapsiarjessa - 5 vinkkiä 1/2021, sekä perehdyin Kuonon tarjoamaan verkkokurssiin tehden siitä yhteistyöpostauksen. 

Aloitimme Savun kanssa vetotreenit hauskan talviurheilun ja kunnon kohotuksen merkeissä. Savu motivoituikin todella hyvin ja sekä ahkio että potkukelkka saivat vauhtia Savun perässä. Jatkoimme vetoharrastusta lumien sulamiseen asti. Vetotreenien lisäksi terästäydyin hajuerottelun opettamisessa ja ostin Tyytyväinen nenätyöläinen verkkokurssin 1/2021. Savu oivalsikin hajutyöskentelyn idean nopeasti ja oppi ilmaisemaan kahvipavut purkkiradalta.

Talven aikana rotuvalintani oli jo lukkoon lyöty ja ilokseni mietin perusteluita toiselle koiralle. Lopulta kirjoitin postauksen ostikolla Miksi toinen koira? 2/2021 ja se keräsikin jonkin verran lukukertoja. Mielestäni ei ole lainkaan pahitteeksi, vaikka jokainen miettisi koiran hankintaa hieman perusteellisemmin. 

Innostuin myös havainnoimaan Savun arjen sisältöä hyvin tarkasti ja julkaisin havainnoistani lopulta ison postauksen Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti 2/2021. Tulen varmasti havainnoimaan ja kirjaamaan arkemme sisältöä myöhemminkin, että esim. elämän muutokset vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä koiralle arjessa tarjotaan.

Koko talven luetuin postaus oli Miksi poistin Instagram tilini? 1/2021. Poistin vanhan instatilini vuosi takaperin syksyllä ja pidin koko alustalta noin puolen vuoden tauon - se olikin hyvä päätös. Aktivoidessani blogia, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että näkyvyyden kannalta on oltava jokin rinnakkainen somekanava. Tarjolla olevista vaihtoehdoista päädyin takaisin Instagramiin, sillä sitä osasin jo valmiiksi käyttää ja siellä tiesin olevan valmiiksi koiraharrastajiakin. Edelleen runosuoneni sykkii enemmän blogialustalle ja videoille, sillä nopeatempoiseen somekanavaan ei paljoa sisältöä mahdu.

Some näyttikin heti nurjan puolensa, kun osallistuin kevättalvella instagram sovelluksessa käytävään keskusteluun. Aloittaja ei vastannut kommenttiini, mutta katsoi tarpeelliksi lainata kommenttiani sanasta sanaan ikävässä valossa asiayhteydestä irroitettuna. Vilpittömästä anteeksipyynnöstäni huolimatta (ymmärsin kyseessä olleen väärinkäsitys, sillä en missään tapauksessa halua olla ilkeä hankalienkaan aiheiden äärellä) tekstejä ei poistettu tai korjattu. No, jokainen toimii tietysti parhaaksi katsomalla tavallaan ja näistä opitaan. Ilman eleitä väärinkäsitysten riski kasvaa, eikä aina tule tilaisuutta edes korjata niitä. Anteeksipyyntöä kummempaa en asialle tehnyt, sillä en kokenut julkista mässäilyä tarpeellisena. Päätin siis jättää paikkansa pitävyyden arvioinnin lukijalle. Hetkellisesti ehdin pohtia, olisiko vain pitänyt pysyä poissa instasta - päätin kuitenkin tehdä oman osuuteni iloisemman someilmapiirin luomisessa 😅


Kevään edetessä korkkasimme ulkokenttäkauden ja treenasimme omatoimisesti melko ahkerasti. Ilmoitin instatililläni tarvitsenai treeniseuraa ja sainkin yllättävän paljon viestejä ihan uusiltakin ihmisiltä, joille me kelvattaisiin seuraksi. Todellinen tuuri kävikin, sillä muutamien kanssa olen treenannut lopulta läpi vuoden. Enkä pelkästään treenannut, vaan myös lenkkeillyt ja käynyt hyviä keskusteluja. Kiitos teille ja uusi treeniseura on aina tervetullutta!

Kevättalven suojelukoirakohun jälkeen kirjoittelin tekstin otsikolla Opettele väkivallasta eroon ja ryhdy kouluttamaan koiraasi 3/2021Toivon sen tavoittaneen kohderyhmänsä ja kannustavan jokaista harrastajaa parempaan muutokseen.

Muutamien kiusallisten treenitilanteiden jälkeen kirjoitin myös Savun haukkumisesta. Saako koira haukkua? 5/2021 Varsinaisesti koiraani ei siis ole haukuttu 😂 Mutta Savu haukkuu välillä enemmän ja välillä vähemmän. Niistä harvinaisista kurjista kommenteista on vain jäänyt mieleeni mörkö, jolloin alan helposti hävetä koirani koiramaista käytöstä lenkillä ja treeneissä. Enää en ajattele ihan niin, kiitos treenien ja rakentavien keskustelujen.

Lenkkimaratoonien ja treenien lisäksi kävin myös eräällä islanninlammaskoira kasvattajalla. Minulle ei tuolloin pentua riittänyt, mutta kävin kuitenkin näyttäytymässä ja näkemässä monta eri issikkaa. Olin myyty. Ei toivoakaan että voisi mitään muuta rotua enää edes harkita, kyllä sen on issikka oltava. Päätin odottaa vaikka hamaan tappiin asti koska hyvää kannattaa odottaa.

Toukokuussa kävimme myös oman seuran rallytokokokeessa. Saimme sieltä vihdoin kohtalaisen tuloksen ja odotetun koularin. Tämän jälkeen aloimme treenaamaan tavoitteellisemmin ja järjestelmällisemmin myös voittajaluokan liikkeitä.

Loska ja kurakelit vaihtuivat kevään edetessä aurinkoon ja ensimmäisenä lämpimänä päivänä suuntasimme koko joukolla hiekkarannalle. Matka sinne aiheuttikin sydämentykytyksiä, kun  tuntematon suurikokoinen koira seisoi yhtäkkiä Savun ja rattaiden välissä. Kaikki päättyi lopulta hyvin, mutta kertomukseni instassa asiasta sai aikaan melkoisesti keskustelua irtokoirista. Lopulta kirjoitin ajatuksiani myös tänne blogiin ja teksti olikin ylivoimaisesti kevään luetuin Irtokoirakohtaaminen ja ajatuksia irtokoirista 5/2021


© Hanna Vorne

Kesä startattiin tietysti vakioretkijengillä Seitsemisen kansallispuistossa. Retkellä sattui yhtä ja toista, koko tekstin voit lukea tuosta Hulluin retkemme ikinä, 4 koiraa, 2 lasta 6/2021. Kommellusten retken jälkeen suunnattiin tokon kisatreeniin, jossa ei kummallisia tehty. Väsymys ja helle verotti sekä koiraa että ohjaajaa.

