14 marraskuuta 2022

Marraskuisia




Tuli sitten sekin aika kun yhtä objektiivia vaille koko kuvauskalusto tuli uusittua muutaman kuukauden sisään. Vanha uskollinen Canon EOS 500D hajosi kesällä ja tilalleen hankin Canon EOS 6D. Ero uuden ja vanhan rungon välillä on ollut vallan merkittävä. Lokakuussa uusi kamera teki kuitenkin kesken työkeikan oharit menemällä totaalisen jumiin ja ottamatta yhtäkään kuvaa. Takuuhuollossa kamera viipyi kolmisen viikkoa, eikä siitä löytynyt mitään vikaa. Olin viimeiset kuvauskeikat kuvannut lainaobjektiivilla kun oma telezoom vain sahasi tarkennuksen kanssa. 


Kaikkeen sitä tottuu kun noviisina oli onnistuvinaan jokaisessa liikekuvassa ja nyt vuosia myöhemmin kun luulisi jotakin osaavan, ei kuvia onnistu sitäkään vähää. Työkäytössä vanha ja rähjääntynyt objektiivi oli kuitenkin ihan susi ja uusi oli hankittava tilalle. Rajalasta kotiutuikin käytetty, mutta uudenveroinen Canon 70-200mm f/2.8 III ja on tässäkin eroa vanhaan. Pitkästä aikaa tarkennus pelaa kuten tämän luokan kalustolla kuuluu ja sarjakuvaaminenkin onnistuu. Jos jotakin pitäisi viilata niin muistikortin lukunopeus voisi olla nopeampi, mutta pärjätkäämme tällä mikä on. 

Vihdoin olen reipastunut kuvankäsittelyn suhteen ja latasin Photoshopin (olen tästä toki valokuvaajanjäsenyyttä jos maksanutkin). Alkuun tarvittiin kädestä pitäen kaverin opastusta ja edelleen tulee välillä kysyttävää, mutta pikku hiljaa. Oli se aluksi Lightroomin kevytversiokin ihan mahdottoman vaikean tuntuinen käyttää, vaikka nykyään sillä sujuu vakiosäädöt vaikka silmät kiinni. Ennen tätä (eli siis miltei kymmenen vuotta sitten) käsittelin kuvat Gimpillä, mutta koska en käytä sitä enää edes kuukausittain, tuntuu koko ohjelma tosi vaikealta. Taitoja täytyy pitää säännöllisesti yllä, oli kyse kuvankäsittelystä tai koirien tokoliikkeistä.
 

Kun töistä mainitsin, niin kerrottakoon että kesällä menin ja perustin toiminimiyrityksen. Valokuvaan ja teen käsitöitä, mutta suurin työsarkani on kotimaisen koirakuvapankin materiaalin kerääminen. On ollut todella mielekästä kuvata erilaisia koiria ja samalla kehittää taitojaan valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä.

Niin sanotut "oikeatkin työt" alkavat osa-aikaisesti usean vuoden tauon jälkeen. Sain järjestymään läheisten kanssa lastenhoidon ja alan tekemään perjantaisin työpäivän kaupungin varhaiskasvatuksen parissa. Toivon että ajan kanssa oma yritykseni voisi työllistää minut täyspäiväisesti, mutta vielä alkukankeuden läsnäollessa en uskalla odottaa liikoja.
 

Luonnossa liikkuminen on jäänyt viime viikkoina vähän vähäiselle. Joko on ollut kertakaikkisen surkeaa keliä, tai ollaan oltu vuoroin kipeinä ja yleisesti väsyneitä. Valoisa aika vuorokaudessa on tosi lyhyt ja yksin pimeässä ei ole tullut raahauduttua metsään. Vaikka minä viihdyn metsässä kyllä pimeässäkin. 

