Koiran varustelista retkelle

Vilkku Helvetinjärven kansallispuistossa vuonna 2016

Viime aikaisten retkikertomuksien jälkeen päätin kirjoittaa omat huomioni koiran varustelistaan retkelle lähtiessä. Varusteisiin vaikuttaa paitsi koirayksilön erikoisuudet, myös vuodenaika ja valittu kohde. Itse olen yöpynyt maastossa sekä talvella että kesällä, tehnyt sekä päiväretkiä että muutaman päivän mittaisia minivaelluksia. On ollut onnistuneita retkiä ja varustehankintoja, sekä keskeytyneitä reissuja ja hajonneita varusteita - sekä suuria mokia varusteiden painoarvioissa.

Lyhyesti kantapään kautta oppimisista. Lähdin ensimmäisille reissuilleni täynnä intoa ja itsevarmuutta, mutta ensimmäistä retkeä lukuunottamatta en enää kantanut koiralleni ketjua mukana kytkemistä varten. Ensimmäinen koirani Tuikku ei pysynyt kytkettynä narulla, vaan söi hihnan poikki, joten otin sille kettingin mukaan. Uskon ettei kukaan lukijoistani ole niin pöljä, mutta suosittelen kaiken varalta ensisijaisesti vaijeria koiralle, jota ei voi narulla kytkeä puuhun. Vaijeri on kuitenkin hiukan kettinkiä kevyempää kantaa. Ei myöskään ole pahitteeksi varata etenkään pidempään reissuun varahihnaa/-pantaa/-valjaita. Hieman varusteiden materiaaleihinkin kannattaa kiinnittää huomiota; itsetekemäni fleecehihnat olivat todella kurjat märkinä, eivätkä kuivuneet koko reissun aikana. Eivät päässeet jatkoon.

Mikäli mietit mitä pakkaat itsellesi retkelle niin Luontoon.fi sivuston Varusteluettelot auttavat sinua tässä.

Tuikku Seitsemisen kansallispuistossa vuonna 2015 

Olen myös ensimmäisillä retkilläni käyttänyt koirilla kantoreppuja, joihin pakkasin koirien omat ruuat. Enää meillä ei ole reppua, enkä sellaisen käyttöä myöskään suosittele. Koiraa kun ei varsinaisesti ole tehty kantamaan mitään. Jos tuntuu, ettet jaksa kantaa koiran ruokia maastossa, kannattaa ehkä jättää koirakin matkasta pois. Mikäli kuitenkin koet kantorepun koirallesi tarpeelliseksi, hanki mahdollisimman ergonominen ja hyvin istuva reppu, johon totutat koiran huolellisesti - ja muista, ettei koira voi kokoonsa nähden kantaa kovinkaan raskasta kuormaa. Sinänsä kannattaa pohtia, onko kilon puolin toisin koiranruokaa omassa rinkassasi kovin merkittävä heitto. Ruokaa kuitenkin kuluu retkellä, joten lastihan kenevee päivien kuluessa.

Perusvarusteet retkelle kuin retkelle

- valjaat tai kaulapanta

- talutushihna

- ruokaa

- kuppi

- ensiapupakkaus

Listassa on sellainen setti, jonka pakkaan mukaan pienillekin päiväretkille. Myönnän ensiapupakkauksen silloin tällöin unohtuneen, mutta koska sillekin on tarvetta ollut, pyrin pitämään sen mukana. Ensiapupakkauksessamme on haavasidostarpeita ym. pientä niin koiralle kuin ihmisillekin.

Nykyään tykkään käyttää retkillä pelkkiä valjaita koirallani. Jos koira kulkee koko päivän kytkettynä, ergonomialla on merkitystä. Etenkin jos koira sattuu olemaan sinkoilevaa sorttia, kaulapanta aiheuttaa turhaa rasitetta niskaan. Oletan että jokainen tuntee koiransa ja valitsee varusteet kuten parhaaksi näkee, mutta valjaita kannattaa kyllä harkita. Meillä on valjaissa myös nimilaatta, jos nyt kävisi niin onnettomasti että koira katoaisi maastossa.

Hihnoja käytössäni on ollut monia erilaisia, vaikkapa ne aiemmin mainitut fleecet. Olen käyttänyt aikanaan myös flexiä, mutta yhtään risukkoisempaan retkimaastoon se ei kyllä sovi. Nykyisellä koirallani on kolmimetrinen, pituudeltaan säädeltävä paracordhihna. Savu ei juurikaan vedä hihnassa, joten tämä on toiminut meillä. Mikäli minulla olisi sähäkämpi hihnailija, käyttäisin ilman muuta joustavaa hihnaa. Savullakin on aiemmin ollut kunnon joustolla varustettu remmi, mutta se osoittautui sievästi sipsuttavan koiran kanssa vähän turhaksi.

Päiväretkellekin koiralle on hyvä varata jotakin murkinaa mukaan jos ei palkitsemiseen, niin edes tauolle ajanvietteeksi. Kupistahan ruokaa ei ole pakko syödä, mutta kuppiin voi kätevästi tarjoilla vettä, mikäli ette leiriydy aivan vesistön viereen. Itse olen varannut päiväretkille taukoevääksi pääasiassa rustoja/luita, joiden parissa koirat ovat viihtyneet miltei koko tauon ajan.

