Harrastusrintamaa

Tuikun kanssa puuhasimme eilen vepehommien parissa. Piski sai tosin ensin sovitella uusia pelastusliivejään, jotka talvella kirpparilta ostin. Luonnonvesissä kun paljon kesällä koiraani uitan ja Tuikku on ainakin omasta mielestään täydellinen matka_nuija, niin niin, minun mielenrauhakseni siis pelastusliivit. Sitä saa aina mietiskellä, jaksaako rekku uida takaisin, kun se päätti lähteä suunnistamaan jonkun niemen taakse tai uimaan järven toiselle puolen hakemaan uutta keppiä. Ja koska mahdollisesti veneilemme tänä kesänä, tätä ainakin kovasti toivon, niin onpahan liivit sitten sitäkin varten. Ja jotta kenelläkään ei jää huomaamatta, niin onhan tuo pinkki aika tyylikäs mun mustalla neidolla.

Tehtiin me sitten jotain ihan asiallistakin pelastusliiviposetusten jälkeen. Tuikku nimittäin treenailee vielä vepepatukan pitoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että on se kehittynyt. Pidä, on nyt sitä mitä se tarkoittaa. Koira todella puree patukkaan, tuijottaa minua intensiivisesti ja odottaa lupaa irrottaa. Otettiin melko monta toistoa ja vain parissa Tuikku hieman mälväsi. Se on siis roimasti vähentynyt ja mälväämisistä en ole palkannut. Kiitos on meidän lopetussana, Tuikku antaa patukan käteeni, ei mitenkään räkäisten, vaan normaalisti laskien.

Päätin huvikseni kokeilla myös noutoa, sitä tehtiin viimeksi talvella. En ehkä ihan ole tajunnut, miten paloissa sitä voisi treenata. Toisaalta, Tuikku ottaa hyvin vastaan koko homman, joten toistaiseksi en tätä pätkikään. Otin aluksi koiran irti hihnasta ja päästin noutamaan. Ihan jees, tykkilähtö, hyvä ote, isoksi ongelmaksi muodostuu se että Tuikku ampuu satasta muualle, kuin pieru Saharaan. Jos jollakin on heittää vinkkiä noudon pätkimiseen ja patukan takaisin tuomiseen, niin kertokoot!

Tähän hätään ratkaisin ongelman itse väliaikaisesti, otin pari noutoa niin, että Tuikku on hihnassa ja se hakee patukan kahden metrin päästä. Ei mielestäni ruma nouto ollenkaan, otan ensi kerralla videolle! Reippaasti Tuikku siitäkin patukan haki ja toi sen suoraan eteeni ja luovutti käteen. Ei siis retuutusta tai maahan räkimistä, mitä esiintyi talvella vielä jatkuvasti. Kyllä me tästä! 17.5 päästäänkin jo melkein tosi toimiin, Ikaalisissa on vesipelastus esittelypäivä ja sinne me säntäämme. Samalla testataan kurssille ilmoittautuneiden koirat, että ne osaavat ja tykkäävät uida, näin ollen siis myös Tuikku. Siispä, yritän ja pyrin uittamaan koiran jo tänä viikonloppuna kertaalleen, se kun on uinut viimeksi elokuussa.

Tekstitulvaa treeneistä

Aloitetaan pehmeästi viime viikon kuvista. Tuikku kävi Lielahdessa vähän puistoilemassa, kiva keli ja pitkälle iltaan valoisaa. Huomaa, että hurtta on aikuistunut. Siinä mielessä siis, että puistossa olevat neljä pentua/nuorta koiraa vähän kypsyttivät oman tessuni hermoja. Labbispentu roikkui jatkuvasti Tuikussa ja pienempi nuorikko pyysi koko ajan leikkimään. Hah, ei ole kauan kun Tuikku oli samanlainen, mutta ei se itse arvostanut tuollaista kohtelua. Vähän kurmuutti ja komensi pentuja, mutta ei se sitten aikuista enää pystynyt esittämään, vaan rynnisti mukaan kuraleikkeihin. Ikuinen hiekkalaatikkoteini.

