Mitä tapahtui Vilkulle?

Vilkku 10päivää ennen lopetusta, täysin oma itsensä ♥

Se mitä tapahtui kesällä, aiheutti tuntemuksia. Se jäi puhumatta. Siitä oli vaikea puhua ja vielä vaikeampi kirjoittaa. Se oli niin epätodellista, odottamatonta, niin väärin. Nyt tuntuu helpottavalta kirjoittaa. Tuntuu hyvältä pukea se kaikki sanoiksi. Ei ole enää mitään menetettävää. Rakas koirani ei tule takaisin. Se on kivuitta ja levossa. Mikään ei muutu miksikään, vaikka joku tekstistä mielensä pahoittaisi. Eikä minun tarvitse miellyttää ketään. Senkin minä opin, tuon koiran myötä.

Teksti käsittelee Vilkun tapausta, sen neljää päivää ennen lopetusta. Tuikku ansaitsee aivan oman postauksensa, mutta vielä en ole valmis siihen. Nyt tuntuu hyvältä kirjoittaa ja julkaista tämä. Tuikku saa omansa heti, kun olen valmis.

Viedessäni Tuikun eläinlääkäriin, Vilkun vointi oli jo kohentunut. Se oli oksentanut pari pientä pulautusta ja ei halunnut edellispäivänä syödä. Vilkun tapauksessa moinen oli "aika tavallista". Se saattoi silloin tällöin syödä jotain sopimatonta, voida pahoin päivän tai kaksi ja olla sen aikaa syömättä. Sitten sen olo koheni ja vatsaärsytyksen aiheuttanut ei enää häirinnyt. Ja koska Vilkku joi normaalisti, ei aihetta paniikkiin ollut. Oksennukset luonnollisesti näyttävät melko suurilta, kun koira tyhjentää pelkkää vettä. Vesi leviää, varsinkin kun pesuhuoneen lattiassa on kaato. Ja vielä enemmän tulee ripuliakin, kun koiralle on antanut parfiiniöljyä. Ohjeiden mukaan hain Vilkulle Promaxin apteekista ja keittelin sille kanaa ja riisiä, joita se hiukan maistelikin jo tuolloin maanantaina.

Kirjoittaessani tätä tekstiä, maailmani tuntui musertuvan. Oli vain pakko purkaa valtava tunnemöykky ja miljoonat ajatukset jonnekin. Yön yli nukuttuna, omakin olo oli parempi. Kumpikin koira tulisi kuntoon, Tuikulla olisi vielä vuosia kanssani ja Vilkku selättäisi tämänkin vatsapöpön. Tuikun suhteen mentiinkin kipulääkekuurilla ja koiran oireita ylös kirjaten. Vilkku sen sijaan yllätti. Se ei tiistaina jaksanut mitään. Menimme käymään vanhemmillani ja Vilkku vaikutti todella väsyneeltä. Se kyllä seuraili Myyn touhuja ja menoja, mutta oli epätyypillisen rauhallinen. Tuijotin koiraa tyhmänä, tämä ei voinut olla todellista. Vilkku oksensi kodinhoitohuoneen lattialle kaiken, mitä sen sisällä saattoi olla kahden päivän syömälakon jälkeen. Lähdimme kiireesti vastaanotolle.



Vilkku laitettiin samantien nesteytykseen ja siitä otettiin verikokeita. Lämpö mitattiin ja nuorikko kiedottiin huopaan alilämmön johdosta. Jäin huoneeseen Vilkun kanssa kahden, odottamaan eläinlääkäriä. Rutistin varovasti pientä kääröä ja purskahdin itkuun. Vilkku lojui velttona pöydällä ja alkoi nukkumaan. Vähän ajan kuluttua Vilkku ei kuitenkaan reagoinut puheeseen. Eläinlääkäri tuli herättelemään sitä kanssani. Vilkku hoippui tajunnan rajamailla ja sen silmän vain valuivat ja muljuivat. Hetkellisesti se havahtui ja pysyi jollain näennäisellä tavalla hereillä.

Kerroin Vilkun oireet. Eläinlääkäri päätti ultrata Vilkun, koska kohtutulehdus on melko tyypillinen nuorilla nartuilla. Ihmettelin ratkaisua, koska itse pidin suolitukosta tai muuta suolijuttua todennäköisempänä. Näkemyksestäni huolimatta Vilkku ultrattiin. Nuorehko ellä tuumasi samantien, että kohtutulehdus on ja samantien leikattava. Helpotuin, kohtutulehdus olisi hoidettavissa, se ei olisi hoidettuna tappava. Mutta puoliksi tajuttomana ja täysin kuivuneena pöydällä makaava Vilkku mietitytti. Se olisi pitänyt siinä kunnossa siirtää 200km päähän jonottamaan leikkausvuoroaan.

