16 elokuuta 2023

Hanko - Koirareissun paratiisi

Muinoin keksitty idea koirareissusta Hankoon, toteutui päähänpistosta seitsemän vuotta myöhemmin. Loimu lähti mukaan ja alkuhämmästyksensä jälkeen rauhoittui kaverin pakun kyydissä häkkiinsä. Matka sujui leppoisasti ja ensimmäinen retkikohteemme oli Tvärminnen mänty. Tähän väliin on heti kehuttava Retkipaikka sivustoa ja sovellusta, niin näppärästi löytyy milloin mitäkin paikallisia luontokohteita helposti. Joskus tuli tarinoita kirjoitettua sivustolle itsekin, mutta sittemmin kirjoitusaika on valunut ihan minimiin - ainakin toistaiseksi.

Tvärminnen mänty

Vanha mänty lepäsi hiekkadyynien vieressä pikkumatkan päässä tieltä. Joskus olen käynyt katsomassa kotoseudulla Timin mäntyä jonka ympärismitta oli varsin massiivinen. Tvärminnen mänty ei ole ihan suurimpia puita, mutta se on kasvanut hyvin persoonallisen malliseksi. Ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta, että osaa kuvitella oksille ja runkoon asukkaita.

Luontopolkua emme kokonaan kiertäneet, vaan lähinnä hengailimme männyn lähistöllä. Maasto oli nättiä myös tihkusateella ja tänne poiketaan kyllä toistekin jos ohikulkemaan satutaan.

 

Hangossa majoituskohteemme oli Regatta hotelli. Säätiedote oli luvannut sen verran epävakaista, että ensimmäinen yö päätettiin olla hotellissa. Heti hotellin takana oli puisto, jonka läpi käveltyä saapui Hangon Vohveli kojulle. Loimu malttoi pysähtyä puistossa haistelemaan ja katselemaan uusia maisemia kohtuullisen rauhallisesti. Totta kai toiset koirat haukuttiin jos liian lähelle päädyttiin. Koiria viikonloppuun mahtuikin paljon, mutta etäisyyden kanssa pelailemalla hiljaisia ohituksia tuli suunnilleen yhtä paljon kuin äänekkäitäkin.

Loimu jäi hotelliin hienosti siksi aikaa, kun kävimme syömässä. Vilkkaassa ympäristössä seikkailu ei ole Loimun vahvuus ja koska olin itsekin uudessa paikassa, päätin liikuskella illan ilman omaa koiraa. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu, sillä seuraavalle päivälle kaikki paikat olivat ja itselleni tuttuja ja toisaalta Loimu vaikutti aivan tyytyväiseltä saadessaan nukkua illan.

Ensimmäisenä yönä me suunnattiinkin samantien rantaan ottamaan rästiin jääneet kuutamokuvat. Täysikuu oli jo alkuviikosta, mutta kotopuolessa paksu pilviverho peitti näkymän koko yöksi. Oli pilvistä Hangossakin, mutta tunnin odottelu lopulta palkittiin. Tämmöinen harrastelu vaatii kyllä kärsivällisyyttä, etenkin mukaan raahatulta ystävältä. Siinä me katseltiin pilvistä taivasta ja minä sinnikkäästi halusin odotella josko se siitä selkiäisi. 😂

Tulliniemen luontopolku

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen hyvästelimme hotellin ja suuntasimme kohti Tulliniemen luontopolkua. Olin tietysti aikeissa kävellä Suomen eteläisimpään kärkeen, mutta paahtava helle ja keskipäivän aurinko, sekä tietysti järkevä reissuseura saivat mieleni muuttumaan. Tehtiin pieni kävely pitkoksilla ja meressä läträäminen oli Loimulle mieleen. Maalaisen silmään porukkaa oli aika paljon liikkeellä, mutta ilmeisesti sijainti ja aika huomioiden ihan normaali määrä. Loimu ei ollut kovinkaan kiinnostunut muista ihmisistä, mutta kyllä se koirille haukkui. Näissä tilanteissa on kyllä itsellänikin kehitettävää ja osan haukuista aiheutin kyllä ihan itse hätiköimällä ja panikoimalla. Tilanne = Loimu haukkuu kymmenen metrin päästä koiraa jota ei edes kiinnosta 😂 

