Kasvattia, arkea, muistiota

Blogin pitkäaikaisimmat lukijat varmaan muistavat vielä jotenkuten Tuikun pentueen. Jos ei, niin vuoden 2012 joulukuusta alkaen on postauksia pennuista. Pennuilla on myös oma infosivu. Viime viikolla pentueen suosikkini, Koutsi (Crowberry) kävi meillä kylässä. Eipä ole jätkä mihinkään muuttunut! Samanlainen iloinen tervehtijä, kuin silloin puolivuotistapaamisessa. Savuun Koutsi suhtautui myös tosi kivasti, vaikka juniori päästikin aikamoiset ärräpäät vieraasta koirasta.

Siinä Koutsia rapsutellessa olisi tehnyt vain mieli rutistaa ja ottaa koira itselle. Se oli niin Tuikku. Iloinen, häntä vispasi ja nautti saamastaan huomiosta. Elämänmuutoksen vuoksi Koutsi etsii uutta kotia, joka kykenee tarjoamaan nykyistä enemmän aktiviteettia ja liikuntaa. Koutsi on kastroitu ja se on elellyt sisäkoirana. Hihnakäytöksessä ja irtipidossa on harjoiteltavaa. Muutoin hyvätapainen ja ihana koira. Jos on mahdollisuus tarjota koti tälle ja tarvitsee lisätietoja, niin annan yhteystiedot sähköpostitse koiriamaalta[at]gmail.com

Ihana oli Koutsia nähdä ja toivottavasti vauhtitassulle löytyy hyvä koti ♥

Arki on ollut muka niin kiireistä, että en ole koneelle ehtinyt. Saatika käsitellyt kuvia. Pimeä tulee heti töiden jälkeen. Ja onpa siellä ollut aika ruma kelikin. Ei sentään vettä sada, joten ei kai sovi valittaa. Savu on alkanut kasvaa ja ihan ilman lupaa. Pieni pörröpallo on kasvattanut jalat ja nostanut korvat pystyyn. Savu alkaa näyttää koiralta. Se oppii hirveää vauhtia. Nopeammin, kuin ehdin ja jaksan kouluttaa.

Muistilistaksi päätin listata, mitä osataan, millä mallilla ja mitä seuraavaksi. Tokojutut erikseen, tässä vain arki ja temppulistaa. Ihana pentu, niin mainio. Tänään Savu haetaan kotiin, se oli muutaman päivän Janikalla hoidossa. Ihan muuten vaan, harjoitukseksi ja jotta ehdin hiukan hoitaa muita asioita. Pieni on siellä rallannut koirujen kanssa. Ensi viikolla meille tuleekin hoitoporokoiraksi Kiki.

Sisäsiiteys olisi valmis, jos en olisi laiska. Savu pidättelee hienosti. Sitten se tulee ulkoa sisälle ja juoksee pissalle, paperille. Juuri kuten on opetettu. Joskos nyt ottaisi ne paperit pois ja mahdollistaisi sen ulkona käymisen... Yksinoloiksi vain paperit, yöllä ei enää ole pisuja juurikaan tullut.

Hihnakävely on niin ja näin. Eihän noin pientä sinttiä hihnassa huomaa ja kovin tarkka en sen menosta ole. Vastaantulijoihin Savu on alkanut nyt reagoida haukkumalla. Maaseudulla harjoitusta ei paljon tule, joten tarkoitus olisi mennä lähiaikoina pariin kertaan kävelemään Tampereen Hämeenkadulle. Runsasta merkkailua ja palkkailua oikeasta käytöksestä, ennen kuin ehtii remmissä poukkoilu sen kummemmin vahvistua. Savuhan ei erityisemmin remmeilyn ystävä ole muutenkaan, joten pannan laitosta ollaan opeteltu temppua.

Pomppu temppu on edelleen pennun mieleen. Ei niinkään käskynalaista, sanallisesti siis, mutta käsimerkillä.

Nenäkosketus vaatii harjoitusta ja yleistystä.

Kieppiä Savu tarjoaa jo paljon ja usein. Seuraavaksi pitää yhdistää vihjesana ja yleistää käytöstä.

