Hihnalenkkeily astrofysiikkaa?

Meidän remmilenkit on syvältä. Olen sanonut sen aiemminkin. Ei koirissa mitään vikaa ole, en vain ole tehnyt asialle oikeastaan mitään, kun en ole aivan tiennyt, mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa. Kerrotaanpas hiukan tarkemmin, isoin ongelma on molempien kanssa lenkkeily. Ja vielä suuremman ongelman siitä tekevät vastaantulijat. Oma valmiustasoni nousee, koirien valmiustaso nousee, Tuikku henkäisee syvään ja Vilkulla menee kuppi nurin. Tämän jälkeen Vilkku hössöttää tössöttää, se pyrkii moikkaamaan vastaantulevaa, hihnan vuoksi ei pääse, turhautuu ja hämmentyy, ärsyyntyy. Tässä kohtaa koiran fokus ja ajatukset ovat jo niin pitkällä aivan väärässä suunnassa, että se ei siitä epämukavasta paineesta ymmärrä palata palkkapisteelle hakemaan ohjaajan hyväksyntää. Ja kun kersa lähtee tempomaan innokkuuttaan, turhautuu, siitä alkaa lähtemään ääntä, kun vastaantulijastakin lähtee ääntä, muuttuu kersa jännittyneeksi ja alkaa pörräämään ja lumipallo on valmis. Tämän jälkeen Tuikku ei pysty enää hillitsemään itseään, vaan sen on saatava tehdä jotain, jotta sen itsehillinnän taakse kasautunut patoutuma purkaantuu. Jos se ei hyppää minua vasten se kurmuuttaa Vilkkua ja singahtaa kohdalla vastaantulijaa kohti.

Lenkkeily kahden koiran kanssa täällä taajamassa ei siis ole mitenkään nautinnollista. Vilkku ei ymmärrä, miksi sen menemistä rajoitetaan ja kontroilloidaan niin voimakkaasti kuin hihnapakotteella. Nopeasti reagoiva koira ärsyttää tuota hitaampaa ja leppoisampaa kaveria ja itse joudun olemaan koko ajan askeleen edellä, kontrolloimaan kaikkea, miettimään reittejä, väistämään sinne tänne ja tuonne. Lenkin jälkeen koen toistamiseen olevani vain huono ja laiska koiranomistaja, mutta noh, jokainen remmilenkkeilyn kanssa tapellut tyyppi tietää, että se nyt ei ole niin yksiselittäistä.

Kuonopanta on hyvä apuväline ja tilanteen rauhoittaja. Harjoiteltuani sen käyttöä ja koirien totuttua siihen, olen pystynyt jollain tapaa kontrolloimaan sen käyttöä ja pitänyt tiukkaa linjaa siinä. Vilkulla kuonopanta on kun mennään hyvin vilkkaaseen ympäristöön, vaikkapa kaupungin keskustaan tai muuhun paikkaan, missä en yksinkertaisesti voi kontrolloida koko ympäristöä. Kuitenkaan edes Itä-Suomi Roundilla ei kuonopantaa tullut kahden ensimmäisen päivän jälkeen käytettyä. Koira väsähti sen verran, että se ei jaksanut bongailla kaikkea turhaa. Toinen yhtälä missä kuonopannat astuvat kehiin, on tuo molempien ulkoilutus. Tuikku on paljon paljon rauhallisempi kuonopannan kanssa, eikä Vilkkukaan niin kohtuuttomasti tempoile. Seuraava mitä olen ajatellut, on kennelkoppa Tuikulle. En halua että se kiihtyneessä mielentilassa lohmasee iholle tulevia koiria, Vilkkua, kissaa tai ylipäänsä syö lenkillä mitään. Uskon kopan luovan ihmisille sellaisia mielikuvia, että kukaan ei tule edes häiritsemään lenkkiämme...