Savu Iso-Vuorijärven retkeilyreitillä vuonna 2017

Varusteet vaelluksille (tai edes yhden yön retkelle)

- valjaat tai kaulapanta

- talutushihna

- ruokaa

- kuppi

- ensiapupakkaus

- makuualusta/makuupussi

- koirasta ja vuodenajasta riippuen vaatetta

- pyyhe

Etukäteen on hyvä miettiä, missä ja miten koira viettää yönsä retkellä? Niin telttailua kuin riippumatossa nukkumistakin kannattaa ainakin kokeilla kotipihassa. Vähän pienempi koira (meillä yksi isompikin) saattaa nukkua omistajansa makuupussissa, tai jalkopäässä pussin päällä. Vähänkään isomman koiran kanssa vähintään oma makuualusta tulee kyseeseen. Jälkiviisaana makuualusta olisi ollut tarpeellinen myös talvisilla päiväretkillä. Telttaillessa Savu nukkuu usein oman makuualustani tai makuupussin päällä. Auton viereen leiriytyessä kun kantamuksia voi ottaa enemmän, olen ottanut sille oman taukomaton mukaan. Useimmiten Savu kuitenkin tulee yöllä jalkoihini.

Vähintään makuualustan lisäksi koiralle voi olla hyvä varata vaatetta. Jälleen jälkiviisaus: sadekelillä on ihan perusteltua pukea koiralle sadetakki, jos sen meinaa ottaa illalla telttaan. Vaikka koirani Savu onkin paksuturkkinen ja siten melko säänkestävä, puen sillekin öiksi manttelin. Ei ole koirankaan kiva heräillä yöllä siihen, että palelee, saati että se tekisi kenenkään lihaksille tai nivelille erityisen hyvää. Myönnän, etten itse varsinkaan aloittelijana suoriutunut tällaisista asioista kovinkaan hyvin.

Mikäli koiran tassut ovat kovin rapaiset, voi olla kiva pyyhkäistä niitä ennen telttayötä. Pyyhe tulee tarpeeseen etenkin silloin, jos karvainen retkikaveri suhtautuu vesilätäköihin ja puroihin kovin intohimoisesti. 

Savu Siikanevan soidensuojelualueella vuonna 2017

Varusteet vaihtelevat retken suunnitellun sisällön mukaan. Mikäli taitat retken vesistöissä meloen, tulee koiralla olla pelastusliivit. Tämä ei tarkoita sitä, että koira olisi uimataidoton. Veden varaan pudonnut koira on helpompi nostaa liivien kahvasta takaisin. Lähtökohtaisena oletuksena on, että koira ei putoaisi kyydistä, mutta vahingon sattuessa on hyvä olla asianmukaiset varusteet. Joistain kohteista koirille voi vuokrata tai lainata jopa veloituksessa pelastusliivejä. Lainaamista kannattaa harkita etenkin, jos veneily ei kuulu päivittäisiin harrastuksiinne.

Pohjoisen karut erämaat ovat minulta vielä kokematta, enkä näinollen osaa antaa kummoista näkökulmaa siellä retkeilyyn. Jos jotakin olen sivusta seuraamalla havainnoiniut, niin kivikkoiseen maastoon koiralle kannattaa varata tossut.

Reissuun pakattava ruoka on tietysti sitä, mitä koira muutoinkin syö. Mikäli koira syö lihaa, voi ruuan kuivattaa säilyvyyden parantamiseksi. Talviretkellä pakkaskelissä lihakin toki säilyy ilman kummia ihmettelyjä. Mikäli koira ei ole mahdottoman herkkävatsainen, voi sen toki ennen retkiä siirtää kuivaruualle ja pakata mukaan pelkkiä nappuloita. Näissä kannattaa huomioida oman koiran tarpeet ja makustella sitä, mitä ja miten paljon haluaa ja jaksaa kantaa. Pääpointtina se, ettei ruoka voi vaihtua lennosta toiseen reissussa. Hiukan taitettavasta matkasta ja maaston vaativuudesta riippuen pientä lisäbuustia ruokaan voi harkita. Meidän tapauksessa se ei ole ollut tarpeen, vaan koirat ovat syöneet retkillä normaalia päiväannostaan ja tauoilla extrana luut.

Toivottavasti tästä oli apua ainakin aloittelevalle retkeilijälle. Kuulisin mielelläni, mitkä on teillä tärkeimmät varusteet retkelle kuin retkelle? Kerro toki myös, mikäli listoistani jäi jotain aivan olennaista puuttumaan - se kun on täysin mahdollista, niin ne tavarat saattaa retkellekin lähtiessä unohtua kotiin.

Marrasretki Riuttaskorpeen

Marraskuisena lauantaina spontaani retkikuume kävi sietämättömäksi ja niinpä pakkauduimme autoon. Olin päättänyt suunnata jo vähän ränsistyneeseen luottokohteeseeni Riuttaskorven virkistysmetsään. Olen sekä yöpynyt että päiväretkeillyt tuolla lukuisia kertoja ja lähellä sijaitsevista retkipaikoista se on ehdottomasti lempparini. Savu terästäytyi jo keittiössä, kun huomasi minun tekevät voileipiä rasiaan ja kaatavan kaakaota termokseen. Kokeneelle retkikoiralle nämä ovat päivänselviä vihjeitä, että kohta mentäisiin.

Ja niin me mentiin, heti auringon nousun jälkeen pikkuväki ja Savu olivat autossa lähtövalmiita. Kolmivuotias Papu pettyi edellisellä retkellämme (Ritajärven luonnonsuojelualua 10/2021) kun emme tehneetkään nuotiota. Tällä kertaa haimme retkelle mukaan yhdet apukädet, veljeni vaimo Jennin. Pikkuväen kanssa nuotio kosken vieressä on ainakin minulle vähän liian iso pala kakkua, joten yksi aikuinen lisää tuli tarpeeseen 😅

Olimme perillä jo klo 10 ja suuntasimme Haukijärven kierrokselle. Parkkipaikkaa oli levitetty reilusti sitten viime näkemän ja Suutarilankosken laavulle päin näkyi menevän leveä murskeella kuorrutettu tie. Hiukan erilainen näky, kuin viime kerran heinittynyt ura, jossa meni pieni polku. Ilmeisesti paikkaa on tarkoitus huoltaa, vaikkakaan Haukijärven poluilla ei mitään uutta ollut.