Häntään tarttumista Savu tarjoaa myös paljon ja se on mieluisa temppu.

Kurre on vielä alussa mutta sitäkin Savu tarjoilee mielellään.

Kieriminen on alussa, mutta työn alla.

Peruuttaminen ja jalkojen päällä kävely ovat myös tämän syksyn projekteja.

Ensi viikolla meillä alkaakin tokokurssi. Maanantaina on luento ilman koiraa ja sitten päästäänkin viikottain hallille treenaamaan. Pian saa aloittaa myös frisbeetreenit. Savu saa harjoitella roller heittojen jahtaamista. Myös kontaktiharjoituksia ja taspainotreeniä tehostetaan.

Jirkan luento 19.10

Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa luennolla. Itselleni uusi tuttavuus Jirka Vierimaa antoi uutta ajateltavaa, ahaa elämyksiä ja se mikä miellytti eniten, väitteet pohjautuivat faktaan ja tutkimustietoon. Ei mututuntumaa vieteistä ja omista kokemuksista, vaan ihan asiapohjaista settiä. Luennoitsijana myös mielenkiintoinen. Positiivinen yllätys oli se, että Vierimaa ei itse ole mikään toko sitä bortsu tätä, vaan on tutustunut kaikenlaiseen vähän laajemmalla skaalalla, mainittakoon valjakkourheilu. Alla luennolta rustaamani muistiinpanot, suosittelen ehdottomasti muillekin tämän kouluttajan luentoja.

• Perustuu kriittiseen eläintutkimukseen ja sovelletuun käyttäytymisanalyysiin

   - naksutinkoulutus

   - suhde ihmisen ja koiran välillä

• Palkitseminen

   - ihmisen olettama palkkio ei välttämättä ole koiran palkkio

   - selvitettävä, minkä koira mieltää palkkioksi (vaihtelee eri tilanteissa)

   - mitä koira tavoittelee?

• Palkitsemistavalla on oppimisen kannalta enemmän merkitystä, kuin määrällä!

   - laadukas palkkio vahvistaa nopeammin haluttua käytöstä

   - kehno palkkio ei vie oppimista eteenpäin, koira turhautuu/pettyy

Palkkion päättyminen antaa koiralle mahdollisuuden tehdä muuta. Usein palkkaamisen jälkeen huomio saattaa herpaantua ja koiraa joutuu kalastelemaan. Palkkiosta voi vahingossa opettaa koiralle luvan poistua yhteisen tekemisen ääreltä.

• Koiran voi vahingossa opettaa laiskaksi/turhautuneeksi

- liian runsas "auttaminen"

- selvitä, mitä todella vahvistat palkatessasi? (istuminen, istahtaminen, kaksi eri asiaa)
- johdonmukaisuus kriteereissä --> kriteerin nosto

Palkkioiden luokittelua
- eivät sulje toisiaan pois

• Funktionaalinen
- merkittävä koiralle, sopii tilanteeseen koiran kannalta
- esim. juoksemaan/haistelemaan pääseminen, hetkeksi "koiran maailmaan"
- syötävä, kun koiralla on nälkä
- vastakohta voisi olla yhteensopimaton, esim. kierroksilla olevan (agilähtö?) koiran palkkaaminen namilla, on koirasta sopimatonta

• Syötävä palkkio
- purtavaa, nuoltavaa, napattavaa, nieltävää

• Toiminnalliset
- toiminnallinen, esim. temppuja (nenäkosketus, kieppi, hyppy, haukutus)
- seuraamisessa esim. käsitargettiin kosketus (voi opettaa välipalkaksi, hyvin menee)

• Sosiaaliset
- limittyy kaikkiin muihin luokkiin
- elekieli, leikkiminen, rapsuttelu, kehu
- väsyessä sosiaalisuus vähenee (esim. leikissä)

• Sensorit - aistiärsyke
- hyödynnetään viettejä tai muita laji/rotutyypillisiä käytöksiä (esim. bc tuijotus, vaikea hyödyntää, ruokkii itse itseään - lähtölaskentaleikki)
- sisäisesti motivoiva
- rajumpi kosketus (jos sopiva viretila)
- viretilan muutokset