Kotikentällä pidetty tokokoe meni aivan penkin alle, kun Savun mahan olivat pienet mäkäräiset tulittaneet paukamille. Tämä selvisi tietysti vasta kokeen keskeyttämisen jälkeen. Tuoreemmat fiilikset kokeesta otsikolla Pieleen mennyt tokokoe, Ikaalinen 4.6 6/2021

Sain kesällä vihdoin valmiiksi valmistelemani tekstin otsikolla Perhekoiran tukitaidot osa 1 6/2021. Jatko-osiakin olen kirjoittanut, mutta niissä on vielä hiomista julkaisukuntoon. Perhekoiran taidoista ja erikoisuuksista voisin kirjoittaa vaikka kuinka. Aihe on kiehtova ja lähellä sydäntä. Minulle ei riitä, että koira sietää lapsia ja että kaikki voivat asua samassa asunnossa. Minä haluan että kaikilla on turvallinen olo ja että koira pitäisi lapsista. Koen onnistuneeni tässä hyvin, vaikkakin jatkuvasti kasvavien pikkulasten kanssa uutta mietittävää tulee aika tiuhaan - ja joitain asioita tekisin jo toisin 😄

Kesällä treenattiin vähän aiottua vähemmän, sillä helle ei ole meidän kummankaan ystävä. Savu kävi kuitenkin mukanani hevostallilla, joskin siellä käyminen ei sitten ollutkaan säännöllistä aikeista huolimatta - tosi kivaa silti. Ehdimme vierailla myös Arboretumissa, yölenkkeillä ja tokoilla kaupungin puistoissa, sekä meloa paikallisessa järvessä. 100km viikossa lenkkitavoite jäi kesällä helteen vuoksi tekemättä - olisi myös pitänyt saada lapsenvahti päivittäin kolmeksi tunniksi että olisin ehtinyt kävellä vaadittavat 15km aamulenkkinä. Ensi vuonna sitten, eiköhän tuo aika säännöllinen 50-70km viikossa ole ihan kohtuullista lenkkeilyä Savun kanssa.

Tokoleiri Jämijärvellä 8/2021 tekstistä voit lukea leiritunnelmia. Mutta näin muistellessakin niin ai vitsit että oli kivaa! Sain hurjasti ideoita ja niinpä me tehotreenattiin Savun kanssa paljon syksyn kokeita silmällä pitäen. En kyllä äkkiä keksi parempaa tapaa viettää viikonloppua, kuin telttailu ja tokoilu koiramussukan kanssa.

Koko kesän luetuin teksti oli yhteistyöpostaus Retki Hevonkuusen retkeilymetsään 6/2021. Hevonkuusta todellakin suosittelen!


Syksy meni retkeillessä uusissa ja vanhoissa paikoissa, lähellä ja vähän kauempanakin. Retkeilimme keskenään, apukäsien kanssa ja isommalla porukalla viiden koiran ja kolmen pikkulapsen kanssa. Kaikki reissut ihme kyllä onnistuivat ja kaikilla oli kivaa. Herkulliset eväät motivoivat pikkulapsia aika tehokkaasti taittamaan pidempääkin matkaa. Retkikertomuksia voit lukea otsikoilla Arkea ja koirahaaveita 9/2021Ritajärven luonnonsuojelualue 10/2021,  Marrasretki Riuttaskorpeen 11/2021. Aivan kaikista reissuista en ennättänyt edes kirjoittaa, mutta voi vitsit sentään miten kivoja muistoja tulvii mieleen.

Lokakuussa Savu oli viikon kaverillani hoidossa, kun isäntäväki kävi perhelomalla. Siltä seisomalta perheloman jälkeen matkasin Savun ja kaverin kanssa Seinäjoelle tokokokeeseen. Minun oli tarkoituksena ottaa kapulan pito ensi kertaa koetilanteessa ja jännitti aivan vietävästi. Kaikki meni paremmin kuin hyvin ja me saatiin Savun kanssa ensimmäinen ykköstuloksemme 😍 Kattavamman koetekstin voit lukea otsikolla Tokokoe Seinäjoki 10.10 10/2021.

Kokeen jälkeen rohkastuin ja innostuin kirjoittamaan postauksen kivisestä tiestämme sujuvaan kapulan pitoon. Teksti Näin opetin noutokapulan pidon 10/2021 keräsi kiitosta ollen samalla syksyn luetuin teksti. Kiitos kaikille palautteesta ja viesteistä, ihan mahtavaa jos meidän opinmatkasta on ollut iloa ja apua.

Loppusyksyn Tokokoe Tasmkilla ja rallytokon voittajaluokan korkkaus eivät menneet kovinkaan hyvin, mutta kokemukset antoivat tärkeää informaatiota treeneihin. Pääsimme Savun kanssa myös Canisportin temppukurssille, jossa laatuaikailimme tiistai-iltaisin. Sieltä saimme erinomaisia vinkkejä niin temppuihin kuin harrastuksiimme tukitaidoiksi. Tulen kirjoittamaan harjoituksistamme lähitulevaisuudessa lisää.

Joulukuun pidimme taukoa lajitreeneistä, mutta jatkoimme arkiasioiden hiomista. Vierailin Savun kanssa kauppojen parkkipaikoilla harjoittelemassa ihmishäiriöitä. Keittiötreeneissä paneuduimme kynsien leikkaamiseen ja harjaamiseen, sekä varusteiden pukemiseen. Savu ei edellä mainituista asioista oikein pidä, joten saanpa taas haastaa itseäni ja kehittää osaamistani. Ihan huimia harppauksia ei tullut muutoin kuin kynsienleikkuun osalta, sillä ahnehdin tekemistä aika paljon.

Joulukuun alussa tein jälleen reissun islanninlammaskoiria katsomaan ja samalla kirjoitin sijoitussopimuksen narttupennusta. Onnen fiiliksiä kirjoitin Odottavan aika on lyhenevä 12/2021 postaukseen, sillä odottavan aika todellakin lyheni kertaheitolla. Joulu ja muut kiireet tulivatkin rytinällä vastaan, mutta pyhinä nautittiin hyvästä seurasta ja ruuasta. Kauan odotettu laumanvahvistuskin saapui ja Tunturiketun Fenna nimettiin Loimuksi. Vuoden viimeinen viikko onkin kulunut tiimin sisäänajossa ja pentuun tutustuessa. Siitä huolimatta että maailman meno on vähän vinksallaan, me suunnataan uuteen vuoteen selkä suorana positiivisella asenteella. 

