Kahdenlaisia koiria

Lauantaina lähdimme Hakametsään treffaamaan Hannaa ja koiruuksia. Kaverikolmikkomme on viimein palannut etelään ja tiedossa on toivottavasti mukavia kimppatreenejä. Vaihdettiin nopsaan vähän kuulumisia ja sitten piti Vilkun kanssa tokotella hiekkakentällä. Treenistä ei ole kerrottavaa, kun ei siitä mitään tullut, liian hankala ympäristö Vilkulle kahden viikon tauon jälkeen. Siispä naksuttelin vain kontakteista ja fokuksen suuntaamisesta minuun.

Frisbee menikin jo paremmin, vaikkakin siinä sitten oli taas virtaa niin tuhottomasti että koira räpiköi kaiken miten sattuu. Saatiin kuitenkin pitkästä aikaa videota ja kuvia touhusta. Maa oli inasen liian kostea, sillä nurmi jossa treenit aloitimme, vaihtui kuravelliksi jossa sitten lopetimme.

Takaakiertoja Vilkku on alkanut tehdä väärään suuntaan. Toki, voisin opettaa toiseenkin suuntaan, mutta toistaiseksi haluan että Vilkku kiertää vain myötäpäivää. Kokonaisuutena kuitenkin hyvin ja aika nopsaa alkoi keskittymään, kun kiekko ei väärästä kierrosta lentänyt.

Jalkojen pujottelu menee jo tosi kivasti, niin paikallaan kuin liikkeessäkin. Mun pitäisi liikkua vähän sulavammin ja jalkojen välikin riittäisi pienempänä, mutta tauon jälkeen oltiin molemmat vähän kankeita.

Jalkojen välistä hyppääminen on ihan Vilkun lemppari, siitä on tullut temppu jo muuallakin. Olen alkanut heittämään frisbeen jos vain ajoissa havaitsen, missä kohtaa koira on. Vilkku hyvin koppaakin heiton, riippuen toki heitinkö hyvin vai vähän vähemmän hyvin.

Jalkojen yli hyppääminen on aika uusi temppu meillä. Nyt videolta näkyi ja kun toinen vielä katsoi, että aika veltosti koira hyppää. Takapää ei toimi niin hyvin, kuin pitäisi, mutta sitä aletaan nyt työstämään.

Reisivaultsia olemme myös aloitelleet mutta se ei pelitä kuten pitäisi. Aivan alkuvaiheessa ollaan ja nyt taidetaan jättää hetkeksi tauolle ja tehdä muita takapää ja tasapaino treenejä. Minun seistessänikin Vilkku hyppää "ohitseni", eikä ponnista yhtään tukea minusta. Mutta harjoittelu tekee mestarin, eiku.

Kuten otsikossakin lukee, niin kahdenlaisia koiria. On oikeasti fiksuja koiria ja sitten on ihmiselle luodut "fiksut" koirat. Jollain tasolla arvostan koiran omia valintoja ja jääräpäisyyttä, sisua ja omanarvontuntoa, mitä näiltä Tuikun tyyppisiltä palikoilta löytyy. Sitten on nämä the palveluskoirat jotka miellyttääkseen hyppäävät vaikka kaivoon sen kummemmin miettimättä. Ennen kuin jollain tulee paha mieli, niin tämä on täysin absurdia omaa hömpöttelyä muutaman kaverin kanssa. "Hankin jalosukuisen harrastuskoiran ja se on tyhmempi kuin tämä vanha kapinen piskini." No joo, eihän vuosikkaalla voi olla sitä elämänkokemusta, mikä on viisi, kymmenen tai viisitoista vuotiaalla.

No me vietiin nämä kahdenlaiset piskit sitten pellolle rallaamaan ja juoksemaan. Heti ensimmäisenä sieltä bongattiin ainoa kurapaskalammikko ja sinne kaikki rälläämään niin, että autossa haisee varmasti märkä ja raato. Ja koska pelkkä uiminen on ihan out niin kaikki vesikasvit ja rehut sieltä matkaan ja nää meidän the peekoo koirat söi ne. Ja sitten niillä tuli huono olo. Riistaveret paineli liinat perässään ja Tuikulla vielä koppakin, vähän harjoitusmielessä. Itse asiassa tykkään tuosta kopasta, just mukavasti horjuttaa koiran itsetuntoa ja Tuikkua ei edes huvita hilpasta muille maille, kun ei se voi syödä kenenkään jätöksiä, raatoja tai muuta hauskaa. "Kaikki kiva kielletään aina vaan Tuikulta", kyllä juuri näin. En tykkää että koirani syö kaiken eteen sattuvan, pureskelee kavereihin reikiä, tukehtuu keppeihin ja näin pois päin.