• Koira erottelee palkkasignaalit/kehusanat - laukaisee vireen

• Suora vahvistaminen
- meistä ulkopuolinen, valmis
- tavoittaminen, välitön saatavuus
- tekeminen itsessään palkitsevaa esim. vastenhyppiminen, ei merkitystä palautteella, koska pelkkä ponnistus ja fiilis ovat palkitsevia
- ei vahvistu/vähene seurausten johdosta

• Sosiaalisesti välittynyt
- yhteinen, toisen läsnäoloa edellyttävä
- myös välineellinen voi olla tätä

• Luonnollinen vahviste
- funktionaalinen
- sosiaalisuus vaikea hallita - vahvistuu automaattisesti
- virittää
- nopeuttaa oppimista
- tehokas

• Keinotekoinen vahviste
- Yhteensopimaton, haittaako? (esim. hihnakäytöksen harjoittelu - palkkana ruokaa, vaikka kilpaileva palkkio koko ajan saatavilla- ympäristö)
- resurssien hallintaa, mutta oppiminen hidastuu
○ valjakkourheilu
○ hihnakävely
○ vapaanapito
- auttaa rikkomaan rutiinia
- lenkillä palkkailu - hyödynnä ympäristö - syöminen kakkosvaihtoehto

• Koiran pitää tehdä jotain, jotta asia etenee - tekeminen - palkkio
- Kylkiasento, helppo seurata eleitä ja olemusta. Koira vapautetaan leikkiin.

• Välitön/automaattinen
- käytös tuottaa
- laji/rotutyypillinen
- koukuttaa

• Vahvistusviive
- max 5sekuntia
- erikseen opetettava
- turhautuminen
- vahvojen ominaisuuksien hallintaan

• Huonompi
- toimiva, joskus heikosti
- riskinä toiminnan sammuminen
- harjoituksen määrä

• Parempi
- tehokkaampi
- aktivoi koiraa, otettava huomioon
- säilyttää arvonsa pettymyksistä huolimatta

• Whiplash-luoksetulo
- kutsu -> ensimmäinen pienikin ele aikeesta kääntyä - merkkaus ja palkkio
- luoksetulon pilkkominen pieniin osiin
- riistan ajaminen
○ ensin hajusta luopuminen, sitten näköärsykkeestä

Lisäyksiä tulee, kunhan saan vähän selkoa näihin muistiinpanoihini. Väsyneenä kirjoittaminen ei oikein sujunut. Yritän myös muistaa, mitä kaikkea keskusteluista tuli ilmi ja lisäilen tähän ajanmittaa olennaisempia.

Parasta ku on naapuri

Mitä näistä maalaisten reeneistä tuliskaan ilman hyvää naapuria? No ei sitten yhtään mitään. Täällä pimeässä syrjäisessä korvessa ei tähän vuoden aikaan kukaan tee yhtään mitään, paitsi yrittää pysyä tiellä ojien välissä kun on niin liukasta. Tuuli on kylmä ja aurinko laskee ennen kuin ehti kunnolla noustakaan ja koska kaupunki säästää niin ne tänne pystytetyt muutama katuvalokaan eivät koskaan syty. Sellaista on maalla. Mutta onneksi maalla on hyviä naapureitakin. Siispä tuumasta toimeen iltapäiväkahvien aikaan Janikan kanssa treenaamaan.

Savulla oli takanaan pitkän pitkän yöunet ja paljon laiskaa makailua sängyllä. Joo kyllä, minä kun vannotin että ulkokoiraksi menee kun isoksi kasvaa... Siellä se köllöttää sängyllä. Viimeksi kiipesi vielä yöpöydän kautta. Nyt loikkasee tuost vaa haipakkaa ohimennen. Vinkee vesseli, kun ei sitä porttikaa pidättele. Makuuhuoneessa olisi niin mukavaa. Olohuoneen sohvatkin ovat kuin magneetit, vetävät puoleensa. Vaan hyvin tyytyväinen Savu on myös portaiden alla olevaan pesäänsä. Se on nimetty porokoiramökiksi, koska siellä tuo poropuolikas ja porokoira Kiki viikonloppu nokosensa ottivat.

