Tänään lauantaina 20.8 kävimme Savun kanssa Sastamalassa tokokokeessa. Olin ilmoittautunut tähän elokuiseen kokeeseen sillä ajatuksella että keskikesäiset kelit olisi loppuun taputeltu mutta huh hellettä. Kenttä oli iltapäivää kohti mennessä aina vain paahteisempi ja Savun oli kuuma.
Odottelu meni kivasti, vaikka kouluympäristössä ohitsemme meni mm. skuutteja - tavallisesti Savulle tosi hankala ohitettava. Lämppätreenit ja kontaktipelit meni kivasti, samoin leikittäminen kun päästiin varjoon hengaamaan.
Paikkikseen meneminen oli kammottava, kun sähläsin itse ja Savu vähän ärsyyntyi sellaisesta. En siis ollut varma pitikö meidän mennä ensimmäiseen vai toiseen riviin ja kun toiseen lopulta mentiin niin Savu haukkua louskotti koko siirtymän. Itse makaaminen meni kelvollisesti, vaikka Savu olikin aika levoton. Saatiin paikkiksesta 8, koska tuplakäsky.
Omalle vuorolle mennessä Savun oli jo tosi kuuma, mutta mentiin silti. Seuraamisesta lopputuloksena 8, ei ihan parasta osaamistamme mutta parasta näissä olosuhteissa. Savu ei ole yhtään hellekelin koiria.
Seuraamisen jälkeen siirtyessä Savun bongasi meitä kuvaavan kaverin ja juoksi kehänauhan yli. Luulin tämän olevan hylky (tokossa on) , joten kysyin saadaanko silti jatkaa. Selvisi ettei kehästä karkaaminen ole hylky ja taas on opittu uutta. Savu tuli kutsusta luo ja liikkuri alkoi ohjeistaa seuraavaa liikettä.
Savu ei kuitenkaan tullut perusasentoon lainkaan. Ideaalitilanteessa Savu tarjoaa perusasentoon tulemista itse, mutta nyt se ei reagoinut vihjeeseeni ja pyyntööni mitenkään. Niinpä keskeytin, olisi pitänyt kysyä suorituksen jatkamista koiralta ennen kuin kysyy tuomarilta 😂
Liikkuri kertoi arvostavansa päätöstäni, mikä tietysti lämmittää mieltä. Tämä ei ole Savun kanssa ensimmäinen kokeen keskeytys ja kiperässä tilanteessa koen sen olevan vähintä mitä voin koiralle tehdä. Ei ole mitään mieltä rääpeltää koesuoritusta läpi jos koira ei syystä x halua, tällä erää Savulla oli ihan liian kuuma.
Totta kai toivoin että tämä olisi se kerta kun haetaan vihdoin ykköstulos, mutta eipä tällä kertaa. Kisaaminen ei liikuta koiran elämänlaatua suuntaan tai toiseen merkittävästi, vaan on enemmän ohjaajan juttu. Eipä Savu voi valita, lähteekö kisaamaan vai ei, kun se hyppää autoon aina kun pyydän. Siksi on mielestäni tärkeää kuunnella koiraansa koepaikalla ja koesuorituksessa. Tällä kertaa olosuhteet haastoivat meitä liikaa, joten odottelemme viileämpiä kelejä - ja toivomme että ensi viikolla rallytokokokeessa on siedettävämpi sää.
Poikkeuksellisesti vain Savu on tokoillut kodin ulkopuolella. Oma auto on toistaiseksi pois käytöstä, eikä laina-autossa ole koiraverkkoa joten Loimu ei ole matkustanut mukana. Vain kaksista treeneistä junnukoira on jäänyt paitsi, mutta on tuntunut hassulta käydä kentillä vaihteluksi vain yhden koiran kanssa 😂 Maanantaina piti mennä Savun kanssa vähän syrjäisemmälle kentälle, mutta suunnitelmat muuttuivat ja poikkesimme matkan varrella vanhan ala-kouluni kentälle treenaamaan.
Meillä on viikonloppuna koe joten päätin tehdä liikkeitä kokeenomaisesti ja jättää palkat kentän reunalle ensimmäisessä setissä. Savu ei ollut ennen käynyt kyseisellä kentällä, joten hieman aloitellessa pohdin tohtiiko ideani ollakaan hyvä.
Seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo tehtiin ensimmäisinä. En ole pitkään aikaan kuvannut treenejä järjestelmäkameralla, joten vähän ulos kuvausspotista me käveltiin mutta sama se. Ei tässä mitään taiteilijoita olla.
Ensimmäiseen settiin oon oikein tyytyväinen, suoriuduttiin omalla tasollamme. Savun vastaaminen sosiaaliseen palkkaan on nykyään sitä mitä haluan ja toivon että se on tätä myös kokeessa - ilman että säikähdän koiran innostumista. Jos johonkin voi olla vähän erityistyytyväinen, niin perusasennot. Savu tuli luoksetulossa perusasentoon haahuilun sijaan ja samoin seuraamisen pysähdyksissä se istui samantien. Liikkeestä maahanmenossa ei ollut mitään pulmaa, vaikka sitä on kesän aikana hiukan viilailtu.