Sitten vuorossa kuvaoksennus, ennakkotietona, kuvien alla on tekstiä tästä päivästä.

Tänään käytimme miehen kanssa koiria yhdellä mäntykankaalla juoksemassa. Hirmu kivasti menivät ja ihanaa maastoa. Tuikulla on dieetti menossa tai kestoelämäntaparemontti. Tuikusta on tullut vähän tuollanen elintaso läski, tai no, kun vertaa entiseen, niin tämä Tuikku on vähän plösö. 90% koiraharrastajista varmaan pitää ihan perusnormaalina, mutta kyllä se on läski ja piste. En uskalla edes punnita, mutta veikkaan että siellä on kolme neljä kiloa liikaa. Talven nappulakausi teki pikkunestepöhötyksen ja kun taajamassa irtipitomahdollisuudet on aika huisisti köyhemmän kuin maalla, niin liikutus oli sitten niin ja näin. Aiempaan verrattuna siis paljon vähemmän. Ja kun Tuikku lihoo ihan katsomalla ja söis aina vähän kaverinkin ruuat niin tässä sitä nyt ollaan. Mutta kesää kohti, ei muuta kuin taakanvetoo ja fillarointia, uintia, paljon kamujen kans juoksua ja vähänä vähemmän pöperöö ja sekin lihana, niin kyllä tästä selvitään. Kesäkuntoon2016, täältä tullaan kuumat jänisjätkät(ajokoira)!

Illalla olikin kummankin koiran treenit. Tuikun kanssa menimme hallille rallytokon vapaaharkkoihin ja Vilkun kanssa Janikan ohjattuihin. Oli kivaa ja saatiin näppäriä vinkkejä.

Täyskäännökset menivät Tuikulla tosi hyvin, oli aihetta pitää isoja bileitä.

360 käännös vasempaan on edelleen hankala, mutta hitaasti Tuikku malttaa keskittyä ja selviää siitä.

Maahan meno yhdisteltynä istumisiin ja kiertämisiin sujui oikein hyvin ja koira työskenteli innokkaasti.

Teimme Tuikun kanssa myös vähän rataa ja hurtalla oli hyvä draivi päällä. Ahtaissa tiloissa Tuikkua vähän häiritsivät muut koirat ja niinpä me tehtiin aika paljon luopumisharjoitusta. Iso koira, iso reviiri... Meinasi päästä vähän kuumumaan ja moikkailemaan muita turhan vauhdikkaasti, mutta hienosti hillitsi itsensä.

Kaukoja oli ohjatuissa Vilkun kanssa ja istu-maahan-istu tekniikka on hallussa. Nyt vain vahvistellaan ja erotellaan sieltä roskakäytös pois. Sen jälkeen askel kerrallaan etäisyyttä, tosi hyvällä pohjalla.

Perusasentoa Vilkku tarjoili itse ja se sujui ilman käsiapua, jes!

Seuraaminen oli parempaa kuin eilen, tosi reipasta ja piti kontaktiakin pitkään. Takapää vähän leviää ja irtoaa, mutta se tulee kuntoon, kun takamusta treenataan nyt muutenkin.

Takapää ja hyppy harjoituksia otin vielä omia aikojani ja hyvät vinkit saatiin niihinkin. Vilkulla siis kesään mennessä takapään käyttöä tehostetusti ja Tuikulle lihaksia ja läskit veks. Ja kun nyt saisi itseltäkin ne kevätkiireet pois...

Väsynyt koira, onnellinen omistaja

Ihanaa kun sataa vettä! Alkoikin katupöly jo ahdistaa ja muutenkin täällä on paikat kuivunut lumesta niin nopsaa, että pieni ropina kuulosti kotoisalta ja raikasti ihanasti ilmaa. Siispä suuntasin töiden jälkeen koirien kanssa tuohon läheiselle kentälle. Mukavan hiljaistakin oli ulkona, ei kovin paljon lenkkeilijöitä tai mitään, kun vettä tihkutti. Ensimmäisenä kentälle pääsi Vilkku ja aloittelimme frisbeellä.