En saanut selkeää vastausta, kestäisikö Vilkkua siirtämisen. Enkä saanut selkeää vastausta siihenkään, oliko se edes siinä kunnossa, että sen voisi nukuttaa. Jäimme taas Vilkun kanssa huoneeseen kahden, kun eläinlääkäri konsultoi kolleegaansa. Kun hän palasi takaisin, hän sanoi nesteyttävänsä Vilkun niin, että se voisi yöpyä kotona. Hän ei ollut varma kohtutulehdusdiagnoosista, koska hänellä ei ollut vielä työkokemusta paljon. Toivonrippeeni karisivat, uskoni tuohon nuoreen eläinlääkäriin romahti sillä sekunnilla. En tiennyt mitä sanoa.

Vilkku nesteytettiin ja se vaivalloisesti nuoli saamiaan nappuloita. Pienintäkään halua syödä Vilkulla ei ollut. Se vain olla möllötti paikallaan. Pyynnöstäni Vilkun suolisto röntgenkuvattiin. Kaikki ok, samoin verikokeet ok. Koiran tila näytti huonolta, vaikka kuuden tunnin nesteytyksen jälkeen se olikin virkistynyt. Vilkku lähti mukaani kotiin ja aamulla menisimme heti klinikan auettua takaisin. Mikäli yöllä tulisi jotain, lähtisimme kiiren vilkkaasti ajamaan sinne kauas päivystävälle. Onneksi oli ystäviä, jotka päivystivät yön puhelinta, soittaisinko kyytiä vailla...

Aamulla tilanne oli parempi. Toivonkipinä syttyi, kun Vilkku istui häntä heiluen sänkyni vieressä. Se kävi ulkona haistelemassa ja virtsasi normaalisti. Ehkä tästä selvittäisiin, löytyisi syy mitä hoitaa ja koira toipuisi. Rumahan Vilkku oli. Keskiviikko aamuna se oli ollut kolme päivää täysin syömättä ja vuorokauden juomatta. Kun 17kg painava koira pudottaa painonsa 13kg, jälki on rumaa. Ihan epätodellisen rumaa.

Lähdimme heti aamupalan jälkeen klinikalle. Vilkku oli reippaampi ja virkeämpi kuin illalla. Se jaksoi vastaanotolla jopa katsella ympärilleen ja heilutteli häntää. Jätin sen hyvillä mielin klinikalle nesteytykseen ja lisätutkimuksiin. Verikokeet, ultra ja röntgenkuvat uusittiin ja kaksi eläinlääkäriä tutki ne. Missään ei ollut mitään vikaa ja Vilkulla ei ollut myöskään märkäkohtua. Tavallaan iloinen uutinen. Mutta kun menin hakemaan koiraa, suututti. Mikä sillä oli, jos sillä ei kerran ollut mikään. Vilkku ei ollut suostunut klinikalla syömään tai juomaan. Se oli ollut kahdeksan tuntia nesteytyksessä ja se kotiutettuun tuntemattoman aiheuttajan vatsatautipotilaana. Mukaan saatiin lääkkeet ja nutriplusgeeliä.

Ajoin kotiin jo melkeinpä hyvillä mielin. Koirahan käveli itse ja se yritti heiluttaa häntää. Nyt vain pitäisi saada se juomaan ja syömään. Jo illan aikana Vilkun tila laski. Se ei juonut. Olisi riittänyt, että se olisi alkanut juomaan. En pyytänyt mitään muuta. Tuikku ei ottanut Vilkkuun kontaktia. Kumpikin väistivät toisiaan. Jossain mättäsi ja pahasti. Vilkku ei ollut kuivunut, vastahan se oli letkuista irrotettu.

Hieroin geeliä sen ikeniin. Se yritti paeta. Yritin laittaa vettä ruiskulla sen kurkkuun, jotta se alkaisi juomaan. Viimeisillä voimillaan illan aikana, Vilkku raahautui sohvalta alas, jotta voisi välttää ikävän tilanteen. Silloin mietin todella, mitä oikein teen ja miksi. Ketä varten? Vilkku ei halunnut enää yrittää. Se ei enää halunnut apua. En ollut ikinä nähnyt sellaista. En ikinä olisi uskonut Vilkusta sellaista. Halusinko todella viettää viimeiset hetkemme tapellen siitä, joisiko Vilkku vai ei? En todellakaan.

Itkin sen illan taukoamatta. Näin käy vain elokuvissa. Soitin useammalle kaverilleni. Kerroin tilanteesta. Kerroin tehneeni kaikkeni. Kysyin, mitä tekisin seuraavaksi? Mitä minun pitäisi tehdä? Yksikään ei osannut vastata. Enkä minä vastauksia odottanutkaan. Halusin vain puhua. Molemmat koirani makasivat olohuoneen sohvilla. Vilkku lähes elottoman oloisena, Tuikku itseään purren tai kivusta huohottaen. Minä en voinut tehdä mitään. En mitään, en vaikka olisin hakenut kuun taivaalta.