Kaupungilla (ulkokuvat hiljaiselta illalta)

Iltapäivällä poikettiin tietysti paikallisille kaupoille. Liikenteessä oli myös koiria, mutta päätin silti kokella Loimun kanssa liikuskelua ja kaupassa käymistä. Olin ihan ällikällä lyöty, miten kivasti Loimu suhtautui ympäristöön kunhan vain sai haistella ja sopivissa hetkissä syödä. Liikkeisiin emme ängenneet jos siellä jo näkyi muita koiria, mutta reissukaverin kanssa kävimme vaatekaupassa. Loimu asettuili aika kivasti ja vispasi häntäänsä jokaiselle ihmiselle.

Ihan kannatuksen vuoksi oli sitten ostettava jokin vaate ja ehkä minäkin olen ansainnut yhden ehjän t-paidan. Loimun shoppailukuvat onkin otettu sovituskopissa, sinne se asettui hienosti ja oli riittävän helppoa vähän kuvailla.

Illaksi suuntasimme Nöjenin ravintolaan syömään. Koirat olivat tervetulleita ja asetuimme Loimun ja Mitsun kanssa ulkosalle. Nuorempi reissukoira oli harjoitellut ravintolataitoja huomattavasti Loimua enemmän, mutta ei Loimukaan ihan huono sentään ollut. Kivasti se hengaili ja katseli muiden menemisiä.

Paitsi sitten tuli toinen koira, vapaana ja suoraan meitä kohti. Pieni ja ystävälliseltä vaikuttava koira vaikutti asioineen ravintolassa meitä useammin, mutta maalaiskoira Loimun aivoissa vähän nyrjähti. Nostin Loimun syliini ja väistin pois. Toinen koira palasi ihmisensä luo ja asettui omaan pöytäänsä. Tämän jälkeen näköyhteys toiseen koiraan oli Loimulle ihan liikaa ja yli kiehunut Rakettikettu palasi autoon. Loimu vaikutti kyllä itsekin helpottuneelta, ei lainkaan pettyneeltä tilanteen muutokseen.

Pettynyt en kyllä ollut itsekään, eikä Loimun reaktio yllättänyt. Meillä kummallakaan ei ole kovin paljon ravintolakokemuksia ja vielä vähän kokemusta ravintoloissa olevista koirista. Loimulle kohti tuleva vieras koira oli ihan tosi tosi absurdi tapahtuma, kun Loimu oli juuri asettunut paikalleen. Rakettikettu näyttikin heti sudesta seuraavalta irvistäessään karvat pystyssä tulijalle. 

Trollberget

Ravintolassa nautitun iltapalan jälkeen suuntasimme Trollbergetiin (kuinka ihmeessä se taivutetaan 😂) eli suomalaisittain Peikkovuoreen. Aivan parkkipaikan tuntumassa oli hiekkaranta, jonne pystytin telttani. Harmillisesti myhästyimme auringonlaskusta, mutta kuvauksen kannalta myöhästyminen ei yhtään syönyt arvoa siltä kauneudelta mitä luonto tarjosi.

Ranta oli niin viihtyisä, että hetkellisesti harmitti uimapuvun unohtuminen kotiin. Muut retkeilijät olivat muistaneet sellaisen olennaisuuden mukaansa. Vaan auringon laskiessa nälkäinen hyttyskansa saapui paikalle ja telttaan päästessä menikin tovi näitä listiessä. Syykin hyttysmäärään teltassa selvisi:  sisäteltan hyttysverkossa on melkei käteni mentävä reikä. 😖 Ensi hätään heitin siihen vain repun eteen, mutta ennen seuraavaa reissua vaurioon täytyy muistaa perehtyä tarkemmin.

Just nukahdettuani havahduin paukkeeseen. Tietyisti ilotuksia. Loimu ei havahtunut, se nukkui sikeästi kerällä pyyhkeeseensä kääriytyneenä. Vähän pohditutti ottaa Loimua uinnin jälkeen telttaan, mutta onneksi tämä alkukantainen ilmestys kuivasi itsensä hiekassa kierimällä. Ei sitten ollut telttaan tullessa enää märkä, mutta Hangon hiekkaa on mukana vielä näin kaksi viikkoa myöhemminkin.

