Mehtäilyä ja true vinttarit

Yllä vähän kuvasatoa narttulauman mettäilyistä. Kiva trio käyttää ulkoilemassa, kun vain paimen omistaa korvat ja nyt niissäkin vikaa koska aivot ovat ainakin juoksujen ajan narikassa. Tuikku on ilman liinaa ihan kaistapää "tapan ton tän ja sen ja oota kun haen vielä noi tuolta". Liina perässä se on ihan flegu "tää painaa nii paljo et en meinaa pystyy käveleen ja tää koppaki aiheuttaa happikatoa". Myy on aivan reikäpää, kuten terrierit yleensä "i'm free, i'm free, jee et saa kiinni, hei älkää jättäkö, hehee enpäs tulekaan". Vilkku muuten hyvä mutta "hei ihan hetki pieni kun en oo ainakaa minuuttiin moikannu tota kivee". Ja sitten kun kaikki ovat hollilla ja muka hallinnassa, selvittelee teinihuuruinen vanhemman kanssa välejä aiheista "mun kivi, mun keppi, minun oja, mun maa, älä koske mun hiekkaan, hyi älä kato mua, tää on mun, se on mun, minä minä minä, iik älä pure, älä vahtaa, miks seisot siinä" ja sitten Tuikku "nyt sä pentu niin kuolet". Ja niin karvat pöllysivät ja neiti hienohelma putosi taas hetkeksi maantasalle.

No joo, kaiken kaikkiaan mukava ulkoilutuskeikka pitkästä aikaa kaikkien kolmen kanssa, yksin se vain käy vähän työlääksi, jos ajattelee jotain söpöjä asetteluja sun muita. Ja onhan siellä metsässä kivoja hajuja ja eihän me täällä joka päivä olla, joten suotakoon pienet haahuilut. En sitten jaksanut turhaan ketään huudella ja juuri kun huomasin että Tuikkua ei ole näkynyt, löntysti se jostain puskasta takaisin jengiin. Höntti.

Eilen olikin laatuaikaa Tuikun kanssa, ajeltiin Ylölle ja hypättiin Tiinan kyytiin. Jedin ja Tuikun kanssa ajeltiin Kauppiin vinttikoiraradalle, jossa Hanna jo vartoilikin. Olen käynyt tuolla joskus joka koiran sprinttimestaruudessa, mutta silloin Tuikku juoksi vain huudosta luokse syömään makkaraa. Nyt ilmoitin Tuikun käsivieheelle, jolle Jedikin oli menossa. Auri kokeneempana kävi moottorivieheellä. Olin jotenkin ajatellut että käsiviehe on ensin, vaan fibaan meni. Moottorivieheelle about 50 vinttaria ja siinä oli sitten kolmisen tuntia odottelua... Ehdittiin ainakin lenkkeillä ja palella, sekä toki mussuttaa eväitämme.

Viimoset moottovieheet kun oli menossa, lämppäiltiin koiria. Tuikku kun näki vieheen niin kyttäsi ensin pitkään ja tarkkaan. Kun moottoriviehe sitten viuhahti aidan takana ohi heräsi Tuikku eloon ja tempaisi kunnolla. Odotellessa saatiin mustasta irti oikein kunnon haukku ja ulvonta. Kun meidän vuoro käsivieheelle sitten tuli, oli Tuikulla hirmunen veto päällä.

Hyvin lähti ensimmäisellä vedolla perään. Juoksi vähän ohi vieheen pysähdyttyä ja kävi ihmettelemässä sitä. Ykskaks lamppu sytty ja koira honas olevansa irti ja säntäsi nurtsille ryntäilemään miljoonaa, pitihän se kunniakierros saada. Saavuin paikalle niin lujaa tultiin takasi "älä suutu olin jo matkalla sun luo". Ihana piski. Toisella vedolla Tuikku meinasi aivan tempasta minut mukaan, niin vauhdilla se oli lähdössä. Tällä kertaa ampui suoraan kiinni vieheeseen ja retuutteli oikein urakalla. Hieno hurtta, enpä ajatellut että siitä noin hienosti poweria löytyisi! Varmasti mennään toistekin, josko kolmikon laittas loppukesästä ryhmänä moottorille...