Sitten niihin treeneihin! Suunnattiin lukion taakse kentälle, ihan että pääsisi ulos ja oikeasti eri ympäristöön treenaamaan. Oli muuten sopiva paikka treenille, toistekin tuonne.

Kontaktiharjoituksia otettiin heti alkuun ja niitä näkyy videollakin. Maassa oli häiriönä leluja, kapuloita ja kolme frisbeetä, joiden päällä nameja. Alkukankeutta oli, aika runsastakin. Sain hyviä ohjeita ja kun aktivoiduin itse enemmän ja olin skarpimpi, niin johan alkoi pentukin toimia. Savu alkoi pitää minua paremmin silmällä ja siitä se oli hyvä siirtää tauolle. Harjoittelimme samalla siis tauolla olemista, vaikka häkki ei ole Savulle mikään ongelma.

Pivotti on tuottanut minulle päänvaivaa, en ole koskaan onnistunut opettamaan sitä kunnolla millekään koiralle. Videoin itselleni klipin, kun Janika näytti Savun kanssa mallia. Kyllähän tuo pentu sen oppii heti, kun sen sille opettaa. En vain uskaltanut edetä, kun en tiennyt, mihin ja miten. Nyt pitäisi tuonkin lähteä sujumaan.

Luoksetuloissa ei mitään ongelmaa. Kiki olla möllötti ja huutaa louskotti häiriönä, se on kyllä symppis. Mitä kauemmaksi menin, sitä lujempaa Savu pinkoi luokseni. Vähän vaihdellen ajoissa ja myöhään lähdin pinkomaan karkuun. Ensimmäiset palkkasin lelulla, viimeisen kisumisulla. Se on sellaista porokoiraherkkua, ihan siis tavis kissanruokaa...

Eteen lähetystä otettiin vielä kotona. Viimeksi Savulla oli vaikeuksia hahmottaa hommaa lainkaan, nyt tehtiin kaksi lähtöä heittämälleni lelulle ja viimeinen jätetylle, kuolleelle lelulle. Savu rimpuili jo sylissä ja pitäessä ja lähti hyvin, huima edistys. Pian päästään tekemään ruutuakin, kun saadaan tämä haltuun.

Kaiken kaikkiaan kivat treenit ja mainio pentu!

Porokoiranpuolikas puuhaa

Savu ja Luna on ihan mainio kaksikko. Luna on oppinut pikkuhiljaa leikkimään iisimmin ja samaa tahtia Savu rohkastuu leikkimään rajummin. Kyllä se on pikkumies pomo talossa, se lähtee sakumaanikon sukuselta luut ja lelut tuosta vaan ja niitä ei takasin anneta. Lumppu on meillä hoidossa vielä toisenkin viikon ja mielelläni tuommosta helppohoitosta otusta pidänkin. Tuossahan se maskottina menee. Mitään ihmeitä ei olla Lunan kanssa harjoiteltu, normaalia arkielämistä ja hihnassa menoa, aika peruskauraa. Ihmisen kanssa Luna tekee mielellään hommia ja ahne se on kuin mikäkin. Siitä syystä neiti lihoo helpolla, onkin nyt täällä ollessaan ollut hiukan dieetillä. Ja ilmaseksihan ruokaa ei tipu, joten hippusen on pitänyt ottaa luoksareita ja luopumisia. Rauhoittumisharjoitukset ovat olleet Lunalle aika avainasia, se kun on vähän hössö ja kovin mielinkielin.

Läheinen kesantopelto oli nätisti kuurassa ja sieltä kuvat. Jatkoimme hissukkaista köpöttelyämme metsäpolulle ja ojan vartta pitkin kotiin. Että rakastan asua täällä. Ei pelkoa vastaantulijoista, ei riesaa solmuun menevistä hihnoista. Saa kävellä ihan omaan tahtiin omalla aikataululla. Maisemissakaan ei ole moitittavaa ja maasto on vaihtelevaa. Lenkkireiteistä tulee myöhemmin kattavampi teksti, kunhan saan napsittua kuvia vähän joka paikasta. Nyt ensimmäisten pakkasten jälkeen ei tarttunut enää hirvikärpäsiäkään hiuksiin.

