Yhteistyö: Retki Hevonkuusen retkeilymetsään

Saimme aivan erityisen yhteistyötarjouksen ja totta kai halusimme tehdä retken Hevonkuuseen. Hevonkuusi on aidattu yksityinen retkeilymetsä, joka sijaitsee Pirkanmaan Ylöjärvellä, Karhen maalaismaisemissa. Retkeilymetsä on kooltaan noin kaksi hehtaaria ja paikan päältä löytyy hyvin pidetty laavu tulisijalla. Laavulta löytyy niin makkaratikut, roskis, kuin huussikin. Retkeilymetsä pidetään siistinä, joten jokainen siivoaa roskansa ja koirien jätökset.

Pakkasin reppuun aamupalat, sekä Savun ja lapset autoon. Sitten suuntasimme hakemaan mummun ja Myyn mukaan. Vietimme Hevonkuusessa pari tuntia aamuauringosta ja herkullisista eväistä nauttien. Retki Hevonkuuseen onkin oivallinen syy syödä aamupalaksi mansikoita, suklaata ja popcornia. Toki lapset söivät herkkujen alle voileivät ja oli koirillekin omat luut varattuna.

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa maanantai, kuin päästää lapset ja koirat leikkimään turvallisesti luontoon? Retkeilymetsän ympäri menee riista-aita ja siellä saa nauttia luonnosta omassa rauhassa. Suosittelen varaamaan aikaa reilusti, sillä metsässä riittää tutkittavaa, eikä eväitäkään kannata kiireellä syödä. Pikkuväki temmelsi metsässä tehokkaasti koko kaksi tuntia, jonka jälkeen autoon raahautui melko väsynyt porukka. Itse olisin viihtynyt paikalla kauemminkin.

Retkeilymetsän laavussa on mahdollista viettää myös kokonainen yö, omassa rauhassa. Tähän kohteeseen haluat tutustua itse valitsemasi seuran kanssa - tietysti parhaassa siis. Maasto on helppokulkuista, luonnontilaista sekametsää, jossa on jonkin verran korkeuseroja. Pääasiassa lapseni Papu 3v ja Pipa 1v kulkivat joka paikassa itse. Oikeastaan he olisivat hyvin uhkarohkeasti halunneet kiivetä jokaiselle siirtolohkareelle ja kannolle. Savu ja Myy rallittivat riemuissaan pitkin metsää, tilaa olikin oikein riittävästi.

Retkeilymetsä sopii kaikille, mutta erityisesti sinulle joka

- haluat olla luonnossa yksin tai itse valitsemassasi seurassa törmäämättä muihin

- haluat lastesi ja koirasi voivan ulkoilla turvallisesti

- et välitä eksyä tai kohdata isoja villieläimiä

- haluat harjoitella erätaitoja

Nyt kun on erityisen lämpimiä kelejä, muista varata riittävästi juotavaa mukaan niin itsellesi kuin koirille. Hyviä retkiä!

Hulluin retkemme ikinä, 4 koiraa 2 lasta

Kaikenlaisia retkiä olen tehnyt, eikä kaikki ole mennyt aina suunnitelmien mukaan, mutta tämä retki ylitti aivan kaiken. Ajatukseni leppoisasta telttaretkestä keltaisen toukokuun vaihtuessa kesäksi romuttui hetki hetkeltä reissun edetessä. Kivaa oli kaikesta huolimatta, mutta reissun päätteeksi ei ollut ihan niin levännyt olo kuin olin toivonut. Nyt seuraa pitkänpuoleinen reissukertomus, ehkä tästä joku saa vaikka vinkkiä 😅

Pakkasin toukokuun viimeisenä päivänä telttaretkivarusteet autoon ja suuntasin Savun ja lasten kanssa Seitsemisen kansallispuistoon. Papu 3v oli aivan innoissaan retkestä ja myös Pipa 1v tykkää olla kaikessa mukana. Aloitimme retkemme Koveron perinnetilalta, jonne retkiseuramme Hanna ja koiransa Auri, Kuura ja Rana saapuivat myös. Kävelimme Haukilammelle syömään eväät ja valokuvailemaan. Matkaahan ei edestakaisin kovin paljon kertynyt, mutta noin 3km oli sopiva matka jonka Papu jaksoi mukisematta kävellä. Onnea on Savu (ja muut retkikoirat), joka kulkee pitkoksilla maltillisesti seuraillen lasten villityksiä.

Sää oli mitä mainoin ja koko reissuksi olikin luvattu pelkkää aurinkoa. Tuulenvire piti hyttysten määrän kohtuullisena. Tosin heti tauolle pysähdyttyämme valtava parvi itikoita hyökkäsi koirien kimppuun. Emme taukoilleet kovinkaan kauan, vaan jatkoimme kävelyä takaisin tilalle. Olimme päättäneet yöpyä kansallispuiston ulkopuolella Rysäslammella (voin suositella), jossa poikkesin toissa syksynä Pirkan taipale reissun aikana (Savu vaelluksella - Pirkan taival 9/2019). Kuten arvelimmekin, paikalla ei ollut muita, joten sirkuksemme ei häiritsisi ketään.

