19 lokakuuta 2014

Reissupiski sukuloi



Starttasimme ja ajoimme Tuikun kanssa Kankaanpäähän. Hiisi ja Panda odottivatkin ulkona riemuissaan ja Essin kanssa annettiin mustan kaksikon riehua. Sen jälkeen valjastettiin Tuikku ja Hiisi, päätettiin kokeilla niitä pyörän eteen. Hiisi oli paljon paremmin hommasta perillä kuin Tuikku, pari ensimmäistä suoraa meni koirilla vähän laiskasti. Viimeinen, pisin pätkä oli ehdottomasti paras. Mutkissa meinasi tehdä tiukkaa, kun koirat ryntäsivät ja vain kiihdyttivät koko ajan. Ei tietoakaan laiskottelusta. Ensi talvena suksille kaksikon takana!



Ajeltiin keskustaan X-mealiin syömään ja haettiin koirat mukaan koirapuistoon. Koirapuistosta suunnattiin katsomaan Hiisin veljeä Eetua. Voi miten oli poika saanut lihasta ja vankistunut. Ilme kuin Tuikulla, hyvin onnellisen oloinen tapaus!



Tuikku ja Hiisi olivat aika nastat matkustajat, kunnon mulkosilmät! Aamulla vähän höntsäiltiin rallytokoa haukkujen kanssa ja sitten lähdettiin taas ajelemaan. Palautettiin illan leffa ja ohjelmoitiin navigaattoria. Jälleen X-mealiin syömään, tosin Jämijärvelle tällä kertaa.



Kankaanpää jäi taakse ja suunnattiin Hämeenkyröön pentutapaamiseen. Paikalla Hiisi, Sulo ja Hukka. Ensimmäinen tapaaminen, jossa yksikään pennuista ei ollut tavannut pentulaatikon jälkeen. Kuten arvata saattaa, eivät kaikki tietenkään tulleet juttuun. Lenkki sujui kuitenkin kohtuumukavasti, mitä nyt pientä tuijottelua ja murinaa. Oli ilo nähdä kaikkia.




Kun muut olivat lähteneet, päästettiin vielä Hukka ja Tuikku pellolle juoksemaan. Autoon sainkin väsyneen, sonnalta haisen kurakasan nukkumaan. Oli kyllä nasta viikonloppu!

17 lokakuuta 2014

Taas vauhdissa



Tuikulle haettiin Zero shortit ja M koko osoittautui sopivaksi. Ei muuta kuin Lietsusta suoraan Soppeeseen ja valjaita testaamaan käytössä. Tuikku vetää hyvin toisen koiran kanssa, vaikkakin on se laiskempi kuin Osma, mutta yksin se ei tajua. Ongelma on lähinnä lähdössä, Tuikku ei ymmärrä, että saisi vetää. Startteja täytyy alkaa nyt harjoittelemaan urakalla, niin eiköhän ala sujua.

14 lokakuuta 2014

Seikkailu syntyy ilman suunnitelmaa



Maanantai aamuna aikainen lähtö. Rinkka pakattu niin täyteen, että meni nippa nappa kiinni. Tuikku oli hiukan hämmentynyt, kun seitsemän jälkeen kiikutin sitä ketjuineen päivineen autoon. Mikä se sellainen herätys oli... Kurvailtiin Ylöjärvelle hakemaan Hanna koirineen. Ängettiin romut peräluukkuun ja koirakolmikko takapenkille. Tuikku oli sitä mieltä, että sen paikka on edessä ja rähinäähän siitä seurasi kun koira heitettiin taakse. Ilmeisesti takapenkki oli liian ahdas kolmikolle, siellä hiukan keskusteltiin, kuka saa istua ja missä...

Lähdettiin ajamaan Seitsemisiin ja kun se loputtomalta tuntuva mettätie viimein päätty meidän määränpäähän, alettiin autosta purkautua. Lähdimme Kirkas-Soljosilta kävelemään kohti Liesijärveä. Matka alkoi mukavalta metsäautotieltä ja rinkankaan kantaminen ei tuntunut raskaalta. Tuikkukin kokeili karata, mutta ilmeisesti 6-7kg painava reppu selässä juokseminen ei ollutkaan mikään piece of cake... Pöljä tuli vähän nöyryytettynä takaisin ja jatkoi  hölkyttelyä rauhallisemmin.

