14 toukokuuta 2019

Tokomietteitä ja treenitkin (+video)


Tervetuloa takaisin, treenimotivaatio! Motivaationi kaikkeen treenaamiseen loppui viime vuoden puolella, enkä oikein tiedä miksi. Koko syksyn toko vain takkuili, eikä väkisin treenaamisesta pitkällä tähtäimellä tule mitään. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta ja silloin pitäisi malttaa ottaa aikalisä. Olenkin pohdiskellut suhdettani tokoon ja treenaamiseen ylipäänsä. On ollut aika, jolloin treenasin puhtaasti yleisöä, somea - mitä ikinä - varten. Treenasin siksi että halusin näyttää kaikille. Ihan en itsekään tiedä, mitä, mutta ehkä lähinnä sitä että osaan jotakin. Tiedän että en ole ainoa, joka tekee koiran kanssa jotakin siksi, että siitä voisi lisätä päivityksen someen. Harva tätä kuitenkaan myöntää, vuosi takaperin olisin itsekin väittänyt vastaan. 

Nyt kun tuollaista suhdetta someen ei enää ole, olen alkanut etsiä uudelleen sitä iloa, jonka ansiosta aikanaan aloin koirieni kanssa harrastaa. Haluan eroon verenmaku suussa, pakko väkisin vielä vähän -treenaamisesta. Ongelma on tietysti itse aiheuttamani, sillä yritin pitää kynsin ja hampain kiinni tavoitteistani, hätäilin ja harmittelin, sekä tietysti turhauduin. Kirjoitin kolme vuotta sitten, että aion tehdä Savusta varjovalion tokossa. Olen johonkin hukannut silloisen itsevarmuuteni ja -riittoisuuteni. Toisaalta hyvä niin, sillä ne olivat osin uuden oppimisen esteenä.  Tavoitteeni on muuttunut ehkä inasen enemmän haaveen suuntaan, mutta ei sitä ole minnekään haudattu. Olen vain vaihtanut vaihteen vähän löysemmälle ja ajatellut nauttia matkastakin, meidän tahtiin. Harrastuslajit ovat kuitenkin ihmisten keksimiä, kuten realistiset ja epärealistiset tavoitteetkin. Oli kova paikka myöntää itselleen, että ehkä joskus suunnitelmien ja toteutuksenkin suhteen minulla meni vähän lujaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, aloittaa treenaamaan koiralähtöisemmin.

On tietysti ymmärrettävä nykyisten resurssien olevan erilaiset, kuin muutamia vuosia sitten. Se ei kuitenkaan estä treenaamista, mutta kysyy erilailla omaa jaksamista ja järjestelyä. (Papua ei voi enää/vielä ottaa treeneihin mukaan, sillä hän ei pysy enää paikallaan, mutta ei myöskään osaa varoa mitään. Olisi Savulle epäreilua jos puolet treeneistä menisikin taaperon vahtimiseen tai pahimmillaan etsimiseen. Joudun siis järjestämään ipanan jonnekin hoitoon treenien ajaksi, jonka vuoksi olen hiukan riippuvainen muiden menoista.) Nyt kesää kohti mennessä energiavarastoni ja motivaationi ovat kuitenkin kohdillaan. Yksi mikä treenaamistani jarruttaa myös, ovat kisat. Emme ole kisanneet Savun kanssa kertaakaan tokossa ja minua jännittää kisaaminen muutenkin ihan hulluna. Oi niitä aikoja, kun Tuikun kanssa menin rallykentälle ihan mitään ajattelematta. Nyt ajattelen ehkä vähän liikaakin ja ahdistun niin, että koirarukkanikin haluiaisi vajota maan alle. En tiedä, mikä ongelmaan neuvoksi, mutta kisamaisia treenejä haluaisin tälle kesälle useammat. 
 

Instatilin puolella kyselinkin treeniseuraa ja miten ilahduttavan paljon sain vastauksiakin! Mikäli joku eksyy tänne meille asti maalle treenailemaan, lupaan esitellä treenin päätteeksi lenkkimaastomme ja tarjota kahvit/teet ajomatkan kunniaksi. Laskelmoin kuitenkin bensarahojeni riittävän yhteen tai kahteen treenikertaan viikossa. Pelkästään kotikaupunkini keskustan kentille meiltän on matkaa 30km, joten sen suhteen arvostaisin kovasti kaikenlaisia "puolivälissä" treenaamisia. Tai vaihtoehtoisesti kauemmas ajaessa kävisin itsekin mielelläni lenkillä treenin päälle. Maalla asumisessa on puolensa harrastamisen suhteen, mutta en silti muuttaisi sijaintiamme.