Kulunut vuosi oli tapahtumarikas ja täynnä ihania muistoja. Olen tavattoman onnellinen ja kiitollinen kaikesta, samalla myös vähän väsynyt ja yksinäinen. Mutta silti ihan huikean onnekas, että minulla on nyt kaikki se, josta vain vuosia sitten haaveilin. Kyllä kelpaa näiden koirien, ystävien ja tukijoukkojen (ilman korvaamatonta lähipiiriä en voisi mitenkään harrastaa koirien kanssa pikkulapsiaikana) kanssa opetella hyväksi koiranohjaajaksi ja olla välillä pelkkä Jenny - se intohimoisesti koiriin suhtautuva ulkoilmaihminen.

Vuoden katsotuin video oli


Oma suosikkivideoni oli


Vuoden 2021 TOP5 postaukset

Irtokoirakohtaaminen yli 700 katselukertaa
Näin opetin noutokapulan pidon yli 700 katselukertaa
Miksi poistin Instagram tilini? yli 400 katselukertaa
Koiran varustelista retkelle yli 300 katselukertaa
Odottavan aika on lyhenevä yli 200 katselukertaa

Hyvää, turvallista ja mieluisaa Uutta Vuotta 2022 jokaiselle!

31 joulukuuta 2020

Katsaus vuoteen 2020


Heti alkuvuodesta ennätimme retkeilemään (Vuoden eka retki - Riuttaskorpi 1/2020). Suuntasimme Savun, kaverin ja kahden muun koiran kanssa talven ainoaan myrskyyn yöpymään lähinnä sillä kannustimella, että viime hetket ennen synnytystä olivat käsillä. Mitä muutakaan raskaana oleva silloin tekisi, kuin lenkkeilisi koiransa kanssa ja nukkuisi laavun lattialla? Retki sujui oikein kivasti yhden lemppakohteeni ja luottoretkikaverini siivittämänä. 

Vaikka alkuvuodesta minulla ei ollut vapaaharkkaoikeuksia, treenailimme silti varsin ahkerasti. Kävimmekin tammikuun loppupuoliskolla vielä rallytokon avoimessa luokassa (Rallytoko AVO 18.1 1/2020). Pakkamme ei tuolloin oikein pysynyt kasassa ja jännitys yhdistettynä kömpelyyteeni poiki meidän tulosputkeen hylyn. Tuon kokeen jälkeen arvelin kilpailevani maksimissaan kertalisensseillä, jos ollenkaan. Pikkuvauva-ajalle kun ei uskaltanut ihan kohtuuttomia suunnitella.

Viimeisilläni raskaana, jouduin myös puntaroimaan, mitä Lounalle tehtäisiin. Ja kun mitään ei sitten ollutkaan tehtävissä, jouduin tekemään se rankimman ja surkeimman valinnan. Niinpä saatoin tuon ainutkertaisen koirapersoonan viimeiselle matkalleen. Lounan tulen aina muistamaan (kuten muutkin koirani) sen erikoisuuksista, joille maailmalla ei ollut paljoa tarjota.

Helmikuun lopulla Savu meni hoitoon ja meille syntyi tomera pieni tyttö. Muutama ensi viikko meni uutta arkea ihmetellessä mutta kaikista haasteista huolimatta arki solahti hyvin pyörimään. Haasteista johtuen Savu oli hoidossa liki kuukauden päivät, mutta kun se kotiutui, arki helpottui huomattavasti. Jälkiviisaus paras viisaus, mutta esikoisellemme Savu on niin tärkeä tyyppi, että koiran katoaminen pois vauvan tieltä järkytti pientä poikaa perusteellisesti. Ja niinpä kotiutuessaan Savu sai hyvin perusteellisen paijaushetken taaperolta.

Talven luetuin teksti oli Louna 27.4.2016-6.2.2020


Keväällä meidän oli tarkoitus lähteä Norjaan, mutta kuten kaikkien muidenkin, meidänkin reissu peruuntui. Näillä näkymin uutta reissua ei ole tiedossa, mutta onpahan Savulla passi valmiina. Ehkä lähivuosina päästään reissuun lopulta ihan kahden. 

Maaliskuun taittuessa kohti kesää, satsasimme ulkoiluun ja eritoten lenkkeilyyn. Treenatakin olisin halunnut, mutta käytännössä olemattomien yöunien johdosta aivokapasiteettini ei riittänyt (muutamia kimppatreenejä lukuunottamatta)  mihinkään aivonystyröitä vaativaan puuhaan. Niinpä me vietimme älyvapaata aikaa maastossa ja temppuilimme ohimennen valokuvausta ajatellen.

Kevään luetuin (ihan kuin niitä montaa olisikaan :D ) teksti oli Mikä koirarotu meille? - pohdintaa


Kesällä Savu yllätti kaikki ja alkoi yhtäkkiä uimaan! Jatkoimme myös aktiviisemmin niin toko- kuin rallytokotreenejämme. Ehdimme myös retkeilemään ja kävimme Kurjenrahkan kansallispuistossa, joka olikin meille uusi paikka (Koiravieraita, terveyshuolia ja Kurjenrahkan kansallispuisto 8/2020)

Yhtäkkiä Savu alkoi ontua epämääräisesti takajalkojaan, raapia itseään vimmatusti, minkä lisäksi sen naama turposi ja olemus muuttui vaisuksi. Oireet olivat sekalaisia ja aaltoilevia ja niinpä Savu tutkittiin varsin laajasti. Verikoetuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa ja Savu oli päällisin puolin tutkittuna terve. Turvotus laski lopulta itsekseen ja kolmen viikon pesemiskuurilla kutinakin loppui. Varuiksi Savu sai myös kutinanestolääkettä, sekä ulkoloishäädön. Tulipahan kokeiltua turkinhoitorutiinia pesukuurilla, eikä ole kyllä yhtään meikäläisen puuhaa. Ei siis viikottain pestävää ja puunattavaa turkkikoiraa meille.

Savu tervehtyi yhtä nopeasti kuin "sairastuikin" ja niinpä me pääsimme jatkamaan retkiä ja treenejä. Loppukesästä jatkoimme rallytokouraamme, vähän heikolla alulla. Ennen koetta vauvanhoitokuviot muuttuivat ja niinpä koetunnelmani oli aivan hirveä, sillä erossa olomme viisikuisen vauvan kanssa eivät olleet kovin menestyksekkäitä. Mutta tulipa käytyä kokeessa ja sitä myötä ryhdistäydyttyä treeneissä (Kisapettymys takana, uudet haasteet edessä 9/2020). 