Tänään Savu vieraili Janikalla leikkimässä Viikka pupun kanssa. Ohjelmassa oli myös studiokuvailua ja metsälenkki. Illalla pikkusen kanssa vielä naksuteltiin, siitä alla oleva video ja siellä suunnalla vähän avausta aiheesta.

Kanin lisäksi Savu tapasi tällä viikolla pörröisiä koiria ja kanoja ja kukkoja. Voi miten Savu olisi halunnut kukon kanssa leikkiä, vaan lintupolo ei arvostanut koiran ripeäliikkeisyyttä, vaikka kohtelias koira olikin. Siskoni kissakaan ei Savusta tykännyt, mutta onneksi Myy tykkäsi. Savu, Myy ja Luna, koko kolmikko rallasivat porukoiden pihassa ihan triljoonaa. Muutama törmäys, ohi juoksu ja päin marjapensasta, vaan se ei vauhtia hidastanut. Veikeitä vesseleitä.

Tosiaan illan naksuttelut. Savu olisi ensin halunnut nukkua koko päivän, mutta illalla se virkistyi. Ravitsemustietoisena koirana Savu ei suostu syömään mitään nappuloita missään muodossa, ei nakkia ei sitä tätä tuota palkkana tai ruokana muutenkaan... Joten piti illalla viimeisenä lähteä vielä kauppaan ostamaan lihoja. Broilerin fileesuikale ja possupihvit olivat niin mukavasti alennuksessa, että niitäpä tuo pupsi sitten illan koulutustuokioissa pisteli 800grammaa poskeen. Luulisi kasvavan jossain vaiheessa!

Tasapainotyynyä teimme pitkästä aikaa ja ihan syviä lihaksia ajatellen. Savu osaa itse mennä tyynylle seisomaan ja nyt uutena otimme tyynyllä pystyyn nousemista. Kehitystä on tapahtunut huimasti.

Kosketusalustana toiminut patalappu oli mainio. Savu hakeutui hyvin, ei ehkä niin tykkinä kuin olisi voinut, mutta kuitenkin aina patalapulle, vaikka sitä siirtelinkin. Kun patalapun vei pois, alkoi Savu hyppiä ja haukkua, tarjosi kaikkea muuta, ennen kuin malttoi laittaa tauolle maaten. Kun lappu tuli näkyviin, pomppasi Savukin taas hommiin.

Aktiivisuutta naksuttelin ennen, jälkeen ja kaiken välissä. Odotin, että Savu tarjoaa ihan mitä vain. Pyörimistä olen alkanut vahvistaa käskyn alle, sillä sitä Savu tarjoaa herkästi. Pyöriminen ja pään viskominen ovat vähän veteen piirretty viiva, ne pitäisi erotella eri tempuiksi, sillä nyt Savu saattaa joko vain viskaista päätään kääntymättä kunnolla ympäri. Savu oppi hiljattain myös haukottelun temppuna, sitäkin hiotaan vielä käskyn alle. Videolla nähdään kuitenkin muutama makea haukotus. Turhautuessaan Savu pomppii ja haukkuu. Merkkasin myös kierähtämistä kyljelleen, pään maahan laskemista ja kumarrusasentoa. Kumarrusasento oli uusin tarjous, sitä Savu ei ole ennen tarjonnut.

Huomiselle treenaamiselle on jo selkeä suunnitelma, nyt itseä niskasta kiinni, niin tapahtuisi etenemistä!

Arkisia asioita

Kaiken muun touhun ja tositreenien ja naksuttelujen ohessa minulta unohtuvat herkästi arkiasiat. Niin on taas päässyt käymään ja nyt onkin tehotreeniä muutaman homman suhteen. Takana on vähän hektisempi viikko, niin eihän sitä ehtinyt kaikkea ihan oikeaoppisesti harjoitella... Itsenäisenä ja reippaana pentuna Savu ei ole tutussa pihassa minusta niin hurjan kiinnostunut. Porokoiramaisuus nostaa päätään, kun se häntä pystyssä tassuttelee ihan muualle, minne piti. Päätin ihan muistini tueksi, selvennykseksi ja etenemisen seuraamiseksi vähän kirjoitella arkiasioiden harjoittelusta.