Eilen pääsimme pitkän tauon (5,5kk hui!) päätteeksi treenaamaan Tiinan kanssa. En ole käynyt Savun kanssa Haaviston kentällä sitten pentuvuoden jälkeen ja hälyisä kenttä ihmetyttikin Savua. Kenttä on häiriötreeniä ajatellen hyvällä sijainnilla ja kentän läpikin kulki kesken treenin lapsia, pyöräilijöitä ja koiria ym. Ei toisaalta ihan helppo startti hiukan maalaistunelle Savulle. Teimmekin aluksi vain kontaktiharjoituksia ja leikimme pitkin kenttää. Taukomatolle Savu rauhoittui hyvin, mutta arvioin tilanteen virheellisesti ja niinpä koira karkasi moikkaamaan tuttua ihmiskaveria. Jonkin verran Savu jäi myös nuuskuttelemaan kenttää kesken treenien ja yksi puskista näkyvä collie oli vähän liikaa. Osan treeneistä Savu olikin hihnassa, sillä minuakin hälyisä ympäristö alkoi häiritä. Kun oma keskittymiseni herpaantuu, häiriintyy Savukin ja tällöin se saattaa pinkaista tarkistamaan tilannetta liian läheltä muita kulkijoita. Maalaistunut Savu tykkäsi myöskin haukkua jonkin verran vähän kaikelle, mutta palaili aika kivasti sivistyneen koiran rooliin. Suotakoon anteeksi, kun oudokseltaan kaikkialla onkin kaikkea ja ohjaajallakin olisi asiaa.

Teimme joitakin liikkeitä liikkuroidusti. Savu lähti seuraamaan toki kivasti ja liikkeestä maahanmeno onkin tällä hetkellä meidän onnistunein liike. Vielä kun saisi oman käden kuriin, sillä Savu ei tarvitse käsiapua.

Itse seuraaminenkin lähti mukavasti alkuun, kunnes minä havahduin pyöräilijään, jonka jälkeen Savua alkoi häiritä kovaa pärisevä mopo. Loppujen lopuksi käännyimme ja unohdimme kääntyä, sillä molempien ajatus katkesi. Lyhyempi seuruupätkä ilman mopoja meni mallikkaasti ja päättyi villiin leikkiin.

Perusasentotreenissä Tiina houkutteli ja käskytteli Savua. Kerran Savu lipsahti menemään maaten, mutta muutoin pysyi hienosti istumassa ja varsin tiukasti kontaktissakin. Tällaista treeniä tarvitsisimme lisää ihan jokaiseen liikkeeseen.

Noin muuten käytimme kentällä olon leikkimiseen ja kontaktiharjoituksiin. Molemmille itsevarmuutta siitä, että kentällä on ihan turvallista treenata kaikista mopoista ja moppikoirista huolimatta. Ja vaikka alkaisikin häiritä, keskittyisimme silti vain toisiimme. Treenikuplamme täytyy osin rakentaa uudelleen, mutta kyllä me siihen pystymme. 

Treenien lopuksi Savu tervehti pienen pientä Bättis pentua. Jos jostain ominaisuudesta Savussa tykkään, niin sen kohteliaisuudesta. Ei pienintäkään pelkoa että se olisi murskannut pienen ystävänsä vahingossa. Savu tervehti pentua ja suhtautui siihen sen jälkeen välinpitämättömästi. Siitäkin huolimatta että koko pienen lenkin ajan Bättis olisi halunnut leikkiä. Ihan vielä en kuitekaan uskalla Savua päästää tassuillaan huitomaan, mutta eivätköhän nämä saa myöhemminkin hyvät spurtit ja painit aikaiseksi.


Treenivideon kanssa oli käsittelyvaiheessa monia teknisiä ongelmia. Jonkinlaisen rääpellyksen siitä kuitenkin sain. Itse treeni oli osaltani samanlaista rääpellystä, osin flunssan, osin pitkän tauon vuoksi.


16 huhtikuuta 2019

Naku Savu alias Nakke Sakke

Takatalvi yllätti ja toppanuttu tuli käyttöön vielä huhtikuussakin

Savun turkki oli melko työläs leikata, toki turkkiakin oli reilusti. Karva oli kertakaikkisen kamalassa kunnossa ja koko totuus todella paljastui vasta kotitrimmauksen edetessä. Turkki oli paikoin hyvin pahasti huopunut, myös "ei ongelmakohdista", kuten vaikkapa kyljistä. Hilseen ja huopuman kera karva oli kuin pahaisella katukoiralla. Osasyy on toki minussakin, turkinhoito ei kuulu mielenkiinnon kohteisiini, eikä millään tasolla ole osaamisalaani. Olen siitä huolimatta harjaillut ja kampaillut Savua, joten sen suhteen runsas huopuminen pääsi vähän yllättämään. Ennen kastraatiota tällaista ongelmaa turkissa ei ollut, joten kyllä vain hormoonitoimintaan puuttuminen vaikuttaa ikävästi karvanlaatuun.