Ilta vierähti ruokia kokkaillessa ja telttaa kootessa. Pipa viihtyi suurimmaksi osaksi repussa ja Papu kohelsi kaikissa askareissa mukana. Jaksan ihailla innokkuuttaan ja yrityksiään, vaikka en aina ilahdu kaikista tempauksistaan. Koirat taukoilivat esimerkillisesti, vaikka lapset järjestivätkin vähän ohjelmaa. Rysäslammilla keli jäähtyi ja oli haettava autolta vähän takkia päälle tuulen yltyessä.

 

Iltapalojen jälkeen kömmin lasten kanssa telttaan, laittamaan pikkuväkeä yöunille. Siitä alkoikin sattumusten ja kommelluksien liuta. Pipa nukahti miltei heti, mutta Papu ei. Lopulta Papu alkoi kysellä, josko lähdettäisiin kotiin ja myöhemmin intti tiukasti, että kotio olisi päästävä. Koti-ikävään eivät auttaneet liioin unipupu tai Savu, eikä sekään että me nukkuisimme kaikki yhdessä teltassa. Itselläni oli niin kova nälkä, että keskeytin nukutustouhut ja Papu tuli teltasta ulos leikkimään. Päätin että katsoisimme tilannetta puoleen yöhön tai ehkä odottelisimme aamuyöhön, johon mennessä lapsi varmasti nukahtaisi.

Yliväsyneen ja koti-ikäväisen pikkulapsen jännitys telttayöstä kuitenkin yltyi kovaksi ja meno muuttui niin villiksi, että Papu herättäessä lopulta Pipankin, päätin luovuttaa. Ei muuta kuin nöyrästi lakki kouraan ja lapset autoon, sekä tietysti Savu mukaan. Retkikamat jäivät kaverin kanssa metsään ja me ajeltiin yön jo hämärtyessä miltei 60km kotiin. Myönnän että otti hiukan päähän ja harmitti. En tokikaan pettynyt lapsiin, sillä olin kyllä varautunut siihen että jostain syystä x koti voisi kutsua kesken reissun. Tuli vain todella typerä ja pettynyt olo itseen, kun en ollut tajunnut ajatella koti-ikävää ollenkaan. Pohdin myös, että olisi ollut ihan viisasta pystyttää teltta vaikka kotipihaan ennen retkeä. Olisi edullisempaa kävellä viisi metriä kotiovesta sisään ja omaan sänkyyn, kuin ajaa silmät ristissä yömyöhään pitkähköä matkaa.

No onni kaikessa, oli hirveän nätti ajokeli vaikka vähän vettä ropisikin - siis ihan oikeasti tuli vettä, vaikka luvattiin pilvettömältä taivaalta aurinkoa. Sinänsä olikin näppärä lähteä kotiin nukkumaan, kun teltan lisäksi meillä ei ollut mukana minkäänlaisia sadevarusteita. Sekä Savu että lapset nukahtivat autoon ja nukkuivat heräämättä koko yön kotona. Itselläni unet jäivät hiukan lyhyiksi, kun ajelun jälkeen oli lähinnä ylipirteä olo. Heräsin myös ilman kellonsoittoa jo kuudelta. Lapsetkin ovat aamuvirkkuja, joten aamulla tehtiin voileivät mukaan ja palattiin teltalle jo klo 8. Ja niinpä retkemme jatkui siitä mihin jäikin, ihan kuin ei oltaisi yli 100km yöllä ajeltukaan 😂 Tässä vaiheessa voisi todeta, että onneksi niin Savu kuin lapsetkin, ovat erinomaisia automatkustajia.

Aamupalalla olikin vilinää, kun kaikkia neljää koiraa kiinnostivat lasten voileivät kuin muurahaisia sokeriliemi. Hyväkäytöksiset koirat kuitenkin malttoivat antaa lasten syödä voileivät ihan itse. Pipa kuitenkin halusi kovasti ruokkia koiria ja niinpä hän antoi Aurille maissinaksuja. Sen sijaan Papu kiirehti laavuun syömään, sillä hän oli huolissaan voileipänsä turvallisuudesta. Harmiksemme aamulla ei käynyt juurikaan tuuli, joten hyttysiä ja mäkäräisiä oli sakeina pilvinä. Lapsia ötökät pistoineen eivät ihan mahdottomasti haitanneet, mutta meitä aikuisia ja koiria kyllä. 

Aamupäivällä jatkoimme matkaa autoilla Seitsemisen luontokeskukselle. Pistäydyimme sisällä pullakahvilla ja pikaisesti luontonäyttelyssä. Koirista täytetyt eläimet olivat vähän liian mielenkiintoisia, joten vierailumme ei kauaa kestänyt. Jatkoimma autoin matkaa Soljasten alueelle, jossa oli tarkoitus kiertää parin kilometrin mittainen luontopolku.

Vaan eipä ehditty Soljasille asti, kun edellisenä iltana nilkkansa nyrjäyttäneen kaverin auto hajosi kesken matkan. Jatkoin itse matkaa alle kilometrin ja kurvasin ensimmäiselle parkkikselle. Herättelin matkalla nukahtaneet lapset ja myös Savun. Hyttysten määrä oli melkoinen, aurinko paahtoi kuumasti ja lapset olivat vähän epävireisiä väsymyksestä. Niinpä emme lähteneet kiertämään koko reittiä, vaan kävimme vain katselulavalla asti. Vipinää riitti siinäkin, kun ensin Papu ei olisi jaksanut kävellä ja yhtäkkiä hän jaksoikin juosta kaikkialle.