Jätin palkat Savun nähden kentän laidalle ennen treeniä ja ensimmäisellä setillä se toimi oikein hyvin. Toisella kerralla Savulla oli palkat tosi vahvasti mielessä mikä johti pieneen ylivireisyyteen ja ääntelyyn (pikkuisen kuumotti itsellä saada Savu hiljenemään kun selkämme takana oli rivitalo ja iltamyöhä jo😂), sekä sosiaaliseen palkkaan vastatessa Savu meinasi sännätä treenikassille. Hiukan vaihtelevasti siis toimii tämä, mutta toki kentän laidalle palkan jättämistä pidemmän suorituksen ajaksi on harjoiteltu moneen muuhun asiaan nähden vasta tosi vähän. Täytyy ottaa tämä paremmin osaksi jokaista treeniä.
Kaikkinensa omatoiminen koetreenimme meni hyvin uudessa ympäristössä. Linnut hiukan kiinnostivat Savua, se aivan selvästi tykkäsi katsella taivaalla liitäviä lokkeja. Kerran keskeytin treenimme, kun näin ratsastajien tulevan paikalle. Savu ei ole hevosia hirveän usein nähnyt, joten varalta kytkin sen ja otettiin vähän kuin paikkistreeni. Hevosten mentyä ohi jatkoimme treenejä suunnitelman mukaan; vähän liikkeestä maahan menoa vielä takapalkan kanssa.
Tiistai iltana suuntasimme Savun kanssa Sastamalaan katsomaan kenttää, missä lauantain koe pidettäisiin. Oli aikamoisen kuuma, mutta illasta kentälle osui onneksi jokunen varjo ja viereiseen järveen Savukin pääsi vähän kahlaamaan. Kentän vieressä oli meille poikkeukselliset häiriöt; paljon liikennettä, mopoja, ihmisiä, jokin urheilurymä (ei tietoa mikä harrastuslaji mutta hauskalta näytti) ja toki uusi ympäristö muutenkin.
Savu odotteli häkissään kuitenkin varsin mallikkaasti ja levollisesti. Omalla treenivuorollaankin se suhtautui ympäristöön neutraalisti, eikä esim. haistellut juuri yhtään. Ensimmäisen vuoromme seuraamisessa Savu vähän lässähti kääntyessämme ihmisjoukkoa kohti, mutta ei muuta. Perusasentoon nousut Savu myös halusi ennakoida tällä kertaa, en ole aivan varma jännittikö ympäristö ja siksi kiire, vai oliko Savu oikeasti vain tosi motivoitunut olemaan perusasennossa.
Alla olevalla videolla on toinen settimme. Seuraamisessa annoin Savulle ihan vääriä vihjeitä, siitä huolimatta peruutus oli yllättävän hyvä. Kaavio olisi pitänyt ehdottomasti lopettaa paljon aiemmin kuin mitä lopetimme, Savu ehti lässähtää kerran jos toisenkin. Suunnitelmani "tehdään jotain pientä koska kuuma" pissi aika perusteellisesti, mutta tekevälle sattuu.
Videolta voi nähdä kapulan pidon menevän ihan toisin kuin piti. Itse en huomannut että Savun huomio kiinnittyi autoon ja vähän kuin sekosin laskuissani pyytäessäni Savua kolmatta kertaa tarttumaan kapulaan (jotenkin aivot nollasti pyyntölaskennat tuossa käsikosketuksessa). Vaikka olisi totta kai aina hienoa onnistua ja saada koira tekemään mitä haluan, arvostan nykyään valtavasti Savun ominaisuutta tästä, ettei se tee mitään mielikseni. Savu tekee kuten haluaa, tai ei halua.
Videolta näkee hyvin, miten selvästi se kääntää pään pois, eikä halua. Tässäkin kerronnassa on iso kehitys aiempaan; Savu pääsee pään kääntämisellä nykyään samaan lopputulokseen kuin aiemmin lähtemällä pois paikalta. Se ei siis joudu ottamaan kapulaa suuhunsa jos ei halua, toisinaan olen jopa palkannut kieltäytymisen - etenkin alkuvaiheessa jotta on mahdollista erottaaa koiran haluavan oikeasti tarttuvan kapulaan.
Kapulasäädön jälkeen teimme siirtymän ja luoksetulon, jonka jälkeen Savulla olikin jo hyvä asenne kapulaa kohtaan. Muutama kapulan pito ei kokeenomaisesti ja treeni tuli valmiiksi. Syitä sille miksi Savu ei halunnut tarttua kapulaan on monia aina kuumuudesta häiriöihin ja huonoon mielentilaan. Yksi mikä hiipi mieleeni tänään, oli se että treenikaverin koira lainasi kapulaa ennen Savua. Ensimmäisellä tarttumisvihjeellä Savu nimittäin avasi hieman suutaan, mutta ei ottanutkaan kapulasta kiinni. Tämä voisi oikeasti selittyä sillä että kapulaa oli käyttänyt joku muukin.