Takateho ja juoksuaikaa

Kun vie harrastustasoa pidemmälle ja aletaan todella hioa tekniikkaa, huomaa koirassa pieniä puutteita. Tasapaino-, koordinaatio- ja syvälihaharjoituksia on tehty liian vähän. Takapää kaikkine toimintoineen on kuin vain tilapäisesti lainassa ja epäkunnossa. Ei harmainta hajua koiralla siitä, että niitä jalkoja voisi käyttää, ei laahata perässä.

Listasin kaikkea, mikä kehittää takapään lihaksia ja auttaa sitä myötä sen tehokkaammassa käytössä. Olemme jo hyvin aloitelleetkin. Nyt ilmojen lämmettyä Vilkku ui enemmän, mikä jo itsessään kasvattaa isoja lihaksia. Sen lisäksi perehdyin kaikkiin mahdollisiin temppuihin.

Nyt Vilkku on opetellut peruuttamaan (se ei peruuta kovinkaan suoraan...) ja nousemaan takaperin sohvalle ja muille tasoille. Kunhan lihakset kehittyvät, pitäisi sen nousta seinää vasten. Myös peruuttamisen pitäisi pikkuhiljaa sujua suoraan, eikä vinoon kahden askeleen jälkeen.

Kivelle hyppääminen ja asennon vaihdot siellä ovat olleet Vilkusta mukavia. Ja niin pitääkin, rajallisella pinta-alalla ei voi liikuskella turhaan ja täytyy keskittyä. Olen tehnyt takapihalle myös matalia rimaesteitä, joiden yli sen pitää kävellä. Naksu ja maksu aina, kun takajalat selvästi nousevat, jotta se alkaa hahmottamaan niitä.

Temppuna puun halaaminen on vielä melko alkeissa, samoin kurre. Vilkku osaa koskea ja hypätä puuta vasten, samaten huitaista kaksin tassuin käteeni. Vielä olisi näistä räpiköinneistä jalostettavaa. Frisbeetä ajatellen olen kannustanut koiraa hyppäämään ilmaan. Vilkku kyllä pomppaaa pystyyn, mutta jalat pysyvät tiukasti maassa. Tarkoitus olisi rohkaista se ponkaisemaan ilmaan. Omissa puuhissaan Vilkku kyllä hyppii ja sieltä olenkin alkanut nappailemaan hyviä pomppuja käskynalaiseen toimintaan.

Ollaan nyt majailtu porukoilla parisen yötä ja taidetaan olla ensi yökin. Kävimme pitkästää aikaa löytämälläni syrjäisellä suolammella ja voi miten siellä olikin taas mukavaa. Pennut eivät ole käyneet siellä lainkaan, se on ollut "Tuikun ja mun" oma rauhoittumispaikka. Nyt tirpatkin pääsivät. Vilkku ui ihan reikä päässä hullun lailla hyppien ja kaatuillen joustavilla mättäillä. Myy mennä rämpi perässä mutta totesi homman vaaralliseksi ja oli sitten hiukan maltillisempi.

Olen jo pitkän aikaa odotellut, milloin tuo narttu suostuu aloittamaan juoksunsa. Eilen ne sitten alkoivat. Kodinhoitohuoneen lattialla oli suttua kun olin pesulle menossa. Samantien kersan värkkiä tutkimaan ja selvähän se. Jee, Vilkku onkin ollut jo kuukauden päivät korvaton ja "megarohkea", ehkä se juoksen jälkeen sitten tasoittuu takaisin mukavaksi koiraksi. Ja tosissaan koiraksi, eiköhän pentuaika ole virallisesti hyvästelty, kun tuollainen aikuisuuden merkki alkoi. No joo, mutta on näitä vartoiltu ja kiva kun alkoivat. Huomiselle vinttariradalle Vilkku ei tule, mutta pääseemä Tuikku sitten viettämään laatuaikaa. Viikonloppuna on sitten ohjelmaa kummallekin.