Koirat lepäilivät tauolle oikein mielellään. Vaikka kilometrehjä kävellen ei tullut kummoisesti, oli kaiken touhun seuraaminen ja ulkoilu tehnyt tehtävänsä. Hyttyset, kuuma ilma ja vähän lyhyeksi jääneet yöunet alkoivat hieman kiristää hermojani. Lopulta Papu sai koheltaessaan pitkoksilta tikun käteensä ja siitäkös melkoinen itkuparku alkoikin. Emme saaneet maastossa koko tikkua irroitetuksi kun potilas rimpuili melkoisesti. Tikku ja tikun poistoyritys sattuivat lasta ainakin hänen mielestään vähintään yhtä paljon ja oikeastaan kaikki oli sen jälkeen pilalla. Pipa hermostui, kun olisi halunnut kävellä jokaiseen lätäkköön ja mättääseen, mutta joutuikin reppuun. Hinauspalvelun ja laina-auton selvittely toivat oman mausteensa. Oma autoni oli niin täynnä koiraa, lapsia ja retkivarusteita, ettei ollut toivoakaan saada kaveria koirineen kyytiin.

Lasten sosiaalisen ja iloisen ajan tullessa täyteen, oli pakko luovuttaa reissu ja lähteä kotia kohti. Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut hylätä kaveria metsään, mutta olisimme olleet aika epävireistä odottelu seuraa. Kaikista muuttujista, haasteista ja vastoinkäymisistä (tästä unohtui mm. kylmä pasta ja triljoona kutiavaa hyttysenpistoa) huolimatta kivaa oli. Lapsilta jos kysyy, niin heillä oli todella hauskaa ja lähtevät mielellään uudestaan. Ihan koko jengin kanssa en kyllä hetkeen lähde telttailua yrittämään kotipihaa kauemmaksi 😅 Oppia ikä kaikki, ensi kerralla ollaan taas taitavampia. Onneksi koirat olivat tosi taitavia jo nyt ja lapsetkin super hyväntuulisia ja iloisia pienistä itkunhetkistä huolimatta.

Savu, Papu, Pipa, Auri, Rana ja Kuura

Päiväretkiä ja treenihaasteita

Postaus on täynnä maaliskuisia kuvia; vähän jokaisesta kelistä. Tämän vuoden päiväretket ovat lähteneet mukavasti käyntiin, suunnilleen kerran viikossa ollaan poistuttu vähän kauemmaksi ulkoilemaan. Tällä erää on käyty myös vähän "urbaanimmissa metsissä" retkillä, kuten Kintulammilla ja Vehoniemen maastoissa. Seuraavaksi retkikohteeksi valikoituu kyllä joku syrjäisempi kohde, joka löytyisi vähän lähempää.

Yhtenä päivänä kävelimme esikoisen kanssa lähilaavulle - ja todettiin perillä että eväät jäivätkin keittiön pöydälle. Onneksi retki ilman eväitäkin on hyvä retki, joskin saimme taivaan täydeltä lunta ja rakeita tuona päivänä. Papu on kuitenkin ihan linssilude ja tykkää itsekin päättää, mistä kuva otetaan. Useimmiten hänkin haluaa kuvata koiraa, liekö altistunut koiran kuvaamiselle liikaa.

Yllä oleva kuva on otettu tuolla oman väen laavureissulla. Kolmevuotiaan lapsen kanssa sillä on väliä, miten ja millaiset ohjeet annetaan. "Matki Savua" on yleensä, kuten tuolloinkin, toimivin ja selkein vaihtoehto. Odotan jo innolla että lapset hieman kasvavat ja Savu oppii muutaman tempun; päästään toteuttamaan vähän spesiaalimpia yhteiskuvia hyvällä fiiliksellä.

Keittiössä olemme treenanneet ahkerasti paitsi temppuja, myös tokon kaukoja ja rallytokon oikean puolen perusasentoa, jumppaamista unohtamatta. Perustamani temppurinki on lähtenyt kivasti pyörimään ja itsekin olen saanut uusia temppuideoita - sekä motivaatiota kouluttaa temppuja. Savu on viime aikoina alkanut yleistää leukakosketuksen vähän kaikkialle, sekä ristimään tassunsa. En kyllä väsy hokemasta tätä, mutta uusien temppujen opettaminen on ihan superkivaa! Siinä oppii itse samalla kouluttamista ja useita temppuja voi hyödyntää lajitreenien tukitaitona.

Tukitaitoijen kautta päästäänkin meidän eilisiin rallytokotreeneihin. Ostin meille yhden kerran Koirakoutsille Kristan rallytokovalkkuun ja käytiin sitten eilisiltana Savun kanssa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen ohjatuissa ryhmätreeneissä. Ihan putkeen ei meidän treenit menneet, sillä ympäristö oli oudokseltaan meille molemmille vähän liikaa. Lisäksi itseäni jännitti, en ollut ihan varma mihin halliin olimme menossa ja heti treenin aluksi palkkasin Savua lelulla. Savu pettyi pahan päiväisesti narupalloon, koska oli odottanut meheviä possunsydämiä.

Oikeasti kokonaisuus meni hyvin ja nyt vaan hakeudutaan uudestaankin ryhmätreeneihin. Kokeita ajatellen erinomaista treeniä meille molemmille. Varsinaiset liikkeet hion kotopuolessa, mutta häiriötreeniä on hankala järjestää itsenäisesti. Saimmekin Kristalta hyviä vinkkejä meidän rallypulmiin. Kirjoittelen näistä myöhemmin videon kera.