Pitkospuut olivat lahonneet paikoin kokonaan, mutta kriittisten kohtien siltoihin oltiin tuotu vähän uudempaa ja kestävämpää lankkua. Niinpä me selvittiin ojien ja purojen ylityksistä kengät kuivina. Alkumatkasta aurinkokin näyttäytyi ja Haukijärvi oli peilityyni. Retkeä parhaimmillaan, hiljainen luonto, eikä muita retkeilijöitä lähimainkaan. Kuka sitä sen ihmeellisempiä palveluita kaipaisi?

Säätilanne muuttui melko nopeasti. Aurinko meni pilveen ja paksu harmaa peite verhosi koko taivaan. Sen jälkeen satoi rakeita. Raekuuron jälkeen tuli vettä sen verran, että Savunkin turkki kastui. Meillä ei ollut aivan varsinaisia sadevaatteita, mutta hetkelliset sadekuurot eivät onneksi kastelleet ketään seurueestamme aivan läpi. Kuvitelmat aurinkoisista koira-lapsi kuvista Haukikallioilla haihtuivat, sillä Haukikallioille päästessä keli oli jäähtynyt ja taivas harmaa, vaikka sade taukosikin.

Reippaasti pitkospuita tepastelleet lapset söivät välipalaksi hieman voileipiä ja tienasi Savukin juustosiivun. Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suutarilankosken laavua. Savu poikkesi polulta vähän joka välissä rantaan siltä varalta, että se löytäisi vesikirppuja. Rannalla oli kuitenkin hiljaista, liekö jo vesikirpuillekin liian kylmä.

Torttilantielle tullessamme lähdimme eri suuntiin. Minä lähdin Savun ja Pipan kanssa hakemaan autolta polttopuita ja makkaroita, kun taas Jenni ja Papu jatkoivat matkaa polkua pitkin kohti laavua. Vaikka kävelymatka autolle vähän kiersi, olimme lopulta liki täsmälleen samaan aikaan laavulle vievän reitin risteyskohdassa. Kolmevuotias kun ei mene pitkospuilla aivan mahdottoman lujaa, vaikka reippaasti kävelisikin.

Laavun nuotiopaikalla olikin vielä hiillos edellisten retkeilijöiden jäljiltä joten saimme nuotion helposti syttymään. Savu asettui suuren kuusen viereen lepäämään. Se piti kuitenkin tarkasti silmällä makkaroita, joista tietysti liikeni sillekin pieniä paloja. Kosken kuohuja kuunnellessa ja nuotion liekkien leikkejä katsellessa mieleni lepää ja akkuni latautuvat. Vaikka toki täytyi pitää silmällä, ettei kukaan putoa koskeen tai polta itseään nuotiossa. Pipa tosin nukkui nuotion, kosken ja makkaroiden ohi. Sille ulkoilu raittiissa ilmassa teki tehtävänsä ja se otti kantorepussa tunnin tehotorkut.

Suutarilankoski on yksi lemppari kuvauskohteitani ja niin kuvailin Savua kivillä tälläkin kertaa. Toki jalan sijaa oli katsottava vähän tarkemmin, kun taapero nukkui selässäni, mutta kuivin jaloin selvisin. Onnistuneiden kuvien jälkeen suuntasimme autolla ja se idea kelpasi Papullekin hyvin.

Kaikkinensa vietimme maastossa aikaa hieman alle neljä tuntia. Sen aikaa pikkuväkikin jaksoi olla hyväntuulinen ja sopuisa, joskin viimeiset puoli kilometriä olivat jo vähän tahmeat. Minulle ja Savulle matkaa kertyi 5km autolla koukkaisun tähden. Papu käveli 4,5km ja olen kyllä jaksamiseensa tyytyväinen - pitkospuut ja vaihteleva maasto korkeuseroineen ei ole pienelle pojalle ihan läpihuutojuttu.

Onnistunut päiväretki on omiaan kasvattamaan retkikuumetta lisää. Kenties ensi kerralla kävelymme Kuttulammille.

Ritajärven luonnonsuojelualue

Suunnittelemani minivaellus peruuntui pikkuväen flunssan vuoksi ja edellisestä päiväretkestäkin on vierähtänyt tovi. Retkikuume helpottaa hetkellisesti ainoastaan retkeilemällä ja niinpä suuntasimme perjantai aamuna Sastamalaan, Ritajärven luonnonsuojelualueelle. Olen käynyt Ritajärvellä jonain talvena ennen lapsia, eli edellisestä vierailusta on vierähtänyt muutama vuosi. Kehuja paikasta olen kyllä kuullut, enkä suotta. Maasto on vaihtelevaa ja maisemat ainakin minun silmääni kauniita, myös sumuisena syyspäivänä.

Koska maasto on kivikkoista, juurakkoista ja varustettu korkeuseroilla, valikoin reitiksemme Valkeajärven kierroksen. Reitti ei ole kovin pitkä, vain reilu pari kilometriä, mutta retkiseurani olikin verrattain nuorta. Reitillä riitti katseltavaa ja ihmeteltävää, sekä Savu että lapset riemastuvat vesileikeistä ja me vietimme jokaisella purolla ja lätäköllä aina tovin. Lapset leikkivät kalastavansa ja Savu puhalsi kuplia. Minä katselin kolmikon touhuja hymyssä suin.

Pitkosten määrä vähän yllätti, sillä olin käynyt reitillä vain talvella, jolloin jokunen kaide oli näkyvissä. Kolmevuotias Papu kulki pitkoksilla taitavasti ja piti reitistä muutenkin paljon. Sen sijaan uhkarohkea reilu vuoden ikäinen Pipa neiti haluaisi kompastella ja putoilla mielin määrin eikä muka tunnu missään... Osan matkaa kannoin kuopusta repussa hänen pahansisuisesta ääntelystään huolimatta. Pitkoksilta kun voi pudota järveen, vedellä täyttyneeseen kallionkoloon tai kivikkoon, enkä todellakaan halunnut retkellemme ehdoin tahdoin tapaturmia.