Sinä iltana päätin, että jos Vilkku ei torstaina klo 12.00 mennessä edes yritä, niin se on aika päästää pois. Samoin Tuikku, jonka olo paheni ja siihen ei saanut mitään kontaktia. Ilta oli lohduton. Tuikku oli pakko pitää koppa päässä. Jos se ei rähjännyt tyhjälle tai pureskellut itseään se vain seisoi ja huohotti. Se huohotti niin, että kylkiluut näkyivät. Kumpikin koirani romahtivat täysin, viimeisten kahden päivänsä aikana, kaikesta huolimatta. Vilkku nukkui yön vieressäni ja Tuikku pedissään. Pelkäsin Vilkun kuolevan sänkyyn, niin eloton ja kylmä se oli. Yön aikana Vilkku ei ollut koskenutkaan ruokiinsa. Olin jättänyt sille piimää, kananmunaa, vettä, keitettyä broileria jne. Se oli luovuttanut. Se oli kerta kaikkiaan luovuttanut.

Vaivalloisesti se torstaina raahautui ovelle vastaan, kun ystäväni tulivat käymään. Eteisen matolle se romahti parin hännänheilautuksen jälkeen. Vilkku ei enää katsonut päin. Sen silmissä ei ollut sitä paloa, mitä olin siellä tottunut näkemään. Sen silmistä paistoi kipu, selittämätön tuska. Koko koira kuihtui ja harmaantui silmissä.

Torstai iltana, kello 18.00 otin Vilkun pois autosta. Se seisoi hetken ja puolittain rojahti maahan. Se katseli, mutta ei enää noussut. Pieni Vilkku ei enää jaksanut. Nostin sen ylös ja kannoimme sen tuttuun metsään. En olisi voinut kuvitellakaan kiusaavani sitä tuossa vaiheessa epämiellyttävällä klinikkaympäristöllä tai hitaasti tapahtuvalla eutanasialla. 14.7.2016, filmi katkesi ja kipu loppui, kun luoti osui koiraan. Vilkun tarina päättyi siihen.

Itkin ihan hillittömästi. Näin ei pitänyt käydä. Se oli väärin, miksi minulle. Miksi juuri näille koirille. Samalla helpotti, että se kaikki oli ohi. Niin läheltä jouduin seuraamaan, sellaista kipua, jolle ihminen ei voi tehdä mitään. Ei, vaikka haluaisi. Elämä opettaa ja satuttaa, koska ihmisen tulee pysyä nöyränä. Kokemuksena kasvattava. Samalla niin kaoottinen ja hirveä, että sellaista ei toivo edes vihamiehilleen.

Arki yhtä treeniä

Kahden pennun arki on pelkkää harjoittelua, opiskelua ja treenaamista. Niin se vain on. On perusasioita, joita pitää harjoitella. Sitten kermat kakun päälle, jotta opitaan heittämään volttia ja tekemään sata eri asiaa pahvilaatikon kanssa. Tulosta ei tule ilman duunia. Käänteisesti, me on edistytty ihan hirveesti ja kaikessa, verraten vaikka vuosi takaperin omaan osaamiseeni.

Tänään oli Savun ohjatut, tavoitteellisten pentujen pohjataidot kurssi. Olen tykännyt kurssin tahdista edetä ja siitä, että on painotettu taukoja. Tunnin hallikerralla ei voi vaatia tekemään koko aikaa töitä ja koiralle pitää antaa selkeä merkki tauosta tai vapautuksesta. Tauolla saa leikkiä tai käydä ulkona ja pitääkin tehdä näin. Pääasia on, että on hauskaa ja tauotetulla toiminnalla oppiminen edistyy. Ulkoilutin Savua melko pitkään hyytävässä viimassa. Se ei oikein tee halliympäristöön tarpeitaan. Veinkin sitä metsään, mutta siellä saimme seuraksi pari räksyttävää, ilmeisesti bordercollieta. Omistajaa ei pimeässä näkynyt, mutta kuului kyllä. Savu otti aika lunkisti tilanteen, vaikkakaan niitä tarpeita se ei enää halunnut tehdä.

Hallissa sitten hetki odottelua, tuttua hommaa jo. Sitten hommiin. Savua ei tarvitse kalastella siirtymissä, eikä kuulukaan joutua. Olen virheistä oppineena kiinnittänyt tähän nyt erityistä huomiota ja on sitä kurssillakin painotettu. Koiran kuuluu itse tarjota kontaktia ja vahvistetiheyden tulee olla niin tiivis, että koira ei voi alkuvaiheessa epäonnistua. Savu tulee kentälle innoissaan minuun päin suuntautuneena ja jos matkalla on häiriötä, niin yhdestä kahteen vahvisteet riittävät jo.

Luoksetuloa otimme ensimmäisenä. Kentälle oli levitelty kaikenlaista tokotavaraa, pusseja ja laukkuja. Kotitreeneissä meillä on ollut myös muita koiria ja ruokaa. Kouluttajista toinen piti Savua ja minä juoksin kentän toiseen päätyyn. Kun Savu rauhoittui, eikä äännellyt, kutsuin sitä. Minua muistuteltiin seisomaan tokoseipäänä ja lähtemään yllättäen karkuun. Ajoitukseen pitää keskittyä, nyt lähden aika ajoissa tai melko myöhään. Voisi ottaa ajatusta enemmän mukaan... Savu leikki hyvin, rajusti patukkaan kiinni ja kunnon pörinät. Toinenkin luoksari sujui, vaan sittenkös pentu rallatti lelun kanssa. Juoksenteli perässä, mutta ei halunnut antaa kiinni. Savu äkkäsi että vuoromme päättyi... Pennun pyydystämisen sijaan juoksin hengästymiseen asti ees taas karkuun ja leikin hihnalla. Eipä siinä kauan mennyt, kun leikittiin Savun kanssa ja palkkasin paremmalla lelulla. Ja sitten hihnaan.