Tunnilla tehtiin mm. koiran ympäri kiertämisiä koiran ollessa eri asennoissa, ohjaajan ympäri kiertämistä ja siitä asennon vaihtoja, sekä pyörähdyksestä johonkin asentoon käskemistä (tiedän näiden olevan vähän hankalia hahmottaa näin, mutta ovat ensisijaisesti muistiinpanoja itselleni). Lopuksi otettiin vielä hyppyä, joka sekin on meille hieman haasteellinen; Savu kyllä hyppää, mutta saattaa sen jälkeen vähän pinkaista omille teilleen. Ensimmäisen hypyn jälkeen Savu menikin vähän haistelemaan mattoa, mutta toisella kerralla palasi seuruuasemiin.

Maanantaina kävelimme Savun kanssa viemään Papun kerhoonsa ja jatkoimme matkaa läheiselle parkkikselle. Teimme asennepainotuksella lyhyet tokotreenit, jotka videoin. Minulla on ollut pieni mututuntuma siitä, että Savun seuraaminen ei ole viime aikoina ollut ihan parasta ja video vahvisti epäilykseni. Treeneissä asenne oli kyllä kohdillaan, mutta Savu pikkuisen jopa poikittaa. Tämä on kohtuullisen uusi ongelma, jonka otan nyt heti korjauslistalle. Seuraamista ei olekaan pitkällä matkalla tehty aikoihin ja tauolla liikkeet tuppaavat rapistumaan ennen aikojaan.

Vaikka seuraaminen on vähän velttoa, ruutuunlähetykset ovat nopeita ja tehokkaita. Viime treeneissä en tosin jaksanut ruutua rakennella, joten juostiin kilpaa pelkälle lätkälle. Osaset ruudusta alkavat olla kivalla mallilla, joten pikku hiljaa täytyy uskaltaa ketjutella liike kokonaiseksi. 

Treenikiemuroiden lisäksi on panostettu myös hihnatreeneihin. Edistystä on tapahtunut ja vaikka Savu edelleen kohdalla haukkuu muille koirille, tarjoaa se kuitenkin jo ennen ja jälkeen kontaktia. Savun leukakosketustemppu alkaa olla sen verran vahva, että sillä on saatu muutamat haukahdukset pelastettua. Lisää vain harjoitusta ja malttitreenejä ohituksiin. En ole enää jaksanut sättiä itseäni Savun haukkumisesta, sillä se ei auta mitään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jotkin ohitukset jännittävät minua enemmän kuin toiset, rattaiden kanssa lenkkeily on vähän erilaista kuin ilman tai ylipäänsä ovatko lapset mukana vai eivät. Kahdestaan Savun kanssa kulkiessa se ei juuri korvaansa lotkauta ympäristölle.

Nämä olivat nyt vähän sekalaiset kuulumiset maaliskuun meiningeistä, mutta puuhaa ja kivaa on riittänyt. Kaverikuvissa on Savun lisäksi Kelmi collie Kintulammilla. Alimmaisessa kuvassa ovat Savun jo liki vanhat ystävät Auri, Rana ja Kuura.

Kohti keväisempiä treenikelejä!

Kevättalven retkikohdetärpit

Olen jo aivan valmis tuohon seuraavaan vuodenaikaan, kevääseen. Pidentynyt valoisa aika ja lenkkejämme piristänyt auringonpaiste ovat selvä lupaus tulevasta ajasta. Jokakeväinen retkikuume on myös saapunut ja päätin kirjata tavoiteluontoisesti tämän keväät tärpit ylös. Muita keväisiä kuumeita ovat asuntokuume, pentukuume ja muuttokuume.

Retkikuume on kuumeista terveellisin ja helpoin parantaa, onhan Suomessa vaikka mitä paikkoja retkeillä. Aiempien pitkien reissujen sijaan olen alkanut arvostaa paikallisia kohteita ja lähiretkeilyä ylipäänsäkin. Ei ole pakko lähteä pohjoiseen, voidakseen nauttia raittiista ulkoilmasta.

Meidän listalle valikoitui niin paikallisia, uusia, kuin vanhoja tuttujakin kohteita.

Seitsemisen kansallispuisto

Jo lapsuudestani tuttu retkipaikka monipuolisine reitteineen. Seitseminen soveltuu erinomaisesti myös vaelluskohteeksi, mutta toistaiseksi suuntaan tänne päiväretkeilemään.

Ulkomuseot

Riippuu keneltä kysytään, ovatko ulkomuseot retkikohteita vai eivät. Vielä muutama vuosi sitten olisin sanonut, että eivät ole. Ulkomuseot ovat kuitenkin kauniita miljöitä valokuvaamiseen ja jo ennen Savua kävin kuvaamassa koiriani vanhojen rakennusten puurapuilla. Nyttemmin retkeilyyn on tullut lasten kanssa hieman erilaista näkökulmaa. Tätä nykyä ulkomuseon pihassa saa hyvin vietettyä aikaa puolen päivän verran. Kannattaa tutustua oman kunnan/kaupungin museotarjontaan, Ylöjärvellä on useampikin ulkomuseo.

