10 kesäkuuta 2016

Oivalluksia



Muutamien kuukausien takaiset "kootut teokset", viimeisen vuoden oivalluksistani. Muistiinpanoja itselle ja siitä mitä olen oppinut ja kuinka olen asian ymmärtänyt. Näistä voi ehkä olla muille apua tai sitten ei, itselle on ollut ja voinpahan palata näiden äärelle koska tahansa. Ei tarvitse skitsota siitä että pääni on ahdas ja sinne mahtuu näin vähän asiaa joka sekin on varmasti joka toisen mielestä skeidaa. Itse asiassa minua ei juurikaan kiinnosta, että jonku rouva nanoyymin mielestä teen kaiken väärin again. Saa kommentoida ja saa kysyä, vastaan kyllä mielelläni, jos jokin lauseista on ihan utopiaa. Postaus koristeltu muutamin arkikuvin. Erityiskiitos opastuksesta Janika, Tiia ja Hanna!

- oma asenne on kaiken a ja o. "Tämä on tällainen", "ei se osaa" tai "se on tottelematon" tulevat kaikki omasta asenteesta. "Tämä ei koskaan opi" ja näin pois päin. Lausahdukset joita kuulee liikaa ja joita itsekin käytin turhautuessani Tuikusta.
- positiivinen asenne --> aina oppii uutta --> aina voi mennä eteenpäin
- jos tulee moka, missä vika? Tsekkaus peiliin, mitä tein väärin, minkä asian unohdin, kuinka voin korjata tilanteen?
- on melko turha treenata, jos ei usko itseensä tai koiraan. Jopa Tuikun kanssa homma toimii, kun luotan siihen
- koiran kanssa ei ole ikinä kiire, sillä siitä ei kuitenkaan tule koskaan valmis, ei kuulu tulla, sillä aina on opittavaa (varsinkin sinulla jos kerran on kiire)
- ei ole tarkoituksen mukaista kerätä titteliriviä nuorelle koiralle ja laittaa sitä rataraatona ennen aikojaan eläkkeelle
- mieti, teetkö tätä itseäsi, koiraasi vai yleisöä varten?
- mieti, tuntuuko tekeminen todella kivalta teistä molemmista?


- mielentila on kaikista tärkein asia
- myös oma, mutta erityisesti koiran mielentila
- oppiminen on tehokkainta kun koiralla on hyvä fiilis
- älä syytä koiraa, katso peiliin
- pysähdy, mieti mikä on ongelma (jos ongelmaa edes on), mistä se johtuu, milloin se alkoi, miten toimit itse, mikä voisi auttaa?
- anna koiran oivaltaa asioita itse
- anna koiran ajatella itse, ja pakota se olemaan tehokas --> odota, odota, odota ja palkkaa oikeasta
- turhauma ajaa koiran toimimaan ja tarjoamaan
- keskeytä sijaistoiminnot --> juominen, rapsuttelu, kirputtaminen, haukkuminen, haahuilu --> voivat myös johtua väsymisestä, joten tauko ja kriteerin lasku


- hyödynnä koiran viettejä, ruuanhaku-, saalis-, riista-, lauma- ja sukupuolivietti
- koulutuksessa voi surutta hyödyntää ruuanhaku-, saalis- ja laumaviettiä
- riistavietti on eri asia kuin saalisvietti
- karkailu ei ole suoranaisesti yhteydessä riistaviettiin
- riistaviettinenkään koira ei ole automaattisesti karkaileva
- riistaviettiä joko on tai ei ole, se on perimässä eikä koira yhtäkkiä ryhdy riistaviettiseksi
- haistelu, nuuskuttelu ja haahuilu ovat jokaisen koiran puuhia, eivät riistaviettisen
- kuuroutuminen on jokaisen koiran puuhia, niillä koirilla on tylsä omistaja
- karkailevalla koiralla ei ole ongelmaa, omistajalla on ongelma, omistaja on tylsä koiran silmissä
- omistaja voi nostaa arvoaan pitämällä kaiken kivan ja tärkeän takanaan, esim. ruoka ja leikkihetket
- jos koira jo osaa jonkun täysin arkisen asian (luoksetulo, odottaminen), mutta ei suorita tehtäviä annetuilla ohjeilla, menettää se mahdollisuuden palkkioon, tämä on riittävä sanktio
   --> esimerkki, mikäli luokse ei tulla heti, päivän ateria jäi saamatta, eikä liiemmin huomiotakaan heru (meillä ateriat annetaan siis koulutuksen yhteydessä)
- älä maanittele tai mielistele koiraa, ikinä


