13 helmikuuta 2021

Kevättalven retkikohdetärpit

Olen jo aivan valmis tuohon seuraavaan vuodenaikaan, kevääseen. Pidentynyt valoisa aika ja lenkkejämme piristänyt auringonpaiste ovat selvä lupaus tulevasta ajasta. Jokakeväinen retkikuume on myös saapunut ja päätin kirjata tavoiteluontoisesti tämän keväät tärpit ylös. Muita keväisiä kuumeita ovat asuntokuume, pentukuume ja muuttokuume.

Retkikuume on kuumeista terveellisin ja helpoin parantaa, onhan Suomessa vaikka mitä paikkoja retkeillä. Aiempien pitkien reissujen sijaan olen alkanut arvostaa paikallisia kohteita ja lähiretkeilyä ylipäänsäkin. Ei ole pakko lähteä pohjoiseen, voidakseen nauttia raittiista ulkoilmasta.



Meidän listalle valikoitui niin paikallisia, uusia, kuin vanhoja tuttujakin kohteita.


Seitsemisen kansallispuisto

Jo lapsuudestani tuttu retkipaikka monipuolisine reitteineen. Seitseminen soveltuu erinomaisesti myös vaelluskohteeksi, mutta toistaiseksi suuntaan tänne päiväretkeilemään.


Ulkomuseot

Riippuu keneltä kysytään, ovatko ulkomuseot retkikohteita vai eivät. Vielä muutama vuosi sitten olisin sanonut, että eivät ole. Ulkomuseot ovat kuitenkin kauniita miljöitä valokuvaamiseen ja jo ennen Savua kävin kuvaamassa koiriani vanhojen rakennusten puurapuilla. Nyttemmin retkeilyyn on tullut lasten kanssa hieman erilaista näkökulmaa. Tätä nykyä ulkomuseon pihassa saa hyvin vietettyä aikaa puolen päivän verran. Kannattaa tutustua oman kunnan/kaupungin museotarjontaan, Ylöjärvellä on useampikin ulkomuseo.


Laipanmaa

Tämä retkikohde on ollut mielessäni jo vaikka miten kauan, mutta eipä ole tullut käytyä. Laipanmaan sivujen perusteella alueella kulkee useampi eri reitti ja somen perusteella paikka on kaunis.

Seitsemisen kansallispuistossa, toissasyksyisen vaelluksemme loppupuolella

 


Evon retkeilyalue

Täälläkään en ole vielä käynyt, mutta Evolle on jo oikein retkipäivä sovittuna kaverin kanssa. Edellinen sovittu reissu peruuntui lumimyrskyn vuoksi, mutta jospa nyt saataisiin miellyttävämpää keliä.


Ritajärven luonnonsuojelualue

Täällä olen käynyt kerran ja paikka oli talvellakin todella kaunis. Vierailusta on jo useampi vuosi, vaikka silloin sanoinkin "tänne on tultava pian uudelleen".


Siinä missä minä suunnittelin kevään retkiä ja etsin arkistokuvia, Savu nukkui sikeästi läppärin vieressä. Aamuinen retkemme lähilaavulle koirakaverin ja lasten kanssa teki siis tehtävänsä. Lähiretkeilyä noin 5km säteellä kotoamme onkin harrastettu koko talvi, joten on korkea aika vierailla muissakin kohteissa.


Aurinkoisia retkikelejä teillekin!

Ritajärven luonnonsuojelualueella, evästaukokuva muutaman vuoden takaa

2 kommenttia:

  1. Minäkin odotan vaelluksille pääsyä! Tämä talvi on ollut ihana kaikkine lumineen jopa täällä Turun nurkilla kun meillä on yleensä talvisin tarjolla vaan sadetta ja loskaa.
    Mutta nyt alkaa minullakin olla ajatukset jo kevään tulon odottelussa ja patikkaretkissä! Perhe kasvoi vuodenvaihteessa pennulla, joten sekin ehtii tässä vielä kuukauden-kaksi kasvaa, niin jaksaa paremmin vaellella sitten kun lumet alkavat sulaa ja patikkapolut alkavat olla lumettomia. Pennun ehdoilla tietenkin retkeillään.

    Sinulla olikin paljon erilaiia kuumeita, niistä tosiaan retkeilykuume taitaa olla helpoin ja edullisin hoidella :). Tsemppiä ja iloa muihinkin kuumeiluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä hyvä talvi, viime vuonna tänne Pirkanmaalle ei tullut lunta lainkaan. Nyt lunta ja pakkasta on kyllä viime talvenkin edestä ja olen alkanut kaivata kevättä 😅

      Täällä odotellaan että nuorempi retkinapero vielä hieman varttuu, likempänä kesää molemmat lapset jaksavat sitten jo kävellä jokusen matkaa retkillä itsekin.

      Minulla on taipumusta saada alkuvuodesta kaikenlaisia kuumeista, onneksi bakteeri/virusperäisiltä kuumeilta olen välttynyt :D

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)