Laipanmaa

Tämä retkikohde on ollut mielessäni jo vaikka miten kauan, mutta eipä ole tullut käytyä. Laipanmaan sivujen perusteella alueella kulkee useampi eri reitti ja somen perusteella paikka on kaunis.

Seitsemisen kansallispuistossa, toissasyksyisen vaelluksemme loppupuolella

 

Evon retkeilyalue

Täälläkään en ole vielä käynyt, mutta Evolle on jo oikein retkipäivä sovittuna kaverin kanssa. Edellinen sovittu reissu peruuntui lumimyrskyn vuoksi, mutta jospa nyt saataisiin miellyttävämpää keliä.

Ritajärven luonnonsuojelualue

Täällä olen käynyt kerran ja paikka oli talvellakin todella kaunis. Vierailusta on jo useampi vuosi, vaikka silloin sanoinkin "tänne on tultava pian uudelleen".

Siinä missä minä suunnittelin kevään retkiä ja etsin arkistokuvia, Savu nukkui sikeästi läppärin vieressä. Aamuinen retkemme lähilaavulle koirakaverin ja lasten kanssa teki siis tehtävänsä. Lähiretkeilyä noin 5km säteellä kotoamme onkin harrastettu koko talvi, joten on korkea aika vierailla muissakin kohteissa.

Aurinkoisia retkikelejä teillekin!

Ritajärven luonnonsuojelualueella, evästaukokuva muutaman vuoden takaa

Talven riemua paikallisissa maastoissa - kuvapostaus

Aivan upeat talvikelit saapuivat tänä talvena myös Ylöjärvelle ja me olemme viettäneet aikaa ulkona niin paljon, kuin pikkuväki suinkin pakkasessa tarkenee. Kotoisten metsämaastojen lisäksi poikkesimme kaverin maastoissa, sekä Yltä ja Alta maataideteoksen takametsissä. Yksi pakkasaamun "retki" tehtiin myös keskustaan, tästä reissusta kerron lisää myöhemmin. Alla kuvakuulumiset erilaisilta ulkoilukokoonpanoilta. 

Pakkasyön telttaretki, toisenlaiset lenkkikokemukset ja rallytokotreenit

Poistettuani kaikki instagram tilini, ajattelin ennättäväni bloggaamaan paremmin. Aikaa kyllä vapautui kännykän käytöstä, mutta blogin pariin pääsystä olen vain haaveillut. Käytännön tekemistä on niin riittämiin, että aina ei tiedä mistä aloittaisikaan. Nyt kuitenkin kuulumisia ja kuvia on kertynyt siinä määrin reilusti, että on syytä kirjoittaa tuhdimpi mättöpostaus. Ota siis hyvä asento, vähän armollisuutta mahdollisten kirjoitusvirheiden suhteen ja lukaise pieni otanta arkisista seikkailuistamme. 

Reilu kuukausi takaperin tulin siihen päätökseen, että poistan kaikki kolme instagram tiliäni. Luit ihan oikein, minulla oli kolme tiliä. Vanhin tileistäni oli tietysti koirablogiini perustuva koiratili, jonka loin heti instagram sovellukseen tutustuttuani. Tämän tilin poistaminen oli myös haikeaa, sillä siellä oli runsaasti muistoja edesmenneen Vilkku koirani pentuajoilta. Lähes kaikki ja kattavamminkin, löytyy kuitenkin myös blogistani. Perheellistymiseni myötä tein yksityisen tilin henkilökohtaisempaa arkeani varten ja seuraajien toiveesta oman tilin saivat myös kanit. Viimeisimpänä mainittu tilini oli hiljaisin, mutta omaa arkea tuli jaettua aika paljon - aikaa sovelluksen käyttöön kului ihan liikaa. En ole katunut tilien poistamista, vaikka instassa käyttämäni aika ei suoraan siirtynytkään bloggeriin. Nyt kuitenkin keskityn lenkillä ja treeneissä paremmin Savuun, jonka tulisikin olla ykkösjuttu somen sijaan. Muina aikoina olen täyttänyt ns. tyhjät hetket villasukkien neulomisella, joka sekin on hyödyllisempää, kuin somettaminen. Tämä on toki vain minun mielipiteeni.

Treenikertomukset

Savun kanssa on treenattu rallytokoa varsin ahkerasti etenkin vallitseviin resursseihin nähden. Olen pyrkinyt käymään hallilla vähintään kahdesti viikossa ja sen lisäksi on treenattu kotona. Haluaisin jo palavasti osallistua jollekin kurssille ja päästä muiden koulutettavaksi. Kolmisen vuotta olen treenaillut pelkästään omatoimisesti, mutta nyt kaipaisin ohjausta. Paitsi että eteneminen olisi jonkun silmän alla tehokkaampaa, olisi jotenkin helpon tuntuista että joku suunnittelisi mitä tehdään, neuvoisi ja kokoaisi ja purkaisi rallytokoradan. Minä kävisin vain treenaamassa, ah. Mutta sellaisia treenihetkiä saadaan Savun kanssa vielä tovi odotella. Tällä hetkellä 8kk ikäinen Pipa vauva kulkee mukana ja hallilla käydään itsenäisesti levittämässä ja siivoamassa kyltit.