Oli syy mikä hyvänsä, Savun mielipide on aina kuulemisen arvoinen ja tämän perusteella osaan ottaa seuraavassa treenissä muutaman muun asian huomioon. Ja onpahan nyt videollakin "ns. moka" muiden havainnoitavaksi. Noutokapulan pidosta olen koostamassa jatko-osaa vuoden takaiselle postaukselleni, mutta kokonaisuus valmistunee syksymmällä.
Kesän auringonnousukuvailut ovat jääneet aivan olemattomiksi. Minulla ei ole varaa kukkua koko yötä hereillä, mitä keskikesän auringonnousukuvaaminen vaatisi, joten nyt elokuussa vasta päästiin asiaan. Tämä kallio ei ehkä ole ihan otollisin sijainti auringonnousun kuvaamiselle, mutta huipulle kipusimme koska siellä on kaunista. Tuuli ei juurikaan käynyt, mutta huipulla ei ollut itikoita lainkaan riesaksi asti.
Savu jo tietää että tällä sijainnilla vain istuskellaan ja katsellaan. Loimulla on kalliosta hiukan eri käsitys, mutta kameran edessä sekin jo osaa istua. Viime kuvausreissusta tässä lähikalliolla onkin jo aikaa. Kevättalvella kuvasin koiria hiukan ennen auringonnousua, nyt osattiin ajoittaa saapumisemme ja asettumisemme paremmin. Kevättalven kuvia voit selata postauksesta Auringonnousussa 3/2022. Maaliskuun kuvia tämän aamun kuviin verratessa kyllä huomaa, että on se Loimukin kasvanut.
Yksittäisiä kanervakuviakin otin, kun niin kauniisti kukkivat. Täytyy tosin suunnata maantasalla kuvaamiseen päiväsaikaan valoisammalla. Vaikka paljaalla silmällä näkeekin kulkea metsässä vallan hyvin aamulla viideltä, ei kamera koe ympäristöä yhtä valoisaksi. Asetusten kanssa onkin vielä harjoittelua, samoin kuin käsittelyn suhteen aurinnousua ja -laskua kuvatessa.
Huipulla kuvaamisen ja auringonnousun ihailun jälkeen laskeuduimme alas metsään ja lähdimme keräämään mustikoita. Mustikkamaastoihin pääseminen tosin kesti hetken, sillä matkan varrella oli runsaasti villivadelmia. Ja vieläpä aivan hyvälaatuisia kerättäviksi. Toisinaan vadelmat ovat olleet aika homeisia tai matoisia, mutta nyt syömäkelpoisia marjoja oli niin paljon että pitää lähteä keräämään toisenkin kerran.
Varhain aamulla hyttysiä oli vähemmän kuin aiemmalla retkelläni illalla. Vaan aika pian hyttyshatun sai kaivaa taskusta päähän. Punkit tuntuvat lisääntyneen täällä suunnalla. Aiempina vuosina olen ottanut Savusta pois suunnilleen yhden punkin vuodessa. Tänä kesänä yksittäisiä punkkeja on ollut useampi ja onpa niitä kipittänyt myös lapsissa. Silloin kun muistan laittaa eteerisiä öljyjä (mm. laventeli) punkkeja ei tarkastuksen yhteydessä löydy, mutta ilman öljyjä kyllä. Tästä voisi karkeasti vetää johtopäätelmän että punkit eivät pidä laventelista, tai sitten emme vain ole osuneet punkkien kohdalle öljyä käyttäessä. Jatkamme havainnointia. Vaikka punkkeja nyt on ilmaantunut kotipihaammekin, en toistaiseksi aio käyttää koirillani muita punkkikarkotteita.
Retkijalkaa vipattaa melkoisesti, mutta päiväretkeilystä innon ovat vieneet hyttyset. Vietimme aamulla metsässä aikaa yli kolme tuntia ja päivän lämmetessä hyttysiä oli perässämme jälleen harmaana pilvenä. Tervetuloa yöpakkaset, vaikka toki tiedän että hirvikärpäsetkin tulevat vielä ennen pakkasia. Ei auta kuin suunnata päiväretkeilemään aukeampaan maastoon ja tuulisella säällä 😜
Islanninlammaskoirien leiriin on vielä muutama viikko. Sitä odotan jo kovasti innoissani kaikilta osin, varsinkin kun päästään majoittumaan Loimun kanssa telttaa. Leiri onkin ensimmäinen reissu ihan kahdestaan Loimun kanssa, sillä Savu jää kotiin. Ennen leiriä onkin pelkkiä koiramaisia viikonloppuja, kun Savulla on ensi viikolla tokokoe ja sitä seuraavalla rallytokokoe.
Savun treenit (ja toki myös Loimun) ovat olleet nyt teemaa täsmäisku. Ollaan viilattu erityisesti tokon kaukoja, ihan pelkkää istumista ja makaamista jotta Savu ei seuraavassa kokeessa ehdottaisi muita temppuja. Treeniraporttia yritän kirjoittaa paremmin ensi viikolla, kun saan muutamat harjoituksemme vielä videolle.
Kirjoitin keväällä tekstin temppuiluistamme issikoiden rotulehteen. Sain luvan jakaa tekstini täälläkin, joten tässäpä.