Luoksetulo
Metsässä ei ongelma ja kyllähän varsinaiset luoksetulotreenit sujuvat. Mutta kun ollaan kotipihassa, ei Savulla olekaan kiire mukaani. Vahingossa tämänkin pennun kohdalla olen saanut kotipihaluoksareista jutun, mitä kannattaa välttää. Nehän johtavat aina autoon tai sisälle ja kaikki hauska ulkoilu päättyy. Hupsiis... Olisi pitänyt kiinnittää tähän huomiota ennen, kuin Savu tämän hoksasi. Olen saman mokannut edellisten kanssa, niin pinttynyt sitä on tapoihinsa.

Nyt ulkona on mukana aina ruoka ja lelut. Leikimme pihassa ahkerasti ja naksuttelen ihan pelkkää lähellä pysymistä. Lukuisia luoksetuloja oven lähettyvillä ja koko pihassa. Luoksetuloista pääsee kuitenkin aina edelleen vapaaksi. Jos luoksetulo on hidas tai Savu pakoilee kosketusta, juoksen karkuun. Sitten muka ojennan namit, mutta lähden pakoon ennen kuin Savu ehtii ottaa. Kertaalleen kokeiltuna, tämä toimii. Ahmatti possua suututtaa, kun ruoka menee karkuun.

Autoon meno
Savu ei voi kovin hyvin epätasaisessa kyydissäni ja nämä maaseudun kärrytiet eivät oikein palvele sitä... Auton arvoa nostellaan nyt muutamallakin eri tavalla. Ensinnäkään kaikki ulosmenot eivät ole sitä että päätyy autoon. Hihna ja avaimet eivät ole yhtäkuin automatka. Ja ensinnäkin, vaikka autoon joutuisi, ei se aina lähde kaahaamaan mutkateille. Se ei välttämättä liiku ollenkaan.

Olen alkanut Savulle naksuttamaan ulkona kaikkea mielenkiintoa ja autoa kohti menemistä. Vielä ei ole edes fyysisesti mahdollista, että Savu hyppäisi autoon itse, mutta olen alkanut tekemään auton lähestymisestä temppua. Olemme harjoitelleet myös kytkemistä ja koskettelua auton lähettyvillä, ne kun Savu on yhdistänyt autoiluun. Välillä nostan Savun takaluukuun, syötän sinne pari namia ja sitten nostan sen pois. Tavallaan autoon menosta tulee hyvä juttu, tavallaan myös vähän merkityksetön. Pääasia ettei se ole elämää haittaava peikko.

Savu on myös iltaisin saanut nakertaa rustoa tai jäistä lihaa auton takaluukussa. Luukku on välillä kiinni, välillä auki. Ja paikalla oleva auto alkaakin olla Savulle ihan fine, eikä se enää niin hullun lailla välttele autoa. Pidemmillä automatkoillahan Savu nukkuu, eikä tällöin voi pahoin. Lyhyillä matkoilla kun se on pirteä ja hereillä, se kuolaa välillä runsaastikin. Mutta kuten sanoin, pahoinvoivan koiran kanssa harjoitteluun nämä tiet ovat ihan aneemisen surkeat.

Sisälle ja ulos meno
Aika samaa settiä, kuin edelliset. Sisällä on tylsää, ulkona olisi niin hauskaa. Miksi lopettaa ulkoilu menemällä sisälle? Ja ei, varmasti ei tule luokse eikä halua. Yksin kun jättää ulos, niin istuu kyllä portailla, mutta ei puhettakaan että tulisi sisälle. Saati ulos, ulosmeno meinaa aina jotakin jännää. Ja tuntuu että pentu ihan periaatteesta tahtoo puuhata muuta, kuin mitä minä aioin sen kanssa tehdä.

Yhdessä siirtymisistä onkin nyt tehty hauskaa puuhaa. Enemmän yhdessä leikkimistä, enemmän ruuan arvottamista. Selkeämmäksi se, että kaikki minun kanssani oleminen on jotain kivaa yhteistä tekemistä. Ja ovista suuntaan tai toiseen meneminen, meinaa aina uutta kivaa asiaa.