Rallytokon avoimen luokan liikkeet Savu osaa riittävän hyvin, mutta kokonaisuutta on nyt hiottu reilusti. Muutamissa treeneissä ollaan treenattu nimenomaan ihmishäiriötä. Aloin aluksi työstää asiaa kutsumalla Savua ja varmistelemalla jatkuvasti ettei se karkaisi ihmisten luo - tällaisina kertona Savu livahti aina hallinnastani. Tavallaan karkailu ei yllättäynyt; minä epäilin koiran osaamista ja koiraakin alkoi epäilyttää. Kun treenatessa panostettiin koiran aktiivisuuteen ja palkitsin nimenomaan kontaktista, Savu alkoi vain seurata sitä paremmin, mitä enemmän vieressä oleva ihminen häiriköi. Nyt vain sama fiilis kisakentälle, niin mahdollisuudet tulokseen ovat hyvät!

Viime viikolla tekemämme ratatreeni yllätti positiivisesti. Alkusäädön jälkeen - eli siis hätäilin, Savu alkoi haukkua ja karkasi lopulta katsomaan uutta treeniseuraa - uusittiin rata ja saatiin kehujakin. Savun eteentulot olivat suoria, kontakti ei tippunut, houkutuksesta luopuminen erinomainen ja pyörähdyksessäkään Savu ei haukkunut. Mikä parasta, hypylle karkailu on saatu haltuun!

Ensi sunnuntaina meillä onkin taas koepäivä ja toivon todella että treenien onnistumiset näkyvät myös silloin. Tulevalla viikolla käydään tekemässä hallilla pari pientä treeniä asennetta ja kontaktia ajatellen. Ja virheistä viisastuneena ennen koepäivää käydään vähän spessupitkä lenkki, jotta Savulla ei olisi ylimääräistä ryntäilyntarvetta.

Retkikertomus

Tämä vuosi on ollut vähän hiljaisempi retkivuosi, ei niinkään lapsista vaan vallitsevasta pandemia tilanteesta johtuen. Ja toki pitäisi saada aikataulut sopimaan kaveredein kanssa, kun yksin ei toistaiseksi huvita lähteä. Lokakuun lopulla käytiin kuitenkin Seitsemisen kansallispuistossa telttailemassa. Saatiin hieno pakkassää iloksemme, ihailtiin auringonlaskua ja -nousua. Huolimatta kylmästä kelistä ja vuodenajasta, ainakin Soljasten telttailualue oli aivan täynnä. En muista, koska viimeksi olisin retkeillyt moisessa väenpaljoudessa. Onneksi retki sujui kuitenkin hyvin; Savu nyt on kokenut retkikoira, mutta pikkuneiti Pipa yllätti positiivisesti. 

Päädyimme kävelemään vain pienen luontopolun illalla ja kuvailemaan aamulla palaneella metsänpohjalla. Nuotiopaikoilla oli ruuhkaa, ihmisten puhe kaikui joka paikassa ja vastaantulijoita oli kyllästymiseen asti. Ensikertalaiselle retkikaverilleni tämä toi ehkä turvaa, kun taas itseä lähinnä ärsytti. Tykkäisin olla luonnossa mieluiten yksikseni, mutta tottahan suosituissa paikoissa tuppaa olemaan muitakin.

Yö teltassa oli aika vilpoisa ja Savukin nukkui toppamantteli päällään jalkojani lämmittämässä. Pakkasesta huolimatta Pipa heräsi vain kerran ja nukuin lopulta 10h unet - kuten myös Savu, joka jatkoi unia meidän herättyäkin. Näin pitkiä ja rauhallisia unia emme ole koiran kanssa pitkään aikaan nukkuneet. Retkeily on meille vähän kuin lomailua, silminnähden Savukin nauttii hitaammasta menosta kanssani yhtä paljon.

Lenkkikertomukset

Koska en ehdi treenata laadukkaasti niin paljon, kuin haluaisin, olen satsannut lenkkeilyyn. En ole itse hihnalenkkien ystävä, etenkään koko sirkukseni kanssa, mutta niitäkin on tehty. Pääasiassa Savu saa kulkea vapaana metsässä tai metsäautoteillä. Itselläni on yleensä vauva kantorepussa ja taapero rattaissa. Toisinaan taapero myös kävelee, mutta tällöin lenkillä käytetään pääasiassa aikaa sen sijaan että taitettaisiin matkaa.

Jotkin lenkit ovat olleet itselleni vähän suunniteltua rankempia ja etenkin pikkulapset huomioiden, hiukan tavallisesta poikkeavia. Eräänä perjantai iltana päätin, että menisin lasten kanssa sieltä, mistä aita on matalin. Mies olisi myöhään töissä, joten en pääsisi yksin lenkille. Niinpä pakkasin molemmat lapset ja Savun autoon ja ajoimme lapsuuaikojeni maastoihin. Otin vielä vanhemmiltani heidän koiransa Myyn mukaan ja lähdin tutkimaan vanhoja reittejä, joilla teininä pyöräilin.

Taapero Papu istui rattaissa ja vauva Pipa oli repussa. Koirat olivat alkumatkan hihnassa. Kun päästiin asutuksen ohi, laskin koirat irti ja reippailimme kohti soramonttuja. Aika nopeasti matka alkoi tuntua pidemmältä, kuin millaisena sen muistin. Ylämäet ottivat "kuormieni" kanssa vähän kunnon päälle ja hämärtyvä ilta sai pistämään vauhtia kävelyyn. Savu ja Myy jolkottelivat siististi tiellä, kunnes puskasta kuului rytinä. Myy ampaisi luokseni turvaan ja Savu ampaisi hirven perään. Pitkälle ei koira onneksi juossut ja hetkeksi otin Savun hihnaan. Hirvihavaintoja tuli useampi, kuljinhan paikallisesti "keskellä ei mitään".