Julkaistu alunperin Islanninkoirat ry:n jäsenlehti Hundurissa 2/2022
Rohkeasti temppuilemaan
Täytynee lyhyesti esitellä itsensä ennen kuin siirtyy asiaan. Olen Jenny Klemetti, intohimoisesti koiraharrastukseen suhtautuva ulkoilmaihminen. Koiria arjessani on ollut aina, mutta viime jouluksi meille kotiutui ensimmäinen islanninlammaskoira Loimu (Tunturiketun Fenna). Tykkään kouluttaa koirilleni arkitaitoja ja kaikenlaisia temppuja, lisäksi harrastan tavoitteellisesti tokoa ja rallytokoa. Loimu on tietysti vielä nuori ja harjoittelee vasta alkeita, mutta toisen koirani porokoiramix Savun kanssa ollaan kisattu rallytokon voittaja luokassa ja tokossa meillä on koeoikeus avoimeen luokkaan. Tämä riittäköön esittelyiksi.
Ajattelin kirjoittaa teille aamurutiineihimme kuuluvasta, aamukahvin jälkeisestä tempputuokiosta - minulle tämä on vuosi toisensa jälkeen luova ja mielekäs tapa aloittaa päiväni. Mielestäni temppujen opettaminen koiralle on vähän turhan aliarvostettua ja tämän tekstin myötä haluaisin kannustaa jokaista opettamaan koiralleen jonkin uuden tempun. Tempuista on monenlaista hyöytyä, oli teidän yhteinen harrastuksenne sitten lenkkeily tai tavoitteellinen kilpaileminen jossakin harrastuslajissa.
Miksi temppujen opettaminen kannattaa?
Kiva yhteinen hetki koiran kanssa ja kivaa yhteistä tekemistä.
Oivallinen hetki harjoitella omia taitojasi kouluttajana.
Voit helposti harjoitella koulutustilannetta ja sen sujuvuutta vailla paineita.
Monia temppuja voi hyödyntää arjen ja harrastusten tukitaitoina: esim. hyvin vahva käsikosketus voi auttaa koiraa palautumaan jännittävistä tilanteista ja taas lenkillä kiville tai penkeille hyppiminen voi antaa koiralle ohituksiin muuta ajateltavaa.
Harrastuksissa tempuista on hyötyä, kun koiralla on jo joitain taitoja vaikkapa kurssille mennessä; esim. tokoliikkeiden osia tehdessä koira voi perusasennon sijaan tuoda noutokapulan vaikkapa käsikosketukseen tai luoksetulossa juosta ohjaajan jalkojen välistä palkalle.
Temppujen opettaminen on mukava luovuushetki myös itselle ja hyvin koukuttavaa.
Mitä temppujen harjoitteluun tarvitsee?
Tarvitset koirallesi mieleisen vahvisteen, eli palkkion. Voit käyttää temppujen opetteluun osan koirasi ateriasta. Jos harjoittelet jotakin vaativampaa temppua, voit palkita myös hiukan paremmilla herkuilla. Meillä Loimun lempiherkut ovat keitettyjä possun sydämiä.
Kun sinulla on käsissäsi koiralle mieleinen palkka, tarvitset palkkavihjeen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi naksuttimen naksautusta tai jotakin tiettyä sanaa, kuten “zip”. Tämä palkkavihje merkitsee sen kohdan kun koira tekee oikein ja sitä seuraa välittömästi palkkio, eli vaikka makupala. Esimerkiksi kun Loimu tarjoaa istumista sanon “jes” ja Loimu saa heti namin.
Sitten vain harjoittelemaan uusia temppuja. Mikäli et keksi mitä opettaisit ja miten, niin Youtubessa kanavalla Dog Training by Kikopup on valtavasti ilmaisia ohjevideoita (tosin englanniksi) erilaisiin temppuihin ja kuinka niitä voi helposti harjoitella - tämän lisäksi kanavalta löytyy paljon käytännönläheistä materiaalia myös arkisiin tilanteisiin.
Sitten vain tuumasta toimeen
Valitse alkuun jokin helppo temppu, kenties jokin mitä koirasi osaa jo tarjota. Jos et halua opettaa temppua ikään kuin tyhjästä, voit ottaa avuksi vaikkapa pahvilaatikon tai vadin ja palkita koiraa aktiivisuudesta niitä kohtaan. Tempuissa voi käyttää apuvälineinä myös kosketuskeppiä tai tasapainotyynyä.
Puolivuotiaan Loimun lempitemppuja ovat jalkojen välistä juokseminen, pyörähdys ja tasapainotyynyillä kiipeily. Kaikkeen muuhunkin Loimu ryhtyy täysillä, mutta erityisesti nämä temput se osaa hyvin.
Kuonokosketus, jossa Loimu painaa nenäänsä kämmeneeni, meillä on vielä työn alla. Kun kuonokosketuksesta saa riittävän vahvan, se on hyvä temppu monissa tilanteissa.
Yksi Loimun lempiharjoitus on myös tavanomainen vireensäätely harjoituksemme: Loimu menee makaamaan omalle taukomatolleen ja heti kun se ilmentää rauhalliseen mielentilaan viittaavia eleitä (esim. menee lonkalle) palkkaan sen sanomalla “oke” ja Loimu iskee välittömästi naruleluun kiinni. Pienen leikin jälkeen lelu vaihtuu namiin ja sekunnin harkinnan jälkeen Loimu on jälleen taukomatolla makaamassa.