Savulle pitkoksilla kävely on tuttua ja se hakeutuikin paljon taakseni. Etenkin lasten aikana on kätevää, että Savulla on paljon erilaisiin maastoihin sopivia taitoja. Se saattaisi vahingossa tönätä lapset pitkoksilta alas tai pienet voisivat kompastua hihnaan. Siispä oli helpointa ja turvallisinta, kun kaikki kulkivat jonossa.

Minä näin joka paikassa kuvauskohteita; valtavia siirtolohkareita, kaatuneita puita, puroja ja sammalmättäitä. En kuitenkaan retkiseurani vahtimiselta ennättänyt kuvata aivan niin paljon, kuin olisin halunnut. Siispä täytyy lähteä Ritajärvelle joku kerta ihan itsekseen. Tosin lapsetkin haluavat tuonne uudestaan, kalastamaan 😅

Savulle tuollainen hipsuttelu pikkuväen kanssa ei ole oikein liikuntaa, mutta kerrankin sillä oli aikaa haistella ja nuuskia niin paljon kuin halusi. Nyt oli aikaa myös läträtä joka lätäkössä ja lutakossa, vailla kiireen kiemuraa. Rauhallinen tahti sopi minullekin, sitä näkee asiat ihan uudesta vinkkelistä pysähdellessä jatkuvasti ja samalla ehtii nauttia raikasta ulkoilmaa keuhkot täyteen.

Reitti oli paikoin välillä todella märkä, muutamassa kohtaa polku oikeastaan hukkui veteen ja kiertäminen kengät kuivana osoittautui mahdottomaksi. Olisi pitänyt ottaa itsellekin saappaat, sillä ainoastaan lapset säästyivät kuivin jaloin. En ole varma muista reiteistä, mutta nyt syksyllä ainakin Valkeajärven kierrokselle kannattaa laittaa suosiolla kumisaappaat. Polku on vähän joka paikasta märkä, mutta Paavinhatun ja Kannaksen välillä lainehtii niin, että siinä meinasi lapsen saappaan varrenkin pituus loppua kesken.

Vihdoin sinnikkään kiipeilyn ja kävelyn jälkeen näkyviin tuli laavu, jossa pidimme evästauon. Lounas maistui kaikille ja pikkuväki tarjoili Savullekin nakkia. Aikamme leikimme ja kuvailimme taukopaikalla, ennen kuin jatkoimme matkaa autolle. Eikä meillä autollekaan mikään kiire ollut, sillä paluumatkalla samat lätäköt ja purot piti tutkia uudestaan niin koiran kuin lastenkin toimesta.

Tällainen rento päiväretki on todella kaukana siitä retkeilystä, jota harrastin aikanaan. Mutta voi että tällainen on ihanaa ja lataavaa piristystä arkeen, pitäisi ehdottomasti lähteä useammin. Lastenkin mielestä. Nämä pienet arkipäivien retket luontoon ovat niitä asioita, jotka sytyttävät lapsissa kiinnostumisen kipinän erätaitoja kohtaan. Ensi kerralla pitää kuulemma tehdä nuotio - ehkä, jos saan aikuiset apukädet mukaan näiden villiviikarian kaveriksi. Savusta on moneksi, mutta ei aivan nuotiovahdiksi 😉

Arkea ja koirahaaveita

Syyskuu on pyörähtänyt käyntiin aivan luvattoman nopeasti ja arvontakin on suoritettu. Arpapalkinto lähti eteläisempään Suomeen. Kiitos kaikille osallistujille palautteesta ja lukuvinkeistä. Erityisesti postauksia retkeilystä toivottiin ja näitä varmasti syksyn mittaa tuleekin, olenhan ulkoilmaihminen. Olen muutama vuosi takaperin postannut listauksen 100 retkeä koiran kanssa 5/2017. Listalta on vielä monta kohdetta käymättä, mutta voisin tehdä vastaavalla teemalla uuden listan.

Syksylle olen kaavaillut ikäänkuin laavumaratonia, sillä tarkoituksenani on poiketa ainakin jokaisella Ylöjärven laavulla. Ilman aikarajaa tavoitteeksi voisi ottaa jokaisen Pirkanmaan laavun katsastamisen. Useilla paikallisilla laavuilla olen jo tulistellut, mutta tarkempi tutkailu teki selväksi, että moni paikka on minulle vielä tuntematon.

Jos sinulla on mielessäsi jokin tietty laavu, niin vinkkaa ihmeessä 😊

Tokoleirin jälkeen treenejä on jatkettu uusin tuulin ja monenlaisin ajatuksin. Olen onnistunut sotkemaan seuraamisen aivan totaalisesti, joten sen suhteen häiriöt ja palkattomuustreenit ovat hetken tauolla. Täytyy keskittyä ihan pelkän seuraamisen hiomiseen ja muistutteluun, se kun on meillä ollut jo tosi hieno.

Tokon muut liikkeet seilaavat omissa uomissaan kohtuullisella tasolla. Kapulan pito tulee ansaitsemaan oman postauksensa, mutta hehkutan sen verran että olemme viittä vaille valmiita kokeisiin. Ja jotta rima ei nouse liian korkealle jännityksen vuoksi, on lokakuulle merkitty tokokoe kalenteriin.