Pääsimme soramontuille juuri ennen pimeää. Muistamani "muutama kilometri", olikin oikeasti mäkiset 5km. Aurinko laski, tuli pimeää ja tähtitaivas. Metsälammen ylle nousi sumua ja Savun hengitys höyrysi, kun se innokkaasti läähätti riistan perään. Hetkeksi jännitys meinasi ottaa minusta vallan, mutta Papun aito kikattaminen ja Pipan parkaisu repusta keskeyttivät mielukuvitukseni laukan. Papu söi rattaissa iltapalan ja alkoi nukkumaan. Pipa sen sijaan halusi repusta pois ja niinpä kannoin pikkuneitiä sylissä.

Viimeiseen ylämäkeen rattaita työntäessä ja vauvaa kantaessa mietin itsekseni, että kovin moni muu ei taida hukata perjantai-iltojaan tällaisella kombolla pimeässä metsässä. Mutta luonto oli kaunis, koirat  lenkin jälkeen tyytyväisiä, jalkani 10km jälkeen väsyneitä ja kumpikin lapsi nukahti ulkoilun päätteeksi yöunille. Ihan nopea iltalenkkini oli venähtänyt kaikkinensa liki kolmeen tuntiin. Kivaa oli, mutta tuolle reitille en uudestaan yksin lähde. Myönnän, että hirvien läsnäolo hieman jännitti.

Vaikka lenkkeilen tähän aikaan vuotta paljolti pimeässä, tehtiin yksi hihnalenkki valoisaankin aikaan. Käyn toisinaan lasten kanssa kerhossa siellä tarjoiltavan ruuan houkuttelemana. Yhtenä kerhoaamuna muutama viikko sitten olikin lumi maassa ja minulla autossani kesärenkaat. Päätin, että lähdemme kerhoon kävellen. Jälleen Pipa reppuun ja Papu rattaisiin. Savu oli hurjan innoissaan lasten lenkkivarusteista, enkä tohtinut jättää intoilijaa kotiin. Niinpä otimme Savun mukaan ja lähdimme loskaan tarpomaan.

Onneksemme kerhossa ei ollut muita, joten Savu sai katsella kuistilla kylän menoa. Yksi ainoa ohitus meni vähän penkin alle, ei ollut loskaisen maantien varressa oikein tilaa väistää vastaantulijaa rattaiden kanssa. Kerhorakennuksen kuistilla Savu oli kuitenkin hipihiljaa, mikä tosissaan yllätti. Se vain istui ja tyytyväisenä katseli, mutta ei haukkunut ohikulkijoita lainkaan. Muutaman tunnin kerhoilun jälkeen kävelimme takaisin kotiin ja suurin osa lumesta oli onneksi sulanut. Saimmekin niskaamme vettä, mikä sai Savun kävelemään varsin vikkelästi. Savu ei ole sadekelin ystävä ja jättäisi silloin mielellään lenkit tekemättä. Vaikka lenkin jälkeen olinkin litimärkä, oli jälleen onnistunut olo. Lapset nukkuivat ja kotiin päästyämme Savu kipitti suoraan petiinsä unille myös.

Yleistä blogista

Nyt kiinnostaisi tietää, lukeeko blogiani vielä joku? Jos lukee, niin olisiko aihetoiveita? Mielenkiintoiseen yhteistyötarjoukseen tartuin hetki sitten, joten ainakin kouluttamiseen liittyvää juttua on tulossa. Ja toki kirjoitan retket ja koepäivät ylös. Nakkaa rohkeasti kommenttia ja linkkaa vaikka oma tai suosikki blogisi.

P.S. Kirjoitustaitoni ovat vähän ruosteessa kroonisen väsymyksen ja pitkien kirjoitustaukojen vuoksi. Toivon oppivani kirjoittamaan uudelleen mukaansa tempaavasti, kuten blogini kulta-aikoina.

Koiravieraita, terveyshuolia ja Kurjenrahkan kansallispuisto

Heinäkuu heilahti ohitsemme nopeammin kuin mihin varauduin. Saatiin pitkästä aikaa Savun kasvattaja koirineen kylään. Siinä olikin kolme melko koirankarvan täyteistä päivää. Etenkin kaksivuotias taaperomme Papu viihtyi erinomaisesti, sillä hänen suuri intohimonsa on koirien rapsuttelu ja ruokkiminen. Ja nyt niitä koiria sitten riitti. Ihan hirveästi ei koirien kanssa liikuttu sillä oli melkoiset helteet.

Myöhäisille iltalenkeille ennätin Savun kanssa monen monta kertaa. Muutama iltalenkki riistarikkaissa maastoissamme otettiin myös puhtaasti treenin kannalta. Savu meinaa välillä vähän lipsahdella kuulolta pois ja toisinaan jalat seuraavat kuonoa pikkuisen liikaa. Irti pitämisen kannalta on ihan ehdoton, että koira kulkee polulla, kuulolla ja tulee heti luo kun pyydetään. Erinomaiset irtipitotreenit saimmekin ja töihin orientoituneena Savu ohitti peurat vapaana ollessaan - etäisyys oli kyllä suht reilu. Kyllä harjoittelu ja kertaaminen vain kannattaa. Jos ei muuta niin ainakin aivojumppaa lenkin ohella.

