Hengailut Kintulammilla ja hellepäivä Akaassa

Kuva © Hanna Worne

Hui hei, heinäkuussa mennäään jo. Viime viikko olikin suorastaan kiireinen, myös koiran osalta!

Keskiviikkona kävimme päiväretkellä, vähän suunniteltua lyhyemmällä, mutta kuitenkin. Tavanomaisesta poiketen, teimme tällä erää Hannan kanssa vain hengausretken. Erittäin rennon ja rauhallisen sellaisen. Ihanaa vaihtelua, ei taatusti koiriakaan haitannut viime kesän kaatosade maratonin jälkeen. Kintulammin retkeilyalue oli ihan uusi tuttavuus, eikä paikka kovin vanha olekaan. Ihan nätti paikka, vaikka niin lähellä kaupunkia onkin. Helpolla sijainnilla lienee osuutta täpötäyteen parkkipaikkaan. 

Halusimme välttää ruuhkan ja muut ihmiset, joten kipittelimme lähimmälle laavulle syömään. Savu oli kovin kiinnostunut rannan kuplista, laineista ja vesikirpuista, mutta kyllä linnut veivät voiton. Alun vinkuiitailun jälkeen Savu rauhoittui makaamaan ja vähän torkkuikin. Hälytyshaukku napsahti päälle, kun kaksi retkeilijää ilmaantui leiriimme. Nopsasti kuitenkin hiljenivät ja rauhoittuivat, vaan eipä jääty huomaamatta. Neljä koiraa jonkin verran kuitenkin ääntelee, kun on tarvetta.

Kuvat ovat Hannan käsiala, kerrankin kiva kaverikuvakin! Itse kannoin mukana vain goprota, sillä reppumatkustajani vuoksi järkkärillä kuvailu olisi ollut hiukan haasteellista. Sää miltei suosi, hellettä ja UV-varoitusta piti olla, mutta saimmekin pienen sadekuuron. Ei siis kelin suhteen poikkeusta tälläkään kertaa, Hannan seurassa sataa vettä - aina.  Hiukan ehdimme ennen lähtöä suunnitelmaakin tehdä, jokin ihan oikea rämpimispäiväretki ja yksi telttailureissu. Onneksi on vielä kesää jäljellä.

Kuva © Hanna Worne

Savun synttäripäivänä sää helli, kaikkia muita paitsi koiria. Lämpömittari näytti +27C kun ajelimme Akaaseen Elinalle kylään. Lähdettiin samantien ajelemaan ihan landelle, jotta koirat saivat olla irti. Kuuma sää ei juuri menoa hidastanut, ehkä vähän tehokkaammin trio löysi kaikki kuraojat. Nyt Savu ja Kujekin leikkivät sopuisasti. Aiemmin koirat näkivät toisiaan Kainuun reissussa, siitä tulossa postaus myöhemmin.

Viitisen kilometriä jaksoimme kävellä, juomavettä olisi saanut olla enemmän mukana. Aurinkorasvatkin unohdimme, ihme kyllä nahka ei palanut. Lenkki päätettiin soramontulle lammikon ääreen. Elli kultsu uikin lähes koko ajan ja kyllä Savukin kahlaamassa kävi. Saimme vähän autoilijoilta pitkiä katseita; keskellä korpea pari naista, vauva, kolme koiraa. Missä muuallakaan sitä hienoa kesäpäivää viettäisi?

Lenkin ja uinnin jälkeen sisätiloissa lojuikin lähinnä koiranraatoja, niin väsyneitä olivat. Jopa pieni reipas Kuje! Kiva päiväreissu jälleen ja pian onkin nähtävä uudelleen. Savun hihna nimittäin katosi metsäautotiellä, putosi vaunujen korista. Onneksi oli löytynyt. Saapa nähdä mitä heinäkuu tuo tullessaan, jos sää suosii, yövymme useammankin yön teltassa.

Blogin historiaa

Avasin blogin vuonna 2011, jolloin sain Tuikun. Blogi oli ihan alkujaan Tuikun tohinat. Vuoteen ei paljon postauksia mahtunut, kirjoitusvirheitä kyllä. Suosituimmaksi nousi Ensimmäinen kerta, kun kävimme mätsäreissä.