Rallytokon voittajaluokan liikkeet ovat venyneet ja vanuneet aivan kohtuuttomasti. Kirjasin viime viikonloppuna tarkan listan, mitä meiltä puuttuu ja suunnittelin vihjeet/käskysanat valmiiksi. Hieman hiomista ja harjoittelua vaatii kömpelö ohjaamiseni, mutta tarkoitus on kisata oman seuran kokeessa marraskuussa. Sitä ennen ehtii onneksi alkaa Canisportilla Saara Uljaksen pitämä rallytokovalmennus. En malta odottaa että päästään pitkästä aikaa ohjattuun!

Rallytoko tehtävälista, tavoitteena voittaja luokka

Oikean puolen seuraaminen "liki"

- ohjaajan kiertäminen "runt"

- eteen tuleminen, palaaminen "liki" tai "runt"

- askel vasemmalle

Käännökset

- 2x vasen täyskäännös "viereen"

- molemmat vasempaan täyskäännös "kieppi, liki"

- molemmat oikeaan täyskäännös "toiseen, sivu"

Puolenvaihdot

- puolenvaihto takana "front"

- puolenvaihto istumisen kautta takana "front, liki"

- puolenvaihto jalkojen välistä "väli"

Pysäytykset

- istu, seiso, maahan ohjaajan vierellä "up, maahan"

- istu, seiso, isto, ohjaajan vierellä "up, sivu"

- liikkeestä seiso, kierrä koira "stop"

Osaa yllä kirjoitetuista on harjoiteltu, osaa ei lainkaan. Käskysanoissa ei ole varsinaista logiikkaa, oli vain keksittävä muutama sana jotka eivät olisi vielä käytössä.

Lähes päivittäisen treenaamisen lisäksi olemme viettäneet aikaa luonnossa vähintään päivittäin. Savu on ollut mukana sienestämässä ja marjastamassa, sekä muuten vain ulkoilemassa. Kävimmepä kaverin ja porokoirienkin kanssa Lintuharjulla nuotioretkellä. Harmillisesti varsinaisia kuvia tuli aika vähän, sillä satoi tietysti vettä.

Syksylle on suunnitelmia ja rautoja tulessa, mutta päivä kerrallaan kohti haaveita. Blogi tulee saamaan uuden ulkoasun ja muutamia videoitakin olen suunnitellut. Kesävideo on editointia vaille valmis, ei lainkaan niin hieno kuin voisi, mutta kiva kuitenkin. En tiedä, ovat ns. my day videot enää muodissa, mutta olen ajatellut moisen Savun päivästä kuvata. Tai kenties viikosta, riippuen miltä tuntuu. Onkohan lukijoissa ketään, jota videot kiinnostavat?

Aikatauluongelmieni vuoksi en ole päässyt katsomaan islanninlammaskoiria (enkä liioin kimppatreeneihinkin, kiitos kuitenkin kaikille teille), vaikka olisin halunnut. En kuitenkaan malttaisi enää odottaa asioiden varmistumista, sillä tarve toiselle koiralle on kova. Ehkä jonain päivänä, meidänkin talouteen astelee rotukoira. Sen kunnian tulee saamaan islanninlammaskoira.

Kirjoitelmiin, aurinkoa syksyysi 🍁🍁🍁

Tokoleiri Jämijärvellä

Kesä on pian loppuun taputeltu, tokoleirin myötä. Koko kesän tuota leiriä odotin ja sinne onnistuneesti lopulta pääsin. Perjantaina lähdimme Savun kanssa Jämijärvelle etsimään leirintäaluetta, joka pienten mutkien kautta löydettiin. Olin päättänyt majoittua leirin ajaksi telttaan ja vielä viime hetkellä arvoin metsän ja leirintäalueen välillä, päätyen vaihteluksi jälkimmäiseen.

Perille päästyäni pystytin teltan auton viereen ja tutustuin lähiympäristöön Savun kanssa. Tuota pikaa Hanna koirineen (treenikuvat Hannan ottamia) saapui paikalle ja pisti leirinsä viereemme pystyyn. Muita telttailijoita ei leirintäalueella tuona aikana ollut. Sen sijaan tokoleirin lisäksi Jämillä oli myös valjakko- ja hakuleirit, joten koiria riitti.

Ensimmäisenä iltana leirillä pidettiin pieni aloitusluento ja jokainen esitteli itsensä (tämä on aina yhtä jännittävää ja vaikeaa). Leirin kouluttajina olivat Riitta Kivimäki ja Piia Karinen. Saimme mielenkiintoiseksi ryhmätehtäväksi tehtävän, jossa oli tarkoitus havainnoida koiran ja ohjaajan vuoropuhelua aikaväliltä "auton peräluukku auki - kentällä yhdessä". Yhteisen ohjelman loputtua vietimme lenkillä aikaa pimeän tuloon asti.

Ensimmäisenä aamuna aloitettiin treenit kentällä. Jokainen osallistuja kävi pyörähtämässä kentällä oman koiransa kanssa, tutustumassa uuteen ympäristöön. Savu ja minä olimme ensimmäisenä vuorossa. Savu haukahteli hieman ja oli erityisen kiinnostunut muiden koirien hajuista, nuuhkien ihmisten housuja perusteellisesti. Aika nopeasti Savu oli sujut ympäristön kanssa ja alkoi tarjota kontaktia merkiksi valmiudestaan yhteiseen tekemiseen. Savu meni kuitenkin vielä häkkiin odottamaan varsinaista treenivuoroaan.

Seuraaminen

Päätin että aloitamme treenit liikkuroidulla seuraamisella ihmishäiriössä. Minua jännitti ihan hirvittävästi ja aika pian tajusin että tuli haukattua aivan liian iso pala kakkua. Sähläsin palkkaamisen kanssa oikein huolella, sillä kovassa jännityksessä alan palkita Savua ihan kaikesta, mutta samalla aika laimeasti. Keskeytettiin varsinainen liikkurointitouhu, sillä treenitilanne oli meille molemmille muutenkin haastava.