Nimeen reagoimista harjoittelimme myös. Moniko erikseen harjoittelee nimeen reagointia eri ympäristöissä? Ja miten usein näkeekään huudettavan "Musti, Musti, katso Musti, tänne Musti, Musti" vaikka hihnan päässä oleva aikuinen koira ei korvaansa lotkauta. Kentälle mentiin häiriöiden (toisten koirien ja tavaroiden sekaan). Tavoiteltiin onnistumisia, eli ei saatettu koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin, esim. liian lähelle muita koiria. Palkattiin myös koiran itse tarjoamasta kontaktista. Ja kun koira reagoi nimeensä, pidettiin bileet. Savu vastaa sosiaaliseen palkkaan tosi kivasti ja muutamat leikkirallatuksetkin vedettiin.

Käsitargettia teimme viimeksikin ja siitä oli nyt pieni skaba. Me Savun kanssa saimme puolen minuutin aikana kahdeksan onnistunutta. Syy puhtaasti se, että olin hidas palkkaamaan. Savu kyllä tykitti koko ajan ja kosketus on sille jo vahva juttu. Käsitargetista on tullut paljon kyselyä, joten siitä on tulossa oma esittelypostaus.

Kosketusalustaa otimme vielä loppuun. Savu alkaa olla siinä pisteessä, että alamme harjoitella pysymistä alustalla. Se ampaisee sinne hyvää vauhtia ja ympäristö tai etäisyys eivät häiritse.

Lunttu on perusarkiasioiden lisäksi harjoitellut myös harrastuskoiran pohjia. Ensisijaisesti olen opettanut sitä "oppimaan" ja olemaan kiinnostunut minusta. Kontaktia ottamalla saa palkkaa ja oikeaa toimintoa tarjoamalla saa bileet. Leikkimistä on harjoiteltu lisää, sillä nuorikosta on tullut vähän lässähtänyt kaveri.

Käsitargetin Lunttu on oppinut hyvin. En ajatellutkaan, miten nopeasti se sen hoksaisi kaiken häsellyksen seasta, mutta kyllä vaan! Nopeita kosketuksia, mutta selkeitä sellaisia.

Tasapainotyynyä on tehty sen kerran, että olen naksuttanut kaikesta reagoinnista tyynyyn. Luna osaa kurkkia ja katsella tyynyä, sekä toisinaan käydä koskettamassa sitä. Erikseen olen myös palkannut pitämään etujalat tyynyn päällä.

Lunttu tekee videolla monenmoista, siinä on parin viikon takaiset puuhamme. Ulkona otin videolle kaiken, mm. kontaktista palkkailun. Iloinen kaveri, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Syksyvideo

Marraskuu on hyvä aloittaa syksyvideolla, jota tässä on hyvän aikaa koostettu. Selvää kasvua koirassa huomaa, toisessa klipissä on marsu ja toisessa pitkäsääri. Savun videolla on klippejä aivan syyskuun ensimmäiseltä päivältä tähän päivään, melko paljon siis. Videota Savun kanssa täydensivät naapurit Teo ja Kiki. Siellä nähdään myös Viikka kani, useampi koira ja mukavia paikkoja. Lunakin oli meillä hoidossa muutaman kerran videon kuvaamisen aikana, joten pääsi sekin mukaan.

Palautetta otetaan mieluusti vastaan!

Koirakavereita ja pentukurssilla

Kikin hoitoreissu päättyi tänään, niin mukava turrikka kuin se olikin. Savun kanssa opettelivat uusia temppujakin, halaamista pääasiassa. Sunnuntaina poikkesin pentusten kanssa Koirakoutsin mätsärissä katselemassa. Savulle tuttua puuhaa, Lunalle uutta ja jännää. Lunan nyt ei sinänsä halliympäristöön tai hälinään tarvitse tottua sen kummemmin, halusin vain hiukan nähdä missä mennään.

Tiina lähti meidän kaveriksi juoksuttamaan hurttia ja voi kuinka Luna nautti seurasta! Jedi juoksutti toista ihan täpöllä. Savu tyytyi katselemaan, vaikka kinttuihin on tullut pituutta, on sillä vielä pitkä taival kunnon juoksuleikkeihin. Raasu piäni.

Aika nopea juoksutuslenkki oli, sillä kylmä ilma ja alkava sade latistivat innon. Haukut autoon nukkumaan ja burgeriin evästauolle, nam. Nappastiin kersoista vielä rakennekuvat, siinäpä ne ois. Lunttu reipas puoli vuotta, Savu pikkusta päälle neljä kuukautta.