Tässä lienee muistilappua kerrakseen ja nyt jo harjoitukset etenevät hyvin. Nyt vain itseä niskasta kiinni ja järjestelmällisesti arkiasioita treenaamaan. Arkiasioiden arvoa ei sovi väheksyä, koska aktiivisenkin harrastuskoiran arki tulee olemaan merkittävä osa elämää. Kun arki sujuu, on paljon kivempi lähteä valloittamaan kisakenttiä!

Se oli sellanen seikkailu

Eilinen menikin isolla poppoolla hengaillessa ja leikkiessä. Kuusi tuntia oli aika touhukasta ja mukavata. Savu korkkasi uskottavuus leimauransa osumalla Teon suuhun. Kyllä siinä kumpikin haukku kummastu ja meno rauhottu, vaan eipä siitä paha mieli jäänyt.

Tänään Savu pääsi leikkimään Viikka pupun kanssa. Ihan kumma kattoa, kuinka innoissaa koira voi olla pitkäkorvan seurasta. Saati se, miten hauskaa Viikasta on leikkiä Savun kanssa. Söpö pari.

Päivä meni pitkälti siinä, että lähdettiin Janikan kanssa tutustumaan asuinseudun kuvauksellisempiin lenkkireitteihin. Ihan alle vartin ajomatkojen päässä sijaitsivat Kyröskoski ja Timin mänty. Kummankin ympäristössä pieniä polkuja ja kuvauksellisia kohtia. Aika loppui ihan kesken, kun tuo aurinko tuppaa aina jossain vaiheessa menemään piiloon. Erityisesti koskella jäi kuvattavaa toisaallekin!

Timin mänty on ihan retkikohde ja oikeastansa näkemisen arvoinen. Mänty oli kerrassaan kammottava. Se on haljennut, oikeasti valtava, toiselta puolelta kuollut. Netistä löytyy informaatiota ja paikan päällä on vieraskirja ja infolappunen puun historiasta. Minua kiinnostaa mennä tutkimaan sitä toistekin. Tällä vuosituhannella puulle oli uhrattu suklaata. Me löysimme siihen viittaavaa materiaalia... Savu oli reissusta kertakaikkisen väsynyt ja hyvä niin.

Luna pääsi pihaan irtoilemaan illaksi. Iltasapuska syötettiin luoksetuloa harjoitellen, ehkä tämän kanssa voisi opetella ennemminkin irtoamista? Luopumista otettiin myös, samoin vihjesanaa ruokapalkkaan. Kilttihän tuo on. Ihan ihmisen mieli. Mutta tyhmä kuin saapas. Vaan pilalle se koiraki menee liialla järjellä, vissiin. Mukava haukku. 

Luna vaan on niin laiska, että ainoona koirana en kestäisi tuollaista. Eiliseltä reissulta se oli ihan rataraato ja väsähteli kesken kaiken. Nukkui kellon ympäri eikä tullut aamulla edes moikkaamaan, kun töihin lähdin. Savu sen sijaan olisi halunnut jo illalla tekemistä ja aamulla oli haukkana ylhäällä. Erilaisuus kyllä aina piristää. Ja kiva kun Savulla on leikkikaveria. Savu tosin juoksuttaa Lunan väsyksii tuosta vaan. Hauska kaksikko.

Alla vähän kuvasaldoa tältä päivältä. Oikeasti vähän, karsin paljon. Paljon jäi myös kuvaamatta.

Kyllä suututtaa ku ei karkkia tule!