Puistossa tuli vietettyä useampi tunti samojen tyyppien kanssa, sattu hyvä porukka, vaikka kukaan ei tuntenut ketään. Tosin, puisto tyhjenikin muutamassa minuutissa, kun illalla myöhemmin sinne saapui humalainen lenkkeilijä rähjän sakumixinsä kanssa. Tuikku veti tämän koirasta hurjat kierrokset ja seisoi päättäväisesti karvat pystyssä tuijottaen uhkaavasti vanhempaa koiraa. Ei siinä, tulihan tuo toinen varsin provosoivalla rähinällä puistoon sisään ja siinä missä muiden koirat hiipivät karkuun, tönötti Tuikku paikallaan. Ennen kuin ehdin ottaa sen hihnaan, pääsi se vähän rähähtämään ja vastaamaan toisen provoiluun. Ennen suurempia probleemia ehdittiin kuitenkin häipyä, ja kokonaisuudessaan reissusta jäi hyvä fiilis.

Tänään otettiinkin vepeen liittyen patukan pitotreeniä. Olin viikonloppuna talkoilemassa Jämin rotunäyttelyssä ja sain kouluttajalta siinä ohella hyviä vinkkejä vepen kuivaharjoitteluun. Treenaamme nyt ensin noudon kuntoon kahden tolpan välistä ja sitten vientiä. Ensimmäinen murheemme on kuitenkin patukan pitäminen. Sitä on niin kiva räkiä pitkin poikin, mässyttää menemään, liikkeessä se kyllä pysyy suussa. Mutta kun on niiiiiin monta nähtävää asiaa, että sitten vaan niinku unohtaa sen palikan suussa ja se putoo, hups.

Liotin tänään Tuikun nappulat palkaksi ja hain hurtan sisälle. En kiinnittänyt huomiota siihen istuiko vai seisoiko koira, teki vähän molempia. Lykkäsin (yritin antaa koiran itse ottaa) patukan suuhun ja sitten käsi leuan alle. Ensin pidot oli sen sekunnin sadasosan. Tosi äkkiä Tuikku kuitenkin tajusi, että tässä ollaan rauhassa paikallaan ja loppujen lopuks me saatiin ihan paria sekuntia patukan pitoo. Mälväämistä esiintyi joissain määrin, mutta vähemmän kuin aiemmin. Tuikkua ei harmittanut lainkaan, että kopeloin sitä, kun sillä oli patukka suussa. Kaikessa rauhassa se nojasi käteeni ja jos yritti mälvätä, painoin hieman kuonoa kiinni. Herkempi koira ehkä kauhistuisi, Tuikku lähinnä nautti huomiosta. Rauhoittelin piskiä myös rapsuttelemalla.

Videolta huomasin omia mokia, voisin unohtaa käskysanan kokonaan hetkeksi. Ota ota on toki joo käsky, mutta eihän tuo edes osaa sitä vielä. Hokemisen ilosta sitä on kuitenkin kiva jankuttaa... Joka tapauksessa, nämä olivat tähän mennessä parhaat pitotreenit ja tuottivat eniten tulosta. Videoklipille nappasin muutamia pätkiä, toivon mukaan kevään mittaa opitaan ketjuttamaan koko nouto kunnolla.

Kevätfiilis

Ihana kevätkeli! Lähdettiin Tuikun kanssa metsään tallustelemaan ja kaikeksi onneksi oli liina mukana. Siinä pikkusen koiralle muistuteltiin, mitä meinaa odottaminen, paikallaan oleminen, pysähtyminen ja luoksetuleminen siitä käskystä... Sitten kun oli kunnon voimasanat karjuttu niin että koko tienoo sen kuuli, lönkytti sesse säyseästi kintussani kiinni. Varovasti katsoen pyysi lupaa ottaa pari askelta kauemmas. Niin sen pitääkin mennä, mettään ei lähdetä jos siellä vain p*rseillään.

Kuusimetsästä oli lumi sulanut ja maa oli jo pehmeähköä. Sinne mennään tällä viikkoa tekemään ensimmäiset namijäljet Maisalle ja nyt viimein sen lajin voisi Tuikunkin kanssa aloittaa. Voisi tästä hurtasta olla enemmän potentiaaliakin moiseen. Paikoin olikin sitten lunta polvea myöten, rämmittiin metsäaukealla ja siellä ne korvat taas katosivat. Ei siinä, viskasin liinan maahan ja lähdin itse kotia kohti. Sivusilmällä kuitenkin tarkkailin koiraa, joka ei reagoinut minuun mitenkään. Tuikku jäi kuitenkin liinallansa risukkoon jumiin, kiersi ja kaarsi ja solmi itsensä siistiin nippuun. Siinä kohtaa huikkasin heipat ja marssin tarmokkaasti kotia kohti. Ja voi sitä kiljumista ja ulvomista, mikä tuon muka kovan ja itsenäisen rakin kurkusta pääsi. Sitä oltiinkin sitten niin riemuissaan, kun se sieltä pöpeliköstä väänsin irti ja niin hienosti tultiin mukana ja vapaana vielä maantielläkin, siistissä seuruussa. Josko olisi asiat taas hetkeksi aikaa menneet jakeluun.