Tänään alkoi odotettu pentukurssi, käytönnön osuus! Sisko toi Savun minulle työpaikan parkkikselle, josta lähdin sitten suoraan ajamaan Tamskille. Savu oli hiukan veto pois, liekö päivän häärinyt Kikin kanssa. Autossa se kuolasi loppumatkasta, häkkimatkustus ei vain tahdo sopia sille. Näin ollen makupalatkaan eivät samantien maistunut. Kun aloimme sitten leikkiä, irtosi vielä kulmahammaskin ja koko lelu oli ihan veressä. Tämä ei tosin Savua haitannut!

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme koiran huomion merkkaamista. Kävelimme kenttää ympäri ensin yksitellen, kun kouluttajat neuvoivat milloin ja miten palkata. Ensins naks, sitten käsi taskuun ja palkka. Savulle homma oli tuttua. Muiden koirien aikana Savu piti huomion kivasti minussa. Jos jäin odottelemaan niin se tarjosi pyörimisiä, hyppyä, haukottelua ja peruuttelua. Ympäristöstään se ei ollut erityisen kiinnostunut.

Käsitargettia otettiin viimeisille minuuteille. Sekin tuttua hommaa ja onnistuneita settejä tehtiin useita. Osaava koira, innokas kouluttaja --> liikaa toistoja ja Savu laittoi itse itsensä tauolle. Pisti pötkölleen ja katseli muualle. Tauon jälkeen yksi  onnistunut ja bileet. Kotiläksynä harjoittelua lisää.

Alla video viikonlopun treenailuista. Hiukan pivottia, frisbeetä, jalkojen läpi juoksua ja ennen kaikkea leikkimistä. Lunasta tulossa myös videoita.

Pohjataitoja tavoitteellisille pennuille 24.10

Ai miten niin myöhässä? Tässä vihdoin ja viimein Janika ja Tiia Silfverbergin luennolta muistiinpanot. Tykkäsin, perusasiaa ja tuttua juttua. Mutta luettuna ja pureskeltuna syventävää ja hyödyllistä.

Koiran oppiminen

Klassinen ehdollistuminen

• Kun koiralle merkityksetöntä ärsykettä seuraa jokin merkityksellinen asia riittävän monta kertaa, niiden välille syntyy mielleyhtymä

○ ehdollistuminen tapahtuu tehokkaammin, mitä merkityksellisempi seuraus on

○ Tunnettu esimerkki Pavlovin koirat (kellonsoitto aiheuttaa kuolaamista)

○ Klassinen ehdollistuminen ei ole tahdonalaista toimintaa ja sitä tapahtuu lähes koko ajan

Vastaehdollistuminen
• Vaikutetaan aiemmin opittuun tai perinnölliseen reaktioon ärsykkeen merkitystä muuttamalla
○ Esimerkiksi vastaantulevat lenkkeilijät eivät ole uhka, vaan ne merkitsevät ruokaa/leikkiä. Näin koira suuntaa huomionsa omistajaan räyhäämisen sijaan.
○ Toisena esimerkkinä aiempi huono kokemus vaikkapa äänestä. Jännittävä/pelottava ääni alkaakin merkitä jotain koiralle kannattavaa, kuten ruokaa. Äänen kuuleminen tai sen aiheuttaminen itse onkin palkitsevaa.

Operantti ehdollistuminen
• Koira oppii voivansa käyttäytymisellään vaikuttaa ympäristöön
○ Toisin kuin klassinen, operantti ehdollistuminen on tahdonalaista
○ Koiralle annetaan palaute sen toiminnasta, jollloin se muovaa käytöstään palautteen pohjalta. Koiran on itse keksittävä, miten se saavuttaisi vahvisteen.
○ Koira hahmottaa syy-seuraussuhteita.
○ Koira ehdollistuu operantisti myös ei toivottuisin asioihin, kuten vasten hyppimiseen.

Oppimisen vaiheet
• Koiran oppiminen voidaan jakaa eri vaiheisiin
○ Omaksuminen koira oppii uuden asian
○ Sujuvuus opittu asia alkaa sujua ja automatisoituu hiljalleen. Kriteeriä voi nostaa esim. suoritusnopeuden saralla
○ Yleistyminen opittu asia sujuu eri ympäristöissä ja olosuhteissa. Koira yleistää opittuja asioita melko heikosti, joten tämä vaatii harjoittelua vaiheittain edeten
○ Ylläpitäminen opittua asiaa ylläpidetään vahvistamalla sitä satunnaisesti, jolloin käytöksestä tulee varma


Koiran ja ohjaajan välinen suhde

• Molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus ovat yhteistyön perusta.

• Reilu ohjaaja on selkeä ja johdonmukainen (niin helppo sanoa ja puhua, mutta toisin toimitaan)
○ Koiran on helpompi ymmärtää, kun koulutus on mustavalkoista
○ Harmaata aluetta ei ole. Koiralle ei voi sanoa "meni melkein oikein". Se on joko oikein tai väärin ja sen erottamisessa auttaa selkeä suunnitelma ja valmiiksi päätetty kriteeri.