Alkuperäinen ajatukseni oli siistiä Savu lopuksi trimmauskoneella, mutta enää en koe sitä tarpeelliseksi. Toki saksilla leikattu jälki on vähän lovisempi ja epätasaisempi, mutta ei mielestäni liikaa. Melko tasaisesti sain leikattua ja päätä tai jalkoja en ihan kaljuksi haluakaan. Korvat ovat kyllä aika epäsopusuhtaiset höröttimet tällä hetkellä. Yllättävän isot olisivat ilman karvaakin. Etenkin korvat tekevät lopputuloksesta vähän hassunäköisen. Mielestäni Savu säilyi kuitenkin varsin kivan näköisenä. Ei sentään niin ruma, etteikö koiraksi tunnistaisi. Eikä tullut ihan niin ruma, kuin odotin, jos niin voi sanoa. Tottahan se on, että pitkäkarvaiseksi luotu koira, on parhaimmillaan pitkäkarvaisena. Mitä sitä suotta kieltämään.
 

Alla Savusta onkin nähtävillä ensimmäistä kertaa ihan aitoa ja rehellistä rakennekuvaa. Turkilla kun voisi halutessaan huijata ja paljon. Ilman karvaa sitä havahtuu myös siihen, että Savuhan on oikeasti aika pieni ja siro koira. Nyt painon silmämääräinen havainnointi onnistuu paremmin, eikä Savu ollutkaan päässyt pulskaksi kuten luulin. Kylkiluita vain on vaikea tunnustella turkin läpi. Aika lihakseton luikku pehkon alta paljastui, mutta ihmekös tuo. Rauhallisemman puoleisilla (vaunu)lenkeillä ja satunnaisilla riekkumisilla ei kunto kasva, saati lihakset. Onneksi tiet ovat nyt sulaneet, joten kunhan pyörän rengas saadaan korjattua, päästään taas urheilemaan - molemmat.


Nähtäväksi jää, miten nopeasti ja/tai millaisena turkki kasvaa takaisin. Turkinhoidon suhteen minun on nyt aktivoiduttava ja toimittava paremmin jatkoa ajatellen. Täytynee ottaa asioista ihan oikeasti selvää, sillä tuon tapainen turkki on minulle ihan vieras asia. Harjaaminen silloin tällöin ei selvästikään riittänyt ja ehkä iänikuisen vanhat harjat olisi hyvä vaihtaa. Etenkin sellaisiin harjoihin, jotka on tarkoitettu pitkäturkkisille pohjavillaisille koirille. Kaikki vinkit ja ohjeet turkinhoidosta otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Terveisin aiheen tiimoilta keltanokka.

Varmaa on että Savulla on kesäaikaan lokoisampi olla. Tietenkään vielä ei voi vertailla onko kuuma vai ei, sillä mistään hellekeleistä ei ole ollut tietoakaan. Olettaisin kuitenkin, että nakuna on huomattavasti viileämpi ja kevyempi treenailla kuumallakin kelillä. Ja ah, mikä helppous putsata kurasta, nyppiä punkit jne. 

Sen verran turkkiasiaa vielä, että pituus ja paksuus eivät yleisestä harhaluulosta huolimatta kulje käsikädessä. Kaikista trimmaamistani koirista Louna on ollut ehdottomasti paksukarvaisin. Savun turkki on kakkosena, mutta sekin oli vain hitusen Tuikun turkkia paksumpi. Muilla trimmaamillani (Vilkku, Maisa, Klaara) koirilla ei ole ollut mitenkään erityisen paksu karva trimmausta ajatellen. Paksuturkkisista Tuikulla on ollut lyhyin karva ja Lounalla ehkä hämäävin. Tämä tuli mieleeni ihan siksi, että sain aikanaan sanomista, jonka mukaan lyhytkarvaisen turkin leikkaaminen on turhaa. Ei ole, jos se turkki on paksu ja tarkoitus on viilentää koiraa. Ulkonäköasiat turkin suhteen ovat makuasiaoita, ehkä myös käytännöllisyysasioita. Mielensäpahoittajia riittää tietysti aina, mutta onneksi vain koiran mielipiteellä on väliä ♥

01 huhtikuuta 2019

Hormooniturkki vai kesälook?



Tämä postaus ei valitettavasti ole aprillipila, vaikka koko jutun mielelläni vitsinä kertoisinkin.

Savun karva muuttui kastraation jälkeen suoraan sanottuna kamalaksi. Savu kastroitiin 2017 syksyllä kiertyneen piilokiveksen vuoksi, ei siis suinkaan mukavuussyistä. Kastraatiosta sen verran, että huvikseen ei kannata koiran hormoonitoimintaa sorkkia. En valitettavasti saanut netistä löytyvää pdf tiedostoa aiheesta toimimaan, joten minulla ei ole antaa teille tutkimustietoa. Suhteessa hyötyihin kastroinnin ja steriloinnin haitat ovat kuitenkin huomattavasti suurempia. Yksi viittaus sterilointiin oli täällä.