Takaakierroista aivan hukassa. Pyörähti kyllä sivulla tai edessä, mutta ei meinannut millään malttaa takaa. Onnistuneet olivat sitten onnistuneita ja lähti hienosti hakeutumaan eteenpäin.

Jalan yli hyppääminen on kyllä sellaista koheltamista, että siitä ei taida meidän bravuuri tulla. Täysiä päin, yli kolin kolin vaan, että ei hyvää päivää... Hiljasessa vauhdissa ookoo ja keskittyy, oikeista vauhdeista sitten päin.

Jalkojen pujottelu, noh, kaks syöksyä välistä ja jos kiekko ei lennä niin tarjoaa makaamista. Erityisesti pujottelussa Vilkku jää maanisesti kyttäämään ja silmällä ohjaamaan liikkeitäni. Tässä vihelsin pelin aina poikki ja lähdin pois. Sitten annoin yllättäen käskyn, otin ne kaksi onnistunutta pujottelua ja heitin. Saatiin sitten kolmekin onnistunutta, maltti lienee valttia.

Odottaminen on parantunut, koppeja harjoittelin jättämällä Vilkun maate, antamalla luvan ja viskomalla kiekkoja suuhun. Hienosti sai pysäyteltyä kaikki.

Jalkojen välistä juoksu sekä edestä että takaa toimii ja siihen koira tulee ihan täysiä ja aina yhtä keskittyneesti.

Pystyheitot (kun en muutakaan keksinyt ja heiton nimeä en tiedä) alkavat myös sujua. Eteenpäin nakatut saa kiinni ja takaa ottaa kun keskittyy, mutta toistaiseksi "pudotan" kiekon suoraan suuhun.

Kokonaisuudessaan frisbeetreenit menivät hyvin parin viikon tauon jälkeen. Vauhtia riitti ja Vilkku ei häiriintynyt ympäristössä liikuskelevista koirista tai muustakaan. Touhun aikana jokin kiekoista oli raapaissut Vilkun huuleen pienen haavan. Yksi uusista kiekoista olikin oudon rosoiseksi mennyt, kun kiekkoja aloin tutkimaan. Sinänsä outoa, kun se on vähiten käytetty. Täytynee hioa nämä kiekot ja tilata muutama uusi, jawzeista olen hurjasti tykännyt.

Tuikku tuli vauhtileikkien jälkeen rallyttelemaan kanssani. Rennonletkeästi käyskenteli kentälle mutta johan leimahti kun otin narupallon esiin. On kyllä Tuikun riepottelu ihan toista maata, kuin pienen paimenen, hurtta meinaa viedä meikäläistä ku litran mittaa. Ja lohmii lelua niin perskuleesti, että meinaa aina jäähä näpit väliin. No mutta hyvä että on innostunut ja tosissaan leikkii! Saa vireen oikeasti kohdilleen ja koiran palkattua.

Perusasentoja hiukan muisteltiin ja otettiin pallohäiriöllä. Ei moittimista.

360 vasemmalle on se haaste, 180 asti kääntyy kivasti ja sitten Tuikulla meinaa mennä homma sekaisin. Nyt sujui tosi kivasti ja "kääntyy" on iskostunut selkeäksi vihjeeksi, takapuoli ikään kuin herää kesken kaiken.

360 oikealle, tässä ei ongelmaa, hyvin kääntyy.

Ei montaa asiaa hinkattu ja loppuun reviteltiin kunnolla lelulla. Hieno piski mokomasta tullut. Huhtikuulle olisi muutama startti silmäilty, saapa nähdä uskallanko tuon ilmoittaa.

Vilkun kanssa otin vielä loppuun tokosta paria hommaa. 

Seuruu olisi ehdottomasti pitänyt jättää kokonaan pois. Ei sitä voi treenata ilman peilejä tai valvovaa silmää. Pari pätkää otettiin lelupalkalla ja no joo, kivalla kontaktilla menee sen kolme askelta. Onhan toki pitkä tauko ulkotreeneistä.

Perusasentoon tykitin palkkaa koko ajan ja keskittyminen on ihan sikana parempaa kuin syksyllä!

Noutokapulan pitoja otettiin myös. Ihanan rauhallisesti tarttui ja tarttumisesta palkkasi. Kaksi onnistunutta pitoa saatiin niin, että Vilkku lepuutti leukaa kädelläni. Eikä yhtään mälvännyt! ♥

Kaksikko on kaikkine oikkuineen monipuolisen mukava laumanalku. Pääsee puuhaamaan monia lajeja, tekemään erilaisia retkiä ja vaelluksia, kun on kaksi eri tyyppistä koiraa. Välillä kaksi samantyyppistä olisivat helpompi vaihtoehto, Tuikku ja Vilkku kun tulevat kyllä keskenään toimeen, mutta eivät aina ymmärrä "kämppiksen kavereita". 