EDIT// Ei kuonopantaa, se painaa koiran kuonossa olevaa hermokanavaa ja voi aiheuttaa kipua, sekä vakavia vaurioita. Vaikka miten käyttäisi oikein. Kuonopanta ei myöskään poista ongelmaa.

Nyt päästään asiaan, minä nimittäin ryhdistäydyin ja maksoin itseni kipeäksi hihnakoulutus päivästä. Koirakoutsilta löytyi meille sopiva koulutuspäivä ja kouluttajana oli Mika Jalonen, jonka tyylistä tykkään hurjasti. Ensiksi oli reilun tunnin luento, siitä mulla on pitkän muistiinpanot vihkossa ja ne kirjoittelen tähän myöhemmin lisäksi.

Käytännön harjoittelussakin pidimme pitkiä puhetaukoja, sai kysyä ja puhua, kertoa omia ajatuksia ja avata niitä ongelmakohtia. Ensimmäiseksi tsekattiin ohjeet kaikille selviksi ja koirat olivat yksitellen hallissa. Me oltiin kolmansia.

Ensimmäinen harjoitus oli luopuminen, joka olikin Vilkulle jo ihan tuttu juttu. Suoriutui siitä hyvin. Luopumisen jälkeen tykitettiin kymmenen makupalaa sarjassa koiralle, tavoitteena ettei se tsekkaa ympäristöä välissä. Tämä on haastavaa. Vilkku malttaa tasan kaksi sekuntia ja tsekkaa heti ympäristön, korjaa kuitenkin itse. Tämän jälkeen harjoittelimme "hyvää talutinkävelyä", joksi Mika sitä kutsui. Kävelin loivalla ympyrällä, kun koira oli vasemmalla puolen. Jos koira lähti harhailemaan, alettiin loivasti kääntyä. Pieni epämukava, tasaisesti lisääntyvä paine oli koiralle huomautus ja koira vaihtoi suuntaa. Vilkku vaihtoi hyvin herkästi, sehän seuraa liikkeitäni tarkkaan. Pari huomautusta ja Vilkku vaihtoi homman miltei tokoseuruuksi. Vähän nurkassa pörisevä tuuletin ihmetytti, ei muuta.

Toisessa harjoituksessa halliin tuotiin isoja pehmonalleja ja pehmoponi. Talutinkävely toistettiin ja Vilkku sai palkkaa siitä että rauhallisesti tsekkasi ympäristöä. Etenin kuitenkin hiukan liian nopeasti, kun kerran kauimmainen ympyrä meni niin hyvin ja lähdin kävelemään epäilyttävien pehmojen luo. Vilkku oli hyvin keskittynyt ja hyvässä moodissa, kunnes se yks kaks huomasi kuin tyhjästä pompanneen nallen. Pari askelta taaksepäin, valmiustila, karvat ylös ja pöhähdys. Pysähdyin itse, rauhoituin, koira haisteli nallea, palkkasin ja jatkoimme. Toisessa kulmassa Vilkku vielä vilkaisi yhtä pehmoa, tämän jälkeen se ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Toisen virhearvion tein kun Mika heitti pallot ja jostain syystä päätin kävellä aivan niiden vierestä. Kyllähän minä tiesin että pallot ovat Vilkulle liikaa. Aikamme sitten käveltiin ympyrää pallojen lähellä ja kyllähän se siitä. Koira suuntautui minuun ja tarjosi siistiä kävelyä.

Viimeisenä halliin tuotiin berninpaimenkoira Mötkis. Koira oli ensin näköesteen takana ja me kävelimme. Kerran Vilkku vilkaisi, että tuoksu tulee, mutta jatkoi hienosti. Otimme kävelyharjoituksia niin että Mötkis tuli näkyviin, menimme vastaan ohi ja kuinka päin vaan. Lopulta Vilkku makaili täysin levollisesti parin metrin päässä bernistä, kun keskustelimme.