2012 vuoden aikana blogin nimeksi muotoutui HurttaTeam, sillä blogissa seikkaili myös toinen (vanhempieni) koiramme Maisa. Tällöin Jumppa tekstiä klikkailtiin eniten.

2013 blogin nimi ja osoite muuttui nykyiseksi, sillä halusin nimestä vähemmän sitovan ja ajattoman. Myöhemmin samana vuonna blogissa näkyivät myös muiden sukulaisten koirat, mm. Popi ja Klaara (voivat edelleen hyvin). Luetuin teksti oli Ulkokoirat. 

2014 kuumottelin itselleni pentua ja puuhastelin Tuikun kanssa. Takerruin somen jokaiseen keskusteluun, jonka poikimana kirjoitin myös Mistä on nirsot koirat tehty?

2015 blogiin putkahtivat Vilkku ja Myy. Omilleni muuttaessa rajasin blogin kertomaan vain omista koiristani. Niinpä poistin sukulaisten koirien esittelysivut ja rajasin niiden osuutta postauksissa. Hetken luulin, että tää kaikki päättyy keräsi katsomiskertoja hurjasti, kun itku kurkussa huojetuneena kotiuduimme eläinsairaalasta.

2016 koin elämäni suurimman järkytyksen, kun blogin molemmat päätähdet, Tuikku ja Vilkku menehtyivät. Blogiin virtasi kävijöitä tuolloin enemmän kuin koskaan.Luetuin kesäpostaus olikin Peli, jonka kortteja minulle ei jaettu. Blogi oli hetken kiinni ja aioin lopettaa kokonaan. Kirjoittaminen oli kuitenkin olennainen osa palautumisprosessia ja niinpä blogi jatkoi aktiivisena Savun kotiuduttua. Samana syksynä blogin vieraileva tähti Louna muutti meille. Puntaroin hetken, tuleeko Lounasta ihan päätähti vai vierailija. Päätähti tietysti, sillä asuihan Louna meillä miltei kaksi vuotta.

2017 Keväällä otteeni blogiin lipsui. Moni elämäni osa-alue oli koetuksella terveydentilani vuoksi ja lopulta blogi alkoi tuntua ahdistavalta ja raskaalta ylläpitää. En tiennyt, mitä halusin kirjoittaa, kenelle ja miksi. Niinpä päätin sulkea blogin, pidinhän sitä kuusi vuotta aktiivisesti pystyssä. Ennen sulkemista kirjoitin suoranaisen hittipostauksen, 100 retkeä koiran kanssa.

Vuoden tauko teki hyvää. Minä pidän tästä blogista ja tänne kirjoittamisesta. Ihminen vain muuttuu seitsemän vuoden aikana, tietysti. Siksi vanhojen tekstien lukeminen naurattaa ja hävettää. Mutta ne ovat osa blogia ja pitkään pystyssä ollut blogi on osa bloggaajan kasvua. Tarvitsin vain pienen hengähdystauon hoitaakseni itseni kuntoon. Blogista oli myös tullut raskaan tavoitteellinen ja koin bloggaamisen suorittamiseksi, yrittäen ylläpitää tietynlaista odotusimagoa. Nyt sellaista ongelmaa ei ole, sillä minulla on selkeä visio, mitä blogi tulee sisältämään ja millä aikatahdilla.

Katsotaanpa siis, minne seuraavat kuusi vuotta meidät vievät!

We're back - siis ketkä?

Onpa kiva palata kirjoittamaan! 

Vuoden tauko (koira)bloggaamisesta teki hyvää. Samalla pystyin pohtimaan blogin aihealueita, niiden rajaamista ja remontoimaan ulkoasua simppelimmäksi. Uusia ideoita ja ajatuksia on taas runsaasti. Näin puhtaalta pöydältä aloittaessa, ei myöskään ole stressiä mistään. Ei ole aikataulua millekään, ei odotuksia, eikä sen suuremmin tavotteitakaan blogin suhteen. Vahingosta ja burn outista viisastuneena, blogi tulee rullaamaan omalla tahdillaan ja painollaan, meidän näköisenä. Ehkä vähän aiempaa rennommalla otteella, mutta tarkemmalla sisällöllä.