Lenkkeily Vilkun kanssa on alkanut sujua mukavammin ja se tarjoilee kontaktia tosi hienosti. Haastavien koirien ohittelut nyt on mitä on, mutta en jaksa siitä ottaa stressiä; lamaantunut koira on kipeä. On ihan normaalia tavalla tai toisella reagoida viiden sentin päässä huutavaan koiraan. Satumme asumaan alueella, jossa tien toiselle puolen vaihtaminnen on monin paikoin aivan mahdotonta, mitään puskaa tmv. ei yksinkertaisesti ole, mihin hypätä koirien kanssa sivuun ja kävelytie kahden ison koiran kanssa käy ohituksissa melko ahtaaksi. Ei ole koiralle reilua, että eleettömästi pitää ohittaa millin päästä. Kumpikaan koirani ei ole siihen tottunut normaaleilla remmilenkeillä, enkä aio niiltä aivan sellaista vaatiakaan. Riittää että tapahtumissa seistessä sietävät muut hihnaressut, mutta lenkillä haluan minäkin mennä rauhassa.

Loppujen lopuksi me remmilenkkeillään ihan luvattoman vähän; se ei ole minun tapani liikuttaa koiria ja pakolliset pahat tarpeet voi toimittaa takapihalle, kun sellainen kerran on. Ja mitä yhdessä lenkkeilyynkin tulee, niin laiskana löntystäjänä Tuikku ei ole Vilkun paras lenkkikaveri. Eikä Tuikkua oikein voi "kävelyttää", kun se jumiutuu. Tuikku taakkailee ja ravailee pyörän vieressä. Pyörä pitäisikin tällä viikolla kaivaa varastosta. Pururatakin on sulanut ja sinne pääsee jo lenkkeilemään, paljon rennompaa, kuin tuo kävelytietouhu. Eiköhän purtsille viikon päästä pääse jo pyörälläkin...

Odotettu postipakettinikin tuli ja sieltä saapui Tuikulle kuonokoppa. Laiska omistaja, aggressiivinen koira ja mitä vielä? Ei sentäs, olen miettinyt kuonokoppaa jo aiemmin, ensimmäisistä myrkytystapauksista lukiessani. On meillä joskus joku halpa romukoppis ollutkin, mutta eipä se oikeasti ollut edes sopiva. Nyt kaverin vinkkauksesta Kepeä Taival sai meidän roposet ja sieltä tilattiin koppa. Ja onpahan muuten sopivakin. Toistaiseksi vain Tuikulla on kuonokoppa, vaikka Vilkkuhan se niitä sieniä napostelee, heh. No joo, on halpa vakuutus omalle ja muidenkin koirille. Tuikku kun tykkää leikkiessään välillä vähän lohmia muita ja onpa se toisinaan herkkä provosoitumaankin. Ja ahneena koirana se haluaa syödä aina ja kaiken. Oikeastaan ajattelin jo, että jospa niille harvoille remmilenkeille laittaisi kopan. Ei tarvitse kytätä ojanpieltä, ei jänskätä sitä "mitä jos koira jossain kohtaa pääsee irti" ja ehkä ne vastaantulijatkaan ei sitten päästä sitä koiraa luokse koska "se on ihan kiltti". No joo, näillä mennään. Tuikku suhtautui koppaan tosi levollisesti kun sitä soviteltiin, kerran yritti ottaa pois, mutta kiellosta lopetti. Ja sitten se käyskenteli pihamaalla koppa päässä. Ihana kun edes toinen koirista on lehmänhermoilla varustettu ♥

Laumailua ja tehotreenit

Töiden jälkeen koirat autoon ja Julkujärvelle. Saimme seuraksi Janikan ja Tiian koirineen. Tuikulle tuttuja olivatkin jo Teo ja Kiki, mutta Liloa tuo ei ole koskaan nähnytkään. Kelpiemäiseen tyyliin Lilo juosta sinkoili pitkin poikin ja joutui vähän Tuikun silmätikuksi. Kuten Vilkkukin, Lilo vähän törmäsi Tuikkuun juostessaan ja kun uusi tuttavuus saapui kuin tyhjästä kosketukseen, meinasi Tuikulla vähän napsahtaa. Vähän iisimpänä koirana Tuikkua kiihdyttää ja ärsyttää jos koirat häsläävät ihan millissä siitä, tai pitävät kovasti ääntä. Sopassa oli siis kaikki ainekset. Noh, Lilo honasi pysyä vähän kauempana ja me ojensimme Tuikku epäkohteliaista tutustumisaikeista. Olisikohan siinä vartti mennyt, niin Tuikku käveli ihan rauhassa ja rentona ja teki Liloon tuttavuutta ainakin melkein etiketin mukaisesti.