Edit / 2.4 klo 18:05
Kastraatio/sterilisaatio on hyvästä syystä totta kai hyödyllinen toimenpide ja sillä voidaan pelastaa koiran henki, vaikkapa juuri kohtulehduksen kohdalla. Myös piilokivesurokset suositellaan kastroimaan. Kohtutulehdus ja kasvaimet ovat kuitenkin sattumien summaa, eikä koiraa kannata leikkauttaa varmuuden vuoksi. Kastraatio altistaa monille terveydellisille ongelmille, eikä siitä koiralle itselleen ole mitään hyötyä. Tähän on olemassa ihan lähdekin, jonka linkkiä en nyt vain saanut toimimaan.

No turkki tietysti normaalin hormonitoiminnon puututtua on mitä on. Aiemmin Savun muhkeassakaan karvassa ei ollut moittimista. Se lähti karvanvaihdon aikaan ja näytti terveeltä. Nykyinen karva ei enää vaihdu normaalisti ja Savulla oli viime kesänä ihan turkasen kuuma. Oli tietysti poikkeuksellisen kuuma kesäkin. Kuitenkin vielä 2017 kesällä Savulla oli hyvin niukka kesäturkki, josta viime kesänä ei ollut tietoakaan. Turkin koostumus on harmahtava kuiva hamppu, joka nyt talven tullen alkoi vielä hilseilläkin.

Kaikista eniten turkissa minua risoo 24/7/365 lähtevä karva. Jos joku on blogini parissa uusi, niin tiedän että monista koirista lähtee karvaa. Minulla on ollut aiemminkin koiria, jotka tiputtavat karvaa ja tiedän, että se on ihan normaalia. Savun karvanlähtö on nykyisellään kuitenkin poikkeuksellisen runsasta. Karvanlähdön perusteella sen pitäisi olla kalju, sillä karvanlähtö ei ole mitään yksittäisiä karvoja siellä täällä. Karvoja leijailee kaikkialla imuroinnista huolimatta ja kun Savu makuulta nousee, jättää se monta tolloa makuupaikalleen. Tämän mittakaavan karvanlähtö on kaikkea muuta kuin normaalia, varsinkin kun turkki ei ole kesäturkiksi koko puolentoista vuoden aikana muuttunut.

Savun ruokavalio on kastraation jälkeen ollut samalla tapaa tasaisesti vaihtelevaa, kuin ennenkin. Nyt talven ajan Savu söi hirveä ja nappulaa, eikä näillä itsessään ole ollut turkkiin erityistä vaikutusta. Lähinnä haittoja olen tarkkaillut. Savu on syönyt (lähes) aina sinkkiä ruokansa lisänä, mutta nyt hankin myös biotiinivalmisteen (seuraavassa lihatilauksessa on tarkoitus tilata myös lohiöljyä). Kolmen viikon käytön jälkeen turkissa ei näy muutoksia, mutta hilseily on vähentynyt. Se on tietysti varsin kiva juttu.

Koska turkinlähtö ei ole reilussa vuodessa erityisemmin tasaantunut mihinkään suuntaan, aion ottaa erivapauden ja trimmata Savun muutaman viikon sisällä kesälookiin. Onpahan koiralla kevyempi olla (eikä tarvitse takkuja selvitellä) ja minä voin hetken hengähtää karvanlähdön suhteen. Turkin ajelulla tuskin on merkitystä karvanlaadun tai -lähtemisen suhteen, mutta ainakaan mitään haittaa siitä ei ole. Päinvastoin, kuran peseminen ja punkkien nyppiminen helpottuu huomavattavasti, eikä koira läkähdy auringossa kesken toiminnan. En ole varma kumpi on rumempi, kalju Savu vai hampputurkki Savu? Kauneus on onneksi katsojan silmissä ja hampputurkki kasvaa myöhemmin takaisin.

Jos jollain on kokemuksia hormooniturkista ja sen saamisesta kivempaan kuosiin, niin lukisin mielelläni vinkkejä.

Edit klo 15:24 Jos haluaa muistella historiaa, niin olen kirjoittanut trimmauksesta täällä. Aika samaa mieltä olen tänäkin päivänä (tosin nykyään pidän karvaisenkin koiran pukemista lihashuollon suhteen erittäin järkevänä), mutta ulosantini olisi nykyään ehkä toisenlainen.

