28 joulukuuta 2016

VIDEO: Savu 6kk

Jehna, nyt se on puolivuotias. Iso poika, aina vaan isommaks tulee. Muksaa puolvuotispäivää toivottaa Savu myös siskolleen Cismelle! ♥
 

26 joulukuuta 2016

Parhaat pitää yhtä



Arvonta suoritettu, voittajaksi paljastui Paula. Sinulle on lähetetty sähköpostia :)

Jonkun tosi kivan manssin kanssa käytiin lenksulla ja se joku tosi kiva manssi on tietty Jedi! Louna on niin bff pienen tirpan kanssa. Savua kismitti lyhyet jalat. Ja toisten nopeus. Ja maailman ikävät asiat, jotka eivät edistä poropuolikkaan oloa. Ja sitten se kiljui ja lauloi tuohtuneena olemisestaan. Ihan sillain salaa huomaamatta osallistui leikkeihin ja hetken päästä oltiin taas niin totista poikaa.

Pian mennään uusiksi, tässä välipäivinä!

19 joulukuuta 2016

Lukijan vastuu, onko sitä?

Päätin kirjoittaa jotakin bloggaamisesta. Monet blogit kuitenkin pursuavat ulkoasu- ja sisältövinkkejä ja ohjeita, joten jättäydyn niistä toistaiseksi. Kerrottakoon simppelisti että olen pyörinyt somessa kymmenisen vuotta, aluksi kotisivujen parissa, joista siirryin bloggerin pariin. Bloggerissa minulla oli aluksi vain taideblogi, jonka jälkeen perustin tämän koirablogin. Nykyinen valokuvaussäläblogini pyörii edelleen, mutta hiljaksiin ja jaksottain.

Kirjotellaanpa ajatuksiani lukijan vastuusta. Aina kerrotaan kyllä, että kirjoittaja on itse vastuussa siitä mitä on kirjoittanut ja kaikki palaute tulee kestää, siihen tulee vastata ystävällisesti jne. Ohjeessa on ihan perääkin. Ihan mitä tahansa ei sovi someen suoltaa. Mutta ei sitä ihan kaikkien takapuolia sovi nuoleskellakaan. Eikä voikaan, aina sitä toiselle pyllistää kun yhtä koettaa miellyttää.

On myös lukijan vastuulla, mitä lukee ja kuinka tekstin haluaa ymmärtää. Ihan yksinkertaisetkin asiat voi halutessaan vääntää aika solmuun. On myös lukijan vastuulla, millaisen kommentin kirjoittaa. Ei ole pakko hakeutua blogiin, jonka tietää suuttuttavan. Ei ole pakko lukea tekstiä, josta tietää saavansa päänsäryn. Ei ole pakko kirjoittaa kommenttia, jos tietää että tekee vain mieli oksentaa toisen päälle. Ja jos nyt kuitenkin tekee nämä kaikki, ei ainakaan kannata vetää sitä "bloggaajan vastuu" korttia, jolla saisi luvan purkaa pahaa oloaan.

Blogit ovat hieno asia. Niistä löytää vaikka mitä. Samalla ne kaventavat kovasti sosiaalista kanssakäymistämme. Teksti on vain tekstiä. Siinä voi olla pari kuvaa. Mutta ilmeet ja eleet puuttuvat. Ei ole äänensävyä. Täysin neutraali teksti voi aiheuttaa hyvin erilaisia tuntemuksia lukijoissa, riippuen siitä, missä fiiliksissä sitä luetaan. Ja se on täysin normaalia.

Bloggaajana tulee toki varautua monenlaiseen palautteeseen. Asiallinen palaute tulee poikkeuksetta ihan asiasta. Asiaton kumpuaa yleensä kirjoittajan omista ongelmista. Toisaalta, myös lukijan kannattaa miettiä, mitä hän haluaa lukea ja hakeutua sellaisten tekstien pariin. Voi myös nukkua yön yli ja miettiä kommentoimista sitten (kukaan ei tee näin, mutta verrannollista?). Onko itse juuri nyt sellaisella tuulella, että kykenee kirjoittamaan raivostuttavasta aiheesta eri mieltä olevan kommentin? Vai meneekö helposti huuteluksi?