Etenkin pennun tai muuten aloittelevan koiran kanssa tempputuokiot kannattaa pitää lyhyinä. Jo viisi minuuttia on pennulla hyvin pitkä aika, eikä määrä koulutuksessa korvaa laatua. Pidä tuokiot siis lyhyinä ja harjoittele temppua vaikka pari kertaa päivässä - harvemminkin toki riittää. Mitään temppua ei kannata yrittää saada yhdellä treenikerralla valmiiksi. Kun huolellisella harjoittelulla pääsee alkuun, on eteneminen usein nopeampaa.
Nyt vain jokainen rohkeasti koiransa kanssa temppuilemaan ja uutta oppimaan. Sanon usein että koirani on paras valmentajani. Koira antaa palautteen suoraan ja sitä havainnoimalla voi muokata seuraavan harjoituksen sisältöä ja tavotteita omalle koiralleen sopivammaksi. Mielestäni kouluttamisessa koukuttavaa on se, ettei itse tule milloinkaan valmiiksi vaan aina riittää opittavaa.
En taatusti ole ainoa, jonka mielestä kesä on mennyt vähän äkkiä! Heinäkuu oli viileämpi kuin vuosi sitten, tai sitten aika kultaa muistot ja muisti pettää. Rantakelejä oli kuitenkin vähän niukasti, eikä rantapiknikeillä lojuttu oikeastaan lainkaan. Vaikka kaikki korkealentoiset kesäsuunnitelmani eivät ottaneet toteutuakseen, on kesä ollut tosi antoisa ja kiva siitä huolimatta. Spontaanius viehättää eniten, joten viis suunnitelmista. Ollaan koko perhe nautittu hetkistä ja seikkailuista arjen ohella.
Juuri tänään, eli vihdoin elokuussa päästiin suppailemaan ajan kanssa. Loimu on käynyt suplaudalla alkukesästä kerran hiukan rannassa, mutta muutoin suppailukokemuksia on vain Savulla. Savun mielestä suppailu onkin kivaa, saa vain katsella maisemia ja olla kyydissä. Sillä olikin laudalle kova kiire, mikä kertoo suppailun olevan tosi kivaa; Savulla ei ole kovin moneen paikkaan kiire 😁
Loimukin hyppää rantavedessä laudalle ongelmitta, mutta se hyppää myös veteen alta aikayksikön. Loimu on siitä erikoinen koira, että se hyppää mitään pohtimatta järveen, eikä se edes ui rantaan takaisin. Mitä turhaan sellaista, sillä yhtä hyvin voi uida keskelle järveä. Loimu ui hyvillä mielin niin tyynellä kuin aallokossakin. Se ui suoraa matkaa pitkälle järvelle, välillä ympyrää ja käy se sentään rannalla huilaamassa toisinaan.
Loimun silmissä suplauta onkin pääasiassa ponnistuslauta uimahyppyjä ja vedessä taitettavia seikkailuja varten. Supretkemme ei ajallisesti kohtuuttomia kestänytkään, sillä vaikka välillä saimme Loimun nostetuksi minun tai siskoni laudalle, ei Rakettikettu kauan malttanut. Ensi kesänä Loimun varustuksena on tästä viisastuneena varmastikin pelastusliivi. Ei varmasti ole myöskään huono idea pitää Loimu kytkettynä, jotta se ei lähde uimaan ihan kohtuuttoman kauas.
Alla jokunen kuva vesitunnelmista.
Malttamattomina olen odotellut mustikoita kesäkuusta alkaen. Nyt marjaa onkin metsät väärällään, eikä ole toivoakaan ehtiä keräämään kaikkea. Iltalenkeiltä ollaan tultu pikkuämpärit täynnä (en välitä perata 10litraa kerrallaan joten siksi pikkuämpäri) ja löydettiinpä toissailtana hyvät villivadelmapensaatkin.
Joko on taas aika kullannut muistot, tai sitten hyttysiä on tänä kesänä enemmän kuin viime kesänä. Viime kesänä käytiin lastenkin kanssa mustikassa ilman mitään kummempia varusteluita. Nyt itikkaa on niin paljon, etteivät lapset viihdy enkä minä raaski heitä metsään väkisin raahata. Hyttyshatut eivät oikein pysy pienten päässä paikoillaan, sillä he tahtovat syödä mustikoita samalla.
En ole itse aiemmin omistanut hyttyshattua, mutta nyt metsään ei ole mitään asiaa ilman sitä. Toivon näistä hyttysparvista olleen edes se hyöty, että pikkulinnuilla on tänä kesänä mahat täynnä. Koiria hyttyset eivät onneksi haittaa. Loimu ei välitä lainkaan ja Savunkin turkki on jo sen verran kasvanut ettei sitäkään häiritset.
Illat hämärtyvät jo sen verran aikaisin, että mitään yömyöhään mustikanpoimintaretkiä ei voi enää ilman otsalamppua tehdä. Toisaalta on kiva, että auringonlaskun voi kuvata aiemmin kuin puolilta öin. Vielä kun jaksaisi nousta aamulla ottamaan myös nousukuvia.