Toisaalta hyvä, ettei saatu aikaiseksi meidän parasta seuraamista. Oltaisiin muuten jääty ilman tärkeitä vinkkejä. Hienoakin seuraamista tuli lopulta, joskin siinä kohtaa olin odottanut kontaktin tippumista jotta voisin kokeilla Savun pyörähdystemppua sen huomion saattamisena takaisin minuun. Pienestä töpeksimisestä huolimatta kontakti alkoi löytyä ja lopulta ymmärsin saamani ohjeetkin ja pystyin palkkaamaan Savua paremmin. Oli aivan todella jännittävää, sillä en ole vahvimmillani treeneissä silloin kun muut katsovat, mutta selvittiin kuitenkin. Ensi kerralla mietin jonkun vähemmän korkealentoisen tehtävän aloitukseksi 😂

Muistiinpanoja

Kriteeri valmiiksi ja vahviste tehtävän arvoiseksi

- kontakti

- kesto

Hyvästä seuraamisesta palkkaaminen

- "vau" käsien levitys

- "juostaan" juokse oikeasti karkuun

- "jes" namit

- "oke" lelulla, jos Savu haluaa leikkiä

Virheisiin reagoiminen

- kontaktin putoaminen; jos Savun kontakti tipahtaa, kehoitan sen suorittamaan "kiepin" ja pysähdyn samalla. Kiepin jälkeen Savu tarjosi omatoimisesti perusasentoa, josta se sai palkkion. Näin ei toivottu tekeminen katkeaa ja ennen seuraavaa kontaktia kuluu muutama sekunti uuteen palkkioon. 

Tällä tavalla Savun kontaktista ei tule jojomainen, jollainen se nyt vähän on - olen palkannut aina kun se palauttaa kontaktin, mutta ongelma onkin juuri se: samanarvoisen palkan saa pitämällä kontaktia koko ajan tai katsomalla maisemia välillä. En ole varma, toiminko näin vain jännittäessäni vai muutenkin, mutta nyt havahduin miten hölmösti sitä voikin palkkailla. Uusi toimintasuunnitelma auttaa muokkaamaan omaa käyttäytymistä ja sitä myötä koiran.

Jatkossa järjestelmällistä seuraamista, kriteerin miettiminen valmiiksi ja siinä pysyminen. Seuraamista voi tehdä lennosta, perusasentoon tuloa ja siinä pysymistä, sekä liikkeelle lähtöjä erikseen.

Ota treenit videolle ja kavereilta havaintoja. Kirjaa ennakkoon suunnitelmaan ylös, miten pitkän kaavion kävelet ja missä vaiheessa palkkaat. Nyt olen jämähtänyt palkitsemaan keskimäärin 6-8 askeleen välillä. Ei siis ihme, että viimeistään kymmenennellä askeleella Savu alkaa ihmetellä.

Toisella treenivuorolla rohkaistuin ja päätin kysyä vinkkejä Savun kapulan pitoon. Kerroin perusteellisesti taustamme kapulan suhteen ja että taito on varsin tuore ja siten vähän epävarma vielä. Halusin kuitenkin hyödyntää jännitykseni ja häiriöt kapulatreenin suhteen. Vähän takkuista oli ohjaamiseni, mutta niin vain Savu otti kapulan suuhunsa, piti sitä, kantoi pari askelta ja muuta sellaista. Perusasennossa kapulaan tarttuminen ei onnistunut, sillä se on Savulle vielä vähän haastavaa ja sen hetkiset häiriöt olivat liikaa.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen että saatiin pieni kapulatreeni tehtyä. Muuten olisi jäänyt pelkäksi puheeksi se, että töitä on kapulan pidon eteen tehty. Saatiin erinomaisia vinkkejä ja vaikka tavoittelin liikkeestä koevalmista jo syksylle, on oikeasti edettävä Savun tahtiin. Hiljaa hyvä tulee, asenne ja laatu edellä.

Muistiinpanoja

- Kapula ja lelu vierekkäin, Savu saisi tarttumisen jälkeen revitellä lelulla kunnolla

- Palkkioita pelkästä nostosta (ulkona ja uusissa paikoissa)

- Lelupalkkausta ruokapalkan lisäksi = tavoitteena lisätä vauhtia ja asennetta

Vieraassa paikassa Savu saavuttaa palkkion jo pelkästään katsomalla kapulaa

Savun kontaktia voi jatkossakin käyttää starttinappulana kapulan tarjoamiselle. Muista myös kunnioittaa koiran valintaa, mikäli se kertoo tehtävän olevan liian vaikea.

Fiiliksen mittarina voi Savun kohdalla pitää heiluvaa häntää.

Kapula ulkotreeneihin mukaan ja maltilla eteenpäin.

Samalla treenivuorolla katsottiin myös Savun kaukojen tilanne. Aloin nyt kesällä opettaa istu-maahan vaihtoja uudelleen ja sotkin samaan syssyyn seisomisenkin. Näytin kouluttajalle miten ollaan kaukoja tehty ja saatiin toivomaani palautetta ja vinkkejä jatkoon. Treenin lopuksi itseäni huvitti, että Savuhan osaa nousta kurreen vaikka käskisin sitä monen metrin päästä. Se myös pysyy asennossa kauan. Sen sijaan istu-maahan vaihtoa se ei osaa edes kahdesta metristä. Tästä voi huomata, että valokuvaamista varten temput olivat minulle joskus todella tärkeitä, sen sijaan tokon kaukot eivät niinkään 😂 Ei ole siis kyse siitä, etteikö Savu oppisi tai minä osaisi opettaa. Nyt pitää vain ryhdistäytyä ja laittaa tokoliikkeet ykkössijalle suunnitelmallisuuden suhteen.