Ihan näin esimerkkinä, en kommentoi tai kirjoita postauksia, mikäli minulla on huono päivä. Miksi levittäisin pahaa oloani ihan kaikkialle tuolloin. Syy ei kuitenkaan ole muissa.

Ajatuksia aiheesta? Oli kovin minipaketti, mutta keskustelu korvatkoon :)

09 joulukuuta 2016

Yksi vai kaksi koiraa?



Ehdin omistaa reilu vuoden ajan kaksi koiraa. Nyt olen ollut liki puoli vuotta yhden koiran omistaja. Toki olin aiemminkin yhden koiran omistaja. Aina välillä kuuluu niitä kysymyksiä, mitä eroa on omistaa yksi tai kaksi koiraa, entä useampi. Päätin kirjoittaa omia päällimmäisiä ajatuksiani, listasin ne myös tuollaiseen plussa miinus listaukseen.

Yhden koiran kanssa suuri hyvä puoli on se, että koiraan on enemmän aikaa. Kaiken haluamansa energian voi suunnata siihen ainokaiseen. Toisaalta, jos on ahkera harrastaja ja treenaaja, voi elämä käydä yhdelle koiralle liiankin stressaavaksi. Päivittäiset treenit, helposti liian pitkät harjoitukset ja viikottaiset kilpailut kuormittavat yhtä liikaa. Kuluja on vähemmän, ellei koira nyt osu olemaan eläinlääkärin vakioasiakas. Yksi koira kuitenkin syö vähemmän kuin laumallinen vastaavia, ei tarvitse säkillistä varusteita ja näin pois päin. Huomattava huono puoli on se, että kun koiran jättää yksin, se todella on yksin.

Kahden tai useamman koiran kanssa yksinoloasia korjaantuu ja koirilla on seuraa toisistaan. Huonompi homma on toki se, jos koirat eivät tule toimeen. Jos aiemmin yksin ollut koira on kova askartelija tai rakastaa ääntään, hiljaisessa talossa on äkkiä kaksi sisustajaa ja huutajaa. Siinä missä riemunhetkiä saa kokea kaksin verroin kahden kanssa, ovat ongelmat äkkiä tuplasti työtä vaativia. Itse tahkoin hihnakäytöksen kanssa. Yksin kumpikin koira menivät ookoo, kahdestaan toimivat mieluummin laumana ja olisivat halunneet syödä vastaantulijat. Toisen koiran innostus purkautui siihen, että kiusasi toista koiraa.

Jos laumassa on kovin isoja luonne-eroja tai koirat muuten hyvin erityyppisiä, voi elo jo senkin vuoksi olla hankalaa. Tai sitten ei. Kahden erilaisen koiran kanssa voi olla mahdollisuus useampiin harrastuksiin koirien soveltuvuuden mukaan. Kahden kanssa voi myös treenata enemmän, sillä toista koiraa ei tule kuormitettua niin paljon. Toisaalta, kahdesta ei voi samaan aikaan tehdä huippuvalioita, ellei aikaa ole käyttää koiriin 24/7.

Kahdessa ja useammassa on luonnollisesti enemmän työtä kuin yhdessä, riippuen toki koirista. Ovathan nuo yksilöitä. Itse en ole kannalla tai kummallakaan, puolensa ja puolensa. Luultavasti vuoroin tässä kotosalla tulee yksi tai useampi aina pyörimään.

Montako koiraa teiltä löytyy? Omia kokemuksia?

08 joulukuuta 2016

Miksi sekarotuinen?

Tämä ei ole mikään globaali maailmanmullistusteksti, ei käännytyspaasaus tai mikään muukaan negatiivisävytteinen pläjäys. Omia ajatuksiani ja kokemuksiani, vaikkakin laajasti, niin silti vain yhden pienen ihmisen kokemana. Pyrin kirjoittamaan tekstin neutraalisti, joten jos joku nyt polttaa päreensä niin voi mennä muualle jähtymään. Siinä pohjustus, saa lukea.

Vuosien varrella yksi jos toinenkin on kysynyt, ehkä jopa ihmetellyt vakaata valintaani pysyä sekarotuisissa. Sekarotuinen koira on aika tavallinen valinta "ensikoiraksi", kun ei vielä ole tietoa siitä mitä haluaa ja riittää, että saa koiran. Usein tämän jälkeen siirrytään sitten puhdasrotuiseen, siihen niin sanottuun omaan rotuun.

En ole koskaan omistanut rotukoiraa, eikä minulla myöskään ole selkeää suosikkia roduista. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut, että hankin koirat tarpeeseen ja tiettyjen ominaisuuksien mukaan. Ominaisuuskriteerit karsivat pois tietyn tyyppisiä koiria ja joitain yksilöitä, mutta harvemmin jäljelle jää vain yksi rotu. On paljon potentiaalisia perhekoirarotuja, retkeilyyn sopivia koiria tai aktiiviseen harrastamiseen. Vähän turhan monella on käsitys "yhdestä oikeasta rodusta".

Vilkku oli ensimmäinen itse hankkimani koira. Silloin katselin ihan vakavissani myös puhdasrotuisia. Pennulla ei ollut kiire, joten tiirailin myös sekarotuisten paimenkoirien ilmoituksia. Pallottelin erilaisten aussi ja bortsu pentueiden välillä. Selasin sukutauluja ja kasvattajien sivuja. Olin vähän pettynyt. Minulle koiran hankinnassa tärkeää on myös se toiminta, jota tuen. Aika harvan kasvattajan ajatusmaailma vastasi edes puolia omaani. Kysymyksiin vastailtiin nihkeästi ja hämmennystä herätti sekin, että muutaman vuoden aikana tehdyt useat suuret pentueet, olivat kaikki samaa keskivertosettiä, eivät mitään missään osalla eteenpäin vievää jalostusta. Miellyttävillä kasvattajilla ei ollut tuolloin pentuja tai he kasvattivat koiria, joille minä en olisi sopiva omistaja.


Palasin takaisin tutkailemaan sekarotuisten koirien ilmoituksia. Soitin useaan ilmoitukseen ja vaihdoin pitkiä sähköpostiviestejä. Tarjonta oli runsaampaa, kuin rotukoirapuolella, mutta materiaalin taso ja kasvattajien perustelut samaa keskivertosettiä. On ihan eri asia pennuttaa koiria puolivillaisesti, kuin nähdä vaivaa hyvän jalostustyön eteen.

Pitkän puhelun jälkeen löytyi sopiva pentue ja sieltä meille tuli Vilkku. Savun kasvattajan olin tuntenut pitkään ja eettiset arvot ja jalostukselliset tavoitteet kohtaavat hyvin. Toiveideni mukaan koiran suku on tiedossa, melko tutkittua (terveeksi nimenomaan) ja harrastusnäyttöäkin on. Ja ensinnäkin, pentueen eteen nähtiin vaivaa. Aika rutosti enemmän, mitä monen puhdasrotuisen...

Pääsääntöisesti jokaisen koirani tulee olla säänkestävä, tulivat ne mihin tarkoitukseen vain. Kaikkien koirieni tulee kestää retkeilyä tai tilapäistä ulkokoirailua. En tahdo koirilleni häiritsevää riistaviettiä. Haluan koirani olevan vähintään keskikokoinen, ilman liioiteltuja piirteitä, kuten lyttykuonoa tai lyhyitä jalkoja. Siinä karkeat kriteerini, joiden perusteella lähden ruotimaan eri tyyppisiä koiria. Savu tuli harrastuskoiraksi. Aktiiviseen ja vivahteikkaaseen elämääni. Se tulee varmasti myöhemmin olemaan perhekoira. Nyt ensiksi se on harrastus- ja retkikoira. Aika monitoimikoira siis. Louna on peruskoiran roolissa. Se vain tuli, se oli järkevin ratkaisu koiran kannalta. Lähtökohtaisesti Lounan kaltaista en itse ostaisi, tusinakoira.

Sekarotuisen hankkimisen syyksi kerrotaan usein vastuuttomuus ja tietämättömyys. Minusta hiukan päinvastoin... Mitä enemmän olen perehtynyt, nähnyt ja tutustunut erilaisiin kasvattajiin. Sen vakaammin olen sitä mieltä, että avaramielisemmin kasvatetut koirat ovat minun juttuni. Että kasvattajat, jotka tekevät omaa juttuansa, vieden projektejaan terveillä koirilla eteenpäin, ovat minua varten. Ahdasmieliset, kaavoihin kangistuneet ja keskivertohyvää koiramateriaalia maailmalle tuottavat eivät ole minun juttuni. Kasvattajia ylipäänsä on paljon yli todellisen koiratarpeen ja näin ollen helmet hukkuvat herkästi muun massan sekaan.


Kun Vilkkua ennen pari vuotta sopivaa koiraa etsin, minulta kysyttiin miksi en ota rotukoiraa, kun se olisi helpompaa. Olin vähän hämmentynyt. Samalla heräsin. Ihmiset ottavat rotukoiria myös siksi, että se on helppoa. Kaikki tieto on tarjolla, ainakin jos siihen haluaa uskoa. Puhdasrotuisia pursuaa ovista ja ikkunoista ja kasvattajilla on kotisivut. Koiranet palvelee kellon ympäri. Puhdasrotuisesta ainakin pitäisi tietää mitä siitä tulee isona. Sekarotuista hankkiessa tarvitaan enemmän tietotaitoutta. Pitää olla sosiaalisia taitoja keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja mielenkiintoa ja halua selvittää sukuja. Sopivaa sekarotuista voi joutua odottamaan pitkäänkin (minun kriteereilläni odottaisin rotukoiraakin kyllä vuositolkulla).

Yleisestä harhaluulosta huolimatta monirotuisella voi harrastaa täysin normaalisti, mikäli ei pyri arvokisoihin (joissa näkee harrastajia vain kourallisen) tai näyttelyihin. Palveluskoiralajeihin pääsee vain tietyn rotuisilla koirilla, näin ollen se ei kosketa sekarotuisia. Kilpailuja varten koiran tulee olla rekisteröity, sekarotuiset laitetaan fix rekisteriin, joka mahdollistaa kilpailemisen. Valjakkourheilussa ja frisbeessä monirotuisella voi kilpailla rajoituksetta ja vetopuolella risteytykset ovatkin arkipäiväinen asia. Ulkomailla sekarotuisia on paljon harrastuskäytössä, paljon laajemmin kuin täällä Suomessa. Suomessa sekarotuisen hankintaan harrastuskoiraksi liittyy harmittavan paljon ennakkoluuloja. Jos yhtään tuntee pentueen vanhempia ja rodut ovat edes jollain tasoa yksiin ja pennunhankkijan käyttötarkoituksiin sopivat, niin miksi ei? Tietoisuus ja osaaminen lisääntyy koko ajan ja monirotuisia terveystutkitaan ja niillä harrastetaan enemmän. 

Voisinko sitten ottaa puhdasrotuisen? Kyllä voisin. Minulla vain ei ole ollut syytä, miksi sulkisin sekarotuisen koiran pois vaihtoehdoista. Toivon, että ihmiset olisivat tietoisempia valinnoistaan ja avarakatseisempia, oli kyseessä sitten puhdas tai ei. Oikeasti hyviä kasvattajia löytyy sekä sekarotuisten, että rotukoirien puolelta, toistaiseksi rotukoirilla selkeämmin esillä ja yhteenkoottuna, kuka kasvattaa mitäkin. Tulevaisuuden ei tarvitse olla radikaalin mustavalkoisesti seropi vs rotupi asetelmassa, vaan pitäisi luoda molempia palveleva toimintamalli.

Olipa hankkimassa mitä tahansa koiraa, kannattaa selvittää tarkoin, mistä maksaa mitäkin. Millainen kasvattaja, miten pentuja pidetään ja miten usein uusia pentueita syntyy? Onko vanhemmilla tai sukulaisia tuloksia harrastuksista tai perustuvatko harrastukset vain puheisiin? Nykyään on oltava tarkka, suorastaan salapoliisi, jotta koiran voi hyvillä mielin ottaa. Tsemppiä sopivan koiran hankkimiseen, kun se on ajankohtaista.

Keskustelu toivottua. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ei kannata pahoittaa mieltään siitä, että olen eri mieltä.

05 joulukuuta 2016

Lenkkireittimme


Nykyisillä lenkkireiteillämme ehdin käydä jo Tuikun ja Vilkunkin kanssa. Takapihalta aukeaa metsä, josta on polku pellolle. Siellä pääasiassa käymme. Pirkan taivaleen hiljaisin pätkä jatkuu pelloilta, sieltä pääsee mm. Kuivaanvuoren ja Lintuharjun laavuille, joihin kummallekin on kävelty. Kertaakaan ei ole tullut ketään vastaan ja oikeastaan muualla emme enää nykyään lenkkeile. Reitillä on peltoa, pikkumonttu, monipuustoisia metsiä, metsäautotietä, harjua, kallioita, useita puroja ja muutama järvi. Joitain kuvia maastosta alla, olen rakastunut tuohon ♥


Toinen vakkari lenkkipaikkamme on Haverin ranta ja siellä muutama lenkkipolku. Talvella sieltä pääsee jäälle. Myös hiljaista, mutta nättiä seutua. Haveriin on meiltä viitisen kilometriä, mutta sinne tulee ajettua autolla, koska joutuisi kävelemään maantien vartta muutoin.




Toisinaan tulee piipahdettua venerannassa ja koulun metsissä. Autolla pääsee myös isolle soramontulle, joka sekin on hiljainen. Hyvin monipuolisia lenkkikohteita siis riittää.

27 marraskuuta 2016

Kutsumaton, meidän Louna



Louna, aiemmin Luna saapui siskolleni kesäkuun lopulla. Louna on kotoisin Pöytyältä, syntynyt huhtikuun lopulla. Oikein suloinen pieni pallero, oppivainen ja reipas. Kävin Lounaa heti Vilkun kanssa katsomassa ja voi miten pieni se olikaan. Kymmenviikkoisena pikkuinen pääsi Vilkun ja Tuikun kanssa soramontulle ja kävimme samalla reissulla katsomassa myös Myytä. Olin iloinen siskoni puolesta, viimein potentiaalinen koira, josta tulisi oiva lenkkikaveri ja josta olisi mahdollista saada kotiharrastuksiinkin seuraa. Vilkun ja Tuikunkin kanssa ipana oli hyvin ja siitä piti tulla niille leikkikaveri. No ei sitten tullut. Alla oleva kuva on ainoa, jolloin Tuikku pentua edes tapasi. Kutakuinkin viikko tuon jälkeen, jouduttiin kumpikin koirani lopettamaan.



Koirattomana minun olostani ei tule mitään, joten heti pian sisko toikin Lounan minulle kylään. Saisin pitää sitä kuinka haluaisin, jos suinkin oloa helpottaisi. Totta toki helpottaa. Oli pakko nousta liikkeelle viemään toista ulos ja siivota sen sotkuja. Louna oli sitä paitsi hauska. Se pysyi niin mukavasti irti ja tuli perässä. Pikkuinen ja säyseä mussukka. Siinä oli paljon sellaista Tuikkumaista piirrettä, kaikki se hössötys ja häslääminen. Pidin pentua ilomielin meillä, Louna taisikin viikon olla meillä hoidossa heti omien koirieni lopettamisen jälkeen. Aika kului tappavan hitaasti ilman koiraa ja vaikka miten odotin omaa pentua ja laitoin uutta kotiamme, pyysin siskon tuomaan Lounan meille vielä toistamiseenkin hoitoon. Niin mukava pentu se oli.

Pienestä pennunelämästään Louna oli siinä vaiheessa viettänyt jo aika paljon aikaa meillä. Kaikki kyläreissut päättyivät siihen, että se oli meillä päivän pari tai ehkä viikon. Kaikki käyntini kaupungissa päättyivät siihen, että hain pienen ipanan kyytiin, koska halusin sen meille seurakseni. Meistä tuli sen toinen koti. Kun käännyttiin isolta tieltä pois ja noustiin kuoppaista mäkeä ylös, se tasan tiesi mihin tultiin.

Meillä sai juosta vapaana pihalla ja minulla oli tuona kesänä aikaa sille ihan rajattomasti. Tämä helpotti myös siskoa, sillä Louna oli meillä jos osui raskas työviikko. Ja minähän pidin tuota täällä oikein mielelläni. Louna pääsi kanssani metsään, pitkille kiireettömille kävelylenkeille, joista minä nautin. Voi miten kömpelö se olikaan. Tasamaalla jos sattui olemaan yksikin männynkäpy niin Louna osui juuri siihen ja kaatui.



Louna viihtyi ja minä viihdyin. Oli kivaa naksutella toiselle nappuloita, se kun väsyikin niin nopeasti hommia tehdessään. Louna oli minulla viikon vielä ennen Savun tuloa. Oikeastaan, Lounalla oli aika iso rooli minun surutyössäni. Se piristi niin paljon ja repi eteenpäin omalla pennunhölmöydellään.

Kuopiosta palasinkin kotiin oma pentu kainalossa. Savusta ja Lounasta tulisi parhaat kaverit, ne kun olivat niin pikkuisia molemmat. Treffailimme siskon kanssa tiiviisti, jotta ipanat pääsivät leikkimään ja tutustumaan. Savu oppi nopeasti että hammasteluleikit on jees. Lounalla oli sen sijaan harjoiteltavaa, että pienempi leikkikaveri olekaan mikään purulelu. Kumpikin pentu kävivät katsomassa Myytä porukoillani. Ja siellä leikittiin villisti.



Syksyllä Louna tuli minulle hoitoon siskoni ollessa sairaana. Reipas nelikuinen oli kerrostalossa kovin touhukas ja ärsyttävä seuralainen sairastupalaiselle, minkä ymmärrän hyvin. Ollessani itse kuumeessa rivariasunnossa, eivät T ja V olleet mitenkään viihdyttävää seuraa.... Siispä Louna tuli hoitoon, täällähän se menisi, tuttu paikka ja tilaa olla.
Käytin pentuja juoksemassa. Louna väsähti aina nopeasti. Se ei ollut tottunut sellaiseen rallittamiseen, mihin minä ja minun koirani tottuvat. Louna pääsi Savun mukana Kikin ja Teon kanssa juoksemaan. Viikon jälkeen sisko vakuutti olevansa kunnossa ja vein koiran takaisin.




Kului jonkin aikaa, kunnes sain viestin, että Louna voisi tulla taas hoitoon. Siskollani oli ylähengitystieinfektio. Louna tuli sitten meille, jotta toinen saisi levätä ja parannella kunnolla. Tässä vaiheessa oli jo puhetta, onko mahdollista pitää Lounaa kauemminkin, kun selvitellään taudinaiheuttajan syytä. Mietittiin myös mahdollista allergiaa, että mihin koira laitetaan sitten. Louna olikin minulla kaksi viikkoa. Poskiontelontulehduken ja keuhkoputkentulehduksen jälkeen sisko haki pentusen takaisin. Kaksi viikkoa oli sujunut hyvin. Louna meni tuossa sivussa oikein näppärästi, eikä siitä ollut harmia. Savukin piti tuosta kömpelöstä ystävästään. Oikeastaan Savu oli kovin hämillään, kun toinen lähti.

Ei mennyt kuin hieman reilu viikko ja reppureissuni jälkeen sain viestin, että voisiko Louna muuttaa meille pysyvästi.  Kaikenlaisia oireita (aivastelua, silmien ja nenän kutinaa jne) ja hengitystieinfektiot olivat todennäköisimmin Lounan aiheuttamia. Siivoaminen ja allergialääkkeet eivät auttaneet. Sisko ei voinut asua Lounan kanssa.



En minä sen kummemmin miettinyt, sillä koiralle ei sillä hetkellä ollut mitään muuta paikkaa tiedossa. Kamalaahan se on omassa kodissaan olla tukkoisena ja sairaana siksi, että siellä on koira. Juurihan Louna oli meillä pitkän jakson hoidossa ja silloin siskolla olivat oireet hävinneet. Sitä paitsi Louna istui hyvin arkeemme, vaikka vähän kuin ylipaikalle tulikin.

Samana iltana kirjoitimme Lounasta omistajanvaihdospaperit ja se muutti meille, toistaiseksi ja  väliaikaiseksi. Tänne maalle, pieneen punaiseen taloon, porokoiranpuolikkaan seuraksi. Täällähän se oli pikkupentunakin viihtynyt, miksi se ei olisi tänne sopinut pidemmäksi aikaa. Siskon ja minun osat ikään kuin vaihtuivat, Louna käy siellä kyläilemässä ja päivähoidossa. Mutta Louna ei voi  toistaiseksi asua siellä. Joskus käy niin, että koira valitsee itse mihin kuuluu. Lounalle kävi juuri niin.