Molempien koirien ohjatut treenit loppuivat ja ollaan vähän kuin omillamme. Kimppatreenejä niin tokoon kuin rallytokoon on sovittuna mukavasti ja Loimulle on tiedossa pari yksäriäkin. Jatkamme ahkerasti omatoimisesti treenaamista ja käydään Savun kanssa nyt elokuussa vielä parissa kokeessa.
Heinäkuu olikin varsin treenintäyteinen ja monipuolinen. Kuukausittaiset tokon kimppatreenit ja rallytokon ratatreenit, viimeiset kerran viikottaisia ohjattuja ja reilu määrä omatoimitreenejä kotiympäristössä, sekä CU koulutuspäivä Loimun kanssa. Itselle merkityksellisissä asioissa myös edettiin, vaikka tämä ei vielä koetuloksissa Savun kanssa näkynyt.
Savun treenimuistiinpanot
Tokon kokeenomaisuuteen vielä varmuutta. Muista treeneissäkin palkata kentän laidalta ja harjoitella tätä vielä rutiininomaisemmaksi.
Kaukojen vahvistamista etenkin koiran jättämisen osalta. Etäisyyttä ja asennonvaihdot, sekä temppuja sopivassa tasapainossa.
Kapulatreeniin itsehillintää; Savu voisi malttaa istua aloillaan vaikka liikkuri kävelisikin kapula kädessään 😂
Rallytokossa oikean puolen liikkeet vahvemmiksi; asennon vaihdot, stopit, sekä oikealta eteen tuleminen ja ohjaajan ympäri kiertäminen. Puolenvaihdot edessä ja takana vahvemmiksi molemmin puolin, olivat ratatreeneissä aivan liian haastavat vähäisen treenimäärän vuoksi.
Lähtökylttiä harjoiteltiin muutaman kerran onnistuneesti; tavoitteena ettei Savu lässähtäisi odotuksen aikana, eikä myöskään reagoisi tuomariin.
Loimun treenimuistiinpanot
Päällimmäisenä mielessä että vau mikä huima harppaus sitoutumisharjoituksissa ja kontaktissa. Treenit kentillä muiden seurassa maistuvat itselle taas paremmin, kun Loimulla on varmistuksena liina. Turhaumaa ei esiinny enää juuri yhtään siinä määrin, että Loimu kokisi tarvetta näykkiä. Siirtymät tehtävältä a tehtävälle b sujuvat joka kerta paremmin niin hallilla kuin kentälläkin.
Perusasento vaatii vielä tarkempaa harjoitusta. Asenne ja motivaatio ovat hyvät, mutta juuri minkäänlaista stabiliteettia itse asennossa ei ole. Huolellisemman työn alle tämä, samoin seuraamisen tekniikka.
Taukoilun ja paikalla olemisen alkeiden harjoittelu alkavat näkyä kentällä muidenkin aikana. Pikkuhiljaa kohti tokoliikkeitä.
Kiitos kaikille osallistuneille heinäkuun treeneistä!
Otsikko on muodossa "opetan luopumista", koska onhan luopumisen yleistämisessä kaikkeen vielä tekemistä 9kk ikäisen Loimun kanssa. Teksti perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini, joista lukijalla on tietysti oikeus olla eri mieltä. Toivottavasti teksti ja video tukevat toisiaan ja voit saada tästä idean poikasta omiin harjoituksiisi.
On täysin mahdollista että tekstissä on riski väärinymmärryksille tai että olen itse kirjoittanut jotakin väärin. Aihe on minua kiinnostava ja minulla riittää tässä vielä opittavaa, vaikka tämän hetkisiä kokemuksiani päätinkin jakaa. Mikäli jokin on epäselvää tai ihmetyttää, niin kysy kommentilla tai sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com
Tässä postauksessa video koskee ainoastaan ruuasta luopumista, mutta tekstinä käsittelin myös puremista. Puremisesta luopuminen kuulostaa vähän hassulta, mutta oli ihan oma projektinsa saada Loimu ilakoimaan muutoin kun puremalla minua lahkeeseen. Eikä Loimu varmasti ollut ainoa koiranpentu, joka aamuisin intoa täynnä upottaa hampaansa omistajan jalkaan.
Alustuksen yhteyteen vielä todettakoon, että en ole ammattilainen vaan vain aiheesta kiinnostunut harrastelija. Olen ennen ajatellut ja toiminut hyvin erilailla koiran itsehillinnän kehittämisen suhteen. Nykyisellään kuitenkin pyrin siihen että koiralla on maksimaalinen mahdollisuus onnistua ja toimia kuten haluan virheeseen kompastumisen sijaan. Olen myös kokenut nykyisen toimintatapani huomattavasti tehokkaammaksi (ja myös eettisemmäksi), kuin aiemman kontrolloinnin ja virheistä torumisen.
Väliotsikoiden alla jaettuna meidän harjoituksia, mokia ja oivalluksia videon kera.