Nopeasti blogin sisällöstä; perusarkipulinan lisäksi blogiin tulee todennäköisesti aiempaa enemmän videoita ja kuvia. Aiheina sivuan koulutus- ja koiran hyvinvointi kategorioita. Entiseen tapaan postauksia saa ilman muuta myös toivoa.

Niin keitä me siis ollaan?

Blogini oli kovin äkisti ja pitkään piilotettuna, joten lyhyt esittely ja tilannepäivitys ei liene pahitteeksi. 

Kirjoittajan toimin minä, reilu parikymppinen nainen, äiti, hoitoalan ammattilainen ja paljon muuta. Koirien suhteen olen kiinnostunut kouluttamisesta, erityisesti arkiasioissa. Vastuullinen koirankasvatus ja puuhat kodinvaihtajien parissa innoittavat myös. Taloudessa on koiran lisäksi kaneja, jotka näyttelevät täällä aivan minimaaliosaa. Tässä vuoden tauon aikana koulutin muutaman kurssin (arkikurssi, pentukurssi, lapsikurssi) ja kouluttauduin itse harjoittelua vaille valmiiksi arkitottelevaisuuskoulutusohjaajaksi (onpa pitkä sana). Nyt olen toistaiseksi tauolla muiden kouluttamisesta.

Tilapäiskoiramme Louna on nyt reilu parivuotias sakemannimix. Louna jäi keväällä pysyvästi asumaan vanhemmilleni, Myyn seuraksi. Paljon ehdin koiraan kiintyä ja rakas on vieläkin. Vaan tiesin kyllä, että väliaikaisesti meillä oli. Arkeni (ennen vauvaakaan) ei tosin ollut Lounalle ihanteellista. Se stressaantui helposti tulijoista, menijöistä ja aktiivisista touhuistamme. Nyt ympäristö on rauhallisempi ja Lounalla on parempia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Havahduin arkeni puutteisiin vasta, kun seurasin Lounan arkea muualla. Koiran etu, on kaikkien etu ja onneksi se oli tällä kertaa mahdollista.

Koirani Savu on nyt parivuotias reipas porokoiran puolikas. Piilokiveskiertymän vuoksi Savu kastroitiin viime syksynä hiukan odotettua aiemmin. Silmät ja polvet tsekattiin terveiksi myös syksyllä. Talven aikana luustokin kuvattiin priimaksi. Kävimme myös ennen äitiysvapaatani pyörähtämässä möllirallyissa. Savun kanssa keskitymme tokoon, nyt tosin vähän epäsäännöllisemmin. Savu kulkee mukana kaikessa ja kaikkialla ja onkin mallikas retkiseuralainen.

Tervetuloa mukaan, uudet ja vanhat!

Yhteyden meihin saa parhaiten sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com
Muita kanavia ovat youtube ja instagram, joista meitä voi seurata.

Blogi tiensä päässä

Pitkällisen pohdinnan jälkeen, tämä blogi on tiensä päässä ja tämäkin teksti on aika julkaista nyt.

Blogi on jäänyt hiukan heitteille, vaikka aikaa olisi, ei huvita päivittää. Ei ole inspiraatiota eikä motivaatiotakaan. Puoliakaan tekemisistä en viime aikoina ole saanut jaettua tänne asti. Eikä se edes haittaa minua. Bloggaaminen tänne ei tuo enää samaa fiilistä kuin ennen, se ei tunnu enää lainkaan niin tärkeältä. Kun sain kevättalvella kirjoitettua sen, mitä Tuikulle (ja Vilkullekin) kävi, oli valmis olo. Tuntui, että olin kirjoittanut kaiken tarpeellisen. Blogin ulkoasun ja remontin suhteen ajattelin aktivoituvani uudelleen, mutta niin ei käynyt. Blogi poistuu myöhemmin myös näkyvistä, ehkä joskus palaa uudelleen, ehkä ei ikinä.

