Todellinen arki, usko pois

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun pentu herättää ennen viittä? Ja päättä oksentaa ihan ämpärilasteja pihan täyteen. Ja ripuloidakin siihen päälle. Koska pentu on muuten normaali ja ookoo, silmät ristissä ei jaksa sen suuremmin tutkailla asiaa, koska todennäköisesti se on taas syönyt jotain. Parin tunnin päästä herättyäni asia olikin näin, Vilkku oli mennä mussuttanut yöllä kameralaukkuni läppää ja yhden lelunsa. Siis pureksinut ja niellyt kaiken. Mahtavaa, kuppi vettä tarjolle ja pentu rajattuun tilaan häkin kanssa työpäivän ajaksi.

Töistä palattuani haju oli järkyttävä. Oksennusripuli coctail on tosi pop. Hyvä puoli, Vilkku oli tehnyt taidokkaat tuotokset häkkiin. Huono puoli, se oli uiskennellut läjissä ja lammikoissa huolella ja tassutteli kaiken aikaa pitkin lattiaa. Tässä kohtaa pitkä pinnaisimmankin ja hilpeimmänkin koiranomistajan huumori ja hymy alkavat hyytyä. Ei siinä, kylmän viileästi rakki pesuhuoneeseen kunnon vaahtokylpyyn ja ulos kuivumaan/tuulettumaan. Sen jälkeen joudut hakemaan naapurista apua kantamaan ison häkin tuonne miniminivessaan, jotta saat sen pestyä. Kuten arvata saattaa, haju ei lähde millään, eikä varmasti ikinä.

No jooh, ripuliyrjöleikki loppui, kun viimeisetkin kankaanpalat olivat ulkona. Vaikka Vilkku oksentaa ja ripuloi vähitään viikottain, on sille aina syy. Tuotoksissa on AINA jotakin mikä ei suoleen kuulunut. Olen hyvin tyytyväinen, että koira pystyy itse toimittamaan ylimääräiset pois ja hyvä niin. Kun nyt loppuisi tuommoinen napostelu.

Yllä parin viikontakainen video ja ihan harmittaa julkaista, kun on taas edetty ihan kauheesti. Maanantai illan tokotreenit menivät kivasti ja saatiin paljon oivalluksia. Paikkamakuun alkeita Vilkun kanssa otetaan lelupalkalla, jotta saadaan vähän jännitettä lantioon. Viikari kun tykkäisi olla kankullaan. Jääviä liikkeitä aloiteltiin myös, sellaista puuhaa onkin tulossa jatkossa enemmänkin! Vauhtiluoksaria otettiin toistamiseen, lujaahan se tulee.

Ohjeistusta saimme häiriötreeneihin. Vilkullahan on kierrokset tapissa, kun toinen koira palkataan leikillä tai esim. kun kaverimme otti luoksaria ja koira juoksi täysiä. Vilkku pyrkii perään --> ei pääse --> huutaa, kunnes kohteen liike loppuu. Siedätys, hallissa tulee totta kai ahdasta, mutta ulkona otetaan hiukan etäisyyttä ja edetään ajan kanssa lähemmäs. Itse olen ollut "ongelmasta" jo vähän fiiliksillä "omg miten tää korjataan", mutta kouluttaja hiukan rauhoitteli. Ei alle puolivuotiaan tarvitse toimia täydellisesti noin haastavassa häiriössä. Vilkkuhan ei kuitenkaan moneen muuhun häiriöön reagoi lainkaan. Mutta näillä mennään siis.

Pääsin treeneistä kotiin ja viimein oli Tuikun vuoro. Koira autoon ja laiskasti ajoin löytämällemme uittopaikalle. Koira nautti, ilman pentua, kaikessa rauhassa illan hämärtyessä. Viskoin palloa monta kertaa ja aina se tuo sen yhtä innokkaasti. Samanlailla, kuin silloin ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Miten aika voikaan mennä näin nopeasti? Miten upeasti Tuikku on ottanutkaan uuden roolinsa? Se on mahtava, siitä tuli hujauksessa hillitty, aikuinen ja asiansa osaava koira. Sopeutuvainen, kaikkeen tyytyväinen, yhtäkkiä sisällä ja pienen pennun kanssa. En voisi parempaa toivoa, enkä ainakaan saada. Mä rakastan tota.