 Varsinaista kiihtymistä ja häiriköintiä hallissa ei tullut ja hyvä niin. Vilkkuhan on yksin ihan johdateltavissa, mutta kahden koiran vieminen vaatii harjoittelua. Isoin eväs minkä saimme, on se oma sitoutuminen. Rauhallinen mielentila, päättäväisyys. Lenkki alkaa jo eteisestä, koiran on oltava rauhallinen ja kuuliainen. Kynnyksen yli astuessa annetaan koiralle tietoa, odotetaan huomio itseen. Kävellään sähkötolpan väli, onko hihna edelleen miellyttävän löysä ja koira kuulolla? Siispä, Vilkku lenkkeilee kesään asti yksin. Vilkku syö kesään asti nappulaa. Kesään asti Vilkku saa ruokansa kädestä, lenkillä. Ja Vilkku tulee lenkkeilemään hihnassa paljon. Olen laiminlyönyt koko hihnailun, koska tuohan menee vapaana niin hyvin. Puhuimmekin, että bortsun, joka tarkkailee ympäristöään, liikkuu mielellään laajasti ja ripeästi, on vaikea malttaa kulkea hihnassa. Irtihän Vilkku tulee pyydettäessä tuossa vierellä, mutta ohituksissa en ala vapaana oloja säätämään.

Jos ei muuta, niin tulipahan vähän oivalluksia ja potkua persuksille, kyllä se tästä!

EDIT// Lupaamani muistiinpanot täällä.

Maailman paras vuosikas

Vielä vuosi sitten selasin myyntipalstoja, tutkin rotuja ja sukutauluja ja olin turhautuneempi kuin koskaan. Tuntui mahdottomalta löytää järkevää yhdistelmää näin pienestä maasta. Nyt se on historiaa, olen tyytyväinen päätökseeni, enkä ole katunut hetkeäkään. Tänään on ohitettu yksi virstanpylväs, pentu selvisi vuoden ikään asti hengissä. Vielä puoli vuotta takaperin tämä kuulosti sulalta mahdottomuudelta.

Vilkku on ollut pitkälti sitä mitä halusin. Paljon on saanut opetella uutta. Paljon olen oppinut. Ja haluan oppia vielä lisää. Odotan innolla, mihin tulevaisuus meitä vie ja kuinka moniin uusiin ihmisiin saammekaan tutustua. Aika on mennyt siivillä, onhan me jo tehty paljon. Meillä ei ole rivistöä titteleitä, mutta meillä on hurjasti kokemuksia ja arkiosaamista. Niihin panostan edelleen.

Varsinainen pikkupentu aika on nyt takana, joskin onhan tuo aivan junnu vielä. Odottelemme edelleen ensimmäisiä juoksuja. Vuoden kuluttua olisi terveystutkimusten aika. Harrastusajatukset alkavat pikkuhiljaa asettua aloilleen ja tiedän mitän haluan. Tästä olisi vaikka mihin, mihin vain haluan ja osaan kouluttaa. Päälajimme tulee olemaan frisbee ja toivottavasti myös veto, kunhan siinä päästään alkuun. Tokossa aion rämpiä alokkaan kiitettävästi läpi ja se riittää minulle. Hakuakaan emme unohda, mutta se on mukavaa sunnuntaipuuhaa.

Mitäs Vilkusta sitten kasvoi? Äärimmäisen hyvä hermoinen, mukavasti ohjailtavissa oleva koira. Sopivasti ohjaajapehmeä (sanon sopivasti koska tiedän itse olevani vähän turhan kova) ja nopeasti oppiva piski. Tai piski ja piski, kun sukua tutkin, niin siellä on kyllä ihan töitä tekevät koirat taustalla. I'm so happy, jos niikseen voi sanoa, edessä monta yhteistä vuotta toimivan koiran kanssa. Onnea meidän pikku Vilkku! ♥ Rakennekuvakin tuli nappastua.