31 maaliskuuta 2019

Hitaammat kuulumiset

Selailin jokin aika sitten vuosien takaisia blogitekstejäni. Voi kun meno on ollut toisenlaista, erilailla aktiivisempaa, jännittävämpää, mutta toisaalta myös huolimatonta ja stressaavaa. Olimme kolme vuotta sitten vasta muuttaneet näille seuduille (mutta emme vielä tähän taloon), minä vaihdoin työpaikkaa ja kaavailin aktiivista harrastuskesää koirien kanssa. Kesä kuitenkin oli hyvin erilainen, kun menetin koirani. Lopulta asuntokin vaihtui, samoin työt. Vanhoja on kiva muistella kultauksen kera, mutta aikansa kutakin. Tuolta kolmen vuoden takaa minulla ei ole mitään muuta tuttua jäljellä, kuin se silloin armeijan harmaista kotiutunut mies. Nykyinen elämänvaihe on omalla tavallaan ihanaa, hidasta ja huolellisempaa. Olen oppinut kohtaamaan koirani oikeasti ja pysähtynyt kuulemaan sitä. Olen ahminut rutkasti teoriatietoa ja oppinut viimein ymmärtämään näitä parhaita ystäviämme - siis vain hiukan aiempaa paremmin.

Pitenevät päivät ja valoisammat illat ovat ihan lottovoitto! Ihan kuin vuorokaudessa olisi heti lisää tunteja. Valoisuus mahdollistaa myöhäisemmätkin iltalenkit - olen huomattavasti pirteämpi illemmalla, kun on valoisaa. Mies tekee niin pitkiä työpäiviä, että päiväaikaan minun on mahdoton lähteä minnekään ilman lasta. Siispä valoisat illat ovat enemmän kuin tervetulleita, olenkin ikävöinyt kesäisiä yölenkkejä suunnattomasti. Toki niihin kesäisiin lenkkeihin on vielä tovi.

Olen aina ollut enemmän toiminnallinen hutkija, kuin rauhallinen hetkessä eläjä. Uusi elämänvaihe onkin opettanut tässä paljon ja olen viimein oppinut pysähtymään myös koiran kohdalla. Aiemmin laatuaika koirien kanssa oli jatkuvaa menemistä, sillä minulle se on ollut rapsuttelua luontevampaa. Aiemmat koirani eivät myöskään olleet erityisen seurankipeitä. Savu sen sijaan pitää läheisyydestä, oleskelusta ja pitkistä rapsutteluhetkistä. Siltä kannalta ajateltuna tämä pikkulapsiarki on Savun kulta-aikaa. Olenkin panostanut rapsutteluun ja silittelyyyn nyt huomattavasti. Meillä on ollut oikeastaan meneillään varsinainen lämpökausi. Tämän myötä Savun mm. satunnainen kerjääminen ja hetkittäinen vinkuminen on vähentynyt. Lisättäköön vielä, että paijaan Savua silloin kun se itse pyytää ja haluaa. Savun rapsuttelulla on ollut ihan huikea vaikutus koiran käyttäytymiseen, eikä ei toivottua -käytöstä tarvinnut erikseen kitkeä!

On ollut motivoivaa ja piristävää katsella muiden (perheellisten) koiranomistajien treenejä ja kisasuorituksia. Tämä vaihe on siis ohi menevä ja mekin kyllä heräilemme tämänhetkisestä treenihorroksesta. Olisimme heräilleet jo, jos miehen työtilanne olisi toisenlainen. Ei sovi kuitenkaan valittaa, hienoa että on töitä, sillä vain se mahdollistaa tämän hitaamman eläimisen. Some toki toisaalta tuo omat paineensa; kaiken pitäisi olla tehokasta ja nopeaa kellon ympäri. En kuitenkaan onnekseni ole ainoa, joka havahtui tuon viestin epärealistisuuteen käytännössä.


Vaikka tokorintamalla ja kahden keskeisissä metsälenkeissä on toivomisen varaa, ovat käsittelyharjoitukset kivalla mallilla. Savuhan kyllä pysyy paikallaan kun niin käskee ja antaa kyllä harjata (tai mitä tarvitseekaan tehdä), mutta joka kerta suhteemme saa siitä särön. Ylipäänsä mikä tahansa väkisin tehty toimenpide laskee ohjaajan arvoa huomattavasti. Kun harjaaminen hoidetaan koiran tahtiin, ei Savu loppupäivää välttele minua. Toki harjaamisesta Savu ei vieläkään tykkää, enkä minäkään. Turkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia muutenkin, mutta kirjoitan niistä lisää myöhemmin.

Meillä treenattavia käsittelytoimenpiteitä ovat mm. pannan, valjaiden ja takin pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Savulle on aina saanut kaikki edellä mainitut tehtyä sen vastustelusta huolimatta. Vaikka Savu ei ole mistään pitänyt, on vastustelu tavallaan tosi hyvä merkki. Se kertoo koiran toimintakyvystä ja oma-aloitteisuudesta. Vastaantaistelun sijaan kannattaa antaa koiralle valinnanvapaus ja sen kautta kouluttaa tehtävistä mieluisia. Passiivinen koira joka ei vastustele, on usein luovuttanut aikoja sitten.