Ennätimme kertaalleen myös telttailemaan. Oli läkähdyttävä helle ja ison tapahtuman vuoksi vakioretkikohteemme olikin tupaten täynnä. Lopulta pystytimme teltat salaiselle sijainnilla ja vietimme lataavan vuorokauden auringon paahteessa hyttysten syötävinä.

Kesän kahdesta mättötekstistä eniten luettiin Haasteita ja yllätyksiä


Syksyllä hankin vihdoin vapaaharkkaoikeuden ja kävinkin hallilla 2-3 kertaa viikossa. Koko syksy olikin varsin vauhdikas multitasking kun kotiäitipuuhien lisäksi yritin treenata tarpeeksi ja käydä viikonloppuisin kokeissa. Välillä tahti oli vähän turhan reipas lepoon nähden mutta jokainen hetki Savun kanssa oli minulle parasta mahdollista akkujen lataamista arjen keskellä. Ilman luotettavaa ja avuliasta lähipiiriä treenaaminen ilman lapsia olisi ollut aivan mahdotonta ja sitä myötä eteneminen takkuisaa. Suurkiitokset siis lasteni tädeille ja enolle, sekä tietysti vanhemmilleni. 

Rallytokosta saimme lopulta hyväksytyn tuloksen ja työstettyä ongelmakohtiamme parempaan päin (Kaksi koetta ilman tulosta 10/2020). Rohkaistuimme myös tokon suhteen ja kävimme alokkaassa hakemassa kolmostuloksen (Alokkaat tokoilemassa 10/2020).  Tavoitteisiin päästiin siinä määrin, että käytiin tokokokeessa. Itseni yllätin reilusti sen suhteen, että kisasin enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka uskoin etten vauvavuonna "tee mitään". Helpompaa olisi toki ollut olla vähän vähemmällä tekemisellä, mutta sitä pitää tehdä mistä tykkää.

Treenailun ohella kävimme myös telttailemassa (Pakkasyön telttaretki, toisenlaiset lenkkikokemukset ja rallytokotreenit 11/2020). Lokakuinen pakkasyö takasi kauniin reissusään ja toki myöhäisemmälle syksylle en uskaltanut ulkona yöpymistä jättää - lähinnä vauvan vuoksi. Tälle vuodelle kertyi peräti kolme yönyli retkeä, rutkasti treenejä ja lopulta kuusi koekäyntiä.

Kaikkea aikomaani en ehtinyt kirjoittaa, mutta syksyn luetuin teksti oli Rallytoko AVO 15.11 Ylöjärvi

Koko vuoden suosituin postaus onkin hiukan vanhempaa kirjoitelmaa, nimittäin Naksutinkoulutus - mitä se on? 5/2017, teksti keräsi tänä vuonna peräti 920 katselukertaa!

Koiraharrastukseni suhteen vuosi oli yllättävän aktiivinen (mikä ei tosin näy täällä blogissa mitenkään) ja "onnistunut". Niinä aikoina kun treenaaminen oli vähäisempää, panostin arjen sisältöön. Metsässä liikkumista ja ulkoilua harrastimme taatusti enemmän kuin ikinä. Käsittelytoimet ovat edenneet enemmän kuin uskoinkaan. Kaikkinensa hyvä vuosi, vaikka onkin myönnettävä, että perusteellisen raskas ja kuluttava myös.

Tämän vuoden koirakulut olen kirjannut, mutta ne ovat vielä laskematta. Julkaisen kulut siis myöhemmin. Oikein hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta!

31 joulukuuta 2019

Katsaus vuoteen 2019

Tältä vuodelta jäivät kulut laskematta kännykän hajoamisen vuoksi, mutta jospa ensi vuonna uusiksi. Viime vuoden kulut kuitenkin ylittyivät moninverroin lähinnä aktiivisemman harrastamisen vuoksi. Tämän vuoden koin oikeastaan kaikelta osin aktiivisemmaksi kuin edellisen, mutta siitä huolimatta olen postannut suunnilleen vähemmän kuin koskaan. Talviaikaan kävimme kuitenkin Kuopiossa, vieraillen samalla Kolin kansallispuistossa (Retki jäätävässä Savossa 1/2019).

Lähiretkiä alkutalveen mahtui useampikin ja lumisessa metsässä kelpasi lenkkeillä. Omatoimi treenasin kotona melko paljon ja lopputalvesta treenikärpänen purikin minua kunnolla. Talviajan suosituin postaus oli Koira ja lapset - kofliktitilanteet 2/2019. Kyseinen teksti keräsi katselukertoja n. 500kpl, eli roimasti vähemmän kuin Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018. Siitä huolimatta tuoreempi teksti on yksi oma suosikkini ja tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta lisää.
 

Kevätpuolella päädyin leikkaamaan Savun turkin pois. Turkki on nykyäänkin herkästi huopaantuva, joten sama on edessä tulevanakin keväänä ja varmasti tästedes joka vuosi. Savun turkki muuttui kastraation jälkeen paljon ja siitä kirjoitin tekstinkin Hormooniturkki vai kesälook 4/2019.

Kevät oli retkeilyn aikaa, kun vierailimme Hämeenkankaalla (Päiväretki Hämeenkankaalla 3/2019), Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa (Savu ja pehkot poluilla 3/2019). Retkeilyn lisäksi treenasimme ahkerasti vapaaehtoista käsittelyä ja etenimmekin siinä reilusti. Nykyään Savun voi sopuisasti harjata lähes kokonaan, vain jalat ja häntä ovat vielä haasteelliset.

Loppukeväästä aktivoiduin treenien suhteen ja pääsin treenaamaan Savun kanssa peräti kahdesti viikossa itsekseni - ilman lasta siis. Ilo oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, sillä mieheni työvuorot ovat pääsääntöisesti erittäin pitkiä, joten käytännössä pääsisin treenaamaan ilman lasta lähinnä öisin. Hetkelliselläkin tehotreenillä etenimme kuitenkin niin paljon, että uskaltauduin ostamaan kisalisenssin ja sitä myötä ilmoittamaan meidät rallytokokisoihin.