- johdonmukaisuus
- pidä kiinni päättämästäsi kriteeristä, aivan liian helppoa on muuttaa sitä koko ajan...
- pilko kokonainen liike niin moneen osaan kuin mahdollista ja harjottele koiran kanssa osaset erikseen vahvoiksi
- kun koiralla on vahva ymmärrys osasista, ala ketjuttaa niitä
- treenaa kerralla vain yhtä asiaa
- kun treenaatte häiriötä, treenaa häiriötä, älä lisää paikkamakuuseen tuolloin kestoa tai kaukoihin välimatkaa
- nami on rauhoittavampi palkka, kuin lelu
- ruokapalkalla pohja kuntoon, leikillä vauhtia ja nostatusta
- ole reilu koirallesi, se mitä se ei kotikentän ulkopuolella tee, sitä se ei vielä osaa



Te yhdessä muodostatte koirasi kanssa ainutlaatuisen koirakon, teillä on omat haasteenne ja kehittämisen kohteenne, teillä on omat vahvuutenne ja taitonne. Tärkeintä ei ole määränpää, vaan yhdessä kuljettu matka, nauttikaa siitä ♥

05 kesäkuuta 2016

Pikkupaimenen touhuja



Viime aikoina on rentoiltu ja olen tehnyt lähinnä suunnittelutyötä. Vilkku on opetellut arkisia asioita ja temppuja. Frsibeetreeneistä sain kaverilta muutamia kuvia. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että fribailussa olen kohta opetellut ne, mitä voin Vilkulle yksin opettaa. Olen vähän umpikujassa. Tarvitsen ideoita ja vinkkejä ja ehdottomasti apulaisen treeneihin ohjaamaan minua ja koiraa. Kuumien kelien vuoksi frisbee olikin hetken ihan tuumailutasolla, koira kun lahoili kesken heittojen nurtsille makaamaan. Muutama uusi kiekko pitäisi tilailla ja liivi sekä housut kuulostaisivat hyvältä. Tarkoitus on hypyttää Vilkkua seuraavaksi meikäläisen reisiin, syliin, selkään... Nahkaa raastavat kynnet eivät kiinnosta, joten pitänee ujuttautua johonkin kimppatilaukseen.

Vetohommista pelkkää positiivista näin ensi alkuun! Vilkku on ihana, aivan mahtava, hiffannut idean täydellisesti. Ihan miljoonaa painoi menemään, välissä käytin uimassa. Vedätin tuota 5km lenkkiä tosiaan yhtenä viileänä päivänä. Neljännen kilometrin kohdalla oltiin ihan loppukirissä, viimeinen suora kävelytien pätkää ennen kotimutkaa. Olin tähystänyt, että reitti on kunnossa, ei vastaantulijoita tai mitään muuta hämminkiä. Ohittaessamme niitä ainoita taloja, jotka matkalla olivat, ryntäsi yhdestä pihasta sakemanni aidalle (onneksi pysähtyi siihen) rähjäämään. Olimme kuitenkin aivan kohdalla ja Vilkku sen verran sai sätkyn, että käännähti katsomaan taaksepäin. Minä sitten täydestä vauhdista väistin, enkä ehtinyt täysin jarruttaa, vaan ajauduin päin bussikatosta. Vauhti pysähtyi, koira katsoi vierestä, minun lentokaareni hieman jatkui...

Ei sattunut, vähän säikähdettiin kumpainenkin. Sormi hieman mustui ja soitettiin mieheni hakemaan. Vilkun kanssa käytiin sitten vielä vähän juoksemassa, että sai pikkumatkan vetää. Jatkossa emme vedä kyseisten talojen ohi, säikähtäähän sitä vähemmästäkin. Polkupyörälle kävi tosin niin, että se ei ole käyttökelpoinen. Eturengas on tuhannenmutkalla ja se pitää vaihtaa. Jätän vaihdon kuitenkin hamaan tulevaisuuteen ja toivon syntymäpäivälahjaksi kickbikea!