Pihassa sitten vähän vielä vesipelastukseen treeniä. Yritettiin taas niitä pitoja. Tuikku osaa nostaa patukan maasta, mutta pudottaa sen samalla nopeudella. Tuikku osaa ottaa patukan kädestäni ja laskea sen maahan. Jos en päästä patukasta irti, Tuikku puree sitä voimakkaasti nanosekunnin ajan. Olen yrittänyt naksutella, mutta koira vain ei ala pidentämään aikaa. Tuikku ei sitä itse tarjoa. Niinpä kokeilin että pidin sen kuonosta kiinni, se vain on niin hankalaa, kun kuono on melko massiivinen. Siinä koira kuitenkin rauhoittui. Onkos kellään parempia ideoita?

Otettiin sitten hyvän mielen takaamiseksi noutoja ja ne Tuikku osaa hyvin. Kun pääasiahan on se nouto ei se että se tulla jynssää siististi sivulleni ja yrittää olla pudottamatta patukkaa. Kerran varasti lähdössä, mutta tosi upeasti odotti muuten. Lähtee tykkinä luvan saatuaan liikkeelle, tarttuu voimakkaasti patukkaan ja tuo sen vauhdilla takaisin. Ei se sitä käteeni tuo, mutta jalkoihin ja mulle se riittää. Treenattiin taas lumihangessa, eihän se vesikään mikään kevyt elementti ole. Ah, odotan niin että päästään treeneihin ja kaikkea.

Erinäisiä keväänmerkkejä

Tuikusta, tämä mokoma aloitti karvanlähdön. Furminatorilla lähti jo aika hyvä satsi, kerrankin olen ajoissa ja koira ei näytä ainakaan vielä kapiselta. Sitä tahtia kun lumi sulaa ja alkaa maata näkyä, niin saakin alkaa katselemaan matolääkkeitä koko laumalle. Ehkä selkein kevään merkki on lumen alta paljastuva kakka, mutta ei siitä sen enempää, jokainen tehköön havaintonsa itse.

Petsien temppurinkiin tuli pitkästä aikaa kokeilemisen arvoinen temppu. Tuikun kanssa on osallistuttu viimeksi kaksi vuotta sitten ja silloin voitettiin. Tämä temppu oli pitkälti jatkosovellusversio aiemmalle, eli jalkojen välissä kävelylle. Nykyinen temppu on sotakoira, jolloin koiran tulee mennä jalkojeni välissä maahan ja minä kyykkään koiran päälle "tähtäämään" ja "ampumaan". Vähän malttamaton olin ja heti parin harjoituskerran jälkeen videota, joten käsiapu on täysin häivyttämättä. Moitteetta Tuikku kyllä jalkojen alla liikkuu eteen ja taakse. Maahankin meni reippaasti käskystä, mutta hiukan hämmentyneenä katsoi, kun kyykkäsin sen selkään "mistä lähtien oot istunu mun päälle kun teen niin kuin käsket?". Runsailla palkoilla  ja rauhoittelulla Tuikulle olikin sitten ihan ookoo, että omistaja vähän ottaa tukea ja pyllähtää päälle, eiks tää ookin ihan normi leikki koiran kaa? Vähän liukastakin oli ja se hankaloitti entisestään mun kyykkyyn menoa ja kävelyä koira jalkojen välissä. Jotain matskua me kuitenkin saatiin, tosin maastohousut ja ase puuttuvat, pöh. Ehkä me kesäksi treenataan tämä temppu kunnon malliin.

