09 joulukuuta 2016

Yksi vai kaksi koiraa?



Ehdin omistaa reilu vuoden ajan kaksi koiraa. Nyt olen ollut liki puoli vuotta yhden koiran omistaja. Toki olin aiemminkin yhden koiran omistaja. Aina välillä kuuluu niitä kysymyksiä, mitä eroa on omistaa yksi tai kaksi koiraa, entä useampi. Päätin kirjoittaa omia päällimmäisiä ajatuksiani, listasin ne myös tuollaiseen plussa miinus listaukseen.

Yhden koiran kanssa suuri hyvä puoli on se, että koiraan on enemmän aikaa. Kaiken haluamansa energian voi suunnata siihen ainokaiseen. Toisaalta, jos on ahkera harrastaja ja treenaaja, voi elämä käydä yhdelle koiralle liiankin stressaavaksi. Päivittäiset treenit, helposti liian pitkät harjoitukset ja viikottaiset kilpailut kuormittavat yhtä liikaa. Kuluja on vähemmän, ellei koira nyt osu olemaan eläinlääkärin vakioasiakas. Yksi koira kuitenkin syö vähemmän kuin laumallinen vastaavia, ei tarvitse säkillistä varusteita ja näin pois päin. Huomattava huono puoli on se, että kun koiran jättää yksin, se todella on yksin.

Kahden tai useamman koiran kanssa yksinoloasia korjaantuu ja koirilla on seuraa toisistaan. Huonompi homma on toki se, jos koirat eivät tule toimeen. Jos aiemmin yksin ollut koira on kova askartelija tai rakastaa ääntään, hiljaisessa talossa on äkkiä kaksi sisustajaa ja huutajaa. Siinä missä riemunhetkiä saa kokea kaksin verroin kahden kanssa, ovat ongelmat äkkiä tuplasti työtä vaativia. Itse tahkoin hihnakäytöksen kanssa. Yksin kumpikin koira menivät ookoo, kahdestaan toimivat mieluummin laumana ja olisivat halunneet syödä vastaantulijat. Toisen koiran innostus purkautui siihen, että kiusasi toista koiraa.

Jos laumassa on kovin isoja luonne-eroja tai koirat muuten hyvin erityyppisiä, voi elo jo senkin vuoksi olla hankalaa. Tai sitten ei. Kahden erilaisen koiran kanssa voi olla mahdollisuus useampiin harrastuksiin koirien soveltuvuuden mukaan. Kahden kanssa voi myös treenata enemmän, sillä toista koiraa ei tule kuormitettua niin paljon. Toisaalta, kahdesta ei voi samaan aikaan tehdä huippuvalioita, ellei aikaa ole käyttää koiriin 24/7.

Kahdessa ja useammassa on luonnollisesti enemmän työtä kuin yhdessä, riippuen toki koirista. Ovathan nuo yksilöitä. Itse en ole kannalla tai kummallakaan, puolensa ja puolensa. Luultavasti vuoroin tässä kotosalla tulee yksi tai useampi aina pyörimään.

Montako koiraa teiltä löytyy? Omia kokemuksia?

8 kommenttia:

  1. Totta turiset. Kohta vuoden ollut kahden koiran omistaja ja allekirjoitan kaiken.

    Koirista on tosiaan seuraa toisilleen omistajan ollessa töissä tms., mutta toisaalta nuoremmankin olisi hyvä opetella olemaan oikeasti YKSIN. Huomaan, että se treeni jää helposti vähemmälle, kun talossa on kaksi koiraa. Olenkin käyttänyt noita erikseen ulkona jo ihan siksikin, että nuorempi joutuisi jäämään täysin yksin. Lisäksi nuorempi nojaa jännittävissä tilanteissa vanhempaan. Vanhemman tuesta on toki hyötyäkin, mutta haluan silti nuoremmastakin omilla koivillaan seisovan ja/tai muhun nojautuvan koiran. Taas hyvä syy käyttää koiria erillään ulkona.