Savun kanssa jatkamme tavoitteitamme kohti. Siitä tulee toivottavasti varjovalio, toivon että se ei jää pelkäksi haaveeksi. Treenaamme koska se on kivaa ja koska se kehittää meitä. Frisbeestä on hyvää vauhtia tulossa toinen aktiivinen lajimme, itseltä se vaatii malttia paljon. Savu on ollut paljolti sitä, mitä halusin. Pentuna se oli vähän kummallinen tosikko, mutta nyt se on korvaamaton. Sen kanssa on takana paljon yhteisiä miellyttäviä hetkiä ja reissuja.

Louna on ihana. Kivikkoisen alun jälkeen olen kiintynyt siihen valtavasti. Se on kehittynyt hurjasti eteenpäin, se on reipas ja omatoiminen, yhteistyökykyinen ja -haluinen. Sen kanssa on kiva touhuta ja se nauttii tekemisestä itsekin. Kömpelyydestään ja epävarmasta pentuvaiheestaa huolimatta siitä kasvoi sopusuhtainen ja hyvärakenteinen koira. Vetoharrastusta olemme aloittaneet, nosework kiehtoo itseäni ja sitä on tarkoitus tehdä Lounan kanssa. Lounan myötä olen oppinut jälleen, että teemme asioita itseämme varten. Minua ja Lounaa varten. En aio tehdä Lounan kanssa samaa virhettä, kuin Tuikun kanssa. Että väkisin väännän sitä yleisön toivomaan muottiin. Louna on ihan mahtava omana persoonanaan ja haluan antaa sille tilaa olla oma itsensä.

Olen saanut elämääni uudelleen ihan loistavat koirat. Savu ja Louna ovat arjessa mitä parhaimpia ja keskenäänkin hyviä ystäviä. Ne piristävät päiviäni, pitävät seuraa, ovat loistavia retkikumppaneita ja maastossakin niiden kanssa on niin levollinen olo. Olen onnellinen, että saan olla juuri näiden koirien kanssa ja että niillä on toisensa. Uudet retkireitit odottavat meitä, samoin uudet ystävät.

On ollut kasvattavaa ja kokemusrikasta pitää tätä blogia, monta vuotta. Olen käynyt monia antoisia ja kasvattavia keskusteluita, myös loukkaavia ja rasittavia. Olen saanut blogin kautta uusia ystäviä ja tuttuja. Ennen kaikkea olen saanut kirjoittaa ajatuksiani näkyviin herättäen muissakin ajatuksia. Olen hyvin onnellinen, että silloin vuosia sitten aloitin pitämään tätä blogia. Siksi en aio poistaa tätä, enkä myöskään vanhoja tekstejäni. 

Kiitos kaikille lukijoille ja matkan varrella olleille. Hyvää jatkoa ja keskittykää siihen, mikä teille on tärkeää :) 

Suosikkipoika 1vee

Mitä sitä turhia selittelemään, ehdottomasti hieno koira, parempaa en olisi voinut toivoa. Niin onnellinen että vuosi sitten saamani viesti pennusta johti tähän, että se täyttää meillä vuoden. Nuorimiäs Savu tänään siis vuoden ikäinen, onnittelut myös sisko Cismetille. Savu jatkaa kesäistä eloaan ja oloaan ilkikurisella tosikkohuumorillaan, huijaa rauhallisella olemuksellaan, kuittaa äänekkäästi virheeni ja näin pois päin.

Sadepäivän ajatustyötä

Ulkona tulee kaatamalla, joten hyvin ehtii koota videoita ja purkaa ajatuksiaan. Tiedän etten ole ainoa, vaikka siltä se varmasti etenkin somessa näyttää. Otimme videolle muutama viikko sitten omaa kävelyäni. Jännitän vähän kaikenlaista ja jalat tekevät aina omiaan, eikä touhussa ole aina järkeä. Videolla ensimmäinen klippi on suunnittelematon lennosta temmattu. Sellaista kävelyni on, kun joku sanelee tahdin ja en keskity. Toinen klippi onkin huomattavasti kivempi, kun keskityin tarkemmin. Erityishuomiota kiinnitin jälkimmäisessäkin klipissä hartialinjaani, käsiin ja ryhtiin.