Kynsien leikkaamiseen tarvitsin ammattiapua. En ole onnistunut kynsien leikkaamisessa vapaaehtoisesti yhdenkään koirani kanssa ja aloin olla tehtävän suhteen neuvoton. Onneksi apua on saatavilla, eikä koiran kynsiä todellakaan tarvitse leikaya väkisin! Muita tehtäviä olen kouluttanut Savulle itse. Manttelin pukeminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, eikä toisaalta ihmekään. Pukemistilanteisiin on liittyntt monia epämiellyttäviä tilanteita ja tunteiya mm. ahtaita tiloja, muiden ihmisten huutamista, lähellä olevien koirien rähinöitä ym. sekä tietysti se konkreettisin - olen pukenut manttelin aina väkisin, Savun perääntymisistä huolimatta. Kunhan joskus saan edes miltei valmista em. suhteen, kuvaan käsittelyistä tänne videon.

Nykyisellään minua joissain määrin ärsyttää sana "totuttaminen". Koira voi oppia sietämään epämiellyttävää tilannetta, mutta jos arki täyttyy kaikesta mitä pitää vain sietää, ei lopputulos ole kovinkaan miellyttävä. Monet arkiset asiat voi kuitenkin opettaa jopa huippuhauskoiksi vuorovaikutustilanteiksi. Haastan kaikki tämän lukeneet pohtinaan arkisia askareita uudelleen ja tekemään koirastaan aktiivisen osallistujan.

Olen pohtinut myös aiempia koulutustapojani. Nykyisellään johtajuusteoria ja laumavietti kuulostavat korvaani myyteiltä, joita ne toki ovatkin. On jopa epäterveen kuuloista, että toista - edes koiraa - pitäisi hallita 100% nimenomaan nöyryytyksen kautta. Passiivisella eläimellä jonka on toteltava mitä vain rangaistuksen pelossa (tai muka hakemalla hyväksyntää), ei ole paljonkaan tekemistä kouluttamisen kanssa. Onneksi uusi tieto tavoittaa koko ajan useampia ihmisiä ja jokainen voi alkaa toimimaan toisin. Se mihin vannoin vaikkapa viisi vuotta sitten, on mielestäni nykyään ihan järjetöntä. Kaksipiippuinen juttu, mutta toisaalta on positiivista havaita oma kehityksensä.

Yritän tämän vuoden aikana ehtiä päivittämään joitain vanhoja tekstejäni. Niissä on suoranaisia asiavirheitä ja/tai olen esittänyt mielipiteeni uskottavan kuuloisesti faktana. Mielipiteitä minulla on tietysti edelleen, mutta pyrin nykyisellään kirjoittamaan ne mielipiteinä - en absoluuttisina totuuksina. Tieto sitä paitsi muuttuu ja kehittyy koko ajan, joten osa teksteistä - silloisesta itseluottamuksestani huolimatta - ovat tiedoiltaan vanhentuineta ja vääristyneitä. Tulen linkittämään päivitetyt tekstit jonkin tulevan tekstini yhteyteen. Tällä hetkellä linkki sivu on päivitetty ja täydennetty.

Huhtikuu tulee olemaan kiireinen, mutta kalenteriin on varattu tilaa muutamalle retkelle ja tietysti niille pitkille iltakävelyille. Kuulumisia ehtinen kirjoittaa uudemman kerran vasta kesällä. Tekemistä on niin paljon ja olen päässyt aiempaa paremmin kiinni käytäntöön. Se aika, minkä ennen käytin kuvien käsittelyyn ja monipuolisiin teksteihin, oli oikeasti koirilta pois. Minulla olisi edelleen se lähes samanmittaine aika käytettävissä läppärillä oleskeluun. Olen kuitenkin viimein oivaltanut, että Savua ei kiinnosta, mitä nettikansa siitä tai meistä ajattelee. Savua kiinnostaa se, mitä me tehdään nyt ja miten kivaa meillä tänään voi olla. Siispä, sulje some ja kysy koiraltasi, mitä se haluaisi.

15 maaliskuuta 2019

Savu ja pehkot poluilla

Kiiran postaus

Maanantai on mainio päivä aloittaa viikko ulkoilulla uusissa maastoissa. Retkeilyä onkin ollut ikävä ja johan edellisestä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki 9/2018) keikasta Kiiran kanssa oli kulunut puoli vuotta! Nopealla aikataululla sovittiin päiväretki naapuri maakuntiin, tarkoituksena katsastaa Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistot. Ajomatka oli kohtuullinen, vaikkakin varsin maksimaalinen päiväkohteisiin. Molemmat kansallispuistot ovat myös suhteellisen pieniä, joten senkin vuoksi ajateltiin käydä kahdessa paikkaa kerralla.