Taakse jäänyt tilanne alkoi vaikuttaa siltä, että Tuikku piti Liloa alkuun lauman ulkopuolisena. Nyt kun koiralle oli selvää, että Lilo on lenkin ajan osa porukkaa, ei Tuikku kytännyt sen toimia. Lenkki meni kaikinpuolin muutenkin hyvin. Tuikku nyt hukkasi korvat pari kertaa ja häipyi näkyvistä ja toisella kertaa sai Vilkunkin mukaan. Pääasiassahan Vilkku säntäilikin muiden kanssa ihan omia aikojaan, kun metsälenkeillä mun keskittyminen menee pitkälti siihen, että Tuikku on tallessa. Mitään karkailua ei kuitenkaan ilmennyt.

Päästiin parkkipaikoille niin koirat pakkautuivat hiukan vääriin autoihin (bortsu ja porkkis olis kyllä kelvannut mulle :D) ja koko sählingin kruunasi kun juuri luopumista harjoitellut Vilkku ampaisi ainakin viittämiljoonaa jotain miesporukkaa kohti. Ensin piti mennä karvat pystyssä pöristen ja sitten ryömiä maata pitkin ja mielistellä. Koska "uhriksi" joutuneiden reaktiot olivat tosi neutraalit, lakkasin käskyjen jakamisen ja nappasin Vilkun kiinni kun se sattui ohi juoksemaan. Niin ja pahoittelin tilannetta, mutta sehän nyt vaan nauratti toisia.

Lenkin jälkeen jatkoimme amiksen parkkikselle treenaamaan ja siellä vierähtikin reilu pari tuntia hyvässä seurassa. Aloitin Vilkun kanssa frisbeellä.

Takaakierto pelitti, koira tosin vilkaisi aina jalkoja, että jaa eikös välistä voi... Takaa kierrossahan nyt ei ole mitään ihmeellistä, joten sinänsä tämä ei kai ole edes opetettava asia?

Jalkojen pujottelu tökki täysin. Vilkku oli ihan pihalla, ei vielä ihan siinä tatsissa, missä piti. Yks onnistunut pätkä ja jätettiin siihen.

Jalkojen välistä juoksu onnistu kivasti, pari settiä ja siinä. Puree kiekkoon aika lujasti kiinni, tiedän sen siitä että käsi jää välillä vähän väliin. Pitänee alkaa opettamaan jo sitä, että ottasi heitosta.

Tuuppasin liekkeihin nostatetun koiran autoon ja otin Tuikun treenaamaan. Vähän rallytokohommia muisteltiin, huhtikuussa olisi tarkoitus kilpailla.

Pujottelussa aukesi ja irtosi, oli jotenkin ihan hoomoilasena.

Eteentulossakin oli parantamisen varaa.

Istu askel jne. sujui hyvin ja päätettiin ralleilut siihen. Reeniä reeniä!

Tähän väliin otin autosta hiukan laantuneen Vilkun, jota tosin suuresti kismitti että Tuikku pääsi ennen sitä hommiin. Noh, Vilkulla oli hyvä tatsi tokoon, frisbee oli vienyt suurimman hötkyilyn ja se malttoi keskittyä minuun. Vilkku oli pitkästä aikaa irti koko treenin, ei ongelmaa, eikä karkaillut Teon treenailuja häirimään, mahti penska!

Seuraamista ja perusasentoa otettiin luopumisen kautta. Toimi tosi kivasi ja koira oli sopivan vietikkäänä menossa. Namilla palkatessa pyöräytän Vilkun ulkokautta silmukalle. Perä ei toistaiseksi aukea mitenkään erityisesti, mutta Vilkulle on tullut tapa tehdä pyörähdys minuun kun palkkaan. Ja tämähän äityy sitten poikittamiseksi jne jne... Joten tehostetaan ulkokautta.