En mee jonon ohi, mul on oma ovi

Viime viikkoon on mahtunut kynittyjä koiria, ensimmäisiä uintireissuja, yökylä vieraita, reissu Pohjanmaalle ja auringon polttamat huulet, unohtamatta västäräkkejä ja haarapääskyjä, joista lopputulema on se, että nyt on kesä. Otin Tuikun keskiviikkona töihin mukaan ja säilöin sitä (kyllä vaan) päivän ajan miesten pukuhuoneessa. Hienosti se siellä vartoili, joskin oli välillä piipittänyt kuin pieni lintu. Töiden jälkeen treffattiin sitten Henna ja Dora ja lähdettiin läheiselle järvelle. 

Kuten arvelinkin, oli Doran turkki ihan yhtä kamala, kuin Tuikun. Koirahan oli jo ihan läkähtyntyt paksussa pehkossaan. Kone jännitti Doraa, joten päätettiin olla kiusaamatta ja leikeltiin saksilla. Kerrassaan siisti tulikin, etuosaa viimeistellään vielä myöhemmin, mutta nyt on suurimmat pois. Loppujen lopuksi aika "siroja" meidän nöffinpuolikkaat, kun turkit ajeltiin. Tuikku nautiskeli järvessä, niin kuuma oli. Dorakin kävi kahlailemassa, mutta ei enempää. Sitä vielä uimaanlähtö jännittää. Ihana ilma oli ja kiva nähdä, eiköhän kesää kohden taas touhuta enemmän yhdessä.

Keskiviikko iltana Janika saapui Teon kanssa meille yökylään. Koirat saivat ensin rellestää takapihalla ja voi tuota Tuikkua. Se on aivan rakastunut Teoon. Ja tunne on molemmin puolinen. Teo on kyllä ihan ensimmäinen paimen, jonka kanssa Tuikku oikeasti leikkii ja vieläpä hakee leikkimään! Höpsöt. Kyllähän nuo tessut sitten riehumisen jälkeen rauhoittuivat, eikä yölläkään kukaan mitään puuhaillut.

Aamulla käytettiin paimenet uimassa ja lähdettiin suoraan uimarannalta ajamaan. Edessä oli pitkä ja melko lämmin matka kuumassa autossa Etelä-Pohjanmaalle Lapualle. Pysähdyimme matkalla vessaan ja ostamaan limua. Huoltoaseman pieni villakoira ihastutti meitä, se istuskeli portailla helmen kaulassa, kuin pieni nukkehaukku. Pikaisen tauon jälkeen matka jatkui koirien nukkuessa takapenkillä.

Saavuimme Lapualle hyvissä ajoin ja lähdimme metsään juoksuttamaan koiria. Pentutapaamiseen pääsivät paikalle Vilkun siskot Nelli ja Hukka ja vanhemmat veljet Vili ja Rane. Koirat juoksentelivat sopuisasti metsässä ja oli kiva vaihtaa kuulumisia. Kaikilla kersoilla on kyllä semmonen samanmoinen venkula ilme. Ja aika velmuja mokomat ovatkin.

Metsästä lähdimme Lapuan raunioradalle. Käytimme koiria uimassa viereisellä louhoksella, kylmä vesi tulikin tarpeeseen! Vilkkua äkkisyvä ei haitannut, käytännössä pohjaa ei kivikielekkeen jälkeen ollut. Siellä se pulikoi kaikessa rauhassa, vaikka ei mitään heitettykkään.