Vähän turhan äkkiä se metsätie loppui, märät ja liukkaat pitkospuut ei ollut koirien kanssa mikään huippujuttu, olisi sitä voinut helpommallakin alustalla kävellä. Varmaan reilu kilometri tultiin pitkospuilla ja alkuinnokkaiden koirien kanssa se oli melkoista sähläämistä. Ei kuitenkaan kaaduttu, vaikka läheltä piti -tilanteita riitti.



Liesijärven rantaan oli matkaa n. 3km, meillä meni aikaa noin 1,5h. Kävelimme ilman kiirettä ja otimme myös kuvia, joten ihan kohtuullinen aika. Rannalla oli laavu, nuotiopaikka ja puita, kaikin puolin mukava mesta. Tuikku laitettiin ketjulla puuhun ja Auri ja Kuura kökkivät naruista laavuun kytkettyinä. Kuurasta oli huisin hauska kiusata Tuikkua ja loppu viimeksihän tämä härnääminen maksoi poikkimenneen nahkapannan... Tuikku kun päätti mukiloida pennun kunnolla ja riuhtaisi pantansa poikki. Hyvä puoli se, että koira ei  karannut. Saatiin notski syttymään, koirille evästä eteen ja alettiin itsekin ruokailla. Turhia ei paikoillaan vietetty, aika piakkoin ruuan jälkeen pakattiin kamat ja jatkettiin matkaa.



Matka jatkui Tasaisellekankaalle ja kohti Pitkäjärven risteystä. Matkalla polut kivalla kuravellillä ja joku kiva kuratassu... Suo loppui ja saavuttiin melko hämärään kuusimetsään. Niin vanha ja jylhä metsä, että tuli vähän joku satu mieleen. Pitkälle ei ehditty metsässä kulkea, kun Tuikku ja Auri alkoivat kiskoa polulta pois. Nykiminen ei loppunut sitten millään ja kumpikin koirista oli hyvin skarppina. Sen sijaan Kuura kulki häntä koipien välissä ja korvat luimussa. Vielä kun löydettiin vanhat karhun jätökset, alettiin olemaan aika varmoja, että meitä oli kontio väistänyt. Koirien reaktio ilmavainuun ja outoon käytökseen jatkui reilu kilometrin ajan.



Viimein, kuuden kilometrin laahustelin jälkeen saavuimme yöpymispaikallemme Koveronnevalle. Alkoi jo hiukan hämärtää ja perille saavuttuamme tajusimme, ettei paikalla ollutkaan laavua, kuten oletimme. Jatkettiin siinä puuhiamme ja oltiin tyytyvisiä, ettei vettä satanut. Koirat olivat väsyneitä ja illan myötä kylmissäänkin. Jopa Tuikku, mutta ihmekös tuo, kun mäntti meni ja hyppäsi järveen. Tarkoitus oli vain juottaa koira.

Kun sitten alettiin katselemaan paikkaa, missä nukuttaisiin, totesimme puuliiterin mukavaksi. Tasoitimme puupinoa ja kipusin sinne päälle nukkumaan. Hanna teki pedin lattialle. Auri ja Kuura kiinnitettiin liiterin perälle ja Tuikku ovi aukolle. Aika bueno, tässä kuva valmiista. Olimme niin väsyneitä ja oli pimeäkin, joten taidettiin nukahtaa jo yhdeksän aikoihin. Kertaalleen heräsin yöllä, vedin tumput käteen ja jatkoin unia. Kaksi makuupussia ja toppatakki yöllä eivät olleet lainkaan liikaa, juuri sopivasti.





Aamulla herättiin kuudelta, yllättävän hyvin sitä nukkuikin puupinon päällä... Hämärää riitti pitkälle aamuun, sumuakin oli hiukan. Kymmenen maissa pakattiin tavarat ja lähdettiin kohti Multiharjua. Kuljettiin sen kautta ja pähkittiin reittiä. Kyllästyimme pitkospuihin ja kinttupolkuihin, alkoi olla kuuma, koirat olivat vähän väliä siellä sun täällä hihnoinensa ja se tuntui käsissä. Eikä se rinkkakaan kevyt ollut... Niinpä pidettiin pieni tauko, siirryttiin autotielle ja päätettiin kiertää sen kautta takaisin Kirkas-Soljaselle.