Yö meni leppoisasti ja heti herättyämme kerättiin kamat kasaan. Loimun telttailutaitoja on kyllä kehuttava! Se vain asettuu makailemaan ja katselee rauhallisena, kun kokoan tai puran telttaa. Tuon taidon kun saa yleistettyä kaikkeen muuhunkin odotteluun, niin ollaan kertaheitolla ihan eliittiä. 

Suuntasimme luontopolulle, jonka piti olla lyhytkäinen. Tapani mukaan hortoiltiin ja harhailtiin korkealle ja sitten alemmas lehtevien puiden sekaan. Löydettiin ensin jäniksen töpöhäntä ja sitten koko raato, joka oli sellaisessa tuoksahdusvaiheessa että meinasi aamupala nousta ylös.

Jonkin pätkän reitistä katsoin kyllä ihan väärin, mutta ei sitten lopulta pahasti eksytty. Päivä valkeni melkoisen kuumaksi ja reitissä meni odotettua kauemmin, joten oikaistiin lopulta takaisin autoa kohti. Reitti oli niin täynnä hämähäkin seittejä ja joku jättihämähäkkikin meidät pääsi säikyttämään, etten usko polulla liikkuneen ihan hiljan muita.

Polulta mustikkavarvikkoon poikennut Loimu varmisti ensimmäisen kokemukseni kymmenistä ja kymmenistä koirassa vilisevistä punkeista. Meillä kotopuolessa törmää yksittäisiin punkkeihin vuodessa koko sulanmaan kauden aikana, nyt koirassa vilisi vähä viheliäisiä otuksia yhdestä varvikosta kymmeniä. Loimu ei tietenkään käsittelystä pitänyt, mutta ennen Loimun autoon pakkaamista nypimme kipittelijöitä pois kaikkiaan kolmekymmentä. Sitten seuraavan autolla pysähdyksen yhteydessä lisää. Ja vielä lisää. Teki sitten jo mieli kuoria omakin nahka varmuuden vuoksi siitä kutinasta, joka punkkeja kuhisevan koiran katsomisesta seurasi.

Kotimatkan Fiskars visiitti

Kotimatkalla yritettiin sitten vikkelästi keksiä muita puheenaiheita kuin autossa vilisevät punkit. Poikkesimme Fiskarsin ruukille ja nättinä päivänä myyntikojujen ollessa auki, näin oli tehnyt pari sataa muutakin ohikulkijaa. Minä suuntasit Loimun kanssa kuivahtaneelle joen pohjalle kuraleikkeihini. Semmoinen touhu sopi meille maalaisille paljon paremmin kuin väenpaljoudessa shoppailu 😄 Ilman koiraa poikkesin sitten putiikkeihinkin, kuitenkin löytämättä sitä mitä hain.

Hanko oli hyvä reissukohde. Monipuolinen. Merimaisema ja kaupunkimiljöö samassa paketissa. Koiraystävällisempi kuin odotin. Koirakulttuurissa kotoseutuni kokemukseen oli niin iso ero, että melkein pystyin kuvittelemaan olevani ulkomailla. Vaikka olin vain kolmen tunnin matkan päässä kotoa, Hangossa. Ihan visusti Suomessa mantereella.

Tulliniemen luontopolun kiertäminen kokonaisuudessaan jää toiseen kertaan, mutta kyllä reissusta jäi monta muistoa hymyilyttämään. Synttäreihini ajoittunut reissu oli ihan täydellinen etkotot, juhlat ja jatkot noin niinkuin aikataulutukseltaan. Loimukin vaikutti olevan just sopivan ikäinen reissuun mukaan, vielä vuosi sitten tuo miljöö olisi ollut meille ihan mahdoton. Nyt Loimu osoitti hienosti osaavansa jo monta juttua. Ravintoloissa syöminenkin meni hyvin, vaikka ihan asettumaan Loimu ei vielä pysty. Kyllä kelpaa nuoren Rakettiketun kanssa seikkailla.