Pitkien uintien jälkeen heitettiin rento pieni lenkki ja ihmeteltiin ratsastajia. Koira lönkytteli autoon ja siinä muutaman kilometrin matkalla veteli jo hirsiä. Ja oli tyytyväinen, taas, niin pienestä. Se on niin ♥, ei tuommosia ole koskaan liikaa. 

Tänään lähdettiin töiden jälkeen Vilkun kanssa Tampereelle. Pentu pääsi ensimmäistä kertaa bussiin ja hienosti matkustikin! Ihmisvilinässä liikuskelu sujui myös mainiosti, ei seilannut mitenkään erityisen paljon ja kontaktia tarjoili runsaasti. Vanhalta kaverilta saatu palaute lämmitti mieltä "no tästäkös hyvä tulee kun Tuikustakin koiran koulit". Oli kiva kyläillä ja matkata bussilla, sekä huomata miten nätisti Vilkku touhusi pienten koirien kanssa. Kyllä tämä tästä, ripuleista huolimatta!

Ihan teletappina

Tänä viikonloppuna Vilkku oppi uimaan. Ei puhettakaan hukkumisista tai onnettomasta räpiköinnistä, vaan pentu oppi pulikoinnin salat. Löysimme myös Pinsiöstä Yltä alta ympäristötaideteoksen, jota teletappimaaksi kutsumme. Koirat pääsivät myös espanjanvesikoira Jätin kanssa riehumaan ja Veittijärveltä meille esiteltiin myös koirien uittopaikka. Uittopaikalle on vain muutama kilometri ja sinne tullaan Tuikun kanssa fillaroimaan kyllä jatkossa! Nyt jaloissa makaavat väsyneet, käytännössä ihan raatoja muistuttavat koirat ♥

Aurinko pilaa kuvani, läkähdyttää koirani ja uuvuttaa minut

Tiistaina pakkasin koirat autoon ja lähdimme pitkästä aikaa maalle vanhemmilleni. Myy meitä odottikin, voi miten rääpäle on saanut jalkaa! Yritin räiskiä pennuista kuvia, mutta voimakkaat varjot ja kirkas aurinko pilasivat valtaosan niistä, eivätkä nämä jäljelle jäävätkään silmää hivele. No mutta mitäs pikku Myylle, oikein reipas pieni ärrieri, on löytänyt äänitorvensakin. Myy on tutustunut pikkusiskoni kissaan ja kaksikkoa on ahkerasti totuteltu ja tutustutettu toisiinsa. Myy olisi niin mielinkielin viiksiniekan kanssa, mutta mirripoikanen ei ole moista kielimielistelijää arvostanut. Kuonokoppaakin Myy on harjoitellut pitämään, ihan vain kaikkiruokaisuutensa ja sieniriskin vuoksi!

Pakko oli napata ovelan terrierin metkut videolle, pentuaitaukseen on viritetty katto ja kaikki, jotta pikkuneiti siellä pysyisi. On viileää varjoa, nurtsia ja vaikka mitä. Mutta koska aina voi kiivetä ja ängetä, ei aitauksessa kannata aikaansa viettää.

Tuikun kanssa köpötimme illalla läheiselle mökille treenaamaan vepeä. Seurana oli Pilvi Kelmi-lansunsa kanssa, sekä kaksi muuta koirakkoa. Rakkimus odotteli vuoroaan puuhun sidottuna, kun auttelin landseerien treenaamisessa. Tuntuu muuten ihan selkeesti, kun köyden pätkää riepottelee 50kg koira, kuin että Tuikku vähän laiskasti tarttuu patukkaan. No mutta sitten itse treeniin.