• Kouluttaminen vaatii ohjaajalta aina kärsivällisyyttä.
○ Harjoittelu on sujuvaa, kun ohjaaja on määrätietoinen ja vie aloittamansa asian loppuun.
○ Kun koiralta pyydetään jotakin, huolehditaan myös käytöksen toteutumisesta.

• Hyvä ohjaaja huolehtii koiransa hyvinvoinnista ja tuntee koiransa. Näin hän osaa olla myös koiran tukena tarvittaessa.

• Koiralle mieluisat asiat tulevat ohjaajalta.
○ Koira itse määrittelee palkkansa, eli asiat jotka toimivat vahvisteina. Ohjaaja voi yrittää hallita näitä (Jirkan luennolla puhuttiin tästä)

• Omasta koirasta pitää olla ylpeä näkyvästi! Koiraa tulee kehua ja kannustaa, itseluottamusta vahvistaa niin, että se tietää olevansa maailman paras.

• Suhde muodostuu arjessa 24/7
○ Kun ohjaaja pitää hauskaa koiransa kanssa ja panostaa laatuaikaan, ohjaajan arvo koiran silmissä nousee.
○ Koiran kanssa vietetty aika maksaa itsensä moninkertaisena takaisin!


Vahvisteet ja rankaisut
• Vahvisteet ja rankaisut vaikuttavat koiran käytökseen joko lisäämällä tai vähentämällä käytöksen esiintymistä
• Koira toimii aina sen mukaan, mikä on sille kannattavinta
• Palkkioiden lisäksi koira määrittelee myös rankaisut itse. Haukkumalla saatu huomio on palkkio, toisarvoiseksi jää huomion laatu, joka saattoi olla komentamista ja ohjaajan mielestä siten rankaisu.
• Tavallisimpia palkkioita koulutuksessa ovat ruoka, leikki ja hyväksyntä, eli sosiaalinen palkkaus. Arjessa palkkiona voi käyttää kaikkea koirasta mukavaa.
• Rankaisun tarpeellisuutta on syytä pohtia
○ Koulutus on hedelmällisintä, kun se on koiralle positiivinen kokemus ja molemmat nauttivat tekemisestä
○ Oppiminen on tutkitusti tehokkaampaa, kun keskitytään onnistumisiin, jolloin koira uskaltaa yrittää ja erehtyä

• Virheisiin keskittyminen aiheuttaa koirassa turhaa paineistumista ja epävarmuutta.
○ Virheen toistuessa ohjaajan tulisi ensisijaisesti miettiä, mistä se johtuu. Useimmiten ongelma on liian vaikea ympäristö tai puutteellinen koulutus. Koira ei ole tyhmä, vaikka se niin mehevältä selitykseltä kuulostaisikin.

• Uutta opetellessa koira toimii ymmärryksensä mukaan.
○ Ongelmien ilmetessä virheitä on haettava ensisijaisesti koulutuksesta, ei koirasta.

• Virheet ovat osa oppimisprosessia, niiden kautta koira oppii, miten sen kannattaa tai ei kannata toimia.
○ Koulutustilanteessa koira pyrkii menestymään ja virheet ovat sille kannattamattomia.
○ Virheet ovat myös hyvä mittari meille ohjaajille, selkeä merkki palata taaksepäin ja tutkailla omaa osaamista.

Primaarinen ja sekundaarinen vahviste
• Primaarinen vahviste eli ehdoton vahviste on asia, jonka koira kokee luonnostaan palkitsevana ja tavoiteltavana
• Sekundaarinen vahviste, eli ehdollinen on koiralle opetettu ärsyke, esim. naksautus tai merkkisana, joka kertoo että primaarivahviste on tulossa. Sekundaarivahvisteita voivat olla arjessa esim. ovikello, jääkaapinoven aukeaminen jne.
• Eri vahvisteilla kannattaa ottaa käyttöön omat merkkisanansa. (Meillä lelulle oke ja ruokapalkalle jes)


Sheippaaminen
• Toimintojen muotoilua "tyhjästä" koiran tarjoamisen kautta.
○ Jos halutaan opettaa koira esim. pyörähtämään, ensimmäinen kriteeri voisi olla sivulle katsominen. Kriteeriä nostetaan pikkuhiljaa, kunnes koira pyörähtää täysin. (Savu oppi kiepin tällä tekniikalla)

• Oppiminen on tehokasta, kun koira joutuu tekemään ratkaisuja itse ja päättelemään, miten saavuttaisi vahvisteen

• Ohjaaja on passiivisessa roolissa koiran tehdessä töitä.
○ Tämä vahvistaa koiran omaa aktiivisuutta ja itseluottamusta.
○ Kun koira ymmärtää, mitä halutaan, on eteneminen nopeaa eikä aikaa tarvitse käyttää houkuttimien häivyttämiseen

• Sheippaaminen on tehokas keino koiran aktivointiin sekä suhteen syventämiseen

• Joskus sheippaus vaatii kekseliäisyyttä, mutta se myös kehittää kouluttajan taitoja näin se on myös loistava osaamisen mittari (ainakin minulla)