Kotoilua, koirailua, kamuilua

Saavuin Pirkanmaalle takaisin tiistai iltana, melkosta väsyneitä kumpikin. Pääsin porukoiden kyydillä asemalta eteenpäin ja täyshoitoon maalle... Tuikku odottelikin siellä innoissaan ja voi kun Vilkulla oli sille asiaa. Myy juoksi myös ovesta ulos meitä tervehtimään. Tiistai ilta menikin sitten muuten nukkuessa, vaikka Myystä se oli suurta vääryyttä - leikkimäänhän tänne oli tultu.

Reissusta ostettu vihreä pallo osoittautui kaksikolle kivaksi jahdattavaksi. Tai ei Myy pallosta välitä, vaan Vilkusta. On ihan sika hauska jahdata Vilkkua. Sisälläkin vedettiin aikasmoista rallia, meinasi jalkalamppu kaatua ja lasikaappi helistä. No mutta hei, oli ollut ikävä! Vanha kunnon Tuikku on sen sijaan kunnon vieras ja käyttäytyy leppoisasti.

Räpsättiin piskeistä seisotuskuvia ja sen semmoisia, huomaa että Myytä ei ole opetettu seisomaan. Kersalla ei ollut hommasta mitään hajua, mutta yritys oli kova. Heitettiin hurttien kanssa vähän metsälenkkiä ja samalla neuvoin hiukan luoksariharjoituksia Myytä ajatellen. Kyllähän se nappula hommat osasi, pitää vain muistaa vaatia.

Kun sitten perjantai aamuna pakkasin kamat ja häippäsin koirien kanssa maalaisrauhasta taajamaan, oli Myy ollut jokseenkin pettynyt. Ne nyt vaan ovat Vilkun kanssa aivan bestikset ja kummankin idoli on Tuikku. Oma kaksikko kahnasi ja kiehnäsi kotona hetken, sitten asettuivat nukkumaan. Vilkku se venytteli itsensä reissusta oikein urakalla ja veteli sikeitä monta tuntia. Tuikku vaihteli asentoaan sohvalla ja kuikuili ikkunasta, jotainhan puuttui. Isäntää se odotteli armeijan harmaista ja illalla nippu olikin koossa ja koirat tyytyväisiä.

Tänään olikin kummallekin hurtalle luvassa mukavaa touhua. Lähdimme kohti Puuvuorta, johon ei sitten ison lumipenkan vuoksi päässytkään. Soitin Idalle, että mennään vähän etiäpäin, mutta Tappimaassa oli lapsiperheitä. Pieni aikalisä ja suunnattiin läheiselle soramontulle. Tunti myöhässä aikataulusta, meillä oli koirat juoksemassa ja laumaan uusi tuttavuus. Jan on Tuikun frendi viime kesältä ja kertaalleen kaksikon kanssa on ollut Vilkkukin riehumassa. Jan on saanut kämppiksekseen aivan ihastuttavan karjakoiramix Vikin. Viki neiti oli vasta 11viikkoinen kersa, niin reipas ja rohkea. Kuten kaikista pennuista, siitäkin Tuikku oli ihana.

Isot hurtat rallittivat paimenten kanssa hetken aikaa ja palattiin autoille. Iskin Tuikun autoon ja jäin odottelemaan seuraavaa kaveria. Veera tuli paikalle Vastin kanssa ja lähdettiin juoksuttamaan junnukoiria. Penskojen juoksuttelu sujuikin hyvin, kumpikin kaivoi, Vilkku nappaili lunta ja rynnistelivät ees taas. Palasimme autoille ja kuinka ollakaan, Tuikku toden totta oli teljetty autoon. Ja jotta se ei karkaisi, niin avaimetkin olivat autossa... Hienoa Jenny! Ei auttanut kuin soitella siskolle ja äidille ja lopulta saatiin vara-avain paikalle ja ovi auki. Tuikku otti oikein lunkisti ja Vilkku odotteli Vastin kanssa häkissä. Viimein päästiin kotiin, väsyneiden koirien kanssa ja jälleen aikataulusta jäljessä. Mutta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi...