Tokoliikkeissä ohjaajan kuivaharjoittelu on mielestäni ihan erityisen tärkeää. Liikkeiden tulisi valmiina olla tyylipuhtaita, mekaanisia ja tekniikaltaan toimivia. Tähän ei päästä varmaan ikinä, jos aina tehtäisiin samaa harjoitusta yhdessä koiran kanssa. Etenkin tässä kohtaa, kun olemme molemmat, Savu ja minä aivan keltanokkia meille uuden lajin parissa. Kävelyharjoitusten lisäksi kannattaa kaikkea muutakin harjoitella ilman koiraa. Itselläni perusasennon palkkaus on nyt viimeisimpänä korostunut. Yritän videoida nyt mahdollisimman monia treenejä, joista osan julkaisen tännekin. Videolta on helpompi tarkistella ja kritisoida omaa toimintaa. Herkästi keskittyy videoiltakin liikaa koiran tekemiseen. Jos missä tahansa videossa tarkastelisi ohjaajan toimintaa, huomaisi, että koira on suora peilaus ohjaajastaan.

Viime viikolla heräsin jo neljän jälkeen aamulla. Inspiroiduin samantien ja lähdin Savun kanssa ulos treenailemaan. Iloinen fiilis jäi. Oma toiminta oli ihan hintsusti selvempää ja terävämpää jo itsellekin, vaikka tekemistä riittää.

Perusasentoon tuloissa alleviivasin nimenomaan oikeaa sijaintia. Savu on toisinaan tullut taakse, eteen, vinoon, milloin mitenkin. Nyt sain hommaa eteenpäin, kun järjestelmällisemmin palkkasin oikeaan sijaintiinkin.  Pari pomppuperusasentoa Savu tarjosi, mutta jätin ne huomiotta.

Seuraamisen suhteen jatkoin lähtöharjoituksia perusasennosta ja ilman. Palkkasin ulkosyrjältä ja osan imuttamisella. Yritän saada ajatuksen selväksi koiralle, että seuraisi tiiviisti hartialinjaani. Nyt Savu tökkii kämmentäni herkästi sekä seuruussa, että perusasennossa. Tähän vaikuttaa paljon käden sijaintikin.

Asennonvaihdot otin laudanpätkän avulla. Asennot vaihtuvat kivasti tarjoamisen kautta, itseltä avut pois, koska ne enemminkin häiritsevät. Video oli katkenut kesken, mutta käskysanoja asennon vaihtoihin ei vielä ole, eikä hetkeen tulekaan. Kaukot ovat vielä tosi kesken. Takapää toimii kivasti, mutta nyt ajatus pitäisi saada etujalkojen paikallaan pysymiseen.

Takapalkkaa teimme myös paikallaan pysymisen yhteydessä. Savu osaakin pysymisen oikeastaan paremmin kuin olen ajatellutkaan. Asiaa ei myöskään ole harjoiteltu kovinkaan paljon. Heiluessani ja taputellessani käsiä, Savu kumartui katsomaan minua ihmeissään. Pysyi silti, joten vapautin samantien palkalle.

Lounan kanssa suurin homma on kunnon kohotus. Kävimme pyörälenkillä jo aikaisin aamulla, mutta silti tuli liian kuuma. Vetovaljaat tulivat postissa, vähän tuskailin niiden kokoa, pitää sovitella vielä käytössä. Hieman epäileväisenä koirana Louna ei toistaiseksi vedä edelläni ja jo pelkkä pyörä jännittää. Pyörän kanssa käydään vapaajuoksulenkeillä, kunnon kohottamiseksi ja yritetään saada pyörä merkitsemään juoksemista. Valjaiden kanssa harjoituksia ovat sitten vauhtilähdöt palkalle pienen vedon kanssa. Vyökin löytyy, joten Lounan kanssa olisi tarkoitus juostakin ainakin alkuun. Viileämpiä kelejä odotellessa.

Helvetinjärvi ja Seitseminen

Mukavat kesäretkisuunnitelmat ja menoksi! Suuntasimme Hannan kanssa puolisuunnitellulle reissulle Helvetinjärven kansallispuistoon. Mitä hienointa kesäkeliä oli luvattu, sitä tyypillistä "vettä taivaan täydeltä". Optimistisesti ajateltiin että kuurosateita tai pitkäkestoista tihkua. Ei siis haittaisi menoa. Pieleen meni, ei se menoa juuri haitannut, mutta ensimmäisen päivän tuli vettä ihan koko ajan, eikä mistään tihkusta ollut puhettakaan.