Muistiinpanoja

- yhdessä treenissä yhtä asentoa kerrallaan

- erikseen tekniikka, etäisyys, vihje-erottelu, Savun kanssa kaikki asenne edessä

- suullisen käskyn vahvistusta ohjaajan rintamasuuntaa vaihdellen; kylki koiraan päin ja vihje vaihdolle

Lelupalkalla asennetta

- Savu nousee istumaan, heitä lelu koiran taakse

- Savu menee maahan, vapauta lelulla eteenpäin

Hyödynnä kurre, kieppi ja pomppu temput, sekä käytä alustaa jotta Savu voi suorittaa vaihdot turvallisesti.

Vahvista asentoa, vaihtoa, vihjettä ja lihaksia.

Ensimmäinen leiripäivä meni vähän sumussa jännityksen vuoksi, mutta ehdittiin lenkin merkeissä nauttia Jämin kauniista maastoista. Savu pääsi Aurin kanssa valjaisiin ja kikkarin eteen. Yllätyin, miten Savu lopulta oikein innostui juoksemaan ja niin ne Aurin kanssa viilettivät suoralla. Aamuauringossa vedettiin vähän lyhyempi pätkä, sillä Auri päätti että nyt juostaan palkkakuppeja kohti eikä yhtään pois päin. Ja kun Auri jotain päättää niin minun on siinä melkoisen turha neuvotella.

Savun kannalta oli tietysti hyvä, ettei aamulla ehditty hurjasti urheilla. Sunnuntaista tuli aika lämmin päivä ja vähän tokoillakin kuitenkin piti. Vetotreenit olivat kuitenkin niin kivat, että Savu pääsee Aurin kylkeen toistekin. Ehkäpä sitä voisi itsellekin kikkarin hankkia ja koulutella Savusta vetokoiran itselle 😁

Sunnuntain treenivuorolla päätin pienestä lämmöstä huolimatta ottaa meille ohjelmaan merkin kierron ja hypyn. Olemme tehneet Savun kanssa merkin kierto ihan huviksemme, sillä suhtaudun vähän skeptisesti siihen että me ikinä korkkaisimme tokon avointa luokkaa. Ei se kuitekaan aivan poissuljettua ole ja toki vaihtelun vuoksi koiran kanssa on kiva treenata myös ylempien luokkien liikkeitä.

Savu innostui kierrosta ja rallatti reippaasti muutaman kierron. Kouluttaja kuitenkin huomasi, että palkitsen Savun aina täsmälleen samasta kohtaa; Savun tullessa kartion takaa, vapautan sen palkalle. Tämä johtaa siihen että jos palkkamerkki ei tule täsmälleen siinä kohtaa, Savu alkaa vähän hidastaa. Tehtiin merkin kiertoa käsikosketuksen avulla lyhyeltä matkalta niin, että Savu sai palkan vasta ollessaan luonani. Savu hoksasi homman tosi nopeasti ja alkoi oikein kiihdyttää merkin takana. Tämä laitetaan ehdottomasti samantien käytäntöön, niin saan luotua merkille varmuutta.

Muistiinpanoja

- käsikosketus avuksi lähellä kartiota

- toistot kohtuullisina, jotta asenne säilyy

- palkkio vasta kartion jälkeen

Toisena juttuna katsoimme Savun hyppyä. Kuten aina jos ennätän jotakin kehua, mikään ei suju. Savun hyppy on ollut kokeessa kymppi ja muutenkin varmin liikkeemme. Vaan nytpä se lähti luokseni heti kun käännyin ja kiersi esteen. Treenikaverit tiesivät sanoa, että Savu vilkaisi heihin ja nousi sitten. Ilmeisesti Savua siis jännitti. Palattiin takaisin aloituspaikalle ja palkkailin Savua vaihtelevilta matkoilta pelkästä istumisesta. Aluksi se vähän haukotteli, mutta harjoituksen edetessä rentoutui.

Ensimmäiset pari hyppyä menimme Savun kanssa peräkkäin tai vierekkäin, jotta esteen kiertäminen ei vahvistuisi. Hyppyeste oli kapein millä olen Savua hypyttänyt, mutta oikein näppärän oloinen matkamalli. Lopulta hyppy sujui kivasti kun saatiin häiriöt haltuun ja tehtävä Savulle helpommaksi.

Muistiinpanoja

-vahvistetaan jäämistä eri etäisyyksillä ja eri häiriöiden jäädessä selän taa/koiran viereen

Hyppy varman päälle

- näytä este

- menkää yhdessä

- kutsu koira kylki/selkä koiraa kohti

- asennetta superpalkalla

Osallistuimme myös paikkikseen. Savu oli rivissä rento ja meni lonkalle kuten odotinkin. Vähän se heilui lonkalla ollessaan, mutta pysyi kuitenkin. Kävin muutaman kerran välissä palkkaamassa ja lopulta Savu makasi rivissä kolmisen minuuttia. Paikkis meni siltäkin osin kivasti, että Savu meni maahan ensimmäisellä ja samaten nousi ensimmäisellä, eikä häiriintynyt vieruskaverin palkkiolle juoksusta.

Viimeisen treenivuoroni käytin keskusteluun kouluttajan kanssa, sillä Savu oli jo aivan liian väsynyt. Kysyin apua kisatilanteeseen ja keskustelun edetessä tajusin itsekin treenaavani jo pelkkää palkattomuutta aivan liian vähän. Keskustelu osoittautuikin oikein tarpeelliseksi ja sain paljon uusia ideoita. Mietimme myös Savun superpalkkaa kisatilanteen jälkeen ja jouduin itsekin ihan tosissaan miettimään. Olen vähän jumiutunut palkkaamaan namilla ja lelulla aina samanlailla, mutta nyt on tiedossa monta juttua mitä aion kokeilla.