Ryhdistäydyin ja ilmoitin meidät rallytoko kisoihin elokuun lopulle. Nyt pitäisi ehdottomasti päästä treenaamaan oman pihan ulkopuolelle. Treenien jatkamista lykkäsivät Savun terveyshuolet. Savu alkoi yllättäen ontua takajalkojaan, raapia itseään ja olipa sillä turvotustakin. Epämääräiset ja aaltoilevat oireet eivät selittyneet millään. Eläinlääkärin tutkimuksissa löytyivät vain täydet anaalirauhaset, jotka selittäisivät lähinnä takapään hinkutuksen. Saimme mukaan kutinaa hillitsevän lääkevalmisteen, sekä ulkoloisten varalle kuurin. Savu tulee myös pestä loppukesän ajan paristi viikossa (olispa tätä harjoteltu joskus). Oireet hävisivät naps vain, ihan kuten alkoivatkin. Tällä viikolla jatketaan siis arkea normaalisti.

Marjametsissä on viihdytty isoilla ja pienillä porukoilla. Viime viikolla kävimme myös pitkästä aikaa retkellä. Kurjenrahkan kansallispuisto oli meille uusi ja aikalailla viimeisiä kansallispuistoja, joissa pystyy käymään päiväseltään. Loput meille vieraat kansallispuistot ovatkin sen verran kaukana, että yöreissuja suunnitellaan. Savojärven kierros oli kaunis ja sopivan mittainen. Vauvamme Pipa oli minulla mukana, joten niin automatkoja kuin kävelyäkin tauoteltiin vähän sen mukaan. Oli mukana toki pentukoirakin, joten ihan joka tauko ei mene vauvan piikkiin. Kurjenrahka oli maisemiltaan niin silmää miellyttävä, että pistäydyn varmasti toistekin tutkimassa paikkoja.

Kuulumisista tuli nyt hieman typistetyt kaiken ajanpuutteen ja unettomien öiden johdota. Koirarotupohdinnat ovat edenneet tai ainakin kehittyneet ja niistä tulen kirjoittamaan oman tekstinsä.

Vuoden eka retki - Riuttaskorpi

Vuosi kulkee eteenpäin hyvää vauhtia huolimatta siitä, että ihan toivotunlainen talvi ei taida tänne saapua. Ensimmäisellä retkellä on nyt kuitenkin käyty ja retkihaasteeseen aiomme osaa ottaa. Kun vain tänä vuonna muistaisi kirjata retket muistiin ja poimia listalta sopivat toteutukseen. Viime viikonlopulle suunniteltu retki toteutui ja pääsin vielä Savun (ja kaveri koirineen) kanssa kaksin liikenteeseen. Raskauteni alkaa olla siinä määrin pitkällä, että yön yli retkeä ei enää kannattanut lykätä, vaikka mitään huippuhyviä kelejä meille ei lupailtu. Onneksemme pahin myrsky ei metsään yltänyt, ainoastaan yöllä satoi ja tuuli reilusti, mutta laavussa oli mukavan suojaisaa.

Riuttaskorven virkistymetsä on yksi suosikki retkikohteitani ja olenkin tuolla käynyt melkoisen monta kertaa. Paikka sopii niin päiväretkiin, kuin rentoihin yöpymisiinkin. Kiersimme Haukijärven kierroksen päivärepun kanssa ja Haukikallioilla syötiin eväitä. Reitti palaa parkkipaikalle, josta otettiin rinkat selkään ja suunnattiin toiseen suuntaan Suutarilankosken laavulle. Laavun edustalla ollut vanha silta olikin purettu ja uusi tehty hiukan sivummalle. Kuttulammin reitille emme sen suuremmin lähtenyt kävelemään, sillä polku oli heti alkumatkasta tosi liukas. Sulanmaan kelillä täytyy käydä kyllä vilkaisemassa, onko reittiä muutoin huollettu.

Koska keli oli melkoisen viileä ja kostea, olin pakannut Savullekin mukaan pompan ja peiton. Tarpeeseen tulivat, sillä Savu ei palellessaankaan halua nukkua makuupussissa. Ihan vieressäni nukkuu kuitenkin ja ainakin tassut tuntuivat pitkin yötä varsin lämpimiltä. Savu on kyllä hirmu kiva retkikaveri, kaikki on sen kanssa tosi sujuvaa. Ollaan toki retkeiltykin paljon ja etenkin alkuaikoina panostin esim. taukokäytökseen ja poluilla liikkumiseen ihan tosi paljon. Ja se kyllä kannatti, vaikka vaivaa tuottikin, mutta lopputulos on ollut palkitseva.

Retki teki hyvää molemmille ja raitis ulkoilma virkistää aina. Savu spurttaili vähän riiseni Kuuran kanssa, mutta kyllä Auri on ihan bff. Auri ja Savu ovat kuin vanhat kaverukset konsanaan, vaikka ovat tavanneet toisiaan vain kerran pari vuodessa. Jokin sama taajuus kaksikolla kuitenkin on ja mielellään poseerailivatkin kimpassa.

Kiitokset retkiseuralle, joka suostui mukaan tuonne epätyypilliseen keskitalven yöhön!