Olen puuhannut muutakin. Olen tutkaillut Vilkun sukua. Nyt sain koottua ne sukutauluksi. Emän emän suku puuttuu täysin, se on se kelpie osuus, mitä Vilkussa on. Vilkun emä oli tuontikelpie Uudesta Seelannista ja siitä en sen enempiä tietoja ole löytänyt.  Bordercollie olivat kuitenkin ihan mukavasti rekistereissä, joko koiranetissä tai paimenrekisterissä. Tässä kokoamani sukutaulu, alan nyt tutustua siihen tarkemmin.

03 kesäkuuta 2016

Tuikku radalla ja hurjat delfiinit


Keskiviikkona lähdettiin Tuikun kanssa touhuamaan, seuranamme Tiina ja Jedi manssi. Haimme kyytiin Heidin ja Lilyn ja suuntasimme Kaupin vinttikoiraradalle. Radalla ei ollut väkeä aivan niin paljon, kuin ensimmäisellä kerrallani ja ilta sujui ihan kohtuullisen joutuisasti. Hyttysiä oli aivan julmetusti ja paukamia on joka paikassa. Käytiin koirien kanssa lämmittelylenkki ja kuvailtiin graffitien edessä mitä ehdittiin. Sitten odoteltiin vuoroa.

Ilmoitin Tuikun tällä kertaa moottorivieheelle, koska se oli viimeksi siitä niin innostunut. Tälläkin kertaa vuoron odottaminen oli yhtä kyttäämistä ja huutoa, en tiennyt että Tuikkukin (joka on aina ihan hiljaa) osaa kiljua.

Kun vuoro sitten koitti, pyysin Tuikulle suunnilleen puolen radan matkan. Lähetin Tuikun kopin läpi, ei meinannut ensin mennä vaan sahasi ees taas, mutta kun oltiin lähtöasemissa, lähti viehe liikkeelle. Tuikku ampaisi tykkinä perään, kiihdytti suoran mitalla (se juoksee muuten oikeasti lujaa...) ja kaarsi mutkan näppärästi. Mutkan jälkeen viehe pudotettiin, koska tarkoitus oli ottaa ensi kerralla lyhyt matka. Vaan Tuikku se jatkoi satalasissa vieheen ohi moottorin perässä ja kääntyi vasta seuraavan pitkän suoran alussa ihmettelemään, että mikä tää juttu oli. Hölkytteli hienosti takaisin ja vetäjältä ohjeeksi, että ensi kerralla ehdottomasti täysmatka.



Eilen nappasin töideni jälkeen Julian Kirpun kanssa Ylöjärveltä kyytiin ja ajeltiin tänne landelle. Laitettiin koirat takapihalle tutustumaan ja Tuikulle alkuun koppa päähän. Lähdettiin sitten rannalle koirien kanssa ja koska kolmikolla sujui mukavasti, sai Tuikkukin olla ilman koppaa. Enemmän päsmärin hommaa hoiti Vilkku, koska kaikki aallot on sen, kaikki hiekka on bortsun ja kaikki lelut kuuluvat pikkuselle. Mitään rähinöintiä ei kuitenkaan tullut, vaan koirat leikkivät oikein sovussa.

Äänenvoimakkuutta kyllä kuultiin, kun uidessa kilpaa revittiin lelua ja yritettiin olla ensimmäisiä. Pienen muiluutuksen Kiara saikin Tuikulta, ihan niin että lelukin lensi. No mutta, vedessä saa painia ja rähinöidä, se on melko tasapuolista kun siellä mokomat on kömpelöitä.

Kaikenkaikkiaan ihana lenkki ihanassa kelissä ja yllätyin positiivisesti Tuikusta. Ehkä se muisti vanhan ystävänsä?