Vienti on nyt purettu kaikin tavoin osiin. Rannalla vientiin liittyvä hommamme oli vain ja ainoastaan palkkapurkin haku veneestä. Hetsattiin Tuikku kunnolla, käsky ja sai rynnätä perään. Veneellä soudettiin vielä vähän karkuun ja saatiin koiraan vauhtia. Purkista sai palkan sitten rannasta. Tällä on tarkoitus ihan vain rohkaista Tuikku uimaan veneelle ja vahvistaa tieto siitä, että veneestä saa palkan. Kuivalla maalla harjoittelemme patukan pitoa ja varsinaista vientiä. Vedessä itseksemme treenaamme patukan pitoa ja liikkumista patukka suussa. Nyt koko liikettä yrittäessä Tuikku räkäsee patukan suustaan rantavedessä. Harmi kun vepekausi alkaa juuri olla loppumaisillaan, taitaa jäädä ensi kesälle vesiharjoittelu viennin osalta. Tuikku saa seuraavaksi alkaa tekemään veneeseen vaihtokauppaa rannan tuntumassa. Sitä otettiin lopuksi, koiran etujalkojen piti kastua ja sen piti ottaa askel venettä kohti. Patukka ei pudonnut maahan, vaikka apparilla homma menikin veneessä vähän koppaamiseksi. Pienin askelin eteenpäin ja palaset kohdilleen, niin kyllä tämä alkaa sujua.

Veneen haku otettiin pariin kertaan. Ei taaskaan mitään syttymistä köydelle rannassa, vaikka kuinka yritettiin leikittää. Kun sitten vene vietiin ulapalle ja vähän läiskyteltiin köyttä veteen, niin johan oli rakki liekeissä. Hyvällä vauhdilla ja keskittyneesti lähtee hakemaan, mutta turhan aikaisin irrottaa köydestä. No joo, jalat osuu pohjaan ja selkä on pinnalla, jolloin suoritus on periaatteessa hyväksytty, mutta arvostaisin jos koira jäisi hiukan repimään köyttä. Pienellä auttelulla ja oikeassa ajankohdassa Tuikun saa kiskomaan koko veneen hiekalle.

Muita liikkeitä emme ottaneet, koira oli muutamista toistoista aivan riittävän väsynyt. Nyt vain joku innokas kuivanmaan treeneihin auttamaan, niin olisin erittäin kiitollinen!

Vilkku pääsi tiistaina vielä myöhään illalla isolle nurtsikentälle frisbeen kanssa. Älkää huoliko, koira ei mitenkään päivittäin hae frisbeetä, eikä todellakaan sataa heittoa. Joka tapauksessa, edelleen rolleria, sitä Vilkku saa hakea ainakin vuosikkaaseen asti, kunnes heittokäteni kehittyy muissa heitoissa, jotka teen vielä ilman koiraa. Tässäkin lajissa tulee vähän olosuhteet vastaan, talvella ei kiekkoa paljon viskota, ainakin alustan etsiminen on vaikeaa? Viisaammat, ohjeistakaa tyhmää!

Ilman kiekkoa harjoitellaan myös kuvioita ja erilaisia liikkeitä. Olen pyrkinyt jättämään varsinaiset hyppyhommat tuonnemmaksi, vaikka olen nekin jo listannut. Yritin listata näitä hiukan harjoittelu järjestyksessä, nyt on treenailtu kolmea ensimmäistä.

- pyöri (molempiin suuntiin)
- peruutus (treenattu jalkojen väliin peruutusta)
- takajaloilla seisominen
- kurre
- kumartaminen
- kieriminen
- ryömiminen
- kiertäminen
- vilkuttaminen
- jalkojen päällä seisominen
- syliin hyppy
- selkään hyppy
- käsien yli hyppääminen
- jalan yli hyppääminen

Siinä riittää harjoiteltavaa. Onpahan aktivointia ja puuhaa sisällä! Pyrin opettamaan sheippaamalla, mutta jo peruutus osoittautui sen verran hankalaksi, että menin ja autoin koiraa alkuun. Virhe tai ei, niin koira hoksasi asian.

Keskiviikko menikin töiden jälkeen ihan siivoillessa ja ruokakaupassa käydessä. Koirat olivat kotona jo vähän sitä mieltä että homma ei näin toimi ja niinpä sohvan suojana olevaa peittoa oli silputtu. Vilkku kaivoi takapihalle myös uuden kuopan. Koska en iltahämärällä jaksanut enää maratoonilenkkiä lähteä heittämään, tuli naapuri pelastamaan minut. Bichon Milo on oikein reipas iloinen pikkumies ja aidan takaa kuikuilee nättejä neitoja, eli koiriani. Ajateltiin että Milo tulisi Vilkun kanssa leikkimään, mutta Vilkku puuhailikin koko ajan sitten aivan omiaan. No, se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun Tuikku ja pikkupörrö tapasivat. Ja leikithän olivat sen mukaiset. Muutama rallikierros heitettiin myös ja niihin osallistui paimenkin. Tuollainen intiimipelleily ei sitten Vilkkua kiinnostanutkaan. Tunti hengailtiin ulkosalla koirien kanssa ja taas olivat tyytyväisiä!