Nyt on ikävä

ootte tauluna ja vesivärinä seinilläni

ootte reikänä sydämessäni

muistona sisimmässäni

miksi ihmeessä jätitte yksin

kai teidän oli tarkoitus

käydä viemässä vain eteenpäin

ei olisi tarvinnut lähteä

ei tehdä tilaa uusille

vielä en olisi ollut valmis

vaan niin selvästi sen näytitte

pahimman painajaisen todeksi teitte

oli aika mennä eteenpäin

oli aika oppia uutta

aika oppia se 

mitä ei koskaan halunnut

opetitte niin paljon

oon taas valmis

oppimaan uutta

kiitos

Minä muistan niin elävästi sen päivän kun sain Tuikun. Miten pieni iloinen, pulska pentu nuoli kasvojani ja meni kaikkea onnellisena vastaan. Se oli niin iloinen ja ihana. Tuikku oli aina onnellinen. Se oli aina tyytyväinen. Sillä oli lempeä katse, vähän sellainen surumielinen, mutta lempeä. Se katsoi syvälle sieluun. Sen turkki oli niin pehmeä ja paksu, että sitä saattoi rutistaa. Ja miten luotettava Tuikku olikaan. Sen kanssa saattoi mennä minne vain. Miten moni lapsi halasikaan tuota koiraa. Ja kuinka hienosti se seisoi paikallaan, kun taaperot ottivat siitä tukea, noustakseen seisomaan.

Yöt Tuikku valvoi untani. Jos olin kipeä, se oli vieressäni lämmittämässä. Muutoin se tarkkaili ikkunasta. Jos jokin oli hätänä, Tuikku tuli herättämään minut. Tuikku rakasti kaikkea ja kaikkia. Sillä oli muutama koirakaveri, jotka saivat sen sekaisin. Vinski ja Auri, sellaiset pohjalaiset alkukantaiset haukut. Ne olivat Tuikun parhaita ystäviä, iso osa Tuikun elämää.

Tuikku auttoi minut luovimaan itseni eteenpäin. Sen rinnalla oli ilo kasvaa lapsesta murrosikään ja pikkuhiljaa aikuiseksi. Siitä tuli minun ja mieheni yhteinen koira. Nikosta tuli Tuikulle tärkeä. Tuikku tunnisti Nikon auton äänen. Ja Tuikku oli autossa ensimmäisenä, kun ovet aukesivat. Se ei koskaan halunnut jäädä matkasta. Kotikotona Tuikku veti ketjun irti puusta. Se luuli jäävänsä matkasta. Tuikku ei koskaan karannut, jos auton käynnisti. Se oli hupsu velmu. Huumorintajuinen ja maailman paras.

Tuikku oli niin hyvä Vilkulle. Se tuki pälyilevää kaveriansa ja toi Vilkullekin turvaa. Vilkku oli unelmieni täyttymys. Se oli koira, josta olin vain uneksinut. Jollaista olin halunnut jo muutaman vuoden, Tuikun kaveriksi. Vilkun katse oli erikoinen. Sellainen palava. Vilkku etsi koko ajan vastauksia kysymyksiinsä. Se pälyili aina. Se halusi tietää koko ajan jotain ja tehdä aina parhaansa.

Vilkku oli vähän sellainen koira, jota ei voinut pysäyttää. Se teki aina täysiä. Sain siihen sellaisen yhteyden, jota en koskaan uskonut saavani koiraan. Aiemmin pidin jotenkin mahdottomana sellaista. Lapsuuden ulkokoirat olivat aina niin etäisiä, kuin puolivillejä. Ei niihin voinut samanlailla luottaa, kuin Tuikkuun ja Vilkkuun. Tuntui upealta, että koira pysyi irti ja minä olin sille koko maailma. Se todella oli mahdollista.

Vilkku oli aina valmis kaikkeen. Se oli niin salamannopea ja vilkas. Hauskakin. Joskus vähän raivostuttava. Mutta se oppi paljon. Se opetti minuakin. Frisbeen kanssa Vilkku tuntui lentävän. Sen silmissä syttyi palo, kun se pääsi hommiin. Eikä sitä saanut sammutettua. Vilkku ei koskaan halunnut lopettaa. Vilkku yritti aina ja koko ajan.

Tuikku ja Vilkku olivat maailman parhaita. Toinen oli tukeni ja turvani. Toisesta tuli uskollinen kumppanini. Tuikun kanssa kasvoin läpi murrosikäni ja opiskelujeni. Vilkku toisena koirana, me opettelimme asumaan omillamme. Ne olivat koirat, jotka saattoivat minut aikuisuuteen. Jaloilleni, eteenpäin. Koirat, jotka sitten jättivät minut. Kun niiden aika tuli väistyä. Ne olivat hoitaneet tehtävänsä ja paljon enemmän. Enkä minä ehtinyt edes kiittää. Kiitos ♥