Edellisenä yönä oli satanut lunta varsin reilusti ja heti pohjoisemmas ajettua maisema oli oikeastaan talvinen. Suomen kevätkeli aidoimmillaan, kuten kuvistakin huomaa. Koirat nukkuivat lähes perille asti ja ryhtyivät autosta päästyään heti leikkimään. Itsellä meni hetki oppia erottamaan, kumpi pehkoista on Koda ja kumpi Kelmi. Selkeästi erinäköisiähän nuo ovat, varsinkin kun livenä tapaa. Vaan kylläpä oli Kelmi kasvanut ihan rutkasti sitten viime näkemän! Savua jättiläiseksi kasvanut pentu vähän kauhistutti, sillä Savu ei pidä liian tuttavallisista koirista. Hyvät leikit koirat saivat kuitenkin pystyyn ja oikeasti Savuki tykkäsi kavereistaan.



Savulla oli varsin erikoinen käsitys poseeraus/asettelukuvista. Harmikseen olin varannut mukaan vain tavallisia kuivanappuloita, vaikka yleensä Savu saa palkkioiksi lihapullaa. Asianmukaisen palkan puute näkyi hiukan koiran ilmeissä ja tahti oli hiukan "no kyllä kun pyydät mutta missä karkit..." tapaista. Kuivanappulakin kyllä kelpasi, mutta tietenkään Savu ei sitä vastaan tee kovin täysiä mitään. Siitä huolimatta herrasmies haukkuni tarjosi kaikenlaisia sirkustemppuja, vaikka ihan tavallinen istuminen olisi kelvannut. Savu yritti kaikilla neljällä jalallaan seistä myös opaskyltin päällä ja kävikin siinä, kuvaa vain emme ehtineet saada. Nuotion vieressä oli aivan pakko peruuttaa penkille ja sillan kaiteen päälle piti mennä seisomaan. Hyvin ovat temput iskostuneet, kun pelkkä niiden tekeminen ilman pyytämistä on koirasta noin mukavaa! Osasyy ynseisiin ilmeisiin oli myös terävä lumissade, joka välillä muistutti vähän räntääkin.

Kauhaneva-Pohjankankaalla kävelimme ehkä 3-4km. Tarkoituksenamme oli kävellä nuotiotauon jälkeen takaisin eri reittiä, mutta tulimmekin toisiin aatoksiin. Lammen ympäri reitti oli merkattu vähän kehnosti olosuhteisiin nähden, kova tuuli pyyhki jälkemme lähes välittömästi ja repussa matkustava Papu ei piitannut kovasta tuulesta. Talvinen suomaisema näin suomalaisittain ajateltua, olisi tuskin ollut lammen toisella puolella yhtään kummoisempi.



Jatkoimme matkaamme autolla Lauhanvuoren kansallispuistoon. Olin lukenut netistä sen verran infoa, että näkötorni on talvisin suljettu. Kalenterin perusteella maaliskuu on kuitekin kevättä, mutta näkötorni oli silti lukittu. Tämä harmitti aikas paljon, sillä muutoin parkkikselta lähti vain latu ja lumen peittämä polku. Lumisadekin oli vähän kiihtynyt, joten Lauhanvuoden kanssa kävi samanlailla, kuin syksyllä Pyhä-Häkissä. Kävimme siis vain parkkipaikalla ja hieman ympäristössä, ottaen muutamia kuvia. Alueella olemme siis käyneet, mutta Lauhanvuorella on ehdottomasti käytävä joskus uudelleen. Kesäaikaan alue on varmasti parhaimmillaan.

Paluumatkalle olimmekin lähdössä jo niin hyvissä ajoin, että päätimme kiertää vielä Kuninkaanlähteen kautta. Koirat pääsivät sopivasti tarpeilleen ja pienelle sillalle poseeraamaan. Olisin ehdottomasti kaivannut laajakulmaputkea lähdekuviin, vaikka Kiiran lainaama kiinteä 50mm objektiivi oli muutoin passeli. Ja jos vielä vähän voi jostain valittaa, niin lumisade. Miten ärsyttävän vaikea onkaan tarkentaa koiraan ja kun nekin reppanat joutuvat vielä siristelemään silmiään. Vaikka talvesta pidänkin ja Savu myös, niin kyllä kevät kurakeleineen olisi jo varsin tervetullut.

Kiitos jälleen Kiiralle retkiseurasta! Jos vain sää ja aikataulut sallivat, tahdomme ehdottomasti kevään aikana vielä yönyliretkellekin ♥

11 maaliskuuta 2019

Kuvapostaus #1

Muutamia menneen talven kuvia jäältä ja metsälenkeiltä. Kuvissa Savun parhaat koiraystävät, metsän takaa naapurista. Lenkkeilyn kannalta lumien sulaminen on ihanaa ja päivän piteneminen vielä parempaa. Lumettomaan metsään pääsee kävelemään kauemmas ja syrjempään vähemmällä vaivalla ja valoisia lenkkejä on mahdollista tehdä taas anivarhain tai iltamyöhään. Parasta ♥
   
Pitkäkyntisen koulutusoperaatio on vielä hiukan kesken, sen vuoksi kaikkia kynsiä ei ole vielä leikattu.