Torstaina lähdin Vilkun kanssa treenaamaan tokoa. Saimme aivan uutta seuraa, Tiia ja Lilo ja Janika ja Teo. Facebookista tsekkaillessa en tunnistanut, mutta paikan päällä aloin kyllä ounastella, että koirat näyttävät tutuilta. Ja blogitutuiksi kaksikko paljastuikin.

Meillä on opeteltavaa, paljon. Tällä viikolla Vilkku on toki ollut tavallista vähemmällä aktivoinnillakin, mutta jooh. Vilkulla kesti hyvän aikaa rauhoittua, hirmuinen kiskominen treenikavereiden luo, kiljahtelua ja haukuskelua. Puutuin hommaan parhaani mukaan, vaikka moista ei ole ennen ollut. Ainakin tuli selväksi, että kentälle mennään jatkossakin treenaamaan muiden kanssa!

Kun Vilkku sitten rauhoittui, saimme treeniäkin aikaiseksi. Erityisesti muiden koirien palkkaustuokiot ja lentävät lelut sitä häiritsevät, meinaa syöksyä perään tai vähintäänkin jää tuijottamaan. Mutta useilla toistoilla ja siedättämisellä homma alkaa sujua. Otettiin hiukan etäisyyttä, niin reagointi loppui. Mitäs me sitten treenattiin...

Perusasentoa otettiin, koska se on helpoin Vilkulle. Otettiin sitä ihan siksi, että meillä oli haastavin häiriö ikinä, joten en mitään hurjaa pähkäilyä viitsinyt siinä tilanteessa vaatia. Keskittyminen haparoi aluksi, mutta pian pentu tarjoili kontaktia ja tiivistä perusasentoa. Aivot raksuttamaan, niin homma toimii!

Istu-maahan jumppaa mentiin myös, Vilkku on oppinut käskyt hyvin, mutta siitä on tullut hiukan ennakoiva! Istumisesta se valuu suoraan maahan, istumaan se menee käskystä ja välillä tarvitsee käsiavun. Vaikka oli ilta, oli todella kuuma ja istu-maahan oli tosiaan enemmän valuvaa, kuin sellaista reipasta, mitä todellisuudessa.

Seuruuta otimme vielä loppuun, kun Vilkku oli tosiaan katsellut muiden treenejä jo rauhallisesti nurmella maaten. Hereillä ollessaan Vilkku lähtee heti liikkeelle kun otan askelia, yhden askeleen verran se pysyy mukanakin ja siitä yhdestä askeleesta olen palkannutkin runsaasti. Pyrin vaatimaan heti saman tien skarppia olemusta ja kontaktia ja näin ollen seuruupätkät ovat korkeintaan sen kaksiaskelta. Vielä toisinaan muistutan koiraa hommasta imuttamalla, mutta pääsääntöisesti pelkkä kävely riittää, naks palkka ja bueno.

Puolen tunnin treeni oli meille tarpeeksi, eivätkä Teo ja Lilokaan paljoa kauemmin treenanneet. Uskaltauduttiin päästämään paimenkolmikko sitten nurmialueella irti ja vauhtia riitti. Liloa ei kiinnostanut yhtään tai ainakin se ohjeisti bortsuja äänekkäästi. Teo suhtautui Vilkkuun ensin vähän epäillen ja hammastellen. Sitkeä pentu ei kuitenkaan luovuttanut ja sai kuin saikin murkkuilevan nuoren leikkiin mukaan. Aika rallia kaksikko vetikin! Oli tosi kiva nähdä ja ehdottomasti tullaan toistekin ♥

k e l p i e  b o r d e r c o l l i e  c o c t a i l

Vaikee olla upee

Kotiuduimme viikonlopun hääreissusta melko aikaisin, kiitos koirien hoidosta Pepille ♥ Päikkäreiden jälkeen olikin jo virtaa touhuta haukkujen kanssa jotakin ja niinpä me saatiin Tampereelta seuraa pururadalle ja pikkutreeneihin. Ida ja Katri saapuivat koiriensa Bamsun ja Melen kanssa ilta seitsemän jälkeen.

