Kävimme toissa viikolla kaupunkilenkillä ja otimme puistossa muutamia kuvituskuvia |
Hihnalenkkeily on koiranomistajuudessa sellainen asia, josta en niin välitä. Hihnalenkkeily koirieni kanssa on ollut hyvin vaiherikasta ja erilaisten haasteiden siivittämää. Savun kanssa harjoiteltavaa on lähinnä ohituksissa, mutta jo vuoden 2016 Hihnalenkkeily astrofysiikkaa? postauksessa sivuan tilannetta silloisten koirieni kanssa - tuolloin kävin myös koulutuksissa aiheesta. Nykyisellään lähestymistapani yhdessä kävelyyn on hieman eri, mutta tavoite edelleen sama - iloisella mielellä, yhdessä koiran kanssa.
Olemme alkuvuodesta ottaneet hihnassa kulkemisen ja kaikkien juttujen ohittamisen työn alle. Tammikuun alkuun verrattuna lenkkeilyssä on tapahtunut hurja muutos. Savu ei enää haukahtele tai pahimmillaankaan rähjää hulluna vastaan tuleville koirille tai ihmisille. Ensisijaisesti se tarjoaa kontaktia ja jos ehdin ajoissa palkata Savua havainnostaan, se ohittaa muut kävelijät ihan hiljaa.
Koirien ohittamiset sujuvat vaihtelevasti. Voisin tietysti kirjoittaa tähän samaa mantraa muiden kanssa että "kunhan vastaan tuleva koira ei ole naapuri, uros, musta, iso, haukkuva, vinkuva, lyttykuonoinen tai pitkäkarvainen" ohitus sujuu hyvin. Tosiasiassa vastaantulevan koiran ominaisuuksilla ei juurikaan ole merkitystä, vaikka toki karvat pystyssä rähjäävä koira on todennäköisesti uhkaavampi, kuin neutraalimpi vastaantulija.
Hyvin pitkälti Savun koiraohitukset riippuvat omasta jännityksestäni. Pienet räksyttävät koirat ärsyttävät minua, kun taas vastaavasti isot, holttomasti omistajaa perässä kiskovat koirat tietysti jännittävät. Kehnoa tunnetilaa lisäävät toki muutkin tekijät, kuten ovatko lapset mukana, mahdummeko väistämään tarpeeksi tai miten edellinen ohitus sujui. Mikäli oma fiilis on hyvä ja saan pidettyä omat tunteeni kasassa, palkitsemisen oikein ajoittaminen takaa meille useimmiten onnistuneen ohituksen.
Tämän vuoden pari ensimmäistä taajamalenkkiä ihmisten ilmoilla olivat melko epäonnistuneet. Viimeisin lenkki tänään kuitenkin pelkästään hymyilyttää. Me ohitimme kaksi isoa koiraa, useita ihmisiä, sekä haukkuvan pikkukoiran. Seurakuntatalon parkkipaikalla Savu odotti rauhallisesti ja hiljaa, kun saatoin esikoisen kerhoon. Olen ylpeä koirastani, joka rakastaa ääntään, mutta on oppinut malttamaan pitämään äänensä omana tietonaan.
Harjoittelu on todella kannattanut ja niinpä olemme parina päivänä suunnanneet ihan oikeasti kaupungille lenkkeilemään. Kaupunkiympäristö kaikkine kulkijoineen on Savulle valtava ympäristövihje, onhan pentuna treenattu jos jonkinlaisissa ympäristöissä. Niinpä maalla vähän vallaton räksyttäjä, kulkee kaupungilla sievästi hihna löysänä ja tarjoaa vastaantulijoiden kohdalla kontaktia. Tokikaan toisia koiria emme kävele päin ja panostan palkkoihin, jotta hihnalenkkeily olisi pitkälläkin tähtäimellä mielekästä.
Nykyinen hihnamme on kevyt, helppo pitää puhtaana ja riittävän pitkä |
Talutushihna, remmi, talutin, hihna, tällä ei niin rakkaalla kapistuksella on monta nimitystä. Erilaisia hihnoja on minunkin koirillani ollut; itsetehtyjä, kaupasta ostettuja, nahkaisia, fleeceä, punottuja, rasvanahkaisia, griphihnoja, noutajataluttimia, ketjulla vanvennettuja, joustohihnoja, flexejä jne. Jotakuinkin lähes jokaista markkinoilla myytävää remmiä on tullut kokeiltua, mutta yksikään ei ole vastannut tarpeitani.
Suurin osa eläintarvikeliikkeiden hihnoista on 180cm pitkiä, mikä on mielestäni liian lyhyt. Toisaalta useimmissa hihnoissa ei ole myöskään säätövaraa, jotkin lukot ovat kömpelöitä, pitkät hihnat lopulta aika raskaita tai näiltä ominaisuuksiltaan hyvä hihna on ylihinnoiteltu vähäiseen käyttöön nähden. Huommattavia summia koirien varusteisiin on vuosien varrella uponnut, kun erilaisia hihnoja, pantoja ja valjaita on tullut kuitenkin kokeiltua.