Koirat eivät onneksi ole laittaneet iisimpää menoa pahakseen, vaikka liikunta onkin tapahtunut vain lähimetsässä rämpien. Nyt aurinkoisena viikonloppuna samoiltiin useampi tunti ja tulipa vain auringonsäteet tarpeeseen. Tarpeeseen ja hyvää mieltä tuotti myös toimiva kamera ja objektiivi. Ennen useamman viikon kamerattomuutta en edes tiennyt, miten tärkeäksi valokuvaaminen on hyvinvoinnilleni muodostunut.

Kuvaaminenkin motivoi seikkailemaan metsässä kauemmas ja uusiin nurkkiin. Niin me vain lauantainakin löydettiin auringonsäteiden kyllästämä lätäkkö. Postauksen kuvista käynee ilmi, että koirani saavat vallan vapaaasti läträtä kurassa ja vedessä.
         

Tähän kuulumisten rupatteluun tuli sullottua aika paljon kuvia, mutta miksi tehdä kaksi postausta jos voi laittaa kaikki yhteen. Tämä tekstien ja kuvien suoranainen rajattomuus onkin se, josta bloggaamisessa pidän ja jossa blogi voittaa muut somealustat mennen tullen.

 

Savu on ollut taas pitkin syksyä vähän laihiksella. Niin reilusti ylipainoiseksi se ei ole päässyt mitä takavuosina kertaalleen oli, mutta herkästi sille kertyy sellaista hieman ylimääräistä. Nyt koirat syövät suurimmaksi osaksi pelkkää lihaa, tarkalleen hirveä, ja se sopii Savulle erinomaisesti. Olen aiemminkin siitä kirjoitellut että Savu paksuuntuu välittömästi jos se syö nappulaa (paljon hiilihydraattia) kun taas vastaavasti lihoilla ruokkimalla se on helpompi pitää sekä kylläisenä että normaalipainoisena. 

Koska aina en reipastu tai muutoin resurssit vastustavat pitkiä lenkkeilyjä, ollaan taas aktivoiduttu jumppailussa. Loimuhan ei tajua koko touhusta vielä mitään, kun taas Savulle kaikki tavanomaiset jumppaliikkeemme ovat jo ulkomuistista tuttuja. Loimu toki onkin koko ajan vähänkuin "tikissä", sen ainoa askellaji on täysiä juokseminen tai reipas kävely ja se suorittaa liiketyyliään ulkoillessa sujuvasti. Loimun kulutus on siis jo pelkästään omaehtoisen liikunnan kannalta suhteessa suurempi kuin verkkaisemmalla Savulla. Lihaskuntoharjottelu ei silti ole kenellekään pahasta ja hyvä lihaskunto tukee tokokoirankin uraa.
 

Kenties tässä on riittävästi kuvia ja tekstiä yhdelle kertaa. Loppusyksylle ilmoitin Savun sittenkin vielä yhteen tokokokeeseen lisää. Jatkamme tokotreenejä omatoimisesti ja kimpassa, koesuorituksen sujuvuutta silmällä pitäen. Kokeiden jälkeen joulukuun pidämme tapamme mukaan taukoa kaikesta lajitreenaamisesta. Koirat on leponsa muun puuhan parissa ansainneet ja itsekin täytyy antaa aivonystyröiden prosessoida uusia ideoita.

Kivaa viikkoa sulle!

1 kommentti:

  1. Mulle blogi on kans alustana mieluisin, sekä itse kirjoittaa että ennenkaikkea lukea. Mukava kun sinäkin päivittelet ahkerasti :) Meillä kans Hippu on herkästi lihova ja kyllä, se voisi taas vähän laihduttaa. On ollut kurjat kelit lenkkeillä kun kuraa sitten kantautuu ja kokoajan saa siivota. Irti en uskalla pitää pihassa susien takia. Pari vuotta sitten kun koiranpentu tuli, se laihtui kun leikkivät pennun kanssa kokoajan. Mutta nyt se on päivät sisällä ja toinen tarhassa niin ei sitä aktiviteettia niin tule. Toinen saa ovet auki ja saattaa tuhota paikkoja niin ei voi olla työpäiviä sisällä, ja Hipulla on hengitystiesairaus niin se ei taas voi olla tarhassa haukkumassa kylmällä/kuumalla :)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)