05 maaliskuuta 2019

Päiväretki Hämeenkankaalla


Jos eilen satoi lunta, niin viime viikolla sentään oli keväistä! Ajelimme tiistaina Niinisaloon hakemaan Even ja Sanin kyytiin, josta jatkoimme Hämeenkankaalle. Olen käynyt Hämeenkankaalla viimeksi muutamia vuosia sitten edesmenneen koirani kanssa ja aivan eri kelissä ( Tuntemattomat ovat luontopolut 11/2015). Tämän kertainen reissu oli huomattavasti onnistuneempi - kaunis kevättalvinen keli, emmekä eksyneet reitiltä.

Alunperin olimme ajatelleen kävellä kaksi eri reittiä, joista olisi tullut yhteensä n. 11km matka. Epäilin kuitenkin omaa kuntoani kantaa vauvaa repussa niin "pitkästi" ja kaavailin alle 5km riittävän valokuvauksen kannalta. Toisin kuitenkin kävi ja alan viimein oppia että viis suunnitelmista, antaa hetken viedä. Niinpä lähdimme parkkikselta kävelemään Sormelan laavulle, tarkoituksena kiertää luontopolku. Koirat spurttailivat alkuun hiukan enemmän ja jolkottelivat reitillä aivan kuin useamminkn tapailisivat.

Kävelimme koko matkan hiitoladunpohjaa. Latu oli kuitenkin todella roskainen ja paikoin sulanut lähes käyttökelvottomaksi. Paluumatkalla pari hiihtäjää tuli kuitenkin vastaan. Sivakoijat olivatkin sopivan yllättävää ohitustreeniä Savulle! Sormelan laavu tuli vastaan aika pian, vaikka olimme kävelleet "jo" 2km. Tasainen maasto yllätti helppoudellaan ja kun laavulla oli kuusirankojen pilkkomiseen vain tylsä saha, jatkoimme matkaa Ruskalaavulle.



Ruskalaavulle kävelyä olikin sopivasti ja yhteensä reilun 6km talsimisen jälkeen laavu tuli vastaan. Nuotiopuutilanne ei ollut juurikaan parempi, mutta sahan lisäksi liiterissä oli kirves. Ihan itse siis jouduttiin suhteellisen isot rangat sahaamaan ja sen jälkeen pilkkomaan. Pilkkominen olikin haasteellisempaa, sillä alustaksi tarkoitettu pölkky oli laho ja vähän pieneksi kulunut. Puut saatiin kuitenkin pilkottua ilman tapaturmia ja nuotiokin syttyi - suorastaan historiallisesti vain yhdellä tulitikulla.

Auringon paiste, hiljaisuus, pari koiraa ja lämmin nuotio. Tunnelma sopi meille kaikille hyvin ja koiratkin pääsivät kyttämään eväitä. Erityisesti pikkuhimisen leivänkannikka kiinnosti kovasti ja Sani lopulta totesi sen koiran syötäväksi. Savullekin jäi leipää, sillä Papu tiputteli murusia pitkin poikin.  Eivätkä koirarukat sentään pelkällä leivällä retkeilleet, kumpainenkin saivat Wahlsténin kalkkunankaulat ja lopuksi vielä makkaroiden tähteet.

Makkaranpaiston jälkeen hiukan kuvailimme ja keskustelimme koiran koulutuksesta. Tarvitsisin itse ajan lisäksi runsaasti motivaatiota, jotta osaamisemme etenisi. Treeneistämme kirjoittelen myöhemmin lisää. Savu ja Sani suostuivat kaverikuvaan, kunhan saivat asettua omasta mielestään sopivalle etäisyydelle toisistaan. Kaverikuvat onnistuvatkin yleensä kivemmin - ja rähinöiltäkin vältytään - kun koiria ei asetella toistensa kylkiin kiinni.

Paluumatka taittuikin tuttuun tapaan nopeamman tuntuisesti, kuin laavulle kävely. Hämeenkankaan maasto on miellyttävän tasaista kulkea ja niinpä pidempikin lenkki taittuu suhteellisen kevyesti. Kaiken kaikkiaan kävelimme 13,4km, koirat varmasti huomattavasti enemmän. Päiväretki piristi suuresti ja luontoon pitäisi päästä ehdottomasti taas useammin. Savu on varmasti samaa mieltä, sillä kevään tuoksut saavat koiraankin ihan uutta puhtia. Tämä viikko menee nyt hiukan rauhallisemmin ja keskitymme kotimetsän lenkkeihin ja käsittelyharjoituksiin. Kuulemani mukaan, ensi viikolla ollaan taas nuotion äärellä.