Itä-Suomi Round 2016

Paimenlauman postaus vierailustamme
Miiran postaus vierailustamme

kuinka olet rohkee, ei sua taida pelottaa...

seuraan keskiviivaa kunnes silmissä sumenee,
unessa kilometrit hupenee...

Takana viisi yötä, kolme kaupunkia, 1250km. Erittäin väsynyt reissukoira ja vähän enemmän rähjääntynyt omistaja. Matkamuistoja, Vilkulla korvassa vekki ja massussa naarmu. Minulla useampia rakkoja ja mustelmia. Ikimuistoinen, onnistunut, loistava reissu! Fiilikset on vieläkin huikeet, taisin saada reissussa muutaman adrenaliinipistoksen. Kävelin täysin uusiin kaupunkeihin, vieraiden ihmisten luokse nukkumaan, seilasin yössä. Katsoin maisemia, minne juna veisi. Jaloissa oli varmasti maailman reippain ja luotettavin reissukaveri, vajaa vuosikas kuraveriseni. Reaaliaikaisia kuulumisia on näkyvillä Instagramissa.

Lähdimme torstaina heti töiden jälkeen Vilkun kanssa Tampereen rautatieasemalle. Pääsimme oikeaan junaan ja matka meni ihan hyvin. Joskaan Vilkku ei rauhoittunut nukkumaan, kun viereinen vinttikoira oli aivan hysteerisessä stressissä. Junanvaihto Tikkurilassa sujui moitteetta ja matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Juna oli aivan täynnä, edessä oli sheltti, takana joku isompi piski ja vieressä kolme kissaa. En tiedä mitä kissojen omistaja oikein ajatteli nostellessaan kissoja koko ajan kopasta pois ja antaessaan niiden tallustella vapaana penkeillä... Tai siis itse en luottaisi niihin viereisiin koiriin sen kissan kannalta. No jaa, pääsimme vihdoin ja viimein neljän ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen Lappeenrantaan perille. Miira odotti meitä rautatieasemalla ja lähdimmekin samantien juoksuttamaan piskejä. Vastoin oletustamme koirat olivat metsässä ihan nahjuksia ja niinpä suunnattiin kämpille.

Totta kai siellä asunnolla sitten piti riehua ja remuta ja laittaa lelut jakoon. Vilkku suhtautui ihan hyvin nuoreen, melkoisen innokkaaseen kelpiepoikaan. Eikä Kääminkään käytöksessä moittimista ollut, kun vieras koira tungettiin samaan kämppään yökylään! Aamulla käytiin lenkillä juoksuttamassa piskejä. Ei me ihan sinne kuvausbaanalle asti päästy, kun melko kookas kultsu käyskenteli vastaan. Ehdittiin jo vähän funtsia mitä tehdään jos tulee rähinää, mutta kyllä se omistaja sieltä sadan metrin päästä sitten laahusti...

Lumisade haittasi näkyvyyttä kesken touhujen ja niinpä lähdettiin Mäkkäriin syömään. Ruuat tilattuamme aurinko paistoi kirkkaalata taivaalta. Suunnattiin sitten syönnin jälkeen Linnakkeille kuvailemaan, voin vain kuvitella, miten nätti paikka on kesäisin! Kuvailujen jälkeen Miira heitti meidän rautatieasemalle, jossa istuskelimme kolmisen tuntia. Vilkku otti homman ihan lunkisti, mitä nyt kurkkusalaatit olivat kiinnostavia, ihania ja vaikka mitä.

Lappeenrannasta matkamme jatkui Mikkeliin, toiseen tuikituntemattomaan mestaan. Olin asemalla jokseenkin hukassa, mutta pääsin sieltä sitten sinne sovittuun viistoparkkiin, josta Enni ja Juuso poimivat minut kyytiinsä. Vilkku vaikutti himpun verran pettyneeltä kun vastassa oli toinen yhdeksän kuinen nuorikko uros, hirvikoira tällä kertaa. Riki oli hiukan suorasukaisempi kuin Käämi, mutta kohtuu kivasti jätti Vilkun myös rauhaan.