Ja sitten muutama kuvanen meidän vepehömppäilyistä. Mitään vepee oikeesti vielä, tämän kuun lopussa pitää maksaa kaudesta puolet ja on tuossa yhdelle viikonlopulle talkoitakin. Tuikun kanssa harjoiteltiin parin sekunnin tukevia pitoja ja vauhtinoutoja. Pitoja en aivan ole osannut opettaa, eikä Tuikku ole ihan tajunnut. Hätäsenä koirana se tekisi pitojen kohdalla jo seuraavaa asiaa. Sen sijaan dummyn perään se juoksee ihan miljoonaa ja tänään kun juoksin koiraa karkuun se juoksi vielä lujempaa takaisin. Hyvä niin, ehkä tästä jotain saadaan. Kuntoharjoittelun vuoksi noudot hoidettiin lumihangessa, ei sitä  vedessäkään ihan kevyesti polskutella.

Tilanteen tasalle Tuikusta

Keskiviikkona tein poikkeuksen ja olin laiska. Siis opiskelujen osalta, jäin nimittäin kotiin touhuamaan hurttien kanssa. Päivä vierähti suurimmilta osin Popin kanssa, josta päivitinkin heti ensimmäisenä. Instaa seuranneet kuitenkin huomasivat, että Tuikun kanssa touhuttiin. Otettiin nimittäin heti aamulla noutotreenejä vesipelastukseen liittyen.

Aluksi muisteltiin taas, että patukkaan tartutaan lujalla otteella ja innokkaasti. Varsinaisia pitoja Tuikku ei osaa, se osaa poimia patukan maasta tai kädestäni ja saa tämän jälkeen palkan. Lopuksi otettiin vielä noutoja. Tuikku odotti vierelläni ja luvan saatuaan ryntäsi hakemaan patukan ja toi sen takaisin. Ei se sitä käteeni luovuta tai muutenkaan kovin siististi tuo, vauhdilla ryntää hakemaan ja tuo patukan viereeni ja odottaa palkkaa.

Koska kyseessä ei ole mikään tokonouto, on tämä mielestäni vallan hyvällä mallilla. Seuraavaksi yritetään harjoitella pitoja ja pidentää noudon matkaa. Kevättä kohti mentäessä noudot tuleekin suorittaa järvestä. Vesipelastusta koskien olin saanut sähköpostiakin, helmikuussa kokoukseen ja maaliskuussa näyttelytalkoisiin. Pitää myöskin maksaa treenikausi. Treenit alkavat keväällä Ikaalisissa tai Hämeenkyrössä ja päättyvät syksyllä.

Rahat kurssia varten laitoin jo talteen, odotan innolla että päästään tosihommiin. Jäsenmaksuja tuli tosiaan makseltua, kuten fb päivityksestä näkee. Nyt odotellaan Tuikulle sirua ja rekisteröintiä. Ja tietysti lumien sulamisia, jotta päästään järvelle veden ääreen työskentelemään.

Kyllä siitä pelastaja tulee

Tuikku on nauttinut pakkasesta ja lumesta hurjasti ja nappulan lisäksi on kuppiin mennyt sikanautaa ja lampaanrasvaa. Vähän isompaa annosta, niin kestää kylmää. Mutta asiaan, tosiaan loppusyksystä hommattiin pelastusliivit (joilla ei tehdä mitään ennen kevättä) ja viime viikolla postissa tuli vesipelastusdummy. Tuikku rakastui täysin moiseen kapulaan, tarkoitus olisi nyt opettaa räjähtävä nouto. Idea ei ole se että koira pilkun tarkasti poimii patukan oikealla tavalla ja tuo sen vierelleni. Pääasia on että ote on tukeva, koira liikkuu lujaa ja tuo patukan metrin säteelle.

Nyt harjoittelu on aloitettu ihan vain sillä, että Tuikku poimisi patukan. Naksuttelulla on päästy hyvin alkuun ja Tuikku osaa nostaa patukan maasta ylös tai ottaa sen kädestäni ja laskea alas. Otetta on myös harjoiteltu ja innokkaasta häslä mälväämisestä saatiin loppu heti kun se alkoi. Nyt koira puree patukkaan kiinni lujaa ja odottaa irrotuskäskyä. Näin siis jos olen patukassa kiinni. Pitämistä on vielä harjoiteltava nostojen ohella.

Eiköhän ennen kevättä saada tästä kyhättyä ihan toimiva nouto ja sitten päästään harjoittelemaan hakemista vedestä. Pääasia on että koira nauttii ja sen näkee Tuikusta kyllä ihan päällepäinkin. Noutoleikki voittaa satanolla vedot ja rallyt!