Keskitytäänpä hihnoihin vielä. Suosittelisin jokaiselle mittatilaushihnaa haluamastaan materiaalista. Käsistään kätevä ystäväni punoi minulle nano paracordista kolmimetrisen hihnan reiluilla säätömahdollisuuksilla. Puoli vuotta hihnaa käyttäneenä, tämä on erinomainen! Ihmettelen, miksi aiemmin venkslasin epäsopivilla hihnoilla ne ajat, kun hihnaa joutuu käyttämään.
Vaikka pääasiassa liikumme ilman hihnaa, täytyy Savukin kytkeä maantiellä, kylällä, hallilla, luonnonsuojelualueella, koepaikalla, eläinlääkäriin mennessä ja ylipäänsä siellä, missä olisi vaarallista pitää koiraa irti. Maantien varrella Savu ei voi vaellella pitkässä hihnassa, vaan sen on käveltävä aivan rattaiden vieressä. Säätövara hihnassa on siis tärkeä, jotta minun ei tarvitse kelata käteeni valtavaa nippua hihnaa. Meidän kolmimetrisen hihnan saa säädettyä puoliksi, sekä kahteen välipituuteen.
Kun kuljemme kävelytiellä tai luonnonsuojelualueen poluilla, Savu voi kulkea pitkässä hihnassa miltei omaan tahtiinsa. Hihnammme säätövarat tekevät myös taukopaikalle kytkemisen helpoksi, sillä tämä kapistus yltää vähän isommankin puun ympäri lyhenemättä kohtuuttomasti. Lisäksi paracordhihna on kevyt ja helppo pitää puhtaana. Mikäli joutuisimme kulkemaan enemmän toisiimme kytkettyinä, harkitsisin kelatalutinta tai pitkää liinaa, jolloin Savu voisi kulkea vapaammin.
Tätä hihnaa on käytetty nyt puoli vuotta ja monikäyttöisyytensä vuoksi muita hihnoja emme tarvitse. Ensisijaisesti kuljemme mieluiten siellä, missä voimme mennä vapaina.
Savu ensi kertaa uuden hihnansa kanssa |
Me ei olla hirveästi hihnatyöskentelyä treenattu kenenkään koiran kanssa, sillä ei kuljeta kauheasti ihmisten ilmoilla. Toki osaavat kulkea hihnassa. Hyvän hihnan löytäminen on ollut kuin palapeli! Jotkut hihnat on olleet just liian lyhyitä ja raskaita, pidemmät hihnat tosi hinnakkaita. Kuten kerroit. Me lenkkeillään maalla 20m liinan kanssa, niin koira hyvin vapauden, vaikka ei voi irti pitää (metsästyskoira) ja minä saan taapertaa omaa tahtia.
VastaaPoistaMekään ei ihan kauheasti kuljeta ihmisten ilmoilla, mutta ollaan treenattu jotta silloin tällöin kulkemiset ovat sitten sujuvampia. Savulla on ollut taipumusta haukkua kaikille paljon, vaikka muuten se kulkee hihnassa yhdessä.
PoistaHihnalenkkeily on tosiaan taitolaji. Siinä vaaditaan monen asian osaamista vaikeissakin tilanteissa - luopumista, kontaktinpitoa, taluttajan vauhdin huomioimista ja kuulolla oloa ainakin muutamia taitoja poimiakseni.
VastaaPoistaAsumme pientaloalueella ja meidän on pakko tehdä hihnalenkkejä. Kun haluan metsään, tarkoittaa se aina autolla ajelua, nämä lähimetsät on niin pieniä ja siellä liikkuu muitakin naapuruston koiria.
Onnekseni Wiimasta on kasvanut mukava hihnassatalutettava, se tekee ohitukset mukavasti (paitsi omassa korttelissa, jossa sillä on vahtimoodi päällä :D ) - joudun kyllä keskittymään ohituksiin, ei Wiima välinpitämätön ole, mutta jos itse olen valmistautunut, niin Wiimakin onnistuu hyvin .
Nyt kuitenkin jännään, että miten ihmeessä selviän jatkossa kahden koiran kanssa - toisen kiihko tarttuu helposti toiseen . Toistaiseksi lenkitän aikuisen koiran ja pennun erikseen pissilenkkejä lukuunottamatta, niin että saataisiin pennullekin vähän käytöstapoja opeteltua :) .
Näinhän se on. On oikeastaan vähän hassua, että joskus ajattelin hyvän hihnalenkkeilyn mittarin olevan se, että hihna pysyy löysänä :D Lenkillä tarvitaan montaa muuta, paljon konkreettisempaakin taitoa.
PoistaSavu on ohituksissa kaikista kamalin meidän kotitiellä tai metsätiellä jossa liikumme pääasiassa yksin. Savu siis suunnilleen omistaa nämä reitit ja koska vastaantulija on usein yllätys minullekin, menee koiralla vähän kuppi nurin. Ollaan näitäkin nyt harjoiteltu ja parempaan päin. Seuraavan koiran kanssa olen viisaampi ja harjoittelen hihnailun taitoja jo ennen, kuin ohitukset ovat ongelma.
Kivoja harjoituksia teillekin! :)