Puremisen tilalle muu tekeminen
Loimu oli pentuna ehdottomasti kovin hammastelija jonka tunnen. Se tarttui punttiin ihan kohtuuttomalla tarmolla ravistellen ja repien murinan säestämänä. Tämä oli Loimusta ihan hulvattoman hauskaa, mutta etenkin pikkulasten kanssa sellainen asia jolle oli tehtävä samantien jotain.
Aloin opettaa Loimulle istumiseen vihjettä ja vahvistaa sen tarjoamaan istumista. Havaitsin, että usein ennen kuin Loimu iski kiinni, se oli istunut ehkä sekunnin katsomassa minua (tai jotakin muuta ihmistä jonka punttiin aikoi hyökätä). Melko nopeasti selvisi että Loimu halusi vain rapsutuksia ja huomiota, mutta ei tiennyt miten pyytää niitä muutoin kuin puremalla.
Sen lisäksi että erikseen harjoittelimme istumista vihjeestä, aloin myös tarjoamaan Loimulle paijaamista niistä sekunnin istumisista. Siinä ei valehtelematta montaakaan päivää mennyt, kun Loimu saapui aamuisin viereeni istumaan, aiemman puremisen sijaan. Vastaavasti koira saattaa haukkua halutessaan huomiota. Huomion täydellisen eliminoinnin sijaan, koiralle voi opettaa vaihtoehtoisen tavan tavoitella haluamaansa. Kaikki voittavat.
Yleisesti pikkupentujen puremisesta ei tarvitse huolestua. Koiranpennut tutkivat ympäristöä hampaillaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse lähtökohtaisesti kerään niin koirien kuin pikkulastenkin ulottumattomiin kaiken vaarallisen tai arvokkaan irtaimiston riskien minimoimiseksi. Esimerkiksi lastenhuoneeseen meillä oli portti silloin kun Loimu oli pieni, jotta Loimu ei nielaisi pieniä leluja. Pöydän- ja tuolinjalkoja Loimu on jonkin verran kalunnut, kuten myös halkoja, kenkiä ja mitä nyt milloinkin sen eteen on osunut. Huonekalujen järsiminen on kuitenkin mennyt itsestään ohi ilman, että tein asialle mitään. Jos omistat arvokkaan perintöpöydän, niin suojaa se pennun hampailta vaikka putkella ja nauti kuppi kuumaa rauhassa.
Itsehillinnän vahvistaminen ruuan lähellä
Innokkaan hampaiden käytön lisäksi Loimu on ahne. Jos ruokaa on sen ulottuvilla, ruoka on aivan varmasti tarkoitettu Loimulle. Se on jonkin verran meillä ollessaan ehtinyt ruokaa varastaakin, etenkin lasten käsistä. Lähtötilanteeseen nähden kehitys on ollut valtava, varsin kohtuullisella harjoitusmäärällä. Eväsretkelle pakkaan tosin ihan kaiken varalta edelleen varaeväät, vaikka Loimu ei enää viekään ruokaa käsistä 😂
Videolla on nyt kootusti usemapaa ruuasta luopumisharjoitusta. Videolta voit myös havaita virhearvioitani. Vaikka olen pyrkinyt maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautumisen, on harjoitukset välillä olleet liian vaikeita Loimulle. Tarkoitukseni on palkita Loimua siis jo ennen, kuin se yrittää edes tavoitella ruokaa. Vaikka virhearvioita tuleekin, voimakasta turhautumista kannattaa välttää. Tämä ei edistä harjoitusta eikä turhautunut pentu ole enää optimaalisessa mielentilassa oppiakseen uutta. Siitä syystä palkitsin alkuun hyvin tiheästi ja varman päälle, sekä lisäsin haastetta maltillisesti. Luopumisharjoituksissa kannattaa muistaa, että mikä on helppoa yhdelle, voi olla tosi vaikeaa toiselle.
Namit kädessä luopumisharjoitusta teen kämmen auki. Avokämmenen on tarkoitus olla sen verran etäällä, että koiralla on mahdollisuus hillitä itsensä. Olen tässä toki arvioinut Loimun taitoja myös väärin ja epäilyksissäni välillä vetänyt käteni kauemmaksi. Onnistuneissa harjoituksissa kättä ei kuitenkaan tarvitse erikseen liikuttaa, vaan voidaan vahvistaa koiran rauhallista olemusta namikäden läsnäollessa. Häiriötä voi lisätä asteittain niin että käsi liikkuu tai on lähempänä koiraa.
Tammikuisena retkipäivänä ahkiosta kuului surkea parkaisu, kun kuopus laski riisikakkunsa nukkuvan Loimun nenän eteen. Loimu havahtui tuoksusta hereille välittömästi ja nielaisi näkemänsä välipalan. Savun kanssa eväsretkillä ei tarvitse miettiä mihin ruokansa laskee, sillä Savu ei niihin koske ellei toisin käsketä. Lapsille olikin melkoinen yllätys, ettei koiranpentuun oltu asennettu tällaisia taitoja ennen ensimmäistä retkeä.
Lapsi ja koira ruokaharjoitukset ovat olleet itselleni todella mielenkiintoisia! Kuopus on hyvin intohimoinen koiranruokkija, joten Loimun taitoja ruokittavana olemisessa on vahvistettu varmasti eniten kaikista harjoituksista. Ja vaikka Loimua ei erikseen ruokittaisikaan, voi lapsilla silti olla ruokaa käsissään.