Jatkoreissu Hankoon on sitten joskus, mutta ensivaikutelma oli niin onnistunut että uudestaan on mentävä. Lämmin kiitos reissuseuralle, olen varma että Loimu ja Mitsu seikkailevat jatkossakin yhdessä. 💛

26 heinäkuuta 2023

Kesän treenejä






© Mira Kaipainen

Seuraa ihan uskomaton treenimättö siitä kaikesta mukavasta mitä on ehditty harjoitella. Olisi kesä voinut olla aktiivisempi ja järjestäytyneempikin treenien suhteen, mutta sama se. Tänä kesänä on vähän enemmän relattu ja nautiskeltu, eikä semmoinen fiilistely ole ollut treeneissäkään huono juttu. Kun nyt vähän velttoilee, niin jaksaa sitten syksyllä porskuttaa ahkerammin kun treeniaika ei kilpaile uinnin, pihatöiden, metsäretkien ja muiden kesärientojen kanssa.

Juhannuksen rally-tokon ratatreenieistä kuvamättö alla. Grillimakkara veti Savua puoleensa houkutuksessa niin että nähtiin historiallisen lennokas ja korkea hyppykin. Savulta. Savu joka ei tavallisesti kohella, niin kyllä koheltaa jos on makkaroista kyse.

Kaikki rallytokokuvat © Mira Kaipainen


Tokovalkku kesäkuu

Savun seuraaminen alkaa olla aika kivalla mallilla. Toisinsanoen tiedän miten kestoa ja suoritusvarmuutta treenataan, joten ei nyt hukattu valkkukertaa enää siihen. Harjoittelimme siirtymiä niin, että liikkeen jälkeen Savu tarjoaa itse mukana kulkemista ja tätä vahvistetaan. Jos Savu nyt sattuu haksahtamaan liikkuriin, niin sitten haksahtaa, se on Savun tapa käsitellä konflikti ja palata takaisin asiaan. Tästä varmaan jää nyt kuva ettei Savu muuta teekään kuin haksahtelee liikkuriin 😂 Se ei aivan pidä paikkaansa, en vain menetä yöuniani tai lannistuu siitä että näin käy silloin tällöin kerran kesässä.

Valkussa harjoittelimme hihnan irrotusrutiineja. Ihan niinkin simppeli asia kuin että irroitatko hihnan ennen kehää vai kehässä, on todennäköisesti koiralle tärkeä ennakointivihje seuraavista tapahtumista. Savulle rutiinit ovat tärkeitä ja siten niistä tulee myös helppoja, mikä vaikuttaa kokonaisuuden suoritusvarmuuteen.

Saatiin valkussa myös Savulle vieraampi ihminen seisomaan kehään. Lähestyttiin eri etäisyyksillä, lähimmillään noin metrin päähän. Lähtötilanteeseen nähden edistys on ollut huimaa! Harjoitus tuntui ja myös näytti helpolta ja sitä tässä on tavoiteltu. Tuntuu hyvältä, että puuttuvat palaset alkavat olla pikkuhiljaa hallussa. Savu on siis aiemmin karannut haukkumaan kaikki ja sitä on selvästi jännittänyt ihmiset. Nyt se asteli ryhdikkäästi vieressäni perusasentoon. 💙

Loimun kanssa katsottiin vähän jääviä alkuun. On kyllä joka kerta yhtä hämmästyttävää millä tarmokkuudella Loimu nykyään keskittyy ja paiskii hommia. Ylikiehumiset ja räksytys koskee pääasiassa palkan viivettä, ei niinkään ympäristöä enää. Palkan viive on helppo nakki treenata kuntoon, jos tässä vain viittisi ryhdistäytyä.

Ruutu takkuaa meikäläisen heilurikäsien vuoksi ja Loimun kanssa koko homma tuntuu yhdeltä härväämiseltä. Aletaan harjoitella ajatuksen kanssa jalkojen väliin tulemista, joka olisi Loimulle selkeä vinkki fokuksesta eteenpäin. Näin päästäisiin kenties heilurikäsistäkin eroon ja Loimu kasvattaisi varmuutta suoraan juoksuun jolloin targettikin löytyisi.

Käytännön asia joka olisi itse harjoiteltava kuntoon, on sujuvuuden lisääminen. Jos tulee joku katkos, niin ei jäädä jynssäämään vaan kokonaan uusi aloitus niin että Loimulla on mahdollisuus onnistua. 