Takapihan nurtsikentällä vielä hiukan kuvailtiin mustia paimenia. Vilkun kanssa aioin tokotella, mutta kuumuus/rasitus olivat hiukan liiaksi, joten päätettiin ottaa vain pari kuvaa perusasennosta. Ja koska edellä mainitut, niin koirahan oli aivan rataraato.

01 kesäkuuta 2016

Kesä ja kärpäset...



Viimeisen päälle harhaanjohtava sanonta. Paljon osuvampi Suomen kesää ja lentävää otusta kuvastamaan olisi "kesä ja hyttyset", "kesä ja verenimijät" tai "kesä ja inisijät". Hyttynen, se mustan listan vakaa ykkönen.

Fiiliksemme ovat parina iltana olleet tätä luokkaa, koska ainakin täällä on hyttysiä ihan älyttömän paljon! Mites teillä?

30 toukokuuta 2016

Sotanorsu ja merimursu



Ihan superupea keli ja sitäpä lähdettiin auringonpistosta viisastuneena Hennan kanssa viettämään. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun reipas frendi kaartoi parkkipaikalle mautollaan, kilometrejä taisi jonkin verran mittariin kertyä. Oltiin laiskoja ja ajeltiin uimarannan läheisyyteen. Lähdettiin metsäautoteille, joilla päästettiin koirat irti. Valtava parvi hyttysiä hyökkäsi kimppuumme. Itse ainakin olen aivan paukamia täynnä, loistava idea lähteä topilla ja minisortseilla metsään... Ensi kerralla vaseloin itseni hyttysmyrkyllä.

Kauan ei metsässä tarvinnut kävellä, kun kartan perusteella löysimme pienen metsärannan, mihin oli tarkoitus mennä. Vieressä olisi ollut hiukan isompikin hiekkaranta, mutta sinne sattui joku juuri veneilemään, joten me jäimme pienemmälle. Samettisen pehmeä hiekka ja hiekkapohja järvessäkin, tuli itsekin kahlailtua, ei oikeastaan ollut kovin kylmääkään.

Piskit nauttivat olostaan, kunnon rallittelua ja riehumista. Hiekka vain pöllysi kun painivat. Kumpainenkin kahlaili ja Tuikku loikki järvessä kauheita pomppuja. Lelun perässä ui pitkällekin monta kertaa.

Lenkin ja uinnin jälkeen palasimme parkkikselle, jonka viereisellä nurmialueella hiukan treenailtiin. Tuikun kanssa treenattiin luopumista ja joitain rallyn perusjuttuja. Yksi koe olisi jo kiikaroituna ja vähän kyllä startti kuumottaisi. Koirahan osaa, omistaja sekoilee. Otettiin pitkästä aikaa minusta Tuikunkin kanssa kuva, tykkään, vaikka se onkin vähän sinivihreä. Myös seisotuskuva otettiin ja vaikka oma koira onkin, niin sanon silti, että kyllä silmä lepää. Tykkään sen tiiviistä olemuksesta, vaikka onkin iso ja vetelä kaveri. 

Kuvien laadusta pahoittelut, paloi käämi, kun en vielä osaa käyttää iPiccyä kunnolla. Löytyikö lempparikuvaa?

28 toukokuuta 2016

Kuonokoppa - vaarallinen koira vai vastuullinen omistaja?



Päivitetty 7.12.2019
Lisätty huomiot alkuun, instagram upotus loppuun ja poistettu räikeimmät asiavirheet, sekä kommentoitu joitain kappaleita suluissa.


EDIT/ Vuosia takaperin kirjoitin kuonokopan käytöstä, kun olin sellaisen koiralleni hankkinut. Koin tarvetta puolustella valintaani ja perustella kuonokopan käyttöä. Meillä ei tuolloin ollut mitenkään radikaalisti myrkkyjä lenkkimaastoissa, tosiasiassa en vain osannut lukea koirani merkkejä kivusta tmv. jolloin päädyin kuonokoppaan. En myöskään enää veisi koiriani koirapuistoon, enkä todellakaan ratkaisisi rähinätilanteita niin että suurin koira saa kuonokopan. Tavoite on huolehtia koirista niin hyvin, ettei niillä ole tarvetta tai niin epämukavaa oloa, että ne joutuisivat puolustautumaan.