Houkuttelu
• Koira ohjataan namin avulla suorittamaan toimintoja
• Ohjaaja on aktiivinen osapuoli eikä koiralla ole suurta roolia
○ Houkuttelemalla koulutettu koira on herkästi passiivinen
○ Koiran ei tarvitse juurikaan työskennellä saadakseen palkkaa

• Koira jää herkästi kiinni apuihin, joten ne tulee häivyttää vähitellen, mutta kuitenkin mahdollisimman pian


Kohdetyöskentely
• Toimintoja muotoillaan kohteiden, kuten käden, kosketuskepin tai -alustan avulla
○ Koira opetetaan koskettamaan kohdetta esim. tassulla tai nenällä, jotta tätä voidaan hyödyntää kouluttamisessa

• Kohdetyöskentelyä voidaan hyödyntää myös silloin kun halutaan
○ koiran oppivan tehokkaampaa työskentelyä
○ parantaa koiran keskittymistä
○ opettaa koiraa toimimaan itsenäisesti
○ siedättää koiraa erilaisiin asioihin
○ kohottaa koiran itsetuntoa jännittävissäkin tilanteissa

• Kohdetyöskentely on myös oiva tapa harjoitella kouluttajan omia mekaanisia koulutustaitoja


Toimintojen pilkkominen
• Haluttu toiminto pilkotaan harjoittelun aloitusvaiheessa useaan osaan
• Myöhemmin osia yhdistellään kokonaisiksi liikkeiksi/käytösketjuiksi
○ Jotta osat voi ketjuttaa, tulee niiden olla tarpeeksi vahvoja
○ Mitä perusteellisemmin yksittäiset osat on opetettu, sitä vahvemmaksi kokonaisuus muodostuu

• Jos liikkeessä ilmaantuu ongelmia, voidaan yksittäinen osa irrottaa ja vahvistaa sitä
○ Osa liitetään takaisin vasta, kun se on taas riittävän vahva


Kriteerit kouluttamisessa
• Ennen harjoitusta kouluttajan tulee aina määritellä kriteerit tavoittelemalleen toiminnolle
○ Koulutus ei ole sujuvaa, ellei ohjaajalla ole valmiiksi mielessä, mitä hän haluaa vahvistaa ja mihin koiralla on edellytykset

• Kriteeriä nostetaan vähitellen, koulutuksessa ei tule edetä liian nopeasti
○ Tehdään esim. 10 toistoa. Onnistumisprosentin ollessa vähintään 80% voidaan kriteeriä nostaa.
○ Kriteeriä lasketaan tarvittaessa olosuhteiden mukaan (esim. uusi ympäristö)


Ajoitus
• Ajoitus on koulutuksen kulmakivi
• Mekaanisten koulutustaitojen kehittymiseen auttaa runsas harjoittelu
• Saat sitä mitä vahvistat, et ehkä sitä mitä haluat. (Katso peiliin!)

Vahvistetiheys
• Koiran tulee saada riittävän tiheästi vahvisteita, jotta koulutus etenee.
○ Etenkin uutta opeteltaessa tai häiriöympäristössä on vahvistetiheyden oltava korkea!
○ Matala vahvistetiheys lisää häiriöihin reagoimista.

• Sopivalla kriteerillä luodaan mahdollisuus riittävän tiuhaan vahvistamiseen-
○ Kriteeriä tulee tarvittaessa laskea niin alas, että onnistumisia saadaan tarpeeksi ja koiraa voidaan palkata.

Koiran tunnetilat ja motivaatio
• Koulutuksessa on huomioitava koiran tunnetila.
○ Millainen tunnetilan halutaan olevan lopullisessa käytöksessä?
○ Koira oppii yhdistämään tietyn mielentilan oppimaansa ärsykkeeseen.

• Kouluttamisessa on tärkeää työskennellä ns. omassa kuplassa.
○ Kouluttajan tulee keskittyä harjoittelussa täysillä koiraan voidakseen vaatia samaa koiralta (puhelin pois)

• Koulutuksessa tähdätään koiran aktiivisuuteen, siten että koira on se joka haluaa tehdä hommia.
○ Koiraa ei tule maanitella hommiin.

• Älä koskaan kouluta koiraa ollessasi huonolla tuulella. Tavoite herkästi liian korkea, vahvistetiheys ja ajoitus ontuvat, turhaudut, suutut ja kaikilla pahamieli. Leiki ennemmin, koira oppii että kireä mielentila merkitsee leikkiä,

• Palkkioille luodaaan mahdollisimman korkea arvo.
○ Ruoka ei tule koskaan ilmaiseksi.

• Laadukas kouluttaminen ei ole pelkkää mekaanista suorittamista, vaan tunteella on ratkaiseva merkitys.

• Lopullinen tavoite on se, että koirasta on palkitsevaa jo pelkkä tekeminen.

• Koirat ja ohjaajat ovat yksilöitä!
○ Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
○ Omaa koiraa ei pidä verrata toisiin, koirat oppivat eri tavalla ja eri tahtiin. (Niillä on myös eri kouluttajat)
○ Vikoja ei tule hakea koirasta vaan ensisijaisesti omasta toiminnasta. Mikäli haluaa muuttaa koiransa käytöstä, tulee muuttaa omia toimintatapojaan.