Raunioradallekin pääsimme, oli mielenkiintoista olla maalimiehenä ja katsella muiden harjoittelua. Vilkkukin pääsi radalle, ensin pari helppoa piiloa. Toiseen se juoksi näkemällä ja toisella kertaa palasi jäljelle mentyään ohi ja tuli ihan nenää käyttäen. Kolmas piilo oli haastava, sillä tuuli piti taukoa. Kiertelimme melko kauaskin piilolta ja Vilkku ehti jo tehdä tarpeita ja keräillä keppejä ja muuta, ennen kuin lopulta eksyi hajulle. Vähän sitä epäilytti mennä kelojen väliin, mutta kyllä se maalimies sieltä löytyi ja saatiin bileet. Neljäs piilo oli helpompi ja sinne Vilkku menikin mukavasti nenää käyttäen.

Mielenkiintoni pelastuskoiratoimintaa kohtaan nousi taas, kenties sitten ensi vuonna valinnoissa mukana? Lopuksi esittelin muille vielä frisbeetä ja muutamia temppuja mitä me olemme harjoitelleet. Vilkku oli jo melko väsynyt, mutta jaksoi silti keskittyä kivasti, koppaukset olivat huolimattomia ja se vain löi frisbeen tassuilla naamaansa. Ohjauskuviot menivät paremmin ja kyllä kaikki saivat harrastuksen ideasta kiinni.

Lopuksi veimme koirat vielä uimaan toiselle puolen louhosta, jossa oli ritilä-lankku laituri viritys ja vedessä yksi piilo. Vilkku se paineli rämisevällä laiturilla ihan mielissään eikä ollut moksiskaan jännästä alustasta. Velipoikien kanssa kelpasi rellestää ja uiskennella ja aito bortsu Teokin istui hyvin joukkoon! Kiitos ihanasta päivästä ♥

Lähiöunelmii

Eilinen räntäsade ei meitä haitannut. Jälleen Tiinan kanssa reilu tunnin lenkille, tällä kertaa hiekkakuopille ja pikkupoluille. Nuoriso rellesti keskenään ja Tuikku sai vetää taakkaa. Perinteisesti kevarin rengas toimi painona, mitähän se olisi, about 6kg ehkä. Ei kovin raskas, mutta maa tuo sopivasti kitkaa. Tasaisesti Tuikku veti ja tykkää kyllä hommasta. Mitä enemmän vastusta kivistä tuli sen kovemmin hurtta veti. Hieno tessu!

Kirjoittelin aiemmin hihnakäytöksestä. Harjoittelu on tuottanut tulosta. Todellakin, ihan näkyvää. Ensimmäinen nautinnollinen lenkki Vilkun kanssa, pitkään pitkään aikaan. Alkuinnostuksensakin hillitsi hyvin ja tarjoili löysää hihnaa ja kontaktia. Pääsin hyvin palkkailemaan. Polkupyöristä innostui alkumatkalla. Kaksi koirakkoa ohitimme ilman ääntä, mutta hyppi ja pomppi kyllä. Tarjoili ennen ja jälkeen ohituksen kontaktia josta pääsin palkkaamaan. Kävelijöiden ohittelu moitteetonta ja loppumatkasti Vilkku ei reagoinut lainkaan. Pyöräilijätkin menivät loppumatkasta hyvin, eikä koira tempoillut hihnassa juuri ollenkaan.

Näimme myös fasaanikukon ja -kanan. Niitä Vilkku ihmetteli, olisi mennyt katsomaankin. Kunnes se kukko lähti juoksemaan ja koira sai sätkyn. Hahah, pitää kunnioittaa lintusia. Pikkumetsässä kiipeiltiin kiville ja otettiin asentojumppaa.

Nyt kai uskaltaa jo paljastaa, että tämä oli viimeinen lenkkimme näissä maastoissa. Me nimittäin muutamme. Kämpässä on melkoinen kaaos, kun sitä sun tätä on pakkailtu ja pikkuhiljaa hyllyjä tyhjennetty. Huomenna olisi tarkoitus mennä pystyttämään aitaa uudelle kämpälle. Meitä odottaa isompi rivariasunto pienessä maalaiskylässä. Blogi onpi loppuviikon hiljaisempi, palaillaan asiaan kun ollaan uusissa maisemissa.