Keväät suosituimpia tekstejä olivat

Toinen koira, miksi ei?
Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään
Oivalluksia osa 3



Kesä vietettiinkin treenien ja retkien lisäksi myös kisoissa. Oli kyllä aktiivisempi kesä, kuin odotin ja siitä suurkiitos puolisolleni. Ilman häntä niin aikani, kuin varallisuutenikin olisivat toisenlaiset ja harrastusmahdollisuuteni huomattavasti rajallisemmat. Pitkin kesää ehdimme retkeillä niin Riuttaskorvella (Teltteretki Riuttaskorvella 6/2019), Helvetinjärvellä (Retki-, treeni- ja hierontakuulumiset 7/2019), kuin Seitsemisissäkin (Helteinen telttaretki Seitsemisiin ja reissusuunnitelmia 8/2019). Päiväretkille suunnattiin Lauhanvuoreen.

Kisaamassa käytiin Kangasalla (Rallytoko ALO 8.6 Kangasala 6/2019) tuloksena hylky, mutta parempi uraputki aukeni sitten Ylöjärvellä (Rallytoko kilpailut 29.6 ja tokon kisatreeni 30.6) ja Toijalassa (Helteestä huolimatta RTK1). Kesän kisatuloksena meillä olikin lopulta koulari ja ihmettelin RTK1 plakkarissa jatkotavoitteitamme. 

Kesä oli kaikinpuolin tapahtumarikas ja tulin myös uudelleen raskaaksi. Se ei onneksi tälläkään kertaa hidastanut menoani, päinvastoin. Kehon sisäinen deadline antaa lisäboostia tehdä töitä tavotteiden eteen entistäkin enemmän, sillä edessä olisi kuitenkin pakollista taukoa. Taaperomme on kuitenkin jo sen ikäinen, että menee mielellään kummitädille tai mummolaan kylään siksi aikaa, kun treenaan koiraa. Toisaalta Papu on niin reipas koirienystäväkin, että notkui useasti treeneissä mukanakin, joko leikkimässä tai minulla repussa. Asenne- ja järjestelykysymyksiä.

Kesän luetuin teksti oli Korvaamaton koirani 3 vuotta



Nyt syksyn me retkeilimme ja treenasimme huomattavasti aktiivisemmin, kuin olin kesällä edes suunnitellut. Päätin kouluttaa Savulla rallytokon avoimen luokan liikkeet valmiiksi ja kisata meille koulutustunnuksen myös avoimesta. Toistaiseksi siihen tavoitteeseen ei olla päästy, sillä tämän vuoden kaikki kisat ehtivät mennä täyteen. Yritän kuitenkin olla kisakunnossa vielä alkutalvesta ja treenaamme pikkuvikoja keittiössä kuntoon. Päästiin onneksi marraskuussa korkkaamaan avoin luokka (Rallytokon avoimen luokan korkkaus 16.11 11/2019)

Alkusyksystä pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsimme Savun kanssa kolmen yön vaellukselle (Savu vaelluksella - Pirkan taival 9/2019). Kahden keskeinen retki vain koiran kanssa tuli meille molemmille todella tarpeeseen ja sen jälkeen arki taas maistui. Retkeilystä sen sijaan emme saaneet tarpeeksemme ja niinpä tutuiksi tulivat niin Pyhä-Häkki kuin Leivonmäki (Eläintenpäivän ruskaretki 10/2019), niin myös Torronsuo (Syyskuulumisia, retkiä ja arkea 9/2019), Sipoonkorpi, Liesjärvi ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistot (Reissukoiran melkein road trip 11/2019). Päiväretkellä kipaistiin myös Käskyvuorella.

Syksy sisälsi todella paljon hyviä treenejä ja varsin aktiivisen etenemistahdin. Tokon kisavalmiuteen meillä on vielä tekemistä ja rallytokokin vaatii hiontaa, mutta tähän vuoteen sisältyi onneksi suuria harppauksia. Kävin pari viikkoa sitten myös Kantoluodon Hyvä paha vire luennolle, joka oli oikein hyvä. Luentomuistiinpanoja minulla olisi parikin kappaletta, jotka kirjaan tänne kun ehdin. Myös tokoliikkeiden lähtökohdat ja kooste syksyn treeneistä on tulossa.

Ensi vuosi onkin taas erilainen, kun talouteen saapuu helmikuun lopulla vauva. Arki taaperon ja vauvan kanssa tuo tullessaan uutta ja mielenkiintoista opeteltavaa. Kunhan kaikki alkaa sujumaan ja rullaamaan, palan halusta päästä rakkaan harrastukseni pariin, eli treenaamaan Savun kanssa enemmän. Savu onneksi nauttii monista arkisistakin asioista yhtäpaljon, kuin harrastamisesta, joten sen suhteen omatunto ei kolkuttele. Ainoastaan treenikuume alkaa todennäköisesti taas keväällä vaivata.

Syksyn suosituin teksti oli Millainen on hyvä kasvattaja?

31 joulukuuta 2018

Katsaus ja kulut 2018

Kuluneen vuoden katsaus on aiempiin verrattuna nyt hiukan supistetumpi, sillä blogi on ollut auki vain puoli vuotta. Ensi vuonna toivon mukaan totuttuun tapaan laajempi katsaus. Kirjasin tähän samaan myös kulut, jotka löytyvät lopusta.

Tammikuussa vierailimme Savun kanssa Kuopiossa - viimeistä kertaa ennen Papun syntymää. Kankaanpäässä kävimme Kari Ventelän vastaanotolla luustokuvissa. Tulokset yllättivätkin positiivisesti, lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja selkä terve. Myös Louna asui vielä meillä ja Myykin oli meillä väliaikasesti asumassa miltei kaksi kuukatta. Arki kolmen koiran kanssa oli varsin mukavaa ja meneväistä. Nautin kolmen koiran (ja yhden kanin) kanssa puuhastelusta tosi paljon ja otinkin siitä kaiken ilon irti ennen perheenlisäystä. Alkuvuodesta retkeilimme Elinan kanssa Ritajärven luonnonsuojelualueella. Siellä piti käydä uudestaakin, mutta jospa sitten ensi vuonna.

Helmikuussa kävimme kolmikon kanssa lukuisilla lenkeillä jäillä. Yksin en enää pitkälle lähtenyt supistusten vuoksi. Yöksi olisin halunnut vielä laavulle, mutta kumma juttu, kukaan ei suostunut seurakseni. Helmikuun loppupuoliskolla Savu meni hoitoon naapuriin ja Louna ja Myy vanhemmilleni.

 
Maaliskuu toikin tullessaan hirmuisesti uutta ja ihmeellistä. Kuukausi meni varsin sumussa opetellessa uutta ja tutustuessa pieneen tulokkaaseen. Savu tulikin hoitoreissustaan melko pian takaisin ja solahti perhekoiran rooliin paremmin kuin osasin odottaa.