Otettiin ensin jotain pikkutokorääpellystä. Me lähinnä perusasentoa. Huomaa, että olen treenannut pääasiassa kotona ja hallilla, Vilkkulainen oli aivan pihalla. Ärsyttävä sijaistoiminto, kaivaminen, puski esiin. Pentu on tehnyt sitä vain vapaana kotipihalla, mutta nyt kaivaminen tuli esille odottelussa, kesken treenien, metsässä... Joo okei on ihan ookoo kaivaa tutkiakseen, mutta maaninen kaivelu ihan vain ajan kuluksi, not good. Tähän on puututtava, nyt kun sitä on esiintynyt alle viikon.

Tokotreenit olivat arvatenkin lyhyet, koska pennut. Lähdimme käpsyttämään purtsille ja sieltä metsäpolulle, jossa pennut ja Bamsu pääsivät irti. Koirilla oli hauskaa ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Taas sain pitkän listan harjoiteltavaa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Tänään onkin illalla taas valmennetut tokotreenit, siellä päästään opettelemaan taas uutta. Nyt kun arkeni lähtee taas pyörimään tasaiseen tahtiin, pystyn töidenkin jälkeen harjoittelemaan kurssilla opittuja asioita. Josko sitten päästäisiin etenemäänkin.

Harrastelumme on hiukan laajentunut, olen itse harjoitellut viskomaan frisbeetä. En osaa sanoa, heitänkö rollerin hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. Se selvinnee joskus. Sain tänään kuitenkin kännykällä minitreenistämme teille hieman videota ja kuvia. Vilkku tykkää hommasta ja kiitääkin melkoista vauhtia. Puruote on mitä on, välillä mälvää, mutta pääasiassa nyt hampaiden vaihduttua puree frisbeeseen ihan hyvin.

Välillähän pentu toki vain rymistää kömpelösti frisbeen yli, mutta nyt se on alkanut ymmärtää liikeradan, kun oma heittokätenikin on vakautunut. Kivasti nappula on alkanut hakemaan omaa linjaansa, mistä juoksee ja mistä kulmasta on hyvä napata kiinni. Lähellä on hyvä nurtsikenttä, jossa on nyt paristi käyty viskomassa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Kunhan saan jonkun kuvaamaan, niin treeneistä on muutenkin tulossa videota, samoin meidän leikkimisestä.

// vielä tämän illan tokoiluista. Teemana tunnari, kierto, ja ohjattu nouto, sekä loppuun seuraamista. Paljon tuli uutta ja Vilkullakin taas pää raksutti toivottuun tapaan!

Ulkokoirasta riviressu

Ja näin tehtiin villieläimestä lemmikki, eiku? No joo, olihan tuossa omat haasteensa, kun siirretään täysin itsenäiseen ulkoilmaelämään tottunut eläin neljän seinän sisälle kaikkien iholle. Myönnettäköön, että olin varautunut siihen, että palautan Tuikun takaisin maalle, mikäli se ei tänne sopeutuisi. Väkisin en sitä olisi halunnut vääntää uuteen muottiin, varsinkin kun muutos on meidän tapauksessamme melkoisen valtava. Kyllähän Tuikku ensimmäisen viikon sitten kokeilikin yhtä sun toista, mutta nyt yhteiselo sujuu ja alkukin meni loppujen lopuksi kivuttomammin, kuin mitä olin ajatellut.

Mutta tosiaan mistäs me sitten lähdimme... Tuikku on ollut neljä vuotta ulkokoirana maalla ketjussa. Sille on ollut vallan ookoo, että välillä ollaan pitkäänkin yksin ja puuhaillaan omia. Tuikku oli sisällä ihan fine päivän pari, sisäsiisti ja ainakin sillain suurinpiirtein hyvätapainen. Tuikkuhan on vaan iso ja reipas, mikä onkin käytännössä sama, kuin norsu posliinikaupassa. Omat metkunsa on Tuikullakin, itsenäisyys ja yltiöpäinen rohkeus aiheuttivat pientä hämmennystä.

