Luoksetulo
Metsässä ei ongelma ja kyllähän varsinaiset luoksetulotreenit sujuvat. Mutta kun ollaan kotipihassa, ei Savulla olekaan kiire mukaani. Vahingossa tämänkin pennun kohdalla olen saanut kotipihaluoksareista jutun, mitä kannattaa välttää. Nehän johtavat aina autoon tai sisälle ja kaikki hauska ulkoilu päättyy. Hupsiis... Olisi pitänyt kiinnittää tähän huomiota ennen, kuin Savu tämän hoksasi. Olen saman mokannut edellisten kanssa, niin pinttynyt sitä on tapoihinsa.
Nyt ulkona on mukana aina ruoka ja lelut. Leikimme pihassa ahkerasti ja naksuttelen ihan pelkkää lähellä pysymistä. Lukuisia luoksetuloja oven lähettyvillä ja koko pihassa. Luoksetuloista pääsee kuitenkin aina edelleen vapaaksi. Jos luoksetulo on hidas tai Savu pakoilee kosketusta, juoksen karkuun. Sitten muka ojennan namit, mutta lähden pakoon ennen kuin Savu ehtii ottaa. Kertaalleen kokeiltuna, tämä toimii. Ahmatti possua suututtaa, kun ruoka menee karkuun.
Autoon meno
Savu ei voi kovin hyvin epätasaisessa kyydissäni ja nämä maaseudun kärrytiet eivät oikein palvele sitä... Auton arvoa nostellaan nyt muutamallakin eri tavalla. Ensinnäkään kaikki ulosmenot eivät ole sitä että päätyy autoon. Hihna ja avaimet eivät ole yhtäkuin automatka. Ja ensinnäkin, vaikka autoon joutuisi, ei se aina lähde kaahaamaan mutkateille. Se ei välttämättä liiku ollenkaan.
Olen alkanut Savulle naksuttamaan ulkona kaikkea mielenkiintoa ja autoa kohti menemistä. Vielä ei ole edes fyysisesti mahdollista, että Savu hyppäisi autoon itse, mutta olen alkanut tekemään auton lähestymisestä temppua. Olemme harjoitelleet myös kytkemistä ja koskettelua auton lähettyvillä, ne kun Savu on yhdistänyt autoiluun. Välillä nostan Savun takaluukuun, syötän sinne pari namia ja sitten nostan sen pois. Tavallaan autoon menosta tulee hyvä juttu, tavallaan myös vähän merkityksetön. Pääasia ettei se ole elämää haittaava peikko.
Savu on myös iltaisin saanut nakertaa rustoa tai jäistä lihaa auton takaluukussa. Luukku on välillä kiinni, välillä auki. Ja paikalla oleva auto alkaakin olla Savulle ihan fine, eikä se enää niin hullun lailla välttele autoa. Pidemmillä automatkoillahan Savu nukkuu, eikä tällöin voi pahoin. Lyhyillä matkoilla kun se on pirteä ja hereillä, se kuolaa välillä runsaastikin. Mutta kuten sanoin, pahoinvoivan koiran kanssa harjoitteluun nämä tiet ovat ihan aneemisen surkeat.
Sisälle ja ulos meno
Aika samaa settiä, kuin edelliset. Sisällä on tylsää, ulkona olisi niin hauskaa. Miksi lopettaa ulkoilu menemällä sisälle? Ja ei, varmasti ei tule luokse eikä halua. Yksin kun jättää ulos, niin istuu kyllä portailla, mutta ei puhettakaan että tulisi sisälle. Saati ulos, ulosmeno meinaa aina jotakin jännää. Ja tuntuu että pentu ihan periaatteesta tahtoo puuhata muuta, kuin mitä minä aioin sen kanssa tehdä.
Yhdessä siirtymisistä onkin nyt tehty hauskaa puuhaa. Enemmän yhdessä leikkimistä, enemmän ruuan arvottamista. Selkeämmäksi se, että kaikki minun kanssani oleminen on jotain kivaa yhteistä tekemistä. Ja ovista suuntaan tai toiseen meneminen, meinaa aina uutta kivaa asiaa.
Tässä lienee muistilappua kerrakseen ja nyt jo harjoitukset etenevät hyvin. Nyt vain itseä niskasta kiinni ja järjestelmällisesti arkiasioita treenaamaan. Arkiasioiden arvoa ei sovi väheksyä, koska aktiivisenkin harrastuskoiran arki tulee olemaan merkittävä osa elämää. Kun arki sujuu, on paljon kivempi lähteä valloittamaan kisakenttiä!