Kävimme koirapuistossa (oli muuten huisisti hienompi kuin mikään Tampereen puistoista) juoksuttamassa koiria. Eivätpä paljon juosseet, melko väsyneitä kun olivat. Vilkku leikki staffin kanssa jonkin aikaa, sitten kaksikolle tuli jotain kähinää ja nyt Vilkulla on korvassaan reikä, hups. Yöpyminen Ennillä sujui hyvin ja Vilkku tajusi melko nopsaan että sohvalle ei ole asiaa ja että keittiöön ei saa syönnin aikana tulla.

Meillä oli Mikkelissä huisin kivaa, kiitos majoituksesta ja hyvästä sapuskasta ♥ Pariskunta heitti meidät seuraavana päivänä rautatieasemalle, josta matkamme jatkui kohti Kuopiota.

ja me saatettiin voittaa, tai sit vaan tuli rotsiin...

koulut on käymättä, ku on kivii kääntämättä...

Kuopiossa meitä odottivat Leena ja pikkupaimenet. Cicaro ja Caramel ottivat Vilkun ihan hyvin vastaan, vaikka nuori narttu paineli vähän turhan röyhkeänä sisään. Vilkku oli heti illalla sitä mieltä, että Leena siivoaa liian harvoin... Joten fiksuna meni ja kusaisi toisen sänkyyn. Ja jotta liikaa en pääsisi reissupiskiä kehumaan, pissasi se kaksi kertaa Cicaron ruokakuppiin osuen kuitenkin kahdelle eri matolle. Mutta kiva kiitos kun saimme kuitenkin kaksi yötä siellä yöpyä!

Käytimme piskejä Niuvan pellolla lenkillä, johon saimme seuraksemme Saran ja Elmo lagoton. Koirat tulivat hyvin juttuun ja vauhtia riitti. Oli aika hauska ajatus, että Elmo ja Vilkku painavat saman verran, mutta Elmo näyttää turkkinsa vuoksi tuplaten isommalta. Pörriäiset rallittivat lumen perässä ja kuikuilivat kauempana juoksevaa koiraa. Uhkailin Vilkkua heippa huudoilla ja teinirakki pysyi lähettyvillä.

© Leena Hanhinen

Peltoilun jälkeen nopsasti syömään. Tunnetusti terveysalan ammattilaisten terveysruokaa ovat BBQ perunat, lihapullat ja sipulirenkaat? No mut hei me tehtiin ne ite! Eli laitettiin pussista uuniin... Oli hyvää, nam, ja majoneesia. Mussuttelun jälkeen meillä meinasi olla jo vähän kiire, mutte kerettiin kuiteski, nimittäin Koirauimala Aaltotassuun. Vilkku ui koko rahan edestä, se ui Cicaronkin edestä ja vei Caramelinkin lelut. Kun uintivuoro päättyi ja Vilkku kuuli, miten seuraava sai nauttia aaltojen loiskeesta, oli itkupotkuraivareiden vuoro.

Uimalasta sen verran, että ramppi oli tosi hyvä, leveä ja porrasaskelmat olivat hyvä idea. Asiakaspalveluhenkisyyttä olisin kaivannut hiukan enemmän, mutta en halua antaa ensivaikutelman pilata fiilistä. Ja koska reissussa oltiin, myymälästä tarttui mukaan makupaloja, luu ja tottakai vihreä kuminen puuhapallo. Se oli pakko ostaa siksi että Vilkun väri on vihreä...