Kolmeen tuntiin me tuo reilu kymmenen kilometriä rykäistiin, mikä oli melko hyvin, yksi pieni tauko ja kohtuu reipas kävelytahti. Viimein tuli Soljasten kyltti, enää pari kilometriä. Juotettiin koiria ojasta ja hämmästyin kun kaukana takana näkyi jolkottelevan jotain. Ensin katsoimme että joku päästään vinksahtanut kettu seuraa meitä, mutta ei, se oli suomenpystykorva uros. Huudeltiin koira luoksemme, se tuli pyörähtämään ja haisteli koirat, mutta väisti meitä. Kävi pyörähtämässä pari kertaa luona ja jatkoi matkaansa ohitsemme, hävisi näkyvistä melko nopeasti.

Koska koiralla oli panta kaulassa, se jäi vaivaamaan, halusimme saada sen kiinni ja tarkistaa onko numeroa. Jatkoimme matkaa kohti Kirkas-Soljasta siinä toivossa, että koira vielä näkyisi. Ja kuinka ollakaan, parin kilometrin kuluttua koira nilkutti vastaan. Katsoi minua oudoksuen kun yritin makupaloja tarjota, varovasti hiukan maistoi. Pyöri ja hyöri luonamme, mutta ei antanut kiinni. Paikalle saapui toinen retkeilijä porukka autolla, ottivat omat pikkukoiransa ulos "syötiksi". Pystäri ryntäsi haistelemaan ja sain sitä pannasta kiinni. Koira hihnaan ja pannasta löytyi numero. Nuori pystäri poika noudettiin melko pian luotamme kotiinsa, mutta kyllä se kummasti piristi meidän pitkää matkaa.

Päätimme lähteä ajelemaan poispäin, koirat autoon ja kohti sivistystä. Ikimuistoinen reissu, sopivan lyhyt, mutta ei liian helppo tai tylsä. Poikkesimme matkalla Hannan kaverilla kahvilla ja jännitimme myös, riittääkö polttoaine perille asti. Loppu hyvin kaikki hyvin, koiratkin nukkuivat koko matkan. Taidettiin koko viisikko olla aika väsynyttä sakkia!

03 lokakuuta 2014

Parhaat häiriötreenit

Illalla ajeltiin Tuikun kanssa Teivon raviradan parkkikselle. Ehdittiin siinä lenkkeillä ja puuhastella hyvän aikaa, hämärään asti, kunnes Milla ja Linda koirineen saapuivat pakalle. Siinä sitten koirilta nopeat keskinäiset nuuhkaisut ja hommiinn.

Rallytokosta höpöteltiiin ja joitain liikkeitä treenattiin siitä. Tuikkua palkkailin sekä pallolla, että nameilla ja mielestäni vire pysyi oikein kivasti. Pikku Ava pentua Tuikku vähän pelotti ja kyllähän Kirppakin pöhisi. Berni Irwin oli Tuikun ehdoton suosikki ja kaksikko tulikin kivasti heti juttuun.

Häiriössä otettiin ensimmäisenä seuraamista niin, että kävelimme toisiamme vastaan. Tuikku hyppäsi ekalla kerralla kahdesti katsomaan Kirppaa. Muilla kerroilla keskittyi kivasti seuraamaan, jotain on siis opittu. Irwinin kanssa Tuikku erehtyi takamusta haistelemaan, mutta muilla kerroilla seuruu sujui siinäkin hommassa.

Otimme myös paikalla oloa. Tuikku makasi maassa, minä sen vieressä ja makupala jalkojen välissä. Koira piti katsekontaktia, kun pikku Ava hiippaili varovasti ohitsemme, Tuikun taakse ja tämän hännällä leikkimään. Hienosti iso piski pysyi paikallaan!

Häiriössä otettiin myös luoksetuloja ja siinä samalla odottamisia. Linda ja Milla olivat koirineen välimatkan molemmin puolin ja Tuikku otti varaslähtöjä luokseni. Saatiin me muutama onnistunutkin ja pääasiahan oli se, että se tuli luokseni, eikä poikennut reitiltä. Myös Kirppa harjoitteli tätä, sitä jännitti Tuikun liina, joka oikeastaan aina oli sen kulkureitillä.

Lopuksi mentiin ottamaan koirista vielä yhteiskuvaa, eihän siitä tuolla pimeässä mitään tullut! Alla ainoa kohtuukiva muisto. Irwin alkoi haastella Tuikkua leikkimään, joten päästin tuon sitten irti. Kehuttavaa riittää ja vastahan minä tuon haukuin... Kiva piski, ainakin tänään esitteli parhaita puoliaan. Toivottavasti pian päästään treenaamaan uudestaan samalla poppoolla!
 