Niistä jäävistä alotin kirjoittaa ja heti aasinsillan kautta muihin juttuihin. Mutta ne jäävät! Maahanmeno minun peruuttaessani on jo aika kiva! Tätä on valkun jälkeen tehty kotipihassa useamman kerran ja niin vain alkaa Loimu oivaltaa tämän siten, että se oikein odottelee koska pyydän sen maahan. Tätähän me tavoiteltiinkin! Luoksarin stopitkin on hapuillen aloitettu ja saalistargetilla on menneet aika kivasti. Hyvä se on vähän ylempienkin luokkien liikkeitä aloitella vaikka muuten kaikki onkin pelkkää räpiköintiä 😂

Nurmikentän kuvat © Laura Gummerus


Heinäkuun ratatreenit

Rallytokon ratatreenit sovittiinkin sitten Canisportin viileään halliin, jonne lapset tietysti lähtivät mielellään mukaan. Ajatuksenani oli tehdä Loimun kanssa jotakin pieniä juttuja, mutta oikeastihan Loimu säntäili leikkimässä lasten kanssa. Jotakin järjen häivää oli sitoutumisessa ja putkirallissa, kun Loimua ohjasi Papu. Jos ei muuta, niin hauskaa oli kaikilla. Toisella kertaa sitten niitä juttuja, joita itse suunnittelin.

Savun kanssa rallyrata olikin aika hankala. Hyvin näkyi meidän oikean puolen heikkoudet, eli kaikki muu paitsi suoraan seuraaminen. Huh kun tuli aivohiki ihan itselle ja Savullekin. Toisella kierroksella tehtiin hankalien puolenvaihtojen tilalle tehtävät jotka paremmin osataan ja kokonaisuus olikin heti kivempi. Sitä en tiedä mistä Savu hämääntyi putkella. Puolen vaihto edestä otetaankin nyt työn alle, kun treenikaverit ystävällisesti kertoivat ettei se mene siten miten tein 😆

Savun videolta leikkasin turhia sähläämisiä pois, mutta saa siitä hyvin vielä irti mikä kaikki mättää.

Hoitokoira Kida oli tietysti treeneissä mukana ja voi mikä hyväntuulinen piristys! En ole koskaan tehnyt Kidan kanssa rallytokoa, enkä siten ihan tiennyt sen vihjeitä, mutta australialainen suoritti iloisella tarmokkuudella koko radan! Toki vasemmalla seuraten ja soveltaen, mutta kuitenkin.

Kidan taukotaidot ovat kyllä erinomaiset. Se istui metallihäkissä katsellen muiden treenejä ja vaikutti vallan tyytyväiseltä kun Pipa ohimennen tarjoili sille nameja.




Tokovalkku heinäkuu

Oli vähän lomamood ja en ollut jaksanut suunnitella koirille mitään tehtävälistaa tokovalkkuun. Otettiin sitten Savun oikean puolen seuraamisjutut puheeksi ja meidän taitava valkkuhan innostui! 😄 Iso nippu ohjeita ja käytännön vinkkejä oikean puolen position vahvistamiseen, joka kantaisi myös käännöksissä.

Kirjoittamalla tätä on ihan mahdoton selittää, joten saatte joskus tännekin videon. Ainakin alkuun treenaan tätä pääasiassa Canisportin hallilla, sillä kotona minulla ei ole pallokauhaa tai riittävän montaa targettia. Tavoitteena saada nämä oikean puolen jutut nyt loppukesän aikana ihan oikeasti kuntoon, jotta kehtaisi kokeita edes harkita.

Loimu tuli tällä kertaa valkkuryhmän paikkikseen mukaan. Kyllä jännitti! Vaan olisittepa nähneet, mihin on päästy. Sinne se solahti reunaan viiden koiran riviin ja istui omalla targetillaan. Ainoat yksittäiset haukut johtuivat palkan viiveestä. Palkkiot tulisi nyt aika kiireesti satunnaistaa, jotta kahden sekunnin viive ei aiheuttaisi turhaumaa ja siten haukkua.