Illalla kävimme vielä Rypysuon koirapuistossa ja siinä olikin episodia kerrakseen. Isompi saksanseisoja mennä ryskyytti ympäri pihoja valtoimenaan ja kävi meidänkin iholla, saaden kyllä hiukan kengästä. Ei millään tasolla hallinnassa, koiralla melkoisesti virtaa ja riemua. Häipyi sitten näkyvistä omistajansa perään ja me pääsimme puistoon. Tarkoitus oli treffata puistossa Aapo kelpie, mutta Vilkkuhan olikin jo niin väsynyt, että närkästyneenä vain hammasteli kaveriaan. Touhukkaan päivän jälkeen meillä oli melkoisen uneliaita paimenlikkoja!

Maanantaina  hoitelin haukut ja kämpän kuntoon ja omia aikojani poistuin Kuopion kaduille. Tarkoitus oli suunnistella Puijonlaakson kauppakeskukselle, mutta tuttuun tapaan kävelin muutaman kilometrin väärään suuntaan. Toisaalta, reppureissussa ei ole muuta kuin aikaa, joten väliäkös sen. Pääsimme kuitenkin perille ja meidät poimi matkaan Mirkku.

Juoksuteltiin koirat jossain maastossa jonka nimeä en enää muista, mutta mukavaa baanaa oli. Vilkku oli kovasti kiinnostunut Sirpistä, mutta iso paha susi sanoi pör (koska Vilkku hidasteli), niin sitten se olikin pelottava. Kivasti kaksikolla sujui, siellä ne mennä löntystivät. Koska aikaa oli, lähdettiin vähän shoppailemaan, ah Musti ja Mirri. Oli muuten tilava kauppa, huisin iso! Oli pakko ostaa emalipurkki, namiämpäri ja ämpärillinen niitä nameja, älyttömän kallis, huonosti muotoiltu pimeässä loistava frisbee jajaja.

Tämän jälkeen suuntasimme kellarikerrastoon hallireeneihin. Vilkkua häiritsivät pari kyttäävää shelttiä, mutta melko kivasti se jaksoi keskittyä. Emme me mitään tokoa edes yrittäneet, kunhan frisbeetä viskottiin ja temppuja harjoiteltiin. Agilityynkin pääsimme tutustumaan ja voi jehna miten penska oli väsynyt.

Uimakuvat © Leena Hanhinen

Mirkku heitti meidät Niiralaan, jossa aloin etsiä serkkuni asuntoa. Tulin asuntojen takapihalta poikkikadulle ja katselin kännykkää ja molempiin suuntiin. Vähän olen ehkä puusilmä, en olisi vastaan kävelevää serkkua tunnistanut jos ei olisi moikannut. Vilkku olikin jo mukavan rauhallinen ja itse söin hyvällä ruokahalulla tarjottavia. Sain vielä kyydinkin hotellille, jossa Vilkun kanssa yövyimme.

Hotelli Iso Valkeinen oli koiran kanssa oikein mukava paikka. Nukuimme koko yön, olimmehan melko väsyneitä. Vilkku oli aamulla ensin vähän kauhuissaan kun poistuin huoneesta, mutta hiljeni sitten ja kävin syömässä itse aamiaista. Hotellilta suuntasimme paikallisbussiin ja ihana iäkäs rouva opasti meidät rautatieasemalle.

Nälkä alkoi painaa ja junan lähtöön oli vielä reilu pari tuntia. Nyt isoa kiitosta ja rispektiä saa Asema ravintola Bar Cafe, johon henkilökunta toivotti minut tervetulleeksi Vilkun kanssa. Ja voi miten mainiosti pentu käyttäytyi, nukkui sen ajan kun itse söin. Juna tuli, hyppäsimme kyytiin, torkuimme nelisen tuntia, pääsimme Tampereelle, raahauduimme porukoiden autoon ja aiomme kotopuolessa rötvätä loppuviikon. Kiitos ihanille ihmisille jotka reissun mahdollistivat! ♥

Jatkopaljastuksia, meillä on syksyllä uusi reissu, jos länsi rannikolla asustaa mukavia koiraihmisiä, ilmoittakaa itsenne!