Muistiinpanoja leiriltä

Koetilanne

- kokeenomainen setti joka treeniin; arvo muutama alokkaan liike, jotka teet kokeenomaisesti palkatta niin, että palkkio odottaa "kehän" ulkopuolella

- kokeeseen superpalkka, se voisi Savun tapauksessa olla juoksua ja haukkumista, esim. jonkin lelun perässä juoksemista ja yhdessä riehumista. Ajattelin kokeilla samantien ruualla täytettävää onkilelua.

- sosiaalisen palkkion vahvistamista

- koerutiinit; tuo kokeenomaisuutta treenien aloitukseen ja palkitsemiseen. Älä kuitenkaan juokse treeneissa valtavaa kunniakierrosta koiran kanssa, jos et uskalla tehdä niin kokeessa. Treeneissä sama rutiini kuin kokeessa; autosta-kehänauhan sisäpuolelle koerutiinein

- laita treeneissäkin kaikki elementit (kartiot, hyppy, ruutu ym.) kentälle, luo jokaiselle merkitys ja arvo

- kirjaa koerutiinit ja tee siten treenissä, ota vastuu omasta oppimisesta

- pohdi omat rutiinit eri paikkoihin; esim sisähalli, hiekkakenttä jne.

Leikkimistä vahvistettava

- eri ympäristöt

- kahden lelun leikki

- leikkimisen vihjeen vahvistaminen

- leikin vahvistaminen palkkiona ruuan avulla

Palkkiovihjeiden vahvistusta ja uusien opettelua

jes - ruoka kädestä/lähtöisin

zip - ruoka kupissa

oke - lelu kädestä/lähtäisin

taka - lelu takana/reunalla

kii - lelu edessä/kaukana

vau - sosiaalinen, käsien levitys = Savulle pomppuvihje /vahvista lelulla/namilla

Paljon tuli infoa, ideoita, oivalluksia ja ajatuksia. Syyskuulle on valmisteilla tarkka treenisuunnitelma ja ylipäänsä ajatus tokon suhteen on nyt kirkkaampi. Motivaatio on taas kodillaan ja täältä tullaan treenit!

Lintuharju, kaunis lähiretkikohde

Reippaat retkeilijät kulkupeleillään. Lintuharjulla kulkee näppärästi myös pyörillä.

Pitkästä aikaa päiväretkeilyä, kun spontaanisti suuntasimme maanantai aamuna Lintuharjulle. Polkua ja uraa menee seudulla mukavan paljon, mutta Pirkan uran lisäksi merkittyjä reittejä ei ole. Uuden kulkijan kannattaa suunnata seudulle jonkinlaisen maastokartan ja kartanlukutaidon kanssa. Minulle seutu on tuttua, olenhan tuolla lenkkeillyt jo monta vuotta.

Lintuharjulla on ollut myös laavu, mutta se on harmillisesti jo kahteen kertaan poltettu. En tiedä, mutta luulisin että kolmatta laavua ei kukaan enää viitsi paikalle tehdä. Jonkinlainen tulisija laavun paikalta kuitenkin löytyy, mutta polttopuut kannattaa tuoda itse. Laavulle asti pääsee ajamaan autolla, me tosin parkkeerasimme vähän muualle.

Lintuharju on nimensä mukaisesti harjualuetta; kaunista mäntykangasta ja paljon siirtolohkareita. Alueella ei etenkään hyvällä kelillä pääse liikkumaan ihan yksistään ja mekin kohtasimme muutamia marjastajia, juoksijoita, pyöräilijän ja koiran ulkoiluttajia. Vaikka monet lenkittävät koiriaan tuolla irti (minäkin), ikäviltä kohtaamisilta on vältytty. Reiteillä on hyvä näkyvyys, joten koiran ehtii kyllä kytkeä näköhavainnon vastaantulijasta saatuaan.

Vapaana ollessaan Savu ei kulje juuri hihnanmittaa kauempana, jos olemme omalla väellä liikenteessä. Se kulkee pääasiassa aivan rattaiden vieressä, jossa Pipa istuu. Tai sitten se jolkottaa potkupyöräilevän Papun rinnalla. Alla olevassa kuvassa se etsii heittämiäni nameja. 

Reippailimme eilen Lintuharjun maastoissa noin nelisen kilometriä. Sen matkan esikoinen jaksoi potkutella sopuisasti. Eväät söimme poltetun laavun vieressä. Muutamia tatteja löysimme, sekä  pienen rasiallisen mustikoita. Enemmänkin syötäviä sieniä olisi varmasti ollut, mutta en vielä tunnista niitä kovin hyvin. Puolukka oli vielä raakaa, jokunen havainto mainitakseni.

Seuraavalle retkelle minun on pakattava huolellisemmin ja panostettava säänmukaiseen varusteluun. Sää olikin paljon kylmempi kuin kuvittelin ja tuuli oli paikoin aika hyytävä. Lapset pukeutuivat paksummin kuin minä, mutta molemmat palelivat silti vähän. Itse olisi kaivannut sekä pipoa että hanskoja. Taukopaikalla tajusin jättäneeni omat eväät kotiin. Sentään Savu tarkeni ja söi itsensä kylläiseksi 😅Kaikkinensa kuitenkin kiva retki ja tuonne pitää suunnata useamminkin. Mikä siinä onkaan, että aivan lähellä olevien reittien ohi tulee kuljettua vain autolla?

Viikonlopuksi suuntaan kahdestaan Savun kanssa Jämijärvelle tokoleirin merkeissä. Majoitun teltassa, joten tulee hoidettua sekä treenit että retkitunnelma samalla kertaa. En ole koskaan käynyt Savun kanssa leirillä, joten vähän jännittää, mutta odotan koulutuksia myös todella innolla. Uskon koulutuspäivien olevan antoisia ja pieni paussi pikkulapsiarjesta rakkaan harrastukseni parissa tulee tarpeeseen - varmasti Savulle myös.