Tuliko mitään uutta tai heräsikö kysymyksiä?

Video: Savu 4kk

Savu leikki, kasvoi, tapasi kavereita, temppuili, leikki, piti hauskaa, seikkaili ja leikki lisää. Sitä on pennun elämä.

Koirantäyteinen arki

Olohuoneen tauluperheeseen tuli tänään lisäystä. Ifolorin alennuksista tilasin Canvas taulun Savusta. Paketissa tuli myös muutama tuote pukinkonttiin valmiiksi. Niinpä, kaupoissa on jopa joulukalentereita ja nyt on vasta lokakuu... Lokakuinen ilma on harmaa ja kylmä, kolea ja tylsä, kaikenkaikkiaan mälsä. Syksy on lempivuodenaikani, mutta näitä päiviä inhoan.

Eilinen lenkki pentujen kanssa sujui mukavissa merkeissä. Löysimme uuden pellon ja seurasimme sitä viimeksi löytämäämme puroa eräälle lammelle asti. Savu ja Luna rallattivat mielissään. Leikit ovat koko ajan tasaisempia, itse asiassa peli on herkästi sitä, että Savu ketteränä pakenee lelut ja kepit suussaan ja Luna vain kompuroi. Harvemmin Luna kerkeää saamaan kiinni. Ja jos joskus saakin, niin Savu ei irrota.

Miellyttävä luoksari kummallakin, etenkin metsälenkeillä. Luna varsinkin on tosi kiinni minussa, vaikka irti pidänkin. Tästä ollaan palkkailtu runsaasti, sietäsi pysyäkin tuollaisena. Vihellykseen vastaavat kumpainenkin hienosti ja Savukin pysyy luoksetulojen jälkeen hienosti kuulolla.

Kiki tuli eilen hoitoon ja touhua onkin riittänyt. Neiti leikittää pentuja hienosti ja pitää kovaäänisesti rasavillit kurissa. Luna uskoo heti ja on niin mielin kielin, ettei tosikaan. Savu sen sijaan tutumpana kiehnää ja möhlii, tunkee suuhun ja oikein härnää. Vähän sellaista ihannoivaa käytöstä, Kikikin ainakin salaa nauttii ihailijansa seurasta, hih.

Porokoirasukuisten kanssa käväisin tänään töiden jälkeen porukoilla. Hienosti käyttäytyivät ja Savukin aika mukavasti tuli autolle takaisin. Rasti ruutuun, viikko ilman pahoinvointia ja kuolaamista, jes! Kaikenkaikkiaan arkiluoksarit ja sisälle ja autoonmenot ovat edistyneet paljon. Savu ei enää pakene, jää alkuun kuikuilemaan, mutta tulee sitten. Iso reipastus.

Vierailun jälkeen lähdin kotosalla koko kolmikon kanssa lenkille. Kolmen kanssa hihnailu oli kyllä aikasmoista, Savuhan ei hihnasta juuri perusta, Luna ei osaa ja Kiki menisi irti paremmin. Kolmelle on aika turha tunkea samaan aikaan ruokaa suuhun, menettämättä sormiaan. Pari sataa metriä pakollista remmeilyä meni aika kivuttomasti onneksi. Peltoilut sujuivat mainiosti, Kiki juoksutti pienempänsä ja nautiskeli äänestään.

Kaverikuvan onnistumisesta olin yllättynyt! Postauksen kaikki kuvat on otettu pätkäputki 35mm. Sillä ei ole tullut useinkaan kuvailtua ja olin yllättynyt, miten kivoja kuvia oikeastaan sainkaan. Pimeähän ulkona oli, joten siihenkin nähden kivoja. Kaverikuvassa tosiaan, Savu näyttää ihan hurjan isolta. Missä välissä se alkoi kasvaa?

Mitä se lenkki olisikaan ilman kohokohtia. Kikin löytämät ulosteet olivat niin miellyttäviä, että niissä piti kilpaa Lunan kanssa pyöriä. Sitten kieputettiin Savua maassa ja kaikki kolme sukelsivat saviseen ojaan. Ihan oikeasti sukelsivat. Ne kaivoivat sieltä juuria tai jotain muita klönttejä. En saanut kuvia, koska oli niin pimeää. Kikin tutkimusmatkailut päättyivät hihnaan, johan se oli vaihtanut siellä kasoissa väriä ja muuta hauskaa.

Päätettiin näppärästi oikaista ojan kautta kotiin. Niinpä, nilkkoja myöten ojalillingissä hihnassa kuperkeikkaa heittävät riemupellen ja parin pennun kanssa lenkkeily oli aika, mielenkiintoista, kärsivällisyyttä kasvattavaa. Oikeastaan ihan mukavaa. Väsynyt omistaja, onnelliset koirat, vai kuinkas se meni. Kotona vaahtopesulle kaikki kolme. Tuli sitten samalla pyykättyä urakalla ja pestyä kylppäri, eteinen ja keittiökin. Nyt ovat kaikki tyytyväisiä ja nukkuvat ♥