Talsimme sitkeinä sisseinä Haukanhiedalta Iso-Ruokejärvelle pitämään pienen tauon. Sen jälkeen jatkoimme kolua kohti. Poikkesimme pienemmälle polulla aikeena mennä katselemaan järvimaisemaa. Polku pieneni ja kiemurteli päätyen suolle. Suosta kaivettiin vähän lenkkareita irti ja seuraavan kurakon kohdalla käännyttiin takaisin. Vedenpitävät vaatteet osoittautuivat vähän pettymykseksi, korkeintaan roiskeenkestävät. Sade valui pitkin selkää ja kasteli kaiken, ihan kaiken.

Poikkesimme päivätupaan sateelta suojaan ja syömään. Kuivatimme myös hieman vaatteitamme. En muista, olenko oikeastaan ikinä ollut niin sateen kastelema. Koiratkin olivat melkoisen märkiä ja tauko kelpasi niillekin. Kolulta jatkoimme matkaa kohti Luomaa. Kaatuneiden puiden johdosta reitti olikin melkoinen viidakko, aika rämpimistä rinkan kanssa. Paikoin polku nousi jyrkästikin kalliota pitkin ja märät puunjuuretkin olivat liukkaita.

Hermoa alkoi kiristää, kylmä, nälkä ja kaikki märkänä. Savukin vaikutti kärttyisältä. Louna oli onnellinen hölmö ja lönkytti menemään. Luoman poluilta käännyimme Kankimäelle päin, josta pääsimme tielle. Tietä pitkin kaatosateessa käveltiin vielä muutama tunti Haukanhiedalle.

Puolen yön aikaan pystytimme telttaa. Matkaa oli kertynyt 18km, sade oli kastellut kaiken ja rinkan sadesuoja oli valskannut sen verran, että myös makuupussini jalkopää oli märkä. Se ei kovin riemastuttanut, mutta siitä huolimatta yö teltassa oli lämmin. Kävelyn jälkeen koiria väsytti, meitä reippailijoita ei niinkään. Aamuyöstä sateen ropina piti hetken hereilläkin.

Aamulla sade oli lakannut ja näkymä alkoi pikkuhiljaa kirkastua. Savu ja Louna olivat aamun tyytyväisinä reissuketjussa (tosi kätevä, haluan oman), kun kuivasimme varusteita. Nuotio pääsi täydelliseen hyötykäyttöön, sillä aivan kaikki, oli kuivattava. Vähän nihkeiksi jäivät kengät, vaikkakin pohjat pääsivät niistä sulamaan. 

Koska olimme ahnehtineet kolmen päivän kävelyt yhdessä päivässä, siirryimme kaupan kautta Seitsemisen kansallispuistoon. Toinen retkipäivä meni kyllä ihan hengaillessa ja palautuessa. Nihkeä makuupussi tympäisi ja väsytti koko ajan. Toisen yön jälkeen ei niin huvittanutkaan kävellä ja laahusteltiin Soljasten uudelle maisematasanteelle ja takaisin. Olisi ehkä päästy vähemmällä kun a) olisimme valinneet päivät toisin ja b) olisimme kävelleet ne suunnitellut 6-8km/pv.

Kaikesta huolimatta meillä oli hauskaa ja jotain sitä taas oppi selviytymisestä. Ainakin varusteita on nyt kuivattu huolella. Ensi kerralla pakkaan tarkemmin kaiken muovipusseihin ja vesitiiviisti. Metsästän myös oikeasti sateenkestävää takkia ja housuja. Uudet vaelluskengätkin olisivat tarpeen, sillä lenkkarit eivät ole miellyttävät hankalassa maastossa. Kaatosade huomioonottaen, koirillakin lienee sadetakin tarvetta... No mutta oppia ja taitoa retkelle mentiin hakemaan, sitä saatiin. Jos jotain positiivista, niin sadepäivänä ei ollut ruuhkaa.