Bonus: Mitä virheestä seuraa?
Tätä on kysytty aikaa säännöllisesti, että mitä teen, jos koira tekee väärin. Karkeasti ottaen en mitään (no joskus häpeän silmät päästänim). En koe tarpeelliseksi alleviivata koiran epäonnistumista treenitilanteessa ja jos jokin spontaani arkitilanne menee pieleen niin sen otan informaationa vastaan ja pyrin selviytymään seuraavasta kerrasta paremmin.
Eväsretkellä aikanaan varastetuista eväistä seurasi vähän lapsen itkua, mutta sen jälkeen keksin pakata mukaan varaeväät - eikä näitä lopulta koskaan ole tarvittu. Se mikä menee pieleen, on harjoiteltava asia, joka kannattaa ottaa seuraavissa harjoituksissa huomioon. Jos koira ei varastanut suuhunsa mitään myrkyllistä, paniikkiin tai hermostumiseen ei ole mielestäni aihetta. Niin kauan kuin koiran luopumistaidoissa on harjoituksen varaa, kannattaa ennakoinnilla välttää potentiaaliset ruuan varastamistilanteet.
Koirat kyllä kokevat pettymyksiä ja epämiellyttäviä tunteita elämässään ilman, että niitä tarvitsee ohjaajan erikseen järjestää. Koira voi kokea rangaistuksena sen kun ovi ei aukea tai kun hihna kiristyy sen omasta toimesta. Treenitilanteissa riittää, kun luomme otolliset olosuhteet koiran onnistumiselle jota pääsemme sitten vahvistamaan. Ei toivottu tai "virheellinen käyttäytyminen" vähenee sitä mukaa kun toivotumpi toiminto vahvistuu.
Häiriöistä luopuminen (äänet, näköärsykkeet)
Ympäristön häiriöissä meillä on vielä valtavasti tekemistä. Loimu on nyt alkanut myös reagoimaan esim. kännykästä kuuluviin koiran ääniin, sekä yksittäisiä kertoja blenderiin. Yleisesti olen kokenut LAT tekniikan hyväksi, sekä nyt uutena juttuna ottanut Control Unleashed kontaktipelit käyttöön. Näistä ei valitettavasti ole vielä videoita, mutta kun saan joitakin harjoituksia kuvatuksi, jaan ne kyllä. Jos Look at That kiinnostaa, lue toisen sivuston artikkeli tästä linkistä.
Äänten suhteen olen vain palkinnut Loimua nyt jo ennen ääntä, jolloin se ei ole välttämättä reagoinut ääneen. Ja vaikka Loimu ehtisi reagoida, olen palkinnut sen siitäkin. Tulkintani mukaan Loimun syy reagointiin ei ole pelko, vaan ennemmin sellainen ilmoittamisen tarve. Jatkan havaintoja ja harjoituksia äänten suhteen.
Kotipihassa Loimu onkin meillä asuessaan nähnyt paljon liikettä (pulkkamäki, palloleikit, juoksevat lapset, potkupyörät jne) eikä enää juurikaan reagoi näihin - paitsi sitten kotiympäristön ulkopuolella. Uutudenviehätys esimerkiksi pulkalla laskemisesta hävisi melko nopeasti, kun pulkan näki päivittäin ja sen liikkuessa sai leikkituokion tai ruokaa - paljon palkitsemista nimenomaan pulkan ignooraamisesta. Oman havaintoni mukaan mitä vauhdikkaampi häiriö, sen vauhdikkaampi palkkio, veivät Loimun käyttäytymistä nopeammin haluamaani suuntaan.
Alkujaan Loimu siis mielellään lähti jahtaamaan kaikkea pihassa liikkuvaa. Aloin vahvistaa Loimun rauhallisempaa mielentilaa jo ennen, kuin pihassa oli täysi vauhti päällä ja hyvin nopeasti Loimu oivalsi ettei sen ole tarkoitus jahdata lapsia. Välillä Loimu juoksee lasten leikeissä mukana, mutta ei näyki tai muutoin jahtaa heitä.
Olennaista kaikissa luopumisharjoituksissa on onnistumisen mahdollistaminen. Häiriön tulee olla riittävän kaukana, jotta koira kykenee hillitsemään itsensä. Palkkion tulee olla koirastakin palkitseva ja harjoitustilanteen kaikille turvallinen. Kun koira oivaltaa harjoituksen idean, ainakin Loimun tapauksessa eteneminen ja toimintamallin yleistyminen on ollut huomattavasti odotuksiani nopeampaa.
Alla olevalla videolla on toinen settimme. Seuraamisessa annoin Savulle ihan vääriä vihjeitä, siitä huolimatta peruutus oli yllättävän hyvä. Kaavio olisi pitänyt ehdottomasti lopettaa paljon aiemmin kuin mitä lopetimme, Savu ehti lässähtää kerran jos toisenkin. Suunnitelmani "tehdään jotain pientä koska kuuma" pissi aika perusteellisesti, mutta tekevälle sattuu.
