13 lokakuuta 2022

Syyskuvia ja treeni-ideoita

Mitä hienointa syyskeliä on lokakuu tarjoillut ja ulkoilmasta ollaankin nautittu. Treenien suhteen on ollut pientä turnausväsymystä kaiken junnaamisen myötä, mutta metsässä kaikki onneksi sujuu. Tosin havahduin ettei Loimu osaa kuin murto-osan niistä tempuista jotka Savu jo saman ikäisenä hallitsi sujuvasti. Tämän huomaa ihan jo valokuvatessa. Savu osaa vaikka mitä, Loimu osaa istua paikallaan ehkä hetken.

Olen toki keskittynyt Loimun kanssa luoksetuloon ja yhteistyön rakentamiseen, mutta onhan se nyt pelkästään hölmöä jättää temput opettamatta pentukoiralle joka ne vielä helposti oppii. Vaan parempi vähän myöhässä kuin ei koskaan ja niinpä on Loimukin aloitellut temppuja taas säännöllisemmin. Järjestelmällisempi ja tavoitteellisempi treenaaminen on kai osin tappanut luovuuteni, sillä ensi alkuun ei tullut edes mieleen, mitä temppua sitä alkaisi opettamaan. Alkuun päästiin onneksi ja treenipäivyriin on jo kirjattu useampi idea vastaisuuden varalle.


Savun ilmoitin tokokokeeseen sekä Ylökkille nyt lokakuussa, että marraskuuksi Seinäjoelle. Treenataan näitä ennen itsenäisesti ja pari kertaa tokon omatoimiryhmän kanssa. Menee kokeet kuinka vain, otetaan kaikki informaatio vastaan ja ollaan sitten taas viisaampia. Ehkä.

Tarkoitus on pitää joulukuu taukoa lajitreenistä ja keskittyä panostamaan temppuihin ja käsittelytreeniin. Varmaan treenitahti tokon ja rallytokon suhteen hiipuu jo hiukan marraskuussa, kimppatreenejä lukuunottamatta. Koen että sekä itselle ja koirille, vapaamuotoisempi tajunnanvirta temppuilu tekee varmasti oikein hyvää. Tämä onkin jo kolmas vuosi, kun ihan tarkoituksella pidän joulukuussa taukoa lajitreeneistä - hyväksi koettu, johan tässä on koko vuosi treenattu niin paljon kuin on ehditty ja jaksettu.


Juoksemista jatkoin koirien kanssa taas. Tavoitteet matkoista ja juoksukerroista viikossa eivät ihan kohdanneet resurssien kanssa, mutta viis siitä. Ollaan ennätetty juoksemaan kahdesti viikossa ja ajallisesti lämppineen ja jäähkineen 3km matka on ollut helpoin toteuttaa. Sen kuntoni kestää metsämaastossa kohtuullisesti ja se saa nyt riittää kuntoilun ylläpitoon. Juostaan enemmän ja useammin sitten, kun se on mahdollista.

Savu on juoksulenkit vetovyössä kiinni, Loimu on saanut juosta vapaana. Vielä keväällä Loimu juoksi mukana reilun kilometrin, jonka jälkeen piti kävellä mikäli pentu oli mukana. Nyt Loimu viilettää edellämme ihan koko matkan, eikä tuo muutama kilometri väsytä sitä lainkaan. On tosin hämmästyttävää, miten helposti Loimun saa tyytyväiseksi vapaana juoksemalla hihnalenkin sijaan. Sillä on valtava tarve juosta ja jos se voi päättää itse, se mieluiten juoksee. Ollaankin harjoiteltu lähellä pysymistä ja luoksetuloa todella paljon, jotta Loimua on mahdollista pitää vapaana. Minä en juokse niin lujaa tai paljon, mitä Loimun tarvitsee juosta ollakseen tyytyväinen, joten pelkkä hihnassa liikkuminen ei tulisi kyseeseen.


Postausideoita on, mutta aikaa istahtaa kirjoittamaan kokonaisia lauseita on hiukan vähemmän. Kunhan ennätän, kirjoitan tänne kuitenkin havaintoni ylös Loimun juoksuista ja siitä, miten voimakkaasti kastroitu Savu niihin reagoi. Olen myös luonnostellut tekstiä siitä, saako muita neuvoa koiraharrastuksessa - tämäkin aihe jakaa mielipiteitä.

Ihan pian on myös Loimun synttäripäivä ja sille päivälle onkin luvassa melkoinen mättöpostaus. Retkiä ja treenejä on kalenterissa sen verran, että taatusti raporttia tulee tännekin. Joskin uudet kuvat ovat vähän kysymysmerkki, sillä se uusi kamerani meni hajoamaan. Järkkäri on nyt takuuhuollossa aikaa x ja toivottavasti kotiutuu sieltä jälleen käyttökuntoisena. Tämän postauksen kuvat otin vain päivää ennen, kun kamera työkeikalla hajosi ilman loogista syytä. Jäi nyt perhepotretit ja muut omat kuvausvisiot syysmetsässä toteuttamatta, mutta koirakuvia sattui tulemaan hyvä määrä vähän kuin varastoon 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)