Jäi kyllä tosi hyvä mieli että vaikka Loimu selvästi vähän kiihtyi muut koirat nähdessään, se asemoitui matkan varrrella lojuneille targeteille. Sillä oli vähän sellainen "tän mä osaan!" ilme ja targetit se totta tosiaan osaa. Siirryttiin omalle paikallemme ja Loimu tuli targetille perusasentoon. Itse perusasennon se osaa muutenkin, mutta target on selkiyttänyt paikalla pysymistä.

Tässä paikkistreenissä Loimu ainoastaan istui, sillä arvelin makaamisen muiden kanssa olevan vielä liian hankalaa. Maahan meneminen ja siellä pysyminen nyt ei muutenkaan ole vielä erityisen hyvällä mallilla, joten harjoitellaan sitä rivissäkin vasta myöhemmin.

Omalla vuorollaan Loimun kanssa harjoiteltiin jääviä. Maahan meno on tässä ottanut aika harppauksen! Paremmin olisi pitänyt kirjoittaa ylös mitä muuta tehtiin, mutta ehkä muistuu mieleen myöhemmin 😄


Tokotreenit

Suoraan valkusta siirryttiin Peltolammille tokon kimppatreeneihin. On kyllä rikkaus että treenikaverille sopi tuoda mukanaan vähän syötäviä ja niin me siinä sitten pidettiin piknikkiä ennen treenejä ja suunniteltiin.

Loimu teki näyttelyjuttuja, koska harjoiteltava niitäkin on. Seisominen on jo aika kiva ja siinä Loimulla on myös selkeä ajatus. Hampaiden katsominen ja muu käsittely on Loimusta edelleen vähän hyi, joten ulkosalla tehtiin aikalailla pelkkää käsikosketusta.

Ravaaminen yksin menee melkolailla kuten haluan. Loimu ei hirtä itseään leveään kaulapantaan, vaikka mielellään vetääkin hihnan kireälle. Tavoitteenihan on että Loimu ravaisi hihna löysällä, mutta en usko että tässä vaiheessa ollaan vielä syyskuuhun mennessä ainakaan muiden koirien kanssa.

Kultainennoutaja Riepu tuli Loimun seuraksi näytelmähommiin ja yllättävän kivasti Loimu ravasi toisen koiran kanssa! Sekä toisen koirakon edessä että takana otettiin kierrokset, joihin tietysti mahtui kaikenlaista mutta pääasiassa hyvää. Vahvistetiheys oli sellainen että meinasin ihan kompastella samalla kun palkkailin Loimua. Täytyy ottaa taas mössötuubit käyttöön, jotta en kylvä nameja pitkin kenttiä.

Savun treenivuorolla ajattelin tehdän siirtymiä kehään, vähän liikkeitä (kaukot, jäävä) ja siirtymiä liikkeiden väleissä. Oli aika kuuma, joten olikin ihan erityisen iloinen yllätys että Savu halusi treenata. Se kun on pari koetta keskeyttänyt ihan selvästi helteen vuoksi. Kaukot olivat nyt tosi kivat ja jotenkin varmemmat kuin aiemmin.

Siirtymät ja pätkät seuraamisestakin menivät mukavasti, mutta jossakin väleissä nenä vain vei Savun mennessään. Sen oli aivan pakko käydä merkkaamassa juuri toisen koiran merkkaama puu uudestaan. Sen jälkeen homma rullasi taas kivasti. Savu ei reagoinut kentän pallopeliin ja ihmisjoukko häiriöön kuinkaan, eikä sen koommin toisiin koiriin. Tuntuu ihan erävoitolta pelkkä tällainen ja siihen päälle vielä se, että Savu halusi helteessä treenata. Se innostui tarjoamisen kautta oikein juoksemaan merkkiryhmän ympäri ja sen jälkeen vielä leikkimäänkin!

Hyvänmielen treenit jatkuivat tietysti hyvänmielen pikinikjatkoille, kun spontaanisti tilasimme kuumia ja kylmiä juomia paikan päälle. Oli kaikkinensa tosi mukavaa ja rentoa, kyllä seuralla vain on merkitystä. Kiitos paikalla olleille! 💙

Olkaa hyvät ja onnittelut jos jaksoit koluta tänne asti. Alla vähä lisää kuvia vielä, kaikki © Mira Kaipainen.