28 syyskuuta 2014

Tuikusta kaverikoira



Sain yllättäen peruutuspaikan viikonlopun kaverikoirakurssilta. Eilen olin luennolla, saatiin paljon kurssimateriaalia, kynä ja Pedigreen sponsoripaketti. Ruuat ja kaikki olivat ilmaisia ja muutenkin viihdyin luennolla. Oli muuten mun ensimmäinen luento! Keskusteltiin siitä, mikä on kaverikoira toiminnan tarkoitus. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että riskeistä puhuttiin avoimesti ja painotettiin sitä, että kaikki asiakkaat eivät koirista pidä. Koiran lisäksi tulee tarkkailla asiakasta ja päästää kumpikin osapuoli pois epämiellyttävästä tilanteesta. En ala tässä enempää avaamaan, kattava kurssi!

Kurssilta ajeltiin kotiin ja haettiin Tuikku. Suunnattiin romujen ja koiran kanssa anoppilaan Nikon kanssa yökyläilemään. Tuikku oli ensimmäistä kertaa yökyläilemässä tuolla ja en voi kuin kehua. Käyttäytyi tosi kivasti ja kohtuu rauhallisesti sisälläkin. Paritalossa taajamassa tuo ei ole ollut ikinä, ääniin tai mihinkään se ei onneksi kiinnittänyt huomiota. Yö nukuttiin rauhassa ja aamulla koira pakattiin taas autoon ja suunnattiin hallille.



Vuorossa oli kaverikoirien testaaminen. Tunnelma oli tiivis ja jännittynyt, itse olin ensiksi apulaisena rekvisiittana. Olin kyynärsauvoilla kävelevä potilas, tehtäväni oli myös paukuttaa sauvoja ja kaataa toinen niistä maahan. Käytävällä oli minun lisäkseni muitakin ärsykkeitä, mm. kehitysvammainen nainen, rollaattorilla menevä ihminen, takia pudottava ihminen, sekä muita, jotka pitivät meteliä ja älämölöä, sekä varoittavatta koskettivat ja jopa tarttuivat koiraan. Ahtaassa tilassa siis paljon kaikkea, ääntä ja osumaa.

Toinen osa testistä tehtiin muiden koirien kanssa. Lavastimme huoneen, yksi oli makaava potilas sängyssä ja loput istuivat. Taas kovaa meteliä ja koskettelua joka paikkaan ja joka suunnasta. Tässä kokeiltiin sitä, keskittyykö koira ihmisiin, vai ainoastaan muihin koiriin ja näin pois päin. Toisille koirille se sauvojen paukutus oli liikaa, yksi pelkäsi kehitysvammaista naista alkaen haukkua ja huonetestissä ainakin yksi koira stressaantui liikaa ja se keskeytettiin. Paljon haastetta koirille siis, ihan joka päivä tuota kaikkea tuskin näkee.

Tuikku oli odotellut omaa vuoroaan autossa. Lampsittiin sitten sisälle ja arvijoiden kanssa keskustelemaan. "Iloinen ja innokas", olivat kommentit. Sitten testiin. Käytävätesti oli helpohko Tuikulle. Se kuitattiin olkia kohauttamalla, "on ihan normaalia että kaikki putoilee ja kolisee" oli Tuikun ilme ja kyllä kouluttajiakin nauratti. Tuikusta oli vaan kiva moikata ihmisiä, ihan sama vaikka taivas tippuis.

Huonetestissä meinattiin vähän nuuhkasta kaveria, mutta kyllä ne ihmiset veivät voiton. Vuodepotilas oli kovasti Tuikun mieleen, naama juuri kuonon tasolla, aika ihanne. Rapsuteltavana oli ihan huisin hauskaa, mutta Tuikusta parasta oli tämä kehitysvammainen tyttö. Koska Tuikusta aidosti tykättiin, meinasi se hypätä tytön syliin. Tämä ei kuitenkaan ollut hylkäävä hyppy, mutta intohyppely tulee opettaa pois. Hypin kyllä itsekin riemusta, kun meni läpi!



Ilalla lähdettiin vielä Lamminpäähän kaverikoirien yhteislenkille. Päästään nyt sitten ryhmäytymään Länsi-Pirkanmaan kaverikoirien joukkoon. Oli kyllä mahtava lenkki ja koirat tulivat hyvin juttuun. Tuikun ehdottomasti paras kaveri oli staffi poika Pena. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Raskaaseen, mutta kivaan viikonloppuun mahtui koirien lisäksi venyneitä aikatauluja ja hajonneita autoja!