Kevät toi tullessaan myös keittiön vuotavan tiivisteen, jonka johdosta jouduimme lopulta asumaan koko kesän vanhemmillani. Koirille se tiesi paljon vapaana juoksentelua ja rutkasti tilaa. Minullekin se tarkoitti hiukan enemmän metsäilyä ilman vauvaa, kun oli ylimääräisiä käsipareja. Vaan kyllä oli ihan huipputunne päästä viimein muuttamaan "omilleen", kun keittiöremppa valmistui.

Kesän aikana retkeilimme Kainuussa, Riuttaskorvella, Kintulammilla, Seitsemisissä, sekä Kuusamossa Konttaisella ja Oulangassa ja Sallassa Ämmin luontopolulla. Pienempiä retkiä tai niin sanottuja, pidempiä lenkkejä oli tuplasti enemmän. Suhteellisen aktiivinen retkikesä, eikä pelkästään lähimaastoissa edes! 


Syksyllä jatkoimme Savun kanssa treenailua aktiivisemmin ja saimme monia liikkeitä lähes koevalmiiksi. Kävimme myös rallytoko epiksissä, jossa totesin itseni aika kovaksi jännittäjäksi. Syksyyn mahtui myös retkiä, kun Kiiran kanssa suuntasimme Salamajärvelle. Ehdimme vierailla myös Isojärven, Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistoissa. Näiden jälkeen vuoden retket tulivat päätökseen ja keskityimme treenaamiseen. 

Joulukuu menikin kotoillessa, lenkkeilessä ja käsittelytoimenpiteitä harjoitellessa. Nyt olemme levänneet hyvin ja taas jaksetaan suunnata katseet ensi vuoteen. Seuraava reissulippu häämöttääkin jo, täältä tullaan, Kuopio!


Tämän puolen vuoden ylivoimaisesti luetuin postaus oli Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen hurjalla 1700 katsomiskerralla. Kommentoiduin postaus oli Kuuluuko koiran tuhota?

Listailin vuoden kuluja suhteellisen huolellisesti. Kesällä kimppatalous hankaloitti ruokien laskemisia, joten pientä heittoa saattaa olla. Voitimme myös jonkin verran ruokia mm. arvonnasta tai muuten saimme ilmaista sapuskaa, joten siksi ruokaan mennyt raha on suhteellisen pieni. Vuosi oli kyllä edullisin koiravuoteni ikinä, esimerkiksi viime vuonna 2500€ meni rikki ennen syksyä. Tähän toki syynä eläinlääkärissä käyminen päivystysajalla. 

Ruokalokeroon laskin myös makupalat ja luut. Treeneissä käytän paljolti kaupan parhaimmiston lihapullia, niihin meni tänäkin vuonna parikymppiä. Terveyssarakkeessa on tämän vuoden eläinlääkärikäynti, eli vain luustokuvat. Muut sisältää eläinkoulutussivuston jäsenmaksun, koirauimalakäynnin, fix-rekiströinnin sekä junaliput Savulle. Harrastuksiin laskin hallin avainmaksun, irtotreenit ja kisamaksun.

Yhteensä 621,94€

Yllätyin itsekin, miten edullinen vuosi oli. Toisaalta, ei ole ollut aikaa eikä liioin varaakaan törsäillä. Lähinnä treeneihin aion sijoittaa ensi vuonna, sillä kaikki pakolliset hankinnat Savun suhteen on jo tehty. Ensi vuoden kulut aion myös kirjata tarkemmin, siinä auttaisi sekin, että muistaisin säästää kuitit. Yhden koiran pitäminen on siis varsin edullista, kun välttää tapaturmat ja jos vielä vähäisetkin harrastukset minimoisi, niin varmasti alle puolen tonnin pääsisi helposti.




31 joulukuuta 2016

Katsaus vuoteen 2016


Tuntuu vähän typerältä kirjoittaa vuoden ensimmäisestä puolikkaasta... Mutta toisaalta on kiva muistella sitä kaikkea ihanaa, mitä ehdimme tehdä. Vuosi alkoi mukavasti Vilkun veljen tapaamisella. Tuikun kanssa kävimme rallyn alokkaassa starttaamassa, hyvällä fiiliksellä, vaikka hylky tulikin. Lopetimme kaverikoiratoiminnan periaatteellisista syistä, siitä kirjoitinkin oman postauksen tuolloin. Vilkun kanssa lähdimme tammikuun lopussa Oriveden Pukalaan retkeilemään. Seuraksi saimme tuolloin Janikan koirineen ja minivaellus oli kyllä ikimuistoinen.

Helmikuu meni ulkoillessa ja temppuillessa. Kävimme Ikaalisissa tutustumassa Sanna-Kaisan huskyihin ja aloimme käydä aktiivisesti hallilla omatoimitreeneissä kummankin koiran kanssa.

Kevättalvella kävimme Vilkun kanssa Itä-Suomi Roundilla, onnistunut reissu ja paljon hyviä kokemuksia. Ennen kaikkea uusia ja mukavia tuttavuuksia. Kevättalvella kumpikin koira myös täyttivät vuosia, Vilkku 1v ja Tuikku 5v. Kävin hihnakäytöksestä luennolla ja Vilkun kanssa saimme aiheesta myös tehokoulutusta. Kevät oli ahkeraa hihnailuharjoittelua ja lenkit sujuivat paremmin molempien kanssa. Tuikku pääsi siskonsa kanssa retkeilemään, kun tutustuimme Riuttaskorven virkistysmetsään. Paikka todettiin hyväksi ja sinne mentiin toistamiseen myös isommalla jengillä. Tutustuimme myös uuteen koirapuistoon, joka Nokialla sijaitsi.

Kevään eteneminen kului metsässä lenkkeillen hyvässä seurassa. Pyörähdimme myös mätsäreissä Pirkkalassa. Kevät eteni muuttosuunnitelmista muuttoon ja kumpikin koira pääsi tilavaan asuntoon maaseudulle.

Loppukeväästä oli Vilkun pentutapaaminen Lapualla. Pääsimme tuolloin myös raunioille. Tuikku pääsi keväällä Kaupin vinttikoiraradalle juoksemaan vieheen perässä. Ja ai että kun se tykkäs! Kävimme radalla toistamiseenkin. Maalaiskylään saimme myös vieraita ja niinpä Tuikku pääsi Doran kanssa rannalle leikkimään.