Kuonokoppa ei ole ratkaisu sille jos koirat leikeissä kiihtyvät niin, että repivät toisensa palasiksi. Kuonokoppa ei ole ratkaisu siihenkään, että "sosiaalistetaan" tai "koulutetaan" aikuista koiraa, eväämällä siltä mahdollisuus puolustautua ja viemällä se liian haasteellisiin tilanteisiin. On omistajan vastuulla selvittää, miksi koiran käytös vaikkapa muiden koirien kanssa on muuttunut, ei paikata pelkkää oiretta. On omistajan tehtävä huolehtia, että koira ei joudu liian haasteellisiin tilanteisiin, kuten ahtaisiin tiloihin, joissa se kokisi olonsa liian uhkaavaksi. On myös ehdottomasti ihmisten vastuulla arvioida tilanne koirapuiston ulkopuolelta, kannattaako sinne mennä - useimmiten ei. Kehoittaisin kiinnittämään myös erityistä huomiota siihen, kannattaako isolla kokoerolla ja erilaisilla leikkityyleillä varustettuja koiria päästää leikkimään keskenään.

Hyväksyn kuonokopan käytön siinä määrin, kuin se on pakollista, vaikkapa eläinlääkärissä. Kuonokopastakaan ei tarvitse tehdä koiralle mitään pakkomörköä vaan sen käyttö ja pukeminen kannattaa opettaa. Mitä tulee tuhoamiseen (Kuuluuko koiran tuhota? 11/2018), maasta kaiken syömiseen jne. ongelmat ja syyt ovat paljon syvemmällä, kuin vain "ei toivotun toiminnan" ilmenemisessä. Kuonokoppa ei ole kumpaankaan ratkaisu.

Mikäli kaikki on jo kokeiltu ja kuonokoppa alkaa tuntua houkuttelevalta hätäratkaisulta, suosittelen ehdottomasti ammattiapua. Pääsee paljon helpommalla ja vähemmällä vaivalla, kun saa ongelmaansa näkökulmaa eri vinkkelistä ja osaavaa apua ratkaista asia. Ammatillisista eläinkouluttajista löytyy lista esim. täältä.
//EDIT

Ajatuksia kuonokopasta ja sellaisten käytöstä, herättäähän se ihmisissä hämmennystä ja kysymyksiä. Olen saanut kysymyksiä siitä onko Tuikku aggressiivinen tai onko täällä myrkkyjä, kun sille "yhtäkkiä" ilmestyi koppa. Itseasiassa olen miettinyt, miksi en keksinyt koppaa aiemmin.

Tuikulla on greyhound kennelkoppa, täältä tilattu. Halusin mahdollisimman kevyen kopan näin alkajaisiksi, kun tämä tuli vähän kuin "harjoitteluksi" nyt ensin. Olin miettinyt kuonokoppaa jonkin aikaa, viime syksystä oikeastaan. Tuikku on kuitenkin hurjasti Vilkkua isompi, tai silloin oli ja narttujen kähinät olivat välillä aikamoisia. On ihan eri asia näykkästä itsensä kokoista kaveria, kuin puolet pienempää. Ja vielä pienemmille lenkkikavereillemme se Tuikun hillittykin huomautus voi tarkoittaa lävistettyä kylkeä. Olisi aika ikävä päätös lenkille... (Tässä kohtaa voi jokainen itse miettiä, miksi iso koira viedään lenkille reilusti pienempien kanssa ja miksi tilanteet ajautuvat siihen, että koira joutuu huomauttamaan?)

Vilkullekin on tulossa kuonokoppa myöhemmin, itseasiassa, sovittelen sille tuota Tuikun koppaa, sillä haluaisin Tuikulle metallisen. Oikeastaan nykyinen koppa on poskien kohdalta himpun verran tiukka, mutta sen verran harvoin tätä käytetään, että menee siihen asti, kunnes hankin isomman. 