Paikallaoloa otin niin kuin noin yleisesti. Eli samassa asennossa, paikallaan, vaikka peruutan pois ja menen kyykkyyn. Tosi hienosti siihen nähden että oli häiriötäkin, saatiin nimittäin vähän amispoppia viereisestä autosta osaksemme.

Loppuun vielä Tuikku ja sen kanssa hiukan vepen iänikuista ongelmaa, nimittäin vientiä. Muisteltiin alkujaan patukan pitoa ja liikettä se suussa. Tämä sujui ja piti ottaa vientiä niin, että jätin koiran Janikalle. Noooo, sitkeänä koirankouluttajana Janika vaati Tuikkua puoli tuntia istumaan (thank god nyt joku ehkä uskoo että se ei aina ole ollut yhteistyökykyinen). Tuikku keksi kaikenlaiset temppunsa ja veti ässät hihasta. Loppujen lopuksi se luovutti, istui ja bileet. Tämän jälkeen saatiin pari onnistunutta vientiäkin. Ja kaikille tiedoksi, myös Tuikku on oppinut leikkimään!

Tänään päiväni pelasti postipaketti, jossa saapuivat Vilkun vetovaljaat! Heti sovitettiin ja lähdettiin testaamaan. Alkuinnostukseni kiiri taas järjen edelle; valitsin mutasohjokentän alustaksi, löin valjaat päälle, liinat perään ja ennen kuin sen kummemmin ajattelin, olin jo viskaissut narupallon kauemmas palkaksi. Noh, kersahan ampaisi satasella perään, mutta itse olin jäljessä. Liina kiristyi, loppui seinään ja Vilkku lennähti komeasti ilmaan. Sorry, saanpahan korjata omia mokiani... Onneksi kunnon jousto teki nykäisystä melko pehmeän.

Jätin hommat sikseen sillä kentällä, viskoin vain palloa ja Vilkku sai remuta valjaat päällä. Vaihdoimme kenttää kuivempaan ja jatkoimme pallolla leikkimistä ja riehumista. Kiinnitin liinan vyöhön ja keskityin ja Vilkku lähti juoksemaan. Toki varovasti ravilla, mutta meni kuitenkin. Superisti kehuja ja kunnon leikit. Enemmän me näissä ekoissa harkoissa leikittiin, kuin vedettiin, mutta jäipähän hyvä fiilis! Viimeisellä pikkupätkällä lähdin itsekin juoksemaan täysiä, ensin Vilkku katsoi vähän säpsähtäen hölmistyneenä taakseen, kannustin ja jatkoin juoksua. Vilkkua vaihtoi laukalle ja alkoi vetää kunnolla ja päästin liinan irti ja reviteltiin kunnolla lelulla. Siihen oli hyvä lopettaa, koiran saikin viedä melkein väkisin autoon, kun oli päässyt innostumaan niin hyvin.

Nyt vain harjoitusta ja superisti kehuja, niin koira tietää mitä pitää tehdä. Nythän tuo veto on Vilkulle outoa, kun sitä on vartavasten harjoiteltu, että mikään hihna ei kiristy.

Toko ja frisbeet

Viime viikon tokotteluista pientä muistiinpanoa.

Luoksetulo sujui hyvin, ei ongelmia siinä. Toista koiraa leikitettiin vieressä, eikä Vilkku edes vilkaissut. Kunnon revittelyt lelulla.

Seuraamiseen saatiin uutta vinkkiä. Palkkaan koiran "piruetilla" namilla, niin persus oikenee. Pientä säpäkkyyttä hommaan saa kun hetsaa lelulla, ja ottaa lelun piiloon. Käskee koiran keskenkaiken sivulle, seuraa pariaskelta ja palkka tuleekin edestä. Vilkku hiffas tämän huippuhyvin ja homma toimikin hienosti!

Hyppy otettiin kaksi kertaa. Toisella kertaa jätin Vilkun odottamaan, kiersin esteen ja kutsuin. Ja penska pysyi ja tuli, huippua!

Eiliset frisbee treenit

Takaakierto on hoksattu, vauhtia riitti.

Eteen hakeutuminen on parantunut.

Jalkojen pujottelu on saatu alkuun mutta siinä voisi vähän himmailla...

Jalkojen välistä juoksu on mennyt maaliin, sujuu hyvin. Vielä kun pääsisi tuosta isosta haara-asennosta eroon.