Kesä kului koirakavereiden kanssa rälläten. Meidän ollessa häissä Tuikku oli hoidossa anoppilassa, nauttien täysin siemauksin saamastaan huomiosta. Vilkku mennä viipotti kaverini mökillä paimenten seassa. Vilkku pääsi tervehtimään myös pientä seitsemänviikkoista pentua alkukesästä. Kesäkuun lopulla laumamme suuntasi Jämsään, Isojärven kansallispuistoon. Siellä retkeilimmekin isommalla porukalla ja sekä Tuikku että Vilkku nauttivat ulkoilmasta.

Heinäkuu alkoi lupaavasti. Kävimme Tiinan kanssa yölenkillä ja Vilkku oli mukana melomassa. Meillä oli lukuisia onnistuneita treenejä ja miellyttäviä metsälenkkejä. Alamäki alkoi Ikaalisten rallytoko kilpailuista, joissa Tuikun kanssa kävimme. Hämmennyin koiran erikoisesta käytöksestä ja aloin syynäämään sitä tarkasti läpi. Aloin pohtia kaikkea mahdollista ja havahduin tilanteeseen myöhään, tunnistaen aiemmat pienet oireetkin jälkikäteen. Se, mitä aiemmin luulin tahattomaksi kuolaksi sohvalla, olikin virtsavalumaa. Se käytös, mikä aiemmin oli Tuikulta leikkiä tai normaalia, olikin kipukäytöstä. 

Kaikki eteni hurjan nopeasti, konsultoin eläinlääkäreitä ja ystäviä, kirjasin kaiken mahdollisen ylös. Myös Vilkku romahti. Jo paranemaan päin lähtenyt "vatsatauti" romahdutti koiran. Vilkku oli kaksi päivää klinikalla. Koska eiväthän nuoret koirat voi kuolla, niiden kuuluu selvitä. Niin minäkin ajattelin. Siihen asti, että Vilkku luovutti itse. Olin pettynyt eläinlääkäreihin, heidän uskotteluunsa, vaikka naamasta näki, ettei heillä ollut hajuakaan, mitä tehdä. Siihen että Vilkku pysyi nippa nappa tolpillaan tippaletkun kanssa. Kun kahdenkaan päivän nesteytys ei tuottanut toivottua tulosta. Kun koira ei ollut kolmeen päivään niellyt mitään. Kun tutkimuksista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Toivoin ja halusin uskoa parasta. Niin kauan, että Tuikkua sattui seisomaan nouseminen niin että se tarvitsi kuonokopan, jotta ei vahingoittaisi ympärillä olevia. Niin että se seistessäänkin huohotti. 

Sitä tunsi itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi. Olin luonut itselleni harhaluulon omasta osaamisestani. Kyvystä maksaa toiselle elolliselle olennolle kaiken sellaisen, että se hengissä pysyisi ja selviäisi. Kyky hallita ja päättää asioita, jotka eivät oikeastaan kuuluisi ihmisen päätettäväksi. Ei auttanut minun haluni, toivoni, uskoni. Eivät minun rahani. Ei ihmisen apu tai hieno lääketeollisuus. Kaikkea ei voi hallita. 14.07 oli pettymys, se oli pelkkää surua koko päivä. Äärimmäisen nöyryyttävää, koska vielä edeltävänä maanantaina, minä uskoin, että kaikki kääntyy parhainpäin, vaikka mieli olikin maassa. Niin paljon jäi tekemättä, niin paljon jäi kesken. Niin paljon niiltä koirilta sain, mutta ehdinkö mitään antaa takaisin? Kiitinkö tarpeeksi? Kysymyksiä ja myllertäviä ajatuksia jäi paljon enemmän, kuin mitä sain vastauksia.

Kesä meni sumussa. Olin rikki, runneltu, se oli niin väärin. Aika tuntui loputtoman pitkältä, sänky oli houkutteleva ja peitto niin raskas että sitä ei saanut pois päältä. Tunnelin päässä oli kuitenkin valoa. Laumaan piti tulla kolmas jäsen, jos olisimme pennulle sopiva koti. Kävimme Kuopiossa katsomassa pentuja. Elokuun lopulla koiraton elämäni päättyi, arkeen tuli valoa, kun pieni porokoiramix Savu saapasteli taloon.



Savu oli heti alun alkaen ihan mahdottoman hieno pentu. Heti pari viikkoa pennun kotiutumisen jälkeen ihana kasvattaja tuli tarkistamaan, missä pentunen asuu. Ja täällähän se, punaisen torpan kunkku. Savu aloitti samantien pentu-uinnin ja kävi viikottain uimalassa. Se oli oikein reipas hieno pieni. Syyskuun lopulla ehdimme vielä retkeilemäänkin, kun lähdimme Santtu heelerin kanssa Pirulanvuorelle.

Lokakuu sujui siinä pentuarkea pyörittäessä. Siskoni koira oli meillä siinä hoidossa ja leikkimässä Savun kanssa. Reissasimme Savun kanssa myös Helsinkiin ja siellä seutuvilla. Oikein hieno reissuhaukku ja niin pikkuinenkin vielä tuolloin. Reissun jälkeen Savu sai uuden kämppiksen, kun Louna lopullisesti muutti meille. Tämän jälkeen saimme hoitoon vielä porokoira Kikin, jota Savu pitää ihan tätinään. Kolmen kanssa puuhaa riittikin.

Marraskuussa lähdimme Savun kanssa vielä Kuopioon tapaamaan kasvattajaa. Treffailimme myös muita tuttuja ja kyllä hieno reissu olikin. Kirjoitin Lounasta myös selvityksen. Marraskuu meni kaiketi arkea pyöritellessä ja räntäsateessa lenkkeillessä. Savu aloitti tokon alkeet ja Louna arkikurssin. Kumpikin ovat kotiutuneet hienosti ja keskenään ovat kuin paita ja peppu.

Nimesin menneen vuoden, se on musta vuosi. Opin ihan todella paljon. Mutta työstän edelleen kesän menetystäni. Kaikki on tuntunut kovin epätodelliselta. Haaveilin kolmannesta koirasta, menetin kaksi ja sitten se pieni pentu käveli taloon. Eikä aikaakaan, kun meillä oli jo toinenkin pentu, ilman sen suurempia ihmeitä. Asioilla on tapana järjestyä, kai siihen on pakko alkaa uskomaan. Tapahtumarikas vuosi, liikaa raskaita päätöksiä. Mutta sitä se elämänkoulu on.