Tuo kotona/pihassa luoksetulo on muuten asia joka usein unohtuu kokonaan. Veetin kanssa oon ihan vain vahingossa opettanut sen että myös omassa pihassa luoksetulo on kiva juttu. Ja se tarjoaakin sitä ihan itse, eikä oikeestaan koskaan oo ollu sen kanssa ongelmaa luoksetulon kanssa.
VastaaPoistaVäinö taas tietää että, jos annan kiinni joutuu takaisin tarhaan. :D
Hahhah, tarhaan, sisälle, autoon, kaikkea kamalaa :D
PoistaHehheh samaistun tuon sisälle menemisen ja kotipihaluoksarin kanssa. Olen (valitettavasti) onnistunut luomaan Tildalle erittäin vahvan käsityksen siitä että ulkona mun luokse tuleminen tarkoittaa sisälle menoa joka ei kannata. Nykyisin ollaan jo menty parempaan päin, se tulee luokse pihassa ollessa useimmiten.
VastaaPoistaLeluilla leikkiminen ulkona on edelleen liki mahdotonta, kun se saa lelun suuhun, se ei tuo sitä takaisin vaikka se tosiaankin tietää mitä pitäisi tehdä, mutta "pelko" sisälle joutumisesta on liian suuri jos antautuu.
Pitää ihan kirjoittaa itselleen ylös näitä asioita että muistaa seuraavan pennun kohdalla :D
Me on harjoiteltu muutenkin leikkimään, se on hyvä apu kaikessa. Eri paikoissa ja eri mielentiloissa, sillä voi pelastaa koiran hankalista tilanteista. Leikki on meillä tosi iso apu luoksareissa ja sillä saa luotua kivaa yhdessä oloa pihassa, eikä se aina tarkoita kiinni joutumista :)
PoistaMä harjoittelen jokaisen koirani kohdalla uudelleen nämä samat asiat :D Kaikki ne on pienenä vihannu pihaluoksareita.
Mulla oli myös eka koira pahoivoiva autossa ja alkuun vihasi autoilua yli kaiken kun aina oksensi sinne. Silläkin iän myötä kyllä helpotti ja treenien yms. myötä oppi viimein tykkäämäänkin autoilusta. Me ei kovin paljon sen kanssa naksuteltu tms. vaan sille vaan todettiin että autossa on oltava, piste. Sillä auttoi kyllä myös että oli mahd pieni häkki, joka tukevasti kiinni, eli keikkuminen väheni sitten sillä vähän.
VastaaPoistaKotipihassa tuo itsenäisyys on tosiaan jotain ihan kammottavaa, paimenillakin. Jotenkin ne on niin omillaan kai tutussa ympäristössä, että ei jaksa ohjaaja kiinnostaa. Me ei kovin paljoa treenatakaan ihan kotipihalla, tai ainakin mennään sinne kauempaan nurkkaan missä ei muuten niin olla, joku asennevamma (tällä kertaa koiralla) on tohon pihatreeniin vissiin. Toisaalta nykyään painotetaan muutenkin paljon just häiriöissä treenaamista, niin kotipihassa saa mun puolesta ollakin semmosta mukavampaa :)
Ps. Erittäin hyvä toi kuvien klikkaamalla suurentaminen :)
Meillä Tuikku myös voi autossa pienenä tosi pahoin, Savu onneksi vain kuolaa. Uskon että Savun kasvaessa se osaa yhdistää autoilun siihen että aina tapahtuu jotain kivaa. Savuhan on autossa ihan ok, pidemmillä matkoilla alkaa nukkumaan. Se vaan ei mielellään tulisi autoon, ei käskemällä ei pyytämällä ja vapaaehtoisesti ei mitenkään. Sen vuoksi olen siitä naksutellut sille positiivisempaa asiaa, kun auto tuossa pihassa kuitenkin tönöttää. Kaikki auton lähestyminen ei tarkoita maailman ympäri ajelua, vaikka pentu nyt niin luuleekin :D Auton lähettyvillä voi olla ihan jees hengailla ja näin pennun pyydystäminen autoon ei ole niin työlästä.
PoistaMeillä on tosiaan iso aitaamaton piha täällä maalla, joten jonkintasoinen kotiluoksari olisi ihan jees. Ei sitä viitsisi aina naapureilta hakea tai katsella tiellä jolkottamassa. Savu kyllä hahmottaa oman pihan, mutta on vähän turhan sisäistänyt sen että luoksetulo meinaa aina homman päättymistä. Siksi on harjoiteltu lähellä pysymistä ja aktiivisuutta mua kohtaan pihassakin, vaikka se ei varsinainen treeniympäristö olekaan :)
Ja kiitos, kerrankin onnistui :D