Koska kyseessä on iso koira, kuonokoppa on ollut ihan mainio kapistus. Tuikku voi edelleen olla muiden koirien seurassa ja minun ei tarvitse koko ajan jännittää sydän pamppaillen, milloin tulee vahingossa vahinkoa. Tuikku on aika suora ilmoittelemaan itsestään, se rähähtelee ja kolistelee hampailla. Ikävää ohutnahkaisille. Kuonokoppa ei tokikaan ole aina käytössä, mutta pienten kavereiden kanssa kyllä, sekä pääsääntöisesti kaikkien narttujen. Nartuilla tulee keskinäistä kränää niin herkästi, varsinkin Tuikun tapauksessa, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa kustantaa kavereiden eläinlääkärireissuja. Miksi olisikaan, kun voin ne minimoida täysin? (Miksi viedä koiraa tapaamaan narttuja tai pieniä koiria, jos tiedetään, että se ei ole a) sujuvaa ja b) ongelmalle ei olla tekemässä mitään?)

Koiran ei tarvitse olla aggressiivinen tarvitakseen kuonokopan. Ei Tuikkukaan ole. Tuikku vain ei arvosta muita koiria iholla ollessaan hihnassa. Tuikku ei myöskään pidä päsmäröinnistä. Se ei ymmärrä, jos toinen osa puoli räksyttää tai näykkii. Koirana Tuikku ei luokittele lajitovereitaan koon mukaan. Huomautus on yhtä voimakas Vilkulle, manssille, kuin sakemanneillekin. Ja senhän tietää, että mikä on sakemannille kärpäsenpurema on pienelle koiralle ihan oikea kipu ja purema. Tuikku leikkii vallan sujuvasti ja tyytyväisenä esimerkiksi manssi Jedin kanssa. Mutta ilman koppaa olen koko ajan hieman stressissä. Entä jos koirilla tuleekin jokin väärinkäsitys (joista kaikki rähinät yleensä johtuvatkin)? On ihan päivänselvää, että niin paljon pienempi jää tappiolle, mikäli siitä saadaan ote. (Otollisissa olosuhteissa jokainen koira on aggressiivinen.  Kaikilla koirilla ei myöskään ole erityisen hyvä elekieli, mikä voi aiheuttaa nk. väärinkäsityksiä. Eniten tilanteista pihalla on kuitenkin ohjaaja, kuten minäkin, kun keskityin juoksulenkeillä kaikkeen muuhun kuin koiraani.)


Käytätkö tai oletko ajatellut käyttää koirallasi kuonokoppaa? Mikä on kokemuksesi/käsityksesi kuonokopasta? Onko käsityksesi kuonokopasta tai niiden käytöstä muuttunut vuosien myötä?




A muzzle is like a seat belt. It reduces injury but doesn’t prevent accidents. I have noticed a recent trend of the misuse of muzzles and the misunderstanding of their function in a behavior modification plan. No one puts on a seat belt and then suddenly drives carelessly. Yet, often times people put muzzles on their dogs and knowingly put them into situations they can’t cope without working on their behavioral issues systematically using a training plan. The problem The problem with just putting a muzzle on a dog and then putting him into situations where he is uncomfortable without training is that the dog will still be feeling and acting fearful, agitated or aggressive. He has not been given the skills to cope through training. If the dog were to bite, even though the dog can do less damage, it will still most likely be reinforcing to the dog. If a behavior is rehearsed, even if the dog has a muzzle on, the behavior will be more likely to happen in the future. Not only is putting a dog unnecessarily into a situation that is too much for him unfair for that dog, but it is also unfair for the dogs that are exposed to that dog. A dog acting fearful, over-aroused or aggressive in a muzzle is still as worrisome to other dogs. Being attacked or threatened by a dog in a muzzle can be just as traumatic for some dogs as sustaining injuries from being bitten. The solution DO continue to use muzzles! But create a behavior modification plan that sets the dog up so that he can cope every step of the way. Sure there will be times that your dog might get stressed, but the idea is to create a plan to prevent or reduce undue stress. - Continue reading this article on my website by following the link in my bio. Or see comments below for rest of article.
Henkilön Kikopup (@kikopup) jakama julkaisu

26 toukokuuta 2016

Aion tänään mun kellon kadottaa



Viikonloppuna treenailimme frisbee hommia ja ihan kivasti sujuikin. Ensimmäisenä pitää hihkua siitä, että mahdumme treenaamaan ihan "takapihalla" pitkiäkin heittoja.  Aidatun pihamme takana on suuri nurmialue, jossa en ainakaan vielä ole nähnyt ketään. Siispä olen surutta käyttänyt sitä koirien kanssa treenaamiseen, pääasiassa frisbeeseen.