31 joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015



Aivan alkuvuonna ei mitään kummoisia tapahtunut. Yhdessä mätsärissä talvella tuli käytyä ja Tuikku käyttäytyikin vallan mainiosti, saaden PUN1 tulokseksi. Alkuvuoden kohokohta oli opinnäytetyöni, jossa Tuikku olikin huomattavassa osassa. Säännöistä poiketen sain kuin sainkin puljattua koirani Tredun toimipisteeseen paikan päälle mukaan esittämään työtäni. Kiitettävä napsahti, koirasta tykättiin ja olin kerrankin ylpeä meistä. Kerrankin saimme aikaan jotain hyödyllistä. Spekuloin meille koira-avusteisuus koulutusta, mutta ainakin toistaiseksi lykkäsimme moista.



Keväällä alkoikin tapahtua, paljon. Odottamattomia asioita ja lopulta asiat vierivät niin lujaa että en pystynyt enää kontrolloimaan tapahtumia. Tuikku täytti maaliskuulla vuosia (4v) ja puistoilimme vallan ahkerasti. Tapasimme Hannaa, Peppiä, Sonjaa, Annia ja Caritaa koirineen. Puuhaa siis riitti ja treenit olivat tauolla. Itse podin pentukuumetta ja pähkäilin meille sopivaa koiraa.

Totaalinen pettymysten alamäki alkoi, kun päädyimme lopettamaan Maisan huhtikuussa. Jatkoin kuitenkin hyvin pian treenejä Tuikun kanssa, enhän voinut yksin jäänyttä koiraa unohtaa. Tuikkukin sai poikkeuksellisesti olla vanhemmillani sisällä ja siitäkös se nautti. Huhtikuun lopulla vanhempani saivat kuitenkin talouteensa Myyn ja niinpä talo ei aivan hiljentynyt.

Tuikulla riitti ihmettelemistä pienessä pallerossa, joka vain hyöri ja pyöri. Eikä aikaakaan, kun toukokuun alussa haimme mieheni kanssa Vilkun. Toukokuu menikin viritellessä pentuaitausta, sopeuttaessa Tuikkua pienten tassujen määrään, asuntoa metsästäessä ja sitä rataa. Totaalinen kiire ja sopeutuminen iskeytyivät päin naamaa, niin minulla kuin Tuikullakin. Kevään lopulla kävimme vielä ISKK vepe-esittelyssä ja ehdimme poiketa ensimmäisissä harjoituksissakin.



Kesäkuun puolessa välissä elämä mullistui taas, kun saimme taajamasta asunnon. Vilkku lähti siltä seisomalta mukaan. Tapahtumien tahti oli taas melkoisen reipas, asunto löytyi sunnuntaina ja asuin siellä pennun kanssa jo keskiviikkona. Muutaman viikon kuluttua omasta kotiutumisestani ja asunnon hoitamisen opettelusta kävin vanhempien vastustelusta huolimatta hakemassa Tuikunkin mukaan. 

Koirien hoito ja työt hoituivat meiltä hyvin, kunnes eteen tuli miehen intti. Alku sujui mainiosti, kävimme Tuikun kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa, treenasimme paljon ja Vilkku näki pentukavereita. Pikkuhiljaa jaksaminen alkoi rakoilla, koti oli kaaos ja minä täyspäiväisenä duunarina hyvin väsynyt. Tuikku ei toiminut aivan kuten piti ja pelkäsin että joudun viemään sen takaisin maalle, jotta jaksan hoitaa pentua.

Kuukauden sisään Tuikulle ja minulle tuli hyvin paljon uusia asioita ja suhteemme repeili ja rakoili pahemmin kuin koskaan. Loppukesää kohden yhteiselomme kuitenkin lujittui, kun lähdimme Saarijärvelle vesipelastusleirille. Reissu oli mahtava ja opimme paljon, niin vepestä kuin toisistamme. Kesän paras löytö oli Tuikun sisko Dora, koirat tulivat hyvin toimeen ja sain jälleen uuden ystävän.

Yritin ängetä itseni myöskin paimenen ajatusmaailmaan, miksi se tekee asiat niin mutkikkaasti? Tutustuin uusiin ihmisiin, Janikaan ja Tiiaan, sekä heidän koiriinsa. Vilkku sai uuden leikkikaverin myös colliepentu Nukasta ja me aloitimme Koirakoutsilla pentujen tokoalkeet kurssin.




Kesän taittuessa syksyyn oli arkemme jo hyvin rytmittynyttä ja sujuvaa. Tuikun kanssa kävimme syyskuussa rallytokon irtotunteja. Vilkun kanssa kävimme viikottain tokovalkussa. Vilkku pääsi retkeilemään myös Siikanevalle belgiporukan kanssa. Alkusyksystä belgialaiset tulivat meille myös hoitoon.

Tuikku pääsi Dora seuranaan retkeilemään Oriveden Vuorijärvelle. Tuikun kanssa aloitimme Koutsilla häiriökurssin, Vilkun kanssa motivointikurssi. Kurssit jäivät kuitenkin kesken, kun omistaja sairasti ja sitä myötä Tuikullakin oli suolisto-ongelmia. Lokakuussa lähdimme Vilkun kanssa Helsinkiin ja yllätyin pennun hermorakenteen osalta positiivisesti. Aivan kuukauden lopulla kävimme myös Alajärvellä Vilkun pentutapaamisessa.

Lokakuun lopussa budjettini tuli vastaan ja keskeytin tokovalkun Vilkun kanssa. Marraskuussa olimme kummankin koiran kanssa täysin treenittömiä. Painotimme enemmän frisbeehommiin. Kun sitten tokoilimme taas oli moni asia retuperällä ja hyviä ohjeita sainkin jakamalla videon nettiin. Loppuvuosi me vain rötvättiin ja oltiin, parempikin niin.



Raskain ja tapahtumarikkain vuosi ikinä. Paljon päätöksiä, aivan liikaa valintoja. Ja luonnollisesti kaikki samalla rytinällä. Hermojen koettelemista, jaksaminen kortilla, niin minun kuin Tuikunkin. Nyt on kuitenkin selvitty, mulla on maailman parhaat koirat. Oon niin kiitollinen näistä ♥ Vaikka aiheuttavatkin yhtä sun toista, en jaksaisi tätä armeija-aikaa ilman koiria. Iso kiitos teille (Hanna ja Milla), jotka olitte osana vuotta, tuitte ja autoitte milloin missäkin ♥

Ja mitä tulee viime vuoden tavotteisiin, kumpikin koira on nyt rekisteröity. Vetoharrastuksessa vaihdoimme suuntaa ja tätänykyä me taakkaillaan. Rallyssa emme kilpailleet ja vepessä emme vielä oppineet noutoa. Roadtrippiä ei tullut, muutama päiväretki kylläkin ja harmittavan vähän ehdittiin käydä kaverikoiravierailuillakaan. Josko ensi vuonna paremmin!

Miten teidän vuosi meni?