Juhannuksena landella käydessä piskiparka joutui pesulle. Hyi miten rasvainen ulkokoira haiseekaan ihan aidosti koiralle. Ja se ei ole mikään ruusutuoksu, verrattavissa johokin villieläin löyhkään. Sitten pesuoperaatioiden jälkeen Tuikku matkusti autolla parisenkymmentä kilometriä keskelle taajamaa ja se päästettiin rivitalon ovesta sisään. Jokseenkin hurtasta oli outoa että asunto ei juuri koppia isompi ole. Tuikun tarpeet tämä kuitenkin täyttää, on wc-pönttö mistä juoda, pari roskista mistä syödä ja takaovesta on ainakin melkein vapaa kulku aidatulle pihallekin.

Huomioitavia asioita

- Tuikku ei pysy aidoissa, ei siis valvomatta ulos
- Ovet AINA kiinni ja lukossa, osaa avata ovia
- Kaikki tasot tyhjiksi syötävistä ja ruokaan verratavista
- Kaikki mahdollinen vähänkään arvokas kahden metrin korkeuteen tai kaappiin, kaappeihin hankittava lapsilukot
- Sohvien ja sängyn suojaus
- Minimoi kiipeilymahdollisuudet (tuolit pöytien alle)



Heti alkajaisiksi Tuikku muistutti, että osaa kyllä vahtia. Työaamunani päästin koirat ulos ja alkaa kuulua kunnon rähinä ja louskotus. Siellä se karvat pystyssä häntä tötteröllä säikytteli remonttimiehiä. Nooh, kyllä sitä omaa pihaa toki saa vahtia. Yksinolot ovat Tuikun bravuuri, "aah eroon tuostakin" ja kahdeksan tuntia saa viettää laatuaikaa ihan oman mahansa kanssa.

Ja mahasta puheen ollen, kahden päivän aikana Tuikku oli perusteellisesti tutustunut keittokomeroomme. Vatsa toimi melkoisen tehokkaasti, kun se oli syönyt kaksi pakettia leipää, suklaalevyn, pussin sipsiä, ison munakennon munineen kennoineen päivineen... Banaanitertun kuusi banaaniakin olivat maistuneet, kaksi Tuikku oli jättänyt minulle evääksi. Tiskialtaasta aamupala tiskini oli siististi nostettu lattialle, mutta lasikannu oli tiputettu ja se olikin sitten tuhannen atomeina lattialla. Tuikku oli tyhjentänyt pöydät muutenkin vihkoista ja posteista, mutta ei ollut tuhonnut mitään. Se oli vähän huonovointisen näköinen kun tulin ja tosiaan uloste tulikin vaakatasossa lentämällä, melko vetisellä koostumuksella. Kiltti piski, kun ei sisälle paskonut! Ainoastaan sitten oksensi yöllä...

Ennen kuin joku elämäänsä kyllästynyt aloittaa, niin ei, minkään ei pitänyt olla Tuikun saatavilla. Koska Tuikku ei ole ollut mitään varastelija tyyppiä. Tuikku vaan ylettyy kaikkeen vähän paremmin kuin muut. Ja Tuikku on vähän Tuikku. Nyt pidemmän asumisen jälkeen Tuikku on tutustunut kaakaojauheeseen, kaurahiutaleisiin ja levitti myös kilon merilevää lattialle. Huumorini ei työpäivän jälkeen aina tahdo riittää. Kavereille kerrottaessa koirieni touhuja, naureskelevat he, että aivan kuin kämpilläni olisi joku nuorisorikollinen, hullu tai muu vastaava, sillä ennakointi ja varotoimenpiteet ovat iso osa arkeani.

Odotan innolla sitä päivää, kun Tuikku äkkää jääkaapin. Tai päättää tyhjentää sen suolensa sisälle johonkin tekstiilille. Noin muuten Tuikku on hurjan helppo sisäkoira, aivan ihana. Ei siitä näin päällisin puolin täällä taajamassa uskoisi, että se on elänyt ihan pellossa ulkokoirana. Ja hyvä niin, sopeutus tänne meni paremmin, kuin odotin! ♥