Jalkojen pujottelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja Vilkku on viimein tajunnut idean. Vaihtelen kolmesta seitsemään askelta, vähän fiiliksen mukaan. Vilkun kipuraja meinaa olla viisi, siinä se katsoo kysyvästi, ennen kuin jatkaa. Nyt toistaiseksi en sen tähden heitä siinä kohtaa, haluan että pujottelu on sujuvaa, ennen kuin kiekko lentää.

Hyppy on kehittynyt, mutta vielä löytyy tekniikan hiomiselle aihetta. Videolla toinen hyppy on ponnistukseltaan ja kokonaisuudessaan hyvä. Ensimmäinen on yleisempi muoto, epämääräinen pystypomppu ja ihan vain kiekkoa päin. Näitä kuitenkin työstetään vielä.

Viikonlopun ajan takapihallamme ja portaillamme pyöri pieni vaalea koira. Oli kovin kiinnostunut koiristamme (Vilkulla toki juoksutkin), mutta ei päästänyt ihmisiä lähelleen. Levollisen ja rauhallisen oloinen, löntysti ja tallusti pitkin pihoja. Perjantai iltana se istui ulko-ovemme takana yöhön asti. Lauantai aamuna se oli pihassamme. Sunnuntaina näin sen joka kerta, kun menin ovesta ulos. Harmikseni en saanut sitä kiinni, vaikka yritin, kaverinkin kanssa. On kuulemma sellainen haukku, joka on useinkin omilla retkillään. Jospa vielä joskus saisin sen toimitettua takaisin, kun törmään.



Tiistaina oli aivan paahtavan kuuma, mutta pakkauduimme silti autoon ja ajoimme vaihtelun vuoksi Julkujärvelle. Eipä ole tullut hetkeen käytyä. Hyttysiä lenkkipoluilla oli ihan tolkuttomasti ja loppujen lopuksi itse lenkki olikin melko lyhtt. Vilkku touhusi komeita uimahyppyjä ja Tuikku laahusteli ja yritti tehdä tuttavuutta Monican beagleen.

Keskiviikkona touhut jatkuivat, kun Janika koirineen tuli kyläilemään. Lähdimme ensimmäisenä uittamaan piskejä, Tuikku tosin jäi kotiin. Tuikku ei niin perusta narttujen seurasta ja eipä se pysy irtikään, kun juoksutimme kuitenkin muita. Kävimme tsekkaamassa laavun, johon olisi tarkoitus joskus retkeillä syömään. Tällä kertaa kuitenkin meidät syötiin, ne viheliäiset verenimijät.

Lenkkeilyn jälkeen käytiin paikallisella kiskalla syömässä. Eipä jääty neljän koiran kanssa huomiotta, kuulemma hyvin käyttäytyviä ja silleesti. Aina kiva kuulla. Takapihalla ehdittiin vielä hiukan fribailla ja höpötellä, sekä hömpsätä koirien kanssa. Mutta niin vain aika rientää, että sekin vuorokausi mokoma loppui kesken. Piti sanoa hei hei ja mennä nukkumaan.

Lenkillä löysimme muuten ihan arkisen asian meitä piristämään. Ensin se oli vitsi, koirathan eivät tee epämiellyttäviä asioita. Mutta kuumalla se olikin kiva leikki. Nimittäin ojarumpu, sinne viskasi lelun/kiven mitä vaan lentävää, nii johan lähti nuorikko paimenet perään rälläämään. Ensin siellä mentiin vähän räpiköiden, mutta lopulta oikein hallitusti ja innoissaan uudestaan ja uudestaan. Koirien vesiliukumäki hei, uus bisnesidea! Näin väsyneenä ei lohkea mitään järkevää tekstiä, mutta nauttikaahan valkotasapainon vihertämistä kuvista ja hupailuvideosta.