    Täytyy kyllä sanoa, että tämä kaksi on ehdoton maksimi itselleni. Kahdesta on tosiaan seuraa toisilleen ja molemmille riittää vielä omaa aikaa ilman, että tarttee potea huonoa omatuntoa. Yhtään useammasta en pystyisi enää huolehtimaan haluamallani tavalla ainakaan yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samoja ajatuksia. Puolensa ja puolensa. Mulle kans kaksi on aika maksimi, useampi ehkä erilaisissa harrastuksissa. Useamman koiran täytyisi toisaalta saumata hyvin yhteen, en ottaisi tähän kolmanneksi mitään kovin paljon noista poikkeavaa :D

      Poista
  2. Minulla ei ole ollut koskaan kuin yksi koira kerrallaan ja syyksi sanon resurssit. Edellisen koiran kanssa en luojan kiitos ottanut kaveria kopioimaan kaikkea sitä huonoa käytöstä ja nykyisen kanssa tavoitteet harrastuksissa ovat suhteellisen korkealla, joten nyt koiran alkaessa olla optimaalisessa iässä aion keskittyä tähän yksilöön ja hyödyntää vapaa-aikaani suhteen parantamiseen, ulkoiluun ja treenamiseen. Toinen koira tulee sitten kun nykyiselle tulee ikää ja on aika aloitella harrastusuraa uuden koiran kanssa(vanhempaa unohtamatta) Liika treenaaminen ei oikeastaan ole riippuvainen koiramäärästä vaan ihmisestä. Esimerkiksi vaikka itse treenaan aktiivisesti eri lajeja niin suoritukset eivät kestä kovin kauaa ja esimerkiksi toko/tottis treenataan sellaisen ajan sisällä missä koira on vielä oppimismoodissa, ei hinkata turhaan.
    Kaksi koiraa on itsellekin se ihanne ja varmasti jossain vaiheessa se tulee toteutumaan, mutta ainakin muutama vuosi mennään vielä yhden koiran taloudella, "koputtaa puuta" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia pohdiskelevasta kommentista :) Hyvä pointti liikatreenaamisesta. Joskus jos esim. pariskunta hankkii koiran, voi käydä niin että sillä treenaisi kumpikin. Harva koira jaksaa sitä, että kaksi ihmistä treenaa aktiivisesti, toki lajista riippuen ja aika paljon koirastakin. Ja ilman muuta treenaajista. Mutta huomaan toisaalta itsellänikin, että mun on hankala yhden koiran kanssa himmailla, jos itsellä olisi vielä intoa. Siinä mielessä on näppärä vain vaihtaa koira ja jatkaa hommia :D

      Poista
  3. Vuoden verran minäkin elelin kahden koiran kanssa, nyt vain yhden. Se on niin ihanan helppoa. Yhden kanssa reissaaminen on paljon helpompaa. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa treenien takia, kun toinen jää kotiin tai vähemmälle. Mulla ehkä kahden koiran kanssa oli suurin ongelma se, että ne oli erilaisia, kuten mainitsit tekstissäkin. Kotioloissa molemmat helppoja ja vaivattomia, mutta lenkkeily stressasi. Toinen pysyy kaikkialla vapaana, toista uskalsi lenkittää vaan korvessa. Ja se vei kiltinkin koiran mukanaan kauas minusta. Toinen on mahdottoman koirasosiaalinen ja toinen ei pidä vieraista yhtään. Järsjestäppä siinä sitten arki-iltana molemmille sopivasti aktiviteettia, huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutun kuuloista! Tuo erikoistoiminnan järkkäily :D

      Poista
  4. Mulla on yksi koira jolla seurana kaksi kissaa. Tällä oli kamalat eroikävät kun se tosiaan oli yksin mutta kissojen kanssa. Ei mulla olisi hermot kestänyt kahta terminaattoria. Mies aina sanoo että olisi ihana jos olisi toinen mutta minä että ei! Kaksi syö paljon enemmän, sotkee enemmän ja kahden kanssa on hankala kyläillä kaupunkiasunnoissa. Kahta ei voi ottaa kylään hienompiin paikkoihin ja kahden kanssa olisi hankalampi lenkkeillä. Toki niille olisi seuraa toisistaan mutta tällä hetkellä yksi riittää. Se saa jakamattoman huimion ja hellyyden <3

    Mutta en sano ikinä ei, sitten kun kissoista aika jättää tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Yksi